Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Kirous ja kuona

  • Arvatkaa, mitä sanoja olen suustani päästelemässä!
    Arvatkaa, mitä sanoja olen suustani päästelemässä!

Kalervo Niementaus paheksui kiroilukulttuuria. Hän kuvasi kirosanavetoista kulttuurista "suvaitsevaksi alennustilaksi". Puheenvuoro oli sellaisenaan varmasti tarpeellinen - ja jo siihen kommentoiminen viittaa siihen että asia on tärkeä ja mielestäni vähintään reagoinnin arvoinen.

Oli myös mielenkiintoista - ja ennen kaikke positiivisella tavalla piristävää - huomata että kirjoituksessa suvaitsevaisuutta käytettiin sanan perinteisessä mielessä. Modernissa mielessä suvaitsevaisuus kun liittyy poliittisessa puheessa enemmänkin poliittiseen korrektiuteen. Joka taas pitää sisällään muun muassa sen että hyvien tapojen nimissä sensuroidaan erilaisia sanoja, käsitteitä ja ilmauksia. Tässä suvaitsevaisuus liittyi juuri poliittisen epäkorrektiuden sietämiseen. Kieli elää ja muuntuu - ja omien tapojen paheksuntaa retorisin keinoin siivoava uuskieli se vasta elää ja muuntuukin. On aina positiivista nähdä että käsitteitä käytetään sanan totutussa mielessä. Eikä jollain varsin keinotekoisella uudelleensisällöllistämisellä.

Tunnustan; Olen kiroilija!

En varmasti ole Puheenvuoron pahimpia kiroilijoita. Olen paikoitellen poliittinen ja yleensä kohtuullisen korrekti. (Paitsi joskus kun en ole.) Muussa elämässäni olen sekä vähemmän poliittinen että vähemmän korrekti. Kiroilen sen verran monisanaisesti, runsaasti ja usein että teksti selvästi voidaan laajentaa koskemaan muuta elämääni. Esimerkiksi sitä mistä on asiallista puhua milläkin termeillä julkisilla paikoilla. (Minusta on täysin asiallista keskustella Keravan asemalla "Game of Thronesin" raiskaus vs. kastraatiosuhtautumisten valtadiskursseista kavereideni kanssa kun paikalla on luokallinen esikoululaisia. Olen nimittäin tehnyt juuri tämän. Tunnustan jopa nauttineeni saamistani paheksuvista katseista. Enkä pelkästään siksi että esikoulun opettajat voivat olla varsin sieviä.)

Ymmärrän sen, että kiroilua pidetään pahana. Minut on kasvatettu jopa ällistyttävän hyvään tapakulttuuriin. (Ainakin jos kuuntelee minun puheitani vähän aikaa, niin ällistyttää.) Aikuisena tyylini on "gonahtanut", joka saattaa johtua siitä että tapakulttuuri oli kenties jopa "merkittävän hyvä". (Mutta osaan halutessani. Se haluamisen määrä on vaan joskus jopa huolestuttavan pientä.) Olen paikoitellen erittäin samaa mieltä kirosanoista. Kun kirosanat jättää pois, on ilmaisuun käytettävissä oleva sanasto suurempaa. Tai oikeastaan ei ; Runsaasti populaareja kommentteja keränneessä tutkimuksissa ne jotka keksivät paljon kirosanoja tuntevat muitakin sanoja enemmän. (Kirosanat ovat osa sanavarastoa joten tämä nyt tuskin mullistaa kenenkään mieltä.) Mutta onhan se miellyttävämpää. Kirosanoja on syytä karsia. Ja tätä on syytä tehdä hyvien tapojen ja kunnioituksen nimissä. (Se, että ei lopeta sinänsä kiinnostavaa sarjan käsittelyä paheksuvan katseen alla on kieltämättä viesti joka sanoo siitä miten paljon painoarvoa antaa toisen sensurointipyrkimyksille ja retoriikanmuokkaamishalulle.)

Mutta eihän kyse oikeastaan näyttänyt olevan hyvistä tavoista.

Mutta poliittisten blogien kontekstissa on hieman omituista törmätä siihen että asiaan vedottiin ensi sijassa "huolestuneena, näin neljän lapsen isänä". Sillä tämä on kuitenkin tavallaan poliittinen aikuisten blogi. Nähdäkseni täällä ei suositella kiroilua ja käyttösääntöihin vetoaminen on järkevämpää. En ymmärrä mitä lapsi tekee täällä. (Ei suurimmalla osalla täällä olevasta aineistosta kannata ainakaan esitelmiäkään tehdä, sen verran vihjaan.)

Niementaus korosti myös jotain sellaisia kulmia jotka herättävät itsessäni hieman ihmetystä. Ja korostettiin, että "Nuorena poikana oltiin kovia kun uskallettiin se sanoa, nykyisin se lähinnä huvittaa..aikuisen ja eritoten naisen kirjoittamana lähes naurattaa." Tässä ei selvästi ole kysymys enää hyvistä tavoista. Kysymys on moralismista. Kun kirosanan käyttöä kiinnitetään ikään ja sukupuoleen, on selvää että kiroilussa on kyse paitsi siitä että kiroillaan niin myös siitä ketkä kiroilevat. En ymmärrä miksi naisen käyttämä kirosana olisi jotenkin enemmän naurettava kuin miehen käyttämä. (Enkä tässä nyt väitä että se miehen käyttämä kirosana ei olisi naurettava.) Selvästi sanavalintojen takaa paistaa jotain muutakin. Hyvät tavat ovat yleensä samanarvoistava teema. Sensuuri koskee kaikkia. Tämänlainen kieli viittaa kuitenkin hierarkiseen rakenteeseen. Jossa eritoten naisten -tyylinen asettaa ihmisiä tässä kysymyskessä erilaiseen asemaan. (En sinänsä kiellä hierarkisuutta, mutta hyvien tapojen ja sydämen sivistyksen kontekstissa joka tässä kiroiluteemassa on oleellinen... No sellaisessa kontekstissa se on vähintään epäilyttävä ellei peräti oman asian syvimmän oikeutuksen murskaava.)

Kommentit täsmensivät tätä. Pekka Pihlanto viittasi kiroilun kohdalla myös siihen ajatukseen että kiroilu on älyn puutetta. "Joka joutuu turvautumaan törkeyksiin, osoittaa paitsi sivistymättömyytensä myös sen, että asia-argumenttien pakki on tyhjä." Pihlannon teoria on yleinen. Ja se varmasti johtuu siitä, että kiroiluun usein turvaudutaan kun muunlaiset sanat loppuvat. Joten tämä sitten koskisi kiroilua noin kategorisesti. (Mikä ei sen aiemman viittaukseni perusteella ole näin ilmiselvä.)

Oli mielenkiintoista huomata myös miten kommenteista löytyi toinenkin suuri linjaus. Jorma Moll teki muutakin kuin vain täydensi tätä kiroilun typeryysteoriaa. Hän laajensi sitä eteenpäin. "Väitetään myös että kiroileminen on osoitus epäselkeästä ajattelusta. Kun tuon aikanaan kuulin aloin seurata ihmisten puheita siltä kannalta. Nykyään yhdyn väitteeseen. Melkein samaa tekee mieli sanoa sivistyssanojen käytöstä, paitsi ammatti- ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä." Pihlanto tukee viestiä "Totta on - kun ajatus tökkii, ei keksitä muuta kuin kirosana. Se vastaa usein englanninkielisten well -sanaa tai muuta täytesanaa, joka antaa pienen hengähdystauon ajatella sopivaa vastausta. Sivistyssanojen käyttö on turhaa keikarointia tavallisessa keskustelussa." Niementauskin ilmaisee olevansa tästä samaa mieltä "Täällä toki kirjoittelee professoreja, sun muita oppineita, joilta asian jotenkin ymmärtää, mutta kun (kenties itseään korostaakseen?) sitä tekee "rahvaskin", niin se tuntuu huvittavalta. Toki sellaisen kirjoittajan vika ole se että itsellä vain kesken jäänyt keskikoulu, mutta jonkun verta potuttaa, kun pitää aina välillä googletella että tietää mistä toinen puhuu."

On selvää että tässä kysymys ei ole kohteliaisuudesta, pelkästä kohteliaisuudesta. On turha puhua kohteliaasta ilmapiiristä jos ilmaisu keskittyy siihen ketkä ovat typeryksiä. Jos ihmisryhmä pitää tallata maahan on selvää että kiroilijoihin ei suhtauduta sillä kunnioituksella ja kohteliaisuudella jota kiroilijoilta kuitenkin sitten vaaditaan tässä kieliasiassa. Voidaan jopa nähdä että sivistyssanakulma täsmentääe ttä kyse ei itse asiassa luultavasti ole enää kohteliaisuudesta lainkaan. (Tai jos tälläisen kohteliaisuusviestin haluaa argumentoida, niin järkevä ihminen tekisi sen aivan toisella tavalla.)

Sivistyssanojenkin kohdalla on toki arvokas pointti. Kieli on kommunikaation väline. Ja jos viesti ei tule ymmärretyksi on syytä miettiä johtuuko tämä siitä että viestiä ymmärtämätön ei ole viestin tarkoitettua yleisöä. Vai siitä että viestijä on huono. ; Tosin jos jokin minun tekstini saa ihmisen oikeasti menemään sanakirjan ääreen, niin sitten olen tyytyväinen. Sillä se tarkoittaisi sitä, että tekstistä on opittu vähintään tuo yksi sana. Ja kiinnostusta sanan oppimiseen on ollut joten se on varmasti kunniakasta elinikäistä oppimista korostavan yhteiskuntammekin silmissä. (Tosin en usko että sanakirjaan oikeasti mennään. Sanotaan vaan tl;dr.)

Kielen "keskiluokkaistamista"

On itse asiassa melko selvää että kun isketään sekä sivistyssanoihin että kirosanoihin, on kysymys enemmän kielen "normalisoinnista". Hyvät tavat tuskin kieltävät sivistyssanoja. (Tai sitten etikettioppaat ovat muuttuneet rrrradikaalisti niiltä ajoilta kun hyviä tapoja minulle opetettiin.) Tai oikeastaan kielen keskiluokkaistamista. Paheksumalla tiettyjä puhumisen tapoja luodaan hyvien tapojen ja "huolestuneen vanhemman" harrastamalla lasten suojelulla ilmapiiri joka normittaa hyvin monia ihmisiä. Sitä on helppoa viitata sivistykseen kuuluviin hyviin tapoihin ja etikettiin samalla kun unohtaa että sanavarasto kuuluu yleissivistykseen. Ja että ihmisten alentaminen paarialuokkaan väärän sanavalinnan kautta on kohtuu vahvasti ns. sydämen sivistyksen vastaista.

Itselleni, jolla -erityisesti "livenä"- joka toinen sana on sivistyssana ja joka toinen kirosana on törmännyt tähän ongelmaan. Saan kuulla siitä miten on syytä siistiä puheita. (Yllättävän harvoin tosin.) Ja toisaalta saan kuulla siitä miten teitittelu ja muut vastaavat muodolliset läsnäolon tapani ovat "etäännyttäviä". ; Mutta mitä minä tälle voin. Aloitin lukemisen hyvin nuorena ja turmelin mieleni lapsesta lähtien korkeakulttuurikirjallisuudella. Olisi turhaa väittää että tämä ei olisi vaikuttanut siihen miten käsitän "kielen käyttämisen". Kiroilemaan opin vasta melko kypsässä iässä. (Olin lukioon mennessäni tunnettu siitä että en kiroile.) Mutta sitä on sitten tullut harjoitettua sellaisissa elinympäristöissä joissa kiroilu on toinen äidinkieli.

Tämä on lähinnä täydennys hyvin yleiseen ilmapiiriin jossa tietyt aiheet ovat tärkeitä ja jaettuja. Jossa niistä kannattaa olla samaa mieltä kuin muutkin. Kun retoriikkakin pitää sovittaa muottiin, on hyvin vaikeaa löytää sitä osaa kielenkäytössä jolla sitten voisi oikeasti tehdä sitä mitä varten kieli on. Eli ajatusten välittämiseen. Tuntuu että kommunikointia normitetaan niin paljon että viestintä tavallaan loppuu. Olen muutenkin erityisen kiinnostunut siitä miten ns. "kunnon ihmisillä" on oikeasti tapana määrittää sallittu kieli hyvinkin tarkasti.

Kun "kohteliaisuus" on tekosyy jolla syytellään ja moititaan ihmisiä esimerkiksi typeriksi tai huvittaviksi briljeeraajiksi pelkästään siksi että he käyttävät jotain omasta mielestä vääriä sanoja. Sanoja jotka tuntuvat liian banaaleilta tai oman käsityskyvyn ylittäviltä. Kun tälläinen haukkumisasenne nousee esiin, on selvää että kyse ei ole ystävällisyydstä, kohteliaisuudesta ja siitä että pyritään olemaan toisille decent human being. Kun retoriikkaantarttujien asenne on näin haukkumiskeskeistä ja ihmiseenkäyvää, on selvää että vastavuoroisuuden nimissä syntyy into vastata samalla epäkohteliaalla linjalla takaisin.

Mutta niinhän se on. Kuolemaa ei tarvitse pelätä. Koska kun on elossa sitä ei ole ja kun se on kohdalla siitä kärsivät muut. Asenteellisuus, huono sanavarasto ja pikkumainen asenne ovat vähän samanlaisia. No. Toisaalta. Niin on kiroilu ja "räväkkä kielikin". Kärsikäämme kuin siat!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Mielenkiintoista pohdintaa! Tunnustan itsekin kiroilevani, mutta se ei kuulu hyviin tapoihin, eikä julkiselle paikalle. Teitittely on tiukassa itsellänikin. Osa vanhemmasta sukupolvesta sitä vaatii, osa kammoksuu. Helpointa on aloittaa teitittelemällä ja kysyä/tarjota sinuttelua, johon moni vastaa tietysti. Tällöin ei ainakaan loukkaa ketään.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Kirosanat täsmentävät suomenkielistä ilmausta samalla tappaa kuin artikkelit englanninkielistä ilmausta. Siitä huolimatta pyrin välttämään kiroilua (huonolla menestyksellä) uskonnollisista syistä.

Toimituksen poiminnat