*

Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Rukoilette puolestamme?

Richard Dawkins sai lievän aivohalvauksen 5. helmikuuta 2016. (Hän ei tullut prosessissa uskoon, vaikka asiaa varmasti on toivottu. Kristityt iloitsisivat. Ja jos niin olisi käynyt niin monia ateistejakin tilanne olisi huvittanut jos ei ilahduttanut.) Tämä käynnisti erikoisen tapahtumaketjun josta jopa BBC uutisoi. Englannin kirkko oli virallisella twiittikanavallaan rukoillut Dawkinsin puolesta. Puolesta rukoilu oli koettu trollaavaksi, ignorantiksi ja muuta vastaavaa. Viestin korostettiin olevan nimenomaan asiallinen ja hyvää tarkoittava. Tämä herätti tietenkin kysymyksiä siitä pitääkö uskovaisen rukoilla ateistin puolesta. Ja pitääkö tästä kertoa. Eikä se valittajille tarjoittu vaihtoehtokaan tuntunut asialliselta "I'm not praying you make a swift recovery, which I hope you'll appreciate." Dawkins itse on ollut tilanteessa maltillinen (ja harvasanainen) mutta kinaa on käyty ahkerasti internetissä hänen faniensa puolelta.

Itse toki toivotan ihmisille fraasimuotoiltuja toivotuksia. Esimerkiksi "hyvää lääketiedettä". Olen myös sairaalle kristitylle ystävälle joka toivoi puolestaan rukoiluja, että toivon Darwinin olevan hänen tukenaan. (On toki jokseenkin kiinnostavaa ja luultavasti oireellista, että muutamat kristilliset kirosanat ovat suosiossani enkä ole uudistanut niitä. Maalliset osaavat toivotella asioita, mutta kristinuskon ansiot kiroilulle ovat ilmiselvät ja valtavat.) Nämä herättävät yleensä enemmän ällistystä kuin pahastumista. ; Itse pidän puolesta rukoilua vähintään parempana kuin monia muita viestejä joita Dawkins on saanut. Nekin ovat peräisin fundamentalistikristityiltä joten mukana on vain rakkaudellisia kunnioittavia viestejä. Sellaisella tavalla joka maallikon silmissä näyttää siltä että kirjoittaja on sekä tyhmä että ilkeä. (Mikä ärsyttää jopa meitä älykkäitä ja ilkeitä koska ilkeydestä puuttuu taito, jos ollaan kerran pahoja sen voi sitten saman tien tehdä osaavasti!)

Toki on selvää että twitterkohun takana on se, että Englannin kirkko ja Dawkins ovat kuuluisia. Heidän valtansa ja maailmankuvallinen symboliikkansa on se joka on käynnistänyt asiasta puhumisen. Rukoilun kohdalla on kuitenkin kyse enimmäkseen hyvistä tavoista. (Asiasta, jota ei hirveän korkealle arvosteta nyky-yhteiskunnassa. Poliittinen epäkorrektius ja rohkea toisinajattelius ja räväkkä käytös ovat sen sijaan monista hyvin arvostettavia piirteitä.)

Hyviä tarkoituksia joita pahastuminen on typerää

Rukouksen oikeutus on yleensä siinä että rukoilija itse vilpittömästi toivoo hyvää. (Tämä varmasti pitääkin monesti paikkaansa.) Hän tuo asian esiin oman maailmankuvansa kautta. Ja tässä kohden viestin asenne tulisi hyväksyä yli muodon. Ongelma on tietenkin siinä että vastaanottaja ei jaa tätä uskomusta tai maailmankuvaa.

Osa uskoo että hyvä ja reiluus ei tunne maailmankuvarajoja. Osa uskoo siihen että ihmisen tulee saada ilmaista oma hyvän tarkoittamisensa omilla sanoillaan. Toiset korostavat että taitava reetori ja viestijä ja kommunikoija ottaa myös kuulijan huomioon ja muotoilee viestin tavalla joka on sujuva ja miellyttävä heillekin. ; Skisman ydin on tavallaan siinä että uskovaiselle rukous on aina enemmän kuin -ilmiö. Sitä ei voi synonymisoida maalliseksi. Toisaalta uskonnottoman puolelle tässä annetaan lahja joka itse haluaisi saada sen sijaan että annettaisiin lahja jota saaja itse arvostaa ja katsoo tarvitsevansa. (Suuri osa joululahjariidoista syntyy muuten tämänlaisista tilanteista.)

Ja tässä kohden voidaan huomata että puolesta rukoilusta loukkaantumisessa on vahvasti samoja sävyjä kuin niillä kristityillä jotka pahastuvat siitä että joulukahvikupeissa ei ole niitä ilmauksia joita he itse haluavat käyttää. (Olen ollut hieman ihmeissäni miksi joulukielenkäytön kohdalla "Seasons Creetings" tai "Happy Holidays" on myrkkyä monelle sellaiselle uskovaiselle josta on aivan asiallista rukoilla toisen puolesta ja ilmoittaa tästä.)

Niin pahastuminen kuin rukoilukin voi olla typerää.

Pahastuminen on typerää. Mutta voi itse rukoilukin silti olla sekä absurdia että hyväntahtoista. Tilanne jossa rukoilija haluaa näyttää toiselle ihmiselle että rukoilija välittää tästä toisesta ihmisestä. On varsin omintakeista jos tätä tavoitetta harjoittaa tavalla josta vastaanottaja ei pidä. Tämän ohittaminen kertoo päinvastoin juuri päinvastaista viestiä. Sitä että rukoilija ei välitä sen toisen ihmisen tunteista. Julkiateistin puolesta rukoilu voikin kertoa että ihminen välittää omasta uskonnostaan ja tämän Jumalasta niin paljon että on halukas ohittamaan toisen ihmisen ja tämän tunnetun näkemyksen ihan tyystin jopa silloin kun kyse on positiivisesti värittyneestä ei-debattikeskeisestä kohtaamisesta tämän toisen ihmisen kanssa tämän toisen ihmisen hädän tai onglman hetkenä. (Jonka parantamiseksi rukoillaan.)

Tätä viestiä vahvistaa se että "toivotus" on sekulaari vaihtoehto jota voi käyttää uskonnottomille. Rukous kanssauskovan kanssa on tietysti teisteille suurempi ja jaettu kokemus kuin pelkkä toivotus. Mutta kun rukousta perustellaan in first place uskonnottomille sillä että rukoilija osoittaa välittävänsä, niin juuri tämän viestin toivotus täyttää. Rukoilijat sanovat että toivotus ei ole yhtään sama asia, joka kertoo että se motiiveihin ja sosiaalisuuteen viittaminen jossa ensin on päätetty että rukoillaan ja sitten jälkikäteen rationalisoidaan se miksi se on myös oikein. Ja kaikki tulkitaan sen mukaan tukeeko vai vastustaako se tätä ennalta päätettyä lopputulosta. Ja kaikki asian punnitsemisen kriteerit tulevat rukoilijalta. Ei ihme jos vaikka sairaana ohitetuksi tuleminen voi herättää skismoja.

Näissä pahastuminen on ymmärrettävissä lähinnä sitä kautta että uskonnotonkin on sosiaalinen olento - ainakin usein - joten he saavat emotionaalisia reaktioita siihen että ihmiset rukoilevat hänen edessään tai hänen puolestaan siten että asia tuodaan hänen tietoonsa. Maailmankuviin liittyy identiteettejä. Voidaan kysyä onko järkevää tuoda sairasvuoteen äärelle ne keskustelunaiheet joiden tiedetään synnyttävän riitaa tämän kyseisen ihmisen kanssa? Toki riidat monesti ovat sekä merkitykseltään mitättömiä että ihmisten sydäntä lähellä. Ja usein sairaalassa olevan kanssa voi pumpata riitaa jostain tämänlaisesta. Kannattaa kuitenkin miettiä että miksi tämänlaista kannattaa tehdä.

Rukous ei aina sulje pois asenteellisuuksia, jolloin pahastuminen voi olla oikeudentuntoa

On ymmärrettävää miten ateistin puolesta rukoilu voi olla muutakin kuin puhdasta hyväntahtoisuutta. Jos mietitään vaikkapa lestadiolaisia, tunnetaan heidän parissaan parannuskehotukset. Ne ovat hyvää tarkoittavia. Mutta niiden sävy ei ole miellyttävä tai asiallinen.

Minulla oli nuorempana terveysongelmia joiden puolesta on rukoiltu. Minulta pyydettiin asiallisesti lupa rukoilla puolestani. Joten luonnolliseti annoin. (Minulla on vähän sellainen tapa. Että jos vaan menee tekemään tulee huutoa. Jos kysyy samaa asiaa saa todennäköisesti luvan.) Hän perusteli ensin rukouksaiheet sillä että painan niin vähän. Mutta rukoilussa nousi esiin teemoja joita hän ei ollut minulta esipunninnut. Hän rukoili sen puolesta että Pyhä Henki samalla koskettaisi ja muuttaisi minut kristityksi. Oli hyvin lähellä että tämä ei mennyt siihen että rukous olisi ollut sellainen "luvaton malli". Uskonnottomuus oli rukoilijalle samanlainen vaiva kuin terveysongelmakin. Objektiivinen ongelma. Kenties jopa vielä huonoa terveyttäkin suurempi ongelma. Kun rukous selvästi on näin ideologinen niin miksi uskonnoton suhtautuisi siihen positiivisesti? (Rukous oli ilmeisesti miellyttävämpi keino kuin debattiväittely joka rakentuu siitä että puolihumalassa piirretään vihaisesti jotain aksioomia pöytäliinaan väriliiduilla. Ja yritetään samalla muistaa että näitä liituja ei ole hyvä syödä.)

Rukouksesta tehdään siitäkin helposti ase. "Rukoilen puolestasi" onkin itse asiassa aika yleinen lopetus fundamentalistien kanssa debatoidessa. Yleensä kontrasti on vahva. Ensin pilkataan, väheksytään ja ollaan halveksuttavia. Ilmoitetaan että keskustelu on päättynyt samalla kun ilmoitetaan että syynä on minun asennevammani.  ;  Ei tässä mitään. On aivan hyvä törmätä joskus tosiasioihin. Lisäksi on kannustavaa että moni mielestäni mielellisiltä kyvyiltään puutteellinenkin kykenee löytämään maailmasta tosiasioita kunhan vaan yrittää riittävän monta kertaa. Sokean kanan ja jyvän vertaus on selvästi toimiva.) Siinä sen sijaan on jotain, että tämänlaisen jälkeen laitetaan sanapari joka viittaa hyvän tarkoittamiseen. Kontrasti on ällistyttävä ja vihjaa että kenties puolesta rukoilu ei ole automaattinen "tarkoitan hyvään" synonyymi. Joka tarkoittaa sitä että tosiasiassa puolestarukoilua ei voi automaattioikeuttaa sillä että viittaa hyviin tarkoitusperiin.

Sen sijaan uskallan sanoa että kaikki puolesta rukoilut eivät ole samanarvoisia. Osa on asiallisia ja niihin reagointi kertoo vastaanottajasta. Osa on vähemmän asiallisia ja niiden olemassaolo kertoo jotain oleellista viestin lähettäjästä. Ja kun reaktiot ovat yleisiä niin se alkaa kertomaan jotain heidän kannattamistaan ideologioistakin. Ei ole mitään helppoa kaavaa jolla puolesta rukoilu olisi ilmiselvästi väärin tai aivan selvästi oikein. Tämä vaatii tilannetajua. Joka taas on vierainta niille jotka kaikesta eniten pitävät toisten puolesta rukoilemisesta. (He tuovat tilannetajussaan mieleen lähinnä yli-innokkaan pakkokaupittelevan puhelinmyyjän jotka soittavat kotiini juuri kun olen harrastamassa seksiä.)

PS.

Itse olen toki niitä ihmisiä, jotka antavat uskovaisten rukoilla puolestani ja osallistun uskonrituaaleihin silloin kun niitä lähisuku tai vastaava tekee. Nähdäkseni rukoilu voidaan joskus nähdä asiattomaksi ja epäkohteliaaksi käytökseksi. Muulloinkin se on usein joko absurdia (jos siihen liittyy paljon rituaalimenoja) tai vaivaannuttavaa. (Silloin kun omaa läsnäoloani vaaditaan, en tiedä miten pitäisi tehdä. Toimia oman vakaumuksen perusteella vai yrittää olla tapojeni vastaisesti kohtelias.) Minä olen itse niin epäkohtelias ihminen että minulla ei ole yksinkertaisessti kanttia valittaa muiden epäkohteliausuudesta. Koska minä olen olemassa, joudun antamaan tilaa muiden törkeyksille. Ja ei, tämä ei tee vaikka toisen puolesta rukoilua kivaksi. Se on yhä monesti nihkeiden ihmisten inhaa touhuilua.

Toki koko rukouskonsepti on minulle emotionaalisesti omituinen. En pitänyt siitä edes silloin kun olin kristitty. Minulle opetettiin iltarukoukset ja vastaavat, mutta ne olivat aina jotenkin .. tylsiä. Ja niiden tekeminen tuntui jotenkin .. tyhmältä. (Tunne on sittemmin kypsynyt siihen mittaan että rukoilu on vähän kuin puhuisi puhelinpylväille ja odottaisi vastausta. Tosin sillä erotuksella että puhelinpylväät mitä ilmeisemmin ovat olemassaololtaan ja empiiriseltä evidenssiltään järkevän kyseenalaistamisen ulkopuolella.) En ole koskaan rukoillut niin että olisin saanut uskonnollista motivaatiota sen taakse. Rituaali ilman tunnetta on pelkkä kupla. Sellainen joka on paljon huonompi kuin kliseisinkään toivotus.

Sillä rukous ladataan täyteen odotuksia. Ei vaadita paljoa että niistä tulee vaatimuksia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Seppo Hildén

Heh, ensimmäinen linkki ei mennyt ihan oikeaan osoitteeseen.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Ei. Mutta juhlapäivää tuo linkintakainen kuitenkin viettää... Ja sekin oli tämän kaltainen aivan turha kohu. Mutta hyvä varmaan laittaa se BBC:n linkki johonkin. Vaikka tähän.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Muistatko Clarken Jumalan yhdeksän biljoonaa nimeä?

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

"Tämä herätti tietenkin kysymyksiä siitä pitääkö uskovaisen rukoilla ateistin puolesta. Ja pitääkö tästä kertoa."

Entäpä jos kirkko olisi ilmoittanut, että se toivoo paranemista ja kaikkea hyvää pitkäaikaiselle kiistakumppanilleen, "mutta valitettavasti emme aio rukoilla hänen puolestaan, koska hän on ateisti."

Jos Englannin kirkko olisi ollut vain hiljaa, ehkä se olisi tulkittu pahantahtoiseksi eleeksi, tai ainakin sellaiseksi, ettei ateisteilla ole niin väliä, vaikka ainakin piispa olisi asiaa julistamatta koko sydämestään rukoillut Dawkinssin puolesta.

Toisaalta, kuinka he kehtaavat tuhlata kallisarvoisia rukouksia kiilusilmäisiin ateisteihin, kun omissa kunnollisissa uskovaisissa kirkon jäsenissäkin on vakavasti sairaita enemmän kuin heidän puolesta kirkossa viitsitään rukouksia esittää. Tuntevatko kirkon jäsenet jääneensä vaille kallisarvoisia resursseja?

Ateistina minua silti ihmetyttää koko puolestarukoilu. Eikö omnipotentti Jumala osaa valita avustettavia kohteita ilman rukouksen apua? Tarvitseeko apua kerjätä, vai onko niin, että kun riittävän moni tai riittävän vaikutusvaltainen taho kerjää Jumalaa puuttumaan asioiden kulkuun, niin siten tähän kaikkivoipaiseen olentoon saadaan vihdoin jotain liikettä?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

"Jos Englannin kirkko olisi ollut vain hiljaa, ehkä se olisi tulkittu pahantahtoiseksi eleeksi, tai ainakin sellaiseksi, ettei ateisteilla ole niin väliä, vaikka ainakin piispa olisi asiaa julistamatta koko sydämestään rukoillut Dawkinssin puolesta."

Vaikea uskoa että tekemättä jättämisistä puhuttaisiin. Ties kuka julkkis sairastuu eikä niistä twiittailla.

PS. Toisaalta rukoilua ei tarvitsisi mainita. Ei sellaisena joka tehdään tai jätetään tekemättä. Pelkkä toivotus. Ilman että "olisimme sanoneet mutta" -selittelyjä. Suora ja rehellinen toimii tälläisissä. Lyhytkin. Etenkin jos kohteella on kyseenalaistettu aivotoiminta.

Toimituksen poiminnat