*

Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Emme elä rappiossa

Konservativismin kantavimpia suuria kertomuksia viime vuosina on ajatus yhteiskunnan murenemisesta. Taloudellisen taantuman mukana tuoma pessimistinen asenne on tässä käytetty hyvin tehokkaasti hyväksi. Amerikkalaiset konservatiiviset kanavat kertovatkin viestiä jossa korostuvat sanat "secularism", "anti-god", "anti-religion" ja "decline". Ja nämä liitetään yhteen. Nykytilan huonous johtuu siitä että hyvistä asioista on luovuttu.

Itse suhtaudun näihin samalla tavalla huvittuneen ironisesti kuin aina kun kuulen jonkun puhuvan ensin siitä miten ankaraa ja kauheaa heidän nuoruutensa on ollut. Ja jotka sitten selittävät miten ennen kaikki oli paremmin. Lyhyt vastaukseni onkin että ironiani johtuu siitä että minusta ne ovat oleellisesti samanlaisia kannanottoja.

Mutta on minulla (herranjestas, tapani mukaan) pitkäkin vastaus.

Kun katsotaan konservatiivisia rappiokertomuksia, niissä on paitsi trendi myös syylliset. Pääsyytettyinä ovat ateistit, feminismi ja vastavat tahot. Henkenä on se, että tiedemaailma, media ja vastaavat ovat liberaalin biaksen vallassa ja että oikea kansa on sitten jännitteessä tämän kanssa. Koska he eivät jaa tätä vähemmistön ja vallassaolevan ylhäältä annettua näkemystä ja muottia. Tuhoutumisen rendi on siis alkanut vähintään 1960 -luvulta. Usein aiemmin. Tätä edeltävä aika on siis jotain josta on haettava sitä ihannoitua kulta-aikaa jolloin asiat olivat paremmin.

Pääviestinä on usein se, että moraalinen romahdus johtaa myös maalliseen romahdukseen. Taantuma on siis Jumalan hylkäämisen syytä. Jotkut korostavat Juhani Starczewskiläisiä sävyjä joissa Jumala kirjaimellisesti kostaa. Mutta enemmiställä luottamus on enemmänkin uskomiseen uskomisen suunnalla ; Yhteiskunnan yhteisöllisyys ja yhteen hiileen puhaltaminen liittyvät siihen että on yksi valtakunta, yksi kansa ja yksi uskonto. ; Toki tähän on myös liennytettyjä versioita. Esimerkiksi Tapio Puolimatka on puheissaan ja kirjoituksissaan tuonut esiin kantaa jossa hän ei kiellä tieteellistä kehitystä, mutta moraalisesta kehityksestä hän ei näe merkkejä. Hän pelkää lähinnä moraalista rappiota eikä korosta talouden ja yhteiskunnan romahtamisen näkökulmaa. Eli kaikki konservatiivit käytännössä jakavat ajatuksen siitä että yhteiskunnassamme on vähintään moraalinen romahdus. Suuri määrä, mutta eivät kaikki, näkevät moraalin ja talouden yhdessä.

Kuitenkin hänkin näkee että moraalikato, jota hänelle edustaa naturalismi (etenkin niihin liittyvä evolutionismi, sekularismi, naturalismi ja homojen avioliitot jotka johtavat kohdunvuokraukseen toisin kuin heteroiden adoptiot jotka ovat laajuutensa vuoksi koko ilmiön ytimessä). Tässä hän osallistuu konservatiivisen narraation ytimeen. Siinä on tarina yhteiskunnan turmeluksesta. Tämän taakse nähdään historiallinen muutoskertomus joka alkaa yleensä "seksuaalisesta vallankumouksesta" ja joskus jopa feminismin alkutaipaleista. (Tämä on kuitenkin jäämässä historiaan. Teema on ennen ollut vahvempi).

Taustanäkemyksenä on, että jokainen uskonto luo näköisensä yhteiskunnan. Kristinuskoa on kiittäminen kaikesta. Newtonin tiedemieslahjat olivat kristillisyyden hengen seurausta. Päiviö Latvuksen hengessä koko tiedemaailma on hyötynyt kristinuskosta. Osan mukaan tiedettä ei olisi edes olemassa ilman kristinuskoa. (Heillä on tosin hieman ongelmia sen kanssa miksi he selittävät muutosta vakiolla. Eli miksi kristinusko on tieteen vallankumouksen takana kun kristinusko oli yhteiskunnassa ollut vakiona jo hyvin kauan. Miksi tieteen vallankumous ei alkanut 300 -luvun loppupuolella. Ja miksi kristilliset kirkkoisät näkivät rooman valtakunnan romahtamisen eivätkä ylläpitäneet tätä yhteiskuntaa ja nostaneet sitä uuteen kukoistukseensa. Mutta ei anneta vuosisatojen tyylisten pikkuasioiden mennä hyvän tarinan tielle. Vielä.)

Mitä tähän voi sanoa?

Aina kun puhutaan historiasta, nostetaan esiin se, että menneitä aikoja ei saisi tuomita nykyajan standardeilla. Sillä arvot muuttuvat. Ja syntyykin helposti relativistista ja narratiivista historiankuvausta jos otetaan omat arvot standardiksi ja sitten jos jokin eroaa tästä se on pahaa ja jos on sen mukaista niin se on hyvää.

Tässä mielessä onkin niin että voitaisiin helposti nähdä että historia muuttuu yhä parempien ihmisten maailmaksi. Itse esimerkiksi näen että historia on muuttunut yhä paremmaksi. Koska esimerkiksi orjuus on vähentynyt ja siihen suhtaudutaan eri tavalla. Feminismi, tai ainakin naisten oikeudet, ovat hyvä asia. Samoin lapsityövoiman käytön vähentyminen on selvästi havaittavaa. Kannatan myös homojen avioliitto-oikeutta. Uskonnottomiakin kohdellaan vuosi vuodelta vähemmän ikävästi. Näin ollen maailma on koko elämäni ajan muuttunut itseni kannalta hyvään suuntaan.

Konservatiivi näkee tämän olevan maailmankuvallista. Puolimatkakin varmasti korostaisi että olen sisäistänyt maailmankuvallisen naturalistisen narraation. Valitettavasti tätä samaa teemaa voidaan kuitenkin sitten soveltaa kritiikkinä itse konservatiiviselle kertomukselle. Se itse sitoo turmelusajatukset siihen että ennen aborttiin suhtauduttiin tiukemmin, naiset eivät menneet papeiksi, homous oli rikos, ateistit olivat halveksuttuja hylkiöitä ja naiset tiesivät paikkansa.

Eli siinä missä patakonservatiivi sanoo, että vielä 1950- ja 1960-luvuilla pysyttiin yhdessä ja ymmärrettiin perheen arvo, lässyliberaali sanoo että patriarkaalisessa yhteiskunnassa ei ollut vaihtoehtoja ja että avioerot yleistyivät, kun nainen sai ihmisoikeudet. Rappio olisi siis sidottu näkökulmiin. Konservatiivi näkee rappion rationaalisesti koska hän sitoo sen tiettyihin taustaoletuksiin. Liberaali näkee eri tavalla koska on määritellyt asian eri tavalla.

Itse en kuitenkaan ole kovin relativistinen.

Ylläoleva maailmankuvallisuus sopisi ajatuksiin siitä että asiat ovat pelkästään mielipiteitä. Kuitenkin toisaalta ihmisten elämään liittyy paljon asioita jotka ovat varsin kulttuuririippumattomia. Tässä mielessä voidaan nähdä että moraalikäsitykseni lähestyy sitä että moraali ei tule ihmiskunnan ulkopuolelta vaan se määrittyy osittain ihmiskunnan biologisten ominaisuuksien kautta. Ja näiltä osin se lakkaa olemasta 100% maailmankuvallista. Ja tästä osiosta voi keskustella relevanteilla tavoilla. (Makuasioista kun ei voi kuin kiistellä.)

Ja tässä kohden näyttää todella siltä että Puolimatka on järkevillä linjoilla kun hän ei torju tieteellistä edistystä ; Esimerkiksi teknologinen edistyminen on ollut viime vuosina kaikkea muuta kuin hidastunutta. Ja yhtenä hyvänä demonstraationa siitä että isojakin asioita tehdään tieteessä voidaan muistuttaa siitä miten naturalistit saivat vuosikausia kuulla siitä miten Higgsin hiukkaset eivät ole havaittavissa mutta niistä tiedetään tieteellisesti. Nämä suut sulkeutuivat kun hiukkasia onnistuttiinkin tutkimaan-havaitsemaan. Ihan siksi että naturalistit eivät koskaan pitäneet niitä määritelmällisesti ja lopullisesti kaiken tutkimuksen ulottumattomissa olevina. (Toisin kuin niistä jotka tätä esimerkkiä ovat käyttäneet.) Tiede on selvästi kehittynyt. Ja tätä kautta elämme maailmassa joka on teknisesti hyvinvoiva. Se on kuitenkin tuonut yhteiskunnan jossa esimerkiksi keskimääräinen elinikä, lapsikuolleisuus ja vastaavat ovat olleet laskusuunnassa. Ne ovat tehneet yhteiskunnasta miellyttävämmän paikan.

Olenkin enemmän sillä kannalla että asiat ovat monesti enemmänkin komplekseja ja vaikeita kuin täysin maailmankuvallisia. (Mutta olenkin sillä tavalla paatunut naturalisti. Narraatio on esitystapa jossa on toki viesti myös arvosisältöjen osalta. Mutta viestin sisällä joko on faktoja tai ei. Ja arvosidonnaisuudetkin joko laajasti ihmiskunnan jakamia tai ovat toisessa ääripäässään vain yhden maailmankuvan ja uskonnon ajamia dogmeja.) Siksi kun katsotaan minkä näköinen ideologian tuoma maailma on, on syytä ottaa mukaan kaikki. Tässä otan mukaan sen taakan jonka konservatiivi joutuu ottamaan valikoidessaan historiasta hyvät asiat. En kiistä niiden olemassaoloa. Sen sijaan tuon niiden lisäksi jotain joka on pakko ottaa sen ajan pakettiin. Ihan siksi että ei ole analyyttistä, perusteltua ja järkevää ottaa omasta maailmasta onnistumiset ja muilta epäonnistumiset ja verrata niitä keskenään. Siksi olenkin kiinnostunut kuulemaan mikä on kristillinen hyvä aika. Ja sitten siihen kuvaan on liitettävä mukaan näitä seikkoja joita tässä nostan esiin. (En siis ole niin tuomitseva kuin joku voisi luulla.)

Moraali ei ole välttämättä sama asia kuin teknologinen hyvyys.

Moni korostaa että maallinen hyvinvointi ei tarkoita samaa kuin henkinen hyvinvointi. Ja oikeassahan he ovatkin. Tosin samat ihmiset tiedostavat että jos länsimainen katkeroitunut masennuspotilas tulee valittamaan ongelmistaan, he voivat pyytää lähtemään afrikkaan kertomaan tästä kauheasta katastrofista nälkäkuoleville lapsille ja kuulemaan sitten vähän todellisuudentajua. (Sanotaan näin ; Esimerkki ei ole keksitty.) ; Toiset taas korostavat että jos liberaali pehmo on lempeä niin se johtuu siitä että hän on elänyt pumpulissa. Kuten eräskin uskovainen asian laittoi, hyysäävässä ylihyvinvointiyhteiskunnassa on väittää olevansa suoraselkäinen. Koska kaikki tulee valmiina pöytään kuin Manun illallinen. (Sanonta vaatii muistamaan presidentti Mauno Koiviston joka ilmeisesti sai illallisia tekemättä mitään itse.)

Tässä onkin jalo pointti. Ja minun on se vähintään huomioitava. Koska jos en tee sitä, ajatus maallisen ja moraalisen yhteydestä olisi kategoriavirhe. Nähdäkseni on vähintään mietittävä ovatko ne joskus toisiinsa liitoksissa (kuten itse ajattelen, että ovat). Ja tässä oma roolini on helppo. Patakonservatiivit elävät nimittäin paitsi yhteiskunnan romahtamisen niin myös maallisen sankaruuden puutteen teemoilla. Yleinen teema on, että liberaalit eivät ole kokeneet mitään. "Nuoriso on lussua" eikä se ole kohdannut kunnon haasteita tai elämän realitetetteja. Ja kuten he tiedästavat, tässä maallisesti helpommassa yhteiskunnassa on helppoa olla hyvä ja hellämielinen.

Työttömyyskorvauskin voidaan nähdä jonain jossa nimenomaan passivoidaan köyhiä. Jos rahaa ei tulisi, henkensä pitimiksi tehtäisiin mitä tahansa. Kuten puukotettaisiin, ryöstettäisiin ja ääritapauksissa jopa syötäisiin rikkaampia ihmisiä. Kun työttömyyskorvaus takaa säällisen ruuan, jonkinlaisen asunnon ja varat hankkia halpoja hieman vanhaksi jääneitä pelikonsoleita ja niihin liittyviä pelejä ja muutaman halvan kaljan, on kunnon rentulla kaikki mitä hän elämässään tarvitsee eikä hänen tarvitse turmeltua moraalisesti pysyäkseen elossa.

Minkä näköisiä kauneusvirheitä sitten on yhteiskunnassa joka on kuulemani mukaan luomansa taustaideologian näköinen?

Historiassa on hyvä huomata että jos teoriana on että uskonto luo näköisensä yhteiskunnan, ei voida valikoida vain rusinoita pullasta. On katsottava minkä näköinen koko yhteiskunta on. On toki helppoa toimia kuten Tosi Uudelleensyntynyt Kristitty ja nostaa esiin kaikki yhden ajan hyvät ominaisuudet. Tai toimia kuten änkyräateisti ja puhua pelkästään noitavainoista. Mutta maailma on aina kompleksi.

Siksi onkin hyvä miettiä mikä ajanjakso olisi sitten osoittanut olevansa moraalisesti ylivertainen. Sitä on vaikeaa nähdä ainakaan 1950 -luvussa. Tämä on alleviivautunut mielessäni kun olen viime päivinä lukenut Antti Häkkisen ja Mikko Salasuon toimittamaa tutkimusmetodikirjaa "Salattu, hävetty, vaiettu". Siinä esitellään muun muassa aborttien tutkimista. Itselleni huomiota herätti se, miten abortti on 1950 -luvulla liittynyt siihen että eugeniikkaa pidettiin aivan normaalina ja kristillisesti hyväksyttävänä periaatteena. Sitä sai aborttia jos samalla "vapaaehtoisesti" suostui sterilisointiin. Nykyään konservatiivikristityt usein pelottelevat että ateisti-naturalistit tuottavat eutanasian ja darwinismin hengessä eugeniikkakulttuurin, vaikka heidän hallinta-aikanaan se oli käytetty ja juridisesti hyväksytty osa "julkista prosessia". (Mutta mitä voikaan odottaa ihmisiltä joiden mielessä evoluutioteoria on jotain joka olemuksellisesti ja väistämättä samanaikaisesti (1) korostaa rotujen eriarvosuutta ja vähentää tummaihoiset oleellisesti erilaisiksi ja alkeellisemmiksi kuin valkoiset. Eli luo hierarkioita ja eriarvoistaa. Ja samanaikaisesti (2) se tekee ihmisistä eläimiä ja apinoita. Eli läpeensä poistaa hierarkioita ja tasa-arvoistaa asioita.)

Tämänlaiset detaljit korostavat että kenties "vanhat hyvät ajat" eivät olleetkaan moraalinen onnela jossa iloiset kristityt arvostivat perhettä ja jossa abortteja ei tapahtunut. (Tosin Liekkiö -kummitustarinoita synnyttänyt Suomalainen kulttuuri on selvästi tuntenut hengariabortin käsitteen. Mutta kun näistä ei puhuta osana todellista historiaa, vaan näistä vaietaan, monelle syntyy ajatus että asioita ei ole tapahtunyt menneisyydessä.)

Toisaalta toinen lukemani Erno Paasilinnan "Rohkeus" -teoksessa kerätty data Arnd Pekurisesta kertoo, että 1900 -luvun alkupuolella harrastettiin muilutusta. Ja esimerkiksi Pekurisen jouduttua muilutetuksi, hänelle pidettiin näytösoikeudenkäynti jossa hän ei ollut niinkään uhri kuin syytetty. Pahoinpitelystä oli lääkärintodistuksia mutta puolustus korosti että vakavia vammoja ei ollut, ja tätä pidettiin todisteena väkivallan totaalisesta puuttumisesta. Muilutus nähtiin muutenkin rohkeiden miesten turhautumisena. Kun maataan puolustavat ja henkensä alttiiksi laittavat sankari-uhrautujat eivät kestä nähdä lieromaista pelkuruutta jota Pekurisen pasifismi edusti. Muilutus nähtiin oikeustajun ilmentymänä ja tätä kautta siltä puuttui rikoksiin liitettävät negatiiviset konnotaatiot.

Oman käden vaikeus

Kun katsotaan maailmaa, nykyhetken Syyrian pakolaisuus vaikuttaa suurelta kriisiltä. Tähän on liittynyt esimerkiksi VOK -keskuksiin tehtyjä polttopulloiskuja. Näitä pidetään oikeustajun ilmentyminä, mutta samalla yksinäisten susien tekeminä ylilyönteinä. Yleisessä keskustelussa on nostettu esiin se, että kaikkia ihmisiä ei voida auttaa. Uskonto on ollut esillä etenkin "islamismin" käsitteen kautta.

Tämä näyttää myös globaalilta kriisiltä. Ja sen takana on "monikulttuurisuus". Ilmiö on kuitenkin hyvin vanha. Sen takana olevat argumentit ovat tuttuja kaikille vähänkin historiaan tutustuneille. Jos otetaan esimerkiksi se, miten Irlannissa 1800 -luvun lopulla kävi. Kun perunarutto tuhosi käytännössä koko maan elinkyvyn, syntyi valtava nälänhätä. Tätä lähdettiin paikkaamaan pakenemalla Amerikkaan. Ja Amerikoista annettiinkin turhankin ruusuista kuvaa. Toiveikkaat ihmiset valitsivat haavekuvan nälkäkuoleman sijaan. Yksistään vuonna 1847 yksistään Bostoniin päätyi 37 000 irlantilaista siirtolaista. Kaupungin väkiluku ennen tuota oli ollut 114 000. Joten kyseessä oli prosentuaalisesti valtava määrä.

Varattomia irlantilaisia ei kohdeltu Amerikoissa juuri mitenkään muutoin kuin Syyrian pakolaisia nykyään. Irlantilaisten katolisuus nähtiin ongelmana. Amerikka oli protestanttinen. Irlantilaiset siirtolaiset olivat kouluttamattomia, ja heistä tuli ns. "valkoisia neekereitä". Itse asiassa irlantilaisia vastustamaan syntyi kokonainen kansanliike jonka iskulauseena oli "Amerikka amerikkalaisille". Sen suhtautuminen halusi rajata kansalaisoikeudet brittiläistaustaisille protestanteille. 1850 -luvulla siitä tuli poliittinen puolue joka eli muutamillakin eri nimillä. (Native American Party, American Party...) Talousasiat huolettivat, ja vastapoolina oli lähinnä ajatus ihmisarvosta ja siitä että vaikka siitä tulee vaikeuksia ja taloustilanne muuttuu uhkaavaksi niin raha on vähemmän tärkeää kuin ihmiselämä. Ja kun miettii valtavia irlantilaisten määriä (suhteessa väkilukuun ja sen ajan teknologiaan) huoli oli ymmärrettävää. (Huoli on rehellisesti sanoen ymmärrettävää myös Syyrian kriisin kohdalla. En tässä tekstissä lainkaan väheksy tätä kulmaa. Tai pidä sitä rasistisena. Oletan kuitenkin saavani tästä vihaisen kommentin ihmisiltä jotka eivät osaa lukea juttuja ennen kommentointia/jaksa ymmärtää lukemaansa.)

Lieveilmiönä asiaan liittyi salaseuramainen "Know Nothing Party" joka virallisesti ei tiennyt mitään esimerkiksi maahanmuuttajiin ja tummaihoisiin kohdistuvasta väkivallasta vaikka heti PR -kontekstin kadottua se kannatti, tuki ja kannusti tämänlaista toimintaa. (Amerikan 13. presidentti, Millard Fillmore, oli tämän jäsenenä. Mikä kertoo melko paljon siitä miten laajasti hyväksyttyä tämä kohtelu oli.) "Know Nothing Party":n jäämistölle sitten kehittyi sellaisia kohtuu tunnettuja järjestöjä kuin Ku Klux Klan. "Know Nothing Party" on siitä mielenkiintoinen että sen sisällä väkivalta nähtiin ymmärrettävänä oikeudentajun ilmentmänä.

Tosin Ku Klux Klanista puhuminen on siitä mielenkiintoisa että uusi "Tieteen Kuvalehti:Historia (8/2016)" piti sisällään jutun 1900 -luvun alun lynkkauskulttuurista. Siinä oli itsellenikin uusia asioita. Usein tätä on lähestytty jonain piilossa tapahtuneen asiana. Mutta monesti lynkkaukset olivat julkisia. Juttu keskittyi erityisesti Jesse Washingtonin lynkkaamiseen. Se kun muuttui valokuvatuksi yleisötapahtumaksi. Tässä yhteydessä tapahtui muun muassa kastraatio ja elävältä polttaminen vihaisen väkijoukon toimesta. Puhelinlangat lauloivat kutsua tilaisuuteen niin suurella innolla että sen aikainen puhelinverkko tukkeutui.

Jutussa kiinnostavinta olikin se, että se alleviivasi uusia teemoja. Kun lynkkaamisaihetta lähestytään on usein käytetty puhdasta rasistista lähestymistapaa. Mutta rodullisen ylivertaisuuden lisäksi mukana on ollut myös (1) ajatus siitä että tietty elämäntapa on ollut puolustamisen arvoinen. Erikoista on tosin ollut se, että osalla alueista vapautuneita orjia oli niin paljon että valkoinen väestö oli vähemmistönä. He puolustivat omaa oikeuttaan tavoilla jotka eivät voisi olla demokratian kannalta mahdollisia. Ihan siksi että he olivat vähemmistöä. Lisäksi mukana on ollut talouspuoli. Orjuuden lopettaminen nimittäin (2) toi työmarkkinoille kilpailua. Ja tässä tietenkin köyhät ja vähätuloiset ja vähäosaiset valkoihoiset olivat kovia kärsijiä. He joutuivat kilpailemaan samoista vähistä työpaikoista yhä useampien ihmisten kanssa.

Kun puhutaan mielikuvien piilossa tapahtuneista lynkkauksista nostetaan tietenkin aivan erilaista kuvaa sen ajan maailmankuvasta. Tällä varmasti voidaan vähentää omaan kulttuuriin liittyvää syyllisyydentunnetta. Mutta samalla tällä luodaan tarina joka ei pidä paikkaansa, tai joka ei kuvaa sen ajan ilmapiirin lieveilmiöitä oikein. ; Rasismi ja lynkkaamiset nähtiin oikeudentajun ilmauksina. Tässä keskusteluskeemassa unohtuu helposti se, että ylipäätään eettisenä pidettyjen yhteiskuntien teemana on se, että yhteiskunta ja valtio suorittaa rikoksen tutkimisen ja suorittaa tuomion.

On selvää että tämä on helppo nähdä paralleerina. Piilottelevan Ku Klux Klanilaisen tarinaa sitteen vaan toisintavat ties mitkä VOK -polttopulloilijat. Joiden kohdalla myös näkyy teemoja siitä että ihmiset kokevat, turhautuvat, ja ovat peloissaan kansakunnan tulevaisuudesta ja oman kulttuuripiirinsä ja elämäntapansa jatkumisesta. Kun oikeustaju nostetaan esille, unohtuu usein se että oikeusvaltiossa on kyse siitä että rikollisen syyllisyys tutkitaan, ja tästä käydään oikeudenkäynti ja tuomio tulee teosta eikä esimerkiksi rodusta. (Lynkatessa toki teemana oli se että mustat hirtettiin ja jos he olivat raiskaajia niin kastroitiin ja hirtettiin tai poltettiin. Mutta samat tuomiot eivät koskeneet valkoihoisia raiskaajia.) Rikoksessa ei ole kyse konnotaatioista ja väkivallanteon tuomittavuusluonne ei riipu siitä mikä on ollu tekijän oikeustajuntunne teon aikana. Paitsi barbarioissa.

TL;DR

Kun on nähty konservatiivisen maailman esittämä "liberaalin todellisuudentajuttomuuden kasvot", voidaan nähdä että se on objektiivisesti ongelmissa. Yhteiskunta on taantumassa tavoilla joita on ollut "vanhoina hyvinä aikoinakin". Ja ongelmat ovat olleet julmempia ja kovempia. Ihmiset ovat kokeneet omankädenoikeuden, väkivallan ja muut vastaavat osana elämää. Ollaan eletty raa-assa maailmassa todellisuudentajuisesti kovaa voimaa käyttäen. Ja tarpeen tullen oikeutta on ajettu yksin ja ennen kaikkea vihaisena ryhmänä samalla tavalla ajattelevien kanssa.

Nykyään eettinen arvomaailma ja humaanien ihmisarvojen kunnioitus on niin laajaa ja levinnyttä että kristilliset hyveet hukanneet jumalattomat sekularistiliberaalit ovat konservatiivienkin mukaan vaaleanpunaisten lasiensa kanssa auttamassa ihmisiä tavoilla jotka ovat taloudellisesti huonoja peliliikkeitä jotka uhkaavat Suomen kansan kukkaroa. Eli yhteiskunta arvostaa ihmiselämää rahan yli. Vaikka juuri tämän arvomaailman romahdus on jotain jota olen itse kuullut uskonnottomuuden seuraukseksi. (Elämän kunnioitus loppuu, näin kuulemme etenkin aborttikeskustelun yhteydessä. Eutanasian kohdalla korostuu ihmisten näkeminen pelkästään välinearvona jne. Jännittävää on että näiden kohdalla puhutaan uhkakuvista joita ei näy liberaalien mielipiteissä eikä toimissa. Mutta joita on sen sijaan löydettävissä maahanmuuttokriittisessä kulmassa tahoilta jotka korostavat kristillisen arvomaailman aivan ylivoimaista ja kyseenalaistamattomissa olevaa erinomaisuutta.)

Ja kun nykyajan maahanmuuttokriittiset, mukaanlukien heidän äärimmäisyyttä edustavana aktivistisiipenä nähdyt Odinin Soturit, korostavat että he eivät ole natseja, rasisteja ja väkivaltaisia muiluttajia. (Paitsi ehkä yksityisajattelijoina joskus kännissä läpällä tavalla jotka ovat vanhan hommasloganin hengessä "yksittäistapauksia joista ei saa yleistää".) Heidän kunniakseen voin sanoa että he eivät olekaan. Joka vihjaa siihen että kristillinen hieno yhtenäiskulttuurinen menneisyys kykeni hillitsemään "yksinäisiä susia" huonommin kuin nykyinen lempeä ja aivan liian kevyitä tuomioita raiskareille, vaimonhakkaajille ja väkivaltarikollisille antava yhteiskunta. (Tosin tämä lepsuus ei ilmeisesti koske niitä Odinin sotureita jotka ovat syyllistyneet em. tekoihin ja jotka ovat siksi nykyään vapaalla jalalla tekemässä sitä mitä kutsuvat järjestyksen valvomiseksi.) Arvot eivät selvästi ole romahtaneet vaan ovat paremmalla tolalla kuin koskaan.

Väkivaltatilastot eivät ole räjähtäneet vaikka naturalistit ovat hylänneet kristinuskon ja tätä kautta menettäneet ihmisen ihmisarovisena pitämisen lahjan. Alkoholinkäyttökin on paremmassa kurissa kuin moralistisen kieltolain aikaan. Itse asiassa jopa teiniraskaudet ovat vähentyneet vaikka lisääntynyt seksuaalinen moraalittomuus on jotain jonka on väitetty olevan tuhoisaa. (Kieltolaki ja moralismi ovatkin siitä hyviä rinnastettavia että niitä yhdistää se että asiaa halutaan vastustaa kieltämällä se ja torjumalla tätä pelkästään ideologisesti. Ja kumpikaan ei tilastojen valossa ole tehokasta tämän estotavoitteen kannalta.)

Eipä ihme että uuskonservatiivit ovatkin korostaneet toisinajattelijuusstatustaan. Uuskonservatiivit kaipailevat aikaan jota eivät ole eläneet - ja jota ei ole koskaan ollut. Ja he voivat tehdä tämän vain esittämällä tarinoita siitä että tiedemaailma, media ja kaikki muut tahot ovat "liberaalin biaksen" vallassa. Eli kun argumentit eivät ole omalla puolella, on jouduttu luomaan omaa asiaa ajamaan ties mitä näkemyksiä. (Ilmastonmuutosdenialismi ja kreationismi ovat tässä varmati hyviä esimerkkejä. Mutta näiden tiedevastaisuuden korostaminen nostaa helposti puheita liberaalista biaksesta. Joten jätän asian tälläisiin sulkuihin, odotuksinani se että näen jotain aiheeseen liittyvää ironista kommentointia ihmisiltä jotka eivät tekstejäni jaksa lukea mutta joilla on sitäkin suurempi into niiden kommentointiin.)

Onkin hauskaa miten "maailmankuvasota" -termin luoneet tahot ovat alkujaan vastustaneet relativismia ja maailmankuvallisuutta. Mutta nykyään he kirjoittavat oman alakulttuurinsa narraatiota korostamalla esimerkiksi sitä mitä Puolimatkakin esittää. Hän joutuu puhumaan "pluralismista", koska maailmankuvasidonnaisuuksina esittäminen jossain muussa muodossa korostaisi että konservatiivi on itse asiassa turvautunut siihen pelottavaan relativismiin jonka kanssa he eivät halua olla missään tekemisissä. Konservatiivi elää narraatioista ja uskonnollisten dogmista poikkeamisten tarinaa niin vahvasti että he ovat joutuneet hakemaan keinonsa vastustamiltaan kulttuurirelativisteilta. Toki he eivät tunnusta yhteyttä ja osaavat nimetä nämä temput uusiksi. (Sillä nimillä on useilla ihmisiin enemmän merkitystä kuin termien määritelmäsisällöillä.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Miten tiedämme mitään sellaisen olemassaolosta tai olemattomuudesta, jota ei koskaan kokeilla. Koskaan ei ole jauhettu niin paljon arvoista kuin nykyään, eivätkä ne koskaan ole olleet niin vähällä koetuksella kuin nyt.

Sanoisin, että olemme rappiossa, muttemme vielä moraalisessa. Se tulee mahdollisesti seuraamaan tätä henkistä ja fyysistä rappiota, mikä on jo hyvinkin todellista.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Nykyajassa on kieltämättä jotain sellaista joka herättää vahvoja mielikuvia "Maslown tarvehierarkiaan". Siinähän ihmiset keskittyvät eri asioihin vähän sen mukaan mitä tarpeita heillä on tyydytetty.

Arvot ovat nykymallissa jotain jotka heijastavat ennen kaikkea identiteettiä. Ei kukaan puhu työttömien kohdalla oikeudesta riittävään ruokaan. Vaan muusta. Sillä nyky-yhteiskunnassa aivan perustarpeet on kaikilla tyydytetty. Ja pulmat haetaan ylempää. Tästä aivan varmasti syntyy sellainen vaikutelma että arvoista puhutaan koska ei ole jouduttu taistelemaan omasta selviytymisestä. Itselläni on toki hieman sellainen fiilis ollut että jossain määrin moraali on rikkaitten luksusta.

Moraalista puhuu joku jolla on rahaa elämiseen ja vapaa-aikaa tehdä moralisointeja. Olipa kyseessä pappi tai poliitikko tai pitkästi suoltava wnb-internetmielipidevaikuttaja. (Ja varsinkin kun jokin noista mainituista.) Heillä on instituutio, valta, ideologia tai muu vastaava pyrintö. Ja halu käyttää sitä. Toisaalta jos ihmisellä on valtaa ja vapaa-aikaa miettiä sen jakamista niin on tämä tietenkin tarpeeseenkin. Sillä mitä hittoja sitä puhuu moraalista jos ei ole vaihtoehtoja.

Toimituksen poiminnat