Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Eläinten kokemuksista eläinten ihmisoikeuksiin

  • Eläinten kokemuksista eläinten ihmisoikeuksiin

Usein kun puhutaan eläinten oikeuksista, ne näyttävät olevan ihmisten oikeuksia joita annetaan eläimille. Joskus tätä tehdään hyvinkin vahvasti. Esimerkiksi kun uutisoidaan siitä että apinoille annetaan ihmisoikeudet.

Samoin esimerkiksi maataloudessa hyvinvoivaakin eläintä koskevaksi saatetaan pistää argumentti huijauksesta. Koska esimerkiksi sika ei tiedä kohtaloaan, tämän ruokkiminen luo ilkeän harhan, kyseessä on petos. Eläin luo kokemuksella odotuksia jotka sitten rikotaan ja petetään. (Tähän tekisi miltei mieli rinnastaa Humen kuuluisa kanaesimerkki jossa isäntä heittää joka päivä siemeniä paitsi yhtenä päivänä kirvestä jolla tappaa kanan. Esimerkki koskee toki induktion ongelmaa mutta se kuvaa tämän huijatuksi tulemisen teeman.) Tässä selvästi ei käsitellä eläimen tietoisuutta, koska todennäköisesti eläin saa teurastamolla tainnutuksen ennen kuin tiedostaa vaaraa olevankaan. Vaan sen sijaan ajatellaan että eläimillä olisi abstrakti oikeus olla tulematta huijatuksi.

On mielenkiintoista, että asiaa lähestytään analogisuuden kautta. Itse asiassa tähän voidaan ottaa esille kaksi teemaa jotka ovat hyvin yleisiä aikamme näkemyksille luonnosta.
1: Etenkin humanistien parissa on aivan luvallista että eläimet antropomorfistetaan ihmisenkaltaisiksi. Erityisen vahvasti tämä näkyy eläinten oikeuksiin liittyvässä keskustelussa. Siinä kun korostetaan jonkinlaista fenomenologista vastavuoroisuuskokemusta jonka seurauksena eläimestä tulee hyvin ihmisenkaltainen.
2: Jos taas puhuu eläinten hyvinvoinnista korostaa helposti enemmän Thomas Nagelin ajattelua. Nagel kirjoitti klassikon "What Is It Like to Be a Bat?" jossa hän oli hyvin tiukka siitä että kun eläimen aistijärjestelmät ja muut ovat hyvin erilaiset, on lähinnä antropomorfististen piilo-oletusten siirtelyä kuvitella että voisi lepakon aivoja tutkimalla selivittää miltä lepakosta tuntuu. Siinä korostetaan sitä, että ihminen ei voi tiedostaa ja kokea sitä millaista olisi olla lepakko. Näin eläinten oikeus on enemmän sitä että ihminen kertoo mikä hänelle itselleen on tärkeää ja että hän sitten lokeroi puolustuskyvyttömän eläimen tähän lokeroon.

Luonnonsuojelupiireissä ei ole edes hirvittävän tavatonta törmätä ihmiseen joka on samanaikaisesti kumpaakin mieltä. On hyvin vaikeaa nähdä miten tämä on mahdollista. Ymmärrän toki, että Nagelin avulla eläimien tietoisuuteen saadaan helposti "sielullisuutta" koska se kuvastaa eläimen tietoisuutta mysteerinä. Toisaalta taas ihmisenkaltaisuutta tarvitaan jotta voitaisiin olla kommunikaatioyhteydessä eläimiin ja toisaalta laventaa ihmisten oikeuksia eläimille.

Toisaalta eläinten hyvinvointikysymyksessä on joka tapauksessa kyse persoonallisuudesta ja arvoista. Tästä hyvänä esimerkkinä YLE:n uutinen jossa kerrottiin siitä miten lihansyöjät eroavat muista. Perusteluina lihansyömiselle on luonnollisuus, normaalius, tarpeellisuus ja lihan syömisen mukavuus. "Tutkijat panivat merkille, että "neljän n:n" (natural, normal, necessary, nice) porukka esineellistää eläimiä kasvissyöjiä enemmän. Esineellistämisellä viitataan tässä yhteydessä taipumukseen vähätellä eläinten olemusta ajattelevina olentoina." Tällöin teemat eivät kuitenkaan ole tuossa "luontohipin paradoksissa" vaan siinä että kantana on että tiedetään millä tavalla eläimet kokevat ja sitten tämä tieto on se, että eläimet eivät kärsi relevantisti vaikkapa lihantuotannossa.

Kysymys on itse asiassa haasteellinen, siinä mielessä että on vaikeaa nähdä kumpi teema on oikeassa.

Nagelin lähestyminen on tärkeää myös eläinten tietoisuuden tutkimisessa ; Se varoittaa antropomorfismista. Moni lepakkoa katsova ihminen voi kokea samastumiskokemuksia. Ja tätä kautta hän voi kokea kaksisintaista signaalien virtaa, jonka hän käsittelee esimerkiksi fenomenologisessa prosessissa. Nagel muistuttaa että samastumisen kokemus ei tarkoita samaa kuin että kokemus olisi samanlainen tai ymmärretty. Kokemus ymmärryksestä ja todellinen ymmärrys ovat eri asioita. Toisaalta jos katsoo etologiaa, eläinten käyttäytymisen tutkimusta, siinä kuitenkin yritetään valottaa eläinten tietoisuutta niiden omilla ehdoilla. Tällöin haetaan ihmisenkaltaistamisen sijasta lajinmukaisia tarpeita ja lajinmukaista käytöstä.

Kuitenkin eläinten tietoisuuden kohdalla ei saisi mennä liian pitkälle. Jos eläimiltä poistetaan tietoisuuden mahdollisuus koska se vaatii antropomorfismia, kielletään potentiaalinen olemassaoleva ilmiö kenties liian tiukasti. Tämänlaisen näkemyksen on esittänyt esimerkiksi Frans de Waal. Hänen mukaansa Nagelin esittämä lepakkoesimerkki on hyvä, koska siinä viitataan lepakon aistiominaisuuksiin, joita ihmisillä ei ole. Näin voidaan sanoa että epäanalogisuus johtaa siihen että erottelua on hyvä tehdä. Hän esittää että ihmiset ymmärtävät paremmin toisia ihmisiä kuin lepakoita, ja samaan kulttuuriin ja aatepiiriin kuuluminen parantaa vuorovaikutusta ja ymmärryksen tasoa. Joten samanlaisuus painaa. Tässä mielessä apinoiden ihmisoikeudet eivät enää ole aivan ilmiselvästi naurettavia. Ajatus on siitä hyväksyttävissä, että eläimillä on tiedetysti yhteistä evoluutiopohjaa ihmisten kanssa. Jotain samankaltaisuutta on siis varmasti löydettävissä.

Onko koira siis ihmisen paras ystävä?

Ihmiset elävät eläinten kanssa. (Lemmikkieläimet.) Ja lisäksi ne elävät eläinten kautta. (Tuotantomaatalous.) Siksi onkin aivan asiallista miettiä sitä että onko koira todellisuudessa jokin joka kykenee esimerkiksi ystävyyteen. Tähän monilla on ilmiselvä kanta. Ja nämä kannat eivät sitten vain ole kovin yhteneväisiä. Hyvänä esimerkkinä tästä voisin ottaa koirat.

Jos otetaan kaksi kristittyä, joista toinen on minun isosisareni ja toinen on René Descartes, voidaan huomata tilanne jossa minun isosisareni sanoo että "tottakai koirilla on sielu, sielukkailla olennoilla on sielu". René Descartes taas oli sitä mieltä että eläimiltä puuttui sielu ja siksi ne olivat enemmänkin mekaanisia laitteita. Niiden kärsimykseltä vaikuttavat äänet olivat vain jotain jotka vertautuivat ruosteisten kellojen nitinään. Molemmat tietenkin elivät oppiensa mukaan. Minun sisareni hemmottelee koiraansa. René Descartes taas leikkeli vaimonsa koiran siilteiksi elävältä. Molemmat pitävät omaa kantaansa ilmiselvyytenä. (Minun kantani on se, että ihmisetkin ovat outoja, ja ystävät ovat lähinnä epäonnituneita koiria.)
 
Tätä asiaa taas voidaan lähestyä monelta kannalta. Osa korostaa erilaisia tietoisuuden tasoja. Siinä yleensä luodaan eroa ihmisten ja muiden lajien välille korostamalla että ihmisen tietoisuus on sen tyylinen että muut eläimet eivät yllä siihen. Mutta  osa tyytyy vähempään. Peter Singer on korostanut nautintoa ja kärsimystä elämisen perusteemana. Hänestä harrastamme spesismiä, oman lajimme kautta katsomista. Ja tässä vaihtoehtoina näyttävät olevan "joko ihmisenkaltainen tai ei oikeuksia". Ja toisaalta oikeuksiakin katsotaan ihmisten kautta. (On toki selvää että äänioikeus menisi hukkaan jos se annettaisiin vaikka susille.) Singer korosti että älykkyyden ja tietoisuuden erilaisten portaiden sijaan tulisi katsoa kykeneekö eläin tuntemaan tuskaa ja kipua. Koska Singer on hedonisti ja utilitaristi, ajatus on luonteva.

Perusongelmana onkin se, että jos Thomas Nagel on oikeassa niin emme voisi oikeasti tietää kokeeko vaikkapa koira tuskaa?

Onneksi asiasta kuitenkin voi saada vähintään perusteltuja arvauksia. Analogisuus aivotoiminnoissa kertoo taatusti jotain. Etenkin kun se yhdistetään etologiaan eli koirien käyttäytymisestä saatuun tietoon. Emme siis ehkä tiedä miltä tuntuu olla koira mutta voimme olla melko varmoja että koirilla on tunteet. ; Tästä asetelmasta hyvänä esimerkkinä on Iltalehden artikkeli, joka herätti vähintään jonkin verran arvokeskustelua. "Tutkijat käyttivät koiran kateellisuuden mittaamiseen samoja menetelmiä kuin ihmisten kateellisuuden tutkimiseen. Tutkijat ovat pohtineet siitä, onko todella näyttöä siitä, että koirat voivat tuntea syyllisyyttä ja häpeää. Koiran syyllisen oloinen käytös voi olla vain opittua käytöstä, koska se käyttäytyy niin vain ihmisen läsnäollessa. Se ei siis välttämättä kerro koiran oikeasta tunteesta."  New York Times uutisoi samoihin tutkimuksiin liittyen. Tutkimuksessa koiria oli laitettu MRI -laitteeseen. "The ability to experience positive emotions, like love and attachment, would mean that dogs have a level of sentience comparable to that of a human child. And this ability suggests a rethinking of how we treat dogs."

Se, miten tämänlaisia tuloksia sitten oikein pitäisi tulkita ei ole sekään aivan yksinkertaista. Aiheesta on kirjoitettu neurofilosofinen kiinnostava artikkeli kivun mittaamisesta. Matthew Stewartin "fMRI: A Modern Cerebrascope? The Case of Pain" kertoo siitä minkälaisia filosofisia ja tieteellisiä ongelmia tällä on ihmisten kivun mittaamisessa. Koiran kohdalla ne ovat astetta suurempia. Stewart korostaa että fMRI mittaa nesteiden virtaamista aivoista, ei siis edes neuronien toimintaa. Ja tämä on monen mielestä "mutkan takaa mittaamista". Ja tällä saadaan paljon mielenkiintoista dataa. Ne kuvaavat kuitenkin paremmin sitä että jokin tiedetään kivuksi ja sitten katsotaan kivun mekaniikkaa. "despite all the problems with fMRI techniques in studying pain, there are many things they can still show us about pain, pain processing and pain inhibition" Toisin sanoen se ei niinkään mittaa kipua kuin sitä miten ihmiset prosessoivat kipua. Tästä on kuitenkin luonnollisesti apua konseptualisoinnissa. Jos ei muuten, niin kaikkien mallien olisi jotenkin kyettävä koherentisoimaan itsensä fMRI:n tuomien havaintojen kanssa. Syvin ero on juuri siinä että fMRI kuitenkin pakotetusti mittaa toimintaa eikä fenomenologisia subjektiivisia tiloja "To define pain in terms of pain activity, and not in terms of phenomenological feel, flies in the face of decades of philosophical tradition and argumentation." On väärin esittää että täydellinen tiedon puute olisi samaa kuin mysteerisyys. Emme tiedä miltä tuntuu olla koira mutta näillä mittauksilla on jotain arvoa.

Asiaa voisi syventää vielä tietoisuuden ja tuskan kokemisen teemoilla.

Asian syventämiseksi ajattelin ottaa muutamia teemoja. Ja niiden punnitseminen on helpoin lähestyä debatin kautta. Koska vastakkain on erilaisia puolia, voidaan niiden avulla selvittää miten argumentit eläinten kärsimyksestä ja oikeudesta menevät. Jos otetaan tässä vastakkain näkemys jossa eläimillä on relevantin tuskan kokemista varten tietoisuus ja se että eläimillä ei ole sellaista. (Nagelin näkemys ohitetaan tai irrelevantisoidaan näissä molemmissa. Se yhdistää niitä, erimielisyydestä huolimatta.)

On hyvä aloittaa lihansyöntiä oikeuttavalta pohjalta. Tästä pohjasta saadaan helposti vankan kristillinen. Jos otetaan teemaksi Descartesin linja, voidaan napata esille vaikka Pekka Reinikaisen "Unohdettu Genesis", jossa kaiken evoluutioteorian päihittämisen lisäksi opimme että eläinten kärsimyksistä puhuminen ei ole relevanttia koska niillä ei ole sielua. "Eläimillä ei ole vapaata tahtoa, eivätkä ne voi langeta syntiin, joten niiden kuolemasta puhuminen ei ole tarkoituksenmukaista."

Astetta sofistikoituneemman esityksen samasta asiasta - ja suunnilleen samalla sisällöllä - saa William Lane Craigilta. Hän kirjoitti näkemyksistään otsikolla "Nature’s Flaws and Cruelties". Hän viittaa Michael Murrayn teokseen "Nature Red in Tooth and Claw: Theism and the Problem of Animal Suffering" jossa tietoisuus jaotellaan kolmeen osaan: (1) Refleksientaso ; Alkeellisimmalla tasolla on pelkkiä neuroneita jotka saavat aikaan spontaaneja reaktioita. (2) Kivun tunteminen ; subjektiivinen kärsimyksen kokeminen, kipuilu. (3) Tuskan kokeminen ; Korkeamman tason toiminta, itsetietoisuus joka tiedostaa tuskan tiedostamisen. Craigin argumentti nojautuu siihen että eläimet eivät voi kokea tuskaa, joten niiden kärsimys ei ole malliltaan merkittävää, eikä siksi osu pahan ongelman ytimeen. "For the awareness that one is oneself in pain requires self-awareness, which is centered in the pre-frontal cortex of the brain - a section of the brain which is missing in all animals except for the humanoid primates. Thus, amazingly, even though animals may experience pain, they are not aware of being in pain. God in His mercy has apparently spared animals the awareness of pain. This is a tremendous comfort to us pet owners. For even though your dog or cat may be in pain, it really isn't aware of it and so doesn't suffer as you would if you were in pain."

P. Z. Myersin kritiikki asiasta on melko kiinnostavaa luettavaa. Hän kuvaa teoriaa varsin häijysti ; "Basically Craig is saying that animals don't feel the same kind of pain as humans. This is what a sociopath would say in order to justify the torture of small animals." Eli argumentti nähdään jonain jolla sosiopaatti oikeuttaisi eläinrääkkäyksen. Hänhän ei aikaansaa mitään merkittävää aitoa ja relevanttia tuskaa. Relevantti kulma asiaan tulee kuitenkin leimaavien sanojen sijaan tosiasioista. "I've personally done histological work and surgery on the prefrontal cortex of cats, many years ago, and you can find papers describing the prefrontal cortex of opossums, and just about any common mammal you can think of. Craig has made a truly bizarre claim, like declaring that only people have noses" Eli vaikka Craigin logiikka oli periaatteessa hyvä ; Hän nojasi siihen että aivoissa olisi eroja ja näiden erojen johdosta eläimillä ei olisi kykyä kokea relevanttia tuskaa. Mutta sitten nämä erot eivät olekaan olemassa kun aivoja katsotaan. Ja kun aivoista saatua dataa yhdistetään etologiaan, eli eläinten käyttäytymiseen, tuskan kokemus vahvistuu. "it's hard to argue that chimpanzees aren't also aware - they exhibit all the signs of stress, of learning aversion, of memory and recall of unpleasant experiences, and their behavior is identical to ours: they make it known that they don't like needles or fear snakes or suffer pain and distress at their discomfort and the discomfort of others. And if you admit chimps, where do you draw the line? Dogs also exhibit all of those behaviors; they even show empathy when people are injured or unhappy."

Craigin ja Murrayn yhteistyö kinnitti myös Stephen Law:n huomion. Hän lähestyi sitä hieman erilaiselta kantilta. Ei eläimien vaan ihmisten kautta. Lawn kuvaus tilanteesta on Myersin vastaavaa vähemmän pejoratiivinen. Alkeelliset tietoisuutta voidaan verrata refleksiin ja stimulaatioon, joka taas on erotettava tietoiseen mieleen tulevasta aidosta tuskasta. "On the most fundamental level there’s simply the reaction to stimuli, such as an amoeba exhibits when you poke it with a needle. It doesn’t really feel pain. There’s a second level of pain awareness which sentient animals have, which is an experience of pain. And animals like horses, dogs, and cats would experience this second level pain awareness. But they do not experience a third level pain awareness, which is the awareness of second order pain, that is, the awareness that one is oneself in pain. For that sort of pain awareness requires self-awareness, and this is centered in the pre-frontal cortex (PFC) of the brain, a section of the brain that is missing in all animals except for the higher primates and human beings. And therefore, even though animals are in pain, they aren’t aware of it."

Lawn tekstin sisällön voi kaiken kaikkiaan tiivistää siihen, että Craigin argumentin heikkous on neljässä kohdassa. Ja nämä eivät ole pieniä detaljeja ; Ne ovat argumentin suurien linjojen ytimessä. Ja siksi puute jo yhdessä kohdassa olisi jotain jonka kautta olisi aivan perusteltua nähdä asia aivan eri tavoin kuin Craig. Kaikkien neljän jälkeen argumentti ei suoraan sanoen toimi aivotieteen tasolla käytännössä ollenkaan. Yhtään perusteltua yhteyttä asioiden välillä ei ole. Ja Craigin argumentti nojaa niiden varaan.
1: Monilla eläimillä on aivojen kohta jonka Craig liittää tietoisen tuskan kokemiseen, ihmisillä on vain eroja tämän alueen toiminnassa. Josta on iso askel väittää että toiminto olisi aivan erilainen. "So all the paper is saying is that the rat lacks some sections of the PFC that are present in other primates. And of that region, the paper says we can’t use the rat model for function and dysfunction, yet Murray appeals to dysfunction."
2: Kyseinen aivojen alue ei ole tarpeellinen tuskan kokemiseen. Siksi esimerkiksi delfiinit pärjäävät hirveän hyvin kognitiivisuutta ja tietoisuuden tasoa testaavissa kokeissa vaikka niiden aivot ovat hyvinkin erilaiset kuin ihmisillä.
3: Tosiasiassa eläinten tietoisuutta selvitetään esimerkiksi peilikokeella. Kokeella jossa eläinten eteen laitetaan peili ja katsotaan sen käytöksestä tunnistaako se itsensä heijastuksesta vai luuleeko sitä toiseksi saman lajin yksilöksi. Monet eläimet selviävät peilitestistä. Muun muassa harakat.
4: Murray, jonka argumenttiin Craig nojautuu, on sisäisesti ristiriitainen omissa argumenttiehdoissaan. Nimittäin aivovammautuneita ihmisiä Murray ei käsittele ollenkaan samalla tavalla kuin eläimiä joilla sama aivojen alue on erilainen eikä täysin tuhoutunut. "More importantly Murray is using inconsistent criteria. He’s saying that the lobotomized patients had damage to the PFC but did not state which sections of the PFC were damaged. At best Murray might argue that some animals don’t have all the same regions as humans, but then he needs to show his patients had those regions damaged; he did not do this."

Rottiin keskittyneenä Craigilla olikin kieltämätt haasteita. Rottien käytöksessä on havaittu sosiaalisia puolia joita ei ole osattu ottaa huomioon vanhoissa koejärjestelyissä. huumeita koskevissa tutkimuksissa ongelmana on ollut se, että Skinnerin laatikossa rotat ovat olleet toisistaan erillään. Ja näin ne on saatu addiktoitumaan huumeista hyvinkin rajusti. Jopa ruoka jätetään syömättä. Kuitenkin on havaittu että seurassa huumeet eivät vaikuta rottiin ollenkaan samalla tavalla. Eläimillä on siis hyvinkin mutkikkaat tavat kärsiä. Rotat kärsivät henkistä tuskaa ja tämä altistaa ne narkomanialle. ; Jo tämä yksinään korostaa että rotat eivät ole pelkästään kipuun reagoivia olentoja vaan ne voivat kokea tiedostettua kärsimystä.

Mielestäni on kiinnostavaa että eläinten kriteereiden osuvuutta testataan vertaamalla niitä ihmisten vastaavaan. Tätä varten kelpaa esimerkiksi näppärä klassikkotesti nimeltä Sally Anne -test mittaa kykyä erottaa muut, paitsi yksilöiksi, myös toisistaan erillisiksi yksilöiksi. Eli kyky tietää mitä toiset tietävät tai eivät voi tietää on hyvin jaoteltu. Testissä onnistuu jos tiedostaa että sivusta seuratun Sallyn tiedot asioista voivat olla erilaiset kuin sivusta seuratut Annen tiedot. Esimerkiksi Daniel Povinellin tutkimuksien mukaan apinat eivät näytä ymmärtävän että muiden tiedot muuttuvat jos niiden päähän vedetään läpinäkymätön pussi. Sivustaseuraava apina ei siis ymmärrä näkemisen ja tietämisen yhteyttä toisilla yksilöillä. Tämä aivan varmasti toimii sen suuntaisena todisteena että apinoiden tietoisuus ei ole samalla tolalla kuin ihmisten. Kuitenkin sitten samalla jouduttaisiin tunnustamaan että pienet lapset ja autistit - joihin moni liittää sielun, perisynnin ja muun vastaavat -  eivät myöskään selviä Sally Anne -testistä. Harva kuitenkaan kiistäisi samassa testituloksessa epäonnistumisen vuoksi oikeuksia autisteilta. (Jotka tiettävästi kokevat ihan oikeaa tuskaa, joskaan eivät oikein osaa jakaa sitä muiden kanssa.)

Selvästi punnitseminen on hyvin vaikeaa. Vähin mitä voidaan sanoa on se, että ei ole mitenkään ilmiselvää miltä tuntuu olla simpanssi, apina, lihasika tai koira. Mutta ei se kuitenkaan ihan pelkkää arvailuakaan ole.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Kommentiksi haluan laittaa sen että en ole tässä tarpeettomasti moittimassa Craigia. Hän on lähinnä verevä esimerkki debatista.

Toki tässä on syytä huomata että Craig on kuitenkin lähinnä hakemassa teologista puolta. Ja tässä prosessissa hän sitten ponnistelee vankasti luonnontieteellisiä kannanottoja tehden. Craig on tässä mielessä jonkinlainen demonstroiva esimerkki monien teologien helmasynnistä. Eli luonnontieteiden pariin hyppäämisestä.

Tässä on nähdäkseni kulttuurissamme vielä aika vahva epäreilu asenne. Moni teologi nimittäin moittii luonnontieteilijöitä siitä että he kommentoivat teologiaa. Yllättävän monet teologit - ja etenkin vähemmän koulutetut teologian ystävät - moittivat esimerkiksi Dawkinsia tai Hawkingia siitä että nämä ponnitavat biologian tai filosofian puolelta kommentoimaan teologian alalle. Heillä ei ole koulutusta teologiaan joten teologiaan pitäisi ottaa etäisyyttä. Tällöin kanta on se, että ei pidä lähteä mestaroimaan.

Toisaalta jos joku fyysikko on sitten luonnontieteilyn lisäksi vaikkapa innokas teisti niin heitä nämä samat ihmiset ottavat mielellään esimerkeiksi siitä miten kristinuskolla ja kristityillä voi olla annettavaa luonnon tieteelle.

Puhumattakaan siitä miten teologit mielellään kommentoivat ja soveltavat luonnontieteitä. Kuten tässä kohden Craig tekee kannanottoja esimerkiksi neurologiaan ja etologiaan liittyen. Suomessa Eero Junkkaala on tunnettu teistinen evolutionisti, eli hän kommentoi evoluutiokysymykseen teologin papereilla. Ratkaisua ei pidetä huonona vaan päin vastoin häntä hierotaan esimerkkinä rationaalisesta kristitystä jolla on vankka suhde tieteeseen.

Joka tapauksessa Craig on halunnut eläimet tiettyyn luokkaan sen takia että kristinuskossa on tietynlaisia kannanottoja kristityn suhteesta vastuuseen ja pelastukseen.

Eli teema jonka Law:n blogissa tiivistettiin huomiooon siitä miten Craigin filosofia suhtautuu syntiin. "Some theologies would contend that a person cannot sin if they lack personal identity (because they need to identify themselves as someone separate from God, in order to knowingly rebel against Him). Some of those theologies would go a step further, and claim that once a child attains personal identity, it is automatically a sinner; since once it has identified itself as a separate person from others (including God), it will willfully disobey God."

Toisin sanoen eläinten kärsimys ei ole mukana sen takia että Craig saisi syödä lihaa, vaan sen takia että hän ei pidä eläimiä syntisinä olentoina. Ja syntisten olentojen kohdalle kuuluva julistuspakko sekin jää pois. Craig ei halua ryhtyä käännyttämään koiria. Samalla ratkaistaan pahan ongelmaan liittyvä probleemi jossa mietitään miksi eläimet kärsivät vaikka vain ihmiset ovat syntiinlangenneet. Ja syntiinlankeemus taas selittää ihmisten kärsimykset.

"So because animals and infants lack personal identity, when they suffer, ONLY God suffers (though the creatures display pain behavior, it is only God who feels the pain). When humans with personal identity suffer, they suffer as persons self-consciously separate from God (who also experiences their suffering)."

Tämä asenne peilaa sitä miten ei-omalla-alalla-mestarointi, etenkin kun oma uskonto määrittelee "oikeat vastaukset" jo etukäteen. Craigilla luonnontiede on vain cherry picking -materiaalia josta seulotaan se mikä sattuu tukemaan sitä mikä jo valmiiksi on päätetty johtopäätökseksi.

On selvää että tämä on kauheaa. Mutta toisaalta. Se on teologinen rakennelma tietyn uskonnollisen näkökulman tukemiseksi. Eikä "oikeasti tiedettä" joka koskisi esimerkiksi eläinten kykyä kokea kärsimystä. Vaikka se näennäisesti onkin se aihe.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Useimmissa muiden lajien kohtelua koskevissa käytännön kysymyksissä muistan olleeni Peter Singerin kanssa samaa mieltä. Tietty moorelaisessa mielessä "yksinkertainen" tai nyt jos koskaan tekisi mieli sanoa "luontainen" utilitarismi ja hedonismi kai kuuluu monistiseen, naturalistiseen maailmankuvaan.

Itse en puhuisi tässä yhteydessä yleisesti "oikeuksista". Tämä on kielellinen kannanotto. "Oikeudet", "rights", pitäisi varata ihmisiä koskeviin juridisiin kysymyksiin. Myönnän, että asia on selvempi englanniksi (ja muilla sivistyskielillä), koska "justitia" ja "justice" ovat eri kantaa kuin "rights".

Muiden eläinten hyvinvointia ja, kuten tällä luonnonläheisten metsäläisten kielellä sanotaan, "oikeudenmukaista kohtelua" pitää tietenkin säätää myös joillakin laeilla, mutta en haluaisi kävellä siihen suohon, jossa määritellään erikseen jokaisen lajin "oikeudet" (rights) sillä perusteella, kuinka läheistä sukua ne ovat ihmisille eli anglosaksisille mieshenkilöille.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Erittäin hyvin sanottu. Itse olen tässä asiassa Ilkka Koiviston linjoilla. Hänhän esitti noin karkeasti, että on syytä puhua eläinten hyvinvoinnista eläinten oikeuksien sijaan. Uudessa Suomessa ei ollut luokitelmalokeroina kuin tuo "Eläinten oikeudet" ja ihmiset sitä usein käyttävät.

Toisaalta jos aiheena on mikä on eläimelle oikein, on kyse joka tapauksessa etiikasta. Jos aihe on vain se kokevatko eläimet vai eivät niin sitten erottelu on oikein relevantti.

Toimituksen poiminnat