Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Öky

  • Miksi tämä ei ole piispan virka-asunto? Kyllähän sekin antaisi edustuksellisen viestin. Rahavaltaa ja markkinavoimia vastaan.
    Miksi tämä ei ole piispan virka-asunto? Kyllähän sekin antaisi edustuksellisen viestin. Rahavaltaa ja markkinavoimia vastaan.

Iltalehti laittoi näkyvästi lööppeihin piispa Simo Peuran virka-asunnosta. Sen on kerrottu olevan Lapuan kallein. Oikeutuksena on se, että muita sopivia tiloja ei ole. Ja että asuntoa käytetään myös edustamiseen "Kirkon Keskusrahaston Lujatalo Oy:ltä ostama koti on piispan virka-asunto, joka toimii sekä yksityiskotina että edustustilana." Tämä on tietenkin prameaa ja varmasti myös verotuksellisesti ovelaa.

Tämänlaisissa tilanteissa moni pahastuu. On hieman vaikeaa tietää onko kyse vanhasta kunnon "naapurikateudesta", eli ökytalo herättää paheksuntaa pelkästään sillä että joku sattuu asumaan siinä. Osittain pahennusta herättää toki myös se, että materia on pinnallista kun kirkonmiehen oletetaan - tai halutaan - olevan materian yläpuolella. Toisaalta pahennusta voi herättää myös se, että papin työn nähdään olevan kutsumusammatti. Ja ilmeisesti jos pitää työstään ja haluaa tehdä sitä ei sitten saisi pyytää palkkaa. Moni ateistisempi näkee että piispa ei tavallaan tee mitään todellista vaan leikkii jonkinlaisen taikamiehen kanssa.

Palkkakysymykset ovat kuitenkin käytännössä aina hankalia. Miten esimerkiksi pastorin palkka sitten voitaisiin oikeuttaa? Mikä olisi sopiva palkan määrä? Tässä näyttää pätevän sama nyrkkisääntö kuin muutenkin. Nyrkkisääntö jonka opin tai tiedostin noin 5 -vuotiaana ; Maailmassa on kahdenlaisia töitä. Niitä jotka ovat raskaita, tylsiä, ikäviä tai vaarallisia ja joista saa huonoa palkkaa. Ja sitten on kenties vaikeaa mutta mielekästä työtä josta saa hyvää palkkaa. Näin ollen en näe piispojen eduissa mitään hirvittävän poikkeavaa.

Itse asiassa pidän tämänlaisia lööppejä sen vuoksi "hieman liian helppoina". Ja jos niistä jotain hyvää pitää hakea niin se, että piispan ökytalon kritiikkiä voidaan kohdistaa Amerikan malliin toteutettuihin karismaattisiin megakirkkoihin. (Etenkin niihin joissa on menestyksen teologiaa, eli oppia siitä että sairaudet kertovat jotenkin heikosta uskosta. Jotka kuluttavat kaiken aikansa höpöoptimismista puhumiseen jossa on vain mahdollisuuksia ja loppuaika kulutaan siihen että hiljaisesti tuomitaan ne jotka eivät ole parantuneet ties mistä.) Megakirkoilla onkin tahkottu rahaa. Ja niissä on usein hieman totuuden muuntelun sävyjä.

Tässä ilmapiirissä pienenä makupalana - tahona joka on enemmän Suomessa käynyt kuin aivan supermegakirkkoilija - olkoot David Herzog. Kun hän kävi viimeksi Suomessa, ei tilaisuuteen tullut hirveästi osallistujia. Ei edes Johanna Tukiaisen ihmeellisten hiusten houkuttelemina. (Tai oikeastaan sillä että hän oli paikalla. Hiusihmettä kun tuskin voi kertoa ennakkoon ilman että se vaikuttaa parturin tekemältä ihmeeltä.) Hän itse kuvasi käyntiään kehuen, korostaen miten väkeä oli kuin pipoa ja miten hän joutui käyttämään tummia aurinkolaseja jotta kaikki eivät olisi tunnistaneet häntä kadulla. (Totuutta on luultavasti niiden tummien aurinkolasien pitämisen verran.) Unohtamatta lahjoituspyyntöjä tietenkin. Sillä Jeesus tarvitsee paljon rahaa David Herzogin tilille.

Uskonnolla voidaan tehdä rahaa. Ja tässä apuvälineenä ei välttämättä ole pelkkä hurskaus ja vakaumus. Myös petoksia on mukana. Tästä aivan täydestä - ei enää totuuden vääntelystä vaan puhtaasta huijaamisesta - käynee "Christianity Todayssakin" uutisoitu David Yonggi Chon rahankeruu-veronkierto. Moni vakaumuksellinen hämääntyy hymystä ja oikeaa Jeesusta koskevasta mielipiteestä ja voi heittäytyä hyvinkin varomattomaksi monilla tavoilla. Näin puitteita voidaan korvata lavashowlla, rahankeruulla ja veronkierrolla. Ja kun hämääntyviä kristittyjä on tarpeeksi, tienestit ovat mainioita. Ja lisäksi nämä hämääntyneet kristityt ovat siitä mainioita että he suojelevat huijarin "mainetta ja kunniaa", usein aivan ilmaiseksi. Onkin varmasti vaikeaa erottaa aitoa Jeesusta huijareista, sillä huijarin pilkkaaminen nähdään helposti ja automaattisesti Jeesuksen pilkkaamisena. (He ovat niin saman näköisiä ja sekaannus johtuu tästä?)

Piispankin varakkuudessa on kuitenkin jotain

Kun katsotaan ihmisten varakkuutta, se vaikuttaa vahvasti siihen minkälainen elinpiiri hänelle muodostuu ja minkälaisia tilanteita hän ymmärtää. Varakkuuserot ovat varmasti jotain jotka vaikeuttavat köyhimpien ja heikoimpien kohtaamista. (Tämän piispa tosin taitaakin delegoida matalampipalkkaisille kirkon työläisille.)

Ja tämä on jokseenkin oireellista. Ja koskee suurempaa aihetta. Ja sitä voi löytää melko viattomankin oloisista paikoista. Kun esimerkiksi Kari Mäkinen oli haastattelussa moni otti kohun ytimeen esitetyn "Jeesus ei ollut suomalainen", mutta minä kiinnitin huomiotani toisaalle. Kohtaan jossa on kysymys "Onko sillä merkitystä, mitä kirkko sanoo? Kuunteleeko sitä kukaan?" ja arkkipiispan vastaus "En minä tiedä. Mutta ainakaan en voi jättää puhumatta."

Tilanteessa on jotain paradoksaalista kun se tehdään suuressa mediassa. (Puhumattakaan siitä miten paljon tilanne herätti puhetta. Mutta tätä ei välttämättä täysin voinut tietää ennen jutun julkaisua.) Arkkipiispa on suuren instituution - eikä minkä tahansa instituution vaan kulttuurihistoriallisen mammutti-instituution - pää. "Helsingin Sanomien" tapaiset suurlevikkiset mediat haastattelevat häntä. ("HS" on niin tärkeä että jopa hommasanastossa on sille oma termi, Pravda. Joka kyllä vihjaa miten vihjeettömiä ihmiset ovat siitä miten kauhea Neuvostoliiton propagandajärjestelmä oli.) Suomessa on taatusti monta sellaista ihmistä jotka eivät saa ääntään kuuluville ja heille tälläinen journalistin ja piispan paradoksaalinen kysely voi vaikuttaa hullunkuriselle, absurdille tai jopa ärsyttävälle. (Kas kun ei tehnyt sitä pääuutislähetyksessä tuhansien salamavalojen tuikkeeessa.)

Tämä on jonkinlaista vihjeettömyyttä. Jotain samaa on toki em. Kari Mäkisen aiemmassa lausunnossa jossa hän arvioi itseään keskituloiseksi. On melko selvää että jos suhde keskituloisuuteen on mainittu, ollaan varmasti etäännytty siitä mitä köyhyys tarkoittaa. Kirkon jäsenmäärä on hiipunut verrattuna sen entiseen loistoon. Mutta mediajulkisuudessa elävä jonka kanssa ei olla samaa mieltä kokee äänessäolonsa kuuntelun puutteeksi.

Tässä ilmapiirissä on tietenkin hyvä ymmärtää että kirkosta on nyt tullut viestiä siitä että valtio ei saa leikata heikko-osaisilta. Tämä on varmasti perusteltu etiikkaa koskevat näkemykset edellä. Ja tässä mielessä kirkonmiehelle aivan soveliaassa arvojärjestyksessä. (Eikä se varmasti pahaa tekisi Sipilällekään.) En kuitenkaan malta olla huomauttamatta että Kari Mäkinen ei ole puhissut esimerkiksi piispa Seppo Häkkiselle joka homoillan jälkimainingeissa, kirkosta eroamiskohun aikana, esitti, että kirkko joutuu leikkaamaan lapsi- ja nuorisotyöstä. "Käytännössä niukkenevat toimintaedellytykset ovat pois lasten päiväkerhoista, äiti-lapsikerhoista, diakoniatyöstä perheneuvonnasta ja monesta muusta konkreettisesta käytännön toiminnasta." Molemmissa on varmasti budjetti edellä tehdystä "kipeästä päätöksestä". Pääosa kirkollisverorahasta käytetään lapsi- ja nuorisotyöhön, seurakuntatyöhön ja diakoniatyöhön. Palkkoihin siis. Ja kun monia höylättäviä asioita on, niin mistä leikataan ensin. Ei piispojen omista asumisista ja työhön liittyvistä työsuhdeautoista ja muista eduista. Tämä on kieltämättä priorisointikannanotto. Häkkinen kiristi eroajia lapsien avulla. Tämänlaiset ovat alati mielessäni esimerkiksi silloin kun äksyyntyneet papit korostavat että "Olisi hyvä pitää enemmän esillä sitä, mitä kirkko tekee lasten, perheiden, nuorten, eläkeläisten, vanhusten, sairaiden ja surevien hyväksi. Kirkko ei itse ole hyvä mainostamaan itseään, koska kirkossa tiedetään, että se ei ole kirkon tehtävä." voidaan huomata että lapsi- ja nuorisotyö ovatkin olleet aina mainospuheissa.

Niitä mainospuheita ovat myös edustustyö piispallisessa kodissa - joka toki ei ole Siwan yläkertana yhtä hieno kuin vaikka Kuusiston piispanlinna on ollut. Kuten vaatimattoman ja nöyrän "kukahan muakin kuuntelee" -leikin leikkiminen suurlevikkisessä mediassa. Kirkolla on niin iso rahallinen perusta että se on etääntynyt köyhistä. Ja se on instituutiona liian suuri ja tärkeä jotta sen piirissä voitaisiin ymmärtää mitä on kun ei saa omaa ääntään kuuluviin. Näiden heikkojen puolella sitä sitten kuitenkin yritetään ilmiselvästi olla. Yritys ei ole paha asia, päin vastoin. Onnistuminen tällä pohjalla onkin varmasti sitten vaikeampaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Miksi pitäisi olla kateellinen? Kirkko on vanha ja toimiva pyramidihuijaus, jossa tyhmien rahat ovat aina valuneet pyramidin huipulle vain lupaamalla kuoleman jälkeistä elämää. Katsokaa vaikka Vatikaaniin kertyneitä omaisuuksia. Kyllä tuon onnistumisen pitää näkyä pyramidin väliportaissakin, jotta rakennelma pysyy kasassa.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Joo, ei tuota minun listausta kannata tosiaan ottaa sellaisena että kategorisesti osuu jokainen kohta jokaiseen kriitikkoon. Enemmänkin on monia syitä.

Ja iltapäivälehdet myyvät aika paljon niillä naapurikateuden sukulaisuusilmiöillä. (Esimerkiksi verotietouutisoinnit. Varsinaisetkin tiedotusvälineet taantuvat niiden kohdalla. Inhottavaa tässä on se, että kateilun ja uteliaisuuden perverssin yhdistelmän raapiminen esitetään uisein jotenkin yhteiskunnallisesti arvokkaana, merkittävänä ja perusteltuna. Tiedostavana. Otsikko "Tähtinäyttelijöiden tienesteissä isot erot - katso lista" suorastaan huokuu tiukkaa yhteiskunnallista relevanssia.) Se on monilla paheksunnan syy.

Toki tulin vinkanneeksi hieman siihenkin suuntaan että jos ei usko Jumalaan, koko uskonto helposti redusoituu instituutioksi jossa on kysymys juuri tyhjällä vallan, rahan jne. pumppaamiseksi. Joka on toki tuossa kulmin luonteva ja osunee siihen mitä tarkoitit omalla kohdallasi. Ja se varmasti osuu moneen.

Kateellisuutta ei siis tokikaan tarvita mutta kyllä se kovasti helpottaa prosessia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset