Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Kannatusjäsen.

  • Kannatusjäsen.

Olen ilmeisen epäpyhä ihminen. Sillä jostain syystä se, että jotain asiaa vastustetaan "kristinuskon vastaisena" on useammin korrelaatti sille, että kannatan asiaa kuin vastustan sitä. Ja nähdäkseni syynä ei ole pelkästään se mitä kristinusko on uskontona tai edes instituutiona.

Sen sijaa näyttää siltä että uskontoa valjastetaan tietynlaisissa kysymyksissä jotka ovat enemmän sidoksissa poliittisiin asenteisiin (liberalismi-konservativismi jne.) kuin uskontoon. Ja lisäksi uskonto näyttää olevan se laari johon ei mennä mieluusti ensimmäisenä. Uskontoon viitataan lähinnä sitten kun muut argumentit ovat loppuneet. (Mikä taas kertoo siitä mikä vaikuttaa ihmisiin, ja se ei ole välttämättä sama kuin uskonnon vika.) Tässä ilmapiirissä minullekin voisi olla jotain kiinnostusta liittyä kirkkoon. Voisi olla aivan relevantti mahdollinen maailma jossa minä olisin kirkon kannatusjäsen. (Jos minä olen jonkin asian symbolinen jäsen, jätän kyllä kotitehtäväksi sen miettimisen että mikäköhän jäsen tämä mahtaa olla..)

Tämä voi yllättää monet.

Saan tavallisesti kuulla siitä, miten minun uskonnonvastainen yleinen mielipiteilyni jotenkin vaatisi sitä että minun tulisi vastata johonkin "Malisen haasteisiin" jossa minun pitäisi selittää. "kun sanoit että uskonnolliset ideologiat ovat vainonneet sinua, niin ihan mielenkiinnosta palan kysyä kuinka ja miten Suomen evankelisluterilainenkirkko on vainonnut sinua viimeisten viiden vuoden aikana? Oletko esim kokenut että Irja Askolan ja Kari Mäkisen esiintyminen mediassa vainoaisi sinua?"

Kommentti on aika rohkeanröyhkeä, mutta vaikeaa siinä on muuta nähdä.
* Aivan kuin uskontokritiikkini ytimessä olisi se että uskonnolla on julista tilaa mediassa eikä siinä että painotan siihen että usein uskonnollisissa systeemeissä kikkaillaan uskonnonvapauslain antamien asioiden harmaalla - ja usein jopa mustalla - alueella. En ole sekulaari, toisin sanoen en aja kirkon ja valtion tai politiikan ja uskon jyrkkää ajamista erikseen. (Mikä on selvää jos on lukenut juttujani joita olen suoltanut jo useamman vuoden. Ja kommentoinut niihin usein.) Kommentti on hieno etenkin kun en ollut maininnut kumpaakaan henkilöä ääneen.
* Toisaalta hämmästelen sitä miten uskonto liitetään juuri kirkkoon kun instituutioita ja uskonnollisia ja kristillisiä suuntauksia ja toimijoita on ties kuinka paljon. (Osa niistä tosin toimii kirkon sisällä tai läheisissä suhteissa sen kanssa.) Aivan kuin kristillistä vainoa voisi tapahtua vain evankelisluterilaien kirkon auktorisoimana.
* Ylipäätään jos jaksaa tuijottaa tekstejäni saattaa paljastua että minun maailmassani uskonnollista valtaa käyttävät ennen kaikkea sellaiset tahot kuin koulujen uskonnonopettajat ja rehtorit. Joita ei mielletä papillisiksi viroiksi. Toinen yleinen teema on yksityiset uskovaiset jotka tekevät uskontonsa nimissä ties mitä. Ja kreationismi. Minun kohdallani ei koskaan pidä unohtaa kreationismia.
* Ilmeisesti vähempi mitätöi kaikki kokemukseni, tai jotain. Vihjaan vain että olen esimerkiksi saanut evoluutiosta olevan mielipiteen vuoksi tappouhkauksen kotiini ja tätä ennen kirkolliset toimijat ovat olleet osana prosessissa joka päättyi itsemurhayritykseeni, niin tämä on jotain joka on menneen talven lumia viiden vuoden päästä? (Vain pari mainitakseni. Mukana on paljon settiä josta on perillä jos on lukenut juttujani vuosien varrella. Sekä omakohtainen että monien muidenkohtainen tausta tässä tullee selväksi ja tämä auttaa täysjärkistä ja lukutaitoista ihmistä kritiikin kontekstoinnissakin varmasti.) Muuten on ilmeisesti huono uhri, joka tarttuu liian pitkään ongelmiin... Hieno nuori mies tämä Malinen. Hienosti rakennettu non sequitur -rakenne yhdistettynä asenteelliseen kysymyksenmuotoinuun.. Niin asenteellinen että ansaitsi tämän ekstrakappaleen.

Mutta Malisen haaste on hyödyllinen. Se demonstroi hyvin sitä miten monia asioita uskontokeskustelussa käytetään synonyymeinä vaikka ne ovat "korkeintaan sinne päin". Tätä kautta kritiikki voi olla yliampuvaa - tai toisissa tapauksissa sitä ei osata kontekstoida oikein ja se leimataan yliampuvaksi tai vedetään rinnastuksia kaikkeen hyvin omituiseen ja asiaankuulumattomaan. ; Usko, uskonto, uskontoinstituutti ja uskontoinstituuttien sisälle menevät näitä vaateita heittelevillä ilmeisen helposti sotkuun. Tähän tavallaan tottuu. Osalle ei ole ilmeisesti selvää että Suomessa on uskonnollisia toimijoita myös evankelisluterilaisen kirkon ulkopuolella. (Ja historia ei ole alkanut viisi vuotta sitten.) Minulle on ollut aivan luontevaa että kritiikkini ja vastustukseni on ehdollista. Se on usein jyrkkää ja vihaista - kun tilanen mielestäni sitä vaatii - mutta aina ehdollista.

Minulle on myös luontevaa että ongelmat otetaan ongelmina. Kirkko on minulle täysin ihmisten tuotos eli se ei ole läpeensä paha tai läpeensä hyvä. Eli niihin kritiikkeihin tartutaan ratkaisunäkökulmallla. Tätä kautta kritiikin ydin on se, että tuon ehtoja. Niiden purkaminen poistaa näitä ehtoja. Haluttomuus korjata näitä ilmituotuja ongelmia taas on sitten jotain joka on itsessään ongelma.

Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että olin itse asiassa koko ateistiaikani kirkon jäsen. Erosin vasta varttuneempana agnostikkona. (Tosin aikana jolloin kirkosta ei erottu vielä internetissä. Jouduin varaamaan vapaata työpaikasta voidakseni tehdä tämän. Siihen aikaan kirkosta eroaminen oli tehty aukioloajoilla vaikeaksi. Vaikka itse prosessi oli hyvin kevyt.) Samoin olin agnostikkoaikanani - joka on kuulemani mukaan "vaihe", mutta joka minulla on yhä päällä - kirkon ulkomaanavulla töissä. Tämä kertonee siitä että periaatteeni eivät käytännössä ole niin asennevammaisia tai ehdottomia kuin miltä kenties vaikuttaa. (Minun on sen sijaan mahdotonta kuvitella Malisen kaltaisten uskonpuolustajien suostuvan menemään Helsingin vapaa-ajattelijoiden leipäjakoon työskentelemään sillä argumentilla että tämä työ on tärkeää. Mutta "jostain syystä" kristityt tuomitaan asennevammaisiksi eri kriteereillä kuin uskonnottomat. Ja tämä on osa nykyajan ongelmaa)

En tahdo kuulostaa (uus)natsilta, mutta sanon silti että minua ei haittaa kristinusko vaan haittakristinusko. Tämä on merkityksellistä koska jos vastustaa jotain asiaa ehdoilla, on sitten puolia joita ei vastusta ja joita ei lähde torppaamaan koska nämä ehdot eivät toteudu.

Ja kykenen demonstroimaan tätä juuri sillä että kristikunta, kirkko ja uskovaiset saavat sapenkatkuista kirjoitteluani ehdoilla. Ja joihinkin juttuihin otan itse jopa osaa. (En ole toistaiseksi tiedostunut maahanmuuttokriittisestä joka olisi mukana maahanmuuttajien tukemisessa niissä kohdin joissa näitä haittoja ei ole.) En vihaa Jumalaa koska minulla ei ole mitään suhdetta mihinkään. Jumalalle rukoilu on minulle vähän kuin puhuisi puhelinpylväälle - tosin sillä erolla että puhelinpylväs tarjoaa olemassaolokokemusta itsestään. Sen sijaan minulla on kiukkua instituutioita, ideologian ilmenemismuotoja, uskontojen klikkejä, ääriliikehtimisiä - unohtamatta tärkeintä, henkilökohtaista kaunaa jokaista niitä kohtaan jotka ovat milloinkaan minua vastan rikkoneet.

Mutta paluu kirkkoon liittymisestä.

"Kirkko Suomessa" -sivu jakoi videota jossa uskonnoton kansanedustaja Ozan Yanar kysyi, voisiko kirkkoon liittyä kannatusjäseneksi. (Jakaisin linkin itse videoon mutta se ei onnistu, ainakaan minun taidoilla.) Sivusto kysyi esillepanossa kysymyksen "pitäisikö voida?". Itse video taas aloittaa kysymyksellä siitä että "miksi ei saman tien liittyisi kirkkoon kun se on niin helppoa"? Kirkkoon liittyminen on toki tehty helpoksi. Se on vain astetta vaikeampaa kuin kirkosta eroaminen. Kirkkoon voi liittyä ja erota internetissä, muutamalla klikkauksella.

Yanarin vastaus oli se, että hän oli uskonnoton. Eli hän korosti sitä että instituutio, vakaumus ja vastaavat ovat hyvinkin sama asia. Itselleni tämä ei olisi välttämätöntä. Mutta en silti suostuisi kirkon täysjäseneksi. Ja tähän on kaksi syytä. Ja ne eivät ole se, että vakaumus ja instituutio olisivat minulle yksi ja sama. Toisaalta haastattelussa oli selvästi haluttu saada liittymään kirkkoon, joten uskonnottomuus ei ole kirkonkaan puolella kovin asenteellinen asia. (Maksumieheksi kelpaakin toki kuka vain. "Hyödyllisistä idiooteista" puhuminen olisi tässä yhteydessä liian jyrkkää. Mutta ei sitä oikein malta olla viittaamatta Vuorisaarnaan ja siihen miten niitä viekoittelevia jäseniä revitään irti.)

Ja olen siinä mielessä joustava, että voisin esimerkiksi haluta tukea kirkon nuorisotyötä. Olen itse ollut seurakuntanuorena pitkiä aikoja ilman ongelmia. Järvenpään seurakunnan Heikki Ruokosesta minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa. Siitä huolimatta että kirkon prioriteetit näyttävät olevan kummalliset kun kirkosta eroamiset uhkaavat erityisesti tätä toimintaa. (Miksi ei uhata leikata jollain vähemmän relevantilla tai pidetyllä asialla ensin? Toki ymmärrän että asian tärkeyden korostaminen ylikorostuu ja tätä kautta syntyy näitä omituisia viestejä joissa nuoret otetaan panttivangeiksi ja syyllistetään eroajia.)

Kaksi syytä sanoa ei "kannattajajäsenyydelle".

Ensimmäinen syy on se, että vaikka kirkkoon voisi liittyä sitä kautta että se tekee jotain sellaisia asioita joita joku moittii "kristinuskon vastaisiksi" - aivan kuten siitä erotaan siksi että niitä koetaan kristinuskon vastaisiksi -  niin kirkkoon liittymisestä on tehty jotain. Jokainen joka korostaa että uskonnottoman olisi helppoa mennä tukemaan kirkkoa koska se olisi vain hyväntekeväisyyteen panostamista, niin kirkko ei ole tehnyt asiasta tämänlaista. ; Kirkko pitää instituution ja vakaumuksen yhdessä. Liittyvä joutuu rastimaan "Ilmoitan liittyväni Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja tunnustan sen kristillisen uskon. En ole minkään uskonnonvapauslaissa tarkoitetun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen." (Sama näkyy myös ilmoittautumislomakkeissa.) Ymmärrän toki että monille tämänlaisen rastin rastiminen on "helppo juttu". Mutta minulle tuossa ei ole mitään helppoa. Ja sellaisen helpoksi kutsuminen on väärin jollain hyvin oleellisella tasolla. (Minulla ei kenties ole omaatuntoa tai säädyllisyyttä mutta integriteettiä minulla on useamman ihmisen edestä, häiriöksi asti.) Kirkko saa toki päättää että uskontoon tulee liittyä vakaumuksen kautta. Mutta tämä syö pohjan kaikelta siltä että kirkkoon voisi vain helposti liittyä "kannatusjäseneksi" ilman uskonnollista vakaumusta.

Toinen puoli asiasta on sitten se, että kirkon jäsentilastot ovat hyvin tavallisesti oikeutus ties mihin.  Niitä käytetään ja niihin vedotaan argumentaatiossa. Jotka ovat, edellämainitun valossa ymmärrettävästi, jotain jossa tätä uskontoinstituution ja vakaumuksen yhteyttä korostetaan. Sitä yht'äkkiä unohdetaan että eletään maailmassa jota Päivi Räsänen on maalannut seuraavalla tavalla ; "Enemmistökirkon kovimmat haasteet nousevat kirkon itsensä sisältä. Uskon kristillisiin oppeihin on romahtanut melko lyhyessä ajassa. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan vuonna 1999 Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi 69 prosenttia suomalaisista, vuonna 2011 enää 36 prosenttia. Vaikka kirkko on jäsenmäärällä mitattuna yhä enemmistökirkko, kristillisen uskon perusopetukset eivät enää ole enemmistönäkemyksiä." Samaan aikaan kirkko puhuu 4 miljoonan jäsenen määristä. Ja suuri osa uskonnollisesta toiminnasta oikeutetaan vetoamalla tähän 4 miljoonaan. Eikä kirkon tutkimuskeskuksen tilastoihin.

Tai kuten Kari Enqvist tilanteen muotoili kirjassaan "Uskomaton matka uskovien maailmaan" -kirjassaan seuraavaa (s.183) "Jäsenmäärä on evankelisluterilaisen kirkon tärkein yhteiskunnallinen vipuvarsi. Sen suuruuteen vedotaan jatkuvasti. Se ponnahtaa esiin kuin vieterinukke, kun kiistellään koulun uskonnonopetuksesta. Se on salamana paikalla päiväkodin arjessa. Se astuu koputtamatta rakastavaiste huoneeseen. Se ulottaa voimansa lainsäädäntöön aina perustuslakia myöten. Kirkko puolustaa lasten liittämistä jäsenikseen sillä että Suomi on kristillinen maa. Mutta Suomi on kristillinen maa juuri siksi, että pikkulapset liitetään kirkon jäseniksi." Luku tuntuu vilahtavan nimenomaan silloin kun kysymys on "kristillisen kulttuuri-identiteetin levittämisestä" eikä siitä kun kirkko hakee rahoitusta nuorisotyölle. Minua ei haittaisi olla jäsen jos tilastoja ei koskaan käytettäisi tällä tavalla kuin sitä käytetään. Mutta on selvää että ilman erillistä "kannatusjäsen" -lokeroa vastassa on muutakin kuin vakaumusrasti. Se, että omaa jäsenyyttä käytetään ajamaan nimenomaan niitä asioita joita itse pitää "haittakristillisinä".

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Minua kuitenkin eniten ihmetyttää se, miten niin monet älykkäät ihmiset nojaavat toiminnassaan uskoon ja rakentavat sen varaan maailmankuvansa. Evoluutiokin hyväksytään siltä pohjalta, että se on luojan alkuperäisen työn jatkumo.

Minulle eivät uskontojen tarjomat jumalat riitä. Minulle jumala on se suuri lainalaisuus, jonka varassa koko maailmankaikkeus painovoimineen, fysikaalisine ja kemiallisine lainalaisuuksineen ihmisistä riippumatta toimii.

Ihminen toki voi omalla toiminnallaan vaikka tuhota maapallon, mutta maailmankaikkeuteen sillä on hyvin vähäinen merkitys tai ei lainkaan. Eihän siinä tuhoudu kuin yhden planeetan niin sanottu älyllinen elämä, eikä kaikilta osin sekään. Aina jää jotain elämää jäljelle niin kauan kuin auringosta valoa ja voimaa riittää.

Konsta Pylkkäsen määritelmän mukaan. Ihmisellä on maailmankaikkeudessa kusiaisen valtuudet. Onko sitäkään?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Ehkä ihmisellä on kusiaista laajemmat käyttöoikeudet, mutta silti on selvää että kuvainnollisesti valas tulee aina kuolemaan.

Toimituksen poiminnat