Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Siltä se näyttää kun kirkosta katsoo

  • Perinteisesti liberaalille kirkko on ollut tyhjä. Kirkon näkökulmasta tilaa on riittänyt ja tyhjiä paikkojakin on..
    Perinteisesti liberaalille kirkko on ollut tyhjä. Kirkon näkökulmasta tilaa on riittänyt ja tyhjiä paikkojakin on..

"Nykyinen institutionaalinen uskonto repii itseään kappaleiksi ulkoapäin ja luhistuu samalla sisältäpäin."
(John Spong)

Samuli Suonpää
kirjoitti tekstin "Tänä vuonna kirkon tuomio kelpasi" siitä miten kirkon tekemisiä moititaan ja kehutaan. Ja miten tässä on tapahtunut muutos. Hänestä aiemmin korostettiin sitä että kirkko ei saa tuomita. Kirkon tehtäväksi nähtiin evankeliointi. Nyt taas halutaan poliittista kirkkoa. Tässä kohden tietenkin korostetaan että kirkon on oltava poliittinen hyvin tietyllä tavalla.

"Kirkko kelpaa, kunhan se puhuu yhteiskunnallisista asioista ja jättää Jeesuksen syrjemmälle. Jos kirkolta onkin aikaisemmin kaivattu iloista ja ymmärtävää evankeliumin sanomaa tuomitsevien saarnojen sijaan, tänä vuonna otettiin täyskäännös. Evankeliumista viis. Kirkko on pop, silloin kun se julistaa tuomiota rasisteille tai Sipilän hallitukselle. Kirkon yhteiskunnallista aktiivisuutta ei koskaan paheksuta silloin, kun ollaan asiasta samaa mieltä."

Tämä on mielestäni hyvin tärkeä asia huomata. En tosin usko että tosiasiassa tässä on juuri mikään muuttunut. Se miksi Helvetin tuomioita on vastustettu on johtunut juuri siitä että siinä yhdistyy se, että kirkko on korostanut liikaakin uskontoa ja toisaalta on sanonut ihmisille asioita joista nämä eivät pidä ja joista he eivät ole samaa mieltä.

Kirkossa ajatellaan että tässä halutaan muutosta toimintatavoissa. Eikä huomata että tosiasiassa kiitosta tulee koska kirkko on muuttanut tapojaan. Muutos ei ole uskonnossa ja siinä että maailmassa halutaan yht'äkkiä erilaista uskonnon ja julkisuuden suhdetta. Muutos on siinä miten tätä asiaa on kohdistettu ja mitä sillä julkisuudella on tehty ; Tämän tiedostaminen voi toki kirkon sisällä olla vaikeaa, koska se vaatii esimerkiksi sen ajatuksen tunnustamista että tosiasiassa uskonnottomat eivät laajassa määrin, poikkeuksia lukuunottamatta, mitenkään ehdottomasti ja a priori tuomitse kirkkoa ja uskovaisia. Itse edustanen uskonnottomien äksyintä päätä. Ja minulle sekularismi on hirvittävän typerä asia.

Onkin hyvä huomata että kirkko on lähinnä suuntautunut uudella tavalla poliittisesti. Jos ennen liberaalit olivat vastaan ja konservatiivit ovat olleet enemmän puolesta, on viime aikojen teemat olleet sitä että liberaalit pitävät ja konservatiivit eivät. Jos ennen kirkosta erosi liberaaleja uusateisteja niin nykyään esimerkiksi entistä liberaalimmat homokannat ovat synnyttäneet eropiikkejä. Suonpään tekstissä onkin havaittavissa hieman sitä että kirkkoa pidetään ikiaikaisena ja jos muut muuttavat käytöstä niin muutos olisi ympäristössä. Luultavasti takana on myös se, että Suonpää ajattelee kirkkoa yhteisönään ja PR -puhetasolla jonain jossa kirkko on mitä kirkon teksteissä sen sanotaan edustavan. Näin ollen ennen kirkossa ei esimerkiksi ole tuomittu. Itse taas näen että on vaikeaa muistaa seurakuntaelämästä muuta kuin sen että se koostuu uskovaisista. Seurakunta koostuu uskovaisista jotka eivät elä ns. teologisen korrektiuden mukaan. (Ja esimerkiksi minua ei kiinnosta mitä suu sanoo vaan mitä kädet tekevät.)

Tämä liittyy tavallaan myös siihen että kirkossa ei osata oikein suhtautua uskonnottomiin tai ymmärretä heidän kantojaan.

Uskonnoissa jostain syystä puhutaan uskonnottomuudesta sekulaarihumanismin synonyyminä ja ajatellaan että kirkon poliittisuus on se asia joka ärsyttää. Eikä se että se viittaa uskonnottomien mielestä epätosiin uskonnollisuusnäkemyksiin ja ajaa niihin veroten poliittisia näkemyksiä joista uskonnottomat eivät ole samaa mieltä. Siksi heitä yllättää jos politisoitumisen seurauksena "Kohujen sijaan kirkko on saanut olla median lemmikki koko vuoden, kehuja on suorastaan satanut joka suunnasta. Nyt uskonnottomatkin haluaisivat kirkon tukijäseniksi. Tänä vuonna perinteisesti kirkkovastaiset vasemmisto ja älymystö ovat suorastaan ylistäneet niin arkkipiispan kannanottoja kuin kirkon työtäkin, ainakin siltä osin kun se ei ole näyttänyt liian uskonnolliselta."

Itse olen toki yrittänyt tuoda pitkään esiin sitä että kirkon ja julkisuuden suhde ei ole niin oleellinen kuin kirkon ja sen toiminnan sisältö. Tässä mielessä hyvänä esimerkkinä on ollut "Napoleonin komplekseihin" kirjoitettu teksti kirkon ja erilaisten näkemysten kannattamisen suhteesta. Otsikko on mainio "emmämutkunräsänen". Ydinteesin voi tiivistää siihen että tosiasiassa Päivi Räsänen ei ole syyllinen kirkon ongelmiin. Ja oikeastaan kirkko enemmän käyttää Päivi Räsästä jonain jonka avulla se pesee käsiään vastuusta toiminnasta johon se on itse syyllinen "kirkon "moniäänisyys" näyttäytyy siten, että konservatiivit tuomitsevat kovaan ääneen ja liberaalit nysväilevät siitä moniäänisyydestä. Keskustelutilaa ja julkisuutta voi ottaa, aikaa olisi ollut. Moniäänisyys on vain tarkoittanut käytännössä kirkon liberaalien taholta hyssyttelyä ja maton alle lakaisemista." ... "Fundamentalistit ja konservatiivit ovat johdonmukaisesti uskaltaneet ottaa keskustelutilan ja esittää mielipiteensä - miksi muilla ei ole vastaavaa tarmoa? Ilmeisesti sitä ei pidetä tärkeänä, ja tämä on - nyt useampien tuttujen keskusteluja muutamia päiviä seuranneena - merkittävä syy kirkkoa kohtaan nyt tunnettuun pettymykseen."

Tässä tekstissä on tietenkin kyse kirkon ja valtion suhteesta. Mutta suhde ei ole se joka uskovaisten puolella liitetään uskonnottomiin. Se, että kirkko on tässä kohden selkeästi muuttanut toimintatapojaan on osoitus siitä että tämänlaiset asiat ovat olleet oikeita kuvauksia. Jos sen sijaan stereotyypposet tuomiot vihaisista ateisteista jotka vihaavat uskontoa asenteellisesti ja ehdoitta pitäisivät paikkaansa ei Suonpään mainitsemia asioita oikein voisi selittää.

Tämäntapaisten asioiden maininta on johtanut kuitenkin siihen että on puhuttu vain valtion ja kirkon suhteesta ja etenkin kirkon näkyvyydestä mediassa. Tässä yhteydessä on lisäksi ollut huomattavaa että kirkon liberaali siipi on tässä yhteydessä vaatineet sitä että pitää suvaita niitä tiukkapipoisia vanhakantaisia kristittyjä paremmin. "Pystyvätkö he itse hyväksymään enemmän - sekä homot, että heidän vastustajansa? Samalla kun Jari Tervo puolustaa homoja hän tekee saman homofoobikoille, mitä nämä tekivät homoille."

Mikä kertoo siitä että selittämien ei auta. Näkökulmaa ei vaihdeta. Ja tämä on jännittävää sillä näkökulma ei ole sitä mitä kirkko tai uskovaiset ovat mieltä. Vaan kysymys on siitä mitä uskonnottomat ja ateistit ovat mieltä. Kirkolla voi olla valitettavankin paljon valtaa, mutta tässä on niitä asioita joihin sen ei pitäisi edes kuvitella voivansa sanoa tavunpuolikasta.

Tässä mielessä voidaan sanoa että kirkolla on ollut kaksi ongelmaa;
1: Kirkolla on ollut viestintäongelma sikäli, että "suuri yleisö" kokee KD:n ja evankelikaalipiirit "kirkoksi" ja tämä on alentanut vapaamielisisissä piireissä kirkosta eroamisen kynnystä. KD on sekä tuominnut että puhunut uskonnosta evankelioiden. Ja tässä ollaan oltu erimielisiä.
2: Toisaalta eronneet liberaalit ovat olleet oikeammassa kuin kirkko ikinä on uskaltanut ymmärtääkään. (Mikä näkyy siinä miten kirkon käytöksen muutos on muuttanut näiden ihmisten kannatuksia.)

Tässä kohden tilannetta ei kuitenkaan ole oikein saatu menemään läpi selityksin. Kun kirkko puhuu uskonnottomien ajatuksista ja etenkin siitä mitä mieltä uskonnottomat ovat julkisuuden, politiikan ja uskonnon suhteista, on ollut ilmoilla vahva henki siitä että jos uskonnoton puhuu siitä miten ulkona on ilmasto, kirkko puhuu siitä miten heillä kotona on ilmastointi.

Oma suhteeni sekularismiin on likimain se, että lika ei poistu työntämällä roskat maton alle

Kirkon toiminnassa on minun - henkilökohtaisena ihmisenä, en usko voivani toimia minään "uskonnottomuutena" - moitteissani aina kysymys vain kahdesta asiasta (1) kirkon teologiset konseptit eivät tyydytä minun älyllisiä vaateitani ja (2) se miten kirkko ja sen seurakunta käytännössä toteuttaa valtaa. Tässä se vaietaanko Jumalasta vai ei merkitsee herttisen vähän.

Tässä mieleen voikin tulla Yki Räikkälän kirjoituspari "Lestadiolaisuus päättäjän ohjenuorana" ja "Katolisuus päättäjän ohjenuorana". Aiheena on se että Sipilän ja Soinin arvopohja toimii jonain joka selittää ainakin osan heidän politiikastaan. Tai on osoittain mukana heidän toimintatavoissaan. Huomiotaherättävää on, että molempien kohdalla uskonto vaikuttaa. Mutta Sipilä on retoriikaltaan hyvin sekulaari ; Hän ei vetoa tai viittaa Jumalaan toimissaan. Soini sen sijaan on avoimesti kristillinen kaiken maailman rukousaamiaisineen. Molempien toiminnassa uskonto näkyy. Ja tämä on se de facto -taso joka merkitsee itselleni vain kaikkea.
1: Lestadiolaisuuden kohdalla korostuu se, että "Juha Sipilällä on kristillinen vakaumus. Hän on Rauhansanalainen. Rauhan Sanan hallitusta johtaa rovasti Ari Juntunen, Sipilän vaimon veli. Suku on tottunut johtamaan. Sipilä lienee jo yrityselämässä ojentautunut niin, että johtaja on ehdoton auktoriteetti ja esivalta. Nyt hän pääministerinä edustaa valtioesivaltaa. Esivalta on Jumalan asettama. Siis hän on Herramme meille esivallaksi asettama ja meidän tulee olla Hänelle kuuliainen. Rauhansanalainen liberaalius on sitä, että jokaisella on omantunnon vapaus ja oikeus toimia mielensä mukaan myös hengellisissä asioissa. Kunhan on esivallalle alamainen." Tässä auktoriteetissa on joitain ongelmia Suomen käytänteiden kanssa, tavalla jotka demonstroituvat varsin konkreettisesti. "Esivallalla on silläkin esivalta, nimittäin perustuslakivaliokunta. Suomea yhtiöitettäväksi saatettaessa lakeja on täytynyt säätää lujaa tahtia ja useat niistä ovat törmänneet perustuslakiin. Siinä Sipilä varmasti komppaa Soinia: perustuslakivaliokunta on aikansa elänyt. Pitää saada tuomioistuin sopivine nimityksineen." Siksi vapautta periaatteessa korostava ja uskonnonasioistaan periaatteessa vaikeneva Sipilä voikin osoittaa uskonnollisia asenteitaan muuta kautta, toimimalla ja tekemällä tavalla joka heijastaa näitä asenteita ja arvoja ilman Jeesuksen nimen ääneen huutamista. Tämä on hyvä muistutus siitä että sekularismi ja uskonnon piilottaminen ei ratkaise sitä että uskonvakaumuksen mukana olevat ongelmat kuitenkin livahtavat suoraan rakenteisiin. Esivalta -asenne näkyy ihmisten kohtelussa ja käytänteissä. "Kun Susanna Kuparinen käsitteli pääministerin vaimoa Eduskunta -näytelmässään, kävi pääministeriltä käsky Ylelle, että Kuparisen on poistuttava Pressiklubi-ohjelmasta. Kun Ylen toimittaja käsitteli Sipilän sukulaisten firmaa, joka oli saanut pääministerin päätöksellä 100 miljoonaa lisärahaa saaneelta Terrafamelta, sai toimittaja lähteä."
2: Katolisuuden kohdalla nousee esiin hieman eri kulma, tosin käytännössä toiminta on samanlaista, se vain kumpuaa hieman erilaisesta teoreettisesta pohjasta ja astetta erilaisesta asenteesta. Itse toiminta ja suhde uskonnonvapauteen ja vastaaviin asioihin ovat samantyylisiä. "Uskontoja voidaan pitää demokraattisina vain sikäli, että niiden mukaan me kaikki olemme yhtä syntisiä ja kaikki säätyyn katsomatta ovat ansainneet kadotuksen. Mutta järjestelmänä uskonto onkin kaikkea muuta. Ylhäältä sanellaan kaikki, miten meidän tulee elää ilman pienintäkään vaikuttamisen mahdollisuutta. Ja jos et ole sanelijan puolella, sinut tuomitaan." Tässä ei vaieta vakaumuksesta. Sen sijaan tässä sanat ja uskonnon tekeminen avoimesti poliittisessa tilassa. Näistä ei keskustella koska arvopohja on määritelty ja sitä ei kyseenalaisteta tai luoda, vaan otetaan sellaisenaan, poliittinen epäkorrektius ei saa koskea niitä asioita - toisin kuin harhaoppisten etiketistöä vaikka siinä saako maahanmuuttajia kutsua häijyillä pilkkanimillä. "Soinilla ei ole mitään homoja vastaan. Näin on todennut. Vuonna 2009 tosin kertoi, että "seksuaalisuus kuuluu vain miehelle ja vaimolle, koska se vain on niin". Olkoot homoja, kunhan eivät homostele. Niin se vain on. Homoavioliitto on Soinille moraalikysymys. Homojen avioliitto on moraaliton." Tässä arvot ovat näkyvästi siinä, että taistellaan harhaoppia vastaan. "Ja niin se ”keneltä otetaan ja missä ei voi joustaa” -eetos on tullut todistetuksi. Timo Soini, köyhien ja unohdettujen asialla olevana, on tässä hallituksessa mukana yhtään häpeilemättä hyväksynyt köyhiltä ja tulottomilta ottamisen. Mutta yksi oli asia, jossa hän ainoana ministerinä oli vastaan: mies- ja naisparien asemaa parantava hallituksen lakipaketti. SE edusti moraalittomuutta, kohtuuttomuutta ja kauhistusta."

Monia muitakin asioita kenties vastustetaan teoriassa mutta niitä vastaan ei nouse reaktioita. Itse asiassa moni kysymys on sellainen että niiden kohdalla asiaa halutaan ohittaa siten että sanotaan että "asia on ikävä", mutta sitä vastaan ei nousta vastaavanlaisella aktiivisella panostuksella kuin vaikka homojen avioliittoa vastaan. Itse asiassa näistä asioista kertojaa kohtaan noustaan siten että yritetään siirtää keskustelu muualle ja paheksutaan tämänlaista näkökulmaa epäkohteliaana.

On selvää että tällä on merkitystä. Perinteisesti voidaan nähdä että kristillisyys on näkynyt siten että on puolustettu kristillistä arvopohjaa. Joka taas on hyvin vahvasti ollut konservatiivien symbolisessa omistuksessa. ; Kysymys siitä onko todella näin on hankala : Tilanne on vähän sama kuin Suomen leijonasymbolissa. Se tavallaan kuuluu kaikille eikä ytimeltään ole rasistinen tai edes kansallissosialistinen tai oikeistopatrioottinen tai mitä muita vastaavia klikkejä tässä onkaan... Mutta tavallaan kun tuot symbolin esille se kuitenkin tuo nämä tahot erityisesti esiin.

Kun katsoo fundamentalisti-oikeisto-konservatiivista klikkiä he usein korostavat sitä miten he arvostavat perinteitä ja kannattavat uskonnonvapautta. Mutta kun heidän sanomisiaan seuraa näkee että he haluavat ajaa joitain rajoitteita kaikille. Ja uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että "positiivinen uskonnonvapaus" heille itselleen on annettava niin laajaksi että sitä saa tunkea toisten privaattiin. Tai toisten julkiseen tilaan niin että toisten on osallistuttava rituaaliin tai rajattava omaa sananvapauttaan niin että he saavat osallistua tai olla hiljaa - mutta ei ilmaista omaa erimielistä vakaumustaan tässä asiassa päälle. ; Vapaus tarkoittaa mahdollisuutta tehdä valintoja. Ja liberaalit ovat esimerkiksi avaamassa homoille option adoptioon ja avioliittoon. Nämä ovat by definition vapautta. Uskonnonvapautta ajava konservatiivi lähinnä kovaäänisesti vastustaa liberaalien ajamia vaihtoehtojen kasvattamisia, koska tämä muutos heidän mielestään murentaa arvopohjan. Kysymys on siis enemmän siitä että halutaan rajoittaa vapauksia jotta voidaan ajaa ajatusta siitä että valtio ja yhteiskunta on jokin jonka hyödyt ovat suurempia kuin kansalaisten saamat luvat tehdä valintoja omissa pienissä päissään.

Näin esimerkiksi Suvivirsikohujen ympärillä on tapahtunut se, että on ensin luultu virheellisesti että kyse on Suvivirrestä ; Kysymys on siitä että yhdellä vakaumuksella on erityisoikeus. Ateistien lauluja ei yhteislauleta näissä samoissa  tilanteissa. Kristityt saavat siis ilmaista oman vakaumuksensa. Ateistien roolina on joko laulaa mukana tai pitää turpansa kiinni. Ja tämä asenne on itse asiassa mukana kaikessa. - Ja likimain aina kun joku mainitsee siitä että sekulaarit haluavat poistaa kirkon näkyvyyden politiikassa, huomiota siirretään tällä red herringillä pois ydinasiasta ja siitä mitä muut ovat sanomassa oikeasti.

Kysymys ei ole edes siitä vihataanko uskonnottomia ja ateisteja sanan täydessä mielessä. Kysymys on poliittisesta vihollisuudesta. (Josta kirjoitin aikaisemmin.) Poliittisessa vihollisuudessa ei ole kyse siitä voidaanko tarjota sympaattisia retorisia rakenteita joilla ymmärretään jotain kohdetta. Kysymys on siitä astutaanko tiettyjä asioita vastustamaan ja puolustamaan tilanteen niin vaatiessa. ; On hyvä huomata että mihin suuntaan konflitia yritetään keventää. Jos joku haluaa että homojen puolustajan pitäisi enemmän suvaita suvaitsemattomia, niin selvästi tässä esitetään teoreettinen sympatia että tarjotaan konkreettinen vaatimus toiminnan muuttamisen johonkin aivan toiseen suuntaan. Ja sillä mikä on se käytännön vaatimus on se joka painaa ja merkitsee jotain poliittisen vihollisuuden näkökulmassa.

TL:DR; 

Moni ajattelee että yhteiskunta ja uskonnottomat ja liberaalit ovat muuttuneet kun heidän suhteensa kirkkoon on muuttunut. Tässä syynä on varmasti se että kirkko on tarjonnut liberaaliin suuntaan "kuuntelua josta ei ole seurannut reagointeja". Se mikä helposti koetaan siihen että jos ennen kirkolta ei haluttu poliittista vaikuttamista vaan evankeliumia ja nyt kirkkoa kiitetään politisoitumisesta, onkin sitä että tosiasiassa kirkko on käytännössä tuominnut aina. Se on tarjonnut ennen liberaaleille kylmän mahdollisuuden astua leveistä ovista sisälle jäsenmaksuun. Se on tarjonnut hampaatonta sympatiaa kontekstissa jossa on vahvoja erimielisiä ihmisiä joita ajaa ajatus siitä että olet liberaalina heidän poliittinen vihollisensta ja "ei-oikeasti-edes-kristitty".

On tavallaan kiinnostavaa että uskonto ja kirkko ei määrittele hyvää ja pahaa vaan päinvastoin ; Kirkko tekee hyvää tai pahaa sen mukaan tekeekö se liberaaleja vai konservatiivisia tekoja missäkin suhteessa. Ja siitä kuinka liberaali tai konservatiivi - ja kuinka tiukkapipoisesti jompaa kumpaa näistä - arvioija on. Toisin sanoen liberaali-konservatiivivääntö on relevantti teema ja kirkko on tässä sekundaarinen kohde. Pitääkin kysyä myös kysymyksiä politiikan uskonnollistumisesta tai poliittisten suuntausten uskonnollistamisesta eikä vain uskonnon politisoitumisesta ja näkyvyydestä.

Tätä on kuitenkin vaikeaa tehdä maailmassa jossa virallisen maailman mukaan meillä on kirkko jossa on liberaalit ja konservatiivit siivet mukaan lukien hienoja ja hyviä kristittyjä jotka kaikki käytännössä ns. arvostavat uskonnonvapautta aivan käsittämättömästi. Ja joille uskonto on ennen kaikkea arvojen lähde, lähde arvopohjalle ja tavalla jäsentää ja ymmärtää kulttuuria. (Jostain syystä virallinen liturgia ei huomaa mainita että rakenteita ei vain opeteta vaan niitä myös ylläpidetään esittämällä että nämä opetetut rakenteet ovat tosia, tärkeitä, kiinnostavia ja relevantteja. Ei. Niitä on vain kaikkialla. Se, että kulttuurimme on läpitungettu täyteen kristillisiä sananparsia ei ole sama kuin se että sananparsijoukko on täynnä viisautta joka auttaa selviämään tämän hetken maailmassa erinomaisen hyvin onnellisena Miekkakielisen Jumalan Palvelijana.)

Käytännössä nämä arvot tarkoittavat vain sitä että otetaan kantaa poliittisiin vihollisiin. Sitä että oma positiivinen uskonnonvapaus ajetaan toisten käytösten ohjaamiseen. Kosketaan asioita jotka eivät muuta omaa käytöstä vaan rajoittavat vääräuskoisten harhautumista.

Tässä nähden on huomattava että uskonnottomien ja ateistejen ja vastaavien ongelmat ovat usein siitä että uskonnottomia ei "sellaisenaan vastusteta ilman sympatianesityksiä". Heitä siedetään kunhan he muistavat olla alamaisia ja hyväksyvät puoli-ihmisen roolin jossa tärkein uskonnonvapauden ilmaisu on siinä että kun muut laulavat positiivista uskonnonvapauttaan ääneen niin itse saa valita laulaako mukana vai pitääkö turpansa kiinni. Ja vastaava asenne on toki kaikessa muuallakin yhteiskunnassa. (Vrt. ; olkoot homoja kunhan eivät homostele niin että se näkyy missään, piste.) Käytännössä tilanne on vain se että jos olet uskonnoton niin sitä saa uskoa miten haluaa mutta jos on ääneen uskonnoton, joku selittää että olet äärisekulaari joka haluaa sensuroida uskonnon täysin ja että oikea paikkasi olisi muuttaa Pohjois-Koreaan.
1: Uskonnoton on muutekin monesti kuvattu "eikansalaismielisenä" ja liberaalien kotimaanihmisten ajamat asiat ajetaan usein siihen että ne edustaisivat jotain maahanmuuttoteemaa. Esimerkiksi jos lestadiolaisalueella elävä vakaumuksensa kanssa hiljaa oleva ateisti ei halua olla tilanteessa jossa hänen uskonnonvapautensa tarkoittaa sitä että hän osallistuu julkisesti kansalaisuustestiin - jossa teko on näkyvä ja vaihtoehtona ei ole ateistisen ajatuksen esilletuominen vaan kristillisen systeemin mukana laulaminen tai vaikeneminen - hän saa kuulla että hän itse nuka ajaa neuvostoliiton Stalinvainoja ja toisaalta tekee tämän koska on luullut väärin että maahanmuuttajia haittaisi joku laulu. Kysymys voi olla siitä että saako hieman helpommin turpaan paikallisessa nakkikioskijonossa "virallisesti jostain muusta kännissä-läpällä -syystä. Mutta tätä ei mainita tai vaihtoehtoa tunnusteta. Koska jostain syystä kaikki muut tietävät uskonnottomien vakaumukset ja kannanotot paremmin kuin he itse.

Kirkon kohdalla on aina kysymys poliittisista asenteista. Tämä asenne on se joka sitten tarkoittaa "tervettä arvopohjaa". (Joko konservatiiveja tai liberaaleja. Ennen vain konservatiivisia, nyt myös muunlaisia.) Ja perustavia nämä arvot ovat. Syvältä ne arvot ainakin ovat. Kenties pohjemmalle onkin vaikeampaa mennä. Syvemmällä olevia perusteita saa todellakin hakea. ; Kirkon uusi linja on kuitenkin siitä hyvä että se on sentään symmetrisempi. Ennen iskuja satoi vain yhteen suuntaan. Nyt kaikki tappelevat kaikkiin suuntiin. Se on sentään reilua. Kun se olisi vielä joskus myös oikeudenmukaista. Tämä askel vaatisi sen, että noustaisiin poliittisista suuntauksista siihen mitä asenne- ja työvälineitä sallitaan ; Eli tartuttaisiin enemmän siihen mitä saadaan tehdä jonkin hyvän asian puolesta kuin siihen kohdistuuko se poliittisiin vihollisiin vai puoluelaisiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän JeremiRoivas kuva
Jeremi Roivas

No ei tuo minusta niin hassua ole. Minä en kyennyt ymmärtämään kirkkoa siksi että sen kirjassa oli niin paljon virheitä ja viitteitä siihen että plagioitu muita uskomuksia muodostaen henkilö kultin. Olin pitkään sen vuoksi ateisti kunnen sain yhteyden itsekin valoon niin kuin Jeesus opetti. Mutta Jeesus ei kyennyt sen hetkisessä maailmassa kertoa todellisesti sen sanomaa vaan kuvaili asioita geneerisesti eikä kovin maalaisesti. Pitää muistaa että usko ei ole politiikkaa. Ihmisen tahto on politiikkaa. Aina tulee muistaa että uskonnossa on ihmiset johtamassa kulttuuriasetuksia. Muunmuassa kristinusko on muuttunut monesti vuosisatojen aikana aina luterilaisen uskon syntyy ja sen sisältä kummunneisiin jehoviin yms yms.

Ei ole mikään ihme, että kirkon näkemykset elävät ajassa, jossa maahamme saapuu tuhansia muslimeita. Onhan Kirkon kanta ollut aina lähetyssaarnaaminen ja uusien uskojien saaminen. Tämähän sopii täydellisesti tuohon ideologiaan, otamme esimerkillisesti muslimiveljet suojiimme, jotta voimme puhua heille Jeesuksen ilosanomasta. En näkisi kirkon nykyisissä tulemissa sen vuoksi mitään kummalista. Se on reagoinut ajan arjen muutoksissa enemmän lähetyssaarnaukseen kuin passiiviseen jumalan ja jeesuksen oppien saarnaamisen sijasta. Mutta lähtökohtaisesti evankeliluterilaisen kirkon opetukset ovat vääruskoisia. Jeesus nimittäin kertoi, että meidän tulisi jookata samalla tavoin kuin hän ja saada yhteys diviinisyyteen tai nähdä taivas. Mutta koska roomalaisten piti luoda jeesuksen opit ja ihmeet vanhan raamutun yhteen, jotta uskot ei erkaantuisi niin Jeesuksen opit kankkulan kaivoon ja pääsuunta oletettuihin ihmeisiin jota hän teki tai hänelle sattui. Ja kuinka ollakkaan kaikki sattumukset on tapahtunut pakanauskonnoille sopivina päivinä, jotta siirtyminen hänen uskoon olisi helpompaa. Mikäli Kristinusko seuraisi Jeesusta aidosti, tulisi kirkosta heittää penkkirivit kaatopaikalle, tuoda rukousmatot jossa istutaaan lattialla ja meditoidaan Jeesuksen oppien mukaan. Noh me ihmiset olemme luoneet Kriistinuskon sellaiseksi joka sopii meille.

Nykyisellään Valon uskonnossa tiedän, että evt luterilainen ja muut uskot ovat valhetta. Tiedän sen koska valon sanoma kertoi selvästi että yksikään henkilö ei voi olla valon poika tai jatkumo vaan kaiken elämän mahdollistava valo ei ota kantaa meidän eloon. Siis me ihmiset luomme turhia uskontoja hölynpöly korulauseineen. Riitttää se, että muhammadin seurue saa riittävän vallan, niin muut laitetaan siihen uskoon väkisin.

Valon sanoma oli elämän arvostaminen, ei tuhoaminen. Elämän syy on sen mahdollisuus. Sinulla ja minulla on mahtava lahja elää. Nähdä yksi valon paratiiseista nimeltä Maa.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

En minä "nähnyt mitään kummallista". Kertoo aika paljon kommentoijan lahjakkuuksista jos hän näkee että se että joku kuvaa jonkin prosessin tarkoittaa sitä että hän pitää ilmiötä jotenkin omituisena - kenties jopa selittämättömissä olevana jos sille yrittää tarjota jotain sanallistamisia joiden kautta asia selitetään. Mutta mitä tahansa voi odottaa ihmiseltä jonka tärkein tehtävä on mainostaa uskontoa. (Jota vieläpä luultavasti ei muka saisi kutsua uskonnoksi. Eikä mainostamiseksi.)

Toimituksen poiminnat