Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Käänteistä kompensointia ; Eli Ylpeyteni ja Iloni kautta

  • Miekkani, "Pride&Joy"
    Miekkani, "Pride&Joy"

Viime päivinä on keskusteltu poikien pukeutumisesta. Turhautunut äiti reagoi sosiaalisessa mediassa poikansa kohteluun ja tästä tuli levinnyt asia. Tästä sitten tehtiin journalismia. Henkenä oli että pinkistä ja tyttömäisistä asioista pitävä poika ei ole ristiinpukeutuja eikä tyttö.

Ajattelin reagoida tähän. Ihan sen takia että tilanne ahdistaa minua.

En ole identiteetiltäni feministi. Käytän iskulauseita kuten "ajan tasa-arvoa, en ole feministi". En tosin ole antifeministikään. Sillä mitä enemmän tutustun feminismiin, sitä selvempää on että sen parista löytyy niin erilaisia mielipiteitä että on vaikeaa luoda mitään määritelmää sille että joku olisi kerettiläinen feministi. Luce Irigaray esimerkiksi ajaa sukupuolierojen tunnustamista kun taas Simone Beauvoir kannattaa niiden purkamista. Useimmiten feminismi on tasa-arvoa, joskus tasa-arvoa naisnäkökulmasta  ja joskus se on naisnäkökulmaa jossa minun on vaikeaa nähdä tasa-arvoa. Se on kuitenkin niin laajakirjoinen ilmiö että en identifioidu siihen. En heiluta sen lippua. Naiset tosin ovat mielestäni ihmisiä ja pärjäävät taitoineen monenlaisessa.

Olen mies ja jossain mielessä olen heteroseksuaalin stereotypia. Hyvin moni ihminen on heteroseksuaali, mutta minä pidän monista asioista jotka mielletään heteromiesten kiinnostukenkohteiksi. Katson myös jonkin verran pornoa. Minulla on maskuliininen identiteetti. Heteroseksuaalisuus on mukana, joskin en identifioidu seksuaalisen suuntautumiseni kautta kuin se olisi jokin ideologia. Synnynnäisten ominaisuuksien varaan on hieman omituista rakentaa minäkuvaansa. Mutta olen toki myös heteroseksuaali.

En ole koskaan tuntenut edes halua kokeilla homoseksiä. Antaudun homosaatiolle sen verran että kun katson em. pornoa seassa on myös kahden naisen välistä seksiä. Sillä siinä ei ole häiritseviä miehiä. ; Tämä suhtautumistapani on siitä erikoinen että pidän armeijaa homoimpana paikkana jossa olen ollut. Ja sen hinttiys rehellisesti sanoen ahdisti. Armeijassa ollaan "rynkkyjumpan" nimellä haaraperushyppyjä enemmän kuin harjoitellaan lähitaistelua. Pukeudutaan uniformuihin, kävellään ja ojennellaan musiikin tahdissa kuin jossain musikaalissa. Nukuttiin nuorelle miehelle luonnottomasti karvaisten miesten kesken. Oltiin vain miesseurassa pitkiä aikoja, pidempiä kuin totuttu terve selibaattiputki enintään on. Ja oltiin erikoisen kiinnostuneita siivoamisesta, pukeutumisen yksityiskohdista ja viikkaamisesta. (Toki vaikka armeija-arvioni pitää paikkansa on muistettava että minut on oikeasti heitetty järjestyksenvalvonnan nimissä pihalle DTM -homoravintolasta 2000 -luvun alkupuolella. Armeija oli homompi paikka silti.)

Homojen suhteen olen enemmän joviaali kuin suvaitsevainen. Näen että avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus. Siksi on tavallaan epäkiinnostavaa miettiä homoseksuaalisuuden kaltaisia detaljeja. En halua ylipäätään kuvitella mielessäni juuri kenenkään seksielämää. En ole tuomitsemassa tai rajoittamassa kenenkään puuhia tämän vuoksi. Jätän yksityisasiat aktiivisen ignoraation asteelle. (Ajatus jopa heteroseksistä vaikka Pentti Oinosen harrastamana saa minut värisemään kauhusta, koirien seksin seuraaminen olisi vähemmän traumaattinen asia saada omaan päähänsä.) Olen homoseksuaaleihin positiivinen lähinnä siinä mielessä että jos heitä on paljon niin sen parempi. Jääpähän minulle sitten enemmän naisia. (Tämä on ehdoton vastaukseni. Paitsi jos puoliso on kuuntelemassa!)

Toki on jotain poikkeuksiakin. Minua ei kiinnosta joukkueurheilu. Suomessa tämä tarkoittaa ennen kaikkea jääkiekkoa. Syy on se, että pidän yksilölajeista. Tosin niistäkin vain jos ne ovat kamppailu-urheilua. (Jääkiekko on toki kieltämättä hyvä yritys. Joskus se on kuin joukkotappeluita järjestettäisiin oluenmyynnin edistämiseksi. Ja minullakin kävi kerran Venäjällä niin että menin tappeluun mutta tämä eskaloituikin sitten jääkiekko -otteluksi. Mutta se on toinen tarina.) Olen hyvin viehättynyt ja kiinnostunut väkivaltaviihteestä. Suuri osa urheilua ei tarjoa minulle riittävästi turpaanvetämistä. Vapaa-aikani kulutan tietokirjallisuudessa (mukaanlukien filosofia, sosiologia jne.) ja teräaseiden parissa. (Teräasekokoelmani on melkoien laaja. Ja kotonamme ei voi kävellä askeltakaan ilman että käden ulottuvilla ei olisi jokin vemmel.) Harrastan HEMAa. (Joka näyttää vaikkapa tältä.)

Mutta siihen ahdistukseen.

Olin hyvin tyttömäinen poika. Ja pitkään. Äänenmurrokseni tuli myöhään. Sain yläasteikäisenä vahingossa avaimia uimahallissa tyttöjen puolelle. Se oli silloin häpeällinen asia. (Olen toki nykyäänkin laiha ja nörttimäinen, en näytä sikaniskalta.) Ja kristilliseen elämään kuuluva kauluspaitapukeutuminen ja epäaggressiivinen käytös korostivat tätä. Asia muuttui oikeastaan vasta kun murrosikäni (sitten lopulta) alkoi. Muutokset olivat melko suuria ja minusta esimerkiksi tuli "haasteellinen persoona". (Vedin myös koulukiusaajilleni turpaan. Yksi heistä ei oppinut että jos minua menee lyömään niin ei kannata jättä kasvamista 150 senttiin muutaman vuoden kuluttua teosta.) Opin myös kiroilemaan ja tekemään muita hyödyllisiä miehekkäiksi koettuja asioita.

Opin näistä kokemuksistani jotain. Nimittäin sen, että naisten tasa-arvosta puhuessa puhutaan usein oikeuksista. Pääsystä vaikkapa johtotehtäviin. Miehet puhuvat oikeusnäkökulmassa lähinnä perheeseen ja adoptioon ja lapsiin liittyviin asioihin. (Jotka eivät kosketa tai kiinnosta minua henkilökohtaisesti koska olemme tarkoituksella päättäneet jäädä tahallaan lapsettomiksi. Minulla on "hankala persoona".) Mutta kenties miesten pitäisikin puhua ilmaisun rajoista. Sillä esimerkiksi pukeutumisessa naiset voivat laittaa housut ja tämä ei ole ongelma. Miehet taas eivät voi laittaa mekkoa. (Paitsi jos ovat skotteja. Mutta toisaalta kiltti ei ole hame. Jokainen jolla on suuri claymore ja joka minulle päin naamaa huutaen sanoo että he eivät pukeudu minihameeseen on mielestäni oikeassa.) Helsingin Sanomissa ollut lausunto tuntuu tässä uskottavalta ; Siinä "miehillä on perinteisesti ollut korkeampi asema yhteiskunnassa, ja sieltä ei sovi laskeutua naisten tasolle. Naisiin liitetyt miehisenä pidetyt ominaisuudet saattavat jopa lisätä arvostusta. Lisäksi naiskuva on viime vuosikymmenien aikana monipuolistunut nopeammin kuin mieskuva."

Kun luin noita pojan saamia kommentteja muistin itseni lapsena. (Minulla oli jo lapsena korkea älykkyysosamäärä ja taipumus pitkään muistiin ja passiiviseen asioiden vatvomiseen, hautomiseen ja muuhun mikä sitten myöhemmin jalostui ihanaksi miehekkääksi kostonhimoksi. Nykyään kuulen hieman huonosti, mutta lapsena kuuloni oli lisäksi erinomainen. Kuulin enemmän kuin moni uskoi ja muistan siitä enemmän kuin moni itsekään.) En toki pukeutunut mekkoon. Mutta olin muuten "tyttömäinen".

Ja jostain erikoisesta syystä tilanne oli todellakin niin että ihmiset jotka pitävät sukupuolta biologisena konseptina ovat kiistämässä sukupuolisuuden pukeutumisen tiimoilla. Olen itse kokenut itseni aina pojaksi - ja "late bloomeriudestani" huolimatta yllättävän nuorena myös heteroksi. Muilla oli sen sijaan intoa kyseenalaistaa nämä asiat. En kykene ymmärtämään sellaista "objektiivista biologista tosiasiaa" joka hajoaa vaatteiden väristä.

En toki ole sitä mieltä että sukupuolella ei olisi vaikutusta mieltymyksiin. Itse asiassa uskon että osa murrosiän luonteenmuutoksistani ovat vähintään liitoksissa biologiaan - jos eivät nyt ihan determinoimia kuitenkaan. Kysymys ei ole siitä että jotkin ruumiinrakennetta ja asennetta ja mieltymyksiäkin asiat eivät olisi jotenkin tilastollisesti liitettävissä sukupuoliin. (En usko että vain kulttuuri luo kaikki erot miesten ja naisten välille täysin.) Ongelma on siinä että usein mekko ja vaatteiden väri ja vastaavat liitetään sukupuoleen kuin ne olisivat joku parrankasvun tasoinen yhteys. (Joka sekin on tilastollinen yhteys, kaikkien parrankasvu ei ole niin mahtavaa. Mutta kyllä se on kuitenkin liitoksissa biologiseen sukupuoleen.) Kysymys ei kuitenkaan ole tästä. Jopa wikipedia tietää että pinkki on ollut aikanaan maskuliininen väri. "Queen Victoria in 1850 or 1851 with her third son and seventh child, Prince Arthur. In the 19th century, baby boys often wore white and pink. Pink was seen as a masculine color, while girls often wore white and blue." Pinkin värin miehekkyys yllättävän tuoreena aikana kristillisessä englannissa muistuttaa että vaaleanpunainen ei ole mikään miessukupuoleen sidoksissa oleva ominaisuus vaan juuri kulttuurin luoma keinotekoinen rakenne. Siitä miten vaaleanpunainen on menettänyt maskuliinisen merkityksensä on sitten jotain josta voi kehitellä kaikenlaisia ajatuksia.

Käänteiseen kompensaatioon.

Korostin aiemmin maskuniinista identiteettiäni. Siinä on kuitenkin ironinen vivahde. Stereotyyppinen maskuliinistuuteni on monista huvittavaa. Mutta sitä tasapainottamassa on viehätykseni vaaleanpunaiseen. Minulla on usein jokin vaaleanpunainen vaate. (Joskaan ei aina. Äitini ei päästänyt minua tänä vuonna pitkänperjantain kirkkoon vaaleanpunaisessa kauluspaidassa.) Olen toisaalta harrastanut myös Douglas Adamsin kunniaksi pidettyä pyyhepäivää. Pyyhkeeni on ollut, tietenkin, vaaleanpunainen.

Myös minun HEMA miekkani salillamme on merkattu vaaleanpunaisella. Se on 117 senttiä pitkä, siinä on 90.5 senttiä kiitävää terästä. Ja vaaleanpunainen pommeli. Vaaleanpunainen on helppo nähdä, kenelläkään muulla ei ole samanväristä. Eikä miekka mene sekaisin kenenkään muun miekan kanssa. Ja kukaan ei ota vahingossa miekkaani. Itse asiassa kukaan ei ota miekkaa vahingossakaan. Joskus harjoituksissa olen tarjonnut vaaleanpunaista miekkaani muiden käyttöön ja yllättävän usein henkilö hakee mieluummin jonkin muun miekan. (Miekkaani ei kuitenkaan kukaan kutsu naiselliseksi. Siitä täsmälleen samasta syystä jonka vuoksi skotit eivät pukeudu minihameeseen.)

Moni pitää tätä ironisena. Mutta ajatus ironisuudesta katoaa siinä vaiheessa kun ilmestyn paikalle itselleni pari numeroa liian pienessä pikkupikkupuserossa joka on vaaleanpunainen - peräti sillä vaaleanpunaisella jonka html -tagit tuntevat nimellä "hotpink" - jossa lukee suurella "JEESUS PELASTAA". (Tekstin sanat ovat eri riveillä. Ja jos paitaa kehtaa katsoa läheltä, voi huomata että niiden välissä on pienellä fontilla sana "TEIPPI".)

Kun minulta on kysytty vaaleanpunaisuuttani tavoilla jotka tavallisia on - esimerkiksi "miksi - oi miksi" - olen yleensä vastannut rehellisesti. Samasta syystä kuin miksi minulla ei ole autoa. Eli käänteisestä kompensaatiosta. Perinteisen näkemyksen mukaan urheiluautoja ja muita maskuliinisia korostuspiirteitä hankkivat kärsivät biologisesta, kenties geneettisestä, vajavuudesta pöksyjensisällössä. Eli jos hankkii paljon stereotyyppisen maskuliinisia piirteitä, korostus johtuu pienestä elimestä. Tätä kautta se, että joku kykenee säilyttämään arvokkuutensa siitä huolimatta, että heillä ei ole minkäänlaista autoa ja jotka voivat näyttää arjessa Pride -kulkueen päivämäärästä erehtyneeltä ovat sitten sitäkin paremmin varustettuja.

Siksi minulta tuleekin oleellinen lohdun sana kohun alla olleeseen mekkoon pukeutuvalle pojalle. Pojalle jolla ei ole osaa eikä arpaa äitinsä somekirjoitteluun ja joka ei ole ansainnut saamaansa kohtelua ja pilkkaa. Oleellinen lohtu on se, että nuo epävarmat pojalle naureskelijat tekevät sitä siksi että heillä on niin olemattoman pieni pippeli. Ei sellaisten ihmisten, miehenpuolikkaiden, pilkasta kannata pahastua. Heidän puhettaan pitää sen sijaan kuunnella säälien. Suhtaudun itse melko joviaalisti tämänlaisiin pilkkapuhujiin. Sillä mitä enemmän tuonkaltaisia ihmisiä on liikenteessä, sitä enemmän tiedän voivani miellyttää naisia suhteessa heihin. Joten voin olla heille suopea hieman samasta syystä kuin olen suopea homoseksuaaleille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Rehellisesti sanoen minun oli vaikeaa päättää kuuluuko tämä teksti "vapaavuoron" puolelle. Se on kenties jossain määrin vitsikäs. Mutta kuitenkin yllättävän vähän. Itse asiassa niin vähän että kun päätin laittaa sen "puheenvuoron" puolelle oli lähes ilmiselvää että tämä teksti ei olisi muualle sopinutkaan...

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Hyvä teksti. Isot teräaseet on mucho macho.

Toimituksen poiminnat