Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Paremmin meillä menee ; Oman maamme uskonnonvapausasioiden kehumista

"The Freedom of Thought Report" on antanut lukuja tälle kuluvalle vuodelle Niitä voi sitten tarkastella esimerkiksi maittain.. Itseäni on tietenkin kiinnostanut ennen kaikkea se miten näitä tuloksia on tuotettu. Eli millä ehdoilla minkäkinlaisia tuloksia tuodaan.

Tässä kohden huomiotani herätti se, että Suomen tilanne oli kiinnostava. Monessa maassa uskonnottomien kohtelu on huomattavasti huonompaa kuin täällä. Toisaalta monet pohjoismaat pärjäävät tässä paremmin. ; Onkin tavallaan katsottava että tilanne on hyvä. Mutta toisaalta myös on katsottava että ovatko ne huonommin pärjäävät maat todella sellaisia että haluamme olla niiden kanssa samassa tasossa.

Toinen huomioni oli se, että kriteeristö tarkastelee ilmiöitä melko kategorisesti ; Suomen huonoa tulosta tuovat esimerkiksi evankelis-luterilainen kirkko. Sillä on kieltämättä paljon rituaalivaltaa. Ja sillä on myös jossain mielessä enemmän valtaa kuin valtionkirkoilla. (Koska sillä on autonomisuus eikä valtio voi suoraan määrätä sen sisältöä ja toimintaa.) Kuitenkin tämä rituaalivalta näkyy lähinnä juhlien liturgiassa. Valtionkirkko on, kuten se itse asian ilmaisee "luontevasti läsnä". Ja tämä luontevuus tulee juuri siitä että sillä on valtaa, että tämä läsnäolo myös signaloi asioita jotka takaavat että tämä valta jatkuu tulevaisuudessakin. Mutta tätä valtapotentiaalia ei juurikaan käytetä. Tässä mielessä Suomi pärjääkin itseään huonommin juuri siksi että on valittu tuollainen näkökulma.

Itse näen suorastaan niin että globaalia tarkastelua tehdessä on kenties helpointa lähestyä tämänlaisten piirteiden kautta. Mutta ne ovat kuitenkin hankalia. Sillä niissä jää helposti huomaamatta jotain. (Tosin tämä huomaamatta jättäminen tuntuu korostuvan lähinnä hyvissä maissa, kuten Suomessa.)

Laki ja Oikeus

Tämänlaisia raportteja lukiessa itselleni tulee vähän sama olo kuin lukiessani siitä että "laki on sama kaikille joten suomessa on tasa-arvoiset olot uskonnottomille". Tässä on kenties taustalla se että oma moraalinen näkemykseni on hämmentävän naturalistinen.

Monesti naturalismia on syytetty arvotyhjiön lietsomisesta. Mutta itse en ole ymmärtänyt että miten teismissä Jumalan olemassaolo muka ratkaisisi is-ought ongelmaa sen kummemmin. Sen sijaan olen ajatellut moraalia jonain muuna kuin ihmiskunnasta riippumattomana moraalilakina. Olen ajatellut sen enemmän lajityypillisenä käyttäytymisenä. Ajatus syntyi minulle melko nuorena luettuani silloin uuden Matt Ridleyn "Jalouden alkuperän". Se oli ensimmäinen kirja joka opetti minulle että evoluutio ei tarkoita tappelua ja vahvimman selviytymistä vaan itse asiassa evoluutioon liittyvät ilmiöt selittävät sellaisia asioita kuin yksilöiden uhrautuminen. (Toki uhrautumisella on jotkin rajat, sellaisia antavat esimerkiksi Hamiltonin sääntö.) Minulle on sen jälkeen ollut luontevaa että miksi ylipäätään tarvitaan moraalia ja miksi sellainen on.

Ja että miten tämä käyttäytymismalli ei nyt mitenkään kovin paljoa heilahtele sellaisista asioista kuin teismin oikeassaolo tai väärässäolo. Eri kulttuureissa on paljon yhteisiä arvoja. Ja näyttää että uskonto ei saavuta suosiota sillä että se tuottaisi jotain ihmisille vierasta ja sitten pakottaisi heidät käyttäytymään hyveellisesti vaikka taivaspaikkalupauksin. Sen sijaan näyttää enemmän siltä että uskonnot jotka vetoavat eettisinä asioihin mitä ihmiset muutenkin pitävät yleisesti kivana ja hyvänä menestyvät. Uskonto voi vaikuttaa painotuksiin, kuten siihen mikä arvo arvotetaan toisen yli, ja kontrolloida tai suunnata eri tavoin aggressiota jota ihmisissä on uskonnon kanssa tai ilman. Mutta ei se voi iskeä juurikaan perussisältöihin. (Poikkeus; Väkivaltaa, huumeita ja seksiä kombona käyttävät uskonnot joissa ihmisen aivokemia ei enää ole "tavallisimmillaan".)

Voidaan nähdä että tätä kautta jotkut oikeudet ovat tavallaan perustavampia. Ja tästä voidaan vetää yhteyksiä Henry Shuen teokseen "Basic Rights". Hän jakaa oikeudet joksikin joita sinulla on paperilla ja niihin joita sinulla on käytännössä. Shue esitteli ajatuksen että ihmisellä täytyy olla perustalla olevia oikeuksia, kuten oikeus elämään, jotta meillä voi olla toisia oikeuksia. Tätä kautta esimerkiksi jotta ihmisellä voisi olla sananvapaus hänen täytyy olla elossa. Näin ravinnon kielto väärää mielipidettä olevilta estää sananvapauden.

Shuen näkemyksessä myös tappouhkaus uhkaa perustavia oikeuksia joiden mukana vapaudet romahtavat. Kulttuurissa jossa väärää mieltä oleva saa kuulla tappouhkauksen ei edusta poliittisesti epäkorrektia sananvapauden supertilaa vaan päinvastoin vihjaa että sananvapaus on syvästi uhattuna.

Shuen ajatus johtaa siihen että oikeuksien kohdalla ei riitä että se on kirjattu lakiin (formal access to rights), on katsottava onko oikeuksissa käytännössä reunaehtoja joka tekee niiden saavuttamisesta mahdotonta ja vasta jos näistä huolimatta pääsee oikeuksiin käsiksi todella omaa tämän oikeuden (substantive access to rights). Uskontojen kohdalla moni korostaa että laki on sama kaikille ja huomauttavat että laista ei löydy mitään jonka pohjalla esimerkiksi uskononvapauden. Tämä vihjaa että he eivät ole käyneet analyysiään loppuun asti. He katsovat tilaa jonka laki sanoo (de jure) mutta eivät välttämättä kosketa käytänteitä (de facto).

Tässä valossa voi olla ymmärrettävää miksi minulle ei riitä että katsotaan onko laki hyvä. Kuten tässä kartoituksssa tehdään. On katsottava mitä tapahtuu.

Käytänteisiin.

Itse näen että Suomessa uskonnonvapaus on sen verran hyvällä mallilla että ongelmamme ovat usein sellaisia että jos laki antaa vanhemmille vallan päättää lapsensa kasvatuksesta, tässä hairahdutaan helposti käytännön tasolla. ateisti on esimerkiksi "pikkumainen" vaatiessaan että hänen lastaan ei viedä koulun kanssa kirkkoon kristilliseen jumalanpalvelukseen. (Tai joista on pikkumaista jos lapsi on ensin viety sinne jumalanpalvelukseen kysymättä ja sitten kun tästä mainitaan ja vaaditaan muutosta ensi kerralle. (Voidaan nähdä että itse suosittelen sitä että asiat viedään suoraan eteenpäin. Koska "keskustelemattomuudesta" pahastuva voi helposti käyttää yhden valituksen taktiikkaa hyväkseen. Ja tätä kautta hän saa näppärästi ajettua kaikki ateistien lapset vähintään kerran jumalanpalvelukseen. Ja ne perheet joissa asiasta ei valiteta, useammin.) Nämä eivät ole kivitetyksi joutumisen tasoisia ongelmia. Mutta ne ovat silti ongelmia uskonnonvapaudelle. Ja harva uskovainen suostuisi vastaavia sietämään.

Suomessa on oikeusvaltio jossa valtionkirkko käyttää vähemmän valtaa kuin voisi. Se, että käyttää vähemmän valtaa kuin voisi voi toki muuttua yhdenkin väärän piispan myötä. Arkkipiispa Jolkkosen parhaimmat mekkaloinnit median kanssa eivät ainakaan luottamusta lietso tässä asiassa. Mutta voi olla painaa aika vähän jos katsotaan käytänteitä nyt. Kun tilanne on tämä, suuri osa ongelmista on käytänteissä. Ja sellaisissa asioissa joita ei tule julkisuuteen.

Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä että valtaosa asioista on tarkasteltava menemällä yhteisöihin. Ja nimenomaan soluttautumalla. Tämä on tarpeen. Sillä uskonnollisiin ihmisiin myös kohdistuu juoruja. Keskustelin tässä itse asiassa taannoin erään luterilaisen papin kanssa. Hän kertoi että erilaisia huhuja ja syytöksiä tuppaa tulemaan jos vain tekee töitä. Juorupuheisiin ei pidä tarttua, vaikka niihin tietenkin olisi helppoa lähteä mukaan. Suuri osa huhuista on kuitenkin valehtelua, vääristelyä tai muuten vain muunneltua totuutta.

Valitettavasti monia oikeitakin ongelmia on tapahtunut. Ja niistä tiedon saaminen on vaikeaa. Suuri osa ihmisistä tiedostaa esimerkiksi sen miten vaikeaa voi olla huomata vaikka stereotyyppisen pahan papin harrastamaa pedofiliaa. Mutta tämäkin on tosiasiassa evidenssin riemujuhlaa. Siinä jää fyysisiä todisteita. Uskonnonvapautta koskevat asiat ovat usein sen luonteisia että niissä käytetään sanoja ja sosiaalista vallankäyttöä. (Esimerkiksi aamuyöllä kotiin piilotetusta numerosta tehtyjä häirikkösoittelua ja sosiaalista eristämistä soittamalla siitä että se ja se nuori on ihan varmasti saatananpalvoja.) Usein kohtaamisesta ei jää todisteita. Ja jos jääkin niin sisällöstä tulee sana vastaan sana -tilanne.

Itse olen huomannut että lähes ainut tapa saada näistä tietoa vaatii jonkinlaista soluttautumista. Tiedostin tämän omakohtaisesti varsin nuorena. Naapurimme oli helluntailainen. (Me emme olleet.) Hän kertoi miten mielellään hän veisi köyhän perheemme lapset leirille. (Joka on tietenkin ylellisyyttä, etenkin kun perheessä on monta lasta ja vanhemmatkin haluavat joskus jotain ns. oman vapaa-ajan tapaista.) Leirillä sitten opin esimerkiksi mitä öiset rukoilusessiot ovat valvottamisine ja julkisine synnintunnustuksineen. Ja miten leiri oli tyytyväinen jokaisesta uskoontulosta. Asiaa ei suoranaisesti salattu. Ja uskoontulemisesta kirjoitettiin jopa avoimesti helluntailaisten lehdissä. Kerrottiin että ne saattavat näyttää lasten silmiin pelottaviltai (Saattavat! "Bethlem Royal Hospital" -kuvastolta se saattaa näyttää!) Tästä tavallaan korostui se että se mitä sanotaan, jätetään sanomatta ja miten se kaikki muotoillaan on hieman omanlaisensa asia. Ja pelkällä kysymisellä ei saa oikein kuvaa siitä miten asia toimii. (Ajatus oli itselleni merkittävä. Se oli kenties ensimmäinen vahva ja hyvä ihmisrymistä tiedon pumppaamista koskeva oivallukseni.) Ei pidä kysyä. Pitää mennä, leikkiä olevansa yksi muiden joukossa, ja katsoa. "Ei pidä katsoa mitä tyyppi sanoo vaan mitä hänen kätensä tekevät."

Toisin sanoen uskon, että maamme uskonnonvapausongelmat eivät ole sitä näkyvää ja systeeistä sorttia joita "The Freedom of Thought Report" tarkastelee. Ja tässä näkökulmassa pärjäämme huonommin kuin pitäisi. Todelliset ongelmamme ovat yhteisöissä ja niiden sosiaalisessa valtapelissä ja kirjoittamattomissa säännöissä. Asioissa joista kirkkomme tyypit ovat olleet perinteisesti melko vihjeettömiä. (Kreationismiaalto Suomessa tuli esimerkiksi kirkolle yllätyksenä. Samoin kaiken maailman Pirkko Jalovaarat yllättävät kirkon luotettuja medianäkyvyyttä ansainneita auktoriteettihahmoja. Koska huhumyllystä on vaikeaa kaivaa jos ei ole valmis soluttautumaan.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Valtio voi lopettaa kirkollisveronkannon Kirkon omaksi toiminnaksi ulosottoineen.

Toimituksen poiminnat