Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Kekkosesta länteen

  • Kekkosesta länteen

Minulla on Kekkos -aiheinen juhlaraha ajalta kun hän oli vielä elossa. Juhlarahan mukana on myös tekstiosa. Joka on tässä blogitekstissä ohessa. Se korostaa sitä miten kansalaissovun nimellä oleva ilmiö tunnetaan nykyään poliittisen korrektiuden nimellä. Nykyajan konservatiivien teksteissä Kekkosen aika ja poliittinen korrektius liitetäänkin aivan asiallisesti yhteen.

Merkittävää on että ilmiö oli tuohon aikaan positiivinen. Tekstin konnotaatiot "kansalaissovusta" ovat myönteisiä. Kuitenkin nykyään konservatiivit kokevat tärkeäksi vastustaa poliittista korrektiutta. Urho Kaleva Kekkosen touhut kansalaissodan aikana ovat sen suuntaisia että hän tuskin oli mikään "punainen". Selvästi jokin on tässä muuttunut. Ilmiö ei ole satunnainen. Sille voidaan liittää aatehistoriaa. ; Myös globaalisti voidaan sanoa että poliittinen korrektius nähtiin positiivisena ilmiönä 1980 -luvulle asti. Ja sen jälkeen se muuttui negatiiviseksi. Tämä kaikki muodostaa kokonaisuuden.

On toki hyvä katsoa mitä poliittinen korrektius ylipäätään tarkoittaa. Se voidaan määrittää karkeimmillaan sanoiksi ja käyttäytymiseksi jotka tähtäävät siihen että ei loukata yksilöitä tai ihmisryhmiä. ("Using words or behavior which will not offend any group of people.") Taustalla on ajatus sananvapaudesta ja ihmiselle kuuluvasta ihmisarvosta (dignity) joka on absoluuttinen, ja jota ei voida ansaita toisin kuin kunniaa (honour). Ja siksi ihmisiä tulisi kohdella ystävällisesti.

Tämä voi ilmetä monella tavalla.

Näkyvin ja toistuvin teema näyttää koskevan sitä että ei sensuroida mielipiteitä vaan sitä miten se ilmaistaan. Näin päädytään hikipediaversioon poliittisesta korrektiudesta. (Mielestäni se on ihan hauska teksti.) Jossa ei saa sanoa "Lumikki ja seitsemän kääpiötä" vaan "Kaukaasialainen henkilö ja seitsemän pituudeltaan erikoislaatuista Y -kromosomilla varustettua henkilöä." Tämä koskee mielipidesisältöjen sijaan ilmaisua koskevia sanavalintoja. (Ja joka on näppärä kikka koulujen äidinkielenaineisiin joihin aina pitää raapia kasaan pituutta ja sanoja väen väkisin. Tekstin venyttäminen tuntuu olevan vaikea monelle muulle. Paitsi itselleni toki ei.)

Kuitenkin se miten poliittisesta korrektiudesta usein puhutaan on kuitenkin hyvin toinen asia. Sen ei nähdä koskevan retorista muotoilua vaan itse mielipiteitä. Eli jotain mielipidettä vaikka jonkun uskonnon vaikutuksista ei saisi sanoa. Eli asioita ei saisi vastustaa.

Itse en arvosta poliittista korrektiutta. Olen varttunut monokulttuurisessa ympäristössä jonka olen kokenut latistavaksi. Tämä voi näkyä siinäkin että en kannata "hikipediatason" poliittista korrektiutta. Ja tämä näkyy vaikka siinä että en arvosta "kielen keskiluokkaistamista" tai muita vastaavia vaateita. Mielestäni on myös ikävää että Tapio Puolimatkan teksti poistettiin Uudesta Suomesta. Uskon että harva ihminen on hänen kanssaan vähemmän samaa mieltä (ja suhtautumiseni herraan yksilönä ovat vielä tätäkin vastakarvaisemmat, johtuen siitä mitä tämä persoonallisuus nyt on ihmisenä, yksilönä ja olentona). Mutta olen niitä ihmisiä joiden mielestä kritiikki on hyvä tehdä niin että nimenomaan näyttää mitä kritisoi, näyttää tuntevansa sen ja sitten jakaa jotta kaikki näkevät miten hoopo(a) se kritisoitu juttu on.

Olenkin näyttänyt tätä poliittisen korrektiuden vastaista puolta itsestäni aika vahvasti. Syynä on se että klassisesti määrittyen poliittinen korrektius on ankaraa positiivisen sananvapauden rajoittamista. Tutummin ; Sensuuria. Minusta ihmisen tulee saada sanoa mitä haluaa. Myös kritisoida toisten mielipiteitä, etenkin jos ne ovat enemmän jotain "pielimietteitä". Mikään uskonnollinen tunne ja niiden suojelu ei saa olla esteenä tälle.

Tässä kohden voidaankin kysyä että miksi sitten en ole täysipainoinen uuskonservatiivi?

Olen tietyllä tavalla konservatiivinen. En ole neofiili. Kartan uutta teknologiaa. (Kartan itse asiassa lähes kaikkia koneita. En omista ajokorttia. En itse asiassa aja edes mopolla. Kännykkäni on sellaista mallia että monet koulunsa aloittavat eivät muista sellaisia ennen edes nähneensä.) Ja vastustan poliittista korrektiutta. Voisin siis olla hyvinkin jokin agnostinen Jussi Halla-aho. (Joka on tiettävästi ateisti.) En kuitenkaan ole.

Syynä on se, että olen kokenut latistavan kulttuurin. Ja tiedostan että se kultuuri on oleellisilta osiltaan se sama latistava kulttuuri joka toimii nyky-yhteiskunnassa. Ja juuri se että vastustan poliittista korrektiutta saa minut vastustamaan niitä jotka korostavat poliittisen epäkorrektiuden merkitystä. Syynä on se, että prosessissa on itse asiassa tehty jotain hyvin erikoista. Ja tässä prosessissa se miten poliittinen korrektius on käytännössä jotain hyvin muuta kuin miten se on määritelty. Tekojen ja sanojen välinen epäsuhta alakulttuurissa huutaa asioita. ; Asia voisi yllättää - jos ei tietäisi ilmiön taustoja.

Miksi kommunistien jälkeen lähdettiin vastustamaan hippejä?

Avain muutokseen on tavallaan helppoa ymmärtää. Kun katsotaan USA:n historiaa, sielläkin on oma Kekkosensa. Niistä kenties jämäkin yhteiskunnan dogmaattinen puuttuminen asioihin liittyy MK-ULTRA -projektiin. Jossa USA:n kansalaisia käytettiin koehenkilöinä vastoin heidän tietoaan ja suostumustaan. Tämä on tehty "vanhoina hyvinä aikoina" joihin konservatiivien pitäisi olla iloisia. Mutta tälle on siellä käynyt kuten Kekkoselle Suomessa.

Avainsanana on "kulttuurimarxilaisuus" (cultural marxism). Termi löytyy pienillä varioinneilla toistuvasti hyvin useista (uus)konservatiivisista keskustelupalstoilta ja blogeista. Se on karkeasti ottaen se jota vastustetaan kun heidän parissaan vastustetaan poliittista korrektiutta. (Mikä on vähän erikoista, koska siinä vastustetaan tiettyjä kulttuurivaikutteita ja niitä halutaan rajoittaa ja sensuroida. Mutta ei tästä sen enempää.)

Termi on luonnollisesti lainaa globaalista keskustelusta. Ja on tietenkin hyvä lukea mitä muissa maissa kirjoitetaan. Kun virtaukset tulivat Suomeen moni konservatiivikristitty piti niitä "raikkaana tuulahduksena". Ja miksi ei olisi pitänyt? Se kun sopi täysin heidän oman monokulttuuriasenteensa ytimeen.

Jotkut sivistyneimmät konservatiivit osaavat jopa mainita Theodor Adornon nimeltä, kun he puhuvat "kulttuurimarxilaisuuden" heikkouksista. Hän liittyy asiaan tavallaan hyvin vahvasti. Tarkalleen ottaen "kulttuurimarxismin" ytimessä on tietty kritiikki ns. Frankfurtin koulukuntaa kohtaan. (En itsekään ole kyllä tuon koulukunnan hirveän syvä ystävä. Mutta se ollee irrelevanttia. Paitsi niille jotka sitovat kirjoittajan identiteettiä liian lujasti siihen miten hänen sanomisiaan otetaan vakavasti. Eli ad hominemiin taipuvia tyyppejä.)

Teorian taustalle voidaan liittää Michael Minnicino. Hän kirjoitti artikkelin "The Frankfurt School & Political Correctness". Se ilmestyi "Fidelio":ssa, joka on Schiller Instituten lehti. (Se on hieman erikoinen lähde kirjoittaa.) Hän näki Frankfurtin koulukunnan salaiseksi suunnitelmaksi jolla USA tuhotaan sisältä käsin. Hänestä oli tyrmistyttävää että Frankfurtin koulukunnan oppeja opetettiin yliopistossa, koska sitä kautta USA turmeltiin sisältäkäsin soluttamalla sen sijaan että sitä vastaan hyökättäisiin väkivaltaisesti vallankumouksella. Kyseessä oli siis teoria salaliitosta. Hänen argumenttinsa oli erikoinen. Hän esitti mm. että MK-ULTRA loi edellytykset LSD:n popularisoinnille. Ja tämä taas loi tilaa turmelevalle kulttuurille. Ja loi suosiota nimenomaan Frankfurtin koulukunnalle. (Ilmeisesti takana on teoria siitä että jokainen joka ottaa Frankfurtin koulukunnan vakavasti on huumeissa...)

Myöhemmin William Lind käytti samaa ideaa konservatiivisten ajatushautomoiden parissa. Lindin teemana oli että marksismi on poliittista korrektiutta ja poliittinen korrektius on totalitariaa. Poliittisen korrektiuden eli kulttuurimarxismin nähtiin turmelevan niin median kuin muunkin kautta. Ihmisiä aivopestiin poliittisen korrektiuden oppiin. Lind liittikin tähän paljon asioita. Poliittista korrektiutta edustivatkin tätä kautta esimerkiksi niin ympäristöliike, homojen avioliittoa hakevat kuin uskontokriitikotkin.

Tämän "synonymisaation" varaan on sittemmin rakennettu paljon. Esimerkiksi Jerry Falwell ja monet muut nimekkäät kristityt ovat olleet mukana prosessissa. Ajatuksia ovat pyörittäneet monet konservatiiviset ajatushautomot (think-tankit). Sellaiset kuten Heritage Foundation, Moral Majority... Nämä ovat rahoittaneet ajatuksen leviämistä. Ja ei olekaan sinänsä ihme että MK-ULTRAlle on käynyt kuten Kekkoselle. ; Mitä oman ideologian parissa tehtiin ennen onkin nyt jotain joka on vastustajan ideologian ydintä.
1: Asia on itselleni siinä mielessä tuttu että retoriikka paistaa läpi myös kreationistien - erityisesti Intelligent Designin - esityksistä. Phillip Johnson käytännössä käyttää "kulttuurimarxistin" sijaan termiä "evolutionismi". Ei tosin ole tavatonta nähdä sitäkään että evoluutioteoria sinällään edustaa "liberaalia biasta" "yliopistojen aivopesuohjelmissa". Ei itse asiassa yllätä että ID:läisillä on varsin vaihteleva suhde siihen mitä akateeminen vapaus tarkoittaa. Se yleensä vaihtuu sen mukaan puolustetaanko ID:tä vai kritisoidaanko evoluutioteoriaa. Aiheen parissa onkin yllättävän paljon "kaunakirjallisuutta" joiden sisältö ja usein otsikointikin puhuu sananvapaudesta. Ja sisällöstä paistaa esiin se että sananvapaus on samaa sananvapautta mitä "polittisen konservatiiviuden" uuskonservatiiviset vastustajat ajavat. (Itse laittaisin sanaan ihan suoraan heittomerkit. Sen verran kaukana se on klassisista, käytetyistä ja vakiintuneista ja koherenteista sananvapauden määritelmistä.)

Se, että en itse ota asiaa vakavasti johtuu siitä että tämä yhtäläisyysmerkkien vetäminen kätkee taakseen ekvivokaatioita (= virhepäätelmiä).

Ydinsana tässä on mielestäni juuri poliittinen korrektius. Kun se sanakirjassa poliittisen korrektiuden puute tarkoittaa sitä että ei suojella kenenkään tunteita, on kristittyjen uskonnollisten tunteiden loukkaaminen poliittista korrektiutta jolla turmellaan kansaa koossa pitävä arvopohja. ; Turmelemisteoria on toki hyvä syy harrastaa sensuuria mutta tässä unohtuu että se on silti sensuuria. Kun käytetään välittäjäterminä poliittista korrektiutta voidaan samanaikaisesti leikkiä sananvapauden puolustajaa että maan arvopohjan suojelijaa. Tajuamatta että tässä ajetaan keskenään määritelmällisesti ristiriidassa olevia täysin vastakkaisia asioita muka samanaikaisesti. (Mikä ei ole sisäisesti koherentille ihmiselle mahdollista.)

Sitä vaan halutaan toisaalta vastustaa poliittista korrektiutta joka on monikulttuurisuutta. (Asiaan myös liittyvä käsite.) Tämä jotenkin alleviivaa tämän koko tilanteen outouden. ; On vain jotenkin niin että jos konservatiivien kannattamat ihmisten rajoitteet poistuvat, niin tämä uhkaa kristittyjen omaa toimintaa ja vapautta. (Homojen avioon pääseminen uhkaa kristittyjen uskonnonvapautta, vaikka he saisivat itse päättää menevätkö heterosti vai homosti naimisiin keskenään.) Samalla he saavat rajoittaa vastapuolta koska se suojelee arvopohjaa. (Se, onko koulukirjoissa "sukupuolineutraalia materiaalia" jota heidän lapsilleen näytetään on heistä tärkeää uskonnonvapauden puolustamista.)

Tilanne muistuttaa sitä, miten erilaisiin lehtiin tulee kirjoituksia siitä miten "haluan olla nainen enkä sukupuolineutraali". Kun taas sukupuolineutraalius nimenomaan antaa jokaiselle luvan määrittää omaa sukupuoltaan joten se ei määritelmällisesti estä ketään olemasta nainen. Päin vastoin, jopa minä miehenä voisin määrittää itseni naiseksi. Tämä ei ole sukupuolettomuutta. (Se, onko tässä prosessissa järkeä ja onko sukupuoli todella tälläinen on sitten erikseen keskusteltava asia. On kuitenkin selvää että sukupuolineutraalius on erilainen joten "haluan olla nainen enkä sukupuolineutraali" on olkiukko -argumenttivirhe olipa sukupuoli sitten oikeasti sosiaalinen, biologinen tai mitä tahansa. )

Onkin selvää että uuskonservatiiviset poliittista korrektiutta vastustavat sananvapauden ystävät usein haluavat rajoittaa muiden ihmisten vapauksia, kuten oikeutta mennä homoseksuaalina naimisiin, oman vakaumuksensa nojalla. Usein näkökulma on holhoava "yhteiskunnan paras". Syynä on se, että kommunisteja vastustava sensuristinen monokulttuuri on vain modifioitu uutta vihollista vastaan tavalla jossa moni ei edes huomaa että vihollinen on muuttunut.

Tämän vihollisenvaihtoprosessin outoudesta vihjaa jotain toki jo ihan sekin että liberaalit itse asiassa eivät ole kovinkaan kommunistisia. Kun katsotaan Marxin oppeja ja verrataan niitä liberaalien oppeihin, yhteistä on itse asiassa ällistyttävän vähän.

Marxismiksi voidaan tietenkin laskea monenlaisia asioita. Voidaan kuitenkin nähdä että niitä yhdistävät (a) Ajatukset siitä että esineen tai tuotteen tai palvelun arvo syntyy siihen käytetystä työstä. (b) Ajatuksesta siitä että on olemassa historiallinen materialismi, eräänlainen kulttuurievoluutioprosessi, joka on kuvattavissa. Ja jonka mukaan kohtaloa suuntaa se, minkälainen suhde työläisillä on tuotantovälineisiin. (c) Yhteiskunnissa on erilaisia elintasoluokkia joita voidaan lähestyä ja näin saadaan luokkarakenne. (+) Lisäksi voidaan ottaa Marxin ajatuksista lisäloikattu Leninin suuntaus jonka mukaan ihmiskunnan tulisi nopeuttaa b:ssä kuvattua prosessia vallankumouksen avulla.

On selvää että nämä ovat aika kaukana siitä mitä liberaalit ovat. He eivät puhu työstä ja omistuksesta, vaan homojen avioliitosta ja siihen liittyvistä asioista. Otin esimerkiksi hipin koska he todellakin edustivat jotain joka on ei-vallankumouksellista ja jotka pyrkivät eroon omistuksesta yleensä sen sijaan että miettisivät tuotantovälineiden ja työläisten suhteita. (Hey, maan!) Hipit ovat kuitenkin liberaaleja.

Toki ajatusta on käytetty aiemmin.

Historian varrella on puhuttu kultturibolševikeista (cultural bolshevism) on käytetty jo aiemmin. Ja siinäkin kohteena ei ollut suoraan kommunistit vaan hyvin kirjava joukko ihmisiä. Erityisesti taiteilijat ja sellaiset ihmiset jotka ajoviat suvaitsevaisempaa linjaa kuin sen hetkinen kulttuuri. Termi oli käytössä natseilla. Se oli epämääräinen tapa jolla leimata ihmisiä. Konnotaatiot olivat selviä joten sillä saatiin levitettyä heihin negatiivisia asenneteita jotka taas mahdollistivat heihin kohdistettavia muutoin moitetta saavia proseduureja. Kuitenkin se oli niin epämääräinen että syytöstä vastaan oli vaikeaa puolustautua. Mikä oli tietenkin kätevää. Yhteys on varmasti siinäkin mielessä sattuva, että Theodor Adorno ja Frankfurtin koulukunta olivat natsien vainoja paenneita juutalaisia.

En väitä että uuskonservatiivit olisivat natseja tai pro-natseja. Väitän sen sijaan että he ovat analyysikyvyttömiä tai sellaisia että eivät jaksa tai ole kiinnostuneita sellaista tekemään. Jos olisin Minnicinon asenteella ja mielenliikkeillä ympäriinsä kulkeva, tämänlainen historiallinen yhteys olisi todiste siitä että uuskonservativismi olisi natsien salaliitto. Mutta tämä olisi mielestäni naurettavaa. On helppoa viedä erimielisiltä uskottavuutta heittämällä taktiikkaa taint by accociation. Sellainen on huvittavaa ja on silmissäni lähinnä osoitus siitä että varsinaiset argumentit ovat loppuneet. (Ja täsmälleen samasta syystä Minnicino ei ole kovin vakavastiotettava teorioineen.) Yhteys on kuitenkin tavallaan kiinnostava. Ihan siksi että tuollainen kielenkäyttöpropaganda onnistuu ilman joukkotuhontaakin. Ja siihen törmää joka päivä internetissä.

Olenkin luonut sellaisen ajatuksen että vastustan poliittista korrektiutta. Ja tämän vuoksi joudun vastustamaan poliittisen korrektiuden kriitikoita varsin usein. Jos poliittisen korrektiuden vastustaja haluaa sensuroida tai rajoittaa "kulttuurimarxismia", tiedän että toimitaan tahon kanssa joka ei ole rationaalisella pohjalla ja jonka mielipiteitä, arvoja tai muita asioita ei tarvitse kunnioittaa tai kohdella silkkihansikkain. Ihan siksi että sellainen olisi sitä poliittista korrektiutta. (Ja oikeutukseni moittimiseen on ihan siinä että he eivät ole taustaltaan argumentatiivisia ja tästä huolimatta he onnistuvat olemaan sisällöltään ristiriitaisia. Se, että se sattuu tapahtumaan ihmisille jotka emootioissani ansaitsevat sen hyvin vahvasti ja usein, on tietenkin bonus. Mutta se on vain bonus.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Kulttuurimarxismin kanssa osin päällekkäinen uudempi termi on 'regressive left', eli 'taantumuksellinen vasemmisto'. Tuota termiä ei käytä niinkään konservatiivit, vaan itseään "oikealla tavalla" edistyksellisinä pitävät. Termin käyttöön varmasti voi olla aihettakin, jos poliittinen korrektius menee noitavainojen asteelle.

Ehkä tuossa termissä on kuitenkin mukana myös sitä "identiteettipolitiikkaa", jota nuo edistykselliset (usein ateistiset) oikeaoppiset eivät missään tapauksessa haluaisi edustaa. Jotta oma sanoma näyttäisi vetoavammalta, pitää luoda vastapuolesta sopiva karikatyyri.

https://www.youtube.com/watch?v=1CYuwBcPObQ

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Asiassa haasteita tuo nimenomaan kaksoiskieli. On myös olemassa ihmisiä jotka kutsuvat itseään "kulttuurimarxilaisiksi". Ne eivät siis ole termejä joiden kautta identifioidaan millä puolella "kulttuurisotaa" ollaan.

Mutta tämän kohdalla on käynyt samalla tavalla kuin "poliittinen korrektius" -käsitteen kanssa. Se on molemmilla puolilla hyvin erilaisessa käyttötavassa. Onkin katsottava strategioita joilla näitä sanoja käytetään. Näistä puoli on sitten aika helppo tunnistaa.

Toimituksen poiminnat