Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Voiko uskovainen uhata etuoikeutensa käyttämättömyydellä?

Kirjoitin aiemmin siitä miten uskonnot ja muut ideologiat rakentavat itselleen suojakuorta joiden ytimessä ovat poikkeukset. Monesti näitä poikkeuksia ei ole vaikeaa löytää. Ne ovat periaatteessa julkisia ja kaikki tietävät ne. Niihin vain ollaan niin totuttuja että mieleen ei tule että niille voisi olla vaihtoehto. Esimerkiksi lasten liittäminen, maksujen keruu suoraa veroista ja muu vastaava ovat poikkeuksia. Niitä oikeutetaan toisilla erityisoikeuksilla kuten vaikkapa sillä että kirkko tekee väestökirjanpitoon, hautaukseen ja muuhun vastaavaan liittyviä asioita. Joita ei mikä tahansa järjestä vain saa vastuukseen.

Katson tässä tarkemmin avioliittoa ja siihen vihkimistä. Kun mietitään miksi kirkko, toisin kuin vaikka jalkapalloseura, saa vihkiä, on taustana juuri se että kirkko ja uskonto on jotenkin jollain aivan erityisellä tavalla erityinen. Sellaisella tavalla jonka ateistikin joutuisi hyväksymään ilmiselvyytenä.

Uusi kirkolliskokous ja sen suhde avioliittokysymykseen on puhuttanut. Luultavasti kirkko jatkaa entisellä linjallaan. Tämä on tietenkin siitä mielenkiintoinen asia, että kun tasa-arvoista avioliittolakia vastustettiin, sitä vastustettiin usein viitaten siihen miten tässä yritetään hallita kirkkoa. ; Tässä yhteydessä on palattu myös Kari Mäkisen taannoin nostamaan teemaan. Kirkko ja muut uskonnolliset yhteisöt voivat lain muuttumisen jälkeen luopua vihkimisoikeudesta. Toisin sanoen tämän jälkeen kirkkohäät olisivat rituaali mutta eivät juridinen rituaali. Laput olisi täytettävä maistraatissa aivan kuten ateistienkin. Tästä esimerkkinä olkoot homot avioon päästävää lainmuutosta keinolla ja argumentilla millä hyvänsä vastustava Antero Laukkanen tiivisti asian; "Esitys jättää huomioimatta sen, että kristilliset kirkot, jotka suorittavat suurimman osan avioliittoon vihkimisistä, eivät ole vielä muodostaneet kantaa uuteen tilanteeseen. On mahdollista, että avioliittokäsityksen eriytymisen seurauksena osa kirkkokunnista luopuu vihkimisoikeudesta." Tämänlaisia on siis jopa pidetty "jonkinlaisena uhkauksena". (Sanan melko laajassa mielessä.) Argumenttina on ollut että homoseksuaaleja ei pidä avioon päästämän koska sitten moni uskonnollinen yhteisö voi haluta luopua vihkioikeudesta. Ja siksi laki ei saisi muuttua.

En tiedä mitä tähän voi sanoa ; Kun katsotaan tämän hetken vihkimisoikeutta, niin vihkimisoikeus myönnetään uskonnolliselle yhteisölle. Käytännössä kun tämä ehto täyttyy ja oikeutta hakee, luvan saa. Paitsi että Pro Seremoniat tai Vapaa-ajattelijat eivät sellaista tule saamaan. Sillä jostain syystä vaikka jokainen uskovainen yleensä mielellään huutaa ja hokee siitä että ateismi on uskonto, he eivät tässä yhteydessä halua sille uskontojen oikeuksia myöntää. Ateismi on uskonto, paitsi kun siitä pitäisi seurata jotain oikeuksia yhtään mihinkään, silloin se ei ole uskonto!

Tämä kristittyjen elämän erityishelppous on vielä suurempi. Sillä maistraattivihkiminen, eli tuo ateistejen vaihtoehto, on erikoisen vaikeaa verrattuna siihen miten kirkko tekee asioita puolesta ; Monin paikoin ateistejen avioliittoon pääseminen on joskus yllättävän vaikeaa. Kirjoitin aiemmin ateistien naimisiinmenosta melko laveasti, ja tartuin asiaan myös Suomen näkökulmasta. (En toista siihen kirjoittamaani tähän.) Olenkin päässyt seuraamaan sitä miten naimisiinmeno on joskus hämmentävien mutkien atkana. (Se on paikoin niin vaikeaa että on jopa kannattavaa liittyä kirkkoon, käydä sen kautta byrokratia ja sitten erota.)

Tämä jollain hassulla tavalla demonstroi sitä miten hyvässä asemassa uskonnot ovat. Ne elävät erikoisoikeuksilla verrattuna moneen muuhun aatteeseen, ideologiaan, filosofiaan, elämänfilosofiaan, maailmankatsomukseen .... verrattuna. Niiden seuraajat elävät ikään kuin privileegoiiden maailmassa kuin suklaaliukuhihnan päähän aseteltu pikkulapsi. Sitten kun joku muu haluaa maistaa konvehdin sieltä tai täältä tämä pikkulapsi pahastuu verisesti. Että jos joku muu saa syödä pinosta niin häntä sorretaan. Koska ilmeisesti pikkulapsen mielessä tämä on hänen karkkiaan ja hänen liukuhihnanpäänsä. Mutta on kyllä jonkin huippu siinä että tämä pikkulapsi selittäisi että jos joku toinen syö yhdenkään konvehdin niin sitten hän itse jättäisi syömättä jonkin erityisen hyvän konvehdin. Ikään kuin karkki olisi kuin kaurapuuroa joka olisi väkisin syötävä jotta saisi luvan jälkkärille. Mutta sellaiseksi sitä meneekin suklaaliukuhihnan päällä. Todellisuudentajuttomaksi. Sellaiseksi että ne koetut ikävyydet ovat itse asiassa vain sitä että ollaan ahneita eikä tajuta että suklaa on yleensä ihmisille jälkiruokaa eikä pääateria.

Minusta itse asiassa olisi hyvä jos kaikki uskovaisetkin joutuisivat tähän samatasoiseen maistraatin aukioloaikaan sovittamiseen niin kenties virastojen toiminnat - kuten tämän hetken hyvin erikoiset ja äärimmäisen rajoitetut aukioloajat - saataisiin kuntoon kerralla. (Näkisivät miten erinomaisen toimiva ja jouheva on se järjestelmä joka saa kirkollisiltakin aina kehua ja muistutusta.)

Toki tämä ei ole pelkkä haukun asia. Voidaan nähdä että tässä kohden astutaan sellaiselle alueelle jossa itse asiassa kirkko tekee paljon hyvää. Tavallaan liian hyvää. On nimittäin niin, että kirkon osaksi on jossain määrin jäänyt yhteiskunnan epäonnistumisten paikkaaminen. Kirkko tekee sosiaalityötä, lapsityötä ja nuorisotyötä. Ja niille on osittain tarvetta siksi että asioita ei hoideta kunnolla valtion tasolta. (Olen itse sitä sukupolvea jonka mielenterveyshoidoista leikattiin laman vuoksi. Nähdäkseni tässä säästettiin lyhyessä jänteessä ja kulut ovat sitten kasvaneet myöhemmin kun on kerätty näitä hedelmiä..) Kun kirkko tarjoaa toimivan ja hyvän järjestelmän, käy helposti niin että ainut tapa saada näitä asioita on hankkia niitä kirkolliselta taholta. Eikä tilannetta korjata sekulaarilla tavalla koska tarve korjataan kirkolla. Ja näin esimerkiksi uskonnoton joutuu toteamaan että kirkon nuorisotyö on niin hyvää että ei-kristillisille versioille, uskontoneutraaleille versioille, sekulaareille versioille ja vastaaville ei ole kysyntää jotta sitä saisi pyörimään.

Jos jollain alueella enemmistö kuuluu kirkkoon, vähemmistö käy maistraatissa. Tämä taatusti vaikuttaa siihen miten kannattavaa on palkata virkamiehiä istumaan maistraatissa tyhjän panttina. Jos kirkko tarjoaisi naimisiinmenoon vain rituaalin, tilanne olisi varmasti toinen. Kun valtion järjestelmälle tai järjestelmän puutteille rakennetaan rinnakkainen järjestelmä, tämänlaiset tilanteet ovat odotettavissa. Tämä tosin myös varmistaa että poikkeukset tulevat olemaan keskuudessamme. Ja kauan. Elleivät privileegioissaan sokeutuneet sitten rupea kiukuttelemaan ja esitä sellaisia uhkauksia että jos asiat eivät mene kuten he haluavat niin he jättävät etuoikeutensa käyttämättä...
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Ropi Jarrela

Niin - uskonnollisuuden pitäisi perustua uskoon, ei rahaan. Tänä päivänä se vaan on niin, että kaikki perustuu enemmän uskoon kuin rahaan.

Uskovainen ajattelee usein, että "Herra määrää tien jota kuljen". Mutta minä voin vakuuttaa - tai en tietenkään voi, mutta niin se vaan on, että jokainen täällä on oman tiensä kulkija.

Ja vaikka kuinka tarkkaan raamattua lukisi, niin ihmisellä on vapaa tahto, ja niin se on. Ei Jumala koskaan päätä, että huomenna tapahtuu jotain. Itse sinä päätät mihin menet, ja mitä teet.

Vapaa tahto, mutta raha vaikuttaa?

* * *

Porilainen pointti:

Mihin uskovaisen ihmisen pitäisi rahansa käyttää?

Poriin on viime aikoina rakennettu kalliita temppeleitä. Olisko tuolla rahalla voinut tehdä jotain ihmisten hyväksi?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Laukkasen väite on tilastollisestikin menneestä maailmasta. Vuonna 2014 siviilivihkimisiä oli kaikista naittamisista jo yli puolet.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset