Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Noitahistoriaamme

"Tulen Morsian" -draamaa on mainostettu paljon. Sen mainoksiin törmää kadunvarsillaa ja YouTubessa. Se keskittyy Ahvenanmaan noitavainoihin 1666 . Näkökulma on ainakin ennakkoviestinnän pohjalta sukupuolta korostava. Ja ilmeisesti kantaa otetaan niin että miehet sallivat toistensa pahat teot. Toisaalta elokuva on tehty ilmiantajan, naisen, näkökulmasta.

Olin yllättynyt että aihetta käsitellään.

Olen pitänyt Suomen noitavainohistoriaa jonain jota ei mielellään käsitellä mediassa. Tälle olen kuullut soraääniä. Onhan tarjolla ollut materiaalia. Onhan jo 1980 -luvulla on ilmestynyt Leena Landerin kirja "Lankeaa pitkä varjo". Ja tarjolla on ollut teoksia kuten "Synnin palkka on kuolema".

Mutta kysymys ei ole siitä, onko materiaalia ollut olemassa. Tai tietoa ei olisi ollut helposti saatavilla. Kysymys on siitä mitä on koettu sallituksi sanoa. Yllättymiseni koskee sitä mitä asioita julkisuuteen halutaan viedä. (Meillä on hyvin erikoinen kulttuuri jossa uskonto koetaan sisäiseksi asiaksi josta ei väännetä, mutta jos julkisessa tilassa on poliittista tai rituaalivallallista uskontoa niin se koetaan kulttuuriksi jota ei saa rajoittaa tai moittia. Ja jos sitä kritisoi ääneen niin se on liian henkilökohtaista väärässä kontekstissa.)

Olen joutunut tämän elokuvan kautta tiedostamaan että noitavainot ovat niin ajan hengen mukaista että sitä voitaisiin tarjota suurelle yleisölle viihteen kautta. Niin että elokuvassa on jotain Antti Reinin tyylisiä tunnettuja näyttelijöitäkin. Ja että tulosta esitetään tavallisissa elokuvateattereissa eikä esimerkiksi videolevityksenä tai pienen underground piirin kädestä-käteen -kiertelevinä yksittäisinä kappaleina. Se, että on materiaalia käsikirjoittamiseen on tehty jo aikaa sitten ei tarkoita että sitä tehtäisiin. Ja tämä on se syy miksi olen yllättynyt. Ja mistä olen yllättynyt.

Sillä kun historiallista kontekstia käytetään, kysymys on usein jostain muusta kuin historiasta. Kysymys ei ole edes siitä onko kuvasto verevää ja myyvää. Historiallinen konteksti taiteessa - etenkin jos kyseessä on oman maan historia - on identiteetinmuokkausväline.

Ei vain menneisyyttä.

Historia on tieteenala jota käytetään usein muuhunkin kuin menneisyydestä kertomiseen ja siitä tietämiseen. Joskus se sisältää viihdettä ja sankarihahmoja. Ja ennen kaikkea aiheen ja näkökulman valinnalla tehdään paljon. Omalla kouluajallani puhuttiin vielä historianopettajista, jotka olivat yleisempiä 1970 -luvulla. He katsoivat maailmaa "kommunistisin lasein". Ideologianmukaisuus vaikutti koenumeroihin. Nykyään olen alkanut kuulemaan vastaavia tarinoita perussuomalaisista historianopettajista. Tämä ei toki yllätä sillä Eduskuntavaaliohjelmassaan oli jo vuonna 2011 mainittu lasten kasvattaminen suomalaiskansalliseen malliin historian opettamiseen vaikuttamalla.

Nämä ovat kuitenkin enimmäkseen "demonstroivia kuulopuheita". Historiaan liittyy valtaa ja sen väärinkäyttömahdollisuus vähintään tunnetaan jos ei peräti sovelletaan. Ja omana kouluaikanani elettiin vahvaa yhtenäiskulttuuria. Tässä yhteydessä panostettiin Suomen menneisyyteen. (Joka itsessään korostaa sitä että kyseessä ei ole vain tieteenala vaan se on jotain identiteetinrakennusmateriaalia.) Eikä siinä kaikki; Suomen uskonpuhdistuksen suosiossa puututtiin hämmentävän paljon luterilaisuuden etiikkaan ja hämmentävän vähän Kustaa Vaasan rahanhimosta.

Noitavainoihin

Toki muutenkin historiaa käsiteltiin miten käsiteltiin. Noitavainojen kohdalla olin hieman huvittunut kun muutama vuosi sitten alettiin puhumaan siitä miten uusateistit vääristelevät historiaa kauhealla tavalla, syyttämällä katolisia hirviöiksi tavalla joka on totuuden vääristelemistä. Vääristely on itse asiassa totta, mutta tässä unohdetaan se, että näitä aivan identtisiä tarinoita on tullut kuultua kristittyjen suusta ; Näkökulma vaan on ollut astetta enemmän se, että on selitetty miten luterilaisuus on parempi asia kuin katolisuus. Tarina on todennäköisesti kuultu luterilaisilta mutta nyt kun moitteen kohteena olikin kristinusko eikä luterilaisuuden erinomaisuus katolisuuteen, vanha rakas narraatio muuttui viholliseksi.
1: Aleksi Peuran esitys Ropecon -tapahtumassa oli siitä valaiseva että se mursi yleisimpiä myyttejä noitavainoista. (Hän teki gradunsa noitavainoista.) Suurin osa kaikesta mitä kuullaan, niin katolisten hurjuudesta kuin pelkästään naisten tuhoamisesta, ovat sangen liioiteltuja. Muun muassa ajatus siitä että noidat olisivat vain naisia on vaihdellut vahvasti maantieteellisesti. Ja miesnoitien runsas määrä unohtuu. Ja niiden jälkeen on vaikeaa muistaa oikein mitään sellaista jota näiden lisäksi olisi kuullut. Eli suurin osa noitavainoista puhumisesta nojaa virheellisiin mielikuviin. Toki samaa voi hakea vähemmän nörtissä ympäristössä vaikka noitavainoja tutkineelta Marko Nenoselta.

Suomen noitavainoista ei sitten kuultukaan minun aikanani koulussa. Lainkaan. Kristinuskon edut lukutaidon edistämisessä tulivat sen sijaan päntätyiksi muutamassakin eri aiheessa. Aiheeseen viittaaminen on muualla ja sen jälkeen nostanut yleensä paheksuntaa. (Se on tiettävästi militanttia ja ateistista ja ties mitä muuta. Lähteistyksestä riippumatta kyse on vain siitä että en yksilönä kykene näkemään kristinuskossa mitään hyvää.)

Vaikeneminen on sinänsä kiinnostavaa, että (nykyään) Suomen alueella noitavainot olivat aika vahva ilmiö ja tämä ei ole mitään kiistanalaista materiaalia tai harvinaista historioitsijoiden tietoa ; Tietoa on ollut aika kauan. Jo 1970-luvulla Antero Heikkinen teki väitöskirjan aiheesta. Ja tästä paljastui väkilukuun suhteutettuna valtavan suuria lukuja. Katolinen inkvisiitio ei alueillaan saanut samanlaisia tuhoprosentteja. Luvut olivat sikälikin huolestuttavampia, että Pohjoismaiden noitavainoissa oli kysymys vain muutaman kymmenen vuoden pätkästä ; Käytännössä Pohjoismaissa pakanallisia tapoja oli siedetty aika hyvin ja sitten nyt ne juurittiin pois kerralla. Vasta 1600-luvulla pakanuus riivittiin suomen kansan käytänteistä.

Tämä oli niitä asioita joista ei puhuttu kun opetettiin oman kansan historiaa. Oli kenties tärkeämpää korostaa sitä miten uskonpuhdistus tehtiin niin maltillisesti että katolisten kirkkojen taidetta ei poltettu rovioilla. Sillä tämänlainen on parempi oikeutus luterilaisen identiteetin varaan rakennetulle yhtenäiskulttuurille.

Reagoinnissa ei ole väliä sillä mitä on tapahtunut, vaan puolustamisen tarve on nykyisyydessä olevalla. Ja tätä kautta uskallankin sanoa että noitavainoaiheessa relevanttia ei olekaan kenties se onko menneisyys julma. (Se on ollut. Maailma on aina ollut kauhea.) Kysymys on siitä mitä väistely kertoo nykyajasta. Tässä mielessä noitavainojen tärkein asia ei olekaan kenties se, että demonstroi miten kristinusko on menneisyydessä ollut kontekstina (vähintään tekosyynä) tämänlaisille. Tai että uskonnollisella jargonilla voi saada tämänlaisia asioita tapahtumaan (vaikka syyt olisivat maallisempiakin). Kysymys on siitä että niin kauan kuin näihin tekoihin ei suhtauduta terveesti, niin se vihjaa siihen suuntaan että asian esiintuominen on hyvin tärkeää. Ei siksi mitä menneisyydessä on ja nyt ei. Vaan siitä johtuen että historia on liitoksissa ideologiaan tänään ja nyt.

Henkilö jonka reagointi historiallisiin tosiasioihin on ... asian kieltämistä, vihaa saarnamiestä kohtaan, kaupankäyntiä paheista vaikka ateistidiktaattoreiden vastaaviin tekosiin tai latistavaa pettymystä jossa asia halutaan vain ohittaa koska siihen on palattu liikaa ... ei ole käsitellyt tätä omaa identiteettiään koskevaa asiaa sen sisäistämiseen ja hyväksymiseen asti.

Loppukannanotto;

Ajat ovat selvästi muuttuneet. En voisi kuvitella että "Tulen morsiamen" laatuista materiaalia olisi tuotettu valtavirtakulttuuriin kovin paljoa aiemmin. Kun tämänlaiset asiat muuttuvat yleisiksi, se viestii monista asioista. Esimerkiksi sellaisista asioista, että kenties uskontokritiikin tarve on vähenemään päin. Sillä mikään ei kerro uskontokritiikin tarpeesta yhtä paljon kuin se, että jos viittaat historiallisiin asioihin joista ei puhuta, ja ne torjutaan hyökkäämällä persoonaasi kohtaan. Mutta kun tämä historia aletaan yleisesti tuntemaan, eikä tiedotus johda vastahyökkäykseen, niin siitä tietää että asia alkaa olemaan laajemmassa mielessä kunnossa.

Jostain kertoo sekin, että Suomen ensimmäinen noitavainojen uhreille perustettu muistomerkki pystytettiin 2010. Viisi vuotta sitten. Muistomerkkiä koristaa risti. Jos olisin häijy, voisin muistuttaa että noitavainoissa kuolleet eivät yleensä ensimmäisinä tuo mieleen kristittyjä marttyyreitä, vaan heidät on helpompi nähdä kristittyjen tekeminä marttyyreinä. Ja tässä tapauksessa on kuolinsyy kenties oleellistakin painaa muistomerkkiin.

Toisaalta koska asioista puhuminen selvästi tervehtyy ilman että siitä seuraa hirveää kristittyjen vihaamista tai ideologista puolustamista, voidaan nähdä että kenties ei ole tarvetta olla niin häijy. Kun tämänlaiset kritiikit ilmestyvät massamediaan, ne eivät enää yleensä ole tiedostavia. Suomen noitavainoille saattaakin käydä kuten Aleksandr Solženitsyn "Gulag: Vankileirien saaristo" -kirjalle. Joka oli ilmestyessään tiedostava ja relevantti. (Ja se näkyi mm. siten että sen julkaisua haluttiin rajoittaa ulkopoliittisin ja vastaavin syin.) Ja sitten kun se julkistettiin, sitä pidettiin tiedostavana ja keskustelua herättävänä tärkeänä teoksena. Vaikka tämä merkitys oli muuttunut odotteluaikana enemmän historialliseksi merkitykseksi kuin sellaiseksi ajankohtaiseksi maailmaa muuttavaksi merkitykseksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Jukka Mäkinen

Noitavainot meillä on aina kanssamme. Kontemporaarin valtauskonnon oikeassa olemisen julkiset epäilijät yritetään edelleen viedä roviolle. Sellaisessa käyttäytymisessä on jotain perusteellisen inhimillistä. Sosiaalisena laumaeläimenä ihminen ei helposti salli lauman käyttäytymisestä eriävää käytöstä. Ja kun lauman käytös muuttaa suuntaa, se muuttaa sitä laumana. Kaikki yhtä aikaa.

Viimeisimpänä esimerkkinä noitavainosta on tietenkin kerettiläinen rasistinoita rotutohtori Jussi Halla-Aho. Kuten aikanaan suurin osa syytetyistä 1600-luvulla, Jussikin säästyi roviolta ja selvisi sakoilla.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Joo. Hänet niin poltettiin roviolla. Oikein Angry Birds -tyyliin. Muutenkin voin vain onnitella kommentista, joka selvästi näytti että teksti oli luettu ja ymmärretty. Eikä ollut ollenkaan red herring. Myös suhteellisuudentaju jossa teloitus on 1:1 siihen että saa sakkoja, on tietenkin osoitus siitä miten kaltaisesi viisaat kulkevat järki vakaana jalat tiukasti maassa.

Toimituksen poiminnat