Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Vaateita ja lokeroita

  • Kommentit linkkinä. Ja kenellä mikroskooppinäkö on, se tästä lukekoot...
    Kommentit linkkinä. Ja kenellä mikroskooppinäkö on, se tästä lukekoot...

Arman Alizad tweettaa. Itse en osaa viestiä noin lyhyillä keinoilla. Hän kävi jonkinlaista, pituusmittaansa nähden yllättävän sisällyksekästäkin, keskustelua Harrin kanssa. Olen ottanut siitä ruudunkaappauksista tekstisarjan jonka kautta käytyä keskustelua voi seurata ymmärrettävästi.

Minusta olisi hauskaa jos Harri olisi oikeassa ja Alizad olisi uskonnoton. Pidän tätä kuitenkin melko epätodennäköisenä. Sillä jos katsoo "Arman ja viimeisen ristiretken 2. kautta", siellä vieraillaan Romaniassa. Ja tässä jaksossa Arman suhtautuu kristittyihin ja uskonnollisiin rituaaleihin hyvin hyvin hyvin positiivisesti. Siksi en voikaan valjastaa Alizadia joksikin ideologiseksi aatetoveriksi joka demonstroi miten uskonnotonkin voi tehdä kiinnostavaa ja humaania hyvää. (Kykenen kuitenkin uskonnottomana ymmärtämään tämän humaaniuden ja kiinnostavuuden.)

Alizadin keskustelu demonstroikin toista, mielestäni hyvin tärkeää, seikkaa.

Seikka on siitä kiinnostava että siihen relevantisti liittyvää kommentointia tuli, ikään kuin ennakkoon ja valmiiksi, edelliseen blogitekstiini. Itse tekstissä puhuin enemmän kirkkonistutuutiosta, siitä mitä se monille edustaa. Ja siitä miten siihen suhtaudutaan interpassiivisesti. (Toki alussa korostin että se on tavallaan asenteeltaan hyvin oleellisesti erilainen asia kuin klassinen teismi. Karkeasti ; Jumalaan uskovaisuus ja uskomiseen uskominen ovat kiinnostavasti erilaisia. Niitä yhdistää lähinnä se, että samat ihmiset voivat sujuvasti harrastaa molempia. Ja molemmissa puolissa yleensä vastusteaan ateisteja, niiden tausta-argumenteissa on tässä aiheessa niitä oleellisia eroja jonka kautta ne voidaan eritellä eri luokituksiin.)

En tässä korosta että Alizad tai hänelle kommentoiva Harri olisivat jotenkin oikeassa tai väärässä kannoissaan. En tässä yhteydessä edes luokittele heitä asennevammaisiin ja ei-asennevammaisin. Tai hyviin ja pahoihin. (Vaikka minulla onkin tähän mielipide. Helposti arvattava sellainen.) Sillä kyseisessä tilanteessa on kuvattavissa selvä prosessi.

Alizadilta kysytään. Ja kun hän vastaa, tämän vastauksen nähdään olevan ei-sopiva kysymykseen. Pääeroja kommenttien erimielisyyksissä lienee varmasti ainakin siinä että Alizad ei luokittele ihmisiä vakaumusten perusteella. Hän sanoo aivan eksplisiittisesti että hänestä uskonvakaumus ei määrittele minkälainen ihminen on. Harri uskoo päinvastoin.
1: Itse olen tässä jossain määrin Harrin kannoilla ; Esimerkiksi jos ihminen erikseen kertoo olevansa uudelleensyntynyt kristitty, niin hän tässä teossaan esiintuo jo sinällään asennetta ja hänestä voidaan tietää aika paljon. Samoin kuin saadaan tietoa jos hän spesifisti ilmoittaa olevansa muslimi joka kuuluu Isikseen. Viesti on tällöinkin olemassa, joskin erilainen kuin uudelleensyntyneellä kristityllä. Mutta noin yleensä uskonnollinen vakaumus on yllättävän tyhjä ja suurimmassa osassa tapauksista. Itse tiedän mukavia ja ärsyttäviä ja asennevammaisia uskovaisia, teistejä, ateisteja, igteistejä ja vastaavia. Itse olen fundamentalistiagnostikko.

Tässä kohden olen itsekin joskus törmännyt tilanteeseen jossa ihmisen luetteleminen ateistiksi tai teismiksi on joko täysin väärin. Tai sitten vähintään merkityksetön. Olen esimerkiksi törmännyt ihmiseen joka vastaa, että  hän "uskoo ihmisyyteen". (Heittomerkit eivät ole pilkalliset vaan lainaus sanotusta. Sitaatti lainausmerkeissä ja kursiivissa, ei "huono määritelmä joka on epäselvä tai huono ja vaatii siksi heittomerkit".) En lähtenyt tulkitsemaan tätä vastausta vääräksi. Vaan joksikin joka on omituinen vastaus joka johtuu siitä että kysymyksessä oletettiin relevanteiksi rakenteita jotka joko eivät ole kyseisen ihmisen kannalta olemassa tai eivät vähintään ole relevantteja.

Harri ilmeisesti ei ajattele näin. Sillä hän lähestyy kommenteissaan asiaa siten, että hänestä Alizad ei suostu vastaamaan helppoon kysymykseen. Hän esittää vaihtoehdoksi rohkeutta kertoa oma vakaumus avoimesti. Ja hän demonstroi tätä rohkeutta kertomalla oman vakaumuksensa. Mikä on toki hyvä alku ; Ei pidä vaatia muilta mitään sellaista mihin ei ole itse valmis. ; Toisaalta kysymyksen yksinkertaisuus näyttää tarkoittavan sitä että se on hyvin joko-tai -tasoinen. Kun Alizad ei vastaa, niin hänet tulkitaan uskonnottomaksi. Koska uskovaisten oletetaan kertovan vakaumuksensa tavalla jonka Harri kokee rehelliseksi, vastakohtana sen epärehellisyyden, pelkuruuden tai laimeuden jota uskonnottomuudessa vaeltavat sitten harrastavat.
1: Toki rohkeus hieman kyseenalaistuu kun hänelle vastaan paneminen nähdään joksikin joka ei mukaile sananvapautta. Jostain syystä vastaanpaneminen on monille kristityille vainoa. Onkin olemassa sellainen erityinen rohkeiden kristittyjen joukko jotka kertovat miten heitä uskon vuoksi on kovasti kaltoin kohdeltu mutta he jatkavat tästä huolimatta rohkeasti. Mutta samalla nämä sankarit eivät kuitenkaan kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Poikkipuolinen sana saa heidät pakenemaan. Keskustelu lopetetaan heti kun argumentointi lähtee alkuun ja vastakkaisia mielipiteitä on esitetty. Itse toki ymmärrän vaikenemisen ja pakenemisenkin ; Jos on oikeasti vainottu, ymmärtää että vakaumuksen paljastaminen voi olla hyvä veto. Ja silloin osataan kyllä tivaamisen sijaan olla hienotunteisesti hiljaa jos joku ei suostu olemaan sankarillis-rohkea. Ilman uhkaa ja riskiä sankaruus taas on onttoa.

Kysymys on erityisen oleellinen uskonnottomuuden ja igteismin kohdalla. Jos ateistin on helppo suhteuttaa itseään teisti-eiteisti -linjalle - samoin kuin kaikkien teistien ja suuren määrän agnostikoista on - niin aina nämä luokitukset eivät ole ihmisille itselleen tärkeitä. Heidän kohdallaan toteutuu se joka tulee vastaan tuoreesti lukemassani tutkimusmetodikirjassa "Salattu, hävetty, vaiettu". Siinä korostetaan Miles Fairburnin huomiota siitä että monissa aineistoissa luokitukset ja kuvaukset on tehty siten että kuvattava ilmiö on sovitettu tiettyyn muottiin. Ja miten tieteellisen tutkimuksen teossa tämä on ongelma joka pitää voida kiertää.

Itse sanallistaisin tätä ongelmaa siten, että ihmisryhmiä voidaan kuvata joko määritelmälähtöisesti tai aineistolähtöisesti  ; Joko siten että jokin ihmisryhmä ensin määritellään abstraktiona ja sitten tätä käytetään tarkastelunäkökulmana johon empiirinen aineisto sovitetaan by definition. Tai sitten ollaan aineistolähtöisiä jossa otetaan mitä ihmiset ovat ja siitä sitten luodaan erilaisia yhteenliittymisiä jotka sitten kuvaavat näitä maailmassa todella ilmeneviä ilmiöitä. Jotka sitten voivat johtaa siihen että jollekin kuvatulle kimpulle tulee nimi.

Tässä kohden kysymys on melko yleinen. Toki ateismi, teismi, uskonnottomuus, igteismi tai mikään ei ole nykyään missään tabukuplassa. Mutta ongelma on kuitenkin tuttu. Ja törmään siihen jossain määrin itsekin usein. ; Ja olen ollut huomaavinani että monella uudelleensyntyneellä kristityllä on myös vahva näkemys siitä että he ovat tämänlaisen väärinmäärittelyn uhreja. Ei nimittäin ole tavatonta että heistä löytyy ihmisiä jotka korostavat että he eivät kuulu mihinkään uskontoon. Sillä he ovat enemmänkin yhteydessä Jeesukseen. He eivät seuraa oppia ja dogmaa.
1: Tämä toki näyttää minun silmiini aika omituiselta koska jo pintapuolisestikin katsoen näkee että oikeaoppinen uudelleensyntyminen tarkistetaan esimerkiksi sillä että uskoo "Raamatun" olevan Pyhää sanaa ja että uskoo Jeesukseen ja pelastukseen. Ja muitakin dogmeja voi olla. Ryhmään hyväksytyksi tuleminen voi vaatia hyvinkin tarkkoja oppikokonaisuuksia. Muistan esimerkiksi miten eräs tuoreesti uudelleensyntynyt kristitty kertoi minulle omia huumeistaeheytymiskokemuksiaan jotka olivat tapahtuneet pari kuukautta aiemmin. Ja hänen kanssauskovaisensa korjasi hänen sanomisiaan. Kun hän sanoi että sydämen uskolla pelastuu, niin korjaus oli että sydämen uskolla tullaan vain vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Tämä on toki Raamattuviittaus. Mutta sellaisenaan tälläiselle korjaukselle on perusteena opinkappale. Juuri selvemmin dogmaa ei voi havaita. Mutta toisaalta olen ymmärtänyt että näille ihmisille "teisti/kristitty/uskovainen"-eiuskovainen on irrelevantti luokittelu. He itse katsovat että relevanttia on se, onko elävässä uskossa vai eikö ole.

Vika on tavallaan jo siinä, että asian tivaamista ja vastausten tietyn mallin mukaisuutta pidetään tärkeänä.

Onneksi Suomessa on hyvä uskonnonvapauslaki. Sen ytimessä on se, että saa kuulua ja ilmaista vakaumuksensa. Mutta vakaumusta ei ole pakko paljastaa. Ei edes kysyttäessä. Kuitenkin on varsin tavallista että asiaa kysytään ja sitten sen jälkeen tivataan. Tämä ei vaadi uudelleensyntynyttä kristittyä tai fundamentalistia. Itse asiassa eksistentialistisissa liberaalikristityissä on varsin usein ihmisiä joilla on ns. homo religiosus -ihmiskuva. Jossa oletetaan että uskonnollisuus on kaikille relevanttia. Tällöin syntyy asenne jossa uskonto on niin relevanttia että jokainen ihminen on eettisessä mielessä velvollinen vastaamaan tälläisiin kysymyksiin.
1: Tätä he tukevat usein sillä että jos ateisti avaa suunsa, niin hän on jo hävinnyt ateisti. Koska usknto aiheuttaa tunteita, kuten ärsytystä. Toki jos ei sano heille vastaan niin he jatkavat koska heidän argumenteilleen ei ole esitetty kritiikkiä. Itse koen että tälläiset yksilöt ovat ärsyttäviä. Kyse ei ole teismistä tai Jumalan vihaamisesta. Kysymys on heistä. Henkilökohtaisesti juuri heistä. Sinä minä he ovat vakaumuksestaan huolimatta. Tai jos nämä ärsyttävät attribuutit ovat todella uskonvakaumuksen synnyttämiä niin sitten toki tämän vakaumuksen vuoksi. Mutta ärsytys ei tällöinkään ole Jumalassa vaan siinä että kirkkoja ja uskovaisia ihmisiä on olemassa, vakuuttavan empiirisen aineiston nojalla jopa kaikista paatuneimmalle naturalistille.

Kun kysymykseen ensin vaaditaan vastausta, voi käydä niin että vastausta ei saada. Jolloin tulkitaan helposti Harrin tapaan että vastaus on itse asiassa saatu jo hiljaisuudesta. (Mutta joka ei ole ongelma vaikka vaikenemisessa olisi ateisti joka ei vihaa Jumalaa kun ei kiinnosta edes vastaaminen eikä reagoi, edes suutu, kun asiaa tuodaan esiin.)

Ja usein jos vastaus ei sovi kysyjän malliin, kysyjä ei korjaa kysymystä. Koska hänellä ei ole aineistolähtöinen lähestymistapa. Hän ei siis testaa minkälaisia ihmiset ovat. Homo religiosus -ihmiskuva onkin usein kyseenalaistamattomana taustaoletukena (dogma). Ja sitten kun näitä kysyjän ehtoihin sopimaton vastaus saadaan, syynä ei tietenkään ole se että ihminen katsoo että hän ei sovi näihin kysyjän ehtoihin eikä hän siksi kenties edes voi antaa siihen kysymykseen rehellistä vastausta, niin tämä ei ole ongelma kysymykselle. Tämä on ongelma vastaajalle. (Ja jos tästä sovitusvaatimuksesta ärsyyntyy niin vihaa Jumalaa. Ja päädytään tilanteeseen jota jo kuvasin.)

Ja sitten kun vastaus saadaan ollaan iloisia siitä että on taas demonstroitu miten kaikki todellisuuskuvaukset ja ihmiset sopivatkin siihen homo religiosus -maailmankuvaan. Joka sitten on monille jotenkin todella relevantti todiste sille että Jumala on hyvinkin todellinen, myös ateisteille. Vaikka lähempi tarkastelu todellakin paljastaa että tämä todiste on tuotettu hyvin mielivaltaisesti, keinotekoisesti ja väkisin. (Tavoilla joissa ärsyyntyminen on odotettavaa, mutta jota ei saa paljastaa koska sekin on jotenkin todiste siitä että homo religiosus -ihmiskuva on tosi ja pätee jokaiseen ihmiseen ilman ainuttakaan poikkeusta.)

Kyseessä ei siis haluta tietää mitään ihmisestä. Sen sijaan halutaan ilmituoda sitä mitä jo tiedetään valmiiksi. Tämä on toki monissa ihmisten ja ideologioiden ilmiöissä tavallista. Onhan jo mainitsemani teoskin kertonut siitä tilanteesta miten ihmistieteiden tekijät voivat joutua tilanteeseen jossa yleisö on utelias ja haluaa tietää asioista. Mutta jos tutkija ei sitten kerrokaan sitä mitä ihmiset valmiiksi tietävät, eli tutkimustulokset eivät mukaile vallitsevia käsityksiä, tästä seuraa moitetta ja vihamielisyyttä. (Tätä suuttumusta ei jostain syystä yleisesti pidetä todisteena että tämä tutkijan teoria on nimenomaan tosi.) Ihminen joka on hyvin varma kuvausmääritelmänsä pätevyydestä ei suostu joustamaan edes vastakkaisen evidenssin edessä. Koska kysymys ei tavallaan koskaan ole aineistolähtöisyydestä eli siitä mitä ihmiset ja ihmisryhmät todella tekevät ja ajattelevat, kokevat ja tuntevat. ; Sanoisin jopa niin että tässä tapauksessa ihmisiä ei oteta ihmisinä, vaan heidät on valjastettu olemaan alisteisia joillekin ihmisten yläpuolella olevien suosikkidogmien määräämille määritelmille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Kannattaisi kyllä pyrkiä twiittimäiseen tiiviyteen näissä muuten erinomaisissa kirjoituksissa. En koskaan jaksa lukea loppuun, joten kommentoin vain alkuosaa.

    «Hän sanoo aivan eksplisiittisesti että hänestä uskonvakaumus ei määrittele minkälainen ihminen on. Harri uskoo päinvastoin.
    1: Itse olen tässä jossain määrin Harrin kannoilla
    »

Tuskin uskonvakaus kovinkaan hyvin määrittelee minkälainen ihminen on. Mutta se, millainen ihminen on, määrittelee hänen uskonvakaumuksensa, tai ainakin sen ilmenemistavan. Sikäli uskonvakaus kyllä voi kertoa jotain ihmisestä, vaikkei häntä määrittelekään.

Eivät uskonnot ole syntyneet tyhjästä, eivätkä edes perustajiensa työnä. Ne ovat syntyneet luonnonvalinnan ohjaaman kulttuurievoluution myötä, sen mukaan miten ne vastaavat ihmisten tarpeisiin, erityisesti perustarpeisiin. Kun löytyy ihmisiä, joille tietynlainen uskonto tai uskonnollisuus sopii, se menestyy. Siten ihmiset määrittelevät sen, millainen uskonto on.

Menestyksekkäät uskonnot tietenkin, kuten valtapuolueet, vastaavat mahdollisimman monien kohderyhmien tarpeisiin. Niistä löytyy lokeronsa suurille konformatiivisille massoille, jotka haluavat vain näyttää olevansa hyviä ihmisiä ja kaikkien kavereita. Sekä myös uskonnollisille konservatiiveille, liberaaleille ja älyllisille nörteille. Sikäli ei ehkä ole niin selkeää yhteyttä ihmisen luonteen ja uskonnon välillä, mutta enemmänkin luonteen ja uskonnollisuuden ilmenemisen välillä.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Se huomautus siitä että olen Harrin kanssa samoilla linjoilla oli lähinnä sellainen heitto. Siinä on vinoilevahko piikki. Ja siksi se on sanottu. Harvoin vakaumus sanoo paljoa. Mutta jos ihminen sanoo olevansa uudelleensyntynyt kristitty niin se tuntuu kyllä kertovan ihmisen asennoitumisesta yllättävänkin paljon.

Toimituksen poiminnat