Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Ateismin nihilointi ja uskonnonvapaus

MTV3:n sivustoilla on entisen Jehovan Todistajan, Eeva-Liisa Pirttisen, haastattelu. Siinä hän toteaa hyvin kiinnostavan kuvauksen järjestön asenteesta ; "Minua ei pakotettu mihinkään, mutta tarjottiin vain yksi vaihtoehto." Strategia onkin taatusti hyvin toimiva. Olen tutustunut sen verran Jehovan Todistajien aineistoon, että esille on noussut esimerkiksi se, että Saatanan ja demonien nähdään olevan konkreettinen voima maailmassa. Ja yksi tämän ilmenemismuoto on siinä että tutkistelevan ihmisen sukulaiset tai ystävät voivat varoitella. Tämä varoittelu ennustetaan ja tätä kautta sitten ajatellaan että kritiikki tukee omaa näkemystä.

Kysymys ei ole tälläisissä tapauksissa oikeastaan siitä "sopiiko malli havaintoihin" vaan siitä että tosiasiat sovitetaan havaintoihin. Kritiikin olemassaolon ennustamisella kritiikki ohitetaan. Tälle strategialle on paljon tilaa. Itse tutustuin siihen ensimmäisen kerran Marko Hamilon "Älkää säätäkö päätänne - vika on todellisuudessa" -kirjassa. Hän moittii siinä psykokulttuuria. Tai ainakin fragmentteja siitä. Hän moittiikin mainitussa kirjassa sellaisia höpöterapeutteja jotka luottavat omaan järjestelmäänsä kuin sarviinsa ja joilla järjestelmän kritiikki muuttuu diagnosointityökaluksi. Kun kritiikin olemassaolo ennustetaan tällä tavalla, systeemistä tulee hyvinkin immuuni esimerkiksi tieteelliselle testaamiselle ja kyseenalaistamiselle.

Tämä nihilaatio on siitä jännittävä strategia, että asiasta huomauttaessa sen käyttäjä usein nojaa konseptiin jota nihilaatiolla suojellaan. Kuitenkin tämä itse prosessi on jokin joka pilaisi hyvänkin konseptin. Esimerkiksi voitaisiin aivan hyvin ajatella maailma jossa demonit ovat aivan todellisia. Ne voisivat tehdä ties mitä asioita. Mutta nihilaatiossa Jehovan Todistajat lähinnä siivoavat asian niin että demoneita ei voida tarkastella kriittisesti. Koska kritiikin olemassaolo on ennuste ja todiste omalle teorialle, asettuu näkemys dogmaksi kritiikin yläpuolelle. Silloin siitä tulee asenne joka ei ole aidosti koeteltavissa. Se on sen jälkeen lähinnä jotain jolla lokeroidaan.

Laajimmillaan tämä asenne on kuitenin ns. homo religiosus -ihmiskuvassa.

Kuten Martti Muukkonen onkin tehnyt kohdallani. Hän oli ilmeisesti pahastunut siitä että mainitsin hänet tuoreessa blogauksessani. (Hän viittasi "usariin" ja "ala-arvoisuuteeni" hyvin geneerisesti.) Hän viittasi aiemmin esittäneensä C. S. Lewis -sitaattiin "Atheists express their rage against God although in their view He does not exist". Ja korosti että "C.S.Lewis-postaukseni pitää paikkansa ainakin sinun kohdallasi. Käytät hirvittävästi aikaa sellaisen asian vastustamiseen, johon ilmeisesti et edes usko. Tai sitten tilanteesi on sama kuin mistä Waltari puhuu: tuo Nasaretilainen ei jätä sinua rauhaan ja se vaivaa sinua." Hän edustaa sellaista kirkollista maltillista kristillisyyttä että häntä pidetään vähänkin vanhoillisempien kristittyjen puolella liberaaliteologina. Joten se että hän sanoo tämänlaisia on näppärää juuri siten että tämänlainen lähestymistapa on hyvin yleinen.

Tämä "kritisoi meitä niin olet väärässä" onkin asenteena nihilaatiota täysimmillään. Olenkin huomannut että uskonnon kohdalla henkenä on se, että ensin uskonnollisista kannanotoista tehdään velvollisuus. Esitetään että uskonnollisuus olisi niin yleisinhimillinen asia että jokaisen ihmisen olisi tutustuttava ja otettava kantaa siihen. Ja sitten kun tämän provokaation edessä suostuu kommentoimaan - ja etenkin jos näkee kommentoinnissaan aikaa, vaivaa ja viittauksia - niin se todistaa että tämä uskonto on tärkeä asia.

Olen toki hieman huvittunut.

Omalta kohdaltani olen siitä hauskassa tilanteessa että en ole lainkaan ateisti. Muukkosen reagointi palauttaakin tilanteen luultavasti siihen että hän ei ole oikein tiedostanut tätä. Olen agnostikko. Joten en selvästi suhtaudu Jumalaan vastahankaisesti. Olen toki viitannut tähän aiemmissa teksteissäni. Väärinymmärrykset eivät ole harvinaisia. Kenties takana on ajatus jonka mukaan vain oman ideologiansa puolesta voi puhua ja vain oman ideologian asioihin olisi motivoitunut tutustumaan. Tämä näkyy siinä miten islaminuskoinen kristittyjen tutkija voi kristityistä olla epäilyttävä. (Tosin tämä ei jostain syystä näy siinä että kristillinen islamtutkija, etenkin islamkriittinen tutkija, voisi olla epäilyttävä.)

Nyrkkisääntönäni on se että
* Kanssani suunnilleen kaikki pahastuvat usein: Mitäs olen minä.
* Keskimäärin ateisti ei tuota skismoja, mutta keskimääräinen kristitty tuottaa.
* Pahimmat skismat ovat yksittäistapauksia ja niissä tuntuu vastapuolena olevan nimenomaan ateistit.
* Ateistit monesti luulevat että suutun heille koska sekoitan heidät kristityksi.
* Kristityt taas kokevat että en vihaa heidän asenteellisuuttaan vaan nimenomaan vihaan Jumalaa ja tätä kautta osoitan uskovani Häneen.

Agnostikkona voisin vain heittää että tottakai minä olen kiinnostunut Jumalasta. Ja siihen voisi olla vaikeaa vastata. Etenkin kun olen sitä agnostikon lajia joka ohittaa sen perinteisen agnostikkoja vastaan heitetyn kompan. Normaalistihan tilanne on se, että jos teisti luulee ihmisen olevan luonnontieteellishenkinen ateisti, hän heittää että "kaikkea ei  voi tietää". Ja sitten kun keskustelukumppani paljastuu agnostikoksi, reagointi on välitön "se, että Jumalasta ei voi olla tietoa olisi varmaa tietoa Jumalasta". Eli se tietämättömyyskään ei kelpaa. Oma kantani agnostismiin on se, että en näe a priorista syytä jonka mukaan Jumalasta ei voitaisi tietää. Joten millekään NoMa -periaatteille uskon ja tieteen kahtiajaottelun ytimessä ei ole tilaa. Ja tästä seuraa jotakuinkin seuraava;
* Jos jotkin Jumalamääritteet ovat määritelmällisesti eipropositionaalista tietoa, niin sitten ne ovat vessanseinäkysymyksiä. Pinnallisena kaverina totean agnostismin toimivan noihin koska jos tuo määritelmä on tosi niin sitten todella tiedetään että Jumalasta ei voida saada varmaa tietoa. Nimenomaan siksi että jo olemassaoloväite olisi propositionaalista tietoa.
* Koska tuo käsite ei kuitenkaan ole ilmiselvästi tai automaattisesti tosi on jätettävä tilaa ei-vessanseinäiselle jumalalle. Ja tällöin se on tieteellinen tutkimuskysymys jossa on onnistuttava. Tai Jumalakonsepti on falsifioitava. Koska tässä ei ole onnistuttu voin olla agnostikko.
* Jos haluat todistaa että olen väärässä niin joutuu oikeasti olemaan jonkin sortin fundamentalistikreationisti. En minä tietenkään ota kantaa kumpi määritelmä on tosi, joten en ota kantaa Jumalan olemassaoloon tai siihen onko siitä tietäa. Täsmentely on teistin tehtävä. Siihen asti minä pidän tätä vessanseinäkysymyksenä ja vedän pinnallisesti olutta.

Agnostikkona voisin periaatteessa ohittaa tuon Lewis -heiton. Se, että agnostikko on etsijä on positiivinen ja hieno asia. (Tai siis kristityistä on. Siihen asti kunnes todella on sellainen ja kohtaa sen kristityn. Jolloin päästään Tapio Puolimatkan esitelmiin "ääriagnostikoksi" jotka ovat pahempia dogmaatikkoja kuin ateistit. Onneksi nykyään sentään nimettömästi, koska hänellä on kasvanut asenne jossa vain omaa näkemystä puoltavia täytyy lähteistää kun taas kritiikkiin voidaan viitata epämääräisesti niin että kukaan ei voi varmistaa mitä tämä viitattu kohde on todella sanonut.) En kuitenkaan heitä tätä takaisin. Koska no, rehellisesti sanoen, Jumala ja Nasaretin Jeesus eivät väristä tunteita. Itse asiasas tämä on minulla se perusongelma. Esimerkiksi rukoilu tuntuu vain hölmöltä. Kun sitä kokeilee ja sille antaa aidosti mahdollisuuden, se tuntuu samalta kuin puhuisi puhelinpylväille. Tai oikeastaan ei. Sillä puhelinpylväät ovat sentään varmasti olemassa. Rukoilu tuntuu vielä tyhmemmältä. Jos näin ei olisi minun olisi varmasti helpompaa seurata puolisoani jonnekin teistisempään suuntaan.

Minusta on toki huvittavaa kuulla että olen Jumalavihaaja ja asenteellisesti kristinuskoa ja kristittyjä vastaan. Ihan siksi että minun olisi aika vaikeaa kuvitella voivani elää teistin kanssa. Parisuhteeni salaisuus on toki pyhimysmäinen puolisoni jonka kanssa olen onnistunut 13 vuoden aikana riitelemään 3 kertaa. (Pieniä motkotuksia ei tietysti lasketa.) Teistit voivat olla hyviäkin puolisoja ja ihmisiä. Tässä onkin huomattava että minun puolisoni ei halveksu näkemyksiäni ja selitä että "kyllähän sä oikeesti perimmiltäsi uskot". Hän ei väitä minua valehtelijaksi. Hän kenties tietää asian paremmin kuin ihminen joka luulee minua vihaiseksi ateistiksi. Uskallan jopa vihjata että kenties antipatia johtuukin juuri siitä että homo religiosus -asenne on epädiplomaattinen, asenteellinen ja pakottaa uskovaiseen suljettuun elämään jossa erimielinen lokeroidaan nihilointivankilaan.

Olen kuitenkin pahoillani Muukkosen puolesta. Osittain siitä että tavallaan en halua että hän tuntee olonsa pahaksi siitä että jos hän käy haastamassa uskonnottomien ryhmissä jne. avoimesti, että kaikki mitä hän sanoo voidaan käyttää lähteenä. Tämänlainen onkin varmasti ärsyttävää. Toisaalta olen kuitenkin pahoillani siitä että reagointi voi tosiasiassa johtua muustakin asiasta kuin Jumalasta tai Nasaretin Arskasta. Kun viimeksi katsoin, Muukkonen ei ollut Jumala. Samoin kirkkoinstituutti ei ole Jumala.

Tätä tukee se että olen lähinnä reaktiivinen. En aktiivisesti etsi uskovaisten ryhmiä mellasteltavaksi. En käy haastamassa tai käännyttämässä kristittyjä. Mutta jos joku tulee minulle sanomaan että jokainen ihminen uskoo Jumalaan ja että vain se että ei ole kuunnellut uskonnontunneilla, ei ole lukenut Raamattua tai ei muuten osaa ajatella voivat olla perusteita sille miksi ihminen ei usko Jumalaan, tilanne muuttuu. Tämänlainen statement on jotain jota vastaan on hyvä argumentoida. Esimerkiksi R. C. Sproulinin nimeä heiluttavalle bashaajalle on hyvä vastata. Sillä nämä tulkitsevat hiljaisuuden omaksi voitokseen.

Usein ateistien ja uskonnottomien ryhmät ovat tietynlaisten evankeelisten kristittyjen temmellyskenttää. Heille on jostain syystä usein hyvin tärkeää aina korostaa että he eivät missään nimessä ole fundamentalisteja. Joskus siksi että ovat fundamentalisteja. Joskus siksi että kyseessä on xkcd:ssä kuvattu ihmistyyppi joka on keksinyt että tärkeintä on että voidaan kokea ylemmyydentunnetta niin fundamentalistikristittyjä kuin ateisteja kohtaan, koska tämä on se josta aito diplomatia, harkitsevuus ja keskitien kulkeminen tunnetaan. (not.)

Toisin sanoen ; Kun minua haastetaan niin otan haasteen yrityksenä loukata älyäni ja rehellisyyttäni. Ja tässä tilanteessa minulla on mielestäni oikeus puolutautua tätä loukkaajayksilöä vastaan. Ja tällöin käytän mielelläni aikaani siihen että demonstroin että olen jäsentänyt asiani fiksummin ja loogisemmin ja tieteellisemmin kuin tuo kyseinen lapunheiluttajayksilö. (Minun ei tarvitse olla täydellinen. Riittää että taitoni ylittää sen yksilön.) Tässä käytän mielelläni vaivaa jotta kuilu demonstroituisi vähän yksinkertaisemillekin tyypeille. (Se että tälläinen kontekstointi on tarpeen tässä yhteydessä. No, minun ei luultavasti tarvitse kertoa miksi tämä on erityisesti tarpeen monesti.) Ja koska toinen on valinnut linjan jossa toisen ideologia voidaan tuomita naurettavaksi, on hän aloittanut horse laugh -perustaisen keskustelun jossa tämänlainen on asiallista. Mielestäni tässä ilmapiirissä on täysin oikein käyttää "hyvin verevää kieltä". Kohtelias kursailuhan on jo pyyhitty viemäristä.

Mutta nyt kun olen käsitellyt itselleni tärkeimmän ja muille turhimman - eli itseni kautta peilaamisen - on kenties syytä vilkaista argumentti-ilmapiiriä. (Jos nyt oikeasti tarvitsisi tarkastella enemmän keskusteluilmapiiriä jossa ensin asetetaan haaste, ja jos siihen ei vastaa niin tunnustaa hävinneensä ja jo se että vastaa tälläiseen haasteeseen on osoitus siitä että vihaa Jumalaa eli uskoo Hänen olemassaoloonsa.)

Angsteisimia ; Tausta tälle nihiloinnille on laaja.

Olen niin tottunut siihen että "hyvä ateisti on hiljainen ateisti joka kokee angstia siitä että ei ole teisti vaikka haluaisi" että viittaan lähes automaattisesti Adornon huomioon siitä että onnellinen harhaoppinen on useimmille ihmisille paljon pahempi kuin vääräoppinen julma pahantekijä. Olen nimennyt homo religiosus -viha -teorian tätä kautta angsteismiksi. (Puolileikillisesti. Kyseessä ei ole akateeminen termi.)

Ja tilanneon sen kohdalla aivan sama kuin Jehovan Todistajillekin on ilmiselvää että "lahkosta varoittelu" kertoo siitä että demoniset voimat haluavat eksyttää, joten heille ei tule mietittyä sitä että toinen looginen vaihtoehto olisi se, että tosiasiassa vastapuoli on ihan ilman demoneja huolestunut. Ja että kenties juuri se että suuntauksen näkökulmat näkevät arkisissa tapahtumissa demonien kekkalointia on tässä toisessa kulmassa jopa jokin joka vahvistaa tätä vaihtoehtoista näkemystä. Samaan tapaan teistien suosima homo religiosus ei varsinaisesti ole ristiriidassa tosiasioiden kanssa. Se on enemmänkin vankila johon laitetaan. Ja sen vuoksi uskovainen elääkin usein jännittävässä tilanteessa jossa pintatasolla ei moitita lainkaan uskonnonvapautta. Mutta sen automaattisia seurauksia kohdellaan järkytyksellä. - Kun ilmapiiri on alussa mainittua vapautta jossa on vain yksi vaihtoehto, ei ole ihme että syntyy asenteellisia tulkintoja joissa ensin sanotaan Sapere Aude ja sitten suututaan kun ihminen onkin erimielinen.

Tämä vankila on homo religiosus -ihmiskuva. Ja se ilmenee monesti sellaisina paradokseina kuin vaikka G. K. Chestertonin lausumana "If there were no God, there would be no atheists." Teismi on siis jo olemassaollessan, tiedostettuna vaihtoehtona ateismin automaattisesti naurettavaksi tekevä. Tätä heijastaa jo edellä mainittu C. S. Lewiskin. Toki samaa mieltä ovat olleet esimerkiksi Jean Calvin josta Jumala ilmituo itseään kaikille. Tästä on vain minimiaskel siihen että ollaan Tapio Puolimatkan "Viisauden ja tiedon aarteet kristuksessa" -kirjan tapaan sitä mieltä että ateisti elää itsepetoksessa, perimmiltään tietäen että Jumala on.

Mielestäni on aika omituista ensin tulla selittämään että toisen vakaumus on valehtelua. Että hän elää itsepetoksessa tai suoranaisessa aktiivisessa valehtelissa. Ja jos puolustautumisyritys tulkitaan väistämättä siihen että "gotcha, kritiikkini osui valtavan hienosti kohteeseen" niin ei se ainakaan tilannetta paranna. Itse olen sitä mieltä että jos tulee loukkaamaan, herjaamaan ja pilkkaamaan toista valehtelijaksi niin ei pidä ihmetellä että toinen suuttuu ja käyttää kovaakin kieltä. Sen sijaan pitää miettiä että jos toiset aina niin kovasti loukkaantuvat niin kenties se ei kerrokaan siitä että vastapuoli on "militantti" vaan nimenomaan siitä että tämä oma lähestymistapa on epäkohtelias. Homo religiosus -ihmiskuvaiset voisivat mennä peilin eteen ja miettiä onko kohteliasta ja rakentavaa lähestyä kanssaan erimielisiä siten että tämä erimielinen on lähtökohtaisesti naurettava, väärässä ja peräti väärässä tavalla jonka tietää itsekin.

Jerry Lewiskin olisi parempi kuin C.S. Kimmomme

C. S. Lewis on tässä itse asiassa siitä hauska kohde että monesti hänet koetaan asialliseksi koska hän on aikaisemmin ollut ateisti. Mutta kuten asiasta onkin kirjoiteltu, hän ei ole kovin hyvä ateisteille evankelioinnissa. "C.S. Lewis is often described as an "apostle" to the skeptics - that he somehow has a special affinity for the arguments, sensibilities, and perspectives of religious doubters and can therefore more easily reach them than other apologists. Lewis was himself an atheist for many years, after all, so it's understandable why this would make sense." Asia voisikin olla noin. Ja Lewis itse on miettinyt näkemyksiään jossa nimenomaan käännytettävyysteho on yhtenä tärkeänä osana koko uskonnon puolustamista. Joten voisi ajatella että entinen ateisti tietää miten on kääntynyt.

Hän ei kuitenkaan ole neutraali tai asiallinen. "those who have doubts about Christianity are ridiculed as pitifully unstable creatures who "dither to and fro" and whose beliefs are dependent "on the weather and the state of [their] digestion" (MC, 124). We are told that atheism is "too simple ..." Tämä ei yllätä ja motiivit ovat vahvoja ja selviä. "Why does Lewis ridicule religious skepticism? In Surprised by Joy he is very up front about his motives: "The key to my books is Donne's maxim, 'The heresies that men leave are hated most.' The things I assert most vigorously are those that I resisted long and accepted late." Lewis "hates" atheism, materialism, and naturalism. His attacks on religious skepticism are motivated by religious passion, not by intellect and reason."

Itse olen toki, julistajan kehotuksesta, tutustunut esimerkiksi Lewisin "Mere Christianity" -teokseen. Se oli kauheinta ajanhaaskaustani ikinä. (Ja minä olen sentään katsonut "Super Mario Bros" -elokuvan!) Ja kaikki mitä siitä saat on tämä lyhyt tiivistelmä. ; Lewisin näkemyksessä keskeistä oli usko ja käännytettävyys. Ja tähän liittyen Lewis korostaa argumenteiksi;
1: "The Argument From Desire" viittaa ihmisten haluun. Lewisin mukaan ihmisillä on jonkinlainen erityinen Jumalakaipuu ja että se sävyttää kaikkien ihmisten elämän essenssin. Lewisistä tämä ikävä kohdistuu Jumalaan. (Itse en kykene samastumaan tähän oikein millään tasolla.)
2: "The Moral Argument" (jo edellä mainitsemani) joka selittää siihen että ihmisillä on jaettu käsitys etiikasta, ja että tämä kulttuurista riippumaton yleisinhimillisyys olisi objektiivista moraalia. Tämä argumentti on siitä olennainen että Lewis kertoo sen olevan se, joka oli olennaisessa roolissa hänen omaa kääntymystään.
3: "The Argument from Reason" taas viittasi siihen että logiikkaan ja havaintoihin luottaminen on mahdollista vain jos esioletetaan Jumala. Tämä on toki klassista kristinuskoa jopa Descartesin ajoista lähtien. Sen ongelmana on se, että ihminen ajattelee kykenevänsä nousta oman arvionsa yläpuolelle arvioimalla jonkun tahon inhimillisellä ymmärryksellään yli-inhimilliseksi. Kun logiikka kohdistuu Jumalaan ja tämä sama Jumala antaa logiikalle luottamuksen, syntyy kehäpäätelmä ; Jumala perustellaan olettamalla erehtymätön logiikan ja aistien maailma ja erehtymättömät aistit ja järki perustellaan olettamalla Jumala.

Tässä yhteydessä onkin hauskaa ottaa esiin John Beversluisin kirja "C.S. Lewis and the Search for Rational Religion". Hän huomauttaa siinä että Lewisin ykköstyypin uskoon ohjaavat argumentit ovat luonteeltaan erikoisia. Hän näyttää että vaikka Lewis kovasti esittääkin olevansa logiikkaan nojaava ja avomielinen, niin kuitenkin on selvää että hänen argumenttinsa eivät ole kovin vakuuttavia. Hän näyttää että vaikka Lewis väittää olevansa nimenomaan todisteiden käännyttämä, niin kuitenkin hänen argumenttinsa ovat emotionaalisia argumentteja. Niiden voima on vakaumuksessa. Myös tästä hieman poikkeava "argument from reason" taas on sellaisenaan epälooginen kehäpäätelmä joten se on nähtävissä koherentiksi osaksi maailmankuvaa vasta kun luottamus Jumalaan on jo esioletettu. Näin se on presuppositionistinen argumentti. (Tosin tässäkin on tunnesidonnaisuutta koska siinä oma vakaumus todistaa Jumalasta ; Oma vakaumus laitetaan premissiksi, joka on tavallaan aika hauskaa mutta joka tapauksessa äärimmäisen emotionaalista.)

Näin ollen järkevyyttä ja rationaalisuutta korostava Lewis - ja joka peräti uskoo logiikan rikkumattomuuteen koska tämä on Jumalallista luotettavaa järkeilyä - rakentaa vetoavan kokonaisuuden joka ei suinkaan tee sitä mitä hänen esiinlausutut asenteensa väittävät. Kysymys ei ole puolueettomasta asian tarkastelusta jossa järki ohjaa tiettyyn lopputulokseen. Hän ei käytä logiikkaa perusteluun jossa erimielisyys kumotaan vaan sen sijaan pyrkii rakentamaan rationaalisia tukipuita uskolle joka on jo valmiiksi rakennettu. Näin ollen jos luotamme - ja miksipä emme luottaisi - Lewisin uskonjakoon, voimme nähdä että vaikka hän korostaa sitä että ykköstyypin usko on sitä mihin pitäisi keskittyä, hän kuitenkin tarjoaa vain ja ainoastaan nimenomaan kakkostyypin uskoa tukevia argumentteja, lausuntoja ja vertauksia. Lewis siis yrittää toki tähdätä ykköseen, mutta hän painaa kuitenkin sitten kuivana kakkoseen. (Kykenen samastumaan tässä häneen tietyllä tavalla, mutta ei tästä sen enempää.)

En suoraan sanoen usko että Lewis varsinaisesti valehtelee kun hän kuvaa tavoitteitaan ja toimii niiden kanssa totaalisen ristiriidassa. Se, mitä kognitiotiede ja psykologia opettavat kääntymisestä yksinkertaisesti muistuttavat siitä että ihminen kääntyy tai jää kääntymättä kognitiivisen dissonanssin kautta. Emootio on ytimessä ja järkeilyt seuraavat perässä. ; Lewis noudattaakin klassista muistisääntöä siitä että entiset alkoholistit ovat kaikista kiukkuisimpia vaatimaan totaalisia alkoholikieltoja. Itsekään en pidä itseäni "kristittyjen argumenttien ja asenteiden tuntijana" vain siksi että minä olen aiemmin ollut aktiivikristitty. Itse asiassa moni ihminen tietää että käännynnäisyys vaatii usein syitä jotka nimenomaan tekevät ei-neutraaliksi. On vain helppoa ajatella että omalla puolella olevat käännynnäiset tuntevat molempien puolten argumentit ja ovat tehneet tietoisen ja harkitun valinnan. Ja että vastapuolella ollaan epäluotettavia tuuliviirejä tai haihattelijoita.
1: Esimerkiksi itse tunnustan että minulla on syvä epäluottamus esimerkiksi kirkkoinstituutioon. Ihan kokemusten kautta. Tämä tuskin tekee minusta puolueetonta molempien puolten näkemykset tuntevaa uskontoaiheen neroa. Ei vaikka agnostikkoja pidetään helposti "keskitien kulkijoina" jotka "harkitsevat" ja "ovat ääripäiden välissä". Kenties ääripää ei ole siinä että molempiin suuntiin on mielipidekirjoa.

Loppukommentti

On hyvä tiedostaa että syynä ei ole se että Jumala ei periaatteessa voisi istuttaa jokaisen mieleen uskoa. Esimerkiksi viikinkiajalta lähtien on tunnettu Hrafnkellin tapaisia oman voiman miehiä, goðlauss -ihmisiä, jotka eivät ole uhranneet Jumalalle koska ovat pitäneet Jumalia julmureina. Pahan ongelmaan keskittyvien ateistien parissa voi joskus syntyäkin vahvoja tunteita siitä että kenties osa todella enemmän vihaa kristinuskon Jumalaan liitettyjä julmina pitämiään piirteitä kuin ovat ateisteja. Mutta tämä on kuitenkin jotain joka on lähinnä yksi vaihtoehto eikä jokin automaatio jonne päädytään vaikka siksi että tyypillä sattuu olemaan "väärä mielipide ja jännittävä temperamenttityyppi".

Kysymys on siitä miten tätä maailmankuvaa puolustetaan. Kaikki nihilaatiostrategiat ovat jotain jotka eivät ole argumentointia vaan vetoamista. Ne toimivat jos ja vain jos olet jo lyönyt oman kantasi lukkoon. Ne ovat kritiikki-immunisoituja dogmaattisia asenteita. Ja on perin viehättävää (lue: ahterista) että jonkun toisen syvimmät tunnot ja se mitä hän oikeasti uskoo ja ei usko eivät olekaan jotain jossa hänellä itsellään olisi sananvaltaa. Kristitty sanelee mitä toinen ihminen todella perimmiltään uskoo.

Mieleen tulevat hieman ne tyypit joilla on omien sanojensa mukaan "psykologista silmää ja elämänkokemusta" ja jotka sitten selittävät innoissaan että joku ei voi oikeasti toimia ja ajatella ja kokea siten kuin kokee. Tämä kokija kyllä helposti kyseenalaistaa nimenomaan tämän päsmärin "psykologisen silmän" osuvuuden. Eikä asiaa auta että tämä "psykologisen elämänkokemuksen mestari" selittää että toisen tunteet ja mielipiteet tässä asiassa ovatkin alitajuisia. Nihilointeja on monenlaisia kaikilla elämänalueilla. Vain uskonnon piirissä niitä pidetään laajasti ja kyseenalaistamattomasti lempeinä ja asiallisina. Molemmat näkemykset "perimmiltään uskomisesta" ja toiminnan motiiveista vaatisivatkin ajatustenlukukykyä.
1: Kenties Martti Muukkonen onkin ajatustenlukukykuinen Jumala jolla on siis pääsy minun mieleeni, ajatuksiini, motiiveihini - ja etenkin strategiseen tietooni - minua itseäni paremmin? Minun on vaikeaa ottaa sitä vakavasti. Jopa Haile Selassie tuntuu uskottavammalta Jumalalta. Varmuuden vuoksi voin kuitenkin todeta että ei ole muuta jumalaa kuin C.S Lewis ja Martti Muukkonen on hänen profeettansa! Tällä varmistan positiivisen kohtaloni tuonpuoleisessa. Tai en. Kiitos kuitenkin ajastanne!

Kuitenkin on hyvä huomata sekin että monet itse asiassa lähestyvät uskontoa siten että he itse asiassa muuttavat uskonnon määritelmää hyvin arkikäytöstä poikkeavaksi. Esimerkiksi voidaan esittää sosiologisesti että uskonto on suunnilleen mikä tahansa yhteisöllinen systeemi jossa on eettinen ja esteettinen kulma. Näissä määrittein kaikki varmasti ovatkin kristittyjä. Mutta Jumalan olemassaoloa. Jeesus, Nasaretin Arska - tai se mitä "Kiviset ja Soraset" sitten juhlivatkaan kun juhlivat joulua kivikaudella ennen rooman valtakuntaa ja ajanlaskun alkua - eivät oikein ole tämänlaisen uskontonäkemyken kriteeriattribuutteja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Heti, kun lasten uskonnollinen aivopesu vähenee, alkaa uskonto kadota, esim. DDR:ssä ja Virossa.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Niinhän lukutaitokin katoaisi, jos sitä ei opetettaisi lapsille. Onko argumentti siis pätevä.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Argumenttihan on pätevä. Lukutaito katoaisi jos sitä ei opetettaisi lapsille. Hyvyys on sitten kenties "jotain ihan muuta". Ja jakolinja on varmaan siinä haluaako että lapset oppivat.

Toki jos homo religiosus olisi yleispätevä totuus niin ihmiset oppisivat ilman opettamistakin ja olisivat teistejä. Itse en tosin näe mitään syytä uskoa tai edes haluta uskonnon totaalista katoamista.

Kunhan antaisivat ns. olla rauhassa. Eli ilman tälläisiä standardisoituja nihilointistrategioita.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Niinhän se. Epäilemättä siksi kirkko laittaa kaikkensa panostaakseen tuohon lasten uskonnolliseen aivopesuun. Sikäli kun olen nähnyt, se alkaa jo ennen syntymää.

Käyttäjän kuoppari kuva
Ari Kuoppa-aho

Agnostismia ei tulisi mielestäni käyttää kolmantena vaihtoehtona välillä ateisti-teisti (vaikka tätä varsin yleisesti tehdään, yleensä tarkoittaen ateistia jonka ateismi on luonteltaan agnostista.).
Jumalusko joko on tai ei, siinä ei ole kolmatta vaihtoehtoa. Sekä ateistin että teistin maailmakatsomus voi olla agnostista (ei tietoa) tai gnostista (on tietoa).

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

"Agnostismia ei tulisi mielestäni käyttää kolmantena vaihtoehtona välillä ateisti-teisti (vaikka tätä varsin yleisesti tehdään, yleensä tarkoittaen ateistia jonka ateismi on luonteltaan agnostista.)."

Ollette hyvin väärässä. Tai ainakin kohtuullisen paljon väärässä. Jota voidaan pitää kolmantena vaihtoehtona välillä idioottimaisen väärässä-nerokkaasti oikeassa.

"Jumalusko joko on tai ei, siinä ei ole kolmatta vaihtoehtoa. Sekä ateistin että teistin maailmakatsomus voi olla agnostista (ei tietoa) tai gnostista (on tietoa)".

Jo tuossa käytit kahta eri määritelmää klimpissä. Usko ja tieto ovat ihan eri konsepteja.

Näkemyksesi on vähän kuin suoraan tuolta. On naïvia ja jäsentymätöntä.

"A theist is someone who believes in God."
* "agnostic means someone who is without knowledge on a topic or issue. If you don't know whether there's a God (or perhaps you don't care), you would be considered an agnostic."
* "atheists. The word means "One who denies or disbelieves the existence of a God"
Ja sitten se esittää että jos olet ateisti niin kiistät Jumalan olemassaolon jolloin et voi olla agnostikko joka on epävarma. Tämä on tietenkin juuri näin annettujen sanojen varassa.

Kysymys on siitä kiinnostava että itse en oikein pidä siitä miten moni käyttää a-teismi -sanan ydinmuotoa ja vaativat sitten että agnostikot kutsuvat itseään ateisteiksi. Heidän argumenttinsa tarkoittaa sitä että jos agnostismi tarkoittaa sitä että ei suoraan usko Jumalaan ja tämän olemassaoloon niin sitten agnostikko on ateisti koska häneltä puuttuu jumalusko. Tämä tietenkin latistaa kysymystä.
1: On hieman ironista että tätä puolta ei huomata ateismikritiikissä. Tekstihän lainaa aivan suoraan että "and, according to the Oxford English Dictionary, came from combining the word theist (belief in God) with the negative prefix "a-" meaning without1. So, "without " + "belief in God" = atheist. Simple, right?" Joten sen pitäisi huomata omien käyttämiensä lähteiden kautta että tässä sen esiintuomassa ristiriidassa ei olekaan kaikki.

Mutta tämä ei ole relevanttia. Sillä mitä tapahtuu kun joku kutsuu itseään "agnostiseksi ateistiksi"? Hän viittaa tällöin tiettyyn määritelmään. Filosofiassa on tavallista että samalle termille on hieman toisistaan poikkeavia määritelmiä. Itse asiassa näiden määritelmäerojen puolesta ja vastaan argumentointi on hyvin oleellinen ja keskeinen osa analyyttistä filosofiaa. Kun esimerkiksi mietitään "mitä koneen funktio on" etsitään syitä miksi "funktiota" kutsutaan "funktioksi". Tähän on monia toisistaan poikkeavia teorioita. Ja näiden tunteminen on filosofiassa kiinnostavaa.

Siksi järkevää olisikin määritellä käyttämänsä käsitteet ja tajuta jos joku niistä poikkeaa. Ja miksi näin voi olla syy tehdä. Kun tarjolla on yleensä useita määritelmiä niin on syytä täsmentää mikä niistä on käytössä. Vain pinnallisilla ääliöillä nämä käsitteiden määrittelyt ovat jonkinlaisen "lukeneisuuden osoitus" jossa määritelmä on doktriini käsitteen ainosta oikeasta käyttötavasta, jostain josta poikkeamia ei ole olemassa.

Ja kun filosofin tekstiä arvioidaan hänen ristiriitaisuus ja ristiriidattomuus katsotaan hänen itsensä valitsemien termien kautta. Ristiriitaa ei osoiteta vaihtamalla määritelmiä koska tämä olisi sekä olkiukottamista että ekvivokaatiota samanaikaisesti. Ristiriita ja kritiikki on mahdollista sitä kautta että otetaan toisen käyttämä käsite ja etsitään sitä kautta ristiriitoja. (Tämä itse asiassa soveltuu jossain määrin myös vähemmän analyyttiseen puoleen. Yleensä pidetään kohteliaana että jonkin aatteen kannattajat määrittävät dogmiensa sisällön. Ja jos joku kuvaa identiteettinsä niin hän määrittelee sen.) Tätä kautta voidaankin huomata että jos a-teisti -agnostikot ovat ateisteja tulee vaatimaan minulta identifioitumista ateistiksi koska "agnostikot ovat ateisteja" hän käyttää yhtä määritelmää. Ja kun minä kutsun itseäni agnostikoksi ei tällä hänen käyttämällään määritelmällä ole väliä koska käytän itse toista määritelmää.

Ja vaikka apologeetikoiden käyttämä määrittelytapa on lähempänä omaa jaotteluani se on silti aivan totaalisen virheellinen. (Ja se on itse asiassa arkielämässäkin yleensä käytössä, siksi jaottelua on tavallaan tarvittukin. Ateismilla on agnostismia vahvempia konnotaatioita "jumaluskon puutteen asteissa"...) Sillä kun joku kutsuu itseään agnostiseksi ateistiksi hän ei käytä tuota agnostismin määritelmää. Hän käyttää toista käsitettä. Ja siksi argumentti tuossa muodossa ei osoita agnostisten ateistejen absurdiutta vaan sitä että tämä käsitemäärittelijä on dogmaattinen ääliö, sivistymätön idiootti, jolla ei riitä kiinnostusta tutustua kritiikin kohteeseen ennen kritiikin aloittamista. Sen laatuisilla ihmisillä ei ole kunniaa eikä heitä pidä arvostaa. Minkään järjen tai järkevyyden kanssa tällä ei ole yhteistä. "Reason" tässä yhteydessä ja tuollaisen argumentaatioon liitettynä onkin itsessään absurdia. (Mikä tekee kokonaisuudesta hauskan.)

Kun joku kutsuu itseään agnostiseksi ateistiksi, hän käyttää yhtä vakiintunutta luokittelutapaa jonka tunteminen on yleissivistystä. Siinä ei katsota "on vain usko-ulottuvuus eikä muuta, siinä on kyllä eija siltä väliltä". Tässä jaottelussa kyseessä on nelikenttä jossa on suhde uskoon ja tietoon:
* Agnostinen teisti: "En tiedä varmaksi, mutta uskon jumalan olemassaoloon"
* Agnostinen ateisti: "En tiedä varmaksi, mutta en usko jumalan olemassaoloon"
* Gnostinen teisti: "Tiedän ja uskon että jumala on olemassa"
* Gnostinen ateisti "Tiedän ja uskon ettei jumalaa ole olemassa"

Tässä ei ole mitään vaikeaa, älyllisesti haasteellista tai sisäisesti ristiriitaista. Ei ainakaan jos mentaaliset kyvyt riittävät hengittämiseen ja kengännauhojen sitomiseen samanaikaisesti. Asioiden tunnistaminen on myös argumentoinnissa helppoa koska jos käytetään kahta muuttujaa se näkyy suoraan se, että tätä nelikenttäajattelua käytetään. (Joskus on tosin tarpeen muistaa että jos joku sanoo "ateisti" ja "teisti" hän ei välttämättä käytä yksiulotteista usko-vs-ei -tasoa.)

Ristiriidan purkaminen onnistuu itse asiassa vaivattomasti. Vaivattomasti katsomalla niitä lähteitä joita artikkeli itse käyttää. Käytetyissä sanakirjaviittauksissakin asia sanotaan hyvin tarkasti: Ateisti on "One who denies or disbelieves the existence of a God". Agnostikko taas on "A person who believes that nothing is known or can be known of immaterial things, especially of the existence or nature of God. Distinguished from atheist."

Ensimmäinen ottaa kantaa uskoon ja toinen tietoon. (Ja jopa tässä on vaihtoehtoja! Ateistin kiistossa on vaihtoehtoja samoin kuin agnostikon. Tämä syvennys jää tietenkin täysin älykkäiden apologeetikkonerojen mahtavien käsityskykyjen ulkopuolelle. Ah, mitä suuria mieliä kristinusko kutsuukaan älylliseen eliittiinsä opettamaan ja valistamaan yksinkertaisempia!) Tämänlaiset jaottelut ovat tärkeitä. Ontologian ja epistemologian erottaminen toisistaan on hyvin tavallista filosofiassa. Ja uskonnossakin muistetaan usein kertoa että belief ja faith ovat keskenään eri asioita.

Itse elän näiden tekstien kanssa lähinnä siinä tilassa että pitääkö tämänlaisten kyhääjille nauraa vai pitääkö heitä halveksia aktiivisemmin. Vai pitäisikö heitä sääliä ja laittaa jonkun hoivan ja mielenterveyskuntoutuksen piiriin. Ehkä olisi syytä olla armelias tuon tason tampioille. Ehkä he armeliaisuuden ja ystävällisyyden avulla kelpaisivat johonkin. Ehkä he esimerkiksi osaavat värittää viivojen sisäpuolelta, kunhan viivat ovat riittävän paksut.

Toisaalta agnostismia voidaan lähestyä myös suhteessa propositionaalisuuteen. Teisti tekee propositionaalisen kannanoton Jumalan olemassaoloon. Samoin ateisti. Agnostisti on juuri oleellisesti erilainen koska se ei vaadi tämänlaista propositionaalisuutta lainkaan. Ja siksi sen liittäminen propositionalistiseen järjestelmään voi olla hyvinkin virheellinen.

Käyttäjän kuoppari kuva
Ari Kuoppa-aho

Jos agnostikkoa käytetään kolmantena vaihtoehtona, ni eikö silloin tulisi käyttää vaihtoehtoisena terminä "gnostikkoa"?

Itsehän olen yleiseti ottanen ateisti ja ateismini luonen on agnostista, mutta monen uskonnon kuten kristinuskon suhteen se on gnostista.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren Vastaus kommenttiin #7

Tuohan oli hauska ajatus. Mennään kolmesta päävaihtoehdosta suoraan kolmeen akseliin.

Kyllä niistä voi moniulotteisia asioita vetää. Ihmisellä voi olla gnosis-agnosis/usko-epäusko/tieto(kyllä)-tieto(ei) -ulottuvuudet. Osa priorisoi sitten johonkin noista kolmesta. Tai kaikki.

Itse olen hyvin yleisellä tasolla agnostikko. En voi sanoa olevani propositionaalisessa suhteessa Jumalan olemassaoloon koska se nyt riippuisi siitä miten sen Jumalan määritelmän ottaisi käyttöön. Ja siihen en kantaa ota kun ei ole oikein Quinelaiseen tutkimusohjelmaan taipunut koko asia. Ei edes falsifioitavaksi.

Toisaalta tietyissä partikulaareissa Jumalissa olen ehdoton ateisti. Esimerkiksi kreationistien Jumala on väärässä. Jos jumala ei sovi yhteen evoluutioteorian kanssa niin sen huonompi asia Jumalalle. Samoin jos Jumalamallisi vaatii Kalam -argumenttia niin suhteellisuusteorian aikakäsitysken mukaan on epätodennäköistynyt homma niin että on tervettä pitää tätä "niin epätodennäköisenä että voi käytännössä kutsua ateistiksi sen suhteen". Sääli että näitä yksittäisiä Jumalia ei voi kasata niin että kehtaisin rakentaa niistä leiman "kaikki muut Jumalat on tätä samaa mallia"...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset