Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Tietoisuutta puolipukeissa ; Eli siitä miksi en enää kannata panpsykismiä

  • Tietoisuutta puolipukeissa ; Eli siitä miksi en enää kannata panpsykismiä

Tarja Parkkila on aikaisemmissa blogauksissani kommenteissa tuonut usein esiin ajatuksia joissa korostuu että yksittäisilla atomeillakin olisi tietoisuus. Ja siitä, että ihmisten tietoisuus olisi yhden atomin kokoinen. Tämä muistuttaa hieman, mutta ei toki täysin, maailmankuvaa jota itse kannatin jonkin aikaa nuorempana. Kannatin panpsykismiä. Se oli sellainen vaihe. Se on sellainen viehättävä pieni tapa katsoa maailmaa. Siinä ei oikeastaan ole muuta vikaa kuin että se on tavallaan aika tyhmä juttu. (Voisin käyttää vahvempiakin ilmaisuja. Yleensä jos olen kannattanut aiemmin jotain, käytän niiden järkevyydestä varsin alatyylisiä ilmaisuja. En tiedä mitä kaikkea tämä kertoo itsestäni.) Panpsykismistä ei tule usein kirjoitettua koska sitä ei itse kannata eikä kovin moni muukaan. Ei tavallaan ole tarvetta kritisoidakaan. Mutta tämä blogaus on tietysti poikkeus. Toivottavasti siitä on kuitenkin iloa jollekulle, esimerkiksi Parkkilalle. (Sen kanssa saa olla erimielinen vaikka sävy onkin tälläinen "kriittinen" aka "moittiva".)

Mitä panpsykismi edes on?

Lyhyesti sanoen panpsykismi on ajatus jonka mukaan alkeishiukkaset ovat mielellisiä. Siinä mieli on fyysistä. Ja jokainen atomi reagoi toisiin atomeihin tavoilla jotka ovat jossain määrin analogisia sen kanssa mitä tietoiset asiatkin tekevät. Lyhyesti tätä voisi kuvata David Bohmin hengessä ; Alkeishiukkaset reagoivat ympäristöönsä joten alkeishiukkanen tietää mitä sen ympäristössä tapahtuu ja näin tietoisuus on aineen perusominaisuus. (Josta eteenpäin siihen, että aine on perustaltaan henkistä.)

Ajatus on tietysti siitä erikoinen, että jos on panpsykisti, se ratkaisee monta sen tyylistä ongelmaa joita tavallisesti esitetään haasteena "naturalisteille". Jos esimerkiksi selitetään että fysikalistin pitäisi olla deterministi ja olla kannattamatta vapaata tahtoa koska kemialliset reaktiot eivät ole vapaata tahtoa vaan ne tapahtuvat siten kuin tapahtuvat. Usien esitetäänkin että vapaa tahto edellyttäisi fyysisten lainalaisuuksien piiristä vapaan "sielun" tms. olemassaoloa, eikä sellaista ole. Panpsykismiin liittyvien ajatusten ja "kvantti-indeterminismin" -tapaisten termien suojamuurien takaa tämä syytös muuttuu melkoisen ontoksi.

Itse asiassa tilanne voisikin pompahtaa Intelligent Design -blogi "Uncommon Descentin" teemaan. Jossa selitetään että ateistien pitäisi uskoa että kivetkin ovat tietoisia "If the physical states exhibited by brains, but absent in rocks, don’t account for human dreams (contemplation, etc.) then you’ve no basis for claiming rocks are devoid of dreams - at least not on the basis of the physical states present in brains and absent in rocks. Given that, on what basis do you claim that rocks don’t dream?" Periaatteessa panpsykisti tekisi juuri näin. ; Eli argumenttina oli se, että jos ollaan "naturalisteja" ja älykkyys ja tietoisuus on pelkästään luonnonlakien seurausta, niin tästä seuraa se, että emme voi suoraan sanoa että kivet eivät tiedä mitään. Ehkä kivet nukkuvat. (Ehkä nekin huutavat tuskasta huonojen ID -argumenttien äärellä?) Panpsykisti katsoo että kivillä on "jonkinlainen tietoisuus".

ID -argumentti muuttuu tietysti hyvin vähemmän vakuuttavaksi kun tajuaa että se tekee absoluuttiseksi jotain joka ei sellaista ole. ID -Argumentaatio muistuttaakin tässä sitä jos joku sanoisi että koska vesi on fysikaalista ja märkää niin sitten myös graniitin, joka on fysikaalista, pitäisi olla senkin märkää. Kyseessä ei siis ole mitenkään johtopäätös tai automaattinen seuraus. Se, miten esimerkiksi minä nykyisin katson tietoisuutta on hyvin erilainen. Se katsoo yhteisvaikutusta. Tietoisuus on minun nykyisen näkemykseni mukaan hieman kuin ajettava polkupyörä. Se, että sen toiminta katoaa jos siitä poistetaan taktisia osia ei tee sitä ei-mekaanista. Mutta mikä tahansa kasa polkimia ja ketjuja ja soittokelloja ei ole polkupyörä. Polkupyörän takavalokaan ei ole polkupyörä.

Tietoisuuden "havaitsemisesta" vai "määrittelystä"

Tavallaan panpsykismin ongelma on hyvin jännittävä. Perusteemana on nimenomaan se, että mistä voimme tietää että onko alkeishiukkanen tietoinen vai ei. Asiaa on selvästi lähestytty analogian kautta. Jotkin piirteet nähdään jotenkin samankaltaisiksi joten oletetaan että ne ovat samanlaisia. Näin tuotetut perutelut eivät ole kovin vahvoja. Kysymys on tavallaan juuri siitä miten tietoisuus havaitaan. Mistä tiedämme että alkeishiukkasen reagointi on tietoista? Jopa paljonpuhutun "kvantti-indeterminismin" kanssa mallintaessa voidaan käyttää "mekanistisiksi" ja "hengettömäksi" tuomittuja kaavoja.

Tässä kysymys on hyvin erikoinen. Sillä se johtaa siihen miten ylipäätään suhtaudutaan käsitteisiin. Itse kannatan ns. denotationaalista semantiikkaa. Siinä käsitteet eivät ole mitään platonisia olemassaolevia asioita löydettäväksi. Vaan ne ovat enemmänkin ihmisten konstrukteja ja näkökulmia. Panpsykismi on tavallaan samantyylisessä probleemassa tietoisuuden kanssa kuin mitä elämän määrittelyssä on. Eräs tutkija kertoikin miellyttävästi radiohaastattelussa että elämälle on käytössä lukuisia erilaisia määritelmiä. Ja toisilla määritelmillä virukset ovat eläviä ja toisilla eivät. Kun häneltä kysyttiin että "ovatko virukset eläviä" hän sanoi enemmänkin että kyse on siitä "haluammeko niiden olevan eläviä". Kun määritelmä sidotaan se sitten vaikuttaa siihen mitkä ovat ja eivät ole eläviä.

Kiinnostavaa on tietenkin se, että tieteen - kuin myös filosofian - kannalta määritelmän valinta voi olla mieltymyskysymys. Muttta kun tämä näkemys on valittu, niin se mitä se pitää sisällään lakkaa olemasta mielipidekysymys. Kun määritelmään on sitouduttu, se rajoittaa tulkintoja. Tämä tarkoittaa sitä että jos meillä on käytössä määritelmä jossa virukset ovat eläviä, elämä tässä määritteissä tarkoittaa aivan eri asiaa kuin se että valitaan elämän määritelmä jossa virukset eivät ole eläviä.

Ja ihmiset ovat huonoja tässä. Panpsykismin voima ei ole siinä että alkeishiukkaset ovat tietoisia. Vaan siinä että kun jotain kutsutaan tietoiseksi, ihmiset liittävät siihen konnotaatioita jotka eivät ole tässä määritelmässä. Tavallaan voidaankin sanoa että panpsykismi demonstroi sitä miksi on järkevää olla kutsumatta alkeishiukkasia tietoisiksi. Ihmiset ovat arjessaan tottuneet liittämään tietoisuuteen tiettyjä asioita. Ja kun alkeishiukkasia kutsutaan tietoisiksi jollain hyvin tästä poikkeavalla määritteellä, niin mielikuvat tästä ihan toisesta määritelmästä siirtyy kuin vaivihkaa mukaan. Tosiasiassa universumi alkaa tuntua sielulliselta. Ja tämä on se ongelma. Jos kutsumme alkeishiukkasia tietoisiksi käytämme sellaista tietoisuuden määritelmää että ihmiset tekevät helposti virheellisiä mielikuvia siitä mitä se tarkoittaa. Filosofit kutsuvat tämänlaista virhepäätelmää ekvivokaatioksi. Se on logiikkaa koskeva päättelyvirhe. Ja tämänlaisia syntyy todella todella helposti. Ja niitä on joskus hyvin vaikeaa havaita. (Ne ovat silti logiikkarikkoja, rikoksia perusteltua ajattelua kohtaan.)

Panpsykismin vahvuus on se, että se on koherentti ja sillä on hyvä parsimonia. (Minä olen muuten jostain syystä aina tuntenut erityistä vetoa nimenomaan niihin maailmankuviin joilla on hyvä parsimonia. Tämä kenties kertoo siitä miksi koen Jumalat ja yliluonnollisuuden jotenkin "ihan tyhmänä".) Sen heikkous on oikeastaan se, että sen perusväitteitä ei voida oikeasti tietää. Se enemmänkin vain määrittelee asioita. Ja pahinta on se, mitä se tekee ei-tarkkaavaiselle mielelle arkiajattelussa. Kysymys ei siis tavallaan ole siitä ovatko alkeishiukkaset tietoisia vai ei, vaan siitä että tätä ei voida tietää ja tämä tietoisuus on joka tapauksessa niin vahvasti arkikäsityksestä poikkaeva että panpsykistiset tulkinnat ovat lähinnä virhepäätelmien kasautumia. Ja kombinaatio "voi-olla -keskeinen määrittely ja virhepäätelmähöpöttely" on jotain jota en ole oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan.

Essentialismia.

Panpsyykikko on itse asiassa tilassa jossa hän selittää ihmisen tietoisuuden siten että on pienempi tietoisuus tämän ihmisen sisällä. Daniel Dennettin "Intuition Pumps and Other Tools for Thinking" tuo esille klassisen homunculus -ongelman ; Homunculus -ajatus on mielenfilosofiassa erityisen relevantti preformationismin kohdalla. Tässä on kyseessä ajatus siitä että siittiösolussa oli sisällä kokonainen persoona, jossa oli sitten siittiöitä joissa oli pienempiä ihmisiä. (Hieman kuin maatuskanukke, mutta kiveksissä.) Tämänlaisten ajatusten ongelmana on selityksen ajautuminen ikuiseen regressioon. (Joka on "yleisesti ottaen paha asia".) Jos meidän pitää selittää miksi ihmisellä on tietoisuus, selitys pitääkin sisällään viittauksen tähän pikkumieheen jossa on sisällä tietoisuuden vaatimat ominaisuudet. Oikea kysymys onkin siinä että miten tämän pikkumiehen tietoisuus selitetään? Päästään äkkiä malliin jossa on sisäkkäin homunculuksia. Ja tosiasiassa tietoisuutta ei koskaan selitetä, se vain ohjataan syrjään, taaemmas. Se on tietoinen koska se toinen on tietoinen. Ja se on tietoinen koska... Selittämistä tämä ole ei.

Tietoisuus ja mielen olemassaolo tuntuvat olevan sellainen piirre että sitä ei yleensä selitetä vaan jotenkin siirretään syrjään. Esimerkiksi kartesiolaisessa dualismissa on monien modernien nykyuskovaisten suosima ajatus siitä että ihmisellä on ruumis jolla ei ole tietoisuutta. Ja sitten on sielu jolla on. Ja tietoisuus on tässä sielussa. Tämä ei tosiasiassa selitä tietoisuutta vaan sanoo että meillä on tietoisuus koska meillä on sielu joka on tietoisuus. Ja tässä ei selitetä että miten sielun tietoisuus toimii tai sitä että miksi sielulla on tietoisuus. Sielun tietoisuutta ei selitetä, joten sielu siirtyy askeleen taaksepäin. Panpsykismi tekee saman sanomalla että meillä on tietoisuus koska näillä atomitason ilmiöillä on tietoisuus.

Erikoinen teologinen mutka.

Tässä mielessä voidaan sanoa että syy sille miksi lopulta luovuin panpsykismistä johtuukin tavallaan aivan toisesta argumentista. René Descartesin ns. Trademark -argumentista. Argumentista jonka ongelmat ja puutteet pakottavat minut hylkäämään niin Descartesin näkemyksen kuin panpsykismin hengen. Trademark -argumentti ei ole Descartesin tunnetuimpia argumentteja. (On se silti aika tunnettu, filosofien parissa.) Ja minun mielestäni tämä argumentti onkin ansiokas. Mutta lähinnä siksi että se on huono sellaisella erityisellä tavalla jossa huonoudet ovat helposti demonstroitavissa. Ja tästä voidaan oppia jotain jota olisi muutoin todella todella vaikeaa oppia. Voimme siis enimmäkseen oppia Descartesin virheistä. Harva mies on yhtä nero kuin Descartes. Jopa hänen virheistään oppii jotain oleellista! (Tämä ei ollut ironinen tai sarkastinen vitsi.)
1: En malta olla huomauttamatta että argumentti on jumalatodistus. Niiden kohdalla uskovaisten on kenties helpompi tehdä virheitä. Haluttu lopputulos sekoittuu ihmisen motivaatioiden sävyttämässä mielessä helposti samaksi kuin hyvä argumentti. Johtopäätöksen miellyttävyys ei kuitenkaan ole syy kannattaa argumenttia jos se ei ole hirveän hyvä.

Argumentti on kirjassa joka on tunnettu nimenomaan cogito -oivalluksesta. Descartesin ideana oli ensin epäillä kaikkea ja sitten löytää varmat asiat. Näiden varmojen asioiden avulla hän voi sitten ponnistaa eteenpäin. Siihen että hän voisi tietää, kenties jopa kaiken. Descartes tiedosti että on olemassa oikea todellisuus (formal reality) ja ihmisen kokemusmaailman subjektiivinen todellisuus (representational reality) ja että ei ole väistämätöntä että nämä olisivat yhtenevät. Tämä huomio on relevantti ja sen taustata on tärkeää jaotella asioita ontologiaan ja epistemologiaan. Tai Kantilaiseen tapaan jakaa asiat noumenaaliseen ja fenomenaaliseen. Tai puhua monien pragmatistien tapaan phaneroneista. (Josta päästään immersiiviseen suhteeseen havaintoihin. Joka taas on minulle tärkeä ajatus.)

Descartes kuitenkin lähti tämän kaiken jälkeen todistamaan jumalaa. Ja hän käytti tässä päättelyketjua jossa jotkin asiat ovat varmempia kuin toiset. Ihmisillä oli käsityksiä. Ja niiden välillä on hierarkia. Perustavammat asiat aikaansaavat seurauksia, mutta nämä seuraukset eivät voi luoda perustavampia asioita. Siksi aikaansaajat ja aikaansaadut eivät ole samanarvoisia. Descartes katsoi että ihmiset näkevät maailmassa ominaisuuksia. Ja nämä ominaisuudet rakentuvat sen varaan että on olemassa jotain rajallinen kohde joka on ainetta. Siksi meillä ei voi olla ruskeaa väriä leijumassa jos meillä ei ole pöytää jolla on tuo sama ruskean ominaisuus. Lisäksi oli äärettömiä ja ikuisia asioita jotka antoivat ominaisuudet rajalliselle aineelle. ; Descartesin mukaan hierarkia toimii juuri näin sen vuoksi että seuraus on heikompi kuin syy. Seurauksella voi olla vain sen laatuisia ominaisuuksia joita on perustavammalla asialla. Näin ollen esineen havaittava kovuus on vähemmän varma ja vähemmän todellinen kuin ääretön ja ikuinen kovuuden heijastaja. Silta on kova koska se on tehty kivestä ja raudasta jotka ovat kovia. Joten kivien ja raudan kovuus johtuu jostain ikuisemmasta ja absoluuttisemmasta kovuudesta.

Ja Jumala onkin "alkusyy" hyvin yleisesti ; Hän on siis lähde kaikille maailman ominaisuuksille. Descartes esitti myös että Jumala kuvataan kaikkivoipana ja kaikkivaltiaana. Ja että tämä tarkoittaa samaa kuin ääretön. Näin ollen ihmisen kohdalla on huomattava että ihminen on itse asiassa rajallinen ajallinen olento. Hän ei siis voisi saada päähänsä ikuisuuden ajatusta ilman aidon ikuisuuden apua. Ihmisessä ei voisi olla ominaisuutta äärettömälle ellei olisi ääretöntä Jumalaa joka on luonut ihmisen. Jumala on siis luonut ajatuksen äärettömästä siirtämällä oman ominaisuutensa ihmiseen. Ja ihminen ajattelee ääretöntä ja ikuisuutta koska se on ikään kuin sisään kirjottu Jumalan tekijänoikeusleima. ; Descartesin mukaan ominaisuuksien hierarkisuus koski sekä todellista maailmaa että ihmisten päänsisäistä maailmaa. Ja siksi argumentti oli hyvin kaikenkattava ja ehdoton. Siksi Descartes ei rajallisena (finite) voisi luoda ajatusta Jumalasta (infinite) vaan on oltava niin että Jumala on luonut ihmisen. Jumala ei ole ihmisen aikaansaama seuraus, ihminen on Jumalan seuraus. Ihminen ei ole Jumalan syy vaan Jumala on ihmisen syy.

Argumenttia voi moittia monista eri kulmista. Nostan tällä kertaa esiin kuitenkin kaksi pääteesiä. Sillä tämä ei ole Descartes -kritiikki vaan panpsykismikritiikki jossa Descartesin kritiikki toimii helpottavana apukeinona. (Minusta tämä ei ole omituista tai vaikeaa tai mutkistavaa. Joku saattaa erinäisistä syistä olla vahvasti erimielinen tästä.) Klassisesti ottaen Descartesin ajatus teismistä Jumalan signeerauksena voidaan jakaa kahteen pääteesiin joita voidaan kritisoida varsin helposti ja vastaansanomattomasti. Premissit vaaditaan jotta johtopäätös olisi pätevä. Mutta nämä premissit ovat heikkoja joten argumentti on huono:
1: "Todellisuuden tasonäkemyksen" (Levels of Reality Principle) mukaan (a) ontologisesta kulmasta jotkut asiat ovat enemmän tosia kuin toiset. Voidaan kuitenkin ajatella että olemassaolo on jotain joka joko pitää paikkaansa tai ei pidä. Eli ei siis olisi olemassa puolikasta olemassaoloa. (b) Epistemologisen joustamisenkin jälkeen voidaan ajatella että se mitä Descartes tarkoittaa vahvemmalla on itse asiassa abstraktimpaa. On varmempaa että meillä on havaittu ruskea ominaisuus kun taas ajatus siitä että puu on ruskeaa on induktiivinen estimaatti joka nojaa siihen että tiedämme monta ruskeaa esinettä jotka ovat puuta. Induktio sisältää aina epävarmuutta. Joten Jumala on abstraktimpi luomus, kenties enemmän ihmisen harha kuin todellisuutta.
2: "Vain samanlaista samanlaisesta -periaate" (Causal Adequacy Principle) taas on jopa havaitussa todellisuudessamme väärä. Edes asiat jotka redusoituvat pienenpiin osasiin eivät vaadi että aikaansaavalla syyllä on tätä ominaisuutta enemmän. Vesi on huoneenlämmössä nestettä mutta vety ja happi ovat molemmat kaasuja. Ja vaikka esimerkiksi kahvikupin lämmittäminen tarkoittaa todella sitä että tungemme enemmän lämpöä kahvipannun levylle niin esimerkiksi auringon kuumuus ei johdu siitä että jokin aurinkoa kuumempi kohde lämmittäisi aurinkoa. Auringon lämpö johtuu siitä että gravitaatio tiivistää kaasuja tiukempiin kasautumiin. Auringossa oleva kaasu lämmittää itse itsensä sillä että vetovoima puristaa sen kasaan. Ja kun aurinko fuusioi vetyä heliumiksi tässä prosessissa niin on huomattava että heliumilla on fyysikon silmissä hyvinkin erilaiset ominaisuudet kuin vedyllä.

Argumentti on siis heikko. Mutta miten se panpsykismi liittyy tähän? Saadakseni todellisen voiman panpsykismiin joudun ottamaan esille eläinrääkkäyksen. ; Descartesin kannalta ikävää on se, että hän sai kritiikkiä eläimiin liittyvällä argumentilla. Hänelle esitettiin että eläimet ja kasvit ovat elollisia, mutta niiden ruumiit koostuvat aineesta. Ja ne pysyvät elossa sateen ja auringon ja muiden luonnonvoimien kautta. Mutta nämä luonnonvoimat eivät ole elossa.

Descartes oli vahvasti sitä mieltä että eläimillä ei ole sielua. Joten tässä kohden hän ei voi pelata sielukorttia. Ihminen ei elä vain leivästä vaan myös sielu olisi heillä jotenkin tarpeen. Eläimet olivat tätä kautta vakavampi ongelma hänen ajattelulleen. Descartes ei suostunut hyväksymään että eläimillä on sielua. Sen sijaan Descartes hän esitti että eläimet ovat vain älyllisesti suunniteltuja koneita eivätkä oikeasti elossa. Ja hän konkreettisesti demonstroi näkemyksensä vahvuuden sillä että hän dissektoi elävältä vaimonsa koiran. Koira hänestä vain käyttäytyi kuin sillä olisi tunteet ja se olisi elossa ja tietoinen. Tämä imitaation ja käytöksen välinen ero on sitten filosofisen zombien ongelman ytimessä. (Ei liene yllätys että pidän filosofista zombieta virheellisenä ajatuskokeena. Ja Descartesia pahan jumalatodistuksia latelevan teistin arkkityyppinä.)


Panpsykismin ajatusradoissa on sävyjä joissa korostuu Trademark -argumentista tuttu "samanlaisesta samanlaisuutta" -periaate. Aivot ovat todennäköisesti ainakin osittain makrofysikaalisia periaatteita noudattava systeemi. Joten on mielekästä puhua jostain jossa eimielellinen ja eitietoinen osajoukko tuottaa jotain joka onkin tietoista ja mielellistä. Kvanttifysiikan analogisuus on siis epäsuorempaa ja heikompaa. (Joskin sillä voi olla osansa.) Panpsykistien asenne näyttää hieman siltä että Descartesin vastaus eläinten elossaoloon olisikin lähtenyt sille tielle että hän olisi hyväksynyt että eläimet ovat elossa ja että niillä on sielu. Ja että nämä johtuvat siitä että sateella ja auringonpaisteellakin on sielu. Ne kun koostuvat fysikaalisista alkeishiukkasista jotka käyttäytyvät kuin tietoiset asiat ja ilmiöt. Ja tätä kautta vaikka suhde koiraan on päinvastainen on taustalla kuitenkin samantyylinen "samanlaisuudesta" -henki. Ja Trademark -argumentin heikkoudet kattavat molemmat skenaariot. (Vaikka suhtautuminen koiriin onkin oleellisella - etenkin kunnioitettavalla eettisellä - tavalla erilaista.)

Miten tietoisuus kootaan?

Jos ajatuksena on se, että kivet ja alkeishiukkaset eivät ole tietoisia mutta ihmiset ovat. Voidaan ajatella että tämä tietoisuus toki redusoituu alkeishiukkasiin. Mutta tietoisuuden kannalta kompositiolla on väliä. ; Jos tietoisuus onkin enemmän kombinatorinen voidaan katsoa vaikka sitä miten Dennett on korjannut ja modifioinut homunculusongelmaa niin että ristiriidat katoavat. Hän lähestyy asiaa siten että yhden "pikkumiehen" sijaan käytetään suurempaa delegaatiota, ongelma voidaan ratkaista. Jos meillä on ajatus tietoisuuden hommia hoitavasta sisäisestä olennosta, voidaan ajatella että sen tehtävät voidaan jaotella muutamalle vähemmän fiksulle, yksinkertaisemmille ja tomppelimmalle, homunculuksille. Näiden tehtävät voidaan jakaa pienemmille alihomunculuksille joiden toimenpiteet ovat yksinkertaisempia ja toisteisempia. Kun tätä jaottelua jatketaan tarpeeksi, jäljellä on niin tylsää työtä ja yksinkertaisia toimintamalleja että ne voidaan korvata algoritmilla. Tai hermosolulla. Näiden ei tarvitse olla tietoisia. ; Tämä on ns. periaatteellinen malli joka tarjoaa filosofisen kulman siihen miten tietoisuus voidaan selittää jollain eitietoisella ilman että takana olisi välttämättä mitään ristiriitaa tai argumenttirakenteeseen liittyvää ongelmaa. Siinä ei ole ikuista regressiota koska homunculukset eivät ole "vain sisäkkäin" vaan niiden perusluonteessa tapahtuu myös syvä muutos.

Argumenttia arvioidessa on toki syytä muistaa että filosofit jakavat "mahdottomia" sellaisiin ajatuksiin kuin "fyysisesti mahdoton" ja "loogisesti mahdoton". Dennett osoittaa että konsepti ei ole "loogisesti mahdoton", mutta ei tämän enempää. Hänen etunaan on vain se, että fysikalistista tietoisuutta moittivat ovat jostain syystä keskittyneet pääasiassa osoittamaan että miten tietoisuuskysymyksen ratkaisu olisi "loogisesti mahdoton", ja "fysikaalisesti mahdottoman" kohtaa on tarkasteltu hämmästyttävän vähän tässä mielessä. Jostain syystä heti kun aivotoiminta hyppää selitystapaan mukaan, ei naturalismia ollakaan kumoamassa. ; Kiehtovinta tässä on se, että tämä lähestymistapa vaatii katsomaan kokonaisuutta. Tietoisuutta ei voida palautta pelkkään neuroniin, vaan tietoisuus syntyy vasta kun koko "delegaatio" on kasassa. Aivot eivät siis tee tietoisuutta osasissa eikä mielessä ole yhtä paikkaa jossa olisi tietoisuus. Tietoisuus on ikään kuin sivutuotteena, jonain joka syntyy ja toimii kun jotain muuta kuin tietoisuutta perimmiltään tekevät osaset toimivat samanaikaisesti, ikään kuin "yhteistyössä" (joskin itse ilman tietoisuutta).

Daniel Dennettin linjoilla ei ole relevanttia puhua filosofisista zombeista, eli olennoista joka reagoi kuin tietoinen olento mutta jolla ei ole tietoisuutta. Hänestä tietoisuus on osittainen; Hänelle tietoisuus on ikään kuin vähitellen kasvava ja vähenevä ominaisuus. Ihminen joka tekee tiukan tiettyyn kykyyn liittyvä rajanvedon että tietty asia on tietoisuutta ja tavoitteellisuutta, on väärässä. Dennettille madolla on tietoisuus. Toki paljon yksinkertaisempi kuin ihmisellä. Mutta ero on laskentatehon määrässä, ei siinä että ihmisellä olisi jokin täysin uniikki ja ainutlaatuinen lisäominaisuus. Siksi mato ei "vain sätki reflekseillä"  vaan kokee tuskaa. Tapa kokea tuskaa ei toki ole identtinen sen kanssa miten ihminen kokee tuskaa koska madot eivät ole ihmisiä. Kokonaisuus muistuttaakin sitä mitä John Wilkins on kuvannut kirjoitelmassaan "What it is like to be a digital Camera". Erot voivat fysikalistille olla prosessiteknologiassa ja "kaistanleveydessä". (En pidä kvalia -käsitteestä, ja yhtenä syynä on juuri se mitä Wilkinskin ihmettelee "The "information" in qualia is of a curious kind: it is inexpressible information. How something can be inexpressible and information is unclear to me.") Esimerkiksi jos kukka aistii auringon ja kääntyy sitä kohti, se on reagointia ja hyvin hyvin hyvin alkeellinen tietoinen reaktio.

Dennettin ajatusta voidaan sitten liittää samaan sarjaan fyysikko Michio Kakun tietoisuusteorian kanssa. Kaku onkin demonstroinut ajatustaan tietoisuudesta ja vapaasta tahdosta. "I have a new theory of consciousness based on evolution. And that is consciousness is the number of feedback loops required to create a model of your position in space with relationship to other organisms and finally in relationship to time." Hän kuvaa tätä termostaattivertauksella. "So think of the consciousness of a thermostat. I believe that even a lowly thermostat has one unit of consciousness. That is, it senses the temperature around it. And then we have a flower. A flower has maybe, maybe ten units of consciousness. It has to understand the temperature, the weather, humidity, where gravity is pointing." Ajatus siitä että "pieni tietoisuus" kasvaa "suureksi tietoisuudeksi" tietysti joltain osiltaa muistuttaa panpsykismiä. Mutta se ei enää ole essentiaalista. Siinä tietoisuuden selitystä haetaan osiensa kautta, sitä katsotaan systeeminä. Joka on osiensa summa, eikä niin että sen osat ovat essentiaalisesti se itse.
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Neurofilosofi Thomas Metzingerin mukaan tietoisuus on näennäisilmiö, mikä syntyy peilattaessa toisen ihmisen sisäistä maailmaa.

Tosin en oikein ymmärrä sitä, mitä peilataan, jos tuo toinenkin tietoisuus on vain näeenäinen entiteetti?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Metzinger menee tosiaan vielä astetta pidemmälle kuin minä. Mutta nähtävästi hän viittaa siihen että emme peilaa toisen tietoisuutta vaan toisen toimintaa. Joka taas ei vaadi kohteelta tietoisuutta.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Meissä kaikissa asuu pieni Skinner!

Käyttäjän HenriKarjalainen kuva
Henri Karjalainen

Kommentissa omia mielipiteitäni kirjoituksen aiheista, mutta mitään varsinaista tietämystä mielipiteiden tueksi ei ole..

"Neurofilosofi Thomas Metzingerin mukaan tietoisuus on näennäisilmiö, mikä syntyy peilattaessa toisen ihmisen sisäistä maailmaa.

Tosin en oikein ymmärrä sitä, mitä peilataan, jos tuo toinenkin tietoisuus on vain näeenäinen entiteetti?"

Minusta väittämän tietoisuuden näennäisyydestä voisi yhtäläistää reduktionistiseen konkreettisen ja abstraktin erotteluun: Tietoisuus on näennäinen suhteessa aivoihin samoin kuin molekyyli on näennäinen suhteessa perustavampiin hiukkasiin.

Metzingerin näkemyksen voisi tulkita niin että tietoisuudesta tietoiseksi tuleminen seuraa yrityksestä ymmärtää muita ihmisiä, mutta ehkä se on virheellistä, olisihan tuota tietoinen tiedostamattakin tietoisuuttaan.

"Dennettille madolla on tietoisuus. Toki paljon yksinkertaisempi kuin ihmisellä. Mutta ero on laskentatehon määrässä, ei siinä että ihmisellä olisi jokin täysin uniikki ja ainutlaatuinen lisäominaisuus."

Kirjoituksessa ilmenevä Dennetin johtopäätös, jossa madollakin on tietoisuus ja Michio Kakun samantyyppisen vertaukset ovat minusta todennäköisesti puutteellisia: Minusta tietoisuus vaikuttaisi olevan mielen sisäisen rakenteen ominaisuus, pikemminkin kuin kysymys laskentatehosta. Oikeastaan minusta Kakun vertaus on muuten toimiva, mutta tuohon litaniaan pitäisi varmaankin laittaa jotain mielensisäisiä toimintoja.. Noh tätä väitettä nyt pitäisi varmaankin jotenkin perustella..

Kuluneen viikon aikana tiirailemastani psykologian luennosta selvisi että tietoisuuden toiminnalle keskeisessä osassa aivoissa on osanen "Thalamus". Tarkemmin en yritä aprikoida minkälaisessa roolissa tämä osanen mahdollisesti on tietoisuusrakenteen tuottamisessa mielentoimintoihin, mutta ainakin kyseessä vaikuttaisi olevan fysiologinen ja laadullinen ominaisuus.

Minusta tietoisuus on ominaisuus mielen sisäisessä rakenteessa. Mitä se tarkoittaa? Mieli käsittelee tietoa tavalla, jossa tiedon keskinäinen suhde ei ole sattumanvarainen, vaan vain osa tiedosta on vuorovaikuttamassa muun käsitellyn tiedon kanssa.

Minun eikä kenenkään tarvitse erityisesti työskennellä, jotta mieleen muodostuisi kuva siitä, jota katsoo. Tämä vaikuttaisi tapahtuvan melko automaattisesti, tietoisuuden ulkopuolella. Vaatiiko kuvan muodostaminen erityistä prosessointia? Sitä en osaa arvioida. Ainakin tietyntyyppisten videoilluusioden (esim) vuoksi olen melko vakuuttunut sen vaativan prosessointia. Kuva on osa tietoisuutta. Mitä tämä tarkoittaa? Sitä että tietoisuuden muodostaa rajattu joukko tiedosta. Jokin abstraktio, siivilöity ja prosessoitu osa tiedosta, mikäli kuva on jäävuoren huippu, ja sen rakentavat prosessit pinnanalla, tietoisuuden rakenteeseen osallistuu ilmeisesti lähinnä tuo huippu. Eli käsittelyn jälkeen tämä rajatumpi tieto osallistuu tietoisuuden kautta mielen toimintaan. Varmaan paremman kiteytyksen voisi löytää, mutta en nyt jaksa yrittää.

Mikäli tällainen ajattelutapa nyt ensinkään pitää paikkaansa, niin silloin olisi hyvin epätodennäköistä että madon mielen toiminnassa olisi sellainen rakenne, jota voisi verrata ihmisen tietoisuuteen siten, että johtopäätöksenä olisi madon tietoisuuden olevan määrällisesti vähäisempi, pikemminkin kuin laadullisesti. Kukilla ei minusta sellaista ole, eikä varmasti termostaatillakaan. Mikäli näillä järjestelmillä olisi sellaista tiedon metaprosessointia, jota minusta tietoisuuteen vaikuttaisi liittyvän, silloin voisi olla kohtuullista käyttää näitä vertauksia, mutta ainakin minusta vaikuttaisi että madon ja kukan "tietoisuusyksikköluku" tuskin 1 tai 10 vaan molempien tapauksessa nolla...

...Oikeastaan minusta tästä päästään sekä tähän 'trademark' ilmiöön sekä mielen ja kehon jo aikalailla kuopattuun dualismiin. Minusta trademark ilmiössä on kyse kvaliasta ja hämennyksestä, tavalla joka on suoraan sidonnainen tietoisuuden perusolemukseen. Minusta Descartesin virhe 'trademark' ilmiön tapauksessa on erehtyä luulemaan mielensisäisiä rakenteita ulkoisen maailman ilmiöiksi. Kovuus, väri.. Ovat paitsi olemassa ulkoisessa maailmassa, niille on vahva aistimuksellinen merkitys. Se tapa, jolla nämä aistitaan on sidoksissa tietoisuuteen, sillä kyse minusta on tavasta, jolla mieli jäsentelee tietoa, prosessoi sitä kokemuksellisesti hyödynnettävämpään muotoon. Mielessä on siis rakenteita, jotka antavat ulkoisten asioiden ominaisuuksille oman leimansa, laadullisen kokemukseen liittyvän ulottuvuuden.

Dualismin suhteen minusta virhe on ymmärrettävä jos sitä tarkastelee tämän tietoisuuden laadullisen eron tai metakäsittelyn näkökulmasta: On ainakin minusta hyvin luontevaa kokea itsensä havainnoijana omien aistiensa keskuudessa, tietyllä tavalla aistien mieleen tuomat kuvat ja kokemukset ovat ulkoisia, sisäisen minän katsottavissa ja tutkittavissa, tai suoremmin, koettavissa osana tajuntaa. Mielestä voisi puuttua tällainen rakenne, ja minusta silloin tämä Dennetin mato mielipide ja Michio Kakun termostaatti vertaus olisivat paikkansa pitäviä. Tämän rakenteen ollessa olemassa (ainakin minusta vaikuttaisi siltä) Descartesin virhe vaikuttaa ymmärrettävältä: Tavallaan jonkin olemassaolosta on vakuuttunut mahdollisesti juuri kokemuksen luonteen kautta; Ajattelen siis olen - mutta hämmentynyt siitä, mikä se on josta on vakuuttunut.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kvanttimekaniikan tutkimusten mukaan atomi on tietoinen, ainakin toisesta hiukkasesta, jos niillä on sama spin, ja vaikka toinen olis toisessa galaksissa. Mutta toden totta, tuskin tuollaisella tietoisuudella viellä kehitellään kvanttimekaniikkateoria.

Toinen ajatus mikä loihe mileen on, että kun tiedehenkilöthän kertovat että koko unipersumi olisi ollut ennen ajan alkua atomia pienemmässä paketissa. No sittemmin tuo pikkuinen on hieman turvonnut, ja edell... ja siis nyt siinä ilmenee sellaista kummallista tietoisuuttakin, joka voi pohtia mitä se sellainen on.

Panpsykismi kuulostaa paukulta, tosin itse pidän enemmän pan-galaktisesta kurlauspommista. Eikä sen jälkeen tänne, nou.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Kyllähän tuollaisesta tietoisuuteen saadaan kvanttimekaniikkateoriakin liimattua. Probleemat ovat sitten siinä että tarjoaako tämä selitysmallia ihmisten tietoisuuteen kovinkaan relevantilla tavalla. Tietoisuus kun määrittyy niin omituisesti että lähes kaikki ne puolet jotka tietoisuudesta tekevät monelle niin "mystisen ja tärkeän tai ainakin inhimillisen" ovat sellaisia että ne kyllä karisevat tuossa uudessa tietoisuuden määrittelyssä ulos.

Taisto Merilä

Se, että näkee muiden peilaavan tunteita, on tiedostamisen alku, mutta vastaus alkaa hahmottua vasta kun alkaa katsoa peiliin itse.

Siihen asti oman ”tiedostamattomuuden todistamiseen” - eli vastauksien etsimiseen itsensä ulkopuolelta kuluu välttämättä runsaasti energiaa.

Mikä on toki aivan ok, koska jokainen sen joutuu joka tapauksessa tekemään.

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Olen yrittänyt vähän pohtia sitä aiemmin esittämääsi Chalmerssin zombiargumenttia perusteellisemmin.

Dennettin tavoin voidaan hyvin ajatella, mutta ongelma on kuitenkin se jäljelle jäävä selityskuilu. Aivotoiminnan hienojakoisinkin selitys kuitenkin kuvaa vain sitä zombi-maailmaa. Tietoisuus on lisäominaisuus, joka vain on lisättävä teoriaan.

Metafyysisen lisäoletuksen tekeminen ei ole ongelma tieteenfilosofisesti, jos hyväksyy niiden välttämättömän luonteen. Tietyn käytännön epäuskottavuuden Chalmersin argumentti kuitenkin osoittaa. Tuntuu epäuskottavalta, että jokin maailmalle olennaisen tärkeä seikka on vain lisäominaisuus, monimutkaisten fysikaalisten prosessien sivutuote, jolla ei ole mitään itsenäistä kausaalista voimaa. Onhan se toki mahdollista kuitenkin. Maailma on, mikä on.

Panpsykismistä olen siinä samaa mieltä, että atomien tietoisuuksista ei noin vain synny eläinten tietoisuutta. Atomien olemassaolon luonteestakaan ei hirveästi voi lopulta sanoa, joten ei niiden tietoisuudestakaan voi mitään sanoa. Ajattelen panpsykismiä enemmänkin niin, että koostuipa maailma mistä tahansa, kyky tietoisuuteen on kuitenkin sen perustavanlaatuinen ominaisuus. Tietoisuudella ja alitajunnalla (jos näitä ajatellaan muuna kuin aivotoimintana) on myös aitoa kausaalista voimaa.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Ei ole. Se juuri on se hienous. Jos tietoisuus kasvaa asteittain, kysymys voi olla ihan klassisesta pinoparadoksista. Jossa määritelmät ovat kankeampia kuin taustansa. (Ota jyvä pois kasasta ja se on kasa, kuitenkin jossain kasa menee rikki ja lakkaa olemasta kasa koska se koostuu jyväsistä.) Mitään "kvaliaa" tietoisuuden essenssinä ei ole, tietoisuus voidaan rakentaa ilman. Ja silloin ongelma katoaa juuri "pilkkomalla". Jyvä ei kenties ole kasa (alkeishiukkanen ei ole tietoisuus) mutta kyllä niistä silti voi kasautua selitysvoimaisesti kasa (saadaan tietoisuus ei-tietoisesta).

Jos taas tietoisuudella on kausaalista voimaa, ne voidaan mallintaa ja sitten ollaan taas tultu siihen mikä on tuttua vaikka teologiassa. Moni selittää että ihminen ei voi havaita kaikkea. Että havainnointi ei riitä. Kuitenkin mallina on usein +1 -mallinen. Eli loogisen positivismin ongelmat ratkeavat heti kun onkin +1 aisti, kuten jumala-aisti. Tätä tietysti tarvitaan kun pitää selittää jotain omalla mallilla eikä vain moittia vastustajaa. (Olen ollut vähän huvittunut siitä miten positivismia moittivat yliluonnollisuuden ystävät ovat itse asenteiltaan monesti pahimpia positivisteja, heillä on tosiaan vain se "kuudes aisti" enemmän...)

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Tapasi suhtautua Chalmersiin on jotain jota tulee joskus vastaan. Daniel Dennett on esimerkiksi ihmetellyt niitä tieteenfilosofeja joista hän ei selitä tietoisuutta vaan mitätöi sen. Sen henkenä näyttää olevan juuri sama "zombiemaailmaan jumittaminen" varsin erikoisella tavalla. Dennett on kuitenkin selittämässä tietoisuutta eikä selittämässä miksi tietoisuutta ei ole

Jos lähdetään aivan perustasta voisi sanoa että zombiemaailma on hyvin lähellä Searlen kiinalaista huonetta mutta on astetta enemmän vaativa. Minä (toisin kuin Dennett) pidän kiinalaisen huoneen systeemiä jokseenkin tärkeänä koska se tekee eron simuloinnin ja itse asian välillä. Tämä on tarpeen jos mietitään suhdetta vaikka Turingin testiin. Minä en usko että "samanlainen käytös kuin tietoisilla" on todiste tietoisuudesta. Koska tämä voi syntyä jollain toisenlaisella toimintamekanismilla.

Zombiemaailma-argumentti kuitenkin esittää että jos otetaan aivan kaikki, siis myös toimintaperiaatteet mukaan, niin voisi olla kaksi identtistä kohdetta joista toisella olisi kvalioita ja toisella ei. Zombiemaailma onnistuu vain olettamalla että tietoisuus todella koostuu kvalioista ja nämä ovat sellaisia että fysikaalinen toimintaperiaate ei voi niitä tuottaa.

Joka on itse asiassa sitä että tietoisuus olisi jotain joka vain olisi ja sillä ei olisi mitään mitä se selittäisi. Kvaliatietoisuus eizombiemaailmassa ei eroaisi mitenkään ja tietoisuuden selitysarvo mihinkään olisi nolla.

Tosiasiassa tässä kuitenkin itse asiassa oletetaan että tietoisuus ei ole fysikalistinen. Koska jos se on fysikalistinen niin sama toimintamalli + sama toimintaperiaate = sama asia. Ja tämä taas oli jotain jota argumentti esitti todistavansa. Eli että mielen olisi oltava fysikalistinen. Taustaolettamalla että mieli koostuu kvalioista jotka ylittävät fysikalismin ja pitämällä tätä johtopäätöksenä kaikki kiertää kehää nopeammin kuin ehtii sanoa petitio principii.

Tästä ulos on kaksikin fysikalistista tapaa.
* Oletetaan todellakin että tietoisuus on illuusio. Eli ei ole mitään selitettävää. Kannanotto on että "me elämme zombiemaailmassa".
* Toinen tapa on se, että nähdään että jos sama toimintaperiaate ja sama toiminta niin sitten ollaan tietoisia. Eli ei ole mitään zombiemaailmaa vaan jos on jokin joka näyttää samalta ja toimii samalla fysiikalla niin sitten on samanlainen. Eli toisin sanoen zombieversio on kupla joka johtuu siitä että väitetään että mieli olisi vain jotain joka olisi "fysiikan päällä" jonain puhtaasti dualistisena otuksena.

Joten Chalmersin argumentti ei tavallaan avaa mitään kovin kiinnostavaa.

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

"* Toinen tapa on se, että nähdään että jos sama toimintaperiaate ja sama toiminta niin sitten ollaan tietoisia. Eli ei ole mitään zombiemaailmaa vaan jos on jokin joka näyttää samalta ja toimii samalla fysiikalla niin sitten on samanlainen. Eli toisin sanoen zombieversio on kupla joka johtuu siitä että väitetään että mieli olisi vain jotain joka olisi "fysiikan päällä" jonain puhtaasti dualistisena otuksena."

Niin, itsekin mietin sitä, voiko tälläistä zombi-maailmaa olettaa, ja käyttää ajatusleikissä.

Tästä zombimaailmasta tuli kuitenkin mieleeni myös siihen sisältyvä eettis-uskonnollinen kierre. Joskus olen ajatellut kristinuskon moraalia pohtiessani sitä, että jos Jumala olisi halunnut luoda nukkekokodin, se olisi luonut sellaisen. Pahuutta siihen ei olisi sisältynyt. Olisiko se kuitenkaan ollut nykyinen maailma laisinkaan? Tällaista maailmaa Jumala ei kuitenkaan ilmeisesti halunnut.

Ajattelen niin, että täydellinen tieto deterministisestä maailmasta mahdollistaisi myös täydellisen kontrollin. Maailmassa intederminisminä näyttäytyvä tietoisuuksien erillisyys mahdollistaa nykyisen maailman, jossa todellisuus muodostuu vuorovaikutuksista. Maailma ei ole vain koneisto, nukkekoti, tai zombi-maaillma. Eikä siitä koskaan sellaista onneksi saadakaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset