*

Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Miksi meillä on skandaaleja?

Timo Airaksinen on kirjoittanut tekstin "Skandaali muinaisjäänteenä". Se on luettavissa ainakin kirjasta "opin filosofiaa - filosofian opit". Hän kirjoittaa siinä siitä miten skandaalit vaativat tietynlaista pohjaa. Joka taas on vieras postmodernismin mukaiselle maailmalle. Tämä kirjoitus on tehty sen vuoksi että koen että jos postmoderni maailma tukahduttaa skandaalit, niin sitten emme elä ainakaan postmodernissa maailmassa. Elän (t)urbaaniyhteiskunnassa enkä koe että s(k)andaalit olisivat siinä kovinkaan vieras voima.

Arvokkaat Skandaalit

Airaksisen lähestymistavassa esitetään että skandaali vaatii jotain hätkähdyttävää. Eikä vain hätkähdyttävää, sellaista joka loukkaa jotain yleistä arvoa. "Skandaali on mahdollinen vain jos loukataan jotain arvoa tai hyvettä." Postmodernissa maailmassa taas ollaan avomielisesti ymmärtämässä että arvo ja hyve on suhteellista. Ja tätä kautta "mikään ei enää hätkähdytä." Airaksinen kuvaa tätä teemaa melko kaunissanaisesti "Jos väitetään, että mihinkään ei tarvitse suhtautua vakavasti tai että kaikki totuutemme ja arvomme ovat pelkkiä lauserakenteita tai kielen tulkintoja, silloin skandaalin mahdottomuus tukee postmodernismin teesiä."

Tätä kautta skandaalit ovatkin (1) uskonnollisia (2) porvarillisia tai (3) aristokraattisia. Aristokraattinen skandaali on sisäsyntyistä ja perustuu yksilön tunteisiin. Porvarillinen taas syntyy sosiaalisen ympäristön painostuksessa.
1: Uskonnollinen taas leikkaa jotain joka nähdään suhteessa Pyhään. Jonka moni kokee aivan erilaiseksi asiaksi kuin sosiaaliseksi tai yksilölliseksi merkitykseksi. (Ja me muut voivat sitten nähdä uskonnollisen skandaalin vaikka porvarillisen skandaalin alatyyppinä.) Airaksisen kuvauksessa uskonnollinen skandaali on oppiin sidottu. Esimerkiksi jos mietitään pappeja ja skandaaleita niin hänestä "Protestantismissa ainoa mahdollinen skandaali on se, että vapaaehtoisesti kiellät uskovasi, kun taas katolisuudessa selibaattirajoitukset asettavat seksuaalisuutesi skandaalin polttopisteeseen."

Tämä Airaksisen jaottelu on mielenkiintoinen ajatus koska tässä kolmikannassa on kaksi ateistista tapaa luoda skandaaleja. Ja tämä vihjaa, että nykyään kovin suositut arvotyhjiöargumentit eivät kenties ole miettineet arvojen loukkaamisia ja skandaaleja riittävästi.

Tosin Airaksisen mukaan modernismikin - johon vanhanaikaisesti itse jokseenkin takerrun, älkää antako nimen hämätä - on vaikeuksissa skandaalin kanssa. "Modernissa maailmassa uskotaan selittämisen voimaan." ... "Mikä voidaan ymmärtää ei ole skandaalimaista." Eli koska skandaali on ytimeltään outoa, jokin loukkaa jotain niin ilmiselvästi väärin olevaa asiaa vastaan, että sitä ei voi selittää, on skandaali. Toisaalta skandaalien olemassaolo voidaan nähdä syvänä haasteena modernismille. "Skandaali paljastaa sen tosiasian, että edes moderni tiede ja oppineisuus eivät voi selittää kaikkea. Puhumme skandaalista kun nämä selitykset sortuvat tai niitä ei edes yritetä antaa."

Onkin totta että moni voi kokea haasteeksi valistusideologialle, että oppineisuus ei tee sivistynyttä. Mutta koen tämän enemmän Platonin filosofian virheeksi ; Hän kun uskoi että viisaus ja tieto johtavat hyveellisyyteen. Ihminen on luonnostaan terveenä ja tietävänä myös hyvä. Itse vääntäisin tätä johonkin sellaiseen suuntaan jonka selittää vaikkapa evoluutiopsykologia, jossa tunnustetaan että ihminen on myös eläimellinen. (Jo sanan esiintuominen tuo esiin jännittävää paheksuntaa.) Tämä selityskeskeisyys tosin Airaksisen määritelmissä latistaisi skandaaliksi koetun pelkästään sensaatioksi. Moderni malli ei siis pidä näissä määrittein sisällään tilaa skandaalille.

Ja Kaikki olisi postmodernistille Hyvin.

Mutta kuten otsikossa vihjaan, en itse usko "skandaalien kuolemaan". Tämä on varmasti liitoksissa siihen, että en oikein usko elossaolevien nihilistien olemassaoloon. (Mikä on tietenkin luonteva dogma ihmiselle joka lataa kaiken täyteen merkityksiä, yleensä likaisia, ikäviä ja negatiivisia merkityksiä. Mutta merkityksiä yhtä kaikki.)

Airaksisen jaottelu skandaaliin ja sensaatioon on jossain määrin miellyttävä. Se ei ole sentään pelkkää käsienhuitomista. (Se kyllä paikoitellen hieman maistuu siltä. Mutta ei ole täyttä tavaraa.) Kun aitoja skandaaleja tuodaan haastamaan ihmisiä, niin ne voidaan aina selittää vääränlaisiksi. (Että ei todellinen skandaali, ei todellinen skotti, eikä todellinen prinsessa.) Mutta hän antaa kuitenkin lisämääritteitä joiden kautta erottelu muuttuu joksikin josta voidaan argumentoida. Eli se ei ole ainakaan täysin tyhjä luokitelma.

Airaksinen kuvaa erityisesti seurauksia. Skandaali nähdään jonain niin törkeänä että skandaaliin syyllistyjä voidaan epäinhimillistää. Esimerkiksi (porvarillisia) siveysnormeja rikottaessa "voit tuntea olosi mukavaksi, mutta yhteisö ei ole samaa mieltä." Tämä on ollut yleissääntönä niin nykyaikana kuin menneessäkin ajassa. Mutta siveysrikkeet ovat nykyään sensaatioita koska niissä "..poliisi korjaa sinut pois kadulta. Se toimittaa sinut sekä lääkärin että poliisin juttusille. Nämä kilpailevat keskenään vallasta kontrolloida alastomuuttasi. Jos lääkäri voittaa, pääset terapiaan kunnes taas vaikutat terveeltä. Jos taas tuomari vetää pidemmän korren, saat maksaa sakkoa lain rikkomisesta." Ytimessä on juuri se, että tämä ei ole skandaali. Toisin kuin ennen, jolloin "Yleisö kieltäytyi hyväksymästä minkäänlaista puolustelua tai lääketieteellisiä tai juridisia selityksiä."

Nykyaikaa kuvaavat somekohut. Niissä on melko usein kyse jakautuneista mielipiteistä. Toisin sanoen arvojen merkityssisällöt ovat pirstaloituneet erilaisiin kuppikuntiin. Mutta alakulttuurikeskeiset suuret kertomukset voivat hyvin. Nykyajan skandaaleita herättävätkin esimerkiksi Teri Niitin imetyskuvakohun (anteeksi minkä) tyyliset tapahtumat. Kun aiheena ovat homot, naisten tasa-arvoisuuden määritteleminen tai vastaavat asiat, niistä nousee elämää suurempia taistoja. Joissa ymmärrystä tai sääliä ei haeta. On vain tyrmistys. Tyrmistys joka sitten voi toki tuottaa skandaalin ohelle humoristisempia sensaatioita. Tämä toki lakoaa unohduksiin. Koska seuraavana päivänä on jokin uusi kohu. Näissä pikakohuissa ei ole syvällistä ymmärrystä taustoista koska ne ovat niin nopeita. Ne sisältävät syvää tyrmistymistä.

Väitän että skandaalit voivat hyvin. Erityisen hyvin. Toki tätä voi nähdä siinä miten maahanmuuttajia kohdellaan. Mutta kun katsotaan miksi monet - sanotaan nyt "nuivat" "konservatiivivanhoilliset" "äärioikeistoöaiset jotka ovatkin äärivasemmistoa heidän aatehangaroundaajoensa mielestä" - puhuvat suvakeiden suvaitsemattomuudesta tai mukasuvaitsevaisuudesta, he tiedostavat että tietyt aiheet ovat jotain jotka herättävät vastapuolessa hyvin vahvaa puolustamista. (Mikä tarkoittaa että pitäisi lopettaa relativismin uhasta ja arvotyhjiästä puhuminen. Ihan sisäisen ristiriidattomuuden vuoksi.) Näistä aiheista saa somekohuja. Ne ovat täynnä merkitystä. Tässä mielessä onkin kaikille aika selvää että somekohut ovat skandaaleja jotka näyttävät että liberaalit eivät ole ainakaan postmoderneja relativisteja. Eivätkä muutu tälläisiksi lukemalla-sivistämällä itseään vaemmistolaiskirjallisuudella.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset