Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

ADDrenaliinia (Ylimääräisen metafysiikan nälkä)

  • Se on oikeasti vain tärähtänyt kamera...
    Se on oikeasti vain tärähtänyt kamera...

Aikaisemmin kirjoittamani sosiaalinen kannanotto on ollut monille ilmeisen hämmentävä. Kirjoitin jo aiemmin siitä kirvonneesta keskustelusta. Jonka kirjoitin pääasiassa siksi että tätä tavallaan tentattiin. On jännittävää miten haastetaan, kysytään ja kyseenalaistetaan mutta ei sitten ollakaan kiinnostuneita niistä vastauksista. Mutta mikä tahansa on mahdollista maailmassa jossa kommentointi-into on kova mutta johon jatketaan sillä että aihe on turha, epäkiinnostava ja muutenkin sellainen että ei ole vaivannäön arvoista. Minua ei haittaa jos jotakuta ei kiinnosta. Mutta sitä että ensin esitetään haasteita ja kysymyksiä ja sitten ei olla kiinnostuneita vastauksista. Se on sitten jotain vähän muuta...

Tämä on hieman erilainen kulma samasta asiasta. Uudessa keskustelussa kommentoija oli älykkäästi huomannut jotain. Mutta ei ollut ilmeisesti käsittänyt miksi asiat ovat tällä tavalla. Hän oli kiinnostunut mielipiteitäni identiteetin määritelmästä. Tämä on siitä kiinnostava että se voidaan yhdistää muiden kommenttejen sisältöön. Muut ihmiset kommentoivat omia mielipiteitään ja kuvasivat niitä eri tavoilla. Lisäksi kommentteihin on sovitettu luokitteluja siitä mitä aksioomia eri uskonnot pitävät sisällään.

Näitä kaikkia yhdistää "metafyysinen tiettyys". Siis se, että odotuksena on että olisi eriteltävä ja esiteltävä ontologiaa. Otettava kantaa siihen onko Jumala olemassa vai ei. Otettava kantaa siihen mitä identiteetti perimmältään on. Kommentoijat harjoittavat tätä ohjetta itse ja ovat ilmiselvästi pettyneitä jos minä en tee samoin. Tämä kaikki on irrelevanttia. Ja kuten jo noissa linkin takana olevissa teksteissä olen sanonut. Minua ei kiinnosta tämänlainen. Olen harrastnut käsitepilkkomista ja osaan tehdä sitä halutessani. Tässä yhteydessä se on kuitenkin herttisen yhdentekevää.

Näenkin että nuo metafysiikan vaatimiset lähinnä demonstroivat sitä miten vähän ihmisillä on ollut kiinnostusta tutustua siihen mitä olen sanonut ja miten kovasti heillä on tärkeää heillä on ilmaista omia näkemyksiään minulle. Ja miten vastaustenkin pitäisi sopia heidän määräämiinsä malleihin. Ymmärtäisin tämän jos vika olisi siinä että käyttäisin vakiintuneita määritelmiä väärin. Tai jos esittämäni ajatukset olisivat sisäisesti ristiriitaisia. Mutta vika näyttää olevan siinä että he vaativat minua ottamaan kantaa asioihin jotka ovat tekstin sisällön ja aiheen kannalta herttisen yhdentekeviä.

Ja tämän tekstin koko idea on demonstroida sitä miksi ne ovat herttisen yhdentekeviä.

Näkökantani uskontoon ilmiöstä perustuu melkoisen vahvasti kognitiiviseen uskontotieteeseen. Justin Barrett on määrittänyt että uskonnollisten uskomusten syntyyn vaikuttaa esimerkiksi ihmismielen mekanismi, jonka tehtävänä on havaita ympäristössä vaikuttavia toimijoita. Tätä kutsutaan. Havaitsemme toimijuutta koska meillä on tähän sopivat rakenteet (agency detecting device, ADD) mielessämme, paitsi jos on sillä tavalla autistisia että niitä ei ole.

Näitä on sitten hyvin monenlaisia. Laajasti sanoen voidaan puhua ihmisten tavasta antropomorfisoida ympäristöä.
* Tästä erikoisena esimerkkinä on hahmontunnistukseen liittyvä pareidolia. Meillä on havainnointijärjestelmä joka tunnistaa kasvoja. Ihmisten lisäksi voimme joskus harhautua näkemään niitä paahtoleivissä. Itse asiassa melko karkea ja yksinkertainenkin kuvio voi synnyttää pareidoloakokemuksen.
* Toinen klassikkoesimerkki liittyy siihen että jos näemme pimeässä heilahtavan pensaan, pelkäämme helposti sitä, että siellä vaanii jokin. Tosiasiassa usein siellä ei vaani mitään.

Tutustuin ensimmäisen kerran aistien ylihavaitsemiseen Matt Ridleyltä. Hän kuvasi sitä miten ylihavaitsemme hiipiviä askelia satunnaisissa kahahduksissa ja narahduksissa. Ja sitä miten pensaassa tuntuu vaanivan peto silloinkin kuin siellä ei sellaista ole. Tämä ylihavaitseminen on evolutiivisesti hyödyllistä koska jos säikähdämme turhaan, siitä seuraa vain hyvin pieni haitta. Mutta jos säikähdämme yhden kerran liian vähän, leijona tai muu elikko syö meidät. Tämä korostaa sitä että evoluution kannalta relevanttia ei ole se, näemmekö asiat sellaisina kuin ne ovat. Vaan siitä tuottaako se selviytymisen kannalta relevanttia toimintaa. Intuitiomme eivät aja totuuteen. Nyky-yhteiskunnassa - jossa puskassa olevat leijonat ovat vähissä ja jossa pantasusien ampujat saavat henkiseksi tuekseen lauluja - ne eivät enää välttämättä aja edes selviytymistä. (On tavallaan mielenkiintoista huomata miten Ridleyn altruistista käyttäytymistä koskevan evoluutioteorian mallintamiseen tarkoitetut tiedot ovat sitten apuna hieman toisenlaisessa aiheessa, uskontojen ja niiden tapojen selittämisessä.)

Kognitiivisen uskontotieteen standardimalliksi syntyneen ajatuksen mukaan toimijuuden ylihavaitseminen saa ihmiset näkemään toimijuutta ja tarkoituksellisuutta myös luonnonilmiöiden taustalla. Esimerkiksi luomakunnan kauneus ja järjestys on saanut aikaan hyvin laajalle levinneen uskon luojajumalaan. Sama ilmiö on taustalla siinä miksi Pascal Boyer on korostanut että rituaalit ja esimerkiksi rukous ovat ytimeltään sosiaalisia. Sen sijaan ne liittyvät tiettyjen skeemojen käynnistymiseen. Asiat ovat hengellisiä ja uskonnollisia jos niissä on vuorovaikutuksen ja kommunikaation henki. On helppoa ymmärtää että rituaaliuhraus käynnistää ajatuksen vaihtokaupasta jonkun kanssa. Ihmisen sosiaalista kanssakäymistä koskevat piirteet käynnistyvät yhdessä toimijuuden ylihavaitsemisen kanssa. Samoin on helppoa nähdä että rukous on sitä että syntyy "kognitiivinen analogia" keskustelun kanssa.

Tämä on helppoa ottaa väärin.

Kun aiemmissa ketjuissa nostettiin esiin jännittävä fakta ; Noin 6% ateisteista rukoilee säännöllisesti.
Homo religiosus -teemalla tämä on tietenkin vääntynyt siihen muotoon että Jumala on antanut ihmisille tarpeen yhteydestä Jumalaan. Ja tunteen siitä että tämä yhteys myös tapahtuu. Tästä on syntynyt erikoinen ajatusmalli jota esimerkiksi Tapio Puolimatka kannattaa kirjassaan "Viisauden ja tiedon aarteet kristuksessa". Puolimatka kertoo siinä miten ateistit elävät itsepetoksessa ja pohjimmiltaan tietävät että Jumala on todellinen ja olemassa.

Tämä on kuitenkin hyvin kyseenalainen teoria. Sen vastapainoksi voisi heittää Paul Bloomin näkemyksen ylihavaitsemismallista ; Hän korostaa että koska tiede osoittaa, että uskonnolliset uskomukset ovat seurausta luonnonvalinnan kautta kehittyneiden kognitiivisten mekanismien yliherkästä toiminnasta, voidaan kysyä, kuinka järkevää näistä evoluution sivutuotteena syntyneistä uskomuksista on pitää edelleen kiinni. Jos uskomukselle ei ole muuta perustetta kuin se, että uskova yksinkertaisesti tahtoo sen olevan totta, siltä puuttuu tiedollinen oikeutus. Kokemus paljastuu illuusioksi. Joksikin joka on tunnetasolla totta mutta ei konkreettisesti.

Jos minulta kysytään kumpi on oikeassa, Puolimatka vai Bloom, nauran pilkallisesti. Sillä on virheellistä ajatella että jompi kumpi olisi jotenkin fiksumpi. Molemmat nojaavat hyvin vahvasti metafyysisiin taustaoletuksiinsa jotka ovat äärimmäisen maailmankuvallisia. Olen yksinkertaisesti samaa mieltä kuin Justin Barrett, jonka mukaan se että uskonnolle annetaan neurologinen selitys ei koske Jumalan olemassaoloa ontologisella tasolla. Jos ihmisen mielessä on mekanismi joka saa ihmiset uskomaan todennäköisesti havaintoihinsa, se ei tee ihmisten havainnoista virheellisiä.

Tämä olettelu voidaan demonstroida jo edellämainituilla puskaesimerkeillä. ; Kun pusikossa on leijona tai salaliittoväijyjä pahat mielessä se todella on intentionaalinen olento. Joskus pensaissa ei ole mitään mutta reaktio on sama. Reaktion tapahtuminen ei ole todiste kumpaankaan suuntaan. (1) Se, että rukouksessa käynnistynyt aivotoiminta tulkitaan illuusioksi vaatii taustaoletuksen siitä että Jumalaa ei ole. Koska muuten se ei olisi illuusio. (2) Se, että rukouksessa käynnistyy kommunikaatiokanava ei todista siitä että sen käynnistymisen takana todella on jotain. Se, että rukoilu on myös oikeasti kommunikaatiota vaatii taustaoletuksen Jumalasta. (+) Molemmat ovat kehäpäätelmäisiä.

Se, että tiputtelee vaikka Van Inwagenin nimeä - joka on tulkinnut että intentioiden ylihavaitseminen voi tarkoittaa sitä että Jumala haluaa ihmisten hakevan yhteyttä itseensä - ei ole todiste näiden ajatusten järkevyydelle. Ne ovat maailmankuvallisia kyhäelmiä. Ne vastaavat monien metafysiikan tarpeisiin. Jos minulta kysytään mitä tapahtuu ihmisen rukoillessa, sanon että hänen mielensä vuorovaikutusta koskevat skeemat käynnistyvät. Jumalan olemassaolo on tässä tarpeetonta saivartelua, jotain jota ei todisteta eikä kumota tämänlaisella aineistolla.

Itse asiassa jos joku selittää että mitä ateisti todella tuntee ja miten asia perimmiltään on on itse asiassa varsin omituinen. Hän väittää että hänellä olisi ajatustenlukukyky. Ja hyvin voimakas sellainen. Jos sanoo että jokainen ateisti oikeasti vain vihaa Jumalaa, on väittämässä todella paljon. (Jos uskonnon kritisoinnin olemassaolo todistaa tämän niin on esimerkiksi sanomassa että se, että uskovaiset asettavat aivan oikeassa elämässä kieltoja vakaumussyin ei-uskovaisille ja ovat muutenkin ärsyttäviä niin että nämä ärsyttävyydet provosoivat asian vastustamisen, että tälläisten ihmisten määrä maailmankaikkeudessa on ehdottomasti 0kpl. Itse väitän että kusipäisiä kristittyjä on Suomessa ainakin 1 miljoona kappaletta. Tätä "periaatteessa suvaittavaa ärsyttävyyttä" vakavampia tapauksia on toki vähemmän mutta heitäkin on aivan riittävästi.) Miten esimerkiksi Tapio Puolimatka lukee ateistin "perimmäiset" ajatukset niin että hän on ateistia itseään pätevämpi kommentoimaan tuntemuksien aitoudesta ja syvyydestä? Missä hän on varmistuttanut tämän ajatuksenlukukykynsä ja sen tehokkuuden? Skepsiksen testeissä?

Turhuutta. Turhuutta kaikki taivaan yllä.

Jumalan liittäminen asiaan on, Wolfgang Paulia lainatakseni, "Not even wrong". Jumalan kumoaminen tai todistaminen ovat irrelevantteja, minulle epäkiinnostavia ja turhia. Olipa metafyysinen todellisuus perimmiltään ontologialtaan sitten mitä tahansa, niin tuo aivoalueiden käynnistyminen on sentään epistemologian ja tieteellisen tutkimuksen mukainen väite. Molemmissa tapauksissa. Kognitiivinen uskontotiede ei tässä mielessä tarvitse metafyysistä kannanottoa. Sellaisen vaatiminen on ikävää ja väärin. Sellaisen vaatiminen on omien asenteiden ja vaatimusten tunkemista jonnekin jonne ne eivät itse asiassa kuulu.

Moni toki kaipaa tarpeetonta metafysiikkaa. (Tiedettä ei saa täysin metafysiikattomaksi mutta ei se anna oikeutta siihen että mitä tahansa metafysiikkaa voi laittaa miten paljon tahansa mukaan ja kutsua lopputulosta tieteeksi. Siksi sana "tarpeeton".) Ja he voivat kokea että he eivät ole ymmärtäneet jotain - tai että minä en kirjoittajana ole ollut tarpeeksi tarkka tai en ole ymmärtänyt jotain - jos näitä metafyysisiä kannanottoja ei kirjoiteta. Ja sen vuoksi nuo keskustelunaiheet pulpahtelevatkin riesoikseni.
1: Let's face it. Jos se on red herring, jossa asiaa johdetaan toisille raiteille - tai jos se on olkiukko jossa minun sanotaan sanovan jotain mitä en sano - on kyseessä ärsytys. Kenties jopa henkilökohtainen loukkaus koska ihminen ei ole tutustunut aineistoon ja ymmärtänyt sitä mutta hakee silti kommentointioikeutta. Joka tapauksessa jotain epäreilua koska siinä minulta vaaditaan vaivannäköä ja aikaa kommenttejen lukemiseen ja luetunymmärtämiseen kun itse ei demonstroidusti ole tehty muuta kuin riennetty innolla kommentoimaan kun tietyt avainsanat ovat käynnistäneet tarpeen julistaa omaa vakaumusta. Avainsanat eivät ilmeisesti vaadi edes kontekstia käynnistääkseen tämän reaktion. Edes se että tekstissä aivan suoraan sanoo että ei ole kiinnostunut noista asioista ei estä tämän toiminnan käynnistymistä. No, ihmiset jotka rukoilevat ja harrastavat kommunikaatiota vaikka puhelinpylväiden kanssa -ttosin sillä erolla että puhelinpylväs on tieteenkin mukaan ehdottomasti olemassa kun taas Jumalan kohdalla tilanne on kyseenalaisempi - voivat tietenkin käynnistää kommunikaationtunnistuskognitiot mielessään vaikka mitään kaksisuuntaista ei tapahtuisi. Jossain määrin he ylihavaitsevat kommunikaatiota jopa kommenttipalstalla. Itse en määrittele yksisuuntaista dogmanluettelua keskusteluksi. Ihmisillä on mielipiteitä. Ja minun mielipiteeni on se että pelkän oman maailmankuvan aksioomien luettelu minun läsnäollessani on aikani haaskaamista. Harrastakoot rauhassa, jossain muualla.

Rukousasiaa voi verrata kummituksiin.

Jos mietitään mitä ateistivähemmistön rukoilu taroittaa. Se on jumalatodistuksena sama, kuin todistaisi kummitukset todellisiksi sillä että ihmisiä pelottaa autiotaloissa ja hautausmailla pimeässä ; Ainakin itse olen nuorempana harrastanut jossain määrin "lain harmaalla alueella" kummitusten metsästystä. Silloin toki korostin että se oli demonstraatio senhetkisestä ateismistani. Että vain henkilö joka ei usko kummituksiin uskaltaa tehdä sellaisia asioita.

Nykyisin olen sen verran kypsempi että uskallan sanoa että en usko kummituksiin mutta pelkään niitä. Ateistinakin sain kyllä pari paskahalvausta tyhjästä. Osittain tämä ylläpiti kiinnostusta. Kaipaan elämääni addrenaliinia. Jännityksen, pulaanjoutumisen, vaarantunne ja konfliktin kaipuu on jossain määrin minun ongelmani. Tähän viitaten uskallan sanoa että jos haluaa todistaa kummitukset tai Jumalat todellisiksi, joutuu tekemään muutakin kuin keräämään kokemuksia siitä mtien ihmisillä joskus nousee niskakarvat pystyyn. Tämä kun saattaa tapahtua ilman kunnollista syytä.
1: Kummitukset ovat muuten siitä erikoinen asia, että niissä sentään tunsin jotain. Rukous ei ole kohdallani koskaan tuntunut yhtään miltään. Se tuntuu aina ihan tyhmältä. Todella tyhmältä. Tyhmemmältä kuin puhelinpylväälle juttelu. Tosin minulla on asperger -piirteitä joskaan ei diagnoosia. Ja toisaalta puhun minä koirille ja kiroilen lagittavalle tietokoneelle vaikka tiedän että niillä on hyvin kyseenalainen tapa vastata mielekkäällä tavalla. MTT:n sikalassa työskennellessä saatoin totuttaa säikkyjä porsaita ihmisiin viettämällä aikaa niiden kanssa ja reflektoimalla niille Sartren eksistentialismia. Sillä possulle riitti äänensävy, mutta itse olisin tylsistynyt jos olisi jokin muunlainen aihe.

Aivan samoin minun ei tarvitse ottaa kantaa siihen onko identiteetti se mitä ihminen on perimmiltään. Eli aito identiteetti on autenttisesti se mitä ihminen on silloin kun hän on vain itsensä eikä mitään muuta. Vai onko asia päinvastoin ja identiteetti onkin sitä että ihminen tulee mahtipontisesti nimenomaan osaksi jotain itseään suurempaa. Tämä on tarpeetonta sillä identiteetti on joka tapauksessa "se liehuva lippu", jolla ihminen mainostaa itseään lähipiirilleen ja jolla hän kuvailee itseään. Itse asiassa malli joka on sekä empiriaan sidottu että pätevä riippumatta siitä kumpi identiteettiteoria on jollain metafyysisellä tasolla tosi on erityisen hyvä. Sillä siinä ei tarvitse ensin sitoutua johonkin metafysiikkaan ja "ottaa puolia" jotta sitä voisi käyttää. Se on reilu ja puolueeton.

Minusta tämä olisi hyvä asia uskonnossakin. Että ei tarvitse ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon ja tehdä kognitiivista uskontotiedettä siitä näköulmasta että tuottaisi jotain aseita johonkin maailmankuvasotaan. Että perimmiltään sillä olisi "tavalliselle ihmiselle" tai "ylipäätään muutenkaan" merkitystä jos ja vain jos tuloksia käytetään Jumalan mitätöintiin tai todistamiseen. Saatte pitää maailmankuvasotanne itsellänne. Toki tunnustan maailmankuvasotien ja sen merkityksen ihmisten identiteetille. Minun tehtävänäni ei kuitenkaan ole edes niihin liittyvien valtarakenteiden purkaminen vaan lähinnä niiden olemassaolon tunnistaminen. Ja kuvata mitä vaikutuksia niillä on ihmisiin, riippumatta siitä kuka on oikeassa ja mikä on perimmiltään moraalisesti hienointa ja parasta. Siksi minusta on hedelmällisintä moittia uskontojen sosiaalisia käytänteitä kuin kuluttaa aikaa sen todistamiseen että onko Jumala olemassa vai ei.

Jostain syystä ihmisillä on ilmeisesti vaikeuksia lukea mitään muuta kuin mielipidekirjoituksia. Jopa ei-mielipidekirjoitukset tunnistetaan sellaisiksi. Kenties tässäkin on kysymys siitä että intentioiden ylihavaitseminen käynnistyy. Sitä ikään kuin tulkitaan että kaikki kannanotot ovat osa maailmankuvasotaa. Ja että tässä on peräti otettu joku puoli. Tai että "puoli olisi jotenkin väistämättä otettava", että neutraali kanta on paitsi jotain johon he itse eivät pysty. Vaan että siihen ei kukaan muukaan pysty. Oman inkompetenssin tunnistaminen on tervettä ja toivoisin että metafyysistä varmuuttaan ja a prioristen premissien varaan rakennettuja statementejaan kirjoittelevat uskovaiset harrastaisivat sitä enemmän. (Esimerkiksi joka ikisen kerran kun kirjoittavat niitä statementejaan.) Mutta tässä tapauksessa uskoavaiset tietenkin tunnistavat inkompetenssia lähinnä muissa. On helppoa olla pilkallinen muille, yhtä vaikeaa on aito itsekriittisyys. (Etenkin jos taitotaso on sen verran matala että luetunymmärtämisen aukot käynnistävät Dunning-Kruger -efektin.) On helppoa tunnistaa rikka toisen silmässä ja vaikeaa nähdä malkaa omassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Intuitiomme eivät aja totuuteen.

Ja samalla nimenomaan merkittävimmät totuudenetsijät ovat olleet voimakkaasti intuitiviivisiä ihmisiä.

Epäilen, että intuitio on kyky. Osaksi myötäsyntyinen, osaksi opittu ja että sen tarkkuus vaihtelee yksilöiden välillä ja se voi myöskin häiriintyä.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

"Ja samalla nimenomaan merkittävimmät totuudenetsijät ovat olleet voimakkaasti intuitiviivisiä ihmisiä." Puoliksi totta. Arkijärkitason skeemoihinsa junnautuneet ihmiset ovat pahiten harhautuneita, he ovat intuitiivisia ja intuitioidensa vankeja. Heillä on käytössä Kahnemanin systeemi 1. Joka antaa nopeita heuristiikkoja. Ne ovat nopeita ja automaattisia ja usein väärässä. Ne ovat usein reagointeja jotka antavat kohtuullisia vastauksia. Ne ovat niitä säikähtämisiä pensaan liikkeistä.

Sen sijaan ne jotka ovat harjaantuneet johonkin analyyttiseen tehtävään niin että ovat siinä eksperttejä (jotain 10 000 tuntia) ovat mestareita toisenlaisessa "pattern recognitionissa". Heidän intuitionsa ovat Churchlandin mallia. Heillä on selkäytimeen hioutunutta systeemi 2:sta. Joka antaa "hitaita mutta laadukkaita tuloksia". Tälläinen ihminen on tietenkin intuitioissaan hyvä.

Pahimmat paskanjauhajat ja uskontoonjymähtäjät ovat perusteluissaan dogmaattisia koska heillä on intuitio. Ja sen mukana tunne että kaikki mitä he kokevat on totta ja perusteltua. Nämä ihmiset ovat niitä jotka uskovat kummituksiin "omien kokemustensa pohjalta" ja vain tämän pohjalta. Ja jotka ovat niin dogmaattisia että luulevat että heidän kanssaan erimielinen on automaattisesti niin väärässä että erimielisyys on pakko selittää dogmaattisuudella.

Sinusta en tiedä. En ole lukenut analyysejäsi ja tutkintojasi.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

En ole tutustunut mainitsemiisi systeemiin ja malliin lainkaan, mutta mainitsemasi Churchlandin malli kuulostaa ymmärrettävältä.

Minä harrastelen. Koitan nähdä asioita erilaisista perspektiiveistä ja elellä epävarmuusalueella.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren Vastaus kommenttiin #4

Niin. On jännittävää että "intuitio" on sinulla kategorinen. Kuin yksi leima joka kattaa kaiken. Tuossa tekstissäni tarkasti kontekstoin että mitä se "intuitio" tuossa yhteydessä tarkoittaa. ADD -järjestelmää. Se taas on mallia "huono järjestelmä".

Tämä voidaan varsin vahvasti liittää Kahnemanin ajatuksiin. Intuitiivinen, automaattinen ja alitajuinen systeemi 1 säätelee suurimman osan toiminnastamme. Se tarjoaa nopeita reaktioita jotka toimivat riittävän hyvin. (Ei kannata analysoida onko pensaassa varmasti leijona. Tähän menee liikaa aikaa. On parempi säikähtää varmuuden vuoksi.) Abstraktiin päättelyyn ja hypoteettiseen ajatteluun kykenevä systeemi 2 taas on työläs ja hidas mutta tarjoaa laadukkaampia tuloksia. (Lakkaa tekemästä esim. logiikkaan liittyviä virheitä. Pysähtyy ja huomaa että ei siellä puskassa mitään leijonaa ollutkaan, kun on ensin säikähtänyt ja varmistanut elämisensä niin pitkälle.)

Systeemi 2 kykenee selviytymään monista uusistakin tilanteista taidokkaasti, mutta sen kapasiteetti on rajallinen, eikä se toimi automaattisesti. Tuskin edes haluamme olla aktiivisesti miettimässä ratkaisua jatkuvasti jokaiseen ongelmaan, puhumattakaan perusrutiineista. Onneksi systeemi 2 voi opettaa ja kehittää systeemiä 1, jolloin pystymme siirtämään toistojen kautta asioita aktiivisesta kontrollista automaatioiksi. Tämä on minusta esillä jopa miekkailussa. Aluksi tärkeää oli päästä eroon monista ihmiselle tyypillisistä intuitiivisista käytänteistä. Esimerkiksi kun jokin tulee päätä kohden on järkeväkin reaktio että laittaa silmät kiinni ja väistää. Näiden karsiminen vei itseltäni paljon aikaa. Samoin kuin tekniikoissa piti oikein työllä miettiä että mikä jalka menee minnekin. Aluksi kyky selvitä taistelusta jopa huononi. Sillä intuitiot purkautuivat mutta tekniikka ei ollut hallussa. Nyt tämä on jo automatisoitunut sen verran että minulle on tullut toinen ongelma, kykenen toimimaan jokseenkin tarkoituksenmukaisesti ja tavoilla jotka eivät vastaa "synnynnäisiä intuitioita". Mutta en välttämättä sitten enää kykene "kelaamaan takaisin" että mitä tarkalleen ottaen tein siinä juuri aiemmin. Tämä on harjaantunutta intuitiota, yhtä automaattista kuin se alun "flinchailu". Mutta sisällöltään hyvin erilaista. Churchlandin hahmontunnistus tulee tässä kohden mukaan kuvioihin. (On kenties helpompaa ajatella että systeemi 2 se on siltikin. Sen käyttö vain on helpottunut tässä kyseisessä, yleensä aika tarkasti rajatussa, eksperttiyden alueessa.)

ADD:ta ei harjoitella. Ihmiset tunkevat esim. pareidoliaa asioihin. Ihmiset tottelevat vastavuoroisuuden, anteliaisuuden ja koston lajeja. (Niiden hallinta yksityiskohdissa sitten vaatii kulttuuria ja voi tulla jalostuneeksi.) ADD ei ole systeemissä siksi että se on harjaantunutta vaan nimenomaan siksi että eivät ole. (Autisteilla on tässä anomalia "suoraan neurologiassa". Koska asia on biologinen eikä harjaantunut.) Ei ole niin että sitten kun olet harjoitellut 10 000 tuntia niin vasta sitten alkaa paahtoleivistä löytymään kosmismystisiä viestejä. Kun näkee että taas on Lauri Tähkä paahtoleivässä, niin alkaa sitä itse kukin uskomaan johonkin erityiseen.

Ja kun monia "intuitiivisia" ihmisiä katsoo niin he kertovat olevansa totuuden etsijöitä. Tämä on yleensä vähintään itsekehua. Siksi he eivät ole esittämässä perusteita vaan väitteitä. Heillä on "omia kokemuksia" joihin he luottavat melkoisen vahvasti. Ja loukkaantuvat jos joku on niistä erimielinen.

Esimerkiksi jos esittää että "intuitiomme ei ole alati luotettava" niin pahastuvat ja esittävät jotain kategorista kuten "totuuden etsijät ovat intuitiivisia". Mutta eivät sitten eksplikoi mitä tämä intuitiokokonaisuus sitten tarkoittaa. Eikä sitä että onko kyse hypoteesinmuodostuksesta vai hypoteesintestauksesta. Itse katson että intuitio auttaa korkeintaan hypoteesinmuodostuksessa. Hypoteesintodsitaminen ja hypoteesintestaus sen sijaan vaativat työtä ja systeemi 2:sta. Sitä ei voi tehdä intuitiolla. Kummituksenmetsästäjät, Lauri Tähkään paahtoleipien vuoksi uskovat, ne jotka kuulevat CMX;än poikien lauluissa olevan juuri heille suunnattuja henkilökohtaisia viestejä ja kristityt luottavat hypoteeseihinsa ja pitävät niitä relevantteina mutta unohtavat sen ainoan portaan joka voi tehdä yhtään mistään relevanttia. Tai minua kiinnostavaa.

Minulla on varmasti jotain omituista ihan neurologisella tasolla. Sillä minulle "Jumalakysymys on turha" ei ole tunnetason ilmaisu. Uskovaiset voivat olla turhauttavia ja vaivaannuttavia. Sellaisia joita haluaa välttää koska he ovat epämiellyttäviä. Se onko jokin yliluonnollinen kokemus aito vai ei on mielestäni jotain joka ei ole kiinnostava muuta kuin siinä mielessä että asia todistetaan jotenkin. Säikyn toki kummituksia, mutta en montaa muuta. Eikä säikkyminen ole itsestäni tehnyt kummitususkovaa. Se, että "en osaa selittää jotain" kertoo korkeintaa omasta tyhmyydestäni. Ei siitä että maailmassa olisi jotain jota ei olisi selitetty tai jota ei kategorisesti voisi selittää.

Minä pidän kummituksia ja yliluonnollisia relevantteina tietoasioina vasta sitten kun ei eletä kehäpäätelmämaailmassa. (Se että asiassa todisteiden valossa päädytään kehäpäätelmään on itsessään todiste siitä että se on huono, ei ole systeemi 2 mukainen johdonmukainen ja järkevä järjestelmä vaan sitä että dogma tukee toistaan ja toivoo että tekee sen niin nopeasti että intuitioiohin luottavan pää menee pyörälle.) Eikä eletä ristiriitatilanteessa jossa "en ymmärrä miksi X" johtaa johtopäätökseen "se on UFO, se on kummitus, se on viesti Jeesuskristukselta". Ei siitä että jotain ei tiedetä voida päätellä että se tiedetään. Ei tässä tarvitse tarjota tilaa tarpeettomalle metafysiikalle vain siksi että itsellä on dogma ja mieltymys. Tai että on kysymys johon pitää vastata. Osa kysymyksistä vain on turhia. Tai ainakin niihin vastataan niin huonosti että ne ovat enemmänkin antivastauksia ja asenteellisuuksia. Mielstäni on hauskempaa hyväksyä oma tampious ja yrittää seuraavalla kerralla paremmin. Tämä paremmin yrittäminen on minusta sitten sitä "totuuden etsintää". Itse en tosin myöskään luota "eifalsifioitavissa oleviin löytöihin" joten en tiedä onko minusta totuudenomistajaksi tai totuudenlöytäjäksi sanan vahvimmassa mielessä.

Mutta toisaalta. Olen uskomattoman pinnallinen tyyppi. Moni pahastuu kuinka vähän olen kiinnostunut aiheista ja näkökulmista ja kysymyksistä jotka on määritelty "syvällisiksi". Toki oma määritelmäni syvällisyyksille on toinen. Ja siinä "syvällisenä" ja "viisaana" ja "elämänkokemuksena" ja "intuitiivisesti ilmiselvinä totuuksina" myyty menee teepussiaforismien kanssa samaan tasoon. Äärimmäisen pinnalliseen. Sellaiseen jossa ollaan niin jumissa omissa ADD -järjestelmissä että ei uskalleta kyseenalaistaa sitä että kenties ne ovatkin tosi huonoja. (Tämä voi olla eri maailmankuvissa. En pitänyt "illuusiosta" enkä "todiste kommunikaatiosta" -vertauksista. Samasta syystä. Vaikka päinvastaiset maailmankuvat. Ja jompi kumpi on oikeassa ontologisesti. Joko Jumala on tai ei. Minua ei kiinnosta jos ei ole todisteita. Elän pinnallisessa varmuudessa ilman epävarmuuasteita. Joka johtaa usein siihen että minulla ei ole monen mieleen riittävästi metafyysisiä statementeja. Mutta en minä hoopoja mielipiteitä rupea keräämään vain siksi että jollekulle toiselle tulisi hyvä mieli. Etenkään jos he eivät pane kanssani. Etenkään jos ovat päinvastoin ärsyttäviä.)

Minä voin vielä jotenkin ymmärtää että joku uskoo Jumalaan joka ei erehdy. Mutta näissä tuntuu olevan henkenä se että intuitiivinen kokijaihminen itse kokee olevansa niin Jumalan kuva, että on itse täsmälleen yhtä kaikkitietävä. Minä en tiedä, ja jos tämä tekee minusta pinnallisen niin so to be it. Olen kiinnostunut eri asioista. Ja ihmettelen miksi ihmiset haluavat jakaa oman kiinnostuksensa kanssani kun samalla demonstroivat että oma kantani edustaa heille jotain niin ahdistavaa toisteutta että sitä ei edes yritetä ymmärtää oikein. Sen verran vastavuoroisuusintuitioita minullakin on että ihmettelen miksi minulta vaaditaan enemmän kuin mitä he itse ovat demonstroidusti valmiita antamaan minulle. Ja miksi tämän epäreiluuskokemuksen jälkeenkin minun vastauksissani on enemmän lähdeviitteitä, pituutta ja aikaa kuin heidän. Vaikka tämän pitäisi minun vastavuoroisuuskokemukseni mukaan kasvattaa velkaa entisestään. Ja velankasvatus on jotain jota ei kai yleensä tahalleen tehdä.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #5

"Itse katson että intuitio auttaa korkeintaan hypoteesinmuodostuksessa."

Tuo sen tärkein rooli minustakin on. Loppu on sitten sitä, että saa muodostettua siitä jotakin muillekin hyödyllistä tai osoitettua sen oikeaksi tai vääräksi.

Minulle jumala on käsite. Käsitettä vastaa jokin jollain tarkkuudella. Katse kääntyy määritelmään. On ihan älytöntä olettaa, että välineellä (kieli) voisi mielekkäästi kuvata jotakin, mihin väline ei riitä. Tehtävä on tuhoontuomittu - siis jos alkuparametrit ovat esim. "kaikki", "ääretön", "ikuinen".

Siksi kysymys onko jumalaa vai ei, on minusta merkityksetön. Ihmismielessä se toimii vain, jos siihen uskoo. Siinä on syy varmaankin siihen, miksi uskontoja ylipäätään on olemassa.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren Vastaus kommenttiin #9

"Käsitettä vastaa jokin jollain tarkkuudella." Tervemenoa ontologiseen jumaltodistukseen. Se, että jollekin on määritelmä ei tarkoita että se vastaa ilmiömaailmaa mitenkään. Tai jos näin ei ole, niin varokaa yksisarvisia matkallanne kotiin.

Määritelmät ovat aksioomakokoelmia. Ne koostuvat premisseistä. Jos niitä ei testata ne ovat a priorisia. Jos niitä koetellaan niistä tulee osittain a posteriorisia. Jos niitä ei testata eikä voida testata ne eivät ole edes väärässä. Ne ovat turhia. Jopa falsifioiduksi tuleminen on sellaisen rinnalla ansio.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #10

Se riippuu siitä, mitä yksisarvisella tarkoitetaan ja missä yhteydessä. Matkalla kotiin saattaa tulla yksisarvinen vastaan monellakin tapaa ja monessa mielessä. Kavioeläinten lahkoon sellainen tuskin kuuluu.

Entäpä jumala? Jos nähdään se ihmisen kautta tai maailmankaikkeuden kautta, päästään todennäköisesti vastaukseen, jossa ei ole mitään järkeä millään kielellä - ei edes matemaattisesti. Ja onhan se ikävä, että se "kaikkivaltias" "isä", joka kuuntelee "rukouksiasi" ja "loi" sinut "omaksi kuvakseen", ei vastaa sitä millään tavalla.

Mutta turhia? Saa niinkin toki ajatella. Ottaen huomioon, mitä vaikutuksia "jumalalla" tai vaikka "yksisarvisella" on ihmisiin ja heidän kauttaan ilmiömaailmaan, pitäisin moista aliarviointina.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Omat "yliluonnolliset" kokemukseni ovat niissä kohdissa, kun en enää tiedä näenkö harhoja, haluanko nähdä jotakin, vai näenkö todella. Ja onko sillä mitään väliä - alintajuntani koittaa kertoa minulle jotain, mihin en tietoisesti yltä.

Jos koen, että jossakin on vikaa, yleensä myös löydän sen vian. Jokin ilme, jokin liike, jokin toistuva asia, jokin puuttuva asia. Epämukava olo, joko ei jätä rauhaan, ennen kuin selvitän, mistä se johtuu.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Minuakin jossain määrin kiehtoo mysteeri. Mutta toisaalta halaan mielelläni mysteeriä mysteerinä. Jos asiaan ei ole selitystä mietin millä menetelmällä asian voi muuttaa. Ennen tätä se on mysteeri. Itseäni toisaalta kiehtoo juuri se että miten ihminen on huono. Kognitiotiede ja kognitiivinen uskontotiede on siitä hauska oppiala että siinä vastaan tulee runsain mitoin esimerkkejä mitä ihmeellisimmistä logiikkaa ja havaitsemista koskevista illuusioista.

Niiden äärellä tulee joskus ihmeteltyä miten sitä selviää jokapäiväisestä elämästä hengissä. Miten himmein lampuin sitä mennäänkin arjen läpi. Että kenties minäkin olen jumiutunut. Pidän mysteristä kunhan se on esimerkki siitä miten ihmiset eivät luonnostaan ole fiksuja. Pidän vastauksista siksi että yrittämällä, joskus harvoin, sitä pärjää tästä typeryydestä huolimatta. Saa kenteis aavistuksen jostain pysyvästä ja kestävästä. Sellaisesta joka ei ole pelkkien omien asenteiden varaan rakennettujen kehäpäätelmien varassa.

On minulla elämän varrella kai pari kertaa tullut sellainenkin vastaan. Toiseen niistä liittyy vahva flow -kokemus jossa henki oli se, että asia rakentui ikään kuin "salamaniskuta" kerralla. Olin toki pohtinut kyseistä aihetta monien mielstä "riittämiin" sillä perinteisellä perseelläistumisen ja kiroilun tasolla. Mutta intuitiot ei noin yleensä ole minun juttu. Flow on harvinaisuus. Olen korkeintaan "refleksiivinen", sitä tosin sitä useammin. Sääli että yksi tähän liittyvistä piirteistä on äkkipikaisuus ja äksyys. (Olen tältä osin aika perseestä.)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Flow-tila on mielenkiintoinen. Minulle se tulee aika helposti, kun vaan keskityn johonkin. Keskittymisen kanssa on vaikeaa.

Saan pakkomielteitä asioihin, mutten oikein hallitse mihin. Niiden vallassa en näe tai kuule yhtään mitään muuta, vaan selvitän, järjestän ja haluan tietää ja kokea.

Aktiivisena se toki on yksinkertaista, mutta kun teen jotakin muuta (ruokaa, kotiaskareita tms.), olen (kuulema) silti "poissa" - käyn "vuoropuheluja" olkiukkojeni kanssa, rakennan malleja ja iteroin.

"Pidän vastauksista siksi että yrittämällä, joskus harvoin, sitä pärjää tästä typeryydestä huolimatta."

Minä siitä, kun jokin assosioituu uskottavalla tavalla - kun jokin rakenne tai muoto on tuttu. Kokemuksesta, että on olemassa jokin johdonmukaisuus, miten kaikki taipuu ja jäsentyy. En usko, että se on tavoitettavissa sanoin tai käsittein, mutta eipä meillä ole muita tapoja jakaa. Voimme pyrkiä maksimaaliseen tarkkuuteen.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren Vastaus kommenttiin #8

Koherentisointi on älyllisyyden minimivaatimus. Tosin se ei ole kovin paljoa. Se on helppoa. Intuitioiden tarkistaminen tieteellisellä metodilla sen sijaan on vaikeaa. Ja sitä se niiden tarkastaminen minulle tarkoittaa. Ei mikään "sopii ennakkokäsityksiini" -tilanne joka on maailmankuvallista. Ja kuten sanottua, kehäpäätelmäistä. Sellaista voikin tulla vastaan kun koherentisoi asioita ilman että katsoo onko malli falsifioitavissa ja selittääkö se mitään. Usein "intuitiiviset ihmsiet" jäävätkin "voi olla" -saivarteluihin jotka ovat hedelmättömiä. Tästä voi seurata pakkomielle.

Ei tosin sillä, pakkomielteet ovat hyviä. Minulla on ollut elämäni aikana moniakin pakkomielteitä. Yleensä siinä vaiheessa kun ne lakkaavat olemasta vaikeita niin että selviän niiden kanssa käytännössä paremmin kuin hyvin, kyllästyn niihin. Tätä minulla on ollut aivan pikkupojasta asti. (Lapsena opettelin automerkkejä pakonomaisesti. Nykyään en tosin enää tiedä autoista muuta kuin että niissä on neljä pyörää tai loota.) Flow -tilaa minulla tulee harvoin. Se tuntuisikin varmaan "liian helpolta" ja siksi "tylsältä". Tämä on varmaan joku temperamenttikysymys. (Ja minulla on ihan roskainen temperamentti.)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #12

Minun pakkomielteeni eivät useinkaan pidä sisällään jonkin asian ulkoa tankkausta, vaan esimerkiksi jonkin kokonaisuuden sisäistämistä niin, että se lakkaa vaivaamasta minua. Se voi olla ohjelmointia, runoja, vaistojousen rakentamista, taljajousiampumista, ohjelmistojen asentelua, jonkin teknologian tai tekniikan ymmärtämistä, mytologiaa, kieltä, kamppailulajeja, urheilulajeja, murhamiesten manifesteja. Kapeita palasia sieltä täältä.

Lopputuloksena osaan ja tiedän asioita, joilla en tee useinkaan juuri mitään, mutta ne vaikuttavat tapaani nähdä ja ajatella.

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Kun tiedekin tarvitsee jonkinlaisia metafyysisiä uskomuksia, niin ei kai niitä ihmisten arkielämästäkään poistaa tarvi.

Metafysiikan tarvetta olen viimeaikoina pohtinut erityisesti ihmisten moraalin kannalta. Vaikka mikään tiedollinen näkemys ei eettisiä kantoja määrääkään, tietynlaiset aatevirtaukset väkisinkin pakottavat problematisoimaan, nykyisin länsimaissa valta-asemassa olevan, naturalistisen/materialistisen maailmankuvan. Tarkoitan jonkinlaista utilitaristista kaiken välineellistävää asennetta. Esimerkkinä mainitsen Sam Harrisin kidutuksen hyväksyvät lausunnot. Tietenkin myös kapitalistisen talouden kaiken välineellistävä logiikka on paljon pohdituttanut.

Käsittääkseni nykyfilosofiassa on jonkin verran pohdittu metafysiikan tarvetta tästä näkökulmasta. Onko blogistilla tähän, metafysiikan hyvyyteen tai pahuuteen, jotain näkemystä?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

"Kun tiedekin tarvitsee jonkinlaisia metafyysisiä uskomuksia, niin ei kai niitä ihmisten arkielämästäkään poistaa tarvi."

Tiede ei tarvitse miten paljon tahansa ja mitä tahansa metafyysisiä uskomuksia. Kysymys on määrästä ja tätä kautta syntyvästä laadusta. Tarvitseeko systeemi yhtään ainutta täysin eitestattua aksioomaa? Ei tarvitse. Quinen holistisessa järjestelmässä on jonkin verran metafysiikkaa. Mutta ei välttämättä yhtään täysin metafyysistä aksioomaa. Niitä on testattu edes osittain.

Tuo aihe kuitenkin vaatisi sitten ihan muuta. Nimittäin kannanottoa skientismiin. Tulen toki kirjoittamaan tästäkin aiheesta. Ja tavalla josta tuskin tulet pitämään. Siinä kun on ylipäästy tuosta loogisen positivismin kumoutumisesta. Tavalla jossa hylätyksi tulevat loogisen positivismin ehdot. Puhutaan niinkun tieteenfilosofiasta joka ei ole jäänyt "joko verifiointi tai relativismi" -henkeen. Jossa metafysiikattomuus on tunnustettu mahdottomaksi mutta ei kuitenkaan tarvitse hylätä tiedettä ja napata mitä tahansa. You know, tieteenfilosofiaa joka on jotain muuta kuin toisen maailmansodan jälkivaiheissa tuotettua ikivanhuutta. Niinkun lähempänä nykypäivää.

Voin toki ottaa siihenkin kantaa. Ja tulenkin ottamaan, tulevaisuudessa.

Mutta tämän blogauksen sisältö ei ole että saako ihmiset pitää tyhmiä tyhjiä täysin mielivaltaisia oletuksia. Ei. Tämän blogauksen sisältö on että onko pakko ottaa kannanottoa Jumalan olemassaoosta osaksi omaa henkilökohtaista apparaattiaan. Ja kannanotto oli enemmän sitä että minua lokeroidaan vaatimuksiin jotka eivät ole välttämättömiä ja jotka ovat siinä mielessä itsessään maailmankuvallisia ja irrelevantteja. Kannattaa yrittää puhua ns. blogauksen aiheesta. Se auttaa luulemaan että kyse on "keskustelusta". Eikä siitä että tullaan "haastamaan väärää maailmankuvaa" kun joku ei suostukaan ottamaan kantaa Jumalaan tai suostu pitämään intuitiota erehtymättömänä tai muutoin vain loukkaa jonkun rakkaina pitämiä tarpeettomia ja lähinnä tunnetasolla otettuja maailmankuvallisia kannanottoja.

Milipiteenvapaus tietenkin on. Asiat valitettavasti eivät muutu järkeviksi, tosiksi tai perustelluiksi vain siksi että sen voi sanoa ääneen. Ja kuten jokainen kunnon tieteenfilosofi tietää, mitä tahansa voidaan sanoa ääneeen, jopa todistaa ja perustella jos prosessissa ei tarvitse olla empiirinen ja sen sijaan saa käyttää mitä tahansa perusoletuksia ja miten monta lukumäärää niitä tahansa. (Siksi puhtaasti a priori -oletuksia pidetään vähintään spekulatiivisina ellei isoina kasoina jopa merkkinä älyllisestä laiskuudesta.) Tosin tälläkään ei ole väliä. Koska tässä argumenttina oli että tuossa käytetyssä mallissa ADD -intuitioiden totenapitäminen ja tätä kautta hengelliseen uskominen on kehäpäätelmä. Se on siis virhepäätelmä. Ja siinä ei enää lasketa premissien määrää tai niiden todistamista. Kehäpäätelmä on virheellinen perustelu riippumatta käytettyjen premissien määrästä. Se on virhe. Mutta sen tietenkin tiedostaisit jos olisit lukenut tekstin ja katsonut sanat "kehäpääätelmä" sieltä. Ei tietenkään kuulu tapoihin kun tärkeämpää on puolustaa omia hengellisiä ajatuksia.

Sääli. En nimittäin ollut niitä kieltämässä. Olin kieltämässä niiden relevanttiuden väistämättömyyden. Niiden tarpeellisuuden. Sen että vastaako määritelmää mikään ilmiö niin että tämä kyseinen intuitiivinen malli selittää vaikka sen "jumalan" ja vaatii tätä olemassaolevaksi. Ypu know, falsifioi "Jumalaa ei ole" vaihtoehtoa. Tai edes tee sitä epätodennäköiseksi ja vain heikosti mahdolliseksi vaihtoehdoksi.

PS. Miten selvästi tulee sanoa että minun näkökannassani ei ole tarpeellista tai mielekästä olettaa että onko Jumala ontologisesti olemassa vai eikö ole? Miksi kaikki tulevat tänne vääntämään asenteella että "torjun yliluonnollisen" tai että kategorisesti tai mitenkään torjun Jumalan olemassaolon? Kun tämä blogaus oli sisällöltä tuo ja kommenttisi ja muutkin kommentit ovat mitä ovat, niin on kyllä pettynyt olo. Mitä ratapalkkia te tarvitsette ns. luetunymmärtämiseen? Ei nämä ole vaikeita asioita. Paitsi jos on ihan maailmankuvallisesti lukossa niin että näkee kaiken vain Jumalatodistamisen ja maailmankuvasodan kautta...

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

En usko maailman ulkopuoliseen Jumalaan, vaan olen enemmänkin panteisti, jonkinlaisen anarkistisen henkisyyden kannattaja. Ongelma maailmankuvista kiistellessä on se, että ajaudutaan helposti kahteen leiriin. Kristitylle kaikki eri mieltä olevat ovat pahoja ateisteja, ja ateistit näkevät kaikessa materialismin kyseenalaistavassa heti pelottavan "haamuhyökkäyksen".

Toimituksen poiminnat