Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Omistamisesta, kiusaamisesta ja jaetusta todellisuudesta

Edustan X -sukupolvea. Olen tämän lisäksi nörttimäinen. Tämä tarkoittaa sitä, että olen kokenut kulttuurisen murroksen joka on ollut itselleni mieluisa. Omana kouluaikanani nörttimäiset ihmiset olivat helposti "omituisia" ja tätä kautta yksin. Heitä oli helppoa kiusata koska he eivät olleet fyysisiä. Voidaan sanoa niin että "urheilijapojat" saattoivat kiusata heitä ja pestä heidän päitään vessanpöntössä.

Nörtit eivät olleet valtavirtaa tai vallassa. Heillä ei ollut muodikkaita juttuja eivätkä he osallistuneet muodikkaaseen hengailuun. Olin itse peräti vähävarainen nörtti. Joka tarkoitti sitä että kulutin aikaa kirjastossa. Eikä minulla ollut esimerkiksi varaa siisteihin skeittilautoihin jotka olivat väline seuraan pääsemiseen.

Tänä aikana "nörtti" oli vielä loukkaus. Nykyään taas eletään aikaa jolloin moni nörttimäinen asia on muotia. (Mukaanlukien supersankarit, jotka aiemmin tarjosivat sarjakuvamuodossaan eskapismia "nössöille pojille".) Olen toisin sanoen elänyt sellaisella tavalla että en muistele nuoruuttani jonain ihanteellisena aikana. Olen kokenut että nykyään olen saanut tietotekniikan avulla yhteyttä ihmisiin. Lisäksi nörttimäiset asiat eivät enää ole hävettäviä.

Tietokone muuttui internetin (ja ennen kaikkea edullisen internetin) kautta joksikin jota kautta sai yhteyden samanmielisiin. Syntyi esimerkiksi omituisella huumorintajulla toiminut legendaarinen "nörtti-iskuja" tehnyt kokoonpano nimeltä "Irti Elämästä ry" (1997). Jonka jäsenet olivat kuulleet aivan riittävästi touhotusta siitä ett lakkaisivat elämästä "omissa maailmoissaan" ja sen sijaan "ostaisivat elämän". Tietotekniikka vapautti ja voimautti. Yhdisti. Teki sosiaaliseksi. (Tosin nykyään sosiaalisuudella yritetään pilata kaikki yksin tehtävä. Kuten konsolipelaaminen. Hyi!)

Kaikki eivät jaa tätä kokemusta.

Olin tässä mielessäni hieman ihmeissäni kun Sanna Oksman kirjoitti siitä miten hän - ilmiselvästi ei-nörttinä - oli kokenut ne samat ajat. Hänestä lama-ajan lapsia säälitään. Kun taas nykyajan lapset joutuvat elämään säälimättömämmässä todellisuudessa.

Hänestä tämä on liioiteltua. "Siihen aikaan, kun me koimme lapsena laman ensimmäisen kerran niin me ei koettu lopultaan jäävämme mistään paitsi ellei kotona ollut vinosti asiat. Me emme lopultaan tienneet mistään muusta mitään. Miksi?" Hän antaa vastaukseksi "Meidän ensimmäinen kosketus tietokoneeseen tuli monelle vasta ylä-asteella eikä silloin selattu nettiä vaan tekstinkäsittelyohjelmia joita päntättiin niin tinkaan, että vaikka meistä osa olisikin saanut kokeilla netin käyttöä sen jankkaamisen jälkeen niin emme olisi osanneet sitä käyttää. En rehellisesti sanottuna muista edes oliko silloin olemassa nettiä vaikka olenkin vasta 30 vuotias."

Tässä yhteydessä esiin nostetaan syrjäytyminen ja kiusaaminenkin. "Mitä minä ja ehkä sinä tehtiin lapsena ja teininä? Hengailtiin kavereiden kanssa niin hyvässä kuin pahassa, mutta me tolskattiin yhdessä asioita ilman, että nokat oli puhelimissa joissa on myös se netti. Kiusaamista oli silloin aikoinaankin kouluissa, mutta se oli omien vanhempien tulojen riippumattomuuksissa. Ennemmin haukuttiin toista, jos joku oli muissa maailmoissa eikä osallistunut juttelemaan ja leikkimään, oli rassukka. Aika ironista, kun ajattelee, että nykyisin kiusataan siitä, että jos sinulle ei ole sitä hienointa puhelinta jossa on netti ja mahdollisuus päästä mahdollisimman moneen kiellettyyn sivuun, nokka kiinni siinä toisessa maailmassa."

Oksmanilla on seassa aivan oikeansuuntaisia huomioita. Muun muassa olen samaa mieltä siitä että siihen aikaan "muissa maailmoissa oleminen" oli ongelmallista. Ja olen samaa mieltä siitä että "nörtit" ovat muuttuneet yhden sukupolven aikana halveksituista nössiäisistä valtavirtakulttuuriksi, jopa ihailluiksi. Samoin on selvää että internet on ollut ehdottoman tärkeä tässä prosessissa. Sillä nörttien kannalta (1) internet mahdollisti yhteyden muihin samanhenkisiin (2) tietotekniikka ja internet oli nörteille sopiva kanava jo olemuksellisesti ja (3) työmarkkinat ja niihin liittyvä rahoitus on muuttunut niin että nörttimäisyys on myös kannattava tapa hankkia elantoa.

Itse olin "muissa maailmoissa" ja "outo" ja tätä kautta minuun suhtauduttiin hieman erikoisilla tavoilla. Usein myötämielisellä säälillä (joka ei hyvältä tuntunut) sekä kiusaamisella. On selvää että vanhassa maailmassa "urheilijapojat" edustivat jotain jolla oli sekä lihasta että arvovaltaa jotta he voivat tehdä väärin, rikkoa sääntöjä, joutumatta ongelmiin. Nörtit eivät olleet "kunnolla miehekkäitä poikia". Ja tätä kautta heitä yleisen näkökannan mukaan tuli myös "opettaa ruotuun ja tavoille".

Mutta on erikoista huomata miten Oksman on ollut vihjeetön.

Itse olen aina ollut köyhässä perheessä. Tässä mielessä lama ei iskenyt perheeseemme aivan niin lujaa kuin voisi luulla. Itse asiassa pääsin seuraamaan sivusta useitakin romahduksia. (Olin musiikkiluokalla ja nämä ovat, kuten kaikki erikoisluokat, sellaisia että snobit ja elitistyjät haluavat laittaa jälkikasvuaan niihin. Preppaavat ja kaikkea.) Näissä tulotasojen romahtamisissa oli hauskaa se, miten niitä kokeneet selvästi pärjäsivät meidän perhettämme suuremmilla uusilla huonoilla tuloillaan huonommin kuin minä. Heille asia oli ihmeellinen. Minulle köyhyys oli normi ja tosiaan voi sanoa että tämä johti siihen että minä en "tiennyt muusta mitään". Mutta nämä lamassa köyhtyneet kokivat asian sen verran voimakkaasti, että jo se vihjaa siihen suuntaan että raha ei ole muuttunut nykyaikana merkitykselliseksi.

Ennen tietotekniikka oli merkityksellistä mutta se ei ollut kouluissa mukana. Oli oikeasti tärkeää jos ala-asteella jollakulla oli pääsy tietokoneelle jolla oli "Doom" (Siihen aikaan K18 -peli). Mutta kouluun näitä ei sentään voinut kantaa mukana. Silloin nimenomaan kiusattiin esimerkiksi jos ei ollut varaa ostaa tietynlaisia vaatteita jne. Oli tärkeää näyttää varallisuutta ja muodikkuutta.

Itselleni tämä ei painanut niin paljon. Mutta vanhempi sisareni on kertonut jopa siitä miten hän häpesi, joutui häpeämään että häntä häpäistiin tähän liittyvissä asioissa. Pinnallisuus ei silloin ollut nörttimäisiä gadgetteja - koska ylvästeltävästi mukana olevia versioita niistä ei oikein ollut. (Paitsi ehkä "GameBoy" -käsikonsolit, jota joutui kuitenkin pelaamaan yksin.) Silloin "mukana hengailu" vaati kuitenkin helposti käsittämättömiä määriä proppausta. Pinnallisuus oli erilaista mutta se oli aivan yhtä syrjivää kuin nykyäänkin.

Että pääsit tilanteeseen jossa sinun "annettiin kokea kaikki itse" vaadittiin rahaa. Kaikki se tekeminen oli minun nuoruudessani - kolmekymppinen itsekin olen - oli hemmetin kallista. (Köyhien standardeilla ainakin. Ja ainakin jos muu osa luokasta on sellaista että olet heidän suhteensa mittaristolla jota käsitellään ns. suhteellisena köyhyytenä.) Ja sitten jos olit köyhä ja leikit jollain hiton käpylehmillä tai tutustuit luontoon ja harrastit kävelyä, määrityit niihin jotka olivat "omissa maailmoissaan".

Toki tämä ei ollut ilmiselvää niille joilla oli varaa. Lapsi joka ei ole joutunut miettimään rahaa ja omien toimiensa kulunkeja ei tietenkään ole tiedostanut mikä on vaatinut massia ja mikä ei. Ja kenties tämä vihjeettömyys on luonut ajatuksen että meno oli jotenkin reilua. Ei se ollut. Lasten tiedostamattomissa olevat talouskontekstit törmäsivät siihen, että tyyppi oli tylsä kun sillä ei ollut sitä tai tätä. Rikkaamman perheen lapsi ei välttämättä ajattele että raha on hänen omissa maailmoissaan olijoiden, tyylittömien tylsimyksien jne. syrjintänsä takana. Hän ei ehkä miettinyt asiaa edes syrjintänä vaan sitä kautta että joidenkin ihmisten kanssa oli hauskaa olla. Kaikki haluavat kivoja kavereita joiden kanssa voi tehdä kaikenlaisia hauskoja asioita. Asioiden hintalappu ei ole kenties aina tiedostettu. Mutta se on kuitenkin olemassa.

Jaetut kokemuksetkin olivat samantyylisiä.

Jos internet on nyt sellainen että jollakulla on hieno uusi peli tai pokemonennätys, niin näistä muodostuu ns. jaettu yhteinen kokemuspiiri. Se on tärkeää jos haluaa keskustella muiden ihmisten kanssa. Minun nuoruudessani tämä vaati pääsyä suosittuihin televisio -ohjelmiin. Minulta sensuroitiin tosi paljon. "Turtlesit" esimerkiksi oli liian väkivaltaisia jotta minua tarvitsisi päästää tämänlaiseen yhteistä kokemusmaailmaa rakentavaan aineistoon. Ja tämän seurauksena en tietenkään ollut mukana hauskoissa keskusteluissa, joita aiheesta käytiin.

Ja kyllä moni "mamma" olikin huolestunut tämänlaisista. Sensuuri ei ollut ihan tavatonta muissakaan perheissä. Televisiota kauhisteltiin hyvin samalla tavalla kuin tietotekniikkaa ja vastaavia pelejä nykyään. ; Voidaan sanoa että "Pokemon" on todennäköisesti nykyajan "Turtles". Joko tiedät siitä tai sitten sinulla on esteitä hankkia ystäviä. Ei siksi että ihmiset olisivat ilkeitä tai pahantahtoisia. Vaan koska he pitävät siitä että juttelevat kivoista asioista sellaisten kanssa jotka ymmärtävät tämän asian. On mukavaa kun kaverit "ovat messissä".

Tässä mielessä tuotiin esiin paljon paheksuntaa - joka ironista kyllä muistuttaa kovasti Oksanan materiaaleja. Kun hän toisaalta valittaa-vertailee oloaan omiin lapsiinsa, hän yhtäällä huomauttaa että  että "vähemmän meitä tarvitsi suojella miltään kuin omiaan" niin toisaalta hän huomauttaa että huolta aiheuttaa nykyajan "mahdollisuus päästä mahdollisimman moneen kiellettyyn sivuun". Minun nuoruudessani pojat salakuljettivat "Jallu"- ja "Myrkky" -lehtiä pihamajoihin. Paheksunta ja suosio tuli pääsystä hyvin samanlaisiin juttuihin. Nyt niiden hankinta on vain vaivattomampaa.

Näkisinkin asian hieman erikoisesti

Oksmanin tekstistä paistaa esiin se, että käytännöllisyys ja moralismi sekoittuvat toisiinsa erikoisilla tavoilla. Tavoilla joissa kokonaisuus muuttuu koherentiksi vasta kun olettaa taustalle jotain muuta.

Tämä implisiittinen koherentisoija on se, että Oksman esittää että tietynlainen koulukiusaaminen on ymmärrettävämpää ja hyväksyttävämpää ja normaalimpaa kuin jokin toinen. Toisaalla hän oikeuttaa tietynlaista toimintaa sillä että sillä saa kavereita. Tässä puhutaan siitä pragmaattisuudesta "Minä sanon joka päivä tänä päivänä molemmille isoille pojille, että elkää vasikoiko tai länkyttäkö turhista tai teidät heitetään ennen pitkää kaveri porukasta vaikka muuten olisitte huippuja tyyppejä." Toisaalta sitten ei voida päästää internetsivuille ja aineistoon jos se on samalla tavalla kätevää.

Ideaalina onkin se että pitäisi elää arjessa eikä "omissa maailmoissa". Omista maailmoista olisi hyvä palauttaa "todellisuuteen". Tai ainakin se on ymmärrettävää jos heitä siitä palautetaan kiusaamalla. Tämän arkikuvan noudattaminen on "kätevää" ja siitä poikkeava - vaikka siitä seuraisi identtisiä seurauksia kuten kaveripiirin suosiossa olemista - on "harhautunutta". Toisin sanoen kysymys on vanhakantaisesta moralismista ja siitä että halutaan tunkea ihmisiä tiettyyn muottiin.

Tässä taitaa olla takana pikemminkin vanha metafyysinen virhepäätelmä siitä että "virtuaalinen" ei olisi aitoa. Itse olen löytänyt tärkeimmät ja aidoimmat ihmiskokemukseni pääasiassa internetistä. Kun kirjastopoika - joka btw oli silloin yläasteen alussa lukenut kirjatolkulla tietomateriaalia enemmän kuin valtaosa ikätovereistaan on lukenut kolmekymmenvuotiaaksi mennessään - ei saa kavereita kuin internetistä, luullaan että siellä ei olla aitoja ihmisiä vaan vastassa on jotain virtuaalista ja epätotta tai ainakin perverssioä. (Vaikka itse kirjotetaan jotain blogia kuin se menisi johonkin ei-valhemaailmaan.)

Minua toki yritettiin palauttaa ties mihin todellisuuteen. Todellisuuteen joka tarkoittanee ulkoamääriteltyä miehekkyyttä jossa syvällisin asia on jääkiekko. (Tai ruokaresepteistä keskustelu jos olet "tätiytyvä nainen".) "Ei omissa maailmoissa olevaan" todellisuuteen ei ainakaan kuulunut sitä, "että ymmärtää miten maailma tieteen mukaan toimii". "Terve todellisuukuva" ei perustunut ainakaan tieteelliseen ymmärtämiseen ja näkemykseen siitä mitä asioiden takana on. Itselleni on yhä, näin 30 -vuotiaana, tarpeettoman pinnallista elää maailmassa jossa pitäisi ostaa auto ja tehdä muodikkaita ruokia. Minusta on sen sijaan luonnollista kokata usealla kattilalla samanaikaisesti ja pitää kauhomisprosessia estimoivana entropiatestinä. Tässä mielessä olen yhä nörttimäinen ja monista varmasti "pihalla". Ja väärällä tavalla mies.

Kuitenkin samalla nörteillä on nykyään aivan uudenlaista valtaa.

Kuitenkin kun nörtit ovat valtakulturisoituneet ja pelit ovat osa jaettua kulttuuria, on tämä muuttunut uudeksi normiksi. Ja tämä luonnollisesti vaikuttaa kiusaamiseen ja siihen liittyviin kysymyksiin. Jos minun lapsuusaikanani rimpula hissukka ei voinut realistisesti päihittää kiusaajiaan koska kiusaaminen oli usein fyysistä, elettiin jo minun nuoruusaikanani aikoja jolloin tietotekniikka mahdollisti aivan uudenlaisen kiusaamisen.

Jos joku pesi pääsi WC -pöntössä, se oli laitonta mutta varsin vaikeasti rangaistuksia tuovaa. Koska kiusaajilla oli suojanaan erilaiset suojaikärajat. Näin sellaiset nimikkeet kuin "törkeä pahoinpitely" muuttui retorisesti koulukiusaamiseksi. Joka taas saattoi jatkua jatkuvana ja toistuvana ilman että siitä seuraa muuta kuin keskustelua opettajan kanssa jossa kuunnellaan kiusaajan syy kiusaamiseen ja sitten hänelle annetaan anteeksi että päästään kotiin. (Ei kiusaajaa minusta tarvitse kuunnella tai ymmärtää. Heidät tulee lähinnä tuhota.)

Mutta jo 1998 oli mahdollista tunkea suosikkipeliin liitteeksi NetBusin yhteydenotto-osio. Ja sitten saatoit esimerkiksi lähettää "urheilijapojan" omasta sähköpostista viestiä "urheilijapojan" omalle äidille. Ja laittaa liitteeksi ne eroottiset kuvat joita "urheilijapoika" oli oikeasti ladannut omalle kovalevylleen. (Kuvaan prosessin koska kyseinen tietoturva-aukko ei ole lainkaan toiminut ainakaan 15 vuoteen.) Mikä oli laitonta ja julmaa, kuten pään pesu vessanpöntössä. (Tämänlaisia asioita oikeasti tapahtui jonkin verran.) Toisaalta 1990 -luvun puolivälissä toiminut "huumoripelejä" tuottava kokoonpano Åkesoft kävi oikeudessa kun se oli liittänyt yhteen peliinsä mukaan oikeiden ihmisten yhteystietoja. Tämänlainen on tietenkin vanhaa kiusaamista jota ennen harrastettiin laittamalla puhelinnumeroita vessan seinälle.

Voidaankin nähdä että voimauttamiseen liittyy myös valtaa. Ja tätä voi aina käyttää väärin. Tässä mielessä nörttikulttuuri voi olla vainoava ja kiusaava taho siinä missä "urheilijapojatkin". Minun on toki hieman vaikeaa ymmärtää tätä. Koska en elä tämänlaisessa kokemusmaailmassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat