Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Ojennus ja tarmo

Toimi Kankaanniemen seksiviestikohu on tässä vaiheessa "vanha uutinen". (Vanhinen?) Ajattelin kuitenkin palata siihen rakentavassa mielessä. Sillä vaikka Kankaanniemen Toiminnasta ei pitäisikään on hän kuitenkin mielestäni tehnyt sen jälkikäsittelyssä jotain oleellista oikeinkin. Ja tämän demonstroiminen voi toimia hyvänä esimerkkinä meille kaikille.

Aloitan kuitenkin epäonnistumisen kautta.

Jos katsotaan Kankaanniemen "Nujerrus ja armo. Paluu" -kirjoitusta, sen otsikko on varsin pahaa lupaileva. Sillä jos katsotaan siinä käytettyä sanaa "nujerrus" se viittaa ulkopuolelta tulevaan alistamiseen. Ikään kuin mediakohu olisi täysin Toimi Kankaanniemen omista toimista riippumaton entiteetti joka riepottelee häntä kuin luonnonvoima.

Tämä ulkopuolisen syyllisen etsintä on itse asiassa ollut yksi keino käsitellä Kankaanniemeä. Tämä liittyy erityisesti Kankaanniemen ja "hunaja-ansan" suhteeseen. Siinä Kankaanniemi on ikään kuin moralistien ansassa ilman että hänellä on mitään vastuuta asiaan. Toki naisten keskustelussa voi huomata moralisoivia sävyjä ; Esimerkiksi miksi Kankaanniemen ikä on mikään mainitsemisen näköinen asia. Tätä sotkee vain kaksi asiaa;
* Hunaja-ansa on jotain jossa lankeamista tehdään todennäköiseksi. Tämä toki vähentää kohteen vastuuta. Mutta ei täysin poista sitä.
* Toisaalta missä vaiheessa Kankaanniemen käytös on tapahtunut hunaja-ansaan, kun asia viriää "Toimi Kankaanniemi: vaimo ja kolme lasta, 4 lastenlasta ja tämä häntäheikki vikittelee facessa useita naisia. Hyi saatana, ihan vaan tiedoksi!" Eli vikittelyä on tapahtunut ja tämän seurauksena on syntynyt idea siitä että hänet on hyvä käräyttää. Kankaanniemi ei siis ole mikään kovin viaton uhri.

Huvittavampi versio tästä syyllisyydensiirrosta on sitten "Kotimaan" blogiin kirjoittavan pastori Hannu Kiurun esitys. Esitys jonka hän on tähän mennessä ehtinyt poistaa. Mutta josta on kuitenkin napattu talteen oleellinen. Hän on valmis diagnosoimaan Kankaanniemen tapaamatta, tuntematta, ilman psykiatrin koulutusta. "Valistunut arvaukseni on, että kyse voisi olla sairaudesta nimeltä otsalohkodementia, jonka taustalla voi olla rypäs eteneviä rappeuttavia sairauksia kuten aivovamma, aivoverenvuoto tai aivokasvain. Huomionarvoista on, että mm. pidäkkeet ja estot saavat käskynsä tältä alueelta. Kaikki tapahtuu hitaasti ja kuluu yleensä aika kauan, ennen kuin kukaan tulee ajatelleeksi aivovaurion mahdollisuutta oudon käyttäytymisen ja mahdollisten uusien luonteenpiirteitten syynä." Uskon että syynä on se että hän on halunnut nähdä että kristitty ei tee pahaa "Nähdäkseni tässä on mukana jotakin sellaista, mikä ei oikeuta pikatuomiota sovinistisiaksi. Kiinnostavampi kysymys on se, mikä sai miehen myymään periaatteensa, jos näin voi sanoa. Mikä painaa pään sisällä, korvien välissä, mielessä?"

Tämä tilanne tulee usein vastaani kaikessa uskontokritiikissä. Uskovaiset tekijät peittelevät vastuuta ja esittävät itsensä marttyyreinä. Uskovaiset ajattelevat että henkilö uhkaisi heidän uskontoaan ja identtieettiään jos hän olisi todella tehnyt tekosensa. Joten on helppoa pestä käsi ja vastuu asiasta. Joka valitettavasti tekee asiasta merkittävän. Sillä minun silmissäni katolista kirkkoa ei pidä tuomita siitä että sen parissa on pedofiilipappeja. (Suunnilleen sen verran mitä kaikissa muissakin kansanryhmissä.) Sen sijaan se pitää tuomita siitä että se on piilotellut pedofiilien ilmituloa. Piilottelu ja se, että huomio siirretään uhreista siihen että "kirkko on kärsijä" kertovat että PR ja ideologia ylittävät tärkeydessään sen että lapsien raiskaajille tapahtuu oikeus maallisen lain edessä. Ne tekevät ongelmasta rakenteellisen.

Asiaa tietenkin pahentaa se että Kankaanniemen otsikossa on sana "armo". Ikään kuin hän voisi päättää että armo on annettu. Tämäkin on hyvin yleinen piirre. Moni ihminen käsittää että pahanteko on rikos myös Jumalaa kohtaan. Ja jotenkin tämä myös muuttuu joksikin jossa synninpäästö ja anteeksianto vaikka piilossa papin kanssa rippituolissa on se että teko on anteeksiannettu. Ja näin syntyy tilanne jossa rikos jotenkin on rikos vain Jumalaa kohtaan. ; Tosiasiassa itse näen että vain rikoksen uhrilla on valta antaa anteeksi. Tekijä voi pyytää anteeksi. Kohteet ovat ne jotka antavat anteeksi. Kristityt eivät pidä siitä että jos he ovat loukkaantuneet jostain, että kerron heille että "juttelin itselleni pään sisällä ja päätin antaa itselleni anteeksi, en tarvitse sinun kanssasi juttelua tai asian käsittelyä". Jostain syystä he eivät ymmärrä että uskonnottomien silmiin Jumalalta anteeksiannon rukoilu näyttää tismalleen vastaavalta.
1: Minun tapauksessani pieni vihje. Not gonna happen. En ole tietääkseni antanut koko elämäni aikana anteeksi mitään. En edes tiedä miten se tapahtuu. Unohdan itseeni kohdistuvan pahan koska minulla on huono muisti. Ja siinä se. Parempaan en kenties edes pysty. Armo on joku kristittyjen konsepti. Kannattaa miettiä mitä tekee meidän muiden kanssa. Minä nimittäin toimin sellaisella premissillä että kristitty noudattaa kaikissa teoissaan aina kultaista sääntöä. Eli ilmaisee miten toivoo itseään kohdeltavan. Ja tätä kautta he virittävät kielipelin jota sitten pelaan heidän päiviensä loppuun.

Toki tässäkin mennään usein liiallisuuksiin. Esimerkiksi Toimi Kankaanniemen kohdalla hän ei ole missään tilivelvollisuudessa minulle. Hänen tilivelvollisuutensa on niille joita hän on seksuaalisesti härnännyt. Kenties vaimolleen. Minä voin ilmaista paheksuntaa, mutta se on Kankaanniemen anteeksiannon kannalta irrelevanttia. En ole uhri. Tämä tuntuu olevan monelle vaikeaa muissakin asioissa.
1: Itse edustan hieman omituista ajatusta jossa vankilan tehtävänä ei ole kostaa tai kompensoida. Sen tehtävänä on pitää pahantekijät lukkojen takana estämässä jatkotoimia. Ja jos mahdollista, kuten joskus mutta ilmeisesti ei aina, on, muuttamassa ihmisten käytösmalleja niin että he eivät enää tarvitse lukkoja tekojen ehkäisyyn. Kosto, tuo ihanista ihanin asia, sen sijaan kuuluu uhrille eikä minun oikeutenani ole ottaa heiltä mahdollisuutta tähän pois. Näen kostolle jopa moraalisen oikeutuksen, mutta näen että kostaja on sitten tuomittava lain mukaan. Koska hän on demonstroinut olevansa riski muille. Tämä ei käsittääkseni ole hirvittävän muodikas tai suosittu tapa katsoa asioita.

Toimi Kankaanniemi onneksi onnistuukin kaikessa muussa paitsi otsikossaan.

"Tein virheitä. Tunnustan. Kadun." Ei selittelyjä. Ei lieventäviä asianhaaroja. Ei syyttelyitä. Suora asia. Itse asiassa siinä missä moni kristitty puolusti Kankaanniemeä vähättelemällä, Kankaanniemi vetää sen mitä jokainen vastuuntuntoinen ihminen tekee jos hän on sisäisesti voimakas. "En selittele. En puolustele. En syytä ketään. Tein virheitä. Niitä olen tehnyt 1950-luvulta alkaen. Pitkä on lista." Hän ei kiemurrellut, vaan kertoi tehneensä lisää. Tässä oli silmiini hyvin paljon kauneutta ja voimaa.

Ja tällä asenteella on syvä merkitys. Voisin tiivistää asian kahteen pääteesiini siitä miten katson hyvää ja pahaa.
1: Matt Ridley on katsonut hyvyyttä ja pahuutta "Jalouden alkuperä" -kirjassa. Hän huomauttaa että suurimmassa osassa kultuureita pahuus on sitä että yksilö hyötyy aktiivisilla teoillaan muiden kustannuksella. Eli tekee jotain joka paitsi hyödyttää itseä niin myös haittaa muita. Paha voi olla myös edun hankkimista yhden yksilön kustannuksella. Mutta erityisesti ryhmään kohdistuva aktiivinen edunhankinta on jotain jota pidetään negatiivisena lähes kaikissa kulttureissa. (Loisimista, passiivista edunhankintaa katsotaan vähemmän pahalla kuin vaikka huijaamista ja muuta aktiivista toimintaa.) Hyvyys taas nähdään jonain jossa ihminen uskaltaa uhrata itsensä voidakseen tuottaa hyvää muille.
2: Psykologiassa tunnetaan ilmiö nimeltä "Fundamental attribution error". Tässä on yksinkertaisesti kyse siitä että kun puhutaan virheistä, muiden ihmisten kohdalla haemme selitystä sisäisistä syistä mutta omilla kohdillamme ulkoisista. Meillä on ylitaipumus syyttää aiheuttamastamme pahasta olosuhteita kun taas ne jotka ovat meitä vastaan rikkoneet ovat tehneet sen ahneuttaan, pahuuttaan tai muuten kyvyttömyyttään.

Etenkin syyn vierittely on hyvin yleistä. Itse asiassa se tuottaa ongelmia jopa liiketoiminnassa. Virhetilanteissa on PCMag.com:in päätoimittaja Brian Heaterin mukaan kolme keinoa joilla voi ajaa yhtiön syviin ongelmiin virheiden vuoksi. Ne ovat hädässä helppoja ja niillä voi tuntea puolustavansa yritystä kovassa pulassa. Mutta niillä kuitenkin lähinnä pahennetaan ongelmaa. Ne voivat johtaa aitoihin luotettavuus-kannattavuus -katastrofeihin joita on vaikeaa tuottaa millään muulla tavalla. (1) Helpoin on laskea liikenteeseen ala-arvoinen tuote. Se kyllä huomataan. (2) Toisaalta ongelmat voi sivuuttaa ja olettaa että ne ratkeavat itsestään. (3) Ongelmista voi syyttää tämän jälkeen käyttäjiä. ; Moraaliin sovellettuna tästä voisi rakentaa periaatteen jossa parasta on olla tekemättä pahaa. Kun näin kuitenkin tapatuu voi ne edes tunnustaa. Ja kun asia on yleisen tietoisuuden piirissä, ei missään tapauksessa kannata selittää että oli vain jokin ympäröivien olosuhteiden uhri. Ja siinä se.

Olen pyrkinyt punnitsemaan uskontoja siten että niiden on tehtävä pahaa tuossa yllä olevalla "kaavalla". Ja toisaalta moitteenarvoinen myös turvautuu fundamental attribution erroriin. Hyvä ja/tai taho joka pyrkii kantamaan vastuunsa taas ei ole relevantti moitteen kohde. Tätä on tietekin vaikeaa ymmärtää uskovaisten kontekstissa koska siellä hyvyys ja pahuus määritetään dogmeilla. Ei olekaan ollenkaan tavatonta että kun jotain ihmistä kohdellaan keljusti, tälle voidaan jopa löytää oikeutus siitä että oman uskonnon Pyhä Kirja pitää tuota ihmisryhmää pahana ja huonona. Monen on vaikeaa ymmärtää että tämä on itse asiassa jotain joka on sellainen että jos se on totta niin sen pahempi uskonnolle. Paitsi tietysti jos ottaa esille jonkun muun kuin tälle ihmiselle rakkaan uskonnon ja käyttää samaa puolustusstrategiaa sen kautta ; Esimerkiksi jos "jokin väkivaltainen rauhan uskonto" oikeuttaa vääräoppisten kivittämisen hengiltä, niin se että uskonnossa on tälläinen pykälä on nimenomaan haitaksi tälle uskonnolle.
1: Tästä voi päätellä että olen humanisti mutta hylkään laajimmantyyliset moraalirelativismit moraalin jonain mielipide-kulttuurikysymyksenä. Eli olen niitä jotka lähestyvät moraalia lajinmukaisena käytöksenä. En tosin aivan Sam Harrisin "Moraalisen maiseman" malliin jonain objektiivisena moraalina. Vaan siksi että ei meillä muutakaan ole. Jopa se että valikoimme Pyhän Kirjan joka mielestämme on oikeudenmukainen, teemme tämän arvion inhimillisestä mittarista. Kenties tämä ei ole "oikeaa moraalia", mutta muuta ei ole ja tätä kulmaa voidaan sitten tosiaan lähestyä vaikka evoluutiopsykologian, kognitiotieteen ja neurotieteen apuvälinein. Se on enemmän näkökulma ja tutkimusohjelma etiikkaan kuin jotain absoluuttista objektiivista moraalia. Mutta se on jotain joka ei ole enää täysin mielipiteenvaraistakaan.

Kaiken kaikkiaan ; Antaisin Toimi Kankaanniemelle anteeksi. Mutta en voi. En voi koska en osaa. En voi, koska koko jupakka ei itse asiassa ole minun asiani anteeksiannettavaksi. Toivoisin kuitenkin että moni ottaisi hänestä mallia ja korjaisi omia virheitään samalla tavalla. Hän on epätäydellinen epäonnistuva - kenties jopa kamala - ihminen, joten hänen mallinsa seuraaminen ei vaadi Jumalana olemista. Siihen kykenee eläväkin ihminen. Sellaisia, lihaa ja verta, olevia esimerkkejä me itse asiassa tarvitsemme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat