Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Tiedekeskustelun roskatunkion seulojat

  • Tiede, kaikkihan siitä tykkää. Etenkin kun google tarjoaa omia mielipiteitä helliviä tuloksia.
    Tiede, kaikkihan siitä tykkää. Etenkin kun google tarjoaa omia mielipiteitä helliviä tuloksia.

On jännittävää elää aikana jolloin suuri osa arvostaa tiedettä mutta välttelee, kenties tästä arvostuksesta, sitä. (Osa voi kenties oikeasti pelätä että tiede on liian vaikeaa heille, joka on kieltämättä rehellisen nöyrää. Asiat eivät ole niin helppoja kuin kaltaiseni egomaanikot omassa erinomaisuuskuvitelmissaan itselleen valehtelevat.) On kuitenkin asioita joihin voi tässäkin aiheessa tarttua arkijärjellä ilman suuria kaavoja. (En tällä kertaa rankaise ketään matematiikalla.)

Ongelma on kova. Moni arvostaa tiedettä koska sillä on vaikutuksia maailmaan jossa elämme. On väliä mitä se sanoo ja ei sano. (Noin karkeasti.) Samaa kautta tulee tietenkin se ongelma että pseudotiede kaappaa tätä arvovaltaa omille asioille joilta puuttuu tämä hyve. Ilman luotettavuutta napattu kunnia kiinnostaa monia. Ja harhauttaminen on helppoa. Harvalla on myöskään aikaa uhrata logiikan ja tieteenfilosifian kanssa tuhraamiseen vuositolkulla. Ja toisaalta isotkaan pakaralihakset eivät tarjoa mestaruutta kuin yhdessä tai kahdessa oppialassa ja muut ovat silti hakusessa enemmän tai vähemmän. Sitä ei kuitenkaan haluaisi tulla koijatuksi sillä että joku ovela kieroilija osaa vääntää asiat näyttämään joltain ja saa tämän kuulostamaan tieteelliseltä.

Tässä ongelmassa auttaa kenties eräästä aiheesta kotonani käymäni kinantapainen.

Aika monet feministit puhuvat usein ns. "miesflunssasta". Jossa miesten yksi etuoikeus olisi se että he saisivat heittäytyä sairastamaan. Voivottelun nähdään tietenkin tukevan perinteistä nais-mies -sukupuolijakoa jossa nainen hoivaa ja mies ei. (Toisaalta voitaisiin toki sanoa että miehen tervettä teeskentely olisi machokulttuuria, joten mitään asiallista tietä ulos tilanteesta ei ilmeisesti ole. Ei ainakaan tumbrl -feminismissä. Siellä ei ole pelastusta kenellekään. Ei edes naisille ja feministeille, sillä tällöin astuvat esiin vyötasot, keskustelut siitä onko miehekäs nainen aidommin feministi kuin naisellisempi nainen.)

Tässä kohden olen ollut lievästi huvittunut sitä että mies todella saattaakin olla oikeasti heikompi astia. En ole niin panostanut ihmisten lääketieteeseen kuin evoluutiokysymykseen. (Ymmärrän terveystrendien olevan pseudotieteilijöiden ja muidenkin suosiossa mutta aiheesta innostumiseen tarvittaisiin varmasti sellaista elämänhalua jota minulta ei ole löydettävissä, kiitos esimeriksi kristinuskon lieveilmiöiden tarjoamien henkilökohtaisten kokemusten ja aivokemiani ja vastaavien kombinaatioista.) Ja evoluutioteorian kohdalla korostuu se, miten testosteroni korreloi matalan immuunipuolustuksen kanssa hyvin monilla lajeilla. Vastaavia löydöksiä viitataan aika usein löytyvän myös ihmisiltä.  Monesta olisi erikoista että evoluutio tuottaisi heikkentynyttä immuunipuolustusta. Mutta valitettavasti esimerkiksi Zahavin haittaperiaate piittaa enemmän populaatiogeneettisisien laskelmien kautta saatavista trendeistä kuin intuitioista. Näkemys on siitä kiinnostava että Zahavin haittaperiaate vaikuttaa klassisesti esimerkiksi riikinkukkokoiraiden kantajalleen saaliiksijoutumisriskiä ja vastaavia kasvattavissa pyrstösulissa. Ihmisillä miehetkin joutuisivat siis taistelemaan naisten suosiosta jollain tavalla.

Tässä mielessä on hauskaa huomata että ihmisillä naiset koristautuvat ja miehet eivät. Ja kenties Zahavin haittaperiaate ei pääsekään näyttämään kynsiään. Puolisoni mielestä ajatus miesnuhasta on hassu. Hän viittasi Daily Mailiin jossa viitattiin että miesnuha on myytti ja tosiasiassa naiset sairastaisivat pahemmin. Eli kenties naiset sitten olisivatkin niitä jotka joutuisivat noudattamaan tiukkoja naiskuvia taistellakseen miehistä tai muista vastaavista asioista. Eli jotakuinkin kuten monet feministit näkevät asian.
1: On muuten mielenkiintoista että Daily Mail piti uutista huonona uutisena miehille. Vaikka he olisivat terveinä. Miesnuhakysymyksestä on ilmeisesti tullut monille tumbrlin ulkopuolellakin jonkinlainen arvovalta-maailmankuvakisa-statusvääntö jossa on tärkeämpää uhriutua kuin olla tieteen mukaan miellyttävästi terveempi. No, tumbrlissa terveysihannointi olisikin varmasti ableismia.

En lähde ottamaan tähän kantaa. (Virallisesti.) Virallisesti olen hyvin agnostinen miesflunssakysymykselle.Siirrän huomion (ja säilytän perhesovun) katsomalla sitä miten (itselleni virallisesti ratkeamaton) miesnuhakysymys auttaa pseudotieteiden ymmärtämisessä.

Tilanne oli muuten herkullinen.

Tässä kohden tuon esiin sen että tiedettä tehdään paljon. Ja tästä seuraa se, että olipa kantasi tai mielipiteesi mikä tahansa, jossain on tutkimus joka puoltaa sitä. Osa näistä on kenties huonosti tehtyä tutkimusta. Mutta osa ei.

Ja tämä on tieteenfilosofisesti tärkeää. Se liittyy aika vahvasti kirjoitukseen jonka tuotin aika vähän aikaa sitten "Uuteen Suomeen". Kun tutkimuksissa on tärkeänä saada vähintään tietty P -arvo, voidaan sanoa että tätä nykyä tilastollisesti odotettavissa on että yksi 20 tutkimuksesta on "odotusarvoisesti tavallaan väärin". P-arvo on todennäköisyys, että mittaustulos olisi yhtä äärimmäinen, jos nollahypoteesi pätisi. Toki suuri osa on p -arvoltaan kauniimpi, eli tässä mielessä luotettavampi. Mutta alaraja on tässä hyvä muistaa koska siitä livahtaa paljon vääriä positiivisia ja vääriä negatiivisia.
1: Voisin saivarrella pitkään siitä miten se ei sama kuin metafyysinen testi siitä onko tutkittava asia tosi. P<0.05 käyttäminen indikaattorina eron olemassaololle tuottaa sekä vääriä positiivisia että vääriä negatiivisia tuloksia. ksi kahdestakymmenestä metodologisesti virheettömästä tutkimuksesta (mukaan lukien julkaisemattomat), jonka johtopäätös on väärä, saa merkitsevän tuloksen p<0.05. Tämä ei kerro mitään kaikkien tutkimusten tai hypoteeseiltaan pätevien tutkimusten vastaavasta luvusta. Mutta en rankaise teitä matematiikalla enkä metafysiikalla tällä kertaa. Kukaan ei ole ollut minulle merkittävän ilkeä.

Koska tutkimusta tehdään useista aiheista paljon, syntyy niihin väistämättä ja odotettavasti monenlaisia tuloksia ; Tässä mielessä maailma on pessimistinen juuri minun makuuni ; "Suuri tutkintaotos eli iso määrä aihetta koskevia tutkimuksia johtaa väistämättä siihen seassa alkaa olemaan vääriä negatiivisia ja vääriä positiivisia. Tässä kohden vastakkain onkin se että toisaalta jos jossain asiassa on vain vähän tuloksia niin nämä harvat eivät kerro niin paljoa koska ne itsessään voivat olla fluke ja niiden oikeassaolon varassa nojaa koko oppiala. Vähäinen määrä tutkimusta tarkoittaa luottamusta hyväonnisuuteen ja tutkimuksen määrän kasvaessa taustateoriasta tulee tavallaan luotettavampi. Mutta sen väärinkäytettävyydestä nykyinternetmaailmaan sopivalla tavalla muuttuu käytännössä väistämättömäksi.

Toisin sanoen ;

Pseudotieteilijät ja eri aatteiden helppoheikit taas etsivät juuri näitä poikkeavia tutkimuksia. Ja tästä seuraa jännittävä ilmiö. Ilmiö jonka paras lähestymistapa on tuttu tieteenfilosofiasta. Mutta ei perinteisestä normatiivisesta tieteenfilosofiasta jossa joku Popper tulee puhumaan jostain falsifiointikriteeristä. Puhun tässä yhteydessä sellaisesta tieteenfilosofisesta asiasta kuin tutkimusohjelman hedelmällisyys. Tämä on, jännittävää kyllä, hyvin tehokas ase juuri tätä virhemarginaalia vastaan. Ja taustasyy on hyvin tehokas ja tavallaan yksinkertainen. Ja se on liitoksissa siihen miten ihmiset - ja ennen kaikkea skeptikot - lähestyvä asioita väärin.

Monet muistavat vielä sen kuinka Tapio Puolimatkan esittämiä homoperhejuttujen kannanottoja epäiltiin. Tässä esitettiin kovaa vihjailua yliopistoakin kohtaan. Ja viestin henki oli se, että Puolimatka olisi oleellisesti vääristellyt käyttämiään lähteitä. (Tutkimuksena ei ollut oliko Puolimatka tehnyt hyvää tiedettä ja käyttänyt relevantteja lähteitä vaan se sanoivatko lähteet sitä mitä hän sen sanoi väittävän.) Tässä kohden olin - kenties monien yllätykseksi - jopa varovaisesti Puolimatkan puolella. Sillä en näe että ongelmana olisi se että hän vääristelisi lähteitään vaan siinä miksi hänellä on juuri ne tietyt lähteet. ; On itse asiassa niin että pseudotieteissä tulee usein vastaan yksi tai kaksi taktista tutkimusta jotka toistuvat kerran toisensa jälkeen. On mielenkiintoista miten näihin samoihin marginaalitutkimuksiin aina päädytäänkin.

Taustalla on tietenkin se, että jos ihmisellä on agenda tai muuten vaan vahva maailmankuva, niin se helposti ohjailee kiinnostusta ja tulkintaa. Ihminen on valitettavissa määrin epäfilosofinen olento. Ja epäfilosofisuudella tarkoitan sitä että emme täytä itsekriittisen olennon kriteereitä juurikaan. Kognitiivisen dissonanssin edessä assimiloimme, yritämme jotenkin selittää asian ilman että korjaamme omia näkemyksiämme. Ja tästä seuraa se, että helposti valikoimme tutkimusvuoresta ne jotka tukevat omia juttujamme. Jos olemme väärässä etsimme sitä "1'/20 -poolia".
1: Falsifioituvuusehdon vaatiminen ja falsifiointiehtojen esittelyvaatimus ennen testin tekemistä ovat tässä mielessä tieteenfilosofisesti oikein että psykologisesti oleellinen temppu joka taistelee luontaista idiotiaamme vastaan. Että ei se Popper ihan olematon tässäkään yhteydessä ole.

Tätä kautta onkin oleellista tiedostaa että Puolimatkan kohdalla on syytä katsoa esimerkiksi Regnerusta johon hän viittaa. On jännittävää miten aina kun homojen avioliittoa vastustetaan esiin löydetään juuri Regneruksen tutkimus. Ristin voitto uutisoi Regneruksesta tärkeänä tutkijana, sillä Aito Avioliitto on kutsunut tämän mestarin maahan vierailemaan ja keskustelemaan homoavioliittoa vastutavan Pasi Turusen kanssa. Regnerus on tullut esiin myös laajasti. Juha Leinivaara blogasi taannoin siitä miten Suomessa hänen puolustamisensa on melko näkyvää. Ja miten Venäjällä juuri Regneruksen tutkimusta oli siteerattu kun oli haluttu, Zhuravlyov etunenässä, saada syy ottaa sateenkaariperheiden lapset pakkohuostaan (mukaanlukien lesboperheiden omat biologiset lapset).

Tässä tieteen hedelmällisyys -argumentissani tärkeää ei ole se että Regnerus oli paheksunut tätä Zhuravlyovin esitystä vaan se että Zhuravlyov käytti Rengerusta. (Joskin eettisesti se on relevantti asia ja kertoo että Regneruksella on moraalinen kompassi. Se on kaunis asia, etenkin jos/kun kohdistuu ihmisryhmiin joita kohtaan kokee inhoa ja kaunaa tai ei muuten erityisesti pidä tai arvosta maailmankuvassaan.)

Pointti on tavallaan siinä että tässä pseudotieteiden sisäisten starojen synty nojaa samaan prosessiin miksi aina samat tutkimukset tulevat esiin.

Vakiintuneet starat ja aina samat tutkimukset.

Kun mietitään pseudotieteitä lähdeluettelo edellä, herää usein kysymys siitä miksi (1) ei ole haettu esimerkiksi suomalaisia alan tutkijoita joilla on vastaava siteerattuuskynnys ja tunnettavuus kuin näillä staroilla ja (2) miksi ei haeta ulkomailta yhtä kaukaa niitä joiden tieteellinen arvovalta ja lainattuusmäärät ja muut vastaavat ovat kovempia ja (3) miksi aina samat kourallinen tutkimusta toistuvat eikä valikoimassa ole hirveää kasaa erilaisia tätä poikkeusnäkökantaa tukevia tutkimuksia ja oikein runsasmääräisen useita eri tutkijoita.

Miksi esimerkiksi rokotekriittiset viittavat niin usein juuri Wakefieldiin ja puolustavat tätä ja hänen tiettyjä tutkimuksiaan? Koska heillä on sankarit vähässä. Miksi se on vähässä? Koska tutkimusten vuori ei mitenkään ole tämän näkemyksen kannalla ja valtaosa on nimenomaan erimielinen. Miksi rokotteita puolustamaan hommataan joku koulutettu lääkäri mutta joskus pseudotieteitä puolustamaan napataan jokin aivan eri alasta tutkinnon saanut tyyppi - ja joskus jopa vain "kätevästi itseopiskellut valistunut amatööri"? Koska keskustelussa haetaan vastapuolia ja toisella on varaa tarjota isommasta talenttilaarista kuin toisella.

Pseudotieteiden olemassaolon idea on tavallaan yksinkertainen ; Se, että suosio saavutetaan tiedemaailman ulkopuolella. Sanotaan jotain joka miellyttää monia ei-tiedemiehiä. Tämä saavutetaan olemalla maailmankuvallinen ja tarjoamalla jotain jota on vaikeaa saada muuten. Tästä seuraa usein se että tiedepuolella vastassa on paradigma jolla on useita tutkijoita. Näin pseudotieteen edustajasta tulee tunnettu kun hän on aina se "toinen osapuoli" keskustelussa (kun kilpailua on vähän) vastapuolella taas on useampia tutkijoita joten he vaihtuvat useammin ja näin heistä tulee vähemmän näkyviä ja muistettuja hahmoja. Tätä kautta juuri se että oman puolen tutkijat ja tutkimukset ovat harvalukuisia tuottavat maine-etua.

Hedelmällisen tutkimusohjelman voi tuntea siitä että sitä ei ehdi opiskella työn ohessa parissa vuodessa omalla vapaalla ajalla internetissä samalla kun on lapsi, asuntolaina ja vastaavia menoja. Se vaatii usein sitä että otetaan riski ja mennään opiskelemaan sellaista alaa josta voi hankkia maisterintutkinnon. Joka on karkeasti sanoen noin "nelisen vuotta tervehenkistä työtä ilman naurettavaa sluibailua tai kauheaa raatamista."

Tässä kohden tilanne onkin se että pseudotieteen tunnistaa siitä että alan klassikkotutkimukset voi opetella parissa kuukaudessa iltapuhteena. Ne voi löytää ja opetella googlella mielekkäässä ajassa. Tässä mielessä ID ja eksegetiikka ovat hyvät esimerkit. Ne ovat nimittäin monen ideologisessa viitekehyksessä samanlaatuista materiaalia (joko roskaa tai laatua). Mutta niiden välillä on ero. Jos mietitään alkukielisen Raamatun ymmärtämistä, vaatii prosessi vuosien kielitieteellisen opiskelun. ("Sitähän saattaisi päästä jo parinkymmenen vuoden päästä lukemaan Raamattua", kuten eräs uskovainen osuvasti lohkaisi kun moitittiin sitä että Raamattua lähestytään liian arkisesti ja alkuseurakunta ohittaen.) Sen sijaan sekä minä että Tapio Puolimatka olemme opetelleet varsin hyviksi ID -teorian perusteosten ja tutkimusten läpikahlaajiksi samalla kun meillä on ollut muita velvoitteita. (Molemmat ovat suorittaneet tutkintoa "jostain ihan muusta" ja tutustuneet ID:seen vapaaehtoispohjalta vapaa-ajalla. Puolimatkan saavutus on toki arvostettava mutta se alleviivaa miten ID -teorian voi opiskella siinä tohtoroitumisen ohessa vaikka on jälkikasvua ja kaikkea!) Emme voisi oppia kvanttifysiikkan sisältöä yhtä läpikotaisin vastaavalla resurssoinnilla. (Oikeasti uudet mullistavat paradigmat tuottavat uusia tutkimuksia sarjatulella, ja tämä viehättää etenkin nuoria tutkijoita. ID ei näytä mitään tämänlaisia merkkejä.)

Ja juuri tämä on se ero hedelmällisen tutkimusohjelman ja erilaisen ideologisen helppoheikkeilyn välillä. ; Helppoheikit hakevat sen 1+/20 -osuutensa perslihaksilla ja internetissä kaveripiirissä jakamalla niin että heillä on asiaansa tukemassa tutuksi tuleva harvinainen tutkija ja hänen harvinainen tutkimustuloksensa. Toinen puoli taas on sellainen että sitä ei voi opetella läpikotaisesti kätevästi internetistä, on pakko jäädä amatööriksi. ; Pseudotieteissä keskustelun mestarit voivat olla maallikoita joilla ei ole juuri tähän aiheeseen liittyvää akateemista tutkintoa.

Ja toisaalta ; Ei tarvitse olla mikään oikean tutkinnon omaava Regnerus päästäkseen Aidon Avioliiton kannattajien silmissä sopivaksi intellektuelliksi. Koska kun marginaalia vakavastiotettavuuteen on riittävästi, on otettava siitä mitä on tarjolla.) Oma ongelmani on tietenkin se, että en ole riittävän nerokas päästäkseni paradigman äänitorveksi, mutta minulla ei ole mitään sellaista marginaalista hurukäsitystä jonka varjolla pääsisin ratsastamaan intoilevien maallikoiden sydämiin.. Tälläinen väliinputoaminen ärsyttää. Etenkin kun sen joutuu tekemään tunnustaen omien kykyjen rajat. (Ja sen että kenties ei kannata vääntää ihan kaikesta kaikkien kanssa, kuten miesflunssista puolisoiden kanssa.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset