*

Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Stereotypioihin yhdistämisestä

  • Kaukainen sukulaisuus ei estä hätäisesti tehtyä pelottavaa ylitulkintaa.
    Kaukainen sukulaisuus ei estä hätäisesti tehtyä pelottavaa ylitulkintaa.

On jossain mielessä omituista olla samoilla linjoilla jonkun kanssa joka edustaa hyvin erilaista maailmankuvaa. Itse koin tälläisen hetken lukiessani Laura Huhtasaaren blogausta. Minä olen hänestä varmasti jonkinlainen "evopelle" tai "evoluutiouskoinen". Ja nimitykset joita pääni on varannut hänelle eivät varmasti ole nekään hirveän kohteliaita.

Hän korosti sitä miten maahanmuuttokeskustelu on jakanut ihmisiä. "Suomalaiset ovat alkaneet "vihata" toisiaan. Kansa on osittain jakautunut kahtia. Maahanmuutto jakaa kansaa." Tämä ei toki ole mitään kovin syvällistä metafysiikkaa. (Jopa kreationisti pystyy.) Samalla hän mainitsee sen että suomalaiset ovat osanneet vihata toisiaan ennenkin.

Eräs toistuva valittamisen aiheeni on ollut omakohtaista katkeruutta. Maahanmuuttokeskustelussa etenkin maahanmuuttokriitikoilla on sellaista elämäntapamoralismia, joka on itselleni vähintään tuttua. Aiemmin vihan kohteina ovat olleet erilaiset nuorisokulttuurit ja esimerkiksi uusateistit. Näiden aikana ei ollut jakautumista koska tästä ei välitetty. Nyt kun maahanmuuttajat saavat samaa kohtelua niin heitä puolustetaan kovasti! Ymmärrän närkästyksen mutta olen hieman katkera siitä että tätä ei ole osattu harrastaa aiemmin.

Tosin on myönnettävä että maahanmuutossa on jotain erityistä. Sinut luoktiellaan ja tulkitaan hyvin heppoisesti vaikka "suvakkiapinaksi" tai natsiksi. Ei tarvitse itse identifioida mitään kun muut tekevät puolesta. Ja tämä on kieltämättä uutta.

Islamkritiikkiä ja maahanmuuttokritiikkiä on ; Se on vain sidottu poliittisiin sitoumuksiin.

Tämän ytimessä on islamkritiikki ja maahanmuuttokysymykset. Usein väitetään että Suomessa ei sallittaisi islamkritiikkiä. Mutta tosiasiassa sitä on paljon. Hyvin moni tuohtuu. Itse asiassa islamkritiikkiin on helppoa törmätä. Se, mitä se sen sijaan on, niin politisoitunutta. Islamkritiikki vetää aika vahvasti siihen "perussuomalaislinjalle". Määrän sijaan tämä polaarisuus tuottaa ongelmia. Sillä tätä kautta rakentuu mielikuvia ja stereotypioita. Ja ihmisten mieli yhdistää näitä asioita väärin.

Tässä on aika yleistä että esimerkiksi väitetään että ateistit eivät harrastaisi islamkritiikkiä. (Mikä on kyllä lähinnä osoitus siitä että kriitikko ei ole tutustunut Sam Harrisiin, uusateismin yhteen "neljästä ratsumiehestä".) Tässä on nostettu esiin fatwakateus -argumentti, jonka mukaan ateistit pilkkaisivat kristinuskoa mutta eivät islamia koska kristityt ovat lempeitä ja islam pahaa. Toisin sanoen uskotaan että ateistit uskoisivat ja perimmiltään tietäisivät islamkriittisten kristittyjen olevan oikeassa. Tämä ei ole kovin uskottavaa. Se luokittuu siihen samaan "paremmintietämisen kategoriaan" kuin se, että C. S. Lewis -sitaateilla varustettuin selitettäisiin että jokainen ateisti uskoo Jumalaan. Ja jokainen vasta-argumentti on osoitus Jumalan merkitsevyydestä - eikä esimerkiksi siitä että vaikka Jumalaa ei ole niin uskontoinstituutiot ja uskovien ärsyttävät ihmisryhmät ovat olemassa ja tarpeettoman tavallisia.

Näen että takana on toinen selitysmalli. Ja tässä polarisoituminen ja liian ankarat tulkinnat ja liioittelut pahentavat tilannetta. Kun kaikki islamkritiikki on liian monille suoraan todistus mallia "rajat kiinni", ja argumentit on sitoutuneet laajempiin poliittisiin tulkintoihin niin että jos sanot asiaa a niin se tarkoittaa ensin että (1) kannatat tai vastustat maahanmuuttoa hyvinkin ankarasti, ja (2) tämä tarkoittaa sitä että islamista vedetään maahanmuuttokriittisyyteen vaikka näiden välissä on kuitenkin eroja, eihän kristinuskon moittiminenkaan tarkoita että haluaa että kristinusko poistetaan maailmasta (3) ja tämä väänetään hyvin pitkälti myös muihin mielipiteisiin joita sinulla pitäisi olla sen vuoksi että olet sanonut jotain partikulaaria jostain tietystä aiheesta. Maahanmuuttoreagointi liitetään esimerkiksi mielikuviin siitä mitä mieltä olet homoseksuaaleista. Jne. 

Luokitteluoikominen.

Tässä kohden mieleeni tulee yhdenlainen tapa lähestyä sitä miten tai miksi tälläistä tapahtuu. Daniel Kahneman ja Amos Tversky ovat kehittäneet lukuisia erilaisia kysymyksiä joissa ihmiset valitsevat epätoden vastauksen hyvin säännönmukaisesti. Yksi niistä on conjunction effect ; Siinä luetellaan stereotyyppisesti johonkin ammattiin liittyviä piirteitä jotka ovat myös ihmisten yleisiä piirteitä. Ja ihmiset päättelevät että he harrastavat tätä ammattia todennäköisemmin kuin ovat jossain hyvin yleisessä ammatissa.

Malliesimerkki tästä on kysymys Lindasta joka on 31 vuotias, sinkku, huolestunut sukupuolten välisestä eriarvoisuudesta, ja opiskellut yliopistossa. Hänet arvioidaan tältä pohjalta ennemmin ammattifeministiaktivistiksi kuin pankkivirkailijaksi. Vaikka pankkivirkailijoita on paljon enemmän ja mainitut piirteet ovat kohtuu yleisiä. Samanlaisia efektejä saadaan olipa sitten vertailukohteena kirjastonhoitaja ja maanviljelijä tai mitä tahansa.

Tässä kohden ilmiö on tosi, mutta sen selityksissä on käyty debattia. Kahneman ja Tversky ajattelevat että toistorakenne saa mielen enemmän hakemaan sitä mitä tällaiset asiat edustavat kuin mitä ne ovat. Siksi stereotyypit "puhuvat" feminististä mutta eivät pankkivirkailijasta. Kriitikot, kuten Gerd Gigerenzer ja Ralph Hertwig selittävät että ilmiö johtuu siitä että kysymyksenasettelu perustuu kysymyksenasettelun harhaanjohtavuuteen. Joka tietenkin vaatii selitystä siitä miksi tälläinen harhaanjohto toimii. (Miksi ihmisiin saadaan tälläinen efekti tälläisellä tempulla niin säännönmukaisesti.) He korostavat sitä että ihmisillä on tapana olettaa että pulmapähkinöissä annetut tiedot ovat relevantteja.

Efektiä voi myös heikentää monilla tavoilla, kuten ankaralla oikeanlaisten sanavalintojen käytöllä kysymyksenasettelussa mutta se on kuitenkin aika vahvasti olemassa. Joten selvästi kyseessä on jonkinlainen ilmiö. Aihetta on tutkittu melko paljon ja se on kestänyt toistot ja uusinnat. (Debatointi on tuonut ilmiölle tiettyä varmuutta, testaamista on tehty aika paljon.)

Yksinkertaisin yleiskuva onkin se että jostain syystä ihmisten mieli muuttaa mutkikkaan kysymyksen yksinkertaisiksi kysymyksiksi. Mutkikas "miten feminismiin liittyvät mielikuvat painottavat todennäköisyyksiä, ja kuinka vahvasti tämä painotus muuttaa tilannetta ottaen huomioon pankkivirkailijoiden määrä" muuttuu helpoksi kysymykseksi "liittyykö mielikuvasto feminismiin, edustaako attribuuttilista mielikuvien feministiä vai pankkivirkailijaa". Yksi tapa on kenties siinä että kaikki mainitut piirteet koetaan kysymykseen vastaamisen kannalta merkittäviksi.

Tosielämässä maailma on toinen. Sitä kuulee uusnatseista jotka asiakaspalvelijalle kertovat pitävänsä lapsista ja kukkasista. Ensimmäinen tuntemani homoseksuaali oli sitä mieltä, että kirkkohäihin hän ei menisi koska homoseksuaalisuus on kristinuskon mukaan synti. Maailma ei aina mukaile stereotypioita.

Tästä syntyy itseäänruokkiva tilanne.

Tässä on käynyt vähän sama mitä on käynyt uusnatsien ja leijonatunnuksen kanssa. (En siis väitä että perussuomalaiset ovat uusnatseja. Puhun taustailmiöistä, en tässä kutsu edes maahanmuuttokriittisiä natseiksi.) Suomen vaakunan tatuointi tuo monien mieleen välittömästi tulkinnan siitä että henkilö ei ole kansallistunteellinen vaan kansallissosialistinen. Tämä on erikoista koska eihän Suomen vaakuna ole mitenkään ytimeltään rasistinen tai natsistinen, mutta kun uusnatsit ovat niin innolla käyttäneet sitä niin mielleyhtymä on kova. Ja tämä tarttuu niihinkin jotka eivät käytä leijonasymbolia uusnatsistisin syin. (Sama on lievempänä USA:n lipun kanssa jonka käyttö leimaa nimenomaan patriootiksi, eikä normaalilla kansallisylpeydellä oleviin kansalaisiin.)

Tilanne muistuttaa niitä intuitiivisia yksinkertaistuksia jossa vaikea kysymys korvataan helpolla ; Leijonatunnus on kuitenkin melko yleinen asia. Mutta se on kuitenkin stereotyyppisesti kaikilla uusnatseilla. Osana heidän ideologista kieltään peräti. Ja tästä syntyy tulkintoja, jos vaikka sattuu ottamaan leijonavaakunasta tatuoinnin.

Tässä myös islamkritiikki johtaa vääriin tulkintoihin.

Olen itse joutunut jonkin verran tilanteisiin. Islam on jännittävä aihe. Uutenavuotena minua ympäröi jonkinlainen rasismikohu. Ja kun taannoin reagoin muslimiviisaaseen joka loi kriteeriattribuutteja naisten hakkaamiselle, tämä vei muutamien mielikuvia kohti jotain. Päätelmä tuntuu noudattavan kaavaa "Mies 34v, heteroseksuaali, kamppailulajiaktiivi, ei sosiaalinen, jonkinlainen vihanhallintaongelma, puhuu usein sananvapaudesta, katkeroitunut, puhuu pahaa islaminuskosta, kuvaako tämä todennäköisemmin uusnatsia vai sihteerikköä." Assosiaatio on selvä, päätelmä väärä.

Samoin tietenkin minua on täällä Uuden Suomen puolellakin "vitsikkään ystävällisesti" kutsuttu esimerkiksi "suvakkiapinaksi" - joka peräti "määkii", tuntemattomilla eläinlajeilla on poikkeukselliset äänet. Tällöin on tulkittu enemmän "Mies, 34 vuotias, hyvin koulutettu, kiinnostunut filosofiasta, eteläsuomalainen, kannattaa homojen avioliittoa, uskonnoton, murtaa yleisesti Pyhiksi Koettuja Arvoja." Josta tietenkin tehdään vastaavia "päätelmiä" siitä miten tyyppi on kauhistuttava suvakki. (Pahimmillaan "kansanpetturi", koska on väärässä ja kannattaa epätotta mielipidettä maahanmuutosta ja on ajaneet kantaansa julkisuudessa ääneen. Ja on näin vaarantamassa yhteiskunnan säilymistä. Joka ei siis ole vain väärässä vaan myös armon ulkopuolella oleva vihollinen jolta on kysyttävä kotiosoitetta. Minulta on nimenomaan maahanmuuttokriittisessä kulmassa tullut useampi kuin yksi utelu asuinpaikastani. Oikeasti. Kun sinulle vihainen tyyppi kysyy missä asut, siinä on jännittävä uhkailulinjan maku, ei sellainen että ostanpa kaappiin pari pakettia Saludoa kutsumattomien vieraiden varalle..)

Tämä tilanne on hyvin huono.

On selvää, että jos nyt vaikka sattuu dissaamaan suurinta osaa maahanmuuttokritiikistä tai ei ole rasisti niin nämä leimaukset varmasti välttävät asiaan tarttumista. Ne vaikuttavat tunteisiin. Itsellenikin kohut olivat ärsyttäviä eivätkä vain huvittavia. Normaali ylemmyydentunteenikaan ei täysin siivonnut kaikkia kolhuja. Koin rinnastukset epäreiluiksi tai liian vahvoiksi. Vaikeaa on etenkin sen vuoksi että tässä moittijat ovat "enemmän omasta jengistä". Ja kehujat niitä joista ei tykkää. Ja jotka vetävät niistä itse asiassa niitä samoja stereotypioita joita ne "oma jengikin".

Tästä seuraakin se, että silloin kun islamkritiikille tuntisi aihetta sitä voisi arastella. Ja toisaalta silloin kun sitä sanoo niin ei vaikutakaan "suvakilta" vaan "paljastuu perussuomalaiseksi tai maahanmuuttokriitikoksi" myös siellä perussuomalaisten ja maahanmuuttokriitioiden puolelta. Ja tämä islamkritiikki on sitten muuttunut perusteeksi vaikka laittaa rajat kiinni. Olitpa ajamassa tätä asiaa tai et. Tälläinen stereotypiarakennelma on vahva. Sitä on vaikeaa murtaa koska islamkritiikkiä antavaa "suvakkia" ei nähdä "suvakkina" ja sitten mielikuven "suvakit" eivät tietenkään edelleenkään harrasta sitä edelleenkään kun asiasta ei ole kunnollisia vastaesimerkkejä.

Kaikki tekevät sinusta aika laajalle vietyjä päätelmiä sen kautta että teet islamkritiikkiä. Ja on aika ikävää olla ainut joka ymmärtää itsensä oikein. Etenkin kun ihmisten mielet yhdistelevät asioita tavalla jotka ovat rakenteeltaan käytännössä falsifioimattomissa, kritiikki-immunisoituja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat