*

Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Siitä miksi minua ei kannata pitää "suvakkina" ja liberaalina.

  • Toki ulkoisesti 1700 -lukulaisuuteni näyttää liberaalilta idunsyönti-hipsterismiltä..
    Toki ulkoisesti 1700 -lukulaisuuteni näyttää liberaalilta idunsyönti-hipsterismiltä..

Olen jossain määrin tottunut siihen, että minua pidetään liberaalina. Argumentteihini suhtaudutaan hyvin usein siten että ne olisivat liberaaleja. Saamani palautteen mukaan minulla on "liberaalit silmälasit" ja miten "haihattelujani on vaikeaa seurata liberaalin kuplan vuoksi". Olen täälläkin saamani ansiokkaan palautteen mukaan esimerkiksi "määkivä suvakkiapina". Edustan "suvaitsevaistoa". Ja asioitani "ei kykene terve edes seuraamaan" kun olen liberaalisti harhainen.

Tämä on siitä erikoista että poliittis-filosofisesti olen hankala siinä mielessä että en oikein sovi mihinkään oikeisto-vasemmisto -akselilla. (Olen tällä kohden joko laimea tai sisäisesti ristiriitainen ja tilannekohtainen.) Mutta liberalismi-konservativismi -skaalalla olen kuitenkin melko vahvasti enemmän konservatiivi kuin liberaali. Kenties syynä on se, että tapani olla konservatiivi on metodiikaltaan niin vanhaa että moni konservatiivi on sen verran uuskonservatiivi että he ovat minun silmissäni liberaaleja muutokseen hypänneitä.

Sekaannus on kuitenkin sen verran yleinen että on kenties syytä miettiä tähän liittyviä syitä hieman tarkemmin. Jos ei muuten niin sen vuoksi että olen kyllästynyt vastaamaan noihin vääriin syytöksiin. (Ja kyllä. Minun mielessäni nimenomaan syytöksiin.)

Jos olisin liberaalimpi kuin olen, saattaisin jopa tarttua johonkin liberaaliin selityskylmaan ja sanoa jotain sen suuntaista, että nykyaikana oikeistokonservatiivius kiistää ääri-oikeistolaisuuttaan jopa siinä määrin että äärioikeistolaisuutta ei joko tunnisteta tai sen olemassaolo kiistetään. Ja että tässä yhteydessä olisi tapahtunut sen tyylinen äärioikeistolaisen konservativismin normalisoituminen että normaali maltillinen konservatiivius, etenkin jos se ei ole puhtaasti oikeistolaista konservativismia, nähtäisiin suoraan "suvakkiutena". Tässä voisi heiluttaa hauskasti äärioikeistolaiskorttia ja lopettaa.

Tämänlainen olisi kieltämättä riemastuttavaa. Se olisi räväkkää, lyhyttä ja iskevää. Sen voisi iskeä niille joiden lukuasenne on "liian pitkä- pakko olla väärässä ja huono". Eli suurin osa niistä jotka tämänlaisia syytöksiä heittävät. Valitettavasti en ole liberaalimpi kuin olen. (Toki asiantila on ilmiselvä by definition, mutta asia ei ilmeisesti tule monille selväksi ennen kuin sen sanoo ääneen.) Joudun siis lähestymään asiaa omalla tavallani, eli monien mielestä "tarpeettoman pitkästi". Uskonkin että ei ole yhtä syytä joka iskisi kaikkiin. Tai kehenkään. Sen sijaan on monia syitä joista kaikki iskevät moniin.

Syy 1 ; Vaihtoehtoajattelu itsessään

Taannoin eräs filosofiaa kouluttava sai opteteltavalta moitteita siitä että hänellä oli liberaali vääristymä mielipiteissä ja asioiden käsittelyssä. Kyseistä kouluttajaa on kuitenkaan vaikeaa nähdä esityksissään poliittisena tai liberaalina. Ainakaan tässä kyseisessä tilanteessa. Hän harrasti enemmänkin analyyttistä filosofiaa. Eli premissien purkamista ja loogisten suhteiden käsittelyä.

Jos tämänlaatuinen on liberaalia niin sitten matematiikkakin olisi liberaalia. Ja sitten liberaali tarkoittaa samaa kuin rationaalinen ja älykäs ihminen. Kyse ei kuitenkaan ole siitä että annettu analyysi liberaaliudesta olisi oikea. Vaan siitä että tämä tulkinta on paitsi väärin niin myös odotettavalla ja ymmärrettävällä tavalla väärin.

Katsoisin, että logiikan käsittely on sekä kompleksista että avomielistä. Siinä ei ole ehdottomuuksia ja asiantiloja tarkastellaan monilta eri näkökulmilta. Tämä taas tuntuu kokemattomalta samalta kuin se avomielisyys ja liberaalius ja relativismi jota liberaalit harrastavat. Arkitasolla konservatiivi nojaakin usein yksinkertaisiin asiankuvauksiin ja ehdottomuuksiin joita hän pitää niin itsestäänselvyyksinä että kyseessä eivät ole vain mielipiteet ja kannanotot vaan jotain joka on ilmiselvästi niin totta että niitä ei tarvitse edes miettiä kahdesti. Tämä monien konservatiivien asenteen vaihtoehdottomuus varmasti tuntuu monista jopa konservatiiviuteen kuuluvana piirteenä - ja hieman erikoista kyllä tässä monet konservatiivit ja liberaalit ovatkin varmasti keskenään samaa mieltä. ; Tilanne on toki tuttu uskonnoista joissa uskonnon perinteikkyys on samaa kuin sitä että uskonto on koeteltu. Ja jossa uskonnon kanta homoseksuaalisuuteen on yksinkertainen, tajuttava ei-kompleksi ja vaihtoehdoton asia jota sitten pitää kieltää ja torjua.

Tässä asenteella on tietenkin hyvin vierasta purkaa ajatuksia loogisiin päätelmäketjuihin joissa on erilaisia premissejä. Ja sitten miettiä miten asiat muuttuisivat jos nämä premissit olisivat erilaisia. Tämänlainen tuntuu monista varmasti liberalilta ja relativistiselta. Tässä liberaaliksi relativistiksi leimaavalta konservatiivilta tietenkin unohtuu se tieteitä ja logiikkaa koskeva kritiikki jota Derrida ja vastaavat postmodernistit ovat tuoneet relativismiin. He pitävät minunlaistani "skientistiä" ongelmallisesti lukkiutuneena.

Toisin sanoen "liberaalista painotuksesta" syyttänyt suoraan sanoen lähinnä demonstroi silmissäni sitä että hän ei osannut purkaa argumentaatioketjuja osiinsa ja nähdä onko niissä minkälaisia deduktiivisia ja induktiivisia päätelmiä ja millä ehdoilla nämä toimivat. Ja tämän kompleksisuuden tai vaikeasti arkijärjellä uskottavuuden vuoksi hän näki että analyysin esittäjä - eikä hän itse - on lukkiutunut. Hän siis lähinnä päätteli siitä että jos asian ymmärrys on hänelle vaikeaa se johtuu siitä että vastapuoli on liberaali. Eikä siitä että hän itse ei hallitse kompleksimpaa ajattelua jossa oikeasti perustellaan mitään.

Tämä toki tukee sitä henkeä jonka olen usein kokenutkin. Eli jotain jossa konservatiivi luottaa intuitioon ja yksinkertaisiin arkijärjellä helposti ymmärrettäviin lausumiin. Ja pitää näitä ilmiselvyyksinä. Ja pitää näihin nojaamista ilmiselvänä ja tästä poikkeamista tarpeettomana haihatteluna. Tältä pohjalta ei tietenkään voi odottaa asiallista analyysiä myöskään siitä edustaako jonkun "liian vaikeasti asioita käsittelevän" näkemys oikeasti liberalismia. Ihan siksi että kun kyvyt analyysiin puuttuvat niin myös tämä analyysi on tietenkin odotettavasti perseestä tai oikeassa lähinnä tuurin eikä hyvän ajatusrakenteen ja vankkojen perusteluiden vuoksi.

Itsestänihän ei kovin helposti saa juuri minkäänlaista postmodernia. Koen käsiteanalyysin tarpeelliseksi koska mikään asia ei ole helppo mutta jotain tietoa voidaan saada. Liberaalien silmiin olenkin yleensä tarpeettoman skientistinen ja moralistinen ollakseni oikealla tavalla avomielinen. (Minulla onkin tunnetusti konflikteja esimerkiksi tiettyjen feminististen suuntausten kanssa. Suhtaudun uskontoihin, myös islamiin, yllättävän alentavasti ja negatiivisesti. Mikä ei tietenkään tule mieleen niille jotka syyttävät minua liberaaliksi.)

Näkökulma 2: Uuden fanittaminen.

Kun puhutaan esimerkiksi eri ajatussuuntauksista, on selvää että moni haluaa olla cutting edge -filosofiassa. Tämä on jotain sellaista, kuten tieteessäkin helposti käy etenkin tiedeuutisoinnin kohdalla. Eli uudet ideat ja nousevat paradigmat saavat suurta huomiota. Tässä mielessä jos filosofi kehittää uusia ajatuksia ne ovat usein erilaisia kuin vanhat tai suhtautuvat kriittisesti vanhoihin näkemyksiin. Tästä voi syntyä näkemys siitä että koko alassa olisi jonkinlainen bias.

Tämä toki vahvistuu omalla kohdallani. Tylsistyn helposti. Todella helposti. En pidä siitä että joudun sanomaan samoja asioita uudestaan. Toisto on ikävää. En tee tätä siksi että vaihtaisin mielipiteitäni kuin paitaa. Henkeni on vähän kuin niillä parisuhteeseen jämähtäneillä jääräpäämiehillä joilla ei ole halua sanoa vaimolleen "rakastan sinua" koska "se on jo sanottu ja tiedotan tilanteesta sitten jos se muuttuu". Asenteeni on tässä mielessä vahvemmin säilyttävä kuin mitään muuta.

Uudelleentuottaminen on minulle aika tylsää. (Suostun yleensä tekemään sellaisia vain jos joku maksaa minulle. Valitettavan harva haluaa.) Tämä johtaa tietenkin siihen että huomio keskittyy ajatuksiin jotka kyseenalaistavat tai katsovat erilaisella tavalla vakiintuneisiin näkemyksiin. Tässä saattaa syntyä mielikuva siitä että uudet ajatukset olisivat muutakin kuin kiinnostavampia. Siitä voi syntyä ajatus että vanhat ajatukset olisivat huonompia. Sitä tunnutaan unohtavan että paradigma on taustalla oleva vanha ajatus joka on kontrastina sille uudelle. Vanhan paradigman ymmärrystä tarvitaan jotta voidaan tiedostaa että tämä on "uusi juttu siihen nähden". Itse pidän vanhaa paradigmaa "oletusarvoisesti voimassaolevana". Joten se on vahvempi kuin uusi idea. Uusi idea vaan sattuu olemaan kiinnostavampi. (Joka on kuin seksikäs naapuri jonka tuijottamisesta se ikiaikainen puoliso voisi pahastua.)

Näkökulma 3; Uuskonservativismin sisällä muhiva rappeutunut ajattelu.

Let's face it. Pidän vapaudesta ja vapauksista. Tätä pidetään hyvin liberaalina asiana. Kuitenkin jos mietitään klassisia konservatiiveja, he ovat olleet hyvin kiinnostuneita vapauden ideaaleista ja vapauden määritelmistä. Itse asiassa vapaus -huutoja kuulee myös patrioottisimmilta äärioikeistolaisilta konservatiiveilta. Vapaus on kenties konservatiiveille oleellisia. Ja näin ollen suurin osa sanomisistani voidaan ymmärtää konservatiivisilla silmälaseilla.

Mutta tämä unohtuu jos "esittää asioita väärin". Nykykonservatiiviudessa on vallalla ajatus poliittisen korrektiuden vastustamisesta. Tämä on mielestäni ideaalina vallan kaunis ajatus. Kun esimerkiksi moitin kristinuskoa ja islamia - ja sille päälleni tullessani tietynlaisia feministejä - en ole tunnettu kohteliaisuudestani. (En ole tosin muutenkaan tunnettu ylettömästä kohteliaisuudestani. Mutta näiden kohdalla tilanne on erityisen alleviivaava) Siinäkin on kyse vapauden ja kriittisyyden korostamisesta.

Poliittinen epäkorrektius olisikin tässä mielessä upeaa. Mutta valitettavasti tämä tuppaa ilmenemään aika usein siten että vaaditaan "aitoa ja rehellistä puhetta". Joka ei ole aitoa siinä mielessä että se olisi tarkasti analysoitua ja rehellistä siinä mielessä että sen totuusarvot olisi katsottu hyvin tarkkaan kaikissa mahdollisissa kohdissa niin että oikeasti voitaisiin seisoa omien sanojen takana. Poliittinen epäkorrektius on usein itseisarvoisen epäkohteliasta. Se ei ole tarkkaa totuuden sanomista ja analyysiä vaan se näyttäytyy iskulauseina jotka ovat sisällöltään yksinkertaisia ja ilmaisultaan häijyjä ja loukkaavia.

Suoraan sanoen rappeutuneessa uuskonservatiiviudessa on Totuuden ja Rehellisyyden sijaan kyse enemmän sitä että joku Trump -fani ihkuilee sitä että "Aah, "Make America Great" ymmärsin joka sanan". (Ylevää!) Trumpin sanomisia ja niihin kommentointia seuranneena olen tiedostanut että kun hän sanoo että hän haluaa rakentaa muurin USA:n ja Meksikon välille ja että Meksikolaiset maksavat tämän aidan, ihmiset ovat innoissaan koska eivät pidä Meksikolaisista. Eivät he mieti onko tämä lupaus realistinen, eivätkä kysy miten Trump käytännössä aikoo toteuttaa tämän kun USA:n presidenttinä hänellä ei ole valtaa ja pääsyä Meksikon budjettiin. Täsmälleen sama ilmiö toistuu Suomessakin. Voisin mainita nimiä mutta en mainitse. Seuraa oikeusjuttuja sellaisesta tiettävästi, samat tyypit ovat haastamassa oikeuteen loukkauksista mutta vaativat toisaalla että loukkauspykälät poisteaan lainsäädännöstä. (Ylevää!)

Minua ei haittaa oikeasti se, että lausunnot ovat iskulausetyylisiä ärhäköitä ja liioittelevia kommentteja. Vaan se, että lausunnot ovat lyhyitä ja epäanalyyttisiä teepussiaforismityylisiä heittoja. Ne edustavat älyllistä nollatasoa. Jos joku on älykäs, asiat hyvin tiivistävä ja särmikäs, niin se olisi hienoa. Valitettavasti kun katsoo uuskonservatiivien heittoja, ne eivät kyllä ole mitään Oscar Wildeä.

Poliittinen korrektius ei siis ole pelkkää rehellisyyttä ja sitä että puhuu-huutaa suunsa puhtaaksi tai ainakin vaahtoon. Ne edustavat sitä että täytyy olla myös anti-intellektuelli. Konservatiiviuteen onkin iskeytynyt anti-intellektuellisia sävyjä ja tätä kautta poliittinen korrektius on siksi usein pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan muotoiltua anti-intellektuellismia. Ja tätä kautta iso osa älyllisistä konservatiiveista huudotaan pesuveden mukaan "suvakeiksi". Itselleni anti-intellektuellismi on ongelma. Jaksan kuitenkin vielä toivoa että konservatiivius ei oikeasti tarkoittaisi suoraan idiotismia ja epä-älyllisyyttä.

Näkökulma 4: Käsitteellä on useita määritelmiä.

Itse konservatiiviuden käsite on tavallaan hankala. Siinä mielessä että sitä ei käytetä kovin konsistentisti ja älykkäästi normaalipuheessa. Eikä konservatiiviudesta puhuttaessa usein käsitellä konservatiiviutta vaan jotain mielikuvaa siitä.

Itse edustan näkökantaa jossa on oltava poliittisesti varovainen ja jopa jossain määrin paranoidi. Muutoksia olisi tehtävä rauhallisesti ja perustellen. Vanha järjestelmä ei kenties ole hyvä mutta koska yhteiskunta sentään edes on pystyssä, se on jo tältä puolelta jossain määrin vahvempi kuin moni muu yhteiskunta. Näin ollen pyrin pitämään yhteiskunnan arkikokemustilaa yllä. Ja jopa muuttamaan lainsäädäntöä jos se tukee jo nyt vallitsevaa asenneilmapiiriä.

Tämän lisäksi konservatiivius voidaan nähdä miten konservatiivisiksi määritellyt puolueet toimivat ja mitä mielipiteitä ne yleensä edustavat. Eli ideaalin sijaan on katsottava mitä nämä puolueet ja niiden kannattajat käytännössä ajavat. Tämä kohdistuu helposti aiheisiin. Ja näissä kohden minulla on usein "liberaaleina pidettyjä mielipiteitä". Esimerkiksi suhteeni kaikkeen uskontoon (negatiivinen) ja homojen avioliittoon (myönteinen) ovat varmasti sellaisia että ne eivät ole konservatiivisten poliittisten valtavirtausten suosikkimielipiteitä ja kannanottoja. Itse katson enemmän menetelmää jolla päätelmiä tehdään ja perusasennetta jolla asioihin suhtaudutaan. Mutta moni lunttaa muiden tuottamat johtopäätökset ja näkee vain ne.

Tätä kautta varmasti näytänkin huolimattoman silmiin Volkswagen Typ1:ssä asuvalta liberaalisuvakkiapinalta. (Kiitos vaan asiallisesta ja arvokkaasta palautteestanne!)
1: Tässä konservatiivius määrittyy melko helposti oikeistokonservatiiviudeksi. En siis oikein sovi aihelistaus-mielipidelistauksia tuijottavien lokeroon.
2: Asialistat muuttuvat yhteiskunnan mukana. Perinteitä noudattavat ovat usein vähän minua vanhempia ja he nähdäkseni eivät enää ole "muutosvastarintaisia" kuten minä. Vaan he ovat enemmän "taantumuksellisia". He kaipaavat nostalgianomaisesti johonkin sellaiseen aikaan ja yhteisöön joka ei ole vallitseva järjestelmä vaan joka on ollut olemassa joskus 1950 -luvulla. Tässä kulmassa esimerkiksi suhde homoseksuaalisuuteen on varmasti hyvin erilainen. De facto -olemassaoleva ja hyvin toimiva järjestelmä jossa olen elänyt Etelä-Suomessa ei taatusti vastaa niiden vanhuutta hipovien keski-ikäisten ja mummeleiden ymmärrystä "siitä miten asiat ovat aina olleet".

Asia on siitä kiinnostava että vaikka uskonkin että konservatiivi on lyhyellä jänteellä ja riskitilanteissa yleensä oikeassa, niin maailman kehittyisessä on kysymys parhaana olemisesta ja siksi pitkällä jänteellä konservatiivi on yllättävän usein väärässä. Maailman muuttumisen myötä voidaan huomata että konservativiien muutosvastarintaisten taistelut ovat täynnä orjuuden puolustusta, naisten äänioikeuden kieltämistä, jumalanpilkkalakien puolustamista, sukunimilain vastustamista, lasten piiskaamisen kannattamista... Eli asioita jotka nyt nähdään yleisesti olleen "häviäjien mielipidettä". Tämä tarkoittaa sitä että jos konservatiivi on muutosvastarintainen niin sitten konservatiiviuden asialinja muuttuu ajan mukana. Liberaali voi olla idealistinen ja oikeaoppinen. Konservatiivi voi onnistua tässä vain olemalla jossain asioissa taantumuksellinen. (Linja jota en pidä kannattavana.)

Esimerkiksi homojen avioliiton kohdalla näen että elämme jo nyt de facto tietynlaisessa yhteiskunnassa ja avioliittopykälä tukee jo nyt olevia rakenteita. (Taantumuksellinen konservatiivi sanoo "homosaatio jyllää koko yhteiskunnassa ja mädättää" niin hän sanoo saman mutta negatiivisesti arvotettuna.) Konservativismi voidaan kuitenkin nähdä laajasti nimenomaan sisällöllisen ajatusmekanisminsa kautta. Eli ajatuksena siitä että suositaan nykyisiä rakenteita ja vahvistetaan niitä. Uuskonservatiivit sekä vanhat kalkkiskonservatiivit ovat kuitenkin nykyään aika usein jotain utopia-nostalgikkoja jotka haikailevat hyvien arvojen menneisyyteen jossa eivät ole välttämättä koskaan edes eläneet. Minulle tämänlainen utopia maistuu tarpeettoman liberaalilta haihattelulta, jossa on tarpeettomasti toiveikkuutta ja luottamusta johonkin kaiken ratkaiseviin ideologisiin taikaluoteihin. Minä en ole tämänlainen. (En luota suvaitsevaisuuden tai kristinuskon taikaluotiin. Ihmiset ovat yleisesti viheliäisiä - ja valitettavasti kuulun itsekin lajiin.)

Esimerkiksi kristillisyyteen keskittyneen uskontokritiikkini takana on sama kuin mitä näkee uuskonservatiivien islamkritiikissä. Konservativismi on käytännössä usein varovaisten ja pelkurien ajattelutapa. (Enkä tee tässä poikkeusta.) Yhteiskuntarakenteiden särkymistä pelätään ja ollaan varovaisia eri asioita kohtaan. Omien kokemusten kautta olen tietenkin saanut tietyn kokemuspohjan. Ja konservatiivinen asenne paistaa uskontokritiikissäni vaikka perinteisesti Suomalainen konservatiivi onkin kannattanut kristinuskoa. Minä en. Koska näen että perinteisenmallisella kristinuskolla "ilman mitään muutoksia asialistoissa" olisi marginaalinen ja katoava rooli. (Joka yllättävän usein teknologian muuttaneessa urbaanissa kontekstissa näyttää olevan negatiivinen ja haitallinen. Toki voin olla puolueellinen koska kristinusko kannattajineen on tosiasiallsiesti jo nyt ajanut itseni itsemurhayritykseen sen jälkeen kun olin antanut sille mahdollisuuden. Eikun hetkinen, eihän tämä ollutkaan kritiikkiä asenteelleni, vaan argumentti sen puolesta...)

TL;DR

Jossain määrin voidaan nähdä että olen muutosvastarintainen konservatiivi jolla on paranoidi suhde muutoksiin, koskivatpa nämä sitten henkilökohtaisia elämäntapamuutoksia, teknologiaa tai yhteiskuntarakenteita. Haluan säilyttää yhteiskuntaa jossa voidaan olla turvassa. Joka mielessäni on sitä mallia jossa "huominen on samanlainen kuin eilinen". (Mikä on sinänsä erikoista että eilinen on omassa elämässäni keskimäärin aika huono ja valitettava.) Olen niitä ihmisiä jotka miettivät mitä haluavat ja tarvitsevat. Ja päätyvät ajattelemaan että se mitä he haluavat on mielenrauha. Ja se mitä he tarvitsevat on suurempi teräase.

Moni ei tiedosta tätä koska suosin "liberaaleina pidettyjä mielipiteitä". Olen vahvasti moralisti, kuten konservatiivitkin. Ja koska tässä on "pehmeiksi nähtyjä eettisiä ja yhteisön heikompia tukevia sävyjä", hypätään tästä ajatuksesta "vasemistolaisuuteen" joka on ilmeisesti monien mielessä "oikotie liberalismiin". (Vaikka poliittisessa kartassa usein nähdäänkin kaksi akselia, ja kokonaisuus kuvataan ruudukkona, monen kognitio ei taivu suoraa linjaa mutkikkaampien muuttujien käsittelyyn.) ; Esimerkiksi yhteisöllisyys ilman heikkojen tukemista ei mielestäni ylläpidä yhteiskunnan perusrakenteita. Ja näen että uskonto on kenties joskus tarjonnut koheesiota mutta nykyhetkenä uskonto lähinnä luo skismoja.

Toki tämä ei varmasti maistu konservatiiviudelta sellaiselle ihmiselle joka ajaa sellaista erikoista sosiaalista stabiliteettia jossa ensi sijassa halutaan pienentää veroja, minimoida valtion puuttuminen ja vaikuttaminen yhtään mihinkään niin että ihmiset olisivat mahdollisimman irrallisia. (Olen toki ymmärtänyt että vaikka moni konservatiivi puheissaan pelkää moraalikatoa ja arvotyhjiötä, niin käytännössä nämä moraalista huolestuneet konservatiivit iskevät kovimman kritiikin alle kasainväliset ihmisoikeusasiat ja sosiaalihuollon. Tästä syntyy kieltämättä jänniä sävyjä.) Mutta jossa oletetaan että kansa on heitteellejätöistä, lieveilmiöistä ja irrallisuudestaan huolimatta uskonnollisesti yhteinäisiä ja valmiita vaikka sotaan asti yhteisen hienon kansakunnan vuoksi. Ehkä en ole tarpeeksi postmoderni liberaali voidakseni kunnioittaa taantumuksellisia konservatiiveja. Ehkä kaltaiseni klassiset konservatiivit pitävät kunniaa tärkeänä. Ja kunnia ja arvostus on jotain joka ansaitaan. Ja kohdallani tätä ei ansaita teepussiaforismeilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Minulle tuli tästä kirjoituksesta mieleen lähinnä pragmatismi. "Konservatiivinen" oikeisto on muuttanut suomalaista yhteiskuntaa viime vuosikymmeninä nähdäkseni melko paljon ja huolettomasti kokeillen uusia ratkaisuja ideologisin perustein. Se ei ole ollut säilyttävä voima vaan pyrkinyt purkamaan aiempaa yhteiskuntajärjestystä. Tässä suhteessa varovaisuus ja hyväksi havaituissa malleissa pysyminen ei kuulu konservatiivisuuteen sellaisena kuin se ilmenee nykyisin poliittisessa kentässä. En näe mitään mieltä pyrkimyksessä sitoutua harhaanjohtavaan termiin oman näkemyksen määrittelyn välineenä.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Sangen outoa että pidetään.

hieman epäilen että sellaisen mielipiteen ilmaisevat eivät sitä muodostaessaan jaksaneet keskittyä/lukea ihan kympillä ja kuten tiedettyä, jo muodostetusta mielipiteestä voi olla hyvinkin vaikea luopua.

Toimituksen poiminnat