*

Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Uskonto, laskento, laulu ; Lasten kasvatus ja kohtuun kertomataulu

  • Uskonto, laskento, laulu ; Lasten kasvatus ja kohtuun kertomataulu

Kirjoitin viikko sitten blogauksen jossa viittasin siihen että Teemu Laajasalon mielestä nykyinen uskonnonvapauslaki on hyvä ja että asioiden arvokeskustelu on tarpeetonta koska ongelmatapaukset voidaan setviä lakituvassa. Olin ideaa vastaan.

Laajasalo on siinä mielessä erikoisella tavalla oikeassa, että tällä viikolla lapsiasiavaltuutettukin on ottanut kantaa siihen että uskontojen parissa tehtyyn toimintaan on vaikeaa puuttua. "Tuomas Kurttilan mielestä yhteiskunnan pitäisi voida nykyistä paremmin puuttua lapsen oikeuksien toteutumiseen uskonnollisissa yhteisöissä. Nykyisin uskonnollisten yhteisöjen toimintaa valvova lautakunta ei voi puuttua jo rekisteröidyn yhteisön toimintaan, sillä arviointi on sidottu rekisteröitymisen hakuvaiheeseen." Tämä on nostettu uskonnonvapauskeskustelussa ongelmalliseksi. Erityisesti niiden tahosta jotka ovat noin yleisesti koviten huolissaan lasten oikeuksista ja miettimässä lapsivaikutuksia ties missä asioissa.

Terävimmät ovatkin naljailleet siitä, miten esimerkiksi helluntailaisilla ei olisi mitään syytä estää tarkkailua jos heillä ei olisi mitään piilotettavaa. Tässä mielessä olen huvittunut koska
1: Kun itse olen käynyt lapsena helluntailaisten leireillä, tavat olivat jopa sen ajan uskonnonvapauslainsäädännön valossa harmaalla alueella. Ne tuppaavat aina olemaan harmaalla alueella. Esimerkiksi rukoisullat valvottamisine, ja julkisesti tehtävine synneistä ripittäytymiseen liittyivät siihen että leirin pitäjät ja vanhemmat kokivat onnistuneeksi jos lapsi tuli uskoon. Ja pyhän hengen saaminen näyttää siltä että kieritään lattialla ja huudetaan Jeeussjeesusta. (En ole uskaltanut ottaa selville mitä lastenleireillä tapahtuu nykyään. Jos minulla olisi lapsia ne olisivat juuri helluntailaisleiriläisten ikäisiä.)
2: Toisaalta aina kun puhutaan tarkkailusta ja vapauksista, on tämä piilottelemattomuusasenne aina läsnä. Ja se ei oikestaan koskaan ole kovin vakuuttava. Valvontaan liittyy aina epäluottamuksenosoitus. Ja se että asioihin tullaan tunkemaan nenää, holhoamaan ja muutenkin määräilemään. Joskus asioista ei vain halua puhua julkisesti vaikka ne olisivatkin aivan laillisia ja sinänsä sallittuja. (Itse toki olen avoin jopa siitä minkälaista pornografiaa katson. Mutta salailen toki joitain muita asioita. Jotka ovat sinällään aivan laillisia ja monista kenties ihan pieniä ja typeriä salaisuuksia joiden kertominen ei olisi edes noloa.)

Tässä vaikein asia on tietenkin kohtuu.

Aina kun puhutaan siitä että uskovaiset kasvattavat lapsiaan, nostetaan esiin hyvin tietynlaisia esimerkkejä. Muistan esimerkiksi miten uskovainen vertasi kristittyjen monia omituisena pitämiä asioita kasvissyöntiin. Hän kertoi miten aikuinen on sellainen että tekee parhaansa että lapsi kasvaa hyvin. Ja näin ollen moni ei pitäisi kasvissyöntiä asiallisena. Kuitenkin jos vanhemmat haluavat hoitaa lastaan parhaan tietonsa mukaan heidän tulisi antaa lasten olla kasvissyöjiä. Ja tämän jälkeen fundamentalistiskristillinen lastenkasvatus nähtiin samanlaisena tämän ajatuksen kanssa. 

Tässä on takana ajatus positiivisesta uskonnonvapaudesta jossa vanhemmilla on valta lapsiin. Jostain syystä sama argumentaatio tuntuu vähemmän vakuuttavalta jos kasvissyönnin vaihtaa vaikkapa ääri-islamilaiseen shariaoppiin. Tokihan vanhemmat parhaan kykynsä mukaan uskovat tähänkin. Tämä tietenkin kertoo siitä että argumentti kasvissyönnistä on itse asiassa tehokas tarinankerronnan muoto. Tarina riippuu täysin siitä mihin tilannetta vertaa. Itselleni olisi hyvin vaikeaa hyväksyä automaattisesti että helluntalaisvanhemmat saisivat vain automaattisesti laittaa lapsensa valvotustilaisuuksiin, sellaisiin joita olen nähnyt pienenä lapsena omakohtaisesti. Luultavasti monille uskovaisille ei tule mieleen tämänlaiset vertailukohdat, koska he itse ovat tosiasiallisesti aivan asiallisia vanhempia. Ja täm taas vihjaa siihen että kenties heidän kohdalleen ei kannata heittää liikaa uskontokritiikkiä.

Mutta kohtuus on vaikeaa. Katsotaan vaikkapa tuoretta tapausta.

Ylivieskassa on tehty kantelu. Joulujuhlajärjestelyjen ei ole nähty olevan reiluja. Lain kirjainta ei ole noudatettu. Valitus on koskenut laissa määriteltyä vaihtoehtoista toimintaa uskonnottomille. Kysymys on siitä mielenkiintoinen että moni voi pitää tapahtunutta hyvin pienenä rikkeenä. Tässä mielessä kyseessä voisi olla vaikka se että joku olisi kasvissyöjävanhempien lapsille syöttänytkin verilettuja. Että vaikka teko olisi tehty for lulz, niin no harm done. Jos kannatamme positiivista uskonnonvapautta ja vanhempien valtaa lastensa kasvatukseen niin näin ei olisi. Vanhempien kasvatukseen on puututtu ja instituutio on sanonut mikä kasvatuksessa on ja ei ole pikkumaista ja mikä on tai ei ole relevanttia. Ja mitä asioiota saa tehdä ilman että se saa vaikuttaa ikävältä.

Jostain syystä kaikki nämä argumentit - jotka ovat tällä viikolla olleet fundamentalisteille tuttuja sen edellämainitsemani lastensuojeluasian vuoksi - unohtuivat. Uskovaiset kristityt vanhemmat raivostuivat Ylivieskan facebookryhmissä. (Näitä oli tavallaan koomista seurailla.) Maahanmuuttokysymys on tässäkin noussut hämmentävän vahvasti esiin. Tämä johtunee siitä että monille on aikeaa ymmärtää että eurooppalainen kalpeanaama olisi jotain muuta kuin kristitty. (Yhtä vaikea kuin on stereotypioihin sovittaa PerusSuomalaista ehdokasta jolla on lähinnä viiksimuodin verran yhteistä klassisen PS -poliitikkokuvan kanssa. Itse asiassa niin vaikeaa että itsekään en ole aina täysin varma onko Joao Bruno Putulukeso oikea relevantti ehdokas vai onko hän vain for lulz ja servailun vuoksi esiinmanattu hahmo.)

Yleinen sävy on siinä että tuota lain kirjainta pidetään turhana ja pikkumaisena. Tämä vastaakin suunnilleen sitä viime viikolla kirjoittamaani kuvaa uskonnottomien oikeuksien toteutumisesta noin yleensä. Kysymys ei ole de jure -tasosta vaan siitä että de facto asioita tehdään miten lystää ja tästä ei saa tuomita koska käytännön toteutuksessa laki ei ole kaikesta huolimatta sama kaikille. Ja jos niitä vaatii on pikkumainen ja hirveän metelöinnin kohde. ; Suuri osa kristityistä ei halua noudattaa lakia. On toisin sanoen melko yksiselitteisesti virhe olettaa heidät lainkuuliaisiksi kansalaisiksi. (Ylivieskan kohkaantuminen on määritelmällisesti, by definition, piittaamattomuutta laista. Laki koetaan pikkumaiseksi joten sen ei pidä sitten koskea kaikkia ja demokratian ja lainsäädännön suhde voidaan unohtaa.)

Itse olen sitä mieltä että tämänlaiset asiat tulisi voida käsitellä keskustellen. Laajasalon ehdottama raastupa on usein liikaa. Sinne haastaminen tuntuu aina kohtuuttomalta ja typerältä.  Valitettavasti tilanne on kuten Kurttila muistuttaa ; Tosiasiassa keskustelua ei kuunnella eikä siitä ole seurauksia. Pikkumaisia pyyntöjä ja keskusteluja ei toteuteta joten ateistin vanhemmilla on vähemmän oikeuksia kuin vegaaneilla fundamentalistien vertauksissa.

Ja näin ainut keino saada itselleen lain antamat oikeudet on vaatia niitä lakituvassa. (Kuten tehdään aina kun joku rikkoo lain kirjainta ja kuvittelee elävänsä maailmassa jossa hänellä on yksilönä tai ryhmänä valta toimia kuin sama laki ei olisi sama kaikille.)

Tosin tässä asiassa on twisti. 

Se mitä itse olen toisen käden tietojen kautta kuullut asiasta, niin ne jotka eivät lähteneet joulujuhlaan jäivät kouluun neljän seinän sisälle katsomaan "Poliisit" -televisiosarjaa. (Tämä on toki puhdasta kuulopuhetta. Voi olla että siellä on katsottu jotain muuta.) Muut ovat käyneet palaneen Ylivieskan kirkon raunioilla mm. lauleskelemassa. Tässä on kieltämättä sellaista sävyä että poikkeaville on haluttu antaa huonompaa ohjelmaa. ; Itse esimerkiksi katson "Poliiseja" hyvällä mielin mutta seurakunnan jeesusteluohjelmat ovat joko tylsiä tai vastenmielisiä. On hyvin vaikeaa nähdä mikä on "sopivan laadukasta" tai "parempaa" ohjelmaa.

Toisaalta tämä on odotettavissa. Helluntailaisetkaan eivät minun lapsuuden leireillä menneet aivan puhtaasti laittomuuksiin. He toimivat harmaalla alueella. Sellaisissa joissa voivat selvitä vastuusta. Uskonnollinen intomielisyys yhdistettynä siihen että asiaan puuttuminen on pikkumaista ja triviaalia viedään aina jossain niin pitkälle, kuin se vaan on mahdollista. Sitten joku astuu yli ja syyttäjää kutsutaan pikkumaiseksi. Joskus tämä pikkumaiseksi ryhtyminen onkin ainut ero sen kanssa että de jure -tasolla on mitään väliä. Ilman sitä meillä olisi monin paikoin de facto teokraattisia hallintaelimiä jotka päättäisivät mm. miten itse kunkin lapset kasvatetaan. Koska maailmankuvallisen innon synnyttämä hyväntahtoisuus päihittää monien mielessä lainkuuliaisuuden joka ikinen kerta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat