Ei-feministinen klähmintäartikkeli

Kuten jotkut kenties tietävät, minulla on hyvin "problemaattinen" suhde feminismiin. Pääsyynä on se, että se on niitä käsitteitä joissa käy siten että mitä enemmän aihetta lukee, sitä vähemmän ymmärtää mikä ylipäätään on peruskäsite "feminismi". (Mikä on feminismin kriteeriattribuutisto.) Siihen liittyvät monet peruskäsitteet ovat sotkuisia.

Enkä lähde siitä että feminismiä ei olisi usein esitetty väärin. Muistan miten koomiselta Pat Robertsonin feminismin määritelmä vaikutti. "The feminist agenda is not about equal rights for women. It is about a socialist, anti-family political movement that encourages women to leave their husbands, kill their children, practice witchcraft, destroy capitalism and become lesbians." Tämä ei enää edes ansaitse kritiikkiä. Ja miten monet feminismin kritiikit eivät ole juuri tätä parempia. Niitä kuvaa koko ilmiön tiivistäminen hyvin yksikäsitteiseksi termiksi joka on jopa kiitettävän eksakti. Mutta joka on sisällöllistetty lähinnä ilmiön äärimmäisimmillä esimerkeillä.

Voi tulla mieleen vaikka Akuliina Saarikosken lausunnot. Hän on esimerkiksi sanonut (lukusuojauten takana huolella olevassa blogissaan) "Miehet ovat Solanaksen sanoin itsekeskeisiä, kykenemättömiä empatiaan, rakkauteen, ystävyyteen ja huolenpitoon. Miehet ovat sivuseikka. Miesten aika on ohitse." Joka viittaa siihen että hänelle on tärkeää ajaa feminismiä nimenomaan naisasiana. Jota en pidä pahana. Joskin esimerkiksi suffragettien jotkut toimet ovat sellaisia että en voi niitä hyväksyä. Niin suhtaudun naisasiaan varovaisen myönteisesti. Jos naisilla ei ole äänioikeutta, niin heille on sellainen syytä hankkia. Ja helpoin tapa tasoittaa tilannetta on auttaa heikompaa. Joka johtaa naisasian korostumiseen. En silti voi kokea tuollaisia lausuntoja kovin … tasa-arvoisina tai sukupuolineutraaleina. Saarikoskesta saakin näppärän esimerkin joka voi tiivistyä liioitelluksi. "Feminismi on tuota – mieshalveksuntaa". No, sen sisällä on sitä. (Aivan kuten evankelisluterilaisessa kirkossa on mukana ties mitä hihhuleita. Mikä ei tarkoita että kaikki olisivat.) ;
1: Tämä toki tarkoittaa sitä että jos Saarikoski ja Solanas eivät ole väistämättä antifeministejä tai ei-feministejä niin se tarkoittaa sitä että sitten feminismi ei tarkoita samaa kuin tasa-arvo ja sukupuolineutraalius. Sillä kumpaakaan on melko mahdotonta löytää tuosta kyseisestä lauseesta. Se kertoo kuitenkin enemmän siitä että feminismi on kattokäsitteenä laajempi kuin miksi se usein määritellään. Valitettavasti tämä ei taivu kuitenkaan miksikään feminismin määritelmäksi jossa kuvattaisiin mitä feminismi sitten aina on.

En kuitenkaan tarkoita että feminismi olisi yleensä raivoisaa tai väärin. Vaan juuri sitä että se on sotkuinen. (Ja minulle, parsimonian ja saivartelun ystävälle tämä on hyvin suuri esteettinen rikos.) Esimerkiksi jos monilla tulee mieleen että feminismi tarkoittaa sukupuolineutraaliutta, niin ei voi tehdä muuta kuin lukea Luce Irigarayta jonka perusteeseinä on enemmänkin se, että sukupuolet ovat keskenään erilaisia ja on tavallaan vangitsevaa lokeroida samaan vankilaan. Hänen teksteissään nousee esille esimerkiksi teemoja siitä että Einsteinin suhteellisuusteoria on maskuliininen teoria. Kun taas Simone de Beauvoir kirjoittaa tästä samasta asiasta hyvin eri tavalla. ; Toisaalta voi olla leimallista että Ayn Rand oli sekä naiskirjailija että sukupuolesta välittämätön siinä mielessä että hän "Atlas Shrugged" tarinoi eräänalaisesta superihmisestä. Ja tässä sukupuoli ei ole tärkeä. Hän ei aja tasa-arvoa eikä feminismiä vaikka ajaakin sitä että naiset voivat tehdä sen minkä miehetkin. Kunhan vaan ovat kyvykkäitä eivätkä surkeaa epäonnistunutta massaa. Randin nimi ei tule toki usein mieleen feminismiaiheessa koska hän käsitteelee yhteiskuntaa ja taloutta. Mutta kun tiedostaa että hän on sukupuolesta melko tavalla välittämätön eikä feministi, niin se juuri vahvistaa sen pointin. Että nämä asiat ovatkin irrallisia vaikka niitä käytetään kuin ne olisivatkin synonyymejä.

Tämä sama on toki tiedostettu. Etenkin kun aiheeksi nousee profeminismi. ; On nimittäin niin että jopa feministien parissa on kahta luokkaeroa siihen miten miehiin suhtaudutaan. (Jolla on ilmeisesti synnynnäisesti merkitystä juuri omalle kohdalleni.) Osa näkee että mies ei voi olla aito feministi vaan hänen pitää olla profeministi. Osa taas pitää tarpeettomana tätä profeminismiluokkaa ja esittää että feminismi ajaa tasa-arvoa. Jossa siis mieskin voi olla feministi kunhan ajaa tasa-arvoa. Mikä ei toisaalta estä sitä että feministisiksi kirjoituksiksi lasketaan genreen mukaan kuitenkin sellaisiakin naiskirjailijoita jotka kirjoittavat nimenomaan naiseudesta. Ja voivat olla jopa aggressiivisia miehiä kohtaan. (Joskaan he eivät ole yleisiä.)

Kasvoin tähän melko kauan aikaa. Ja kävi kuten niille ateisteille jotka muuttuvat ateisteiksi luettuaan "Raamatun". Luin nuoruuspäissäni opaskirjan aiheeseen. Tarkalleen ottaen Liisa Huhdan ja Rosa Meriläisen "Feministin käsikirjan". Kirjassa kerrotaan aivan aluksi siitä, miten feminismi tarkoittaa samaa kuin tasa -arvon hakemista. Tässä kohden kuvassa esiintyy esimerkiksi murheellinen armeijaa käyvä mies. Feministi katsoo epätasa -arvoa ja korjaa sen. Näin feminismi on ihanteeltaan tasa -arvoinen. Tämä ei ole kiihkomielistä. Ja olisinkin tämän mukaan feministi. Mutta kun käsitellään muualla sitä miten jokaisen miehen tulisi olla feministi, ällistyn. Sillä kirjasta sai sellaisen kuvan että kun heiluttaa feminismin lippua on mahdollista poimia feminististen ajatusten kirjosta ne kannattaa ja että tämä on niin monipuolista ja vapaata että käytännössä jokainen voi tehdä tämän. Asian ilmaisi kenties erikoisemmin mies. Pasi Malmin "Kymmenen syytä olla profeministi" -vihkonen määritteli profeminismin "Tämän postmodernin ajatuksen seurauksena voidaan päätyä siihen tulokseen, että profeministin on mahdollista poimia feminististen ajatusten kirjosta juuri itselleen sopivat, joita hän (pro) kannattaa. Valittuaan kannattamansa feministiset ajatukset, profeministi määrittyy samalla myös antifeministiksi, koska lähes kaikkia feminismin piirissä esitettyjä ajatuksia on kritisoitu feministien taholta." Itse olen ajatellut että asiat ja mielipiteet ja niiden perustelut ratkaisevat. Jos jokainen voi olla feministi, se ei tarkoita mitään muuta kuin jotain jengitunnusta. Itse en suostu kuulumaan mihinkään identiteettiin jota en jollain tavalla ymmärrä. Tämä suhtautumistapa luonnollisesti ärsyttää monia.

Pääsen tästä maailman pisimmästä ja omituisimmasta alustuksesta itse asiaan.

Koska nyt on muodikasta puhua seksuaalisesta häirinnästä, otan hyvin omanlaiseni tavan suhtautua asiaan. Se on hyvin erilainen kuin "Voima" -lehden haastattelussa olleen Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkösen.  Hänkin toki yhtäällä korostaa että hän "taistelee jokaisen ihmisen tasa-arvon puolesta." Ja toisaalla hän sanookin että "Sukupuoli ei ole ihmistä sinällään määrittävä tekijä." Toisaalta hän ei kuitenkaan suostu siihen että sukupuolella ei olisi merkitystä. Vaan korostaa nimenomaan sitä että identiteetin kannalta sukupuoli sitten olisikin aivan hirvittävän merkittävä "Kuuluu feminismiin, ettei kenenkään toisen ihmisryhmän puolesta mennä sanomaan, miten asia pitää tuntea ja kokea." Itse ajattelen että olen itse asiassa ajamassa tasa-arvoa nimenomaan sitä kautta että ajattelen kuuluvani alakulttuuriin nimeltä ihminen. Ja jos jotain olen oppinut siitä miten esimerkiksi seksuaalinen häirintä on ikävää niin olen tehnyt opit jotakuinkin siten että olen itse kohdannut niitä.

Suhtautumistapani tähän on hyvin samastumiskeskeinen. Ja siinä ei ole tilaa sille että toinen alakulttuuri komentaa minulle mikä heidän alakulttuuriaan loukkaa. Toki jos hyvä saamelainen käyttää saamipukua tietyillä säännöillä niin hän saa niin tehdä. Mutta on hyvä jos ei puutu siihen miten minä pukeudun. Samoin jos tiukat tietynlaiset palmikot koetaan afrikkalais-amerikkalaiseen alakulttuuriin kuuluvaksi niin tottakai sellaisen tukan saa laittaa. Mutta jos kaukaasialaisen näköinen kalpeanaama ei saa sellaisia ottaa jos tykkää niin kenties tämä ei nyt ole sen alakulttuurin asia. Ja sama koskee niin intiaanipäähineitä kuin skottilaisten kilttejäkin. Ja mitä tahansa, oikeastaan. Tämä on monista melko vastenmielistä. Ja tähän mielipiteeseen on tietysti oikeus ja sen saa myös sanoa. Turha kuvitella että se vaikuttaa tekoihini juuri mitenkään. (Not your business mihin pukeudut jos et maksa palkkaa ja pukuehtoja ei ole mainittu työsopimuksessa jonka olen allekirjoittanut. Jos teen sopimuksen niin sitä pidän. Mutta yleensä tässä sitten odotan jotain itsellenikin.)

Se on toki näkynyt esimerkiksi siinä että kun joskus saan valituksia siitä että vien tilaa sillä että istun haarat leveänä, olen pyytänyt naisia elämään yhden päivän verran siten että heillä on kuivaamaton sitruuna alushousuissaan. Ja kulkisivat ympäriinsä sen kanssa. He eivät voi tietää mitä hiertymiä minulla on missäkin. Mutta tuota kautta he voivat saada siitä aavistuksen. (Sain tähän muuten idean siitä miten isille opetettiin sympatiakykyjä siten että he joutuivat kantamaan "raskausmahaa" eli repunkaltaista painoa mahansa päällä. Pidän tälläisiä opettavaisina.)

Kaiken mitä olen oppinut, olen oppinut kantapään kautta.

Ja yhtenä syynä tässä on se, että minulle on siunaantunut yksi kohtuullisen hyvin muodostunut ruumiinjäsen. Nimittäin ahteri. Useampi ihminen on ollut tästä yksimielinen. Joku voisi jopa sanoa että jos "normatiivinen yleinen kauneuskäsite" otetaan ytimeen niin itseäni teologisempi voisi sanoa että kun Jumala loi minut, hän aloitti peräpäästä ja huomasi että niin on hyvä. Siksi hän päätti osoittaa armeliaisuuttaan ja antaa kauneutta tuplasti. Niinpä Hän viisaudessaan valmisti toisenkin persustan ja laittoi sen naamani paikalle. (Sitten ihmettelette miksi profiilikuvassa on niin merkittävässä roolissa kahvikuppi.)

Tämä on tuottanut joitain omituisia tilanteita. Olin nuorempana hyvin ujo. Ja ensimmäisessä vakavammassa työpaikassani olin Bingossa pelejä pyörittämässä. Pelaajien joukossa oli muutamia hieman vähemmän häveliäitä iäkkäämpiä naisia. Osa heistä nipisteli minua persiestä ohimennessäni. En nostanut asiasta hirveää meteliä koska olin silloin vielä ujo(hko). Toisaalta juuri tämä häveliäisyys teki tilanteesta erityisen kiusallista. Jos olisin ollut yhtä reteä kuin mummelit ei tilanne olisi ollut yhtä suuri ongelma. Opin tästä sen verran että jos minä saan tälläistä kohtelua harvakseltaan niin ei ole varmasti mukavaa olla sellainen joka saa vastaavaa koko ajan. Minulla ei ollut edes tissejä joita kouria, joten ei varmasti ole "imartelevaa ja vain imartelevaa" että niihin käydään näveltämään tai nipistelemään.

Toisaalta mieleeni on jäänyt myös se, että erään kerran minun oli pakko seisoa ruuhkajunassa. Seisoin tukevasti vähän sellaisella asenteella mitä Fiore dei Liberi on meille opettanut. Siinä sitten lueskelin lehteä samalla. Junan kulku ei ollut tasaisinta mahdollista. Parin aseman päästä eräs keski-ikäinen nainen siinä lähellä rupesi kertomaan, kuinka oli katsonut kuinka tasapainoni on nauliintunut hienosti. Että miten kaikki muut näyttävät kaatuilevan, mutta että minä vaan seison paikallani kuin asia ei hetkauttaisi lainkaan. Hän siirsi puheensa ahteristooni, tarkemmin ottaen siihen miten se heilui asemien kohdalla. Tämä ei tietysti kamppailullis-mekanistisesti yllätä, koska vakaus perustuu siihen että polvet ja lantio pitävät tasapainopisteen juuri oikeassa kohdassa tukipinnan yläpuolella. Tärkein asia, jolla tämän saa mietittyä on miettiä missä häntäluu on. (Käytännössä asian voi ilmaista kysymällä itseltään ; "Where is my ass".) Olin kuitenkin jokseenkin kiusaantunut siitä tiedosta että ahteriani katseltiin ja se oli myös puheenaihe. Miehenä varmasti saisin vastaavassa tilanteessa moitetta sukupuolisesta häirinnästä. Ja tuon tapauksen perusteella ymmärrän miksi. Tuntematon nainen jota en ollut koskaan tavannut keskusteli kanssani ensimmäisenä takamuksestani. (Joka on toki minulle rakas, joskin joskus tarpeettoman äänekäs, aihe. Minulla on ollut se aina.)

Uskallankin sanoa että kulttuurissamme jopa tuijotus on nähty vahvana. Muistan kuinka joskus itsekin olen tehnyt asiassa jonkinlaisen virheen. Oli eräänä iltana junassa väsyneenä. Olin hyvin tiedoton automaatilla kulkeva robotti. Havahduin tästä ajatuksettomasta zen-koomasta yllätyksekseni kun sain kommentin toisesta penkkirivistä "älä katso mun tissejä!" En tietoisesti tuijottanut, enkä tiedä yleisesti ottaen tuijottavanikaan. Kenties väsyneenä jokin esitietoinen evoluutiopsykologian aivoihin ohjelmoima kaava meni päälle ja kohdisti katseeni epäsopivasti. Vastaukseni oli "älä sinä tuijota mun silmiä!" Joka oli spontaaniudessaan ja röyhkeydessään – mutta toisaalta myös oivalluksena – ällistyttävä. (Toisaalta minulta ei kannata odottaa mitään vähempää tällä rintamalla. Tässä minulla on jotain puoliammattilaisylpeyttäkin jo pelissä.)

Ylipäätään tuijotus on kulttuurissamme uhkaavaa. Eikä ole soveliasta aina tuijottaakaan. Etenkään jos on esikeski-ikäinen setämies. (Joka voitaisiin tuomita siitä että hän on pervo mutta tämä pervous harvemmin näkyy. Joka kuitenkin oikeasti tuomitaan siitä että Jumala on lahjoittanut hänelle edellä mainitsemani tuplamäärän kauneutta joka ei sitten olekaan oikein kaunista.) Ja kun esimerkiksi katsotaan että Suomessa opetetaan että "Naiset pukeutuvat katseita, ei kosketusta varten", kyseessä on todennäköisesti jotain joka on helpompaa saada taottua vieraskulttuurisen mieleen. Luultavasti pukeutumiselle on kaksi em. selitystä vahvempaa lähestymisnäkökulmaa. (Joita tarvitaan juuri siksi että tuijotus koetaan uhkaavana tai häiritsevänä ja asiattomana aika helposti. Itse sorrun siihen vain kun olen valitettavan tajuttomana. Vain hengittäminen, kuolaaminen suu auki ja vinoiluosa aivoista toimivat. Muu on sammutettu visusti.) ;
1: Naiset pukeutuvat itsensä vuoksi ja näyttääkseen kauniilta. Ja tässä ei välttämättä haeta mitään sosiaalista. Sitä kenties vaan pukeudutaan kauniisti koska se vaikuttaa omaan itsetuntoon. Kauneus ilman ulkopuolista katseen kohdetta on aivan mahdollinen. Itsekin pukeudun mielelläni vaatteisiin joista itse pidän ja jotka ovat minusta cooleja. Naisten asiasta pitäminen on mahdollinen sivutuote. (Joskin harvinainen koska minulla on kaksi persusta mutta ei tyylitajua.)
2: Itse asiassa vaikuttaa että suuri osa naisten pukeutumista on naisten keskinäistä hierarkiannäyttöä. Eli naiset eivät meikkaa miehiä miellyttääkseen vaan antaakseen viestejä toisille naisille. Tässä mielessä ne eivät olekaan välttämättä mikään viekoittelukeino vaan vertautuvat enemmän renessanssiherrasmiesten pukumiekkoihin. Niillä demonstroidaan oma varakkuus, status ja tyylitaju. Tämä selittänee osaltaan sitä miksi naistenlehtien ja miestenlehtien antamat näkökulmat ja naiskuvat ovat keskenään niin erilaisia. Kun nainen ostaa naisten kesken "Cosmopolitanin", hän lukee sieltä jotain muuta kuin sitä miten miehet manipuloivat naisia. Hän lukee naisnäkökulmaa joka ajaa häntä ylemmäs naisten keskinäisessä kilpailussa.

Tämä voi tietysti johtaa siihen kysymykseen että miten ihmiset sitten ylipäätään voivat flirttailla?

Kysymys on oleellinen. Itsekin flirttailen silloin tällöin. Pyrin kuitenkin rakentamaan tätä sitä kautta että rakennetaan positiivista ja tutustuvaa ilmapiiriä. Eli luon tilanteen jossa tuttuus ja yhteinen roisiustaso määräävät tilanteen etenemisen. Tärkeintä on se että molemmat ovat vähitellen kokeilleet toisen rajoja eivätkä ylittäneet niitä hirveän paljoa kerralla.

Sitä kautta sitä vaan joskus törmää tasapuoliseen ja aidosti tasa -arvoiseen tilanteeseen, sellaiseen joka löytyy Umberto Econ "Foucaultin heilurista". Siinä mies pyytää anteeksi koska on suorasukainen ja haluaa rakastella. Nainen sanoo että mies on mies-sika. Ja kun mies on jo lähtemässä pois, jatkaa nainen että se on vain hyvä asia, koska hän itse on nais-sika. Toki tässäkin tavallaan ratkaisee "alhaisin yhteinen tekijä". Mutta se on sentään samanarvoista. (Tämä on syy jonka vuoksi en yleensä välitä ystävieni sukupuolesta. Mutta olen kuitenkin sen verran tiedostanut asian että naispuoleisten kavereiden kanssa käy niin että jos kontaktia on enemmän ja tiiviimmällä aikataululla, korostan että olen heteroseksuelli pervo setämies jolla on silmätkorvat päässään. Ja jolla saattaa tulla miesmäisiä tunnetiloja alushousuihin. Ja että jos niin sattuu käymään niin tiedotan asiasta ja voimme kenties siinä vaiheessa ottaa etäisyyttä tai jotain. Että neuvotellaan sitten jos näin käy. Ja että näitä tanakoita tunnetiloja ei ole kunnes toisin ilmoitan. Että tällä avoimuustasolla on syytä mennä.)

Koen kaiken lisäksi, että tämä kaikki kohentaa tasa-arvoa. Siitä onko tämä feminismiä en sano sanaakaan. Sen verran tiedän että en leimaa itseäni antifeministiksi enkä feministiksi enkä profeministiksi. Koska teen mitä teen ja se joko on tai ei ole feminististä. Mutta mihinkään en identifioidu jos en sen sisältöä ymmärrä ja sen ehtoja ja sisältöä myös hyväksy. En etenkään jos tämä identiteetti on jokin jota tehdään jotta päästäisiin mukaan jengiin ja saataisiin arvostusta. (Sehän on minunlaisille erikoisuudentavoittelijoille antimainos suorastaan.)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu