Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Kenen leipää et syö...

30. syyskuuta - blogin julkaisupäivän kohdalla "eilen" - vietetään erikoista "tietoisuuspäivää", ns. Jumalanpilkkapäivää ("Blasphemy Day"). Päivä on kansainvälinen. Sen sisältö on hitusen intuitionvastainen. Sillä jos meillä on vaikkapa tietoisuuspäiviä rintasyövästä tai AIDSista, ne ovat yleensä sitä vastaan. Kuitenkin tämä kyseinen päivä pitää Jumalanpilkkaa tiedostavana. Ajatus on monille loukkaava. Ja tätä ei tavallaan voi ihmetellä. Miksi perustaa juhlapäivä jolloin pilkatatan toisille tärkeitä asioita. Toisaalta tällä päivällä on tavallaan syvä merkitys. Ja siitä muistuttamisessa on järkeä.

Kaksi tapausta.

Vuonna 2008 Webster Cook otti katolisella ehtoollisella öylätin ja kätki sen kielensä alle. Hän salakuljetti leivän kirkosta näyttäälseen sen ystävälleen. Tästä sitten seurasi kaikenlaista. Pastorit pitivät tätä itsensä Jeesus Nasaretilaisen panttivangiksiottamisena. Juutalaisten Kuninkaan vangiksiottaminen oli teologisesti ymmärrettävää sillä katolisen opin mukaan ehtoollisleipä ja viini muuttuvat mystisesti Jeesuksen lihaksi ja vereksi. Paheksunta-aallot alkoivat ja Fox News, eli laitos jota ei tunneta sekulaariateistisista suuntauksistaan, uutisoi siitä miten Cook sai uhkauksia jotka esittivät kohtaloa koskevia tosiasiatilaennusteita jotka koskivat sekä hänen tuonpuoleista elämäänsä että tämänpuoleista elämäänsä. Kuoleman lisäksi Cookin yliopisto-opinto -oikeus haluttiin keskeytettyksi tämän tempauksen vuoksi. Cook palautti viemänsä ehtoollisleivän kohinan kasvettua. Mutta tämä ei lopettanut asian myllyttämistä. Paul Myers otti asiaan kantaa ottamalla kuvia joissa oli pilattu esimerkiksi Charles Darwinin "Lajien Synty" kirja revittynä roskakorissa. Myös Myersiä piti uhkailla. Katolinen kirkko ymmärrettävästi paheksui sitä että Myers oli pyytänyt että hänelle varastettaisiin öylättejä sen vuoksi että voisi luoda kollaasin jossa on naulalla lävistetty öylätti ja tuhottuina Richard Dawkinsin "Jumalharha". Sekä "Koraani", teos jonka kirjoittajaksi esitetään itseään Allahia.

Öylättiin liittyvä kohu oli yllättävän suuri ja sen suuruusluokasta kertoo osittain sekin, että tapauksesta löytyy kuvaus Ilkka Pyysiäisen "Jumalaa ei ole" -kirjasta. Yleisenä henkenä oli että Cook hyökkäsi kristillisiä arvoja vastaan. Kuitenkin kokonaisuus näyttää olevan kuitenkin sen tapainen, että maltilliset ihmiset ymmärtävät että öylätin pilkka oli loukkaavaa ja rumaa käytöstä mutta tähän reagoiminen sitten on jotain joka ansaitsee ylilyöntinä päästä esimerkiksi "modernin ajan noitavainosta". Ikävintä prosessissa on se, että vaikka Cookia syytettiinkin juutalaisuudesta ja saatananpalvonnallisistakin aktioista, hän oli vain halunnut näyttää öylätin ystävälleen. Sitä ei käytetty rienaamiseen. Intentioiden kohdalla maltillistenkin katolisten tunteet olivat sen verran pinnalla että Susan Fani päätyi esittämään, että "We don’t know 100 percent what Mr. Cook's motivation was" ... "However, if anything were to qualify as a hate crime, to us this seems like this might be it." Kuitenkin lopputulos näyttää joltain muulta kuin kristittyjen vainoamiselta. Lukuunottamatta tietysti sitä että Cook oli itse katolinen. (Ja eräistä adventistisista porttokirkkoerimielisyyksistä huolimatta heidät lasketaan yleensä kristityiksi.)

Toinen tapaus on sitten astetta komediallisempi. Sen sankarina on Intelligent Design -liikkeen suuri tähti, William Dembski. Taustalla on se, että ID:seen ja kouluopetukseen liittyvä suuri oikeudenkäynti "Kitzmiller v. Dover Area School District" ei päättynyt hyvin. Tai ainakaan Dembskille mieleisesti. Tappion jälkimainingeissa Dembski päätyi tekemään rienaavan flashvideon jossa oikeudenkäynnin tuomari sanoi asioita. Ja pieruääniä. Videon teolle oli tietenkin älykkäät motiivit. Dembskin omista lausunnoista on napattu talteen esimerkiksi seuraava "my aim was to render Judge Jones and his decision ridiculous in the eyes of many young people, who from here on will never take Darwinian evolution or him seriously. If the cost of accomplishing this is yet another lowering of my estimation in the eyes of PT or Richard Dawkins, that’s a price I’m only too glad to pay - heck, I regard that as a benefit of the deal." Tavoite ei onnistunut kovin hyvin. Dembskin video sai arvostelua ja lopulta pieruäänet poistettiin. Eikä vain se. Flash -elokuvan paikka "overwhelmingevidencessä" on nykyisin tyhjä.

Sensuuria vai mainostamista?

Pinnallisesti katsoen tapaukset ovat jossain määrin verrannollisia. Molemmissa päätekijä on (paitsi kristitty) niin myös joku joka tekee jotain joka loukkaa jotain jota jokin toinen ideologia pitää tärkeänä. Molemmat myös korjaavat käytöstään kritiikin ja paineen alla. Jossain määrin molemmat demonstroivat sensuurin tehokkuutta. Mutta tämä ei ole se tärkeä puoli. Oleellisempi asia on oikeastaan se, että asioissa on mittakaavaero. Ja itse asiassa strategiat onnistuivat hyvin eri tavoilla.

Öylättiskandaali oli katoliselle kirkolle ikävä. Se pilaa jossain määrin katolisten mainetta. Noitavainot tuntuvat mielissä viittaavan aina "jonkinlaiseen eksoottisuuteen". Eli johonkin jota on tapahtunut joko historiassa tai jota tapahtuu jossain itämaisissa islaminuskoisissa maissa. Siksi on hieman kiusallista törmätä tuonlaatuiseen tapahtumaan pitkällä 2000 -luvun puolella. Sen sijaan Dembskin kohdalla maineenmenetys näyttää olevan pelkästään ID:n kannattajien puolella.

Tähän eroon on kaksi suurta syytä. Ensimmäinen on tietysti mittakaavaero. Dembskiä ei tappouhkailtu pieruvideon vuoksi. Sen sijaan öylättiskandaalia kuvasi useiden ihmisten tekemät uhkaukset jotka kohdistuivat sekä Cookiin että Myersiin. (Kuitenkin vain Dembski elää marttyyrinä esiintymällä, uhrina olevan toisinajattelijan rooli on yleinen osa ID -retoriikkaa.) Ja mittakaavan lisäksi myös keinovalikoimassa on eroja. Katoliset halusivat ohjata yksilön toimintaa ja rajoittaa tätä. Dembskiin kohdistuvan kritiikin tärkein keino oli kuitenkin nimenomaan se, että hänen linkkiään levitettiin ahkerasti. Sitä käytettiin esimerkkinä siitä älyllisyydestä jolla Dembski asioihin tarttuu. Yleinen kanta oli jotakuinkin että Dembski on epä-älyllinen tyyppi jolla on liikaa vapaa-aikaa. Videota ei siis yritetty sensuroida vaan päinvastoin siihen yritettiin floodata.

Tämä johtuu mediatilan muutoksesta. Ennen medianhallintaa on kenties ollut se, että on tunnettu suurten lehtien päätoimittajia. Mediaväkeen on pidetty suhteita. Tässä tilanteessa on mahdollista käyttää valtaa ja vaikuttaa näkyvyyteen. Sensuuri on tämänlaisessa tilanteessa mahdollinen. Nykyisin mediakenttä on niin sirpaloitunut että kenelläkään lobbaajalla ei riitä aikaa ja rahaa jokaisen kirjoittelijan voiteluun. Ja siksi nykyajan maailmaa kuvaakin enemmän ns. Streisand effect, ilmiö joka sai nimensä vuonna 2003 kun Barbra Streisand yritti sensuroida kuvan talostaan. Ja tämä ajatus sensuurista sai kaikki sitten levittämään tätä kuvaa. Niin että tämän kuvan löytäminen on helppoa. Nykyajan sensuuria ei välttämättä tehdäkään vaatimalla sensuuria. Sensuuri on helposti mainos. Nassim Taleb kertoo "Antihauras" -kirjassaan miten hän on käyttänyt katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloa kirjamainoksena. Sillä jotta kirja kielletään sen täytyy olla paitsi harhaoppinen myös jotenkin niin vetoava ja voimakas että sen vaientaminen on tärkeää.

Symboli vai ihminen?

Mediastrategiana sensuuri ei ole kovin kannattavaa. Ja tässä ongelmana on tietysti se, että jokainen määritttelee sensuurin hieman eri tavalla. Jos vaikka haluaa harrastaa ikonoklasmia siten että polttaa vääräoppisia kirjoja, ei ole hankalaa nähdä että kirjan polttaminen voidaan nähdä sensuurina. Siinähän tuhotaan kirja. Ja tämä on vahva symboli. Siinä asetutaan kirjan yläpuolelle. Toisaalta kirjan tuhoaminen on myös jonkinlainen performanssi jossa siis tehdään jokin ohjelmanumero. Nykyajassa kirjanpolttaminen on paitsi mainos, myös jokin joka lisää kyseisen kirjan myyntiä ihan sen takia että poltettavat artikkelit täytyy ostaa jostain.

Kirjarovioinnin puolella en malta olla ottamatta esille Terry Jonesia, joka vuonna 2010 ensin yritti polttaa "Koraaneita", mutta sitten kun muslimimaailma provosoitui ja suuttui, hän peruikin kokko-operaation. Pidän tätä hyvin epäesteettisenä, joskin ymmärrettävänä reaktiona. Nimittäin melko lailla paljon saadaan tietää uskontojen ongelmakohdista - joka ei todellakaan ole sama kuin edustava otos koko kyseisestä uskonnosta - katsomalla sitä miten kyseisen uskonnon parissa kohdellaan apostaatikkoja (uskosta luopuneita) ja miten se suhtautuu ikonoklasmiin (pyhäinhäväistykseen ja kuvainraastoon).

Siksi Jyllands-Posten ja Charlie Hebdon tapaiset tilanteet ovat tärkeitä indikaattoreita. Uskonto jossa käydään vaihtokauppaa rikottujen kirjojen ja ihmishenkien menestysten välillä pitää sisällään jotain suhteetonta. Selvästi tässä uskonnossa on jotain kipupisteitä. Niiden ongelmana on perimmiltään sama mikä oli aiemmassa öylättiesimerkissäkin - ero ääri-islamin ja ääri-katolisuuden välillä ei ole perusasenteessa vaan tekojen mittakaavassa - eli symboli asetettaan ihmisen yli. Ja tätä asiaa voi, valitettavaa kyllä, koetella vain yhdellä tavalla. Provosoimalla siihen että ihmisten on pakko valita.

Tämä on se syy miksi meillä on "Piirrä Muhammed" -päivä mutta ei "Piirrä Jeesus" -päivää. Ja miksi jotkut ateistit saattavat innosta piukeina piirtää Muhammedia kun taas Jeesuksen raapustelu olisi syvä rikos uskonnonvapautta vastaan. Ero on oikeastaan aika oleellinen. Ateisteilla on jopa nettimeemi jossa riemuitaan siitä että "Burned the God Delusion - Zero Death Threats". Tämän ymmärtäminen on hyvin oleellinen osa nykyajan ateistejen toimia. (Moni näkee heidät uskontosensuristeina, mikä on tulkintana ymmärrettävää. Mutta kokonaisuuteen nähden hiemaan harhaanajautunutta.)

Terry Jonesin reaktiot on sinänsä ymmärrettävä, että yksikään ihmiselämä ei ole pilakuvan arvoinen. Mutta toisaalta hänen projektinsa osoittaa että hän oli ymmärtänyt kirjarovioiden tekemisen nykyaikana melkolailla täysin väärin. Sillä Jumalanpilkkaamisprosessissa on siis selvä heittäytymisen ja riskinoton henki. Jos vastapuoli provosoituu, tulet osoittaneeksi asian. Jos se taas ei provosoidu, paljastat oman moukkamaisuutesi. Jotta projektissa on järkeä, täytyy odottaa provosoitumista. Jos provosoitumista tulee, se on pelkurimaista. Ja jos provosoituminen ei tapahdukaan se osoittaa oman ennakkoluuloisuuden. Ja tässä hengessä jumalanpilkkapäivä onkin tärkeä.

Tämä on minusta kuitenkin hyvä syy lopettaa optimismiin.

Joku muutama saattaa kenties muistaa minut sitä kautta että taannoin provosoin kristittyjä siten, että kärvensin "Raamattua". Voimanlähteenä käytin auringon energiaa, fuusio ja fotonien keskittäminen polttolasilla tekivät prosessista vaihtoehtoisia luonnonvaroja hyödyntävän performanssin. Levitin kyseisestä aktiosta nappaamaani videota erinäisten uskovaisten parissa ja pyysin heiltä siihen kommentointia.

Kommentointi oli mielestäni tältä osin varsin kannustavaa. Toki aiheen pariin vähän kiusallisesti joutuneet kristityt eivät mitenkään riemuinneet teosta. Enkä sellaista tietenkään odota eikä sellaista pidä vaatiakaan. Olisi törkeää ensin polttaa toiselle tärkeää asiaa ja vaatia että tämä jotenkin iloitsisi projektista. Mutta saamani palaute oli kuitenkin varsin kannustavaa. Minua ei nimittäin uhkailtu tai piinattu. Minulle ei edes vinoilti ja minua ei haukuttu pataluhaksi. (Joka olisi vielä ollut asiaankuuluvan käytöksen piirissä.)

Sen sijaan sain sen tyylisiä kommentteja kuin kysymyksiä siitä miten minun vanhempani suhtautuisivat tuohon temppuun. Kysymys oli mainio sillä äitini on kristitty. Ja isäni ... no hänestä minulla ei rehellisesi sanoen ole hajuakaan, mutta ei hän mikään erityisen uskovainen ainakaan ole. Mutta hänkin arvostaa sivistystä ja kulttuuria. Hänelle kirjat ovat työvälineitä, ja jos jotain ajatusta vihaa ei pidä olla niin pinnallinen että jää pelkästään vihaamaan. Sen sijaan pitäisi oppia tuntemaan vastapuoli. Ja tämä opitaan lukemalla, ei polttelemalla, kirjoja. Tekoni paheksuttavuus siis tuotiin selvästi esiin, mutta varsin rakentavalla tavalla.

Rehellisesti sanoen se tuntui hyvältä ja kannustavalta. Sen opetus oli että kaikille ei käykään kuin öylätinsylkijöille. Se paljasti että kristityt jotka joutuivat tempaukseni kohteeksi olivat pitkämielisiä. Ja minä taas kohtelin pitkämielisiä ilkeästi - eli paljastin itseni julkisesti moukaksi ja törkymöykyksi.

Tässä on mielestäni ohje kaikille niille joiden jotain tärkeitä asioita raastetaan. On helppoa vihata. On helppoa ajautua arvostamaan Jumalan symbolia kuin se olisi oikea Jumala. Ja näin symbolista tulee helposti suurempi kuin ihmisestä. Tähän ei voi oikeastaan sanoa muuta kuin lainata Milan Kunderan ajatusta ihmisestä "Kypsyyden merkki: kyky vastustaa symboleita." Kundera oli tosin pessimisti jatkaessaan "Mutta ihmiskunta sen kuin nuortuu nuortumistaan." Itse kuitenkin yritän tässä olla, luonteeni vastaisesti, optimistinen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset