Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

"Trump saapuu Moskovaan"

Monille Trumpin voitto oli suuri yllätys. Minulle se oli korkeintaan pieni yllätys. Esimerkiksi kun tuntemani politiikassa vaikuttanut eilen kirjoitti voittopuhetta jossa Hillary Clinton oli oletettu voittaja, muistutin että aamulla pahassa mielessä voi olla tarpeen muistaa että jos pitää puheen niin sen on syytä olla rakentava. Tässä mielessä minulla on tavallaan asiasta aika vähän sanottavaa. (Rakentavasta puheenollen, minun maailmanlopun bunkkerini...)

Tässä yhteydessä jopa viime viikolla menin kirjoittamaan päivityksen siitä miten toivon että Trump voittaa. Näkökulmani oli se, että yleisesti ottaen näillä paljon lupaavilla äänekkäillä ja maailman yksinkertaisiin dikotomioihin ja helppoihin taikaluoteihin sovittavilla tyypeillä on ollut ns. vaikeuksia toteuttaa lupauksiaan ja suuria puheitaan kompleksissa maailmassa. Esimerkiksi Soinin kannatukselle juuri mikään ei ole ollut vaarallisempaa kuin liika menestys johon on liittynyt sekä valtaa että vastuuta. Oppositiossa hän sai taakseen kansanliikkeen ja pääsi hyötymään. Mikään ei ole populistiselle suurienlupaajalle niin kova epäonnistumisessa näyttämisen paikka kuin heidän pakottamisensa hihojen käärimiseen.

Näen myös kannustavana sen, että hikipedia tullee pitkälti kirjoittamaan itseään. (Tosin on vaarana että se tässä sekoittuu vakavastiotettaviin medioihin. "Pahkasikakin" tuhoutui tälläiseen, urbaanin legendan mukaan.) On selvää että Trumpin temperamentilla tulee vastaan monenlaisia mielenkiintoisia kriisejä. Ne ovat toivon mukaan enemmän hänelle henkilökohtaisesti noloja kuin maailmanpoliittisesti vaarallisia. (En ole niitä joista on poliittisesti relevanttia kenen pimpsalla on käynyt mutta on relevanttia kenen lompsalla on käynyt.)

Oikeasti en ole niin pessimistinen kuin monet.

Olin ällistynyt miten vakavana asia koettiin yleisesti. On toki selvää että USA:n presidentinvaalit ovat Suomen kannalta merkittävämmät kuin oman maamme presidentinvaalit. Sillä maamme presidentillä on hyvin vähän valtaa. Amerikan ulkopolitiikka taas vaikuttaa siihen minkälaisessa maailmassa elämme. Tämä ei globalisoituneessa maailmassa ole yllätys. ; On toki kiinnostavaa nähdä miten ihmisiä kiinnostaa jokin aihe joihin heillä on hyvin vähän vaikuttamisen mahdollisuutta. Miten mielipiteiden muodostaminen ja keskustelu koetaan tärkeäksi vaikka sillä ei olisikaan käytännössä merkitystä sen kanssa mitä sitten lopulta tulee tapahtumaan. USA:n presidentinvaaleja ei ratkaista suomi24:foorumilla. (Ei valitettavasti edes vauvafoorumilla, kaiken sen näkemäni vaivan jälkeen..)

Esimerkiksi Oma Puolisoni veteli tässä teorioita siitä miten Putin voi tehdä diilin Trumpin kanssa ja tehdä samantyylisen maailmanjaon kuin mitä Saksa ja Neuvostoliitto tekivät ennen toista maailmansotaa. (Puolisoni on toki nero, siis oikesti Mensa -materiaalia, mutta itse perheemme gibbonina mietin enemmän sitä miten tälle sopimukselle sitten kävikään historiassa..) Itse näen että Trumpin kampanja oli ennen kaikkea TosiTV -strategioilla käyty peli.

Hänen kampanjassaan ei ole detaljoiduilla poliittisilla strategioilla snobbailtu ja tässä mielessä Trumpin politiikka on jossain määrin "musta hevonen". Tältä pohjalta myös katastrofien lietsonta on ennenaikaista. Valta on nyt Trumpin pienissä käsissä, ja kansa on sen hänelle tiettävästi legitiimissä vaaleissa antanut. He eivät luultavasti ole tienneet täysin mitä tekevät, juuri sen vuoksi että tämä tietäminen vaatisi Trumpin politiikasta sellaisia tietoja joita tämä ei ole antanut.

Tässä kohden kysymys on helposti kyse persoonallisuuksista politiikkaan vetämisestä.

Trumpin käytös on toki röyhkeä ja on jossain määrin huvittavaa että Trump puhuu yhtenäisestä kansasta jonka tulisi yhdistyä samalla kun hän haukkuu niin useita erilaisia vähemmistöjä että jäljelle jäävä ei-loukattu massa alkaa muistuttamaan sitä paljonpuhuttua "täysin keskivertoista ihmistä joita Suomessa on kolme kappaletta". (Joka on odotusarvoisesti totta jos tarkastellaan jotain määrää muuttujia. Suurin osa on keskiarvoa mutta se että kaikki niistä osuisivat keskiarvoon rupeaa olemaan todella epätodennäköistä kun muuttujien määrää lisätään.)

Teoriassa vastenmielinen ääliö ja kauhea naistenkourija pystyy olemaan validi poliitikko. (Trumpin kohdalla kenties hyvin teoriassa, mutta ei nyt tartuta tähän.) Nähdäkseni ilmassa on ollut joitain klassisille minun mielestä hyville konservatiiveille kuuluneita ehdotuksia, kuten ajatuksia siitä että hyvätuloisia verotetaan enemmän jotta keskituloisten ja matalatuloisten yrittäjien veroja voitaisiin keventää. (Tosin menneisyydessä kovempi verotus on yleensä liitetty siihen että konservatiivit ovat halunneet rakentaa infrastruktuuria. Trumpin ainut infrastruktuuria koskeva politiikka näyttää koskevan hänen omia tornitalojaan ja sitä muuria jonka Meksikolaiset maksavat.) Mutta kenties tämä on tarpeetonta optimismia minun suunnaltani. (Joskin tämä ei tiettävästi ole helmasyntejäni.)

Erikoisen ilonnan paikka.

Olenkin katsonut voittajia hieman kiinnostuneena. Kun Samuli Suonpää kirjoitti siitä "miten jumalauta", hän huomasi yhden mielestäni oleellisen asian. Trumpin voitto ei ollut sitä että Trump nähtäisiin itsessään mahtavan hyvänä. Häneen luultavasti jopa ymmärretään liittää noloja ja typeriä tunteita. Sen sijaan kysymys on siitä mitä vastaan Trump on. ""En minä muuten politiikkaa seuraa, mutta oli tämä ihan oikein sille akalle." Supervalta on juuri valinnut historiallisen vaarallisen presidentin, koska "se on oikein sille akalle"." ... "”Ääni Trumpille oli ei-ääni pitkälle viedylle feminismille, massamaahanmuutolle ja globalisaatiolle – asioille, joita itsekin vastustan.” Ei äänestetty Donald Trumpin puolesta vaan naisten ja vähemmistöjen oikeuksia vastaan. Miksi jumalauta? Se on ihan oikein niille feministeille ja maahanmuuttajille?"

Suonpää ei kuitenkaan sukeltanut tarpeeksi syvälle. Tämä kumpusi mieleeni kun keskustelin mielestäni tolkullisen ihmisen kanssa. Sellaisen kaverin joka puuhaa pienyrittäjyyttä ja on ihan mainio heppu. Sellainen jonka kanssa voin juoda ilolla kahvia ja puhua kivoja. Hän ei ole toope. Siksi olikin erikoista kuulla hänen suustaan MV -lehti -sitaattien lisäksi ajatuksia siitä miten hänellekin on tulevaisuudenskenaarioissa vallankumouksen uhkaa. "Parempi tulevaisuus tulee kun saadaan EU, euro ja sitä kannattava eliitti kaadettua. Kyllä koska täällä ei puheilla enään ole mitään vaikutusta niin siihen tämä ajautuu. Se on aina viimeinen vaihtoehto." Kuitenkin kaiken takana on nimenomaan optimismi. "paineet suurelle muutokselle, joka tulee olemaan oikeindenmukaisempi on olemassa ja nyt alkaa iso pyörä pyöriä. Uutta kehitystä ei voi pysäyttää!"  (Jos vihainen ääri-ihminen sanoo tämänlaisia, mieli vetää patologiaan ja itsepuolustusvinkkeihin. Kun maltillinen ja fiksuna tuntema tyyppi sanoo tälläisiä niin alkaa oikeasti kylmäämään tavalla jonka pohjalta syntyy maailmanlopun bunkkereita.)

Tässä vallankumoushenkisyydessä hän on kenties oikeassa. (Joskin onhan niitä taistolaisia vasemmistolaisia vastaavine unelmineen tömähtänyt pettymykseen. Että ei pidä toivoa liikoja.) On selvää että Brexit ja Trumpin voitto ovat signaaleja joiden perustalla on muutakin kuin ihmisten tyhmyys. Ei siksi että Trumpin äänestäjät eivät olisi tyhmiä. Vaan sillä että tyhmyys ihmisissä on enemmän tai enemmän vakio. Älykkyysosamääräkin on lähinnä suhteellista älyä verrattuna muihin lajitovereihin (jonka voi arvata esimerkiksi siinä että se noudattaa ns. gaussilaista jakaumaa). Tyhmyys on vakio joten tämänlaiset asiat pitää selittää jollain muulla.

Tämä optimismi tuo mieleen edelliset vaalit Suomessa. Silloin minua autokyydittänyt siihen aikaan "pesunkestävä persu" selitti että Suomessa on yksi puolue jonka jäsenistä tietää mitä he lupaavat ja tekevät. Ja kerroin sarkastisesti, että tässä hän on tässä mielestäni oikeassa. Muut puolueet tuntuivat joko epäselviltä tai olivat epäluotettavilta. Perussuomalaisista saamani kuva oli se, että he lupasivat aika kauheita asioita, mutta todennäköisesti he myös antaisivat juuri sen. (Joka voinee toki johtua niistä helmasynneistäni joita optimismi ei missään tapauksessa ollut.)

Toki kun tässä sitten saatiin se tulos joka saatiin oltiin esi-iloisia ja odotettiin paljon tulevaisuudelta. Nyt tämä on karissut ja sama "pesunkestävä persu" hakee toiveikkuuttaan astetta äärioikeistolaisemmista ja illuminatinsävyisemmistä suunnista. Mutta hän on yhä optimisti. Parannus saadaan nyt vain eri lähteestä. Takinkääntäjä-petturi ei tuhoa toivoa ja mahdollisuuksia. (Ihmisillä on hämmentävän eri tapoja suhtautua kriiseihin. Oma suhtautumiseni on lamaava lannistuminen jonka takana on lannistumaton ja leppymätön kaunaisuus.)

Trumpin kampanjaan nähden voidaankin sanoa, että yhtenä sen perussävynä on optimismi. Erikoinen optimismi. Sellainen joka on Suonpäälle ja monelle enemmän tai vähemmän suojattua elämää eläneelle vierasta. 1980 -luvulla syntyneistä jotka ovat joutuneet kohtaaman tämän on tullut ironisia tai kyynisiä. Tai kuten minusta, molempia. Kun Suonpään kirjoituksessa mainittiin miten hän oli nähnyt maailman optimistisena, hän katsoo tähän toivon murenemiseen. Tavallaan. Mutta ei näe sitä vastapuolessaan. (Tämä optimismin ja pessimismin nurinkuristaminen tuntuu olevan kantava teema tässä tekstissä ; Liberaalit ovat opettaneet pehmeitä arvoja ja luvanneet toivoa tulevaisuuteen, konservatiivit ovat olleet pessimistejä. Kenties voittajan on helppoa hymyillä?)

"Kohta kolmetoista vuotta sitten otin vastasyntyneen tyttäreni syliin ja lupasin hänen syntyneen parempaan maailmaan. Hyvyys oli voittamassa ja ihmiskunta viisastuisi. Lupasin, että hän kasvaa maailmassa, jossa tytöllä olisi yhtä hyvät mahdollisuudet kuin pojallakin ja jossa väärä syntyperä ei oikeuta syrjintään. Lupasin, että toisin kuin isänsä lapsena, hän ei näkisi painajaisia, joissa suurvallat uhkaavat koko maailmaa ydintuholla. Se oli ensimmäinen ajatukseni tänään aamuyöstä, kun avasin television ja näin Trumpin olevan voitolla. Minun pitäisi kertoa tyttärelleni, että isä oli väärässä."

Tämä on lannistavaa. Ja tässä mielessä kehtaan sanoa että Suomen valtio on tarjonnut "juuri tätä". 1980 -luvulla luvattiin maailma jossa oli kaikenlaista. Luvattiin että kun lukee ja opiskelee, saa varmasti hyvän työpaikan. Puhuttiin uraputkista relevanttina vaihtoehtona monille. Ahkeruus oli hienoutta ja toimivaa. Käytännöllisyys ja eettisyys löivät kättä. Meidät kasvatettiin luottamaan itseemme ja tulevaisuuteen jossa eläkepommi tarkoitti sitä että työhön miltei kannetaan. Muutenkin kaikki oli menossa parempaan suuntaan.

Sitten tuli lama joka opetti monille jotain. Nimittäin sen, että kaikesta optimismista saattaa seurata perheen konkursseja. Moni pääsi kokeilemaan miltä tuntuu olla luuseri maailmassa joka korostaa sitä että yrittämällä onnistuu ja jossa maailman perusolemus on moraalinen ja palkitseva. Ja jokainen ihminen fiksu ja kyvykäs ja sellaisenaan kelpaava. (Mikä on mielestäni yksi omituisempia asioita joita on pakkosyötetty minun ajan koulussa. Näkisin että nimenomaan liberaalien optimismiteoria on tässä tärkeässä vastuussa.) Ei ole ihme että sukupolveani syytetään liiasta ironisuudesta ja kyynisyydestä ja suurten kertomusten hylkämisestä ja toivoa (esimerkiksi paratiisitoivoa) tarjoavien halveksunnasta tai väheksynnästä. Se on se jota saa kun kohtaa ihmisen joka on tavannut yhdenkin väärän profeetan liikaa.

Nyt ollaan eri taantumassa. Mutta sen viesti on monille sama. Ja Trumpin kampanja vetosi niihin jotka eivät kyynisty tai suostu pitämään itseään luuserina. Tämän päivän "Metron" kolumnissa olikin hienosti kirjoitettu siitä miten Trumpin kannattajajoukko koostui äänestäjistä jotka usein koetaan luusereina. Trump kuvasi heitä voittajina ja tarjosi heille toivoa. Ajatus on tietenkin houkutteleva. Ja politiikassa, kuten uskonnossakin, riittää että ihminen pitää mahdollisuutta relevanttina. Jokaiseen vallankumoukseenkin on aina lähdetty siinä hengessä että hirmuvallan kumoaminen ja vallankumoajien vilpittömät eettiset periaatteet lupaisivat tulevaisuuteen mahdollisuuksia.

Loppuyhteenveto;

Trumpin kampanja nojasi pettyneiden ihmisten optimismiin. Tässä on takana paljon hyviä asioita. Kuten valistushenkistä luottamusta itseen auktoriteettivallan yli. Itse asiassa voidaan nähdä että Trump voitti ei siksi että hän olisi äänestäjilleen auktoriteetti vaan sen takia että häntä ei nähdä auktoriteettina. Sen sijaan vallassa olevat asiat kuten "valtavirtamedia" ja "feministit" ja vastaavat halutaan torjua. Kun yhteiskunnassa ei mene hyvin, ihmiset ovat pettyneitä. Valtaapitävät ovat kieltämättä tässä hyvin luonteva paikka etsiä syyllisiä. (Joskin tuollainen spesialisoituminen voi olla tarpeetonta hyvän ei-syrjivän kaikenkattavan ihmisvihan tuhlaamista.)

Se, että nämä tahot koetaan epämiellyttävinä persoonina varmasti sävyttää tulkintoja aivan kuten liberaalien katastrofienpelonkin takana on sitä että Trumpin vaalikampanja antoi hänestä varsin ... mielenkiintoisen ... kuvan miehenä ja ihmisenä.

Tässä on taustalla ymmärrettävä halu parempaan. Se onko tämä toivo reaalista on yhtä relevanttia kuin se että toimiiko uskonto ihmisien kannustimena vaikka sen kuvaama paratiisi olisi epätosi. (Jos pidät kristinuskosta laita tähän kohtaan islaminusko. Tai jokin sellainen uskonto josta et pidä. Maailmassa on - ja on ollut historiassa - paljon uskontoja joista osa on ollut myös melkoisen sairaita. Kyllä sieltä yksi sellainen uskonto löytyy sinulle.) Kuitenkin tosiasiassa todellisuus on historiallisesti tarjonnut tilalle lähinnä Robespierreä.

Kaltaiseni [=kyynikot, vastenmieliset tyypit ja sisimmässään aidosti pahat ihmiset] eivät käynnistä verenvuodatuksia. Kaikenmaailman lopullisia ratkaisijoita meidän pitää pelkäämän. Näille ihmisille epäonnistuminen on luotetun epäonnistuminen eikä oma epäonnistuminen. Soinin epäonnistuminen pettynyt ei kokenut että hänellä olisi äänestäjänä jotain vastuuta tai sidosta asiaan. Hän kokeilee muuta. Oppii korkeintaan sen että "jos sana ei toimi, on järeämpiä keinoja". Meille kyynisille tulee vastaan väkisin mietinnän hetkiä. Sellaisia joissa mietitään mitä tarkoittaa jos on ns. doing the same thing over and over again and expecting different results.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Juha Kuittinen

Populismin villit vuodet ovat selkeästi meneillään vähän siellä sun täällä saas nähdä tuleeko jatkoa...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Trump rakennuttaa Washington DC:hen maanalaisen komentokeskuksen kuten Putin Moskovaan ja hankkii sinne pikaveneen, jolla tarvittaessa pääsee Potomac-jokea pitkin karkuun, kuten Putin omallaan Moskovasta. Huippunopean veneen kehittely aloitetaan Trumpin ensimmäisten 100 päivän aikana.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000008336...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset