Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Kristityt ja usko taikaan

  • On tärkeää että enkeli on parempi kuin lohikäärme.
    On tärkeää että enkeli on parempi kuin lohikäärme.

Kirjoitin tuoreesti siitä miten luterilainen kirkko etäännyttää identiteetiltään liberaaleja. Tämä oli lähinnä "sosiaalinen" kirjoitus siinä mielessä että se kuvasi sitä etäännyttävää kokemusta jota minä ja varmasti moni muukin on kokenut.

Kommenteissa kuitenkin mentiin ontologian puolelle. (Olen pettynyt mutta vain hieman yllättynyt siitä että ihmisten on hirveän vaikeaa pysyä aiheessa kommenteissa. Ihan kuin he eivät lukisi juttuja ja niiden logiikkaa vaan jotka reagoivat tiettyihin avainsanoihin tietyillä iskulauseilla. Vastauksia eri blogauksissani kuvaa ällistyttävä aivan toiseen aiheeseen meneminen yhdistettynä siihen että argumentaatio korvataan väitelauseilla. Kommunikointi statementejen kanssa on turhauttavaa. Mutta siihen on ilmeisesti pakko tottua.) Tämä ei ole kovin epätavanomaista. Erityisesti tunteita herättää se miten osa haluaa nähdä eri uskonnoissa olevat asiat samanlaisina. Ja toisaalta kristinuskossa on totuttu siihen että on samalla tärkeää korostaa että kristinusko ei ole kuten muut uskonnot, eli taikauskoa.

Kristityt tasapainoilevat näiden kahden välillä hyvin kiinnostavasti. Esitetään erityistä homo religiosus -ihmisikuvaa jonka mukaan kaikki ihmiset ovat uskonnollisia. Ja pakanauskonnotkin ovat osa tätä. Tämä menee joskus hieman huvittavuuksiin kun näkemys vaatii että myös kaikki uskonnottomat ovat uskonnollisia. Silloin ideologia helposti tiivistetään uskonnoksi. Ollaan tiellä jossa puhutaan Profeetta Darwinista. Samalla kristinuskon puolella on muodikasta korostaa että se ei ole taikauskoa.

Pahastuminen on yleistä.

Oma näkökulmani on painottunut kognitiotieteen puolelle. Ja kognitiivisessa uskontotieteessä tietyntyyppinen vastustus on hyvin tavanomaista. Daniel Dennett on kommentoinut sitä miten alaa on vastustettu. Pascal Boyer on kuvannut miten asenteet ovat sellaisia että sen tuloksiin suhtaudutaan hyvin eri tavalla sen mukaan kohdistuuko sen menetelmät kristittyihin vai "eriuskoisiin". Ja hyvin usein asioita sotketaan teologialla.

Suomessa ambivalentin suhtautumisen ympärillä on Marjaana Lindeman. Kun hän kirjoitti popularisoinnin testauksiin ja havaintoihin perustuvasta ydintiedon sekaantumisesta, uskonnolliset ihmiset pahastuivat. Selitystä pidettiin epäkohteliaana. Kun ateisteilla esiintyi samaa ydintiedon tasojen sekoittumista, niin häntä kiiteltiin koska nyt oli todistettu että ateisteillakin on "kaikuja uskonnollisuudesta. Lopputulos, ei metodiikka, synnytti paheksumisen ja hyväksymisen. Minua, fundamentalistiagnostikkoa, tämä huvittaa. En ymmärrä miten kognitiivinen uskontotiede voi olla surkea ja loukkaava että erinomaisen hieno ajattelutapa, ja että tämä ero määräytyy sen mukaan miten kristittyjen kannalta oikeaoppisia tuloksia se kulloinkin antaa. Tämä ei vastaa käsitystäni tieteenteosta vaan jostain muusta.

Olen toisaalta tottunut tähän. Osaan odottaa sitä että näkökulma ohitetaan ja siirrytään siihen että asiat määritellään erilaisiksi metafyysisin syin. Oikeat mielipiteet määritellään, ei koetella ja rakenneta niitä testauksen kautta.

Taustalla on asenne

Näen että nykyajan ihmiset toimivat hieman kuten Edward Tylor. Hän korosti uskonnon luonnollisuutta juuri siten, että moni piti uskontoa keinotekoisena kulttuurin luomuksena viittaamalla siihen miten uusia uskonnot olivat. Tässä oli kysymys jonkinlaisesta kristinuskon kautta tulkitsemisesta. Hänestä esimerkiksi australian aboriginaaleilla oli uskonto vaikka heillä ei ollutkaan kovin paljoa piirteitä joita kristillisessä kulttuurissa on totuttu pitämään uskonnolle oleellisena. Hän myönsi "Primitive culture" -teoksessaan, että aboriginaaleilla ei ollut monia näistä "no idol, temple, or sacrifice, but that in short, they have nothing whatever of the character of religion, or of religious observance, to distinguish them from the beasts that perish." mutta että olisi jonkinlainen luonnollinen uskonnollisuus joka vetoaisi nimenomaan animismiin. "I propose here, under the name of Animism, to investigate the deep-lying doctrine of Spiritual Beings, which embodies the very essence of Spiritualistic as opposed to Materialistic philosophy." Eli uskonnollisuus olisi a-materialismia samaan tapaan kuin jumaluskon puute on a-teismia.

Tästä erottelusta animismiin ja muiden uskontojen välille on rakennettu tärkeäksi. Uskonnot arvotetaan. Animismi on primitiivinen on vähemmän huono ja sitä kuvaa taikausko. Kristinusko on sitten ikään kuin jalostuneempaa uskontoa. Voidaan kuitenkin kysyä että miksi ei korosteta luonnollisuutta ja "ihmiselle helppoa"? Kristinuskossa on esitetty moniakin suuntauksia joissa luotetaan vankasti ihmisten päättelykykyyn. Ideaalina on tällöin vaikka jonkinlainen Descartesin ajattelun jatkojalostus. Descartes ajatteli että hyvä Jumala antaa ihmisille toimivan järjen joka sitten todistaa Jumalan. Tätä kehäisyyttä edustaa esimerkiksi Alvin Plantingan reformoitu teologia jonka mukaan ihmisten havainnoilla ja järkevyydellä on warrant. Jos ihmisten aistit ovat luontevia niin tämä olisi jonkinlainen viittaus animismin erityiseen hyvyyteen. Se kun tuntuu todella olevan luontevaa.

Tosiasia on että nämä laatukuvaukset ovat kuitenkin joka tapauksessa mielivaltaisia. MIelivalta on sitä korostetaanko että ihminen on homo religiosus joka voi luottaa intuitioihinsa uskontoasioissa, joka tukee animismia. Vai ajatellaanko että ihminen on olento joka jalostaa ajatuksia ja tätä kautta primitiivinen uskonto on huonompi ja "taikauskoa" toisin kuin hieno jalostuneempi ja sofistikoituneempi uskonto.

Psykologisempi kulma

Minua ei kiinnosta uskonto tuossa mielessä. On toki tavallista että uskontoa lähestytään aiheena jota tulee joko puolustaa tai solvata. Tämä on nähdäkseni turhanpäiväistä. Uskovaiset tekevät parhaansa uskonnon solvaamiseen ja sen puolustamisesta ei ole saatu kiinnostavaa tutkimusohjelmaa edes falsifioitavaksi. Tässä mielessä aihe on minulle enemmän kuin väärä. Se on epäkiinnotava, turha ja aikaani haaskaava. (Jos jotakuta kiinnostaa, menkööt ja tehkööt rauhassa jossain muualla kuin minun näköpiirissäni.) Sen sijaan ideana on uskonnollisuuden selittäminen.

Tämä redusoi uskonnon Jumalan olemassaolon todistamisesta tai falsifioinnista joksikin aivan muuksi. Kysymys ei ole siitä onko uskonto oikeassa, vaan siitä minkälaisiin asioihin ihmisten on helppo uskoa. Ja miksi uskomme erilaisiin asioihin. Tässä tekstissä luetteloin asioita jotka ovat relevantteja aiemman blogaukseni kommenttien kanssa. En siis puhu intentioiden kokemuksista. Vaan siitä millä tavalla loitsut ja rukoukset pitävät takanaan samankaltaisia psykologisia voimia. En tee sitä vaikeasti.

Moni ajattelee että uskonnollisen uskon helppous tekee siitä luonnollista ja hyvää. Tämä on mahdollista.
* Osaa käyttämääni aineistoa voi varmasti käyttää homo religiosus -argumentin puolesta. Mielestäni se on oikeansuuntainen joskin liioiteltu kuva. Tosiasiassa vauva on syntyjään ateisti. Ilman kulttuuria hänestä ei tule uskonnollista. Ilman kulttuuria hänestä tulee susilapsi. Uskonto ei siis ole mikään irrottamaton osa ihmistä, koska muuten susilapsilla olisi jonkinlaista uskonnollista käytöstä. Sen sijaan uskonnollisia konsepteja on helppoa uskoa ja ne on melko helppo muistaa ja oppia. ; Tämä on tärkeä siltä kannalta että ainakin itse koin matematiikan vaikeaksi ja uskonnon helpoksi oppiaineeksi. Ja toisaalta tämä sopii hyvin siihenkin tosiasiaan että vaikka uskon luonnollisuutta korostetaan, moni kristitty pitää pyhäkoulua tärkeänä koska sitä kautta lapset oppivat uskonnollisiksi. Uskova kokee että uskonnottomat jättävät lastaan heitteelle ja tekevät heistä jonkinlaisia hengellisellä tasolla onttoja susilapsia. (Osa toki oikoo tässä ja selittää että uskonnoton olisi autisti. Ja autisti merkitykseltään "aivotoiminnaltaan jotenkin oleellisesti vajaa". Mikä on loukkaus esimerkiksi itselleni jolla on aspergerin syndrooman piirteitä joskaan ei diagnoosia.)
* Toisaalta psykologia on täynnä ilmiöitä jotka ovat ihmisille tyypillisiä illuusioita. Kun Richard Wiseman popularisoi kirjassaan "Yliluonnollinen ilmiö" sitä miten puoskariennustajat voivat vetää oikeista naruista ja huijata ihmiset uskomaan kykyihinsä joita ei ole. Tähän nyrkkisääntönä oli se, että ihmiset ovat kiinnostuneita työstä, rahasta, rakkaudesta, seksistä ja matkustamisesta. Nämä aiheet vetoavat ihmisiin ja ne ovat heistä hyvin kiinnostavia. Siksi ei varmasti ole ihmeellistä että horoskooppeja käytetään talouselämän ja rakkauselämän kartoittamiseen. Tämä ei kerro että puoskareihin uskominen olisi jotenkin järkevää. Se on enemmänkin helppoa ja jossain määrin luonnollista. Hyvin perustelluksi se ei muutu prosessissa.

Otan avuksi pari esimerkkiä

Otan taikauskoisesta käytöksestä pari hauskaa esimerkkiä. Ne molemmat käsittelevät patsaiden kourimista. Victor Noir -polon hauta on muuttunut jonkinlaiseksi hedelmällisyysriitiksi. Pariisilaisella hautausmaalla oleva hautakivi-patsas kerää ihmisiä jotka toivovat jälkikasvua. Syynä on ilmeisesti se että Victor Noirin patsas on ihmisenmallinen. Ja se on varsin hyvin varustettu, ilmeisesti siksi että se on mallikuva Victor Noirista, jolla oli onnea tässä mielessä. Ihmiset kourivat patsaan haaruksia jotta saisivat lapsia. Toinen vastaavanlainen on Julian patsas Veronassa. Metallisen patsaan rintamus on kourittu puhki.

Tämänlaiset uskomukset tuntuvat hassuilta, siis jos ei itse usko niihin. Patsaan peniksen tai paljaan rinnan käpälöiminen vaikuttaa absurdilta ja samanaikaisesti siinä on runsaasti tilaa erilaisille pikkupoikamaisille seksivitseille. (Ja miksi emme antaisi niille tilaa mielessämme. Voit kirjoittaa mielessäsi sellaisen tähän ; ______________.)

On selvää että molemmat ilmiöt ovat levinneet juorun tyylisinä. Joku on koskenut patsaaseen ja on sen jälkeen tullut raskaaksi tai saanut itselleen rakkaan. Mutta tarvitaan muutakin kuin Post hoc ergo propter hoc -päättelyvirhe. Joka on ihmisille luonnollinen/tavanomainen tapa ajatella huonosti, epätieteellisesti ja epäloogisesti.

Ihmiset eivät kuitenkaan kiinnitä kaikkeen samalla tavalla huomiota. Jos käyn rukouskokouksessa rukoilemassa päänsärkyni katoamista ja lähtiessäni sidon kengännauhani, molemmat edeltävät päänsäryn poistumista. Silti rukous tuntuu relevantimmalta. Kengännauhansitominen ei tunnu relevantilta vaikka sen jälkeen tapahtuisi kipujen katoaminen. (Vaikka tosiasiassa päänsäryt menevät ohi muutoinkin eikä se säryn loppuminen tieteen kannalta tarvitse kumpaakaan selityksekseen.)

Selvästi kyseessä on ns. skeemoista. Eli ydintiedon sekoittumisesta. Patsas on paitsi eloton möhkäle  niin myös jotain jolla on ihmisenkaltaisia ominaisuuksia. Ihmisen on helppo muistaa hieman poikkeavat asiat. Sellaiset jotka eivät ole täysin satunnaisia vaan joissa on jonkinlainen yhteys. Ei ole sattumaa että hedelmällisyyriittiin tulee patsas jolla on muhkea muna tai paljaat rinnat.  Nämä on muutoinkin liitetty hedelmällisyyteen. Ihmeenomainen patsas vaatii sitä että siinä on sekä elottoman että elollisen piirteitä. Satunnaisia patsaita ei kourita satunnaista paikasta.

Itse asiassa Pascal Boyer on "Ja Ihminen loi Jumalat" -teoksessaan korostanut sitä että myöskään läheisyys ei ole sattumaa. Vaikka kristinuskossa ei dogmatiikan tasolla luoteta että patsailla olisi erityisiä taikavoimia. Ja vaikka Jumala on kaikkivoipa ja kaikkialla läsnä. Niin siitä huolimatta kristillisessä kulttuurissa kirkoissa olevien patsaiden tai alttarien ääressä rukoilu koetaan uskottavampana ja tehokkaampana. Sitä mennään kirkkoon kuin Jumala jotenkin erityisesti asuisi siellä. Ja katolinen rukoilee Neitsyt Marian patsaan lähellä ikään kuin tämä patsas kuulisi paremmin läheltä puhuttaessa.

Teologiselta tasolta näin ei tietenkään esitetä olevan. Mutta ihmiset kuitenkin toimivat toisin. Tämä sama pätee moniin asioihin. Mukaanlukien rukoukseen. Moni kristitty loukkaantuu siitä että rukous yhdistetään loitsuihin. Sillä dogmatiikan kannalta rukous ei ole maailman muuttamista vaan jonkinlainen yhteys Jumalaan. Kommunikaatiossa on teologien mukaan kyse esimerkiksi siitä että ihminen toivoo jotain ja ilmaisee että jos Jumala päättää tehdä asian jotenkin, niin sitten kristitty on iloisesti komppaamassa. Loitsujen taas nähdään vaikuttavan maailmaan. Kuitenkin tosiasiassa ihmiset menevät erityisten rukousparantajien luo kuin näillä yksilöinä olisi erityinen mahti muuttaa asiat todennäköisemmiksi. Ihmiset myös rukoilevat lottovoittoa tavoilla jotka viittaavat siihen että ajatus rukouksen ja tapahtumisen välillä kaikesta huolimatta olisi. Vaikka teologit määrittelevät itsensä kuoliaiksi, arjessa ihmiset eivät noudata näitä oppeja kovinkaan tarkasti.

Justin Barrett on tutkinut tätä paljon. Hän on esimerkiksi tarjonnut kristityille skenaarioita ihmekertomukseksi. Jumala on kaikkivoipa mutta silti ihmiset uskovat että Jumala todennäköisemmin tekee ihmeen huomaamattomalla ja arkisella tavalla. Esimerkiksi jos Jumala pelastaa ihmiset jäävuorionnettomuudesta, hän tekee tämän todennäköisemmin herättämällä ihmisen sen sijaan että levitoisi laivan jäävuoren yli. Muissa kulttuureissa tehdään samalla tavalla. Ja tämä yhteneväisyys on kiinnostava huomio. Stewart Guthrien huomio on keskittynyt myös siihen että ihmiset antropomorfistavat asioita, eli olettavat nille ihmisenkaltaisen mielen. Kristinuskon kohdalla tilanne on kiinnostava koska ns. "filosofien Jumala" joka innostaa akateemisia teologeja ei ole antropomorfistinen. Mutta normaali ihminen kuvaa ihmistä Jumalan kuvana ja lähestyy Jumalaa rakkauden ja muun antropomorfisen kautta. Ja keskustelee rukouksessa kuin kohde olisi ihminen jolla ei vain ole ruumista ja jolla on hirveästi taikakykyjä.

Antropomorfismi ja rituaali ovat keinoja erottaa arjesta poikkeava tila jossa tapahtuu (usein pieniä) ihmeitä (tai luodaan mielentila jossa tavalliset asiat tulkitaan ihmeellisiksi pieniksi ihmeiksi). Uskonto ei ole käytännössä "selittävä väite" siitä että jossain on olento, joka kykenee viskomaan salamoita. Uskonnossa tärkeää on se, miten toimimalla tämä olento ei heitä sinua tai kylääsi salamalla. Uskonnossa ei mietitä miten jumalat toimivat vaan mitä jumalat haluavat tai vaativat ihmisten käytökseltä jotta syntyy merkittävä sosiaalinen vuorovaikutus henkimaailman kanssa. (Tämä on mielestäni uskonnon ja tieteen ero. Ja toisaalta tämä ero on se joka tekee uskonnosta sellaisenaan epäkiinnostavaa toisin kuin tieteestä.)

Tämä erottelu on tarpeen. Puhutaan teologisesta korrektiudesta.

Se on sitä että on kasa oppeja. Se miten ihmiset elävät nämä ovat kiinnostavampia. Koska tosiasiassa ihmiset elävät rukouksen tavoilla jotka sitten ovat samanaikaisesti hyvin yleisinhimillisiä. Että eroavat niistä teologisesti korrekteista opeista. Tätä kautta voidaan huomata että erilaisiksi määritellyissä asioissa onkin samanlainen tausta. (Joka tarkoittaa käytännössä sitä että kristitty joka selittää että rukous ei ole taikauskoa tekee tämän siten että tarttuu niihin erilaisiin tekosyihin ja siihen että nämä tekosyyt ovat erilaisia. Näin tietenkin saadaan kristinuskosta "ihan eri asia". Mutta tämä tehdään määrittelemällä eikä testaamalla ja havaitsemalla ilmiöitä.)

Maailmaa mutkistaa se, että jokaisessa uskonnossa on pakko ottaa huomioon se että maailma ei selvästi tottele loitsuja aina. Uskonto jolla ei ole erilaisia luovia selityksiä joiden mukaan loitsu ei toimi joka kerran lakkaa olemasta uskottava. Tähän epätodennäköistämiseen on tietenkin useita eri keinoja. Mutta niiden takana on sama asia. Ja kun tämän huomaa ero rukouksen ja loitsun välillä muuttuu huomattavasti pienemmäksi. Rituaalit ovat joka tapauksessa liittoumia ja vuorovaikutustilanteita. Ja jos katsotaan tarkemmin voidaan huomata että tietyt erot Kristinuskon Jumalan rukoilun ja Salomonsaarten animistisen esi-isien (adolojen) välillä kommunikoinnin välillä eivät ole niin suuria. Salomonsaarten näkemykset ovat astetta konkreettisempia. Mutta kommunikaation ja liittouman tasolla eroja ei ole.

Tosin kun kuuntelee monia fundamentalistikertomuksia rukousvastauksista voi huomata että tosiasiassa heilläkin Jumala on konkreettisesti lähempänä kuin lähimmän nurkan takana. Käytännön tasolla konkreettisuuskin on osittain illuusio. Se, että joku haluaa lapsen ja rukoilee tätä krusifiksin ääressä eroaa Pariisin hautausmaan absurdista rituaalista ainoastaan pienen kourimisen verran. (Ja tarkemmin ajatellen Jeesuksen pukeutuminen ristillä tarjoaa hyvin paljon tilaa erilaiselle paljaalle pinnalle tehdylle.) Samoin Julian patsas ja imettävän Marian kuvasto ei ole niin kaukana toisistaan. Paljon on samaa. Toive, ajatus liittoumasta jonkin psykologisen kanssa sekä jonkinlainen ajallisesti rajoitettu rituaali jossa yritetään vaikuttaa omaan mielentilaan. Onko tässä kaikessa se konkreettinen kouriminen sitten niin suuri asia? Sellanen joka erottaa taikauskon ja kypsän uskonnon? Jos näin on, niin melko pienestä on kiinni.

Monesta voisi vaikuttaa absurdilta vaikkapa Ilkka Pyysiäisen "Jumalaa ei ole" -kirjassa kerrottu toiminta kotosuomessa. Siinä esitetään keslustelu kasteesta. Kun pappi oli kertonut kerran sanoneensa väärät kastesanat, oli keskustelun ytimeen noussut melko suureksi. Voisi luulla että Jumala ei välitä sanamuodoista pelastuksen kohdalla. Armelias rakastava ja kaikkivoipa Jumala joka pelastaa uskon kautta tuskin jämähtää sanamuotoihin kuin byrokraattisista byrokraattisin diilejä väntävä Saatana jossain Faust -mukaelmassa. Tämä vaikuttaa absurdilta heti jos siihen ei usko. Itse asiassa jos asennetta seuraa, voi huomata että kastetta käytetään kuin se olisi loitsu. Loitsuissa muotoseikat ovat tärkeitä koska niillä hallitaan maailmaa. Tässä tapauksessa vauvan pelastusta. Teologinen selitys tietenkin kiistää loitsuluonteen. Silti koulutetut teologit vääntävät sanavalinnasta tavalla joka vihjaa että toiminnan tasolla kaste on nimenomaan loitsuluonteinen. (Kyse on tietenkin teologien kannalta siitä minkälaiset ad hoc -selitykset ja ontologiat valitaan. Joka on tietenkin sitä että ensin päätetään että oman uskonnon ontologiat ovat laadukkaampia. Joka on sitä mitä pitäisi perustella eikä olettaa, ihan kehäpäättelyiden välttämiseksi.)

Pascal Boyerin mukaan asia voikin olla noin pienistä kiinni. Noin pienistä. Ja määrästä. Sillä sellaisenaan hengellisyys tai uskonnollisuus ei ole taito. Ilman normeja papilla on selkeä heikkous esimerkiksi seppiin verrattuna; Sepän taito on sellainen, että se vaatii harjoittelua. Lisäksi hyvän sepän tekemä esine voidaan testata tarkasti. Pappi taas tarjoaa symbolista palvelua, jonka laaduntarkistus on usein vaikeaa. Joku voi tämän vuoksi helposti väittää että hän kykenee tuottamaan ihan samanlaatuista tai jopa parempaa palvelua vähemmin kustannuksin. Tätä kautta papilla on enemmän kilpailua mutta häntä on vaikeampi tuomita. Yksi ratkaisu tähän on kartellin luominen. Se, että asiaan sidotaan tarkasti toteutettavia rituaaleja ja dogmeja tekee uskonnosta jotain jota joutuu opettelemaan. Ja tämä työläys muuttuu sitten kilpailuvaltiksi. Samanmieliset muut auktoriteetit auttavat toisiaan.

Onkin havaittu että "primitiivisen" ja "hienostuneen" uskonnon ero onkin siinä että animistisissa heimouskonnoissa on "vapaita tietäjiä", heidän toimintatapansa eroavat toisistaan paljon; Heillä ei ole tavatonta ajatella että jos yksi epäonnistuu, kutsutaan toinen. Näin jokaisella shamaanilla on "oma, yksityinen henkiopas", ja yliluonnolliset olennot. Kun oppi systematisoituu, papit yleensä luopuvat "yksityisistä hengistä", ja siirtyvät vallaltaan suurempialaisiin ja ominaisuuksiltaan yhtenäisempiin jumaliin. Rituaaleista tulee säädellympiä. Kilpailua ei siedetä.

Ja tämä asenne kumpuaa jossain määrin siinä että uskonnoissa on niin tärkeää erotella kristinusko eroon kaikista taikauskoista. Kannattaisi kuitenkin kenties katsoa astetta enemmän sen homo religiosus -puolen suuntaan. Se kun vihjaa että taikauskoissa ja kristinuskossa on paljon samaa. Tämän ei tarvitse olla halveksivaa. Itse asiassa se on halveksivaa vasta jos halveksii niitä vääräoppisia. Tämä asenne on siksi aika ikävä konkretisoida statementeillaan minun palauteboksiini. Siitä voisi jollekulle minua tunteellisemmalle tulla paha mieli.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Hồng Trần

mitä tuo on loistava rakastan mitä tuo se melko hyvä, www.kizi2gamer.com

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Kiitos erinomaisesta palautteestanne. Voitte ostaa minulta erinomaisen monitoimikoneen. Ei toimi mutta eihän näissä nettisuperhyperspammitarjouksissa tarvitsekaan!

Toimituksen poiminnat