Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Laastaria rasismiin

MTV3 uutisoi pienen keskustelua herättäneen laastariaiheisen tapahtumakuvauksen jota ei kenties haluaisi kutsua uutiseksi, vaikka se oikeastaan sellainen onkin. "Ruotsalaisapteekkeja syytetään rasismista, sillä vaikka laastareita on saatavilla kaikenmuotoisina ja -kokoisina, ihonvärisiä laastareita saa vain yhdessä sävyssä – beigenä. Rasisiminvastaiset aktivistit Ruotsissa ovat syyttäneet maan apteekkeja rasismista, sillä niiden ihonväriset laastarit ovat saatavilla vain vaaleissa beigen sävyissä."

Moni piti tätä kysymystä absurdina. Mutta toisaalta se on kiinnostava. Sen aiheena on aivan arkinen asia jota ei oikeastaan tule ollenkaan mietittyä. Ainakaan minä en ollut vielä toissapäivänä juurikaan miettinyt laastareiden olemusta. Itse asiassa jos minulta olisi tuolloin kysytty ajatuksiani laastareista, en olisi nostanut koko rotukysymystä esille. Laastarin värin sijaan olisin tuolloin pitänyt merkittävimpänä kysymyksenä vastaamista kysymykseen siitä pitääkö laastari vetää irti nopeasti vai hitaasti. Dan Ariely on tutkinut tätä asiaa ja hän on huomannut että laastarin nopea vetäisy tuottaa empatiakykyiselle hoitajalle vähemmän tuskaa. Mutta hidas vetäisy on - kaikista puheista huolimatta - potilaalle se pienempi kiusa.

On helppoa vain mennä eteenpäin ja olla miettimättä asioita koska ne ovat "ilmiselvyyksiä". Itse asiassa on tavallista että kaikista huonoiten mietityt ja perustelemattomat asiat ovat usein niitä joiden kohdalla selityksen sijaan tulee "onhan ihan ilmiselvää" -tyylinen lausuma. Asioista tulee tottumuksia, ja niitä koskee monesti Kurt Herbert Adlerin esitys ; "Traditio on se, mihin turvaudutaan, kun ei ole aikaa tai rahaa tehdä asioita kunnolla."

Siksi kysymys on hyvä väintään esittää. Tuomion voi sitten antaa miettimisen jälkeen. Toki monelle on luontevampaa aloittaa ensivaikutelmalla ja mennä suoraan horse laugh -argumenttivirheen kautta pilkantekoon. Itse en ole aivan näin pidäkkeetön nautiskelija. Yritän ensin esittää jonkinlaisia perusteita jotta saan ikään kuin luvan kanssa kiusoitella ja kokea paremmuutta.

Laastari on myös pinta

Jos asiaa miettii hiemankin tarkemmin voi huomata että laastari on jonkinlainen viestintäpinta. Tämä oli erityisen selvää lapsena. Sillä lapsille kohdistettuja mitä jännittävämpiä laastarimalleja tarjotaan. Sellaisia että sitä oikein haluaa teloa itseään jotta saa hauskan Nalle Puh -laastarin. Näin aikuisena itsekin haluaisin käyttää jotain "Deadpool" -aiheisia laastareita, mutta niitä ei ole saatavilla (vielä).

En kuitenkaan ole itse asiassa lainkaan ajatellut muita laastareita. Tavallinen laastari on ollut "laastarinvärinen". Ja suhteeni niihin on ollut pragmaattisen laimea. (Se tosin vähentää halua teloa itseään Nalle Puhin tähden.) Ja ensimmäinen ajatus siitä että laastari olisi rasistinen olisi suunnilleen sama kuin jos pitäisi sairaaloiden valkoista sideharsoa "arjalaisina".
1: Ja ei. En pidä mitään kohinaa yliampuvana. Olen esimerkiksi osallistunut "Zelda" -pelisarja -aiheiseen keskusteluun jossa vastapuolen argumenttina on ollut että koska pelin sankari on lyhyttukkainen vaalea mies joka on blondi sinisillä silmillä, se olisi jotenkin pro-arjalainen. On olemassa ihmisryhmä jolla on tapana tulkita asioita hyvin väkisinvääntäen. Ja joille on erityisen tärkeää että tämä tulkinta jotenkin loukkaa heitä. Jos jostain löytyy joku josta valkoinen sideharso on rodullista, niin en hämmästy. Terveenä tai tavallisena tulkintana en tätä toki pidä, päin vastoin.

Mutta laastari itse asiassa on väriltään "suojavärinen". Niitä jopa markkinoidaan ihon värisenä, "practically disappear". Tämä teema tekee siitä hieman relevantimman. Laastarin yhtenä ideana onkin paitsi suojata haavaa, niin myös jotenkin piilottaa ällöttävänä pidetty ihossa oleva reikäaineisto.

Kun laastari ei ole vain laastari ; Normaalista normiksi?

Tämä väistämättä johtaa minun mielessäni Michel de Montaignen maailmaan. Hän kun korosti että valtaosa kulttuuristamme on pömpöösiä ja keinotekoista. Että peittelemme ihmisluonnettamme ja siksi kadotamme jotain prosessissa. Montaigne kuvasikin mielellään esimerkiksi itse tekstiensä pohjalta kovastikin arvostamiaan filosofeja piereskelemässä. Koska mikään inhimillinen ei saa olla filosofille vierasta. Montaignesta monet kulttuurit luovat normaalin kautta normeja. Eli se, että jokin on tavallista muuttuu pian joksikin joka on hyvin ja oikein. Hän huomasi tämän esimerkiksi kamiinoiden ja takkojen kohdalla. Eri maissa arvostettiin paikallista tapaa toteuttaa lämmitys. Ja vaihtoehtoja pidettiin sitten jotenkin lähtökohtaisesti huonoina.

Itselleni tämä heikkouksien ja luonnollisuuden peittely toi mieleeni tuoreen tapauksen joka sekin ylsi uutisiin asti. Nainen juoksi maratonin ilman tamponia. Tällä haluttiin nostaa tietoisuuteen se, että luonnollinen normaali asia koetaan jotenkin hävettävänä ja sitä piilotellaan. Ja tämä voidaan nähdä pömpöösinä sievistelynä ja valehteluna ja keinotekoisen itsemainonnan tekemisenä. Ja jossain mielessä tiedostaminen siitä että laastari on kätkentämateriaalia voi nostaa vastakulttuuria. Jotain sen tyylistä mitä mensurin harrastajat ovat tehneet. Heille päässä olevat arvet ovat tärkeä symboli. Samoin arpien ja tatuointejen kohdalle voidaan asettaa viesti että ne kertovat kivunsiedosta ja siitä että olisi elämässä tullut jotain koetuksikin. Siksi se, että antaa haavan parantua ilman peittelyä voi olla statement. (Tosin haavan olemassaolosta voi viestiä tyylikkäästi räikeänpunaisella Deadpool -laastarilla. Siis jos voisi.)

Mutta hieman vähemmän viisto ihminen voi nähdä että olisi aivan asiallista antaa muillekin mahdollisuus piilotella "luonnollisia noloiksi koettuja asioita". Ja nykyaikana eräs tapa hoitaa asioita on muoti. Voidaan sanoa että jo se että beige on standardi - itse asiassa se on standardina jopa Afrikan maissa. Toki ihonvärisiä laastareitakin on saatavilla ja ruotissa tapahtunut keskustelu sekään tuskin tapahtui täydessä tyhjiössä. Ja tässä voidaan nähdä että takana on jotain.

Se, että laastareissa saa helpoiten ihonväristä ja helpommin Nalle Puh -laastareita kuin tummaan ihonväriin sopivaa ei ole tapahtunut sattumalta. Beige on ja on ollut pitkään aika perus laastarinväri kuluttajakaupassa. Takana ei tietenkään ole mikään intentionaalinen rasismi vaan kyseessä on enemmän se,e ttä valmistaja ja kauppias elää kulttuurinsa sisällä, kenties tiedostamatta siksi että laastareiden luontoa ei tule mietittyä. Ainakaan ennenkuin joku sanoo niistä ääneen. (Tämä on se syy miksi ihmiset ja yritykset eivät mitenkään "luonnostaan" ole reiluja. Syrjintä ei tarvitse tiedostettua ideologiaa. Emme me ole täysin itsenäisiä arvoneutraaleja olentoja.)

Itse näkisinkin että ihonvärikysymys on jotain jossa sosiologi voi nähdä hyvinkin suurilinjaisia asioita. Arki-ihminenkin saattaa pohtia sitä että onko kulttuurimme yliseksualisoitu. (Ja ottaa tähän kantaa että "ehdottomasti on" tai "ehdottomasti ei".) Ja käyttää mainontaa tähän liittyvänä esimerkkinä.

Kenties on syytä miettiä muutoinkin?

Tosiasiassa tuossa yllä ei ole juurikaan puhuttu laastareista. Sen sijaan on puhuttu siitä mitä laastari symbolisoi. Aiheena on ollut jokin muu, kuten vaikka rakenteellinen ihonvärin normalisointi, josta laastari on vain yksi esimerkki. Tällöin laastareiden kohdalla ei puhuttaisi lainkaan laastarista vaan jostain laajemmasta asiasta jossa laastari on korkeintaan esimerkki. Ja vielä useammin tilanne menee siihen että laastari alkaa symbolisoimaan jotain muuta.

Pahimmillaan tästä on seurauksena jotain "Suvivirsikeskustelun" tapaista jossa kyseessä ei ole enää se että oikeasti kyse olisi laulusta vaan siitä että toisille Suvivirsi symbolisoi vaikka vapautta tai perinteitä tai sitä mikä on Suomen paras uskonto. Ja toisille se symbolisoi uskonnon näkyvyyttä yhtenä esimerkkinä joka on sitten edustava esimerkki kaikesta muusta uskonnollakoristamisesta mitä vastaan tulee. ;

Takavuosien kohu siitä että betoniporsaat loukkaavat muslimeja lienee hyvä esimerkki siitä minkälaiseksi kohu voi mennä. Tämä kohu tuli muslimiyhteisön puolesta ja sitä harjoittivat mitä ilmeisimmin sellaiset ihmiset jotka ovat hyviä ihmisiä kysymättä auttamiltaan ihmisiltä mitään. Toki tätä osaavat muutkin. Hanna-Marilla Zilan kuvaa sitä miten Sebastian Tynkkynen luo pukeutumisesta ongelman jota haluaa ratkaista. Kysymättä pukeutujilta itseltään. Tynkkysen argumentin ytimessä on "voi olla tilanne" jossa ei huomioida kontekstia ja jossa autettavilta ei kysytä.

Tämänlainen eettinen motivoituminen johtaa ongelmallisiin tilanteisiin Aaron James on teoksessaan "Assholes:a Theory" (yllättävän sivistynyt teos) kuvannut sitä miten ideologioiden pahat teot ovat usein jonkinlaisen moraalisen närkästyksen tuloksia. Ei voida sanoa että "asshole" olisi essentiaalisesti paha. Usein taustalla on juuri se että ihminen kokee olevansa hyvä ihminen, haluaa tehdä hyvää, kenties saada itselleen hyvän ja aktiiisen ihmisen maineen.

Laastarikontekstissakin tätä voi olla ilmoilla. Esimerkiksi kun itse mietin että mitä kaupallisia tekijöitä voi olla sen takana että muunvärisiä laastareita ei ole, sain syytteen siitä että pitäisin mustia laastareita jonain "hyysäämisenä". Mikä oli ajatuksena hieman omituinen. Sillä otin laastarin pelkkänä myyntiartikkelina. Laastarista oli päivässä muodostunut jokin johon otetaan puolia ja jossa tietty mielipide oli hyvän ihmisen merkki. ; Nähdäkseni maailmassa on hyvää tarkoittavia ihmisiä jotka nostavat tiedostettavaksi erilaisia asioita lähinnä voidakseen korostaa sitä miten hyviä ihmisiä he itse ovat. Ja tämä ihmisryhmä ansaitsisi nenäkästä pilkkaamista enemmän kuin minulla on aikaa kirjoittaa blogeja. (Joten jätän sen tekemättä tätä enemmän.)

Asian omistuisuutta voi kuvata sekin, että minä en ole oiken tarkalleen ottaen saanut selville että
1: Katoaisiko rasismi tuotteen uudelleennimeämisellä vai ei. Kun puheissa on tartuttu siihen että niitä myydään nimenomaan "ihonvärisinä", niin korjautuisiko se jos sitä myisi "beigenä" vai olisiko pelkkä beige värivalikoima siltikin se rakenteellinen ongelma vai ei.
2: En toisaalta ymmärrä miten "ihonvärinen" ylipäätään määritetään. Kenen ihon värinen sen pitää olla? Onko standardi paikallisen alueen keskivertoinen ihotyyppi vai onko ihonvärinen se minkä sävyinen tyyppi löytyy jostain? Näkökulma muuttaa asiallisuuden ja normatiivusuuden sisältöjä jollain abstraktilla tavalla oleellisesti.
3: Toisaalta tuotteiden kohdentaminen rodulle ja sukupuolelle on epämuodikasta ja trendikästä monissa piireissä. Rotuasioissa segregaatiolla on paha maku. Jopa "Dr. Housen" yhdessä episodissa on kuvaus siitä miten mustan miehen saama lääke koettiin kun siinä oli rotuun kohdistamista. Hän halusi valkoisen miehen lääkettä.

Kun laastari on pelkkä laastari ; Käytettävyydestä

En elä todellisuudessa jossa tuotteita, kuten tummanvärisiä laastareita, laitetaan myyntiin jonkun hyvin teoreettisen keskustelun pohjalta, jonka mukaan ne sortavat tiettyjä rotuja. Tai muutenkaan sellaisessa maailmassa jossa luotetaan siihen minkälaisia narraatioita saadaan rakennettua tuotteiden ympärille. (Mainokset ja antimainokset ovat hyvin usein tarinoita.)

Sillä tosiasia on että jos pelkkä beige laastari on pahuutta, niin sitten on aivan oikeasti syytå tehdä kuluttamista koskevia päätöksiä. Jos todella elettäisiin jossain stereotyyppisessä ylilyövässä maailmassa jossa ollaan beigejä laastareita tekevä yritys, niin on oikeasti syytä miettiä onko tummemman väristen laastarien myynti kannattavaa. Jos ei muuten niin sen vuoksi että nykyisessä kapitalistisessa järjestelmässä konkurssin jälkeen ei enää voitaisi tappiollisesti levittää tummanvärisiä laastareita. Ja jos rasismista pahastunut yrittäjä lopettaa rasistisen valmistusprosessin, niin arvatkaa mitä ei silloinkaan ole? Tummanvärisiä laastareita. Eikä muuten niitä beigenkään värisiä. Joten rasismi voidaan kenties korjata mutta ongelmaksi tulee se ongelma mihin laastarit ovat ratkaisu in first place.

Kun katsotaan ihonväriä voidaan huomata että se ei ehkä täysin vertaudu esimerkiksi uuneihin. Ihan sen vuoksi että ihonväriä harvemmin valitaan. (Michael Jackson oli tästä mahdollinen poikkeus.) Voidaankin sanoa että Jean-Paul Sartren hengessä ihonväri on facticity. Sitä ei ole valittu. Se on jotain joka tulee kun meidät "heitetään maailmaan". Sartren mukaan emme voi olla vastuussa, kokea syyllisyyttä tai oikeastaan aidosti ylpeitä, näistä piirteistä. Kun maassamme myydään beigeä laastaria "ihonvärisenä" syynä on tilastollinen yleisyys. Ei edes valkoihoisten "normalisoiminen" vaan se että kulttuurin facticity värittää tuotteita. Kulttuuri on tältä osin dynaamisempi kuin pelkästään ideologioista ympäristöön tapahtuva muutos.

Ja tätä kautta on hyvä tiedostaa vasenkätisten sakset. Klassiset sakset ovat symmetriset. Ei ole vasemman ja oikean käden saksia. Kuitenkin kun on "huomattu" että peukalon puolella on eri tavalla sormia kuin sillä toisella, on saksia muotoiltu. Tässä vääntelyssä syntyy epäsymmetrisyyttä. Ja syntyvät oikean käden sakset. Oikeakätisten on helppoa käyttää näitä saksia. Mutta vasenkätisille täytyy tehdä erilaiset sakset. Käytettävyyden parantaminen luo helposti tämänlaisia spesialisoitumisia. Ja ne mukautuvat helposti juuri siihen mikä on tavallista. Esimerkiksi oikeakätisten enemmistö on luonut varsin häijyn maailman vasenkätisille. Asiat ovien aukeamissuunnista lähtien on tehty oikeakätisten ehdoilla.
1: Käytettävyys on sitä miten yksinkertaista jotain laitetta tai tuotetta on käyttää. Oma nyrkkisääntöni asiaan on se, että jos laitetta käyttääkseen pitää lukea käyttöohje ja manuaali niin sen käytettävyydessä on puutteita. Tosin kun eletään epätäydellisessä maailmassa, niin käyttöohje mahdollistaa tuotteen käyttämisen joten sen mukanaolo parantaa käytettävyyttä.

Kaikki vasenkätisyyttä koskeva ei tietenkään ole ei-syrjivää. Vasenkätisiin on kohdistettu aitoa syrjintää ja vainoa. Se ei tarkoita että kaikki oikeakätisen muotoilun kautta syntyvä olisi jotain tarkoituksellista vasenkätisten kiusaamista. Paitsioon jääminen on toki ikävä asia ja hyvä yhteiskunta yrittää huomioida keskiverron lisäksi myös variaation. Ja tässä mielessä ei ole täysin väärin sanoa että jos kaupoissa olisi vain oikeakätisten saksia, niin se kertoisi rakenteellisesta vähättelystä. Ei ehkä aktiivisesta ja tiedostetusta vähättelystä. Mutta ongelma kuitenkin olisi.

Epätäydellisessä maailmassa, etenkin kapitalistisessa kulttuurissa, asia menee kuitenkin siten että meillä tavallaan on vasenkätisten saksia vain siksi että vasenkätisiä on tarpeeksi sille että joku saa siitä voittoa elannokseen. (Katso ympärillesi. Kaiken tämän on joku myynyt. Nuo seinät, nuo maalit, kaiken!) Samoin jos mietitään laastareiden värivaihtoehtoa voidaan huomata että kysymys ei ole ilmiselvä. Jos maassa ei ole yhtään tummahipiäistä, ei laastareille ole kysyntää. Jos maahahmuutto taas on "räjähtämässä käsiin" niin markkinat niille voivat olla valtaisat. Siksi ihonvärisistä laastareista valittaminen voi olla signaali siitä että joillain ihmisillä on liikaa vapaa-aikaa. Mutta se voi olla signaali markkinatilanteen muutoksesta. Ja silloin voi olla taloudellisesti kannattavaa tehdä näitä.
1: Toisaalta kannattavuus ei katso pelkkää ihonväriä. Itse näin potentiaalia siihen että kaltaiseni kalpeanaama alkaisi käyttämään liian tummaa laastaria jonkinlaisena "fashion statementina". Kun hyvät ihmiset ilmeisesti kannattavat tummaa laastaria, niin kenties asiaa voisi tukea kapitalismin keinoin ostamalla tummaa laastaria ja käyttämällä niitä otsassaan - vaikka ilman haavaa - viestiäkseen että "mikä on minun mielestäni ihonvärinen". Ajatukseni tuntui kuitenkin järkyttävän hipsterihenkisimpiä hyviä ihmisiä. Mutta kaupallisuus ei välitä miksi ostat tuotteen - kunhan ostat. Ja jos markkinoille todella haluaa tummia laastareita tämänlaiset kampanjat tekevät tuotteelle kannattavuutta. Joka taas varmistaa että tuote tulee markkinoille ja kenties myös pysyy siellä kauemmin.

Moni oli sitä mieltä että tumma laastari olisi läpeensä huono ja tyhmä asia. Heistä asia on niin että jos tummat laastarit olisivat taloudellisesti kannattavia niin sitten niitä olisi myynnissä jo nyt. Minusta se voisi valikoimassa olla ihan potentiaalisesti hyväkin. En tiedä minkälainen ihminen luottaa näkymättömään käteen sellaisella tavalla että hän kieltäisi olemassaolevien tuotteiden muuntelun ja kokeilun. Ajatus siitä että markkinat ovat kaikkialla koko ajan tyydyttyneet on vieras kapitalisteille. Mutta uskoakseen näkymättömään käteen pitäisi olla kapitalistinen. Kunnon yrittäjähenkinen saattaisi esimerkiksi luoda tuotteen, tehdä markkinatutkimuksen, tuottaa koe-erän ja katsoa miten tuote lähtee suosion liitoon. Minulle väriversio oli nimenomaan potentiaalisesti kiinnostava - joskin ainakin omalla kohdallani lisätietojenhankintaa vaativa - ehdotus.

Summa Summarum

Olen sen verran pinnallinen ja yksinkertainen kaveri, että en mielelläni heittäydy suurisuuntaisiin tulkintoihin. Ymmärrän, että ihmiset luovat narraatioita ja merkityksiä tekemällä asioita symboleita. Olen kuitenkin Milan Kunderan kannalla siinä mielessä että kypsä ihminen demonstroituu sitä kautta että hän kykenee olemaan symbolien mielenohjailun yläpuolella. Siksi mieluummin lähtisin katsomaan laastaria laastarina ja värivaihtoehtoa markkinarakona.

Ja minä muuten täysin ymmärrän että asioiden "ihan eri asioiksi" sirpaloiminen on usein vähättelystrategia. Sen vastakohtana on asian relevantisoiminen klimppaamalla yhteen aivan kaikki mahdollinen. Nämä ovat asioiden jäsentämistä, eivät fysikaalisia objekteja. Käsitteitä ja käsitteistämistä määritelmänvalinnoilla. Ne usein liittyvät hyvin taktisiin poliittisiin tavoitteisiin ja eettisiin asenteisiin. Esimerkiksi jos mietitään kulttuurin harjoittamaan vasenkätisten elämän vaikeuttamista on syytä katsoa kaikki, kaikki ovenkahvoista kirjoitussuuntiin ja vihkoihin. Ja katsomalla että joku vessan oven kahva on vain pikku(la-)asia voidaan estää nekin parannukset jotka eivät haittaa ketään mutta josta hyötyisivät monet.
1: Vasenkätisten saksien valmistus ei esimerkiksi estä oikeakätisillekin tehtyjen saksien tekoa. Käsineutraali klassinen saksen muoto voisi ratkaista ongelman mutta se vaikeuttaisi ja heikentäisi leikkelyä. Joten suosin variaatiota tässä tapauksessa.

Itse olen kuitenkin niitä asioita pilkkovia jotka eivät yritä ratkaista ihonvärifrekvenssejä ja taloudellisen voiton kaltaisia suuria ongelmia. En usko ratkaisevani rasismia. En usko kykeneväni muuttamaan kulttuuria ja siinä olevaa rakenteellista syrjintää vasenkätisyyden tai ihonvärin kohdalla. Sen sijaan pilkon nämä voittamattoman kokoiset ongelmat pieniksi pienellä ratkaistaviksi ongelmiksi jotka voidaan ratkaista. Ja sitten mietin että "miten se olisi mahdollista tehdä". On mahdollista suunnitella uusi tuote ja tunkea se markkinoille. Ja ehkä, teoriassa, jossai utopiassa, kun tätä tehdään riittävän monta kertaa niin ongelmat ratkeavat.

Voidaankin sanoa että tämän kaiken johdosta en pilkkaa eniten niitä ihmisiä joilla on vankka näkemys tumman laastarin hyvyydestä ja beigen laastarin rasistisuudesta. (Huvitun heistä vain toisiksi eniten.) Huvitun eniten niistä jotka vähättelevät ongelmaa mutta kuitenkin kommentoivat siihen vahvasti. Jos laastari on absurdi pikkuasia, se on absurdi pikkuasia. End of discussion. Tässä kun on sävynä se että ihminen ei ikään kuin saisi ratkaista kuin maailman suurimman ongelman kerralla. Tosiasiassa elämme maailmassa jossa voidaan läiskäistä hyttynen hengiltä vaikka maailmassa olisi suurempiakin ongelmia. Itse asiassa minä lähestyisin asiaa nimenomaan siten että
en voi vaikuttaa moniinkaan suuriin ja pahoihin ongelmiin. Kykyni eivät riitä malarian ja nälänhädän parantamiseen. Sen sijaan osaan kyllä läiskäistä hyttystä (kenties joskus jopa syömäpuikoilla).

Laastariasia esimerkiksi on esimerkiksi jotain jossa on pieni ja varmasti melko edullisesti paikattava ongelma. Se on helppoa tehdä. (Jos laastareihin saadaan jotain niinkin vaikeaa kuin tarkasti kuvioidun Nalle Puhin kuvan, voisi luulla että niihin saa yksivärisen matan minkä tahansa värin.) Ongelmista taas voidaan sanoa niin että ne voivat olla symbolisia - mutta markkinatalouden kannalta ratkaisu juuri niin tärkeitä kuin miksi ongelma koetaan tunnetasolla. Kenties ongelma on pieni mutta kun sen ratkaisu on helppoa ei ole mitään syytä jättää sen korjaamista edes kokeilematta vain siksi että moni kokee että ratkottava ongelma ei juuri häntä itseään voisi vähempää kiinnostaa..

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Kuka vittu käyttää laastareita?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Helvetin oleellinen kysymys. Miksi ne menevät kaupaksi? Ei ne kai ole mitään maitotuotteita joten niitä ostetaan kaapit täyteen tomuttumaan. Meilläkin on sitä metristä laastaria huru mycket. En muista milloin olisin käyttänyt laastaria muuhun kuin kuvioinnilla ylvästelyyn... (Minulla oli toki se luuhun asti mennyt tikarinreikä joka tuli "omin luvin tehdystä puuhastelusta" mutta sekin vaati enemmän sitomista.)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Ne näyttävät toimivan lapsilla itsepetoksen oppimisessa. Mutta niiden hyöty sen ulkopuolella on olematon.

Hyödyttömiä. Hyö.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Etkö ole koskaan saanut haavaa sormeesi?

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Olen. Lakkaavat vuotamasta minuuteissa, kumihanskaa vaan käteen tai talouspaperi auttaa sen aikaa. Paitsi niinä kertoina kun leikkasin peukalon jänteeseen saakka ja keskisormesta pään pois.

Kari Ahveninen

Hitto. Laastaritkin ovat jo rasistisia.... mihin tässä vielä päädytään?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Optimisti saattaisi sanoa jotain sen tyylistä, että jos kinanaiheet ovat laastaritasolla niin sitten maailma on valmis.

Sääli että minä en ole optimisti.

Toimituksen poiminnat