Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Kuolevaisuuteensa pettyneille

  • Kuolevaisuuteensa pettyneille

Uskonnottoman elämää kutsutaan melkoisen usein nihilistiseksi. Olen kuullut eläväni arvotyhjiössä. Uskoisin kuitenkin että tämä pitää paikkaansa vain kun käytän erästä tiettyä panssariani. (Olen nimennyt sen arvotyhjiöksi.) Tämän ajatellaan olevan vain todiste siitä että en ole oikea uskonnoton. Tämä olkoon teksti tästä.

Voisin lähteä siitä, että monille merkityksellisyys tuntuu olevan jotain kovin mahtipontista. Ja toisaalta he tuntuvat olevan enemmänkin pettyneitä siihen että uskonnoton joutuu usein painimaan kuolevaisuuden kanssa. (Jos mukaan ei oteta joitain tekno-optimisteja.) He tuntuvat olevan enemmänkin kuolevaisuuteen pettyneitä sellaisella tavalla joka projisoituu siihen että he ajattelevat uskonnottomuuden olevan elämäänsä pettyneitä.

No, oma maailmankuvani ei kieltämättä ole kovin valoisa. Se muistuttaa jossain määrin "Earthling Cinema" -huumoriohjelman elokuvantulkintaa "Hidden Meaning in Guardians of the Galaxy". Siinä kerrotaan että elokuvan sankarit ovat itse asiassa poikkeuksetta traagisia hahmoja. Siinä myös tapahtuu kohtuu ankaria ja ikäviä asioita. Se kuitenkin tuntuu hauskalta ja vauhdikkaalta elokuvalta, koska pahimmat tapahtumat sävytetään svengaavalla taustamusiikilla. Myös huumoria käytetään ; Aina kun kohtaus on lähestymässä vakavuutta, sitä kevennetään irtovitseillä. Elokuvan voidaan nähdä antavan huumorin lyhytaikaiseksi ratkaisuksi kun taas pitkäaikaiseksi ratkaisuksi tarjotaan ystävyyttä.

Myös tarjottu loppukevennys on tarpeellinen. "You see, when it comes to confronting the horrors of a bleak and violent universe, there are two options. You can either let it consume you and seek vengeance, or you can laugh it off with friends. Me? I choose the former every time." Tämä on tärkeä muistaa. Sillä kirjoitin aikaisemmin siitä miten minusta olisi hyvin vaikeaa saada Nietzscheläistä yli-ihmistä koska olen ylipäätään liian kaunainen. Minun on syytä jatkaa aiheesta siihen miten minun vaikeaa nähdä tässä missään merkityksettömyyttä. Kostaminen on syvästi mielekästä ja merkityksellisen tuntuista. Se antaa suuntaa päätöksille. Se on täynnä tavoitteita ja intentioita.

Miksi ei "ei"?

On syytä aloittaa L. J. Mackien teoksesta "Ethics". Hän tavallaan tuo esiin jotain hyvin oleellista "The denial of objective values can carry with it an extreme emotional reaction, a feeling that nothing matters at all... Of course this does not follow; the lack of objective values is not a good reason for abandoning subjective concern.." (Objektiivisten arvojen hylkääminen voi johtaa vahvaan emotionaaliseen reaktioon, tunteeseen että mikään ei merkitse mitään ... Tietenkään näin ei käy ; Objektiivisten arvojen puute ei ole hyvä syy hylätä subjektiivisia asioita. [Minusta olisi hauskaa laittaa tähän "asian" tilalle toinen vaihtoehto, "huolia". Mutta alkuperäinen lause ei viittaa tähän.]) Sillä kun katsoo nihilismikokemuksien kuvauksia, voidaan huomata että niissä on kyseessä jokin muu kuin looginen tai väistämätön syy-seuraussuhde.

Mackien tilanne muistuttaakin siitä että päätelmä muistuttaa enemmänkin sitä että joku ajattelisi että jos A:sta seuraa B niin se, että ei ole A:ta merkitsisi että ei olisi B:tä. Ajatus tuntuu monista intuitiivisesti järkevältä. Mutta se on vähän sama kuin selittäisi että jos siitä että olet ritari voidaan päätellä että pukeudut haarniskaan. Ja tästä seuraisi se,e ttä jos et olisi ritari niin sinulla ei olisi haarniskaa. Kuitenkin myös larpnörtit, botnaajat ja erilaiset HEMA -heebot voivat pukeutua haarniskaan olematta ritareita. Päätelmä olisi siis non sequitur. Nihilismi ja Jumalattomuus vain väitetään yhdeksi ja samaksi. Luultavasti juuri siksi että on ajateltu että Jumala antaa moraalin, tai perustan ns. objektiiviselle moraalille.

Väitteissä lainataan helposti Nietzscheä koska hänellä on sanonta jota voidaan käyttää vertauksena. Ja kuten useita vertauksia, sitä voidaan käyttää harhaanjohtavalla ja puutteellisella tavalla. Vertaukset, toisin kuin kalkyyli, ovat monitulkintaisia. Kyseessä on tietenkin "kun katsoo kuiluun, kuilu katsoo takaisin" -vertaus. Lainaamisen henkenä on yleensä se, että on koettu jotain joka sitten on hyvin raskasta ja vaikeaa. Ja tämä sitten koetaan todistuksena tyhjyyden takaisin katsomisesta. Eikä esimerkiksi siitä, että jos katsoo maailmaa rationaalisesti niin sitten maailma näyttäytyy rationaalisena. ; Nietzschehän toisaalta esitti että jos on epävarma teon (laadullisesta) hyvyydestä tai huonoudesta, se on syytä jättää kokonaan tekemättä. Ja että kaikki mikä tehdään rakkaudesta tehdään hyvän ja pahan tuolla puolen.

Tämä johtuu siitä että nihilismiä ei ymmärretä erottaa pettymisestä. Tässä voisi auttaa vanha aforismi siitä, miten kyynikot eivät ole menettäneet ihanteitaan vaan sen sijaan he ovat pettyneitä optimisteja. ; Jos ei ole mitään minkäänlaista toivottavuutta, niin miten sitten voimme ylipäätään pettyä? Tämä on se oleellinen kysymys aiheesta. Se, joka jätetään kysymättä. Se on helppoa jättää kysymättä koska annetaan periksi tunteilulle. ; Ongelmana onkin se, että kyyninen ei ole nihilisti. Esimerkiksi minä olen hyvin kyyninen hahmo. Sellaisella tavalla jossa asioilla on liikaakin merkitystä. Jonkin asian puolesta tai jotain vastaan vihastuva nihilisti olisi hyvin erikoinen. Kyynikko onkin enemmän pettynyt romantikko kuin nihilisti.

Asian perustelu on paikoitellen "tekninen" tai "kuiva". Tai "sellainen, että jos haluat että joku ymmärtää ajatuksenjuoksuasi niin kertoisit asian niin että lapsikin sen ymmärtää", mutta jossa unohtuu se, että joitain juttuja ei tehdä siksi että ne ovat helppoja vaan siksi että ne ovat vaikeita.

Tässä on syytä katsoa Guy Kahanen kirjoittamaa analyysiä otsakkeella "IF NOTHING MATTERS" nihilismistä ja siitä miten sitä on määritelty hieman eri tavoinkin filosofiassa. ahane on siitä hyvä lähde, että hän ei oikeastaan varsinaisesti mitenkään tue tai puolusta nihilismiä, hän enemmänkin lähestyy ja määrittelee sitä ja katsoo minkälaisia loogisia "seuraa/ei seuraa" -lausumia niistä sitten seuraa.

Nihilismin määritelmät ovat keskenään erilaisia. Mutta niissä on yhteisiäkin teemoja. Jos otetaan väitelause jonka mukaan "Mikään ei ole hyvää eikä pahaa" ("Nothing is good or bad.") ja "kaikki arvottavat väitelauseet ovat vääriä" ("All evaluative propositions are false.") , ollaan hyvin vahvassa metaeettisen nihilismin virrassa. Tässä kysymyksessä on se, että arvottavuutta ei ole, "millään ei ole merkitystä" ("Nothing matters").

Tämä on paljon vahvempi väite kuin relativismi. Relativismissa kun esitetään että on olemassa jotain arvioita. Relativismi on moniarvoisuutta. Sitä että jos otetaan eri moraalilähtökohdat niin sitten tulee erilaisia lopputuloksia. Moraali voi riippua kulttuurista tai subjektin henkilökohtaisista tunteista. Joka ei tarkoita että niitä ei ole olemassa tai ne eivät viittaisi johinkin. Periaatteessa tämä kannanotto on vähän sama kuin jos väittäisi, että (a) matematiikkaa ei ole olemassa sen jälkeen kun matematiikka tajuttiin aksiomaattiseksi järjestelmäksi jossa itse asiassa on useita keskenään erilaisia matematiikkoja ja (b) väitettäisiin että jos jostain ei ole tietoa sitä ei voi olla olemassa.

Relativismia pidetään usein "nihilisminä jolla on frakki päällä". Mutta näin ei kuitenkaan ole. Ja erehdys on oikeastaan sama uskonnottomuuden kohdalla. (En ihmettele jos konservatiivikristitty tekee samaa virhettä kaikkien kohdalla. He ovat huonoudessaan konsistentteja. Sen sijaan ihmettelen niitä sofistikoituneita jotka ymmärtävät että moniarvoisuus ei ole nihilismiä vaan on arvokasta ja kunnioitettavaa, mutta joista merkitys katoaa heti kun Jumala ja teismi heitetään ikkunasta. He ymmärtävät asian toisaalla joten on pahaa keksiä mitään syytä miksi he eivät ymmärrä asiaa toisessa kontekstissa. Paitsi "asennevamma", tietysti.)

Nihilismistä kannattaa kuitenkin tehdä "tiivistelmiä" jotka kitetyttävät sen taustaideaa runsaasti. Tämä voidaan kuvata argumenttimuodossa. Jossa premisseistä seuraa johtopäätös. Kahane tekee asian seuraavalla tavalla: Se on määritelmä nihilismille. Ja tästä voidaan tehdä argumentti sille millä ehdoin asiat ovat nihilismiä tai eivät ole nihilismiä. Se on loogisesti validi ja se nojaa kahdelle premissille.

"Some metaethicists hold that"...
"(1) Nothing matters objectively."...
"(2) For something to matter just is for it to matter objectively.
And from (1) and (2), it simply follows that
(3) Nothing matters."
...
"It’s not particularly surprising that few metaethicists explicitly endorse both (1) and (2)."


Nostan esiin sen että ollakseen nihilismiä täytyisi hyväksyä sekä taustaoletus että (1) Mikään ei merkitse objektiivisesti ja (2) jotta jollain olisi merkitystä sen tulisi merkitä objektiivisesti. Ja vain harvat metaeetikot tai ihmiset tosiasiassa hyväksyvät sekä oletuksen 1 ja 2. (Saati elävät niiden mukaan.)

Tämä on hyvä muistutus. Sillä edes minä en ole nihilisti vaikka epäonnistunkin olemaan Nietzscheläinen yli-ihminen. Samoin Sartren angsti ei kuvaakaan sitä miten ilman Jumalaa olo on merkityksetön. Angst onkin tunnereaktio jonka ytimessä on se, että jos tietää Jumalan määritelmän niin Jumalan puute on merkityksellinen. Sartre itse asiassa kuvaakin olemassaolemattoman ja poissaolevan merkityksellisyyttä vertaamalla tilannetta kahvilassakäyntiin. Jos ajattelet että ystäväsi on kahvilassa ja etsit tätä, se että häntä ei ole on syvästi merkityksellistä. (Jokainen jolle on tehty deitteillä ohari tietävät tämän aika riipaisevasti.) Jumalan ei tarvitse olla käsitettä kummemmin olemassa jotta siihen reagoiminen muuttuu mielekkääksi. ; Sartre näkee että ihminen on maailmaan heitettynä ja tämä on raskasta koska ihmisellä on sekä vastuu että vapaus jotka ovat toisiinsa sidottuja. ; Minulle asiat ovat merkityksellisiä. Ne ovat asennevammaisella tavalla merkityksellisiä, joten en kelpaa yli-ihmiseksi. Tämä tekee minusta "kyynisen paskiaisen" mutta ei "nihilistiä".

Toki asiaa voidaan lähestyä psykologisemminkin.

Moni tuntuu ajattelevan, että logiikka ei paina koska kyse on kuitenkin psykologiasta. Tämä on mielestäni arvokas pointti. Kenties voisi olla niin että ihminen voisi hylätä premissin 2. Mutta kenties emme vain voi, koska ihmisen psykologiassa olisi sellainen rakenne. En ihmettelisi tätä hirveästi. Kognitiivisessa uskontotieteessä kun paljastuu monia asioita. Esimerkiksi sellaisia, että voimme pelätä kummituksia vaikka emme uskokaan niihin. Jotkut biologiset ajatusmallit vain synnyttävät ristiriitoja tunteenomaisen liskonaivon ja rationaalisen tosiasioiden tuntemisen välille.

Kahane käsitteleekin sitä, miten nihilismille on olemassa toinenkin liitos. Jos ajatellaan että "millään ei ole merkitystä" ("Nothing matters") ei olekaan logiikkasäätämiseen perustuva metaeettinen lausunto vaan tunnereaktiota koskeva lausuma. Koska "merkitys" saa sanana eri sisältöjä tapahtuu helposti siirtymä ajatuksesta aivan toisenlaiseen ja sitten näitä pitää samana. Tällöin lopputulos on enemmänkin muotoa "Meillä ei ole mitään syitä tehdä, haluta tai tuntea mitään" ("We have no reasons to do, want or feel anything".) Tämä on monta kyynärää lähempänä tunteilua. Siinä mielessä että se ottaa kantaa tunteisiin. Noin muotoiltuna mielikuvat menevät enemmän kohti stoalaisuutta kuin itkeskelyä. Tilanne kääntyy "Jos millään ei ole väliä ei olisi mitään syytä siihen että nihilistien oikeassaolo vaikuttaisi mitenkään yhteenkään nihilistien kokemaan tuntemukseen". ("If nothing matters, there couldn’t be reasons to respond to this fact with any emotion or act.") Asiat eivät yksinkertaisesti ole huonommin ja epäeettisemmin tai murehduttavammin jos nihilismi on totta. ("If nothing matters, this couldn’t make things bad, or worse.") Tämä ei toki poista sitä tosiasiaa että nihilistillä ei ole mitään syytä myöskään luopua negatiivisista tunteistaan. Eihän muutostila ole sen kummempi. Ei voida sanoa että nihilistin olisi syytä kärsiä vaikka Sartren kuvaamasta angstista.

Miten ihmeessä katastrofaalinen tai väkivaltainen maailma harmittaisi jos millään ei olisi merkitystä? Miksi kuolema harmittaisi tai ahdistaisi jos ei olisi mitään merkitystä? Nihilistille nuo eivät muuttaisi asioita. Mutta jos sen sijaan katsoo että on subjektiivisia merkityksiä niin tilanne muuttuu. Sitten nuo ovatkin kyynistäviä eivätkä nihilistisoivia...

Miten ihmeessä jumalaton siis kärsisi, ellei oleteta että hän joutuisi jossain välissä hylkäämään sen pahamaineisen premissi 2:n siitä aiemmasta loogisesta päättelyketjusta? Ja tekisi tätä ikään kuin automaattisesti ja psykologisesti? Ehkä ihmisen mieli vain menee niin että tuo premissi helposti hylätään jos se ensimmäinen premissi hyväksytään... Mutta mitäpä väliä tällä on. Kun ei näiden tekstien kirjoittaminen muuta mitään edes heillä jotka kovasti uskovat siihen että maailma on pullollaan objektiivista merkitystä ja että heidän jumalattomuus=nihilismiä -päätelmänsä on looginen, tosi ja vakuuttava ilmiselvyys...


Vaahtoaisin enemmänkin, mutta minulla oli kova kiire muuttaa tämä kauhugenreen sopiva luolan ja kidutuskammion yhdistelmä (jota maailmaksi kutsutaan) diskohalliksi...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Jerry Cottonissa esitettiin aikanaan intiaanien viisautta seuraavasti: Niin kauan, kun on elämää, on myös toivoa vihollisen kuolemasta.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Kiitos tästä. Selvensi huomattavasti joitakin asioita. Fanitan Diogenesta.

Mutta minä en ole varma, olenko kuolevainen tai onko minua olemassakaan. Ehkä olen vain luontoni ilmentymä. Väestä tullut ja väeksi palaava.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Taidat vain teeskennellä olevasi olemassa.

Pitääkö muuten lääkärin oikeasti olla empaattinen, vai riittääkö näytteleminen?

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Lääkärin empaattisuuden pystyy laskemaan saatujen lääkemääräysten määrästä.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #4

Toimituksen poiminnat