*

Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Se ainut teoria ateisteista

  • Jos "vapaus uskontoon" tekee, piilottelee tai vähättelee hengellistä väkivaltaa, vaatii uskonnottoman "safe place" teräsovet.
    Jos "vapaus uskontoon" tekee, piilottelee tai vähättelee hengellistä väkivaltaa, vaatii uskonnottoman "safe place" teräsovet.
  • En sudenhymystäsi huolimatta ole astumassa tuohon synkeään kellariisi ... Entä jos siellä on kommenttiosio?
    En sudenhymystäsi huolimatta ole astumassa tuohon synkeään kellariisi ... Entä jos siellä on kommenttiosio?

Helsingin Sanomissa oli Jukka Hautalan kirjoitus uskonnon ja julkisen tilan roolista. Siinä oli tekstin sisältöä hyvin tiivistävä otsikko "Suomalaiset ovat sisäistäneet ajatuksen, ettei uskonnon pidä näkyä – maahanmuutto pakottaa pohtimaan ajatusta uudestaan". Itse teksti tuo esille idean, jossa "Viime vuosikymmeninä uskonto on siirretty julkisesta tilasta yksityisyyden alueelle. Julkinen tila on pyritty siivoamaan uskontoneutraaliksi tai uskonnottomaksi. Siitä, ­ettei tässä tehtävässä ole vielä täysin onnistuttu, kielivät muun muassa ne kiivaat keskustelut, joita käydään kristilliseen perinteeseen viittaavien joululaulujen tai suvivirren laulamisesta kouluissa." Hautala jatkaa, että "Uskonnon asemaa koskevassa julkisessa keskustelussa on painottunut uskonnonvapauslain negatiivinen tulkinta: on korostettu vapautta uskonnosta eikä vapautta uskontoon." ... "Suomalaiset ovat sisäistäneet ajatuksen siitä, ettei uskonnon pidä näkyä julkisessa tilassa. Tällaista järjestelyä kannattavat sekä uskonnottomat että maallistuneet kirkon jäsenet. Myös uskonnollisiin yhtei­söihin kuuluvat ovat tottuneet ajatukseen. Jos uskonto näkyy julkisessa tilassa, suomalaiset reagoivat varauksellisesti tai jopa vihamielisesti." Hautala tuotti tänne Uuden Suomen puolelle lausuntoa siitä, miten "Uskonto tulee takaisin julkiseen tilaan". Ajatus siitä että maahanmuutto muuttaa vallitsevan sekulaarin tilan on se mitä hän näyttää melko vahvasti kannattava.

Tekstin perusteema on hyvin tavallinen.

Ei ole ollenkaan tavatonta että yhteiskuntaamme pidetään maallistuneena. Sitä sanotaan että uskonto ei näy katukuvassa. On kuin eläisimme militanttien uusateistien ihannoimassa maailmassa jossa uskonto on siivottu näkyvistä. Että elämme maassa jossa uskontoa ja politiikkaa ei sekoiteta. Ja julkinen tila on uskonnoton tai uskontoneutraali. (Vaikka toisaalta kirkon oma retoriikka kieltää neutraaliutta periaatetasolla.)

Tämän idean rinnalle itse asiassa voidaakin asettaa myös erityisesti ajatus siitä mitä ateismi on. Kuvaus "suomalaisesta" tiivistyy tässä hyvin vahvasti siihen ajatukseen mitä ateismi usein kuvataan. Tässä pääteesinä on toistuva teema jonka mukaan ateistit haluavat uskonnon pois julkisesta tilasta. On kuitenkin syytä katsoa tekstiin reagointeja. Nimenomaan siellä ateistien suunnassa. Onkin hyvä vierailla vaikkapa ateistien facebookryhmissä. Ja kuin ihmeen kaupalla Hautalan kirjoitusta onkin kommentoitu tämänlaisissa paikoissa.

Otetaan esiin "Paholaisen asianajaja" -blogin facebookryhmä.

Ateistejen sanomisissa korostui pari teemaa.
1: Markku Ruhasen lausunto saa kertoa niistä ensimmäisen. "Miksi joku haluaa väittää, että uskonto ei muka näy julkisessa tilassa? Näkyyhän se!? Mitä nämä ristejä kaulassaan kantelevat tyypit sitten ovat? Kirkon kellot soivat. Oveeni koputtelee vaikka minkälaista tyyppiä joku uskontokirja kädessä ja kaduilla on vaikka minkälaista julistajaa. Kaupassa käydessä kuulen lauluja Jeesuksesta joka päivä joulun aikaan. Juttelin yksi päivä Pelastusarmeijan kapteeninkin kanssa Rotuaarilla." Toisin sanoen nähdään että tosiasiassa julkinen tila ei ole uskontoneutraali. Tilanne onkin toisin sanoen se, että jos meillä on kaupungin keskellä kirkko joka soittaa joka sunnuntai kelloja, niin tämä ei ole kristityn silmissä julkisessa tilassa olemista. Mutta siinä vaiheessa kun jossain on moskeija josta kuuluu rukouskutsuja, niin niihin aletaan reagoimaan kuin jonain joka tulee julkiseen tilaan. Onkin hyvä katsoa että mitä sellaista uskonnollista toimintaa islamilaiset ovat tuomassa maahan jota ei havaita kotomaisissa kristityissä. ; He voivat ruveta käännyttämään, julistamaan, tekemään yhteisrukoustilaisuuksia kouluissa. He voivat saada islamilaisia aamunavauksia. Ohjelmia telkkariin. Tämä näkyvyys on identtistä sen kanssa mitä kristityt tekevät jatkuvasti. Mutta vain toinen niistä nähdään julkisen tilan viemisenä ja toinen nähdään sen puutteena. Jos moskeijat ja niihin liittyvä uskonnollisten tyyppien näkyminen on julkisen tilan viemistä, niin niistä pahastuva tai niihin huomiota kiinnittävä uskoavinen voikin lähteä keskustelemaan Jaakko Seppäsen kanssa joka sanoo, että "Edellisen asunnon parvekkeelta näkyi kuusi kirkkoa. Että kyllä se vähän näkyy."
2: Toisen teeman saa esiintuoda Kimmo Laine ; "Kirjoituksessa jätetään selvästi käsittelemättä olennaisin asia joka tuossa on merkittävä: missä menee vapaaehtoisen ja ohjatun uskonnollisuuden raja? Oppilaat johdetaan koulussa harjoittamaan uskontoa vs. oppilas oma-aloitteisesti lukee koulupäivän aikana rukouksen itsenäisesti. Julkinen tila voi mielestäni olla uskontoneutraali ja siellä voi silti näkyä uskontoa. Olennaista on vain se että uskonnon näkyminen tapahtuu yksilön omasta lähtökohdasta, eikä niin että auktoriteetti sanelee sen mikä uskonto näkyy ja ketkä siihen ottavat osaa." Tässä korostuukin se, että jostain syystä ateisteja lähestytään siten että jos jokin tapahtuu julkisessa tilassa ja tätä ateisti vastustaa niin sitten vastustuksen primaarikohde on se että uskonto on julkisessa tilassa. Kuitenkin hyvin usein kysymys on siitä että ihmisiä osallistutetaan kaikenlaiseen erikoiseen toimintaan. Tässä kohden huomio siirretäänkin ateistien näkemyksen ytimestä syrjään. Tässä kannattaisi ehkä kuunnella Esa Ylikoskea joka esitti että "Mainittakoon vielä, että uskonnonvapaus on ns. vapausoikeus. Se tarkoittaa, että yksilöillä ja heidän yhteisöillään on vapaus harjoittaa uskontoa ja julkisen vallan tulee se vapaus turvata, mutta se ei tarkoita, että julkisen vallan tarvitsisi järjestää jumalanpalvelluksia omassa toiminnassaan."

Nämä teemat ovat hyvin toistuvia. Voidaankin sanoa että uskonnollisten ihmisten tapa keskustella on se, että he rakentavat ateistien näkemyksistä olkiukon ja sitten pilkkaavat tätä. Ja ihmettelevät sitten miksi ateistit eivät ota heitä vakavasti. Hyvä esimerkki tästä on muutama vuosi sitten tapahtunut Suvivirsipöhköily jossa Timo Soini lauloi ovet auki "Suvivirttä" kuin se olisi jokin provokatiivinen sananvapauspuolustusisku Puumalaisen uskonnonvapausesitystä kohtaan. Samanaikaisesti ateistejen omat palstat ja blogit olivat täynnä sellaisia Puumalaisen näkemystä korostavia ateistinäkökulman esityksiä kuin "Paholaisen Asianajaja" -blogin tekstit "Tämän kirjoituksen aihe EI OLE suvivirsi", "Tämän kirjoituksen aihe EI VIELÄKÄÄN OLE suvivirsi" ja "Tämän kirjoituksen aihe EI TÄLLÄKÄÄN KERTAA ole suvivirsi".

Olkiukkostrategia onkin hyvin toistuva ja tehokas. Aina kun ihminen tuo esiin uskonnonvapausasioita ja uskonnollisen väkivallan teemoja, voidaan asia näppärästi siirtää siihen että saako uskontoa näkyä julkisessa tilassa, politiikassa tai mediassa. Aivan kuin ainut näkökulma vastustaa näitä asioita olisi julkinen tila eikä osallistuttaminen.
1: Haasteena; Yritä etsiä ei-uskonnottoman kirjoittama teksti uskonnon ja julkisen tilan suhteesta joka ei käsittelisi ateisteja tästä äärisekularisminäkökulmasta vaan lähestyisi tästä Paholaisen Asianajajan blogikommentoijien näkökulmasta. Kuitenkin näitä väitetään ateismikritiikiksi. Mikä on vähintään erikoista. Itse en löytänyt yhtään. Enkä muista lukeneeni sellaista vaikka olen erinäisiä tuhansia sivuja uskovaisten materiaalia läpikahlannutkin.

Tässä ei kiinnitetä huomiota siihen että esimerkiksi uskonnollisia flashmobeja sekä tehdään, että ateistit eivät niitä vastaan hyökkäile. Nämä ovat vain uskontoneutraalia taustaa. Mutta jos uskonnon osallistutamiseen vastoin oma vakaumusta - vaikka vetoamalla perinteeseen tai määrittelemällä että "oma vakaumus" on "vanhempien vakaumus" tai rasti missä tahansa byrokraattien ruudussa muutenkaan - nousee esiin, kysymys on vain uskonnon näkymisestä julkisessa tilassa. ; Tämä onkin toki ymmärrettävää. Koska siinä vaiheessa kun tämä argumentaatiorakenne havaittaisiin nähtäisiin että uskonnottomiin kohdistuukin sellaista toimintaa jota uskovaiset eivät sietäisi itseensä kohdistuneena pätkääkään. Ja sen lisäksi useat de facto -käytäntee joihin on totuttu ja joita pidetään "normaalina" ja "hyväksyttynä" rikkovat yksiselitteisesti lakia. (Mikä toki voi esim. Teemu Laajasalolle olla vain byrokraattien nyhäämistä. Koska oikeusvaltiohan turha konsepti, määritelmällisesti sellainen, että byrokratiasta ei välitetä vaan lakia noudatetaan vain jos on ylimaallisempi ja "hyväksytympi" muu argumentti omalle taustalle. Muuten lakia voi tietenkin rikkoa ja rikkeistä valittaminen on pikkumaisuutta ja sitä että elää first world problemeissa.)

Uskovaiset eivät taatusti sallisi sitä että heti "Enkeli Taivaan" jälkeen laulettaisiin islamilaisten lauluja yhteislauluna. Eikä kristitty vanhempi suhtautuisi nöyrän lempeästi siihen että hänen lastaan vietäisiin moskeijaan osallistumaan täysmittaiseen ja täysivaltaiseen rukoushetkeen. Ja paluun jälkeen vähäteltäisiin tapahtuman merkitystä. ; Samanaikaisesti Helsinkiläinen päiväkoti vei aivan tuoreesti tuntemani ateistin lapsen kirkkoon jumalanpalvelukseen kysymättä millään lapulla suostumista ensin. Ja kun asiasta valitettiin sanottiin että eihän se varmaan haittaisi tai pahaksi olisi. Tämänlaiseen ei kristitty suostuisi. Ateistit joutuvat säännönmukaisesti toiminaan tällä tavalla. (Tämä päiväkodin tempaus ei ollut edes ensimmäinen tietämäni vastaava tapaus. Näitä tapahtuu säännöllisesti. Vähän kuin joulu ja pääsiäinen.)

Onkin niin että uskonnottomat on määritelty äärisekulaareiksi niin että heidät sovietaan tähän näkökulmaan vastoin kaikkea sitä mitä he yleensä sanovat. (Tästä voi sanoa vaikka sen, että ateistejen enemmistö käsittelee asioita juuri kuten "Paholaisen Asianajajan" kommentoijat. Ja ovat harrastaneet tätä vuosia. Silti kun katsoo sitä kun ei-ateisti käsittelee uskonnon ja julkisen tilan suhdetta, niiden näkökulma on aina täsmälleen sama kuin Hautalan näkökulma.) Toisaalta taas on niin että kaikki uskonnon näkyminen on ilmeisesti niin totuttua ja tavallista että siihen ei kiinnitetä erityistä huomiota kristittyjen puolella. Ja tämä huomion kiinnittämättömyys on sitten sama kuin se, että tilat ovat oikeasti uskontoneutraaleja. (Eli kun kristitty ei joudu skismaan minkään kanssa ei kukaan muukaan voi joutua.)

Jännitteen ytimessä on se, että kristinuskon kohdalla monia asioita pidetään asiallisina ja normaaleina. Mutta vastavia ei siedettäisi missään muussa. (Niitä ei pidettäisi keskustelullisina, toisin kuin uskonnon kohdalla pidetään.) Niissä ne eivät ole asiallisia ja normaaleja. Ihmisillä on vahva tottumuksen ja normaaliuden tunne josta poikkeaminen nähdään militanttina tai liiallisena. Eikä tässä tulla pohtineeksi sitä että olisiko tilanne monesti niin että suhtautumiserojen takana on oman itsen käytöksessä olevat kaksoisstandardit. Eli se, että itseltä ja muilta vaaditaan ja hyväksytään asioita eri kriteereillä. ; Kun Hautalalle muslimien uskonon julkisessa tilassa olemista edustaa jokin jota muslimit tekevät itselleen "Muslimit noudattavat päivittäisiä rukoushetkiä. Heidän ruokavalioonsa liittyy suomalaisesta tavasta poikkeavia puhtauskäsityksiä. Musliminaisten tapa pukeutua haastaa pitkään vallinneen käytännön, jossa uskontoa ei korosteta julkisesti." ateistien uskontokritiikissä toistuu se mihin ateisti joutuu joko ottamaan osaa tai hyppäämään silmätikuksi. Hautala tuskin itse suostuisi pukemaan muslimien uskonnollisia vaatteita ylleen. Joka olisi analoginen sen kanssa mitä kouluissa käytännössä usein tapahtuu.

Laki tietenkin kieltää monet käytänteet, mutta toisaalta kun niiden ilmituomista korostaa joku taho se on nimenomaan ateistien "kantelupukki" jota pidetään uskovaisten parissa asiattomana pikkuasiasta liikaa reagoivana, ja mitä ilmeisimmin militanttina.

Tässä yhteydessä onkin selvää että esimerkiksi vakioidut kinanaiheet ovat olleet vakiokinanaiheita montakymmentä vuotta. Olkiukottaminen selvästi toimii. Ei päästä puhumaan edes itse asiasta. Vuosikymmeniä voidaan estää ja jarruttaa lain säätämiä uskonnonvapausasioiden edistymistä käytännön toimissa, uskovaisten jokapäiväisessä elämässä olevista käytänteistä. ; Voidaankin kysyä että kun Hautalalla viimeisimpien kymmenien vuosien aikana on tapahtunut jotain jossa yhteiskunta on uskontoneutraaliutunut, niin mitä kovin laajoja ja arkielämää koskefvia lakimuutoksia vuosituhannen vaihtumisen jälkeen oikein on ollut? Tarkemmalla katsomisella muutokset tässä kohden ovat olleet melko pieniä ja marginaalisia. Itse asiassa uskonnottomien ajamat uudistukset eivät ole menneet läpi ja suoraan sanoen uskonto on suunnilleen yhtä ei-sekulaaria kuin mitä se oli 1950 -luvulla. Erimielisyyden ja ääneenpurisemisen kuuleminen onkin se joka uskovaisia oikeasti ärsyttää. Ja selvästi se ärsyttää kovasti koska tämän olemassaoloa koetaan jonain nurkkaan ajamisena. (Vaikka oikesti se on sitä positiivista uskonnonvapautta. Positiivista vapautta on se että jos joku sanoo että "Jeesus pelastaa" niin toinen sanoo että "Jeesus on satuolento". Uskovaiset tuntuvat pahastuvan nimenomaan siitä että heillä ei ole vapautta vääristäuskonnoista. Ateismi ei tässä ehkä ole uskonto, mutta uskonnonvapauslaki koskee molempia.)

Paluu toisiin teemoihin.

Jukka Hautala asetti kirjoituksessaan esille toisenlaisen näkemyksen. Jos kohtelisin kristittyä sellaisella tavalla, että hän kohtelisi muita kuten toivoo itseään kohdeltavan, voisin kirjoittaa siitä miten uskonnon julkiseen tilaan tunkeminen on sitä että on pakko harjoittaa mitä tahansa uskontoa ja rukoiltava mukana eikä esittää erimielisyyttä koska se on pilkkaamista. Tämänlainen olisi tietenkin olkiukkoargumentti siitä mitä uskovaiset ajattelevat oikeasti. Ja sellaisella olisi tietenkin helppoa irtautua ja osoittaa oma paremmuutensa tähän olkiukkoversioon nähden.

Itse kuitenkin kohtelen ihmistä siten että heidän argumenttinsa otetaan sellaisina kuin he sen sanovat. Ja jokainen joka rakentaa olkiukkoargumentin osoittaa osaamattomuutensa. (Kritiikin minimivaatimus on kritiikin kohteen tunteminen.) Ja toisaalta olkiukottaminen on ignoranssin lisäksi aktiivista toimintaa jossa vastapuolen sanomisia väännetään, ja yleensä heikompaan suuntaan. Tämä on nähtävissä suorana epäkohteliaisuutena. (Olkiukottaja alleviivaa sitä että hänellä ei ole kiinnostusta edes tutustua vastapuolensa ajatuksiin ja siihen mitä hän todella ajattelee. Mutta on sitäkin suurempi halu lytätä, tallata ja hyökätä.) Kun jostain olkiukosta tulee standardi, sellainen on myös keskustelunestäjä koska se siirtää näkemyksen aina siihen samaan näkökulmaan jota oikein kukaan ei kannata. (Straw manilla viritetään toinen argumenttivirhe, red herring.)

En ota Hautalan uskonnonvapausnäkemystä esiin vähiten siksi että se on oikeasti hyvä. Voisin jopa sanoa että itse kannatan sitä. "Uuden ajattelun pohjana voisi ­olla turvallisen tilan (safe place) ­käsite. Turvallisella tilalla ei tar­koiteta ensisijaisesti perheiden, ­ystävien tai samanmielisten kes­kuuteen muodostuvaa yksityistä ­tilaa. Kyseessä ei ole myöskään sellainen julkinen tila, jossa ihmisten vakaumukset ja suuri osa heidän identiteettiään ­pyritään siirtämään sivuun tai neutralisoimaan. Turvallinen tila kutsuu ihmistä esiin omana itsenään. Kohtaamisiin tulee uskonnonvapauslain myönteinen sisältö: ­vapaus uskontoon."
 
Tässä kohden Hautalan tekstissä toki on hieman sellainen jossa safe place on hyvin tietynlaista vapautta uskontoon. Jossa kristittyjen sanelema "normaalitila" olisi se joka pätisi. Ja jossa ei olisi mitään ongelmia koskaan ikinä missään. 

Sellaista jossa uskontoa saa huutaa mutta ei kritisoida. En tartu tähän vaan siihen, että nykymaailmassa en ole vielä ollut sellaisessa tilanteessa jossa mielipiteideni ja näkemysteni ääneenlausuminen olisi yhteiskunnallisessa ja laajassa mielessä safe place. Tämä tila ei toteudu kouluissa, armeijassa tai missään muuallakaan. Onhan Hautala asettanut sen ehdoksi seuraavan ; "Turvalliset tilat eivät noudata ­yksityisen tai julkisen tilan rajoja. Turvallisia tiloja syntyy sinne, missä ihmiset kohtaavat toisensa kun­nioittavasti. Turvallinen tila on ­metafora paikasta, jossa jokainen kohdataan tasavertaisesti, ilman ­väkivallan tai syrjityksi tulemisen uhkaa."

Tässäkin takana on se, että uskovaisilla on suojanaan lukuisia kaksoisstandardeja. (Jotka ovat myös standardeja ilman kaksois -etuliitettä.)

Listaan alle muutamia asioita jotka korostavat sitä miten eri tavoin ihmisiin suhtaudutaan ja miten se, että takana onkin kristinusko muuttaa sitä mitä pidetään "asiallisena, normaalina ja keskustelevana".
1: Uskonnottomat saavat usein tappouhkauksia. Ateistit kuvataan militantteina vainolaisina mutta he eivät jostain syystä saa kompiloitua vastaavia esityksiä. Mikä kertoo että jossain on kaksoisstandardi. ; Olen itse saanut sellaisia esimerkiksi keskusteltuani vääriä mielipiteitä evoluutioteoriasta. Uskovaiset kertovat että ateistit ja uskonnottomat ovat niin pahoja. Mutta he näyttävät kokeneen pahastumista ja vainoa siitä että uusateisteilla oli vuosia sitten jokin mainoskampanja bussin kyljessä. (Ketään heidän omaistaan ei ajettu jauhelihaiseen itsemurhaan. Mutta minun valitus on asiatonta, toisin kuin heidän.) Mutta jostain syystä he eivät voi demonstroida vastaavaa elämänhistoriaa kuin mitä itse olen uskontojen suunnalta kokenut. (Masentuneen ystäväni erästämisestä soitteluun jossa yritetään estää työpaikkani saamista. Heidän viikkonsa eivät yksinkertaisesti ole samanlaisia.) He kokevat pahastumista siitä että heidän silmissään joku kehtaa sanoa että heitä ärsyttää laulaa Suvivirttä.
2: Näihin pahuuksiin suhtaudutaan tavallisesti hyvin erikoisella tavalla. Jos esimerkiksi minä saan pahoinpitelykokemusteni jälkeen sympatiaa siitä että olen varovainen julkisissa paikoissa ja uusissa tilanteissa. Pahimmat kokemukseni ovat vuodelta 2002. Kukaan ei ole kysynyt että miten monta vuotta traumasta on riittävästi. Samoin jos olisin nainen ja joutunut raiskatuksi, saisin tästä sympatiaa ja ymmärrystä, kukaan ei kysyisi miehiä arastelevalle siitä, että hän ei pidä olla hölmö, että joku kuuluisa mieskään ei ole häntä viimeisen 10 vuoden aikana kertaakaan seksuaalisesti ahdistellut. Uskonnon kohdalla traumoissa on kuitenkin usein vähättelyn ja vanhaksimenemisen tunnelmaa. Vastaan voi tulla vaikkapa "Malisen haaste". ; Jos itse arastelen uskontoa joka ajoi minut itsemurhaan (yritys mielestäni lasketaan sellaiseksi), ja saan keskustelullisena kuvatun kommentin "ihan mielenkiinnosta palan kysyä kuinka ja miten Suomen evankelisluterilainenkirkko on vainonnut sinua viimeisten viiden vuoden aikana? Oletko esim kokenut että Irja Askolan ja Kari Mäkisen esiintyminen mediassa vainoaisi sinua?" (Malisen kommentit kannattaa ehkä nekin käydä klikkaamassa auki, niissä kun puhutaan uskonnonvapaudesta juuri tämä julkisessa tilassa näkymis -olkiukko edellä.) On toki selvää, että kysyjä ei koe asioita samanlaisina, ja luulee että tämä kokemus on samaa kuin kaksoistandardittomuus. Koska itsemurhaan ajamisen takana olevat henkilökohtaiset savustamiset yöaikaan suoritettuine puhelinsoittoineen ovat tietenkin sitä että jos niitä vastustaa on sitten militantti ateisti jonka tärkein ja ainut first world problem on muka se, että hän haluaa sensuroida "Suvivirren". (Eikä esimerkiksi se, että junan alle jääneen uskonvainon kohteeksi joutuneen kaverin ruumiin löytäjien kanssa joutuu teini-ikäisenä käymään keskustelua mallia "oliko hyvä vai huono että ei löydetty sitä päätä.") Negatiivisiin kokemuksiin suhtaudutaankin hyvin erikoisella kaavalla jossa uskontokriitikko tai uskonnollisen vainon kohteeksi joutunut on koko ajan vaikeuksissa ja sitten hän onkin roikkunut asiassa liian kauan.

Toki yleinen näkemys on, että kysytään miksi haluaa käyttää sananvapauttaan ja puhua evoluutioteoriasta (koska sananvapaus pitää ilmeisesti oikeuttaa käännyttämiskeskeisillä pelastusmetaforilla, joka tekee perustaa sille että toiminnat ovat kiihkoilevia ja liiallisia vaikka henkilö itse ei kokisi niin.) Samoin onkin yleistä että uskonnoton joka sanoo mielipiteensä että uskonto on taikauskoa tai satu-uskoa, on ääliö ja idiootti. Mutta sitten jos uskovainen kuulee että joku on ateisti, on ensimmäinen reaktio usein se, että koetaan tärkeäksi kertoa oma metaetiikkaa koskeva mielipide. Mielipide siitä että ateistilla ei ole moraalia ja he ovat pahoja ihmisiä. Miten ilman Jumalaa voisi periaatteessa olla murhaaja. Tämänlainen tiedottaminen koetaan asianmukaiseksi. Mielipiteenilmaisuissa epäkohteliaat "omien näkemysten ja mielipiteiden esiin tiedottamiset" eivät olekaan samanarvoisia. On kohteliasta, valistavaa ja asianmukaista toimia kuten Martti Muukkonen ja sanoa, että ateistit ovat arvotyhjiössä olevia nihilistejä jotka ovat yhteiskunnassa vapaamatkustajia. Sen sijaan ei ole asianmukaista kertoa että uskonnollista väkivaltaa tapahtuu Suomessa nykypäivänäkin. Ja että esimerkiksi yhä nykyään olisi tarvetta puhua lestadiolaisten hoitokokoussuhteesta.

Minulla ei ole koskaan ollut uskonnottomana yhtään safe placea missään.

Jopa tästä blogikirjoittelusta voi tulla ongelmia. Edes tämän blogin blogipohjaan naputtaminen ei ole minulle riskitöntä. Minua monesti pelottaa. Ja reagoinnit ovat hyvin harvoin kannustavia tai sellaisia että minut otettaisiin argumentteineni ilman olkiukkoja, taisteltaisiin uskonnollista väkivaltaa vastaan ja tehtäisiin kaikkea muuta sellaista joka on minimivaatimus sille että tila olisi oikeasti safe place.
1: Sen sijaan uskovaiset ovat toki usein määritelleet minut äärisekulaariksi. (Vaikka olen anti-sekulaari, eli kannatan maksimaalista sananvapautta joka tarkoittaa sitä että kun yhteislauluun "Suvivirsi" pamahtaa niin siihen jumalanpilkkaiset pilailusanat päälle lauletaan-huudetaan koska positiivinen vakaumuksenvapaus!)
2: Ja toisaalta he ovat usein selittäneet että uskontokeskustelu on turvallista. Jännä vaan että ongelmia tulee sarjatulella; Ehkä siksi että riskiä ei katsota keskimääräisestä uskovaisesta tai uskovaisesta itsestään, kuten usein tehdään. Kristitty näkee muut uskovaiset itsensä tai keskiverron uskovaisen jatkeina. Oikeasti riski arvioidaan kuten muutenkin (Eli riskin_todennäköisyys * riskin_suuruus * riskillä altistumisella.) Kun paikalla on vaikka sata kristittyä, on tilanne safe place vasta kun yksikään paikalla oleva kristitty ei taivu todennäköisesti tekemään mitään pahaa. Paitsi ehkä joskus jotain lievää melkein. Tämälaiseen vouchaamiseen ei uskovaisten parissa selvästi olla valmiita. Ja tätä kautta safe place vaatisi nykyistä kovempaa sekularismia. Kaikkiin ongelmallisiin uskonnonvapauden rikkomisiin ja epäasiallisuuksiin olisi tartuttava heti, suoraan ja kovilla rangaistuksilla. (Keskustelu ei näytä toimivan ; Moni uskovainen näyttää kikkailevan sillä että rikkeitä tehdään ensin yhden kerran ja sitten vaihdetaan tapaa jos joku puuttuu. Toisin sanoen lainvastaisesti saadaan jokainen ateistien lapsi vähintään yhden kerran livautettua kirkkoon joka vuositasolta.)

Jukka Hautala onkin tyyppi jonka kannattaman ideologian selän takana on monta uhkaavaa ja pelottavaa hahmoa. Jotka ovat useasti tulleet vastaan. Ja silti minulta vaaditaan niitä asioita jotka ovat aikaanaan johtaneet siihen että ongelmia on tullut. (Eli olen luottanut, kiinnostunut, mennyt, kokenut, kokeillut ja ottanut selvää. Jännittävää että ongelmat loppuivat siinä vaiheessa kun ryhdyin harrastamaan aggressiivisiakin ilmaisuja ja jossa sietokykyni uskonnollisen osallistuttamisen ja muun vastaavan kohdalla on vedetty nolliin. Siksi niitä käytänkin. Se on se tapa jolla tappouhkailuja ei todennäköisemmin tule ; Todennököisin syy on se, että ns. eivät uskalla.)

Aina kun joku tulee korostamaan että uskonnottomilla on uskonnonvapaus ja safe place, on lausuja jostain syystä uskovainen. (Sekaannus ei ole ihmeellinen; Paikka on heidän ehdoillaan ja heidän valtainstituutionsa halaillen rakennettu, joten se on safe place heille itselleen. Anteeksi nyt vaan, mutta valitettavasti tässä täytyisi olla huomioitu muutkin ihmiset kuin aina vaan ne jotka aina otetaan huomioon, eli kristityt. Itse en koe tappouhkailun uhalle altistumista kovin terveeksi ja rehellisesti sanoen on omituista että kristitty vaatii minua asettumaan tilanteeseen jossa heidän oma persauksensa ei ole tulilinjalla, toisin kuin minun. Saati että tätä pitäisi oikeasti tehdä jatkuvasti ja aina siihen suuntaan että minä joustan, minä uskallan ja minä teen. Mutta vastapuoli ei ota yhtä vakavia riskejä itse.) He tulevat minulle kertomaan että minua ei saa eikä voi pelottaa ja että kaikki pelko on turhaa ja pikkumaista. (Mikä onnistuu lähinnä vääristelemällä mielipiteeni ja kritiikkini ytimen siihen vakioon ja ainoaan sekularismikulmaan. Tai käyttämällä muuta vastaavaa tilannetajutonta rakennetta.) Mutta lähinnä koska kaikki mitä kristityt tekevät, vaikka se olisi mitä, mitätöidään ja vähätellään harmittomaksi. Jos ei muuten niin vaikenemalla ja olkiukottamalla uskontokriitikkoa niin että sen jälkeen huomio keskittyy siihen miten militantteja nämä ovat. Vaadin safe placea! Vaadin sitä heti!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Kiitos tosi syvällisestä analysoinnista. Itse olen seurannut uskonnon pakkosyöttöyrityksiä lähinnä poikani alakoulukokemusten kautta. Usein vaikkapa musiikkitunnilla opeteltiin virsiä jotta luokka loistaisi kirkon konsertissa johon poikani ET:läisenä ei luonnollisestikaan osallistunut. Ainut ohjeistukseni hänelle oli pyrkiä tunnistamaan pakkosyöttötilanteet, esittää kritiikki ja tarvittaessa häipyä paikalta.Ihmeellistä sinänsä ettei vielä Suomen kouluissa ole saatu uskonnonopetusta korvattua kaikki uskonnot/elämänkatsomukset kattavalla uskonto-/elämänkatsomustiedolla. Koulun ulkopuolella eri lahkojen fundamentalistit voisivat sitten pitää omia sananjulistuskerhojaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset