Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Onko Suomi kristillinen maa?

  • Uskon ankkuri syvällä Suomen maaperässä. Ruostumassa, vaiko onko sillä Toivoa ja Rakkautta?
    Uskon ankkuri syvällä Suomen maaperässä. Ruostumassa, vaiko onko sillä Toivoa ja Rakkautta?

Lause "Suomi on kristillinen maa" on hyvin usein toistuva. Tämä on kannanotto ja jonkinlainen väite. Ja hyvin usein sen henkenä on se, että jotain poliittista asennetta tai toimintaa kannustetaan tai rajoitetaan siksi että on olemassa Suomi joka on maana kristillinen.

Väitelause herättää vahvoja mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Ja tässä prosessissa tulee helposti ohitettua se, että mitä tämä väite itse asiassa tarkoittaa. Periaatteessa väite ei tarkoita juuri mitään. Se on epämääräinen, vaikeasti kumottavissa tai puolustettavissa. Ja juuri sen vuoksi se on niin kätevä iskulause.

Näen että siinä on normaalikäytössä vähän tai ei lainkaan älyllisiä tai analyyttisiä ansioita. Ja jos lauseella ei ole oikeastaan mitään sisältöä, ei ole mitään rationaalista tapaa sanoa asiasta mitään suuntaan tai toiseen. Näin ollen ympäripyöreä lause ei ole mielekäs väitelause vaikka se tuntuisikin sellaiselta jossain tunnetasolla. Sitä voidaan kuitenkin purkaa. Täsmentämällä siitä voidaan löytää jotain. Nämä jotkin asiat voivat olla paikoitellen erimielisiä toisten vaihtoehtotäsmennysten kanssa siitä kysymyksestä onko Suomi kristillinen maa. Ja mitä väliä tällä on.

Tosi Suomalaisuus

Ensinnäkin voidaan ajatella että lausumissa korostuu että vain kristillinen isänmaallisuus olisi todellista isänmaallisuutta. Muut kuin kristityt olisivat siis jotenkin vähemmän kansalaisia. Tämä asennemaailma lähestyy sitä että eläisimme uskonnollisessa teokratiassa. Tästä kuitenkin hyvin usein irtaudutaan. Itse asiassa jos maan kristillisyys otetaan tässä kulmassa niin
(a) Suomi todennäköisesti nimenomaan ei ole kristillinen maa
(b) mutta jos joku on sitä mieltä että Suomi on kristillinen maa, niin sitten ei voi selittää että Suomessa ei olisi valtionkirkkoa ja uskonnonvapaudessa puutteita.

Harva tietenkään kannattaa tuota ylläolevaa. Sillä "Suomi on kristillinen maa" on jotain jota kristityt käyttävät ajaakseen kristittyjen asioita. He tuskin kannattavat kumpaakaan näistä. Siksi voidaan ajatella että tämä vaihtoehto olisi suoranaisesti turha. Mutta se ei ole. Sillä siitä on laimennuksia jotka sitten ovat astetta pätevämpiä.

Sen sijaan tulkinnat ovat useimmiten mainittua laimeampia. Jos lausuma on esimerkiksi että Suomessa on valtava enemmistö kristittyjä, niin maamme voi olla kristillinen maa. Mutta ei välttämättä kauaa. Enemmistönäkökulma kun on altis kaikenlaisille muutoksille. Etelä-Suomessa on alueita joilla alle 50% aikuisväestöstä kuuluu kirkkoon. Asiaa mutkistaa sekin että kirkkoon ei varsinaisesti liitytä mutta siitä erotaan. Lapsi passiivisesti liitetään kirkkoon, joten kirkkoon kuulumisissa on vääristymää.

Kun Jumalan olemassaolon kannattamista ja vastustamista mitattiin niin "Uskon Jumalaan nykyään mutta en uskonut aiemmin" oli 4,0% väestöstä (Ja ilmeisesti lähes 100% herätyskristityistä. He kertovat ateismista uskoon kääntymisestä.) "Uskon Jumalaan ja olen aina uskonut" oli 40,8%. Nämä tekevät yhteensä 44.8%. Joka on alle puolet. Toisin sanoen Suomessa alle puolet uskoo Jumalaan. (Toki puhtaasti ateisteja on 25.8% eli vähemmän.) Uskonnottomuuden suosio on ollut myös vahvasti kasvussa. Kysymys onkin tavallaan siitä että millä määrittein ja millä kysymyksin vakaumusasiat kysytään. Sitä voidaan halkoa hiusta agnostikkojen ja ateistien suhteesta, mutta selvää on että uskovaiset, etenkään "vakaumukselliset uskovaiset" eivät ole mikään enemmistö.

Asiaa vaikeuttaa sekin että eri kysymistavat tuovat hieman eri tuloksia, erityisesti neutraalimmin uskovat heijaavat kysymyksenasetteluvalinnoilla eri suuntiin. Silti on selvää että vaikka homoavioliittoa vastustava Aito Avioliitto -kampanja oli monista "hiljaisen enemmistön" asia, on kampanja vastatuulessa koska tätä enemmistöä on ilmeisen vaikeaa saada allekirjoittamaan vetoomusta. Kymmenien tuhansien kaivaminenkin on työ, saati miljoonien. On siis kysymys siitä että onko Suomi kristillinen maa ja jos on niin millä määrittein se sitä on nyt. Ja onko se sitä kauaa.

Lisäongelma tässä kulmassa on siinä että mitä tämä oikeastaan oikeuttaa. Se että Suomi on kristillinen maa viittaa enemmistömielipiteeseen tällä hetkellä. Joka on demokraattista. Mutta sitä kuitenkin yritetään laajentaa tulevaisuuteen, jolloin se on ajatus siitä että koska kristityillä on nyt paljon suosiota niin tämän suosion tulisi olla ikuista. Jos "Suomi on kristillinen maa" on argumentti siitä miten asioiden pitäisi olla poliittisesti tai muuten niin kokonaisuus on hämmentävä..

Kristillisyys voi tarkoittaa myös sitä että maa toimii kristillisillä arvoilla.

Tämä on hyvin mielenkiintoinen. Koska tätä helposti lähestytään siten että katsotaan kristillisiksi koettuja arvoja ja sitten sen jälkeen katsotaan vastaavatko Suomen lait niitä. Näin tietenkin helposti syntyy ajatus siitä että maa olisi jotenkin kristillinen. Tässä on kuitenkin monta ongelmaa.
* Tosiasiassa monet yleishumanistiset näkemykset ovat yhteisiä kaikille. Näin ollen jos ne kelpuutetaan kristilliseksi ne pitäisi hyväksyä myös liberaalisekulaarihumanistisiksi arvoiksi. Joten maamme olisi korkean analogisuuden vuoksi montaa asiaa. Meillä olisikin buddhalainen, liberaalihumanisti, kristillinen ja montaa muuta oleva maa. Jos Suomella on paljon arvoja joita saadaan muualtakin kuin kristinuskosta suuri analogisuustaso ei helposti merkitse mitään, koska moni muukin kulttuuri saa sen.
* Toisaalta on syytä kysyä mitä maan arvot todella ovat. Tämä voi vaikuttaa selvältä kysymykseltä mutta se ei ole. Esimerkiksi onko rikkaille tehty veronkorotus tai työttömien työhönpatistus tai muu SSS -hallituksen tekemä budjettiratkaisu jotain joka määritelee Suomen arvot? Vai onko kansalaisten yleiset kannat se joka määrittelee Suomen arvot? (Jos ensimmäistä niin ovatko ne todella kristilliset.)

Tälläisissä tilanteissa analogiaa verrataankin usein siten että katsotaan piirteitä jotka ovat kristityille ja vain kristityille oleellisia. Ja sitten vaikka liberaalit sekulaarihumanistit ottaisivat heille tyypilliset ja vain heille tyypilliset arvonsa... ja tätä tehtäisiin monenlaisille maailmankatsomuksille. Ja sitten katsottaisiin mikä olisi eniten. Tämä helposti kyseenalaistaa maamme kristillisyyden. Ihan sen vuoksi että yleisinhimillisten arvojen jälkeen kristinuskon on itse asiassa vaikeaa perustella miksi kristillinen maa olisi ehdottomasti demokratia eikä teokratia. Taivaassa ei äänestetä ja monoteismissä ollaan käytännössä väistämättä yksinvallassa, autokratiassa. Suomi on demokraattinen maa. Demokratia on myös vanhempi oppi kuin kristillisyys joten tosiasiassa jos kristityt ovat napanneet demokratian oppiinsa - mikä on kaikkea muuta kuin ilmiselvää kun nykyajan Suomen monia kristittyjä katsoo - niin kristinusko olisi napannut itselleen entisten kreikkalaisten ei-kristillisiä oppeja. (Ja niin edespäin.)

Itse asiassa kun ajatellaan että maassamme on kristilliset arvot tilanne näyttää usein olevankin enemmän niin päin että maassamme on joitain lakeja ja tottumuksia joita pidetään hyvänä. Ja sitten näitä pidetään kristillisinä vaikka ne eivät tosiasiassa olisi mitään johon kristillinen dogmatiikka on ehdottomasti sitoutunut. ; Esimerkiksi Montesquieun vallan kolmijakoa kannatetaan laajasti. Eli lain säädäntävalta, lain valvonta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan ja sitten kaikkia koskevat samat lait. Kuitenkin taivaassa näitä hoitaa nimenomaan yksi ja sama heppu. (Joka kenties selittää sen Helvettipuolen.) Samoin sananvapaus, uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus voidaan ensinnäkin perustella muitakin kautta kuin kristinuskosta. Ja samalla sananvapaus ja uskonnonvapaus eivät nouse suorina käskyinä kristillisestä doktriinista. (Jopa kymmenessä käskyssä kielletään pitämästä muita Jumalia. Jonka totteleminen on hieman erikoinen uskonnonvapaudelle, jos maa kerran todella noudattaa kristillisiä asioita.) On siis hyvin vaikeaa nähdä onko maamme kristillinen arvoiltaan vai ei.

Ja pahempaa jos voimme, se todennäköisesti kallistuu sen suuntaan että se ei ole. Kysymys nojaa kuitenkin hyvin vahvasti siihen mitä maamme arvoiksi nähdään ja mitä kristillisiksi arvoiksi nähdään. Ja näistä kumpikaan ei ole mikään kiveen hakattu ilmiselvyys. (Esimerkiksi jo kysymys siitä onko maa konsepti jolla itse asiassa on arvoja on filosofisen debatin aihe.)

Maa voi olla perinteiden pohjalta kristitty.

Tämä vetoaa menneisyyteen. Ja tämä itse asiassa on totta. Suomi on historialtaan kristitty. Ei kuitenkaan alkuperältään. Kristinusko on maassamme maahantuontitavaraa.
* On kuitenkin jännittävää huomata että maamme on perinteiltään tätä vanhempi. Kun Lalli kohteli maahanmuuttajaa kuten moni haluaisi maahanmuuttajaa kohdella, täällä oli ihmisiä joilla oli muita uskontoja. Näitä perinteitä ja sen uhripaikkoja ei säilytetty ja opetettu kristittyjen saadessa päättää mitä opetetaan. (Miksi heitä pitäisi kohdella eri tavalla?) Ja toisaalta näitä vanhoja animistisia asioita ei panosteta opetuksessa koulussa nykyäänkään. (Joten ei voida selittää että ajan henki on muuttunut.)

Itse asiassa jopa kristillisen ajan maamme lähihistoria on hyvin hauras. Esimerkiksi jos mietimme Runebergin tuotantoa, se on tunnettuudessa selvästi jäänyt vaikkapa Väinö Linnan jalkoihin. Runebergistä muistetaan syanidinmakuinen leivos, ja hänen "Vänrikki Stoolin tarinoiden" monet henkilöt koetaan fiktiona vaikka ne perustuisivat todellisiin henkilöihin. Aiheesta on kirjoitettu mielestäni terävästi ja miellyttävän ärhäkkäästi. Ja siellä lauotaan esimerkiksi, että "Suomen sota on hataraa sumua, jota ei osata edes yhdistää aikakauden vallankumoussotien ja koalitioiden yhteyteen. Se on yksinkertaisesti jotain mielenkiinnotonta puuroa, joka tapahtui liian kauan ennen aikaa, johon iltapäivälehden Mannerheim-spesiaali ulottuu."

Maamme itsenäisyyspäivänäkin puhutaan itsenäistymisen sijasta talvisodasta, joka kertoo siitä miten irrallisia asiat ovat periaattessa lähihistorian hallintaa katsoen. (En rehellisesti sanoen ihmettelisi jos joku vähän yksinkertaisempi luulisi että Suomi itsenäistyi talvisodassa. Sen verran vahvasti ne esiintyvät yhdessä.) Monille "Suomi on kristillinen maa" tavalla jossa luodaan tarina.

Toisaalta näen tässä myös syvän ongelman. Historian puolella moni tuntuukin lukevan historiaa kuin se olisi primaaristi jokin väline oman henkilökohtaisen identiteetin rakentamiselle. Ja tämän seurauksena muutama vetoava tarina ohittaa tiedot asiasta. Moni selittää että omien taustojen tunteminen on jotenkin erityisen tärkeää. Kuitenkaan tämä ei näytä koskevan oikeaa historiaa (kuten Suomen sotaan) ja silloinkin kun se käsittelee historiaa, se keskittyy sen määrältään pieniin tiettyihin hyvin aiheisiin (kuten Mannerheimiin). Minä en oikeasti ymmärrä miksi minun on relevantimpaa opetella Suomen historiasta ne samat asiat mitkä muutkin, kun voisin sen sijaan keskittyä 1400 -luvun italialaisiin miekkailumestareihin. (Mikä on kyllä argumenttini heikennys siinä mielessä että tuota kautta löytyy minun identiteetilleni relevantimpaa tavaraa kuin Kekkosesta ikinä! Kekkonen on btw. minulle se tyyppi joka kuoli niin että television "Jaki ja Nuka" -piirrosohjelma jätettiin esittämättä. Muuta en hänen elossaoloajoiltaan muista Kekkosesta. Tuon yksittäisen pettymyksen.)

Suurin teema on kuitenkin siinä että tässä itse asissa sanotaan että "Suomella on kristillinen menneisyys". Kuitenkin se mitä tällä halutaan ajaa on sitten se nykyhetki ja siinä tapahtuva tiettyihin mielipiteisiin ja näkökulmiin panostaminen. Teknisesti ottaen Suomi on ollut ei tarkoita samaa kuin Suomi on. Mutta periaatteessa tästä kuitenkin löytyy jotain relevanttia mihin tarttua. Kulttuurihistoriallinen arvo on kuitenkin oikeasti kovin abstrakti asia eikä sillä ole mitään väistämätöntä näkyvyyttä tai kiinnostavuutta monillekaan ihmisille. (Minulle tätä edustakoot Kekkonen, jotakuta muuta Suomen sota.)

Lisäksi voidaan ajatella että Suomi on kristillinen institutionaalisesti.

Meillä onkin kirkko joka saa verotuloja mutta joka ei ole minkäänlaisessa vastuussa opeistaan kansalaisille. Sillä on rituaalivaltaa läsnäololla maamme virallisissa juhlissa. Symbolinen näkyvyys -eli ev.lut. kirkon PR -jargonin mukaan "kirkon luonteva läsnäolo" - ja vaikutusvalta onkin selviö. Tässä mielessä maamme on kristillinen maa. Ja tässä kulmassa kristitty ja ateisti voisivat olla samaa mieltä siitä että maamme on kristillinen valtio. (Ja toisaalta jos kristitystä suomi on kristitty maa niin jos hän väittää että meillä ei ole valtionkirkkoa ja uskonnonvapaus ei täysin toteudu hän on sisäisesti ristiriitainen. Maassa ei voi olla institutionaalista kristillisyyttä jos siinä ei ole jonkinlaista virallisen uskonnon kirkkokompleksia, valtionkirkkoa.) Kuitenkin näkökulma olisi sitten eri. Moni näkee että yhden uskonnon ylivalta on ongelma joka pitää ratkaista. Ja toisen mukaan sitten jokin hyvä asia jonka pitääkin jatkua tulevaisuuteen koska se on vaikuttanut paljon tähänkin asti.

Yhteenveto eri käsitteistä;

Väitteen monitulkintaisuus on hämmentävän suurta. Jos vain sanotaan että "Suomi on kristillinen maa", lause ei sellaisenaan tarkoita juuri mitään. On siis vähintään syytä aina kertoa että mitä tämä suomen kristillisyys tällä kertaa tarkoittaa.

Täsmennyksen jälkeenkin suurin osa merkityksistä ajautuu umpikujiin joten tällä ei ole juurikaan merkitystä. Niillä ehdoin joissa "Suomi on kristillinen valtio" on mielekäs ja tosi väitelause, sävy on helposti sellainen että olisi vaan niin maan parempi että ei olisi. Eli se viittaa enemmän ongelmaan kuin siihen että kyseessä olisi jokin argumentti kristillisyyden esittelyn puolesta. (Jona sitä taas pääasiassa käytetään.)

Mutta kenties koko käsiteanalyysi oli virhe?

Itse asiassa jos katsotaan ihmisiä jotka esittävät että Suomi on kristillinen maa, niistä ei kumpua kenties sisältöä tai argumentaatiota keskusteluun. Mutta sitäkin laajemmin ne levittävät asennetta. Ja tässä kohden voisin karkeasti leikata asenteet kahteen erilaiseen luokkaan. Ja nämä ovat tietenkin oleellisia kun mietitään mitä se lausuja tarkoittaakaan kun hän esittää että Suomi olisi kristillinen;
1: Lause on toiveajattelua ja normatiivinen. Se heijastaa itse asiassa enemmän sitä että Suomen pitäisi olla kristillinen ja kristittyjen maa kuin että maamme todella olisi sellainen että kaikki kristityt innolla selittäisivät miten lainsäädäntö ja poliitikot tukevat juuri heidän arvojaan. Mutta kaikki tietävät totuuden ; Tämän sijaan kristityt puhuvatkin hämmentävän paljon siitä miten poliitikot, media, lakialoitteet ja muut ovat harhaoppisten ateistien ja liberaalien vallan alla. Joka vihjaa siihen että he eivät usko että maamme on kristillinen, he yrittävät nimenomaan pelastaa maamme ikään kuin "takaisin kristillisyyteen jossa sen pitäisikin olla". Tämä tarkoittaa sitä että väitelause on lausujien itsejensäkin mukaan epätosi. Puolustusargumentit kristillistämiselle tulevatkin siis muualta. Tämä kulma ja sen esitykset ovat epäargumentatiivista ajanhaaskausta. Ihmiset vievät toiselta aikaa elämästä kykenemättä antamaan prosessissa mitään.
2: Lause voi viitata uskonnon tämän hetken rituaalivaltaan, kristillisen uskonnon yleiseen vallassaoloon, näkyvyyteen kouluissa, rahaan, hautaustoimen hallintaan, erikoistapaan päästä YLE:n kanaville... ja muuhun vastavaan. Tästä seuraa kuitenkin erikoinen ongelma. Sillä usein kristillisyyteen viitataan kun puolustetaan jotain uskonnon tämänetkistä privileegiota. Eli argumenttina on se, että koska on valtaa niin tämän vallan pitää jatkua. Siitä että asiat ovat jotenkin muutetaan johonkin jona sen myös pitää olla. Tämä ei ole argumentti, tämä on päättelyn kehäisyyttä jota peittää korkeintaan se että kehä on niin pieni ja pyörii niin nopeasti että harjaantumaton menee sitä katsellessa pyörryksiin. Jos asenne on tämä, keskustelu on jo päättynyt. Joten miksi vaivautua kuuntelemaan tai keskustelemaan tai neuvottelemaan dogmaatikon kanssa joka kykenee vain toistamaan ja inttämään hokemaansa? Ei miksikään! Tämä asenne on niin poteroitunut ja jumittunut että sellaiseen painiin osallistuminen on turhaa ajanhaaskausta. Ja tätä soveltavat ihmiset vievät toiselta aikaa elämästä kykenemättä antamaan prosessissa mitään takaisin.

Tämä tarkoittaa sitä että jos joku heittää iskulauseen "Suomi on kristillinen maa" ilman analyyttistä sisältöä, hän asettuu tähän asenteen maailmaan ja tavallaan helposti ilmoittaa hävinneensä argumentaation ja ilmoittaa keskustelun päättyneeksi. Ja tavallaan hän tekee näin riippumatta siitä tajuaako hän tehneensä niin vai ei. (Jos ei tiedosta syvää virheellisyyttä kehäpäätelmässä tai siinä että väitelause on samanaikaisesti toisaalla tosi ja epätosi toisaalla jotta argumentti toimisi, niin sen pahempi sille eitiedostajalle.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän velipesonen kuva
Veli Pesonen

Maan kannattaa olla kristillinen vain jos Jumala on kristitty.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Suomessa on ollut aktiivisia uhripaikkoja viimeisen vuosisadan puolivälille saakka, että ihan totaalisesti ne eivät ole koskaan hävinneet. Yhteiselo kristinuskon kanssa on ollut myös vaihtokauppaa. Kielestä esikristillinen aika ei ole koskaan hävinnyt.

Taivaannaula on ottanut tehtäväkseen hiisien kartoittamisen ja suojelun.

Pakanallisuutta on vaiettu oikein isolla kädellä ja tarvittaessa valehdeltu todellisuutta sopivaksi.

Minä itse olen jonkinlainen "pakana". Uskon vakaasti, että luonnonusko kestää aikaa paremmin ja on dynaamisempi kuin joku muu, sillä se ei rajaa todellisuutta mielestäni niin voimakkaasti johonkin tarinaan. Meillä on nykyään tarkemmat käsitteet, mutta mihinkään sellaiseen en ole vielä törmännyt, mikä olisi vakavasti ristiriidassa sellaisen maailmankatsomuksen kanssa, jossa muistelllaan ja kunnioitetaan kuolleita, pidetään ympäröivää luontoa kaiken syntynä ja välitetään todellisuutta eteenpäin kertomuksina. Pohditaan "syntyjä syviä". Jumaluudet yms. liittyvät mielestäni lähinnä rituaaleihin. Rituaalit ovat minun ymmärryksellä tapoja jakaa kokemuksia.

Harjoittaminen on yksinkertaisimmillaan sitä, että käy kerääämässä roskia metsästä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Mitä mieltä olet pakanana luontoon tulevista vieraslajeista.
? Onko aarnimetsä pyhempi kuin talousmetsä?

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Niin kauan kuin juurisyihin ei puututa, vaan taivastellaan vaan, sama vaikka kasvaisi bambua metsät. En oikein ymmärrä edes uhanalaisten eläinten suojelua.

Minua ärsyttää lähinnä vain se, että tuetaan jotakin isompaa kehitystä, mutta tyypillisen konservatiivisesti itketään kun se vie jotain "muka-arvokasta" mennessään.

Mielestäni metsä ei ole kategorisesti mikään ihmisen hyödyke, joten karsastan jonkin verran sitä ajattelua, jossa sillä ei muka mitään muuta arvoa ole. Olen vähän sellainen puunhalaaja siinä asiassa, mutten oikein tiedä vielä mitä voisi asialle tehdä. Ehkä joskus ostan metsää ja jätän sen koskemattomaksi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #6

Koskemattomia metsiä on todella vähän nykyään, hyvä idea tuo tuossa lopussa.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Käytiin porukalla Juhannuksena uhraamassa kuppikivillä, tosin se oli enemmän kulttuurihistoriallista kuin uskonnollista.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minusta tuo on juuri sitä selaista sympaattista kumartamista menneille ja yhdistävää rituaalia. Minulle tulee aina hyvä mieli, kun todistan moista.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Pakanallisuutta on siedetty jossain määrin ja toisissa sitten hyökätty ankarasti. (Samoin kuin Suomessa kiistetään miekkalähetysvaihe, mutta kuitenkin tiedetään paikkoja joissa vääräoppisia on tapettu. Ja tunnustetaan että oli "ensimmäinen ristiriretki" Piispa Henrikin kanssa.)

Kun nykyajan ihminen pelkää islamia, ja selittää että uskontojen kilpailussa väkivaltaisempi uskonto voittaa, muistan ajan jolloin samalla korusepän pohjalla pohjoismaissa tuotettiin ristejä sille "valkokristukselle" vai mikä se oli ja torin vasaroita. (Minä itse asiassa kannankin tästä muistutuksena Torin vasaraa ja ristiä vaikka en olekaan kummankaan uskonnon edustaja.) Toki voi olla että nämä valittajat olivat oikeassa. Siinäkin tapauksessa haluan heitä muistuttaa jostain.

Toimituksen poiminnat