Vihasta, järjen sumenemisesta ja järjen käteen ottamisesta

"Ernest Hemingway once wrote, "The world is a fine place and worth fighting for." I agree with the second part."
(Seven)

Suomen vastarintaliikkeen toimintaa on arvosteltu kovasti. Yhtenä teemana on ollut se, että heidän väkivaltansa selitetään vihaisuudella. Ja viha nähdään jonain joka sumentaa heidän arvostelukykynsä ja järjenkäyttönsä. Näkemys on vanha. Järki ja tunteet erotetaan toisistaan. Toisaalta nähdään että viha veisi jonnekin ihmisyyden vieraille teille, jonnekin joka on kaukana normaalista yleisinhimillisyydestä. Vihainen ihminen ei siis ole ikään kuin oma itsensä. Nämä yleistykset on hyvä ottaa liioitteluina. Mutta niiden kautta voidaan demonstroida jotain.

Oman itsen kautta.

Ensimmäinen ja kenties tärkein asia on se, että viha ja kauna ovat ihmiselle hyvin tavallisia tunteita. Esimerkiksi itse olen äärimmäisen kiukkuinen ja kaunainen olento. Olen kenties täysin kyvytön antamaan mitään anteeksi. (Paitsi unohtamalla.) Ja elämäni koostuukin vahvoissa määrin syyllisyyden ja kaunan sekaisissa tunnelmissa.

Uskallan sanoa että kaikki ovat jossain määrin vihaisia mutta toiset ovat vihaisempia kuin toiset. Ja tässä tilanne menee usein niin että tavalliset normaalit ihmiset kertovat omia vihankontrolloimisen kikkojaan. Jotka sitten eivät ole kovin toimivia niille joilla vihan kanssa on syvempiä ongelmia. Esimerkiksi itse olen huomannut yleiset ohjeet kohdallani täysin riittämättömiksi.

Mutta vihaprofiilini onkin hyvin huolestuttava. Minunkaltaisillani ihmisillä on yliedustus rikoksentekijöissä. Minulla on esimerkiksi taipumus ns. "valkoiseen raivoon". (Se liittyy varmasti siitä että olen kohdannut oman ja jonkun toisenkin osuuden itseen kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta.) Joka on siitä ikävä että se tuntuu tavallaan mukavalta ja pörröiseltä. Ja siinä missä tavallinen ihminen suutahtaa ja kirjoittaa pikaistuksissa internettiin, minulla tilanne ei toimi ihan samalla tavalla. Jos normaalille ihmiselle hyvä ohje on "nuku yön yli", minulla se pahentaa tilannetta. Normaali ihminen saa malttinsa takaisin. He eivät tee ylilyöntejä. Minulle päivä miettimisaikaa tarkoittaa jotain jona ehdin sovittaa ja valita herjoja juuri tuolle tietylle ihmiselle sopivalla tavalla niin että se olisi mahdollisimman loukkaava. Saan tästä prosessista myös itselleni iloa. Olen myös elämäni varrella lyönyt ihmistä ja nauttinut siitä. Vihaisuuteni saattaa liittyä siihen että minulla on suisidaalisia piirteitä. Osa masentuneista kokee surua, osa tyhjyyttä. Miehillä esiintyy usein vaikeasti tunnistettavaa masennusta johon liittyy vihaisuus.

Olen tunnistanut ja tunnustanut nämä ongelmat ja olen keksinyt niiden käsittelyyn paljon keinoja. Ja niiden avulla selviän elämästäni tavalla jossa muut eivät vahingoitu siitä mitä pääni sisällä tapahtuu. Ja uskon että vastaavaa ongelmaa voi olla myös "Suomen vastarintaliikkeen miehissä". Tässä tilanteessa tavalliselle ihmiselle tepsivä keino voi olla ironinen. Hieman samaan tapaan kuin masennuksen ja itsemurhan kohdalla aiemmin totesin ; optimistisilla tarinoilla yritetään tuottaa hyvää mieltä mutta se ei toimi kaikille. Ja juuri niillä jotka apua eniten tarvitsevat käy ironisesti niin että optimismin syöttäminen tekee ikävät seuraukset todennäköisemmiksi.
1: Toki käänteistäkin itsestä yleistämistä tapahtuu. Esimerkiksi moni uskovainen kertoo pohjallaolotarinoita kääntymiskertomuksissaan. Niissä on varmasti aika vähän tarttumapintaa tavallisille ihmisille. Syntyy olo että sopiiko uskonto pääasiassa elämäntaidottomille. Tämä voi olla mahdollista. Lupaan palata tähän aiheeseen tarkemmin myöhemmin tässä samassa blogauksessa.

Ja kun katsoo niitä malleja joita vihaiset saavat ohjatakseen toimintaansa, ne ovat keinoja jotka tulevat niiltä vähemmän vihaisilta ja jotka ovat luultavasti sellaisia että ne toimivat heille. ; Teesini on, että vihaisuus on yleistä, jotain jota ei aina vain voi manata pois ja jolle pitää tehdä jotain muuta.

Ihmislajin kautta.

Vihaa voi tietysti katsoa muutenkin kuin riittämättömän otoskoko 1 kautta ; Kulttuurien tutkimisella ja psykologian kautta opitaan suuria linjoja jotka ovat sitten niitä yleistyksiä joista ei ehkä voi vetää ihan jokaiseen yksilöön mutta jotka antavat ne suuret linjat jotka kuvaavat ilmiöitä ; Martin Daly ja Margo Wilson ovat kirjassaan "Homicide" kuvanneet sitä miten verikosto esiintyy suurimmassa osassa kulttuureita. ; Tämä yleisyys voi selittyä ihan sillä, että itse asiassa viha on suoraan koodattuna aivoihimme. Aivoissamme on kohta vihalle (rage circuit), joka on yksinkertaisesti "reititin" joka yhdistää keskiaivomme hypotalamukseen ja amygdalaan. Tätä piiriä on tutkittu niin ihmisillä kuin eläimillä ; alueen aktivointi laitteilla saa eläimet käyttäytymään kuten sen lajin edustajat käyttäytyvät raivoissaan. Viha on itse asiassa mekaanisesti ja muutenkin melko keskeinen osa aivojamme. Toisaalta pikaistusraivon lisäksi on huomioitava B.F. Skinnerin löytämään dopamiinijärjestelmä joka palkitsee pitkäjänteisemmin. Näin ollen mahdollistuu sekä suuttuva että rankaisua tavoitteleva järjestelmä. (Tämä kaikki ei varmasti yllätä ketään evoluutioteorian kannattajaa.)

Steven Pinker on tutkinut kostamisen innokkuutta ja hän on havainnut sen olevan tavallista, jopa niin että ihmiset saavat nautintoa kostamisesta ja erikseen etsivät siihen mahdollisuuksia. Hän on myös koostanut muiden alan tutkijoiden näkemyksiä kirjaansa "The Better Angels of our Nature". (Teos ei otsikostaan huolimatta ole teologinen.)

Matt Ridley kuvaa "Jalouden alkuperä" -teoksessa myös ihmisten kostamisherkkyyttä. Siinä erikoista on se, että kostamiseen usein panostetaan jopa enemmän kuin olisi kannattavaa kun otetaan huomio huijaamisen tuottamasta haitasta. Selitystä haetaan peliteoriasta. Ylirankaisulla vähennetään niiden strategioiden kannattavuutta joissa huijataan. Näin vahvaa yhteistyötä vaativat strategiat saavat tukea. Näin ollen kostaminen on eräässä mielessä äärimmäisen sosiaalista, sellaisessa heimoa puolustavassa hengessä. (Mikä voi yllättää jopa evolutionistia, sillä kulttuurissamme yleensä opetetaan että viha ja raivo ovat individualistisia eivätkä jotenkin altruistisia tekoja. Kostaminen ja kovien rangaistusten vaatiminen toki assosioituu varmasti aika monillakin siihen että ihminen samastuu uhriin tai tämän omaisiin.)

Viha on siis yleistä. Ei ole mielenkiintoista selittää Suomen vastarintaliikkeen toimintaa vihan kautta. Kysymys on enemmänkin siitä miten tätä vihaa hallitaan ja kanavoidaan.

Vihan kanavoimisesta.

Ajatus on ollut tuttu kauan. Itse mielelläni katson asiaa Friedrich Nietzschen kautta. Hän esitti että moni ihminen saa aikaan tulosta usein negatiivisiksi katsotuista piirteistä. Kateus voi kannustaa ahkeruuteen. Vihamies voi olla motiivi tutustua hänen esittämiinsä argumentteihin ja niiden debunkkaukseen. Nietzsche jakoikin negatiivisiin asioihin suhtautuvat asenteet kahtia ; Oli kaunaista ressentimentiä jossa ei olla luovia vaan haudotaan kostoa ja destruktiivista. Sen lisäksi on luovaa sublimointia jossa likaiset motiivit tuottavatkin jotain kaunusta joka on destruktiivista korkeintaan siinä mielessä että usein jokin vanha asia vaatii muuttamista tai jopa rikkomista jotta sen tilalle saadaan tuotettua jotain muuta, jotain uutta ja hienompaa.

Ihminen tarvitseekin keinoja vihan käsittelyyn eikä siihen että ihminen muuttuisi täysin ei-raivoisaksi. ; Hannu Lauerma kertoo "hyvän kääntöpuoli" kirjassaan miten esimerkiksi huumori on kypsän ihmisen suojausmenetelmä. Ihmisillä on usein jopa kostofantasioita ja vihaa, ja terveet ihmiset kykenevät näkemään niissä koomisuutta. Ongelmatapaukset eivät. Eipä ihme, että "Viiltävimpään huumoriin sisältyy tuskaa, ja se onkin keino käsitellä sitä. Monien suurien humoristien on sanottu olleen melankolisia ja vakavilta vaikuttavia persoonia. Huumorin avulla tarkastellaan usein ihmisen pienuutta ja vajavaisuutta, aggressiota, seksiä ja kuolemaa."

Muitakin defenssejä on ; Aiemmin mainitsemani Stephen Pinker onkin kuvannut monia sellaisia keinoja joilla kostonhimon aktivoitumista voidaan vähentää;;
1: Muistiin tuodaan vahva esivalta tai jokin muu vastaava auktoriteetti joka voi rangaista teoista.
2: Usko siihen että on olemassa jokin legitimoiva voima joka vaikkapa antaa esivallalle oikeutuksen. Yleinen ajatus inhimillisistä arvoista ovat tässä tärkeitä.
3: Kasvattamalla empatiakykyä erilaisiin ihmisiin. Kun kykenee tuntemaan toisten ajatukset ja myötäelämään heidän kärsimyksiään, kostamisen tarve vähenee.
4: Löytämällä yhteisiä tavoitteita vihollistensa kanssa.
5: Luomalla itsensä ympärille harmittomuuden auran. Etenkin jos pyytää omia pahoja tekojaan anteeksi, ja tekee tämän itselleen kalliilla tavalla. Tämä on siitä hyvä keino, että se vähentää sekä omaa kostonhalua että muiden kostonhalua voimakkaasti.

Selvästi nuo piirteet ovat sellaisia että niiden vaikutukset on tiedostettu uskonnoissa. (Tämä yllättää monia "evolutionisteja" mutta ei minua. Sillä itse näen että ihmiset eivät ole koskaan olleet sen tyhmempiä kuin nykyäänkään. Suhteeni kaikkeen kansanperinteeseen onkin se, että se ei ole lähtökohtaisesti väärässä vaan sen väitteet on vain testattava erikseen. Osa näkemyksistä perustuu lajityypillisiin virhepäätelmiin ja intuitioiden manipulointiin perustuviin keinoihin. Ja osa on taas ihan oikeita huomioita tosimaailmasta.) Ja voidaankin nähdä että jos ihmisellä ei muuten ole elämänhallintaa, hän voi lainata sitä apinoimalla ja luulottelemalla ja tuomalla mieleen mielleyhtymiä. 

Dijkstgerhuisin "Why we are social animals: The high road to imitation as social glue" kuvaakin jo otsikollaan, että ihmiset itse asiassa imitoivat hyvinkin leimallisesti erilaisia stereotyyppejä. Ja esimerkiksi aasialaisnaisten matematiikan tuloksiin voidaan vaikuttaa vahvasti muistuttamalla heitä ennen koetta erilaisista asioista. Jos heidän ympärilleen kylvetään feminiinisiksi koettuja vihjeitä heidän tuloksensa heikkenevät koska kulttuurissamme on uskomus että "naiset ovat huonoja matematiikassa". Toisaalta heidän tuloksensa paranevat jos heitä muistutetaan siitä että he ovat aasialaisia. Koska stereotypiana on että "aasialaiset ovat matemaattisesti välkkyjä". Ja tässä seuraamme hyvinkin hämäriä vihjeitä. Ei tarvitse hokea "olet nainen, olet huono matematiikassa"  vaan toimintaa voidaan ohjata ympäristön koristelulla ja muilla epäsuorilla assosiaatioilla. Tähän liittyen voidaan huomauttaa että esimerkiksi ajatus vahtimisesta pitää monien väärinteon kurissa.

Näiden jo mainittujen lisäksi olen huomannut erityisen hedelmälliseksi ns. distraktion. Itsen häiritsemisen. Minun kaunaisuuteni on oikeasti ongelmallisella tasolla ja se vaikeuttaa elämääni huomattavasti. Kaunaiset ajatukset alkavat helposti pyörimään mielessä. Ja pelkkä niiden torjunta johtaa jotakuinkin siihen mitä Dostojevski kuvasi käskiessään että älä ajattele sinisilmäistä jääkarhua. Hän demonstroi miten vaikeaa tälläisen yrittäminen on. Dostojevski korostikin että yrittäminen saa jääkarhun mieleen ainakin kerran minuutissa. Daniel Wegner on tutkinut sitä miten ihmisen mieli toimii nimenomaan näin. Wegner liittää sen "ironisiin prosesseihin" (ironic processes). Hän on havainnoinut että ajatuksen saa pois mielestä tekemällä jotain muuta. Olen huomannut tämän olevan hyvin produktiivista. Kun viha pakottaa tekemään jotain, harjoittelutunteja kertyy kuin ilmaiseksi.

Itse ehdottaisin että Suomen Vastarintaliikkeen jäsenet voisivat viettää aikaansa muualla kuin vihan punttisaleillaan. Niihin päätyminen on varmasti helppoa. Sillä käsittääkseni he ovat huolissaan. Ja tämänlaiset huolet voivat jäädä päähän pyörimään. Ja pian kosto onkin jo omassa päässä oikeutettu. Ja sen toteuttamisesta tulee joillekin peräti hyvä mieli. Heidän kannattaa hämätä itseään. Sillä kuten toimintaelokuvissa usein pyörivä vertaus kahdesta sudesta menee "Sisällämme on kaksi sutta. Ne taistelevat keskenään joka päivä. Toinen on hyvyys, avuliaisuus ja ystävällisyys. Toinen itsekkyys, aggressio ja väkivalta. Se niistä voittaa jota ruokit enemmän."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu