Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Kuoriaispeliä

  • Kuoriaispeliä

Ihmiset keskustelevat hyvin usein asioista äärimmäisen sanakeskeisesti. Tällöin keskustelun aiheena ei tavallaan ole se, että miten toinen on määritellyt käyttämänsä sanat ja mitä hänen sanomansa tarkoittaa tässä yhteydessä. Sen sijaan keskustellaan siitä mikä on termin oikea merkitys.

Tästä ehkä erikoisin saamani kokemus liittyy "synti" sanaan. Käytin termiä, kuten varmasti aika moni tarkoittaa, kuvaamaan jotain joka on määritelty pahaksi. Vastapuolellani oli kuitenkin syvällinen teologinen käsitys siitä, että mitä "synti" sana voi vain tarkoittaa. Hän koroti että synti -sanan tausta tarkoittaa vain ohi ampumista. Ja näin ollen synti on enemmänkin erehdys. Hänestä oli illuusio ajatella että olisi jokin pahuus jota synti voisi olla. Tarkemmassa keskustelussa paljastui että pahuus oli hänestä vain hyvyyden (Jumala) poissaoloa, kuten pimeys on valon poissaoloa, joten en oikaestaan ymmärrä että miten tämä erehtyminen sitten hänelläkään eroaa pahuudesta.

Itselleni tämä on hieman hämmästyttävää.

Sillä jossain määrin sanat ovat vain nimilappuja ; William Shakespearea mukaillen ; "A rose by any other name would smell as sweet." (Uskonnon kohdalla tuoksu on minulle usein kyllä toinen. Toinen Emmanuel Levinasin määritteissä ainakin, kenties olemuksellisemminkin, jos siis olen oikeassa kuten aina en ole.) Etymologia on minulle lähinnä jotain joka kertoo mitä sanan on joskus aluksi nähty tarkoittavan. Sillä on hieman samanlainen suhde asioihin kuin oppihistorialla. Se kuvaa miten asiat ovat olleet ja kenties miten ne ovat muuttuneet. Ja tätä kautta voi oppia paitsi "alkuperäisen totuuden" josta on sittemmin hairahduttu niin myös "muiden virheitä", jotka ovat kenteis muuttuneet vanhahtaviksi syystä.

Kielifilosofiassa tämänlaatuinen ilmiö johtaa koppakuoriaisajatuskokeeseen (beetle-in-a-box).  Ludwig Wittgenstein kuvasi tilannetta "Philosophical Investigations":issa yksityisellä kielellä. Eli kielellä jota ei jaeta ja jonka sisältöjä ei jaeta muiden kanssa. Hän demonstroi tätä esimerkillä, jossa jollakulla on laatikko jossa on ötökkä. Objektiivisuuden ja subjektiivisuuden tiukkaan erittelyyn keskuttyneen behavioristisen perinteen tulkintaa sitten sovellettiin "beetle in a box" -vertaukseen sitten verrattiin siihen, että mielet ovat kuten kovakuoriaisia jotka ovat laatikossa. Vain laatikon omistaja voi kurkistaa laatikkoon. Wittgenstein kysyi että miten muut voivat tietää onko laatikossa ylipäätään mitään, tai että vastaako laatikon omistajan kovakuoriainen todella kovakuoriaiseen samassa mielessä kuin he itse ajattelevat kyseisestä sanasta?

Käsitekeskeinen ihminen voikin sitten miettiä mitä tapahtuisi jos sittenkin näkisi laatikkoon, edes vilaukselta. Entä jos katsoja ei kokisikaan että se olisi kovakuoriainen? Onko laatikon omistajalla poikkeava määritelmä kovakuoriaiselle vai valehteleeko hän? Entä jos laatikossa on "jokin" ja omistaja kokee sen kovakuoriaiseksi tai on nimennyt sen selaiseksi? Muuttaako tämä sen mitä hän tarkoittaa?

Wittgensteinin esimerkissä ajatuskoetta käytetään siinä mielessä erikoisesti että tässä korostettiin näkökantaa jossa on tiukka jako objektiiviseen ja subjektiiviseen. Pään sisältö on mysteeri. Ja koska me vain käytämme sanoja ja avaamme sanoja toisilla sanoilla, meillä olisi edessämme hyvin hämmentäviä hetkiä. Willard Quine vastusti tämänlaista tiukkaa dikotomisuutta "Word and Object":issa. Hänestä tämänlainen laatikossa olevan ötökän ajatus vaatisi  mielen teorian (Theory of Mind) puuttumisen. Tällöin ei olisi samastumista tai kykyä astua toisten saappaisiin. Arjessa elämme hyvin toisella tavalla. Koemme samastumista, vastavuoroisuutta. Skientistisempi voi puhua "peilineuroneista" ja ihmisten käyttäytymisestä vuorovaikutustilanteista. Quine keskittyi erityisesti vieraan kielen kääntämisen. Jos tehtävänä on muuttaa kieli vaikkapa englannista vaikkapa suomeksi, ilman että mukana tulee oleellista kommunikaatiokuilua, pitää olettaa jonkinlainen yhteneväisyys. (Johon liittyen minulla itse asiassa on jo pieni blogaus.) Tässä hän ei nähnyt että jokainen käännös olisi uusi teos. Eikä ajatellut että mielen teoria on illuusio jolla ihmiset rapsuttelevat itseään. Tosin mistäpä siitä rapsuttelusta tietäisikään kun sekin vaatisi mielen teoriaa.

Quinen mukaan tästä huolimatta voidaan onnistua. Sillä asioita on tarkasteltava holistisesti, kokonaisuutena. Jokainen kieli ja kulttuuri synnyttää käsiteverkon ja kun tiedetään mitä kaikkea muut asiat tarkoittavat voimme tietää myös mitä se yksi ja tietty käsite tarkasti ottaen tarkoittaa. Ja tästä voidaan tehdä kuvaus toiselle kielelle. 1:1 käännettävyys ei kuitenkaan ole käytännössä mahdollinen koska se vaatisi täyden tiedon molemmista kulttuureista. Ja jokainen meistä on tutkimusmatkailija ja rajallisen näkökulman kanssa liikkeellä jopa omassa kulttuurissamme. Kuitenkin tämä ei tarkoita että vähemmällä tietomäärällä ei saataisi tulosta. Puutteellisella tiedolla saadaan likiarvoja. Käännökset ovat enemmän tai vähemmän perusteltuja. Ja siksi me saamme huvia Jouni Paakkisen mainiosti kokoamista absurdeista käännöskukkasista. Jotka vaativat sitä että ymmärretään että käännökset ovat virheellisiä. Ja jotka paranevat jos ymmärtää miksi virhe on ollut ymmärrettävä tai sellainen että se ei ollut vain sattumasta johtuva virhe. Ja voimme toisaalta iloita siitä että esimerkiksi vaeltajapastorit voivat tehdä käännytystyötä pakanamaissa. (Tai sitten nimenomaan ei-iloita, riippuen tyypistä.)

Asia ei toki vaivaa vain arkista keskustelua.

Osittain halu hakea oikeaa määritelmää merkkijonoille on muutakin kuin huolettomuutta toisesta. Jos sosiaalisuus ja ymmärtäminen vaihtuu ihmettelyyn, muutos voi olla toki kaunis jossain Luce Irigarayn tyylisessä hengessä. Mutta usein se johtaa vain kinasteluun, yleensä tarpeettomaan eli sellaiseen jossa kumpikaan osapuoli ei opi mitään.

Kuitenkin takana voi olla myös se, onko ihminen rationalisti joka pitää kielifilosofiasta. Vai empiristi joka katsoo ilmiöitä. Kielifilosofit ymmärtävät usein että on erilaisia määritelmiä ja hakevat ymmärrystä muiden sanomisille. Mutta yrittävät kuitenkin etsiä sen parhaan. Tämä tilanne on tavallaan hyvin tärkeä. Daniel Dennett kuvastaa eroja kirjassaan "Intuition pumps and other tools of thinking". Hän kuvaa sitä miten käsiteanalyyttisesti ajatteleva mieli eroaa voimakkaasti luonnontieteellisesti ajattelevan mielestä. Hän ottaa tästä esimerkiksi magneettisuuden. Hän ottaa esille sen, että fyysikoiden maailmassa kestomagneetit ovat jotain joiden toiminta perustuu siihen että niiden alkeismagneettialueet säilyttävät magnetoitumissuuntansa myös ulkoisen magneettikentän vaikutuksen lakattua.
* Käsiteanalyysistä kiinnostunut voi ottaa esille loogisen mahdollisuuden (logical possibility) siitä että jos jossain olisikin kestomagneettien tapaan rautaa luokseen vetävä kappale joka rikkoisi tätä oppia vastaan. He voivat kiinnostuneesti käsiteanalysoida että onko niin että tämä uusikin kappale on magneetti koska se toimii kuten magneetti. Vai pitääkö tälle antaa uusi nimi koska se toimii erilaisella toimintaperiaatteella. Tässä erimielisyydessä olisi koulukuntia ja niiden ytimessä olisi ikään kuin platonisessa maailmassa killivä aito ja ehta määritelmä. Kuin oikea määritelmä olisi löydettävissä.
* Fyysikoille tämänlainen looginen mahdollisuus ei kiinnosta koska magneettisuusteoria nojaa siihen että se ei ole käytännössä mahdollinen. Itse asiassa tämä mahdottomaksi rajaaminen tuo magneettisuusteorialle selitysvoimaa. Fyysikko joka kohtaisi tuollaisen teoriaa uhkaavan magneetin yrittäisi pääasiassa mallintaa ilmiöitä. Termien valinnalla ei tässä kohden ole niin suurta merkitystä. Määritelmistä voidaan valita mitä tahansa kunhan sen avulla saadaan mallinnettua mitä tapahtuu ja tehtyä tätä kautta paikkaansapitäviä ennusteita.

Minusta "looginen mahdollisuus" ei ole "mahdollista olemassaoloa" ihan sama kuin "testatun luonnontieteellisen teorian ennustus" kuvaa "todennäköisyyttä tietylle tapahtumalle". Ja on syytä katsoa mitä kukakin on tekemässä. Ilman tätä syntyy hirvittävästi tilaa turhanpäiväisille riitelyille joissa toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Nämät uljaan mahtipontiset tekstisi, heh, vertaan näitä kameraan. Tosi paljon on ainakin pikseleitä, mutta jalusta puuttuu. (Katsojan päässä tärisee). Jospa hommaisit sen jalustan vaikka niihin 10 viimeiseen lauseeseen, niin siitä iso kiitos! Jatka toki ihmeessä valitsemallasi tiellä, me täällä katsomossa nautimme näistä ihan kynpillä! Kohta se loma loppuu ja alkaa hiljaa käveleminen, auts, täällä jo huomenna, ei prkl ¸;D•`

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Oi ja voi. Nämä ovat vielä kevyttä tempoilua. Minun normaalia viestintääni - siis sellaista jota ei ole tiivistetty mahdollisimman yliyksinkertaistavaan juttuun - katsoessa saattaa syntyä mielikuva oravasta joka on rakennettu laittamalla pienempiin säkkeihin pienempiä oravia. Ja nämä oravat sitten tempovat mihin sattuu.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kirjoitin 1000 sanaisen vastineen, usarin bloki kusee kynbillä, ja näyttää vain 50 sanaa. En todellakaan ala toistamaan. Jatka valitsemallasi pienellä polulla, me täällä nautitaan täysillä ✔️

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Tuo Shakespearen sitaatti oli kyllä iso käsi joten kiitokset siitä. Sehän on ilmeistä.

Sen kun sisäistää niin sitähän piru vie oppii varttuneemmilla päivillä mieltämään tätä nykymenoa ja sen ilmiöitä hieman uudelta kantilta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset