*

Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

(Epä)sosiaalinen media - Vilpittömästi yksinkertainen

"Raivon Ensyklopediassa" viitattiin ärsyttävään ilmiöön. (Se on tuon relevantin blogin olemassaolon koko tarkoitus.) Ennen vaaleja ehdokkaat kirjoittelevat lehtien mielipidepalstoille. Ne ovat eräänlaisia ilmaisia vaalimainoksia. Ja niiden sisältö on jotain joka on hyvin kaukana mielipidekirjoittamisesta. "näiden halpamaisten ja tyypillisesti kirjallisesti avuttomien sepustusten kirjoittajat todella kuvittelevat, ettei ole läpinäkyvää kalastelua aktivoitua kerran vaalikaudessa halvimmalla mahdollisella tavalla rimaltaan alhaisimmalla printtimedian forumilla. Heidän on pakko arvostaa potentiaalisia äänestäjiään hyvin, hyvin vähän. Heidän on pakko pitää näitä hyvin, hyvin lyhytmuistisina ja teksteistä sekä niiden dumppaustahdin implikoimasta taktiikasta päätellen hyvin, hyvin, hyvin tyhminä." Itsekin koen tämän ärsyttävänä. On toki hyödyllistä tietää poliitikoista joita ei äänestä. En siis kannata sensuuria tässä asiassa. Sen sijaan käyttäydyn tavalla joka ei ole näille kirjoittajille mieleen.

Vastaava ilmiö on myös blogejen puolella. On olemassa juuri tämä itseään vaalimainostava samainen ihmisryhmä, joka intoutuu kirjoittamaan blogeja ehdolla ollessaan. Näistä tyrkyistä tiedostaa sen, että he kirjoittelevat ahkerasti aina muutaman vuoden välein. Tai jos ovat uusia tyrkkyjä niin perustavat blogin. Blogi on, jos vain mahdollista, vielä banaalimpi viestintäkanava kuin lehtien perinteinen mielipidepalsta. Niissä kun on yleensä jonkinlainen päätoimittajan tarjoama suoja erilaisilta nöyryytyksiltä.

Silti niitäkin kuvaa se, että mielipiteitä ei tuoda esiin kovinkaan kiinnostavasti. Ennakkosensuurista huolimatta ne ovat harmittomia ja poliittisesti korrekteja. Ajatus vaalimenestyksestä onkin tässä mielessä hyvien käytöstapojen ja ympäripyöreyksien tae.

Tässä takana ei ole se, että poliitikot eivät sinällään saisi kirjoittaa blogeja. Itse asiassa näen että blogi on parhaimmillaan hyvä keino olla yhteydessä äänestäjiin ja vaikuttaa aktiivisesti. Tai vaikuttaa aktiiviselta. Vaalimainosten kohdalla kysymys onkin enemmän siitä että se muistuttaa aika vahvasti tuoteasettelua ; On periaatteessa ymmärrettävää että elokuvissa vaikka ajetaan jotain autoa ja siksi tämä auto voi olla saman tien sponsoroitu. Mutta jos homma menee siihen että tuoteasettelu määrää mitä elokuvassa tapahtuu kovinkin laajasti, siitä tulee häiritsevää. Suurin osa vaaliblogeista on kalastelevia.

Ne vaikuttavat vilpillisiltä.

Tässä kohden sosiaalinen media onkin lisäksi hyvin erikoinen paikka. Se on helppoa rinnastaa perinteiseen lehteen tai perinteiseen mainontaan. Sosiaaliseen mediaan (vaali)mainossisältöä tuottava taho on vähän kuin mainostoimiston mies joka tekee mainoskampanjan. Kuitenkin siinä on myös eroja. Esimerkiksi se, että sosiaalinen media vaatii pitkäjänteisyyttä. Vain vaaliaikoina blogaava vaikuttaa helposti tyrkyltä ja vain mainostavalta..

Jos esimerkiksi kohtaa minut voi kokea järkytystä. Koska minulla on vilpittömän miehen maine. Blogaaminen on tässä maineessa oleellisessa roolissa. Tämä aikaansaa joskus hämmennystä. Sillä tekstini ovat hyvin... erikoisia. Esimerkkejä saamastani palautteesta ; "livenä olet ihan eri kuin täällä" ... "siis todella eri" ... "olet aina niin vakava, jopa tympeä paitsi sitten livenä jotenkin ihan eri, lempeä" ... "livenä olet kuin lammas" ..."susta saattaa kuulla naurua sieltä rivien välistä mutta livenä ei sitäkään". Jos joku pitää minua vilpittömästi rivien välissä nauravana vitsailijaa ja samanaikaisena epähauskan tympeänä, niin tämä on pitkäjänteisen imagonrakennuksen seurausta. Olen kirjoitellut sosiaalisessa mediassa ja blogeissa kauan. Ja teen tätä paljon osittain siksi että voin tätä kautta ilmentää itsestäni niitä puolia joille ei oikein muutoin ole tilaa. (Kuten puolisoni asian ilmaisi : Livenä olen kiltti ja minulta puuttuvat rajat. Annan ihmisille mahdollisuuden ja he saavat tökkiä ja tulla privaattialueille. Kunnes he menevät liian pitkälle jonka jälkeen varoittamatta raivoan heille. Ikään kuin lyön heitä varoittamatta metaforisella tiiliskivellä naamaan.) Tässä mielessä seuraajille syntyy vilpitön vaikutelma siitä että ikään kuin tietäisi minkälainen olen ihmisenä. Suollan mielipiteitä jotka eivät aina ole kovin arvokkaita tai hyviä. Mutta kukaan ei pidä niitä mainostyrkyttelynä tai vilpillisenä vallankalasteluna.

Sosiaalisessa mediassa vain vaaliaikoina mainostava onkin kuin ihminen joka lähettää kohteliaisuusjoulukortin kerran vuodessa. Tai joka soittaa vain kerran viidessä vuodessa. (En sano tätä moitteena siinä mielessä että en itse pidä yhteyttä ihmisiin juuri ollenkaan. Minulle soitetaan, minä en soita kenellekään.) Sosiaalisessa mediassa vaalimainostava onkin tässä mielessä ihminen joka ei ymmärrä käyttämänsä viestintäkanavan rakennetta. Hän ajattelee että se on kätevä tapa viestiä vaalikampanjan aikana. Eikä ajattele sitä niin, että vain vaaliaikoina näkyminen koetaan hyvin erikoisella tavalla ihan siksi että sosiaalinen media rakentuu nopeaan viestintään. Ja on tätä kautta lähempänä suullista viestintää ja juttelua kuin printtimediaa.

Autenttisuus on nykyajan Totuus.

Sosiaalisessa mediassa vilpittömyys on arvossaan. Itse asiassa se on nykyaikana muutenkin arvossaan. Vaalimainostajat ovat tässä hyvin kiinnostavia. Sillä he yrittävät miellyttää. Ja juuri näin tehdessään he eivät miellytä. Silti ihmisten täytyy esittää hyvin kohderyhmään sopivia mielipiteitä että he voisivat saada suosiota. Vaalimainostaja ei välttämättä kirjoita lainkaan huonommin kuin keskiverto mielibidéilijä. Heillä on usein enemmän panostusta. Vähemmän asiavirheitä. Kirjoitusta on hiottu ja harkittu. Nämä laatuasiat ja kirjoittamisen osaaminen ovat toissijaisia, sillä kokonaisuus vaikuttaa jotenkin vilpilliseltä.

Tässä poliittisella epäkorrektiudella on merkittävä rooli. Hyvät käytöstavat vaikuttavat helposti teatraalisilta ja laskelmoivilta. Tästä päästään helposti siihen että huonot tavat sitten olisivat ainakin rehellisiä. Tässä mielessä minun kirjoittaminen netissä vaikuttaa vilpittömältä koska siinä rikotaan yhteisön arvoja ja ollaan välistä hyvinkin törkeitä. Ajatus on että koska tämänlainen käytös ei kannata eikä vaikuta laskelmoivalta, se olisi autenttisuutta. Itsereflektio on vasta laittamassa kenkiä jalkaansa kun moukkamaisuus on jo puolimatkalla rehellisyydeksi.

Näin ollen moni kokee että käyttäydyn vilpillisesti. Tosiasiassa netti tuo minusta esiin erilaista puolta kuin tosielämä. Netissä on erilaisia konfliktejakin. En sano että laskelmoin vinoiluja - kirjoitan niitä pikaistuksissanikin joskus - mutta sanon että ne voisivat olla. Poliittisesti epäkorrektin keskustelun suosio liittyykin mielestäni juuri siihen että moni näkee että "se ja se sanoo asiat kiertelemättä juuri siten kuin ne ovat". Kysymys ei ole tyylipuhtaasta sananvapaudesta sanan täydessä mielessä, vaan nimenomaan siitä mikä nähdään totena, sellaisena joka on ikään kuin sanomattakin ilmiselvä kaikille niin että erimielinen on joko tyhmä tai elää itsepetoksessa. Tämä twisti selittääkin sen miksi poliittisen epäkorrektiuden kannattajat niin usein haluavat estää tiettyjä mielipiteitä vaarallisena mädätyksenä. Sananvapaus koskee vain näitä oman ryhmän Totuuksia ja vastapuolella on vain valheita ja propagandaa jota sananvapaus ei tietenkään sitten kata.

Trumpin menestys on mielestäni tästä malliesimerkki. Ei ole väliä onko Trump autenttinen. Riittää että hän vaikuttaa sellaiselta. Myös Suomi Ensin -mielenosoittajat ovat kenties autenttisinta tuntemaani sakkia. He sanovat mitä ajattelevat. (Sääli vain, että he ajattelevat huonosti ja vähän, mutta kovaäänisesti.) Trump ja nämä poliittisesti epäkorrektit vaikuttavat kiinnostavilta, rehellisiltä, ravistelevilta ja jopa raikkailta. Juuri siksi että alati kohtelias vaikuttaa laskelmoivalta, petolliselta ja epäinhimilliseltä.

"Vaihtoehtoiset faktat" ja erilliset tietolähteet ovat käteviä koska elämme maailmassa jossa maailmankuva arvottaa eri lähteet luotettaviksi ja epäluotettaviksi. Vääriä asioita sanovat lähteet ovat vaikka "suvakkimediaa" tai muuta mädätystä. Tässä mielessä ollaan menty maailmaan jota on lähestyttävä eksistentialismin kautta. Ja tämä näkemys on mielestäni viehättävä juuri sitä kautta että tästä saadaan kenties se yhdistävä asennemaailma joka yhdistää liberaalit, konservatiivit, oikeiston, vasemmiston, alt-rightin ja itse kannattamani ctrl-alt-delin. Suhde yksilöön indiivinä, joka on autenttinen on jotain joka kattaa suurimman osan ihmisistä.

Vilpittömyyden filosofiaa.

Eksistentialismilla on usein joko humaani tai ateistinen maine. (Vain harvoin molempia. Jostain syystä humaaniutta ei haluta oikein liittää ateismiin.) Tässä mielessä joku kristitty ja varsin lempeä Kierkegaard tuntuu vihonviimeiseltä taholta kun lähestytään ärhäkkää nykyaikaa. Sartrekin tuntuu sopivan tähän huonosti, kenties lähinnä silloin kun hallusinogeenisia huumeita otettuaan pakenee jättiläismäistä rapua. (Kuten väitetysti on todella tapahtunut.)

Tässä pääkantanani on se, että eksistentialismi toisaalta rajoittaa fideistisen "uskomisen hyviin seurauksiin uskomiseen" ja samalla antaa mahdollisuuden desisionismiin, jossa varataan itselle oikeus valita miten mielivaltaisesti tahansa jokin perusnäkemys, uskonto, ja esittää että tämä on aito osa itseä. Identiteetti voidaan rakentaa ties minkä asian varaan. Ja tämä voidaan tehdä hyvinkin syvästi. Ääriajattelu ja eksistentialismi näyttävätkin jossain määrin nivoutuvan yhteen. Eksistentialismissa näyttääkin olevan jotain, joka kannustaa ihmisiä johonkin tämänlaiseen ; Esimerkiksi (kristitty) Heidegger oli natsi. Se, miksi eksistentialistinen ajattelutapa näyttää rakentavan erikoisia, hyvin erilaisissakin ideologioissa.

Nykyisessä uskonnossa muutosvastarintaiset ja taantumukselliset tahot (kaksi astetta erilaista tahoa) vastustavat ateismissa eksistentialistista ajattelua ja kohdistavat eksistentialistikritiikkiä kuin se olisi ateismikritiikkiä, kun samalla heidän liikkeensä pitää sisällä voimakkaita eksistentialistisia sävyjä. ; Desisionismin tematiikka näkyy vahvasti esimerkiksi uskonratkaisu -puheessa. Uskovaiset pitävät tätä tärkeänä. Samoin eksistentialistiseen sävytykseen sopii se, että he korostavat erillistä etsikkoaikaa, jolloin ihmisen älyllinen/kulttuurinen itselleen rakentama kuori on heikkona, ja että silloin Jumala kolkuttaa näissä ihmisissä. Tämän katsotaan olevan autenttinen tunne, jonka pohjalta fundamentalistien kristittyjen yhteisö auttaa henkilöä muuttumaan itsekseen ja toteuttamaan ainoaa oikeaa autenttista ihmisyyttä (joka on yhteistä kaikille ihmisille).

Sama ehdottomuus näkyy kaikessa siinä missä sanotaan asia siten kuin se on, ilman että vaihtoehtoa pidetään relevanttina. (Se on jotain jonka media on syytä laittaa kiinni ja keskittyä niihin lähteisiin jotka tukevat tätä aitoa kokemusta.) Pian eletään Slunga-Poutsalon relativismissa jossa faktat eivät ole ihan niin tärkeitä koska sitä voidaan aina vedota siihen miten asiat koetaan. Tässä asenne on hyvin lähellä Epic Rap Battlesin heittoon "that might not be exactly true, but I don't do politeness."

Desisionismin ainut ongelma on tietysti siinä, että sen avulla voidaan heittäytyä vaikka ateismiin ja väittää että uskovat vain pelkäävät kuolevaisuuttaan ja ovat siksi epäautenttisia. Tämä muistuttaa että desisionismi on itse asiasa mielivaltaa. Tätä kautta desisionismi voi johtaa hyviin ja pahoihin asioihin. Näin kaikki desisionistit eivät ole pahoja, enkä oikeasti pidä oikeudenmukaisena rinnastaa kristillistä fundamentalismia Heideggerin mieltymyksiin. Mutta desisionismi on rasite jota pitäisi varoa. Hyvä renki, huono isäntä.

Väitänkin, että

Vilpittömyys on SoMe -maailman tärkein totuudenkorvike. Maailmankuvista riippumatta. Vilpitön ei tarvitse olla jos vaikuttaa sellaiselta. Tätä mainetta on ylläpidettävä pitkäjänteisesti tuottamalla mieluummin usein kuin laadukasta sisältöä. Joka on sisällöltään sellaista että se luo konsistentin eetoksen sanojan ympärille. (Asiaa on lähestyttävä nimenomaan niin että ollaan "huonotapainen arvojohtaja". Logos on vähempiarvoinen kuin klassisessa retoriikassa. Logos ja pathos ovat tärkeämpiä. Logos voidaan aina kyseenalaistaa. Kysymys ei ole essenssistä vaan eksistenssistä. Tai lievemmin "ei asioista vaan kokemisesta".

Epäkohteliaisuus auttaa yllättävän pitkälle. Vaaleissa menestyy se joka sanoo mitä ajattelee - kunhan ajattelee sellaisella tavalla että moni kokee että hän sanoo asiat kiertelemättä juuri niin kuin ne ovat. Ja tämä kokemus taas on yleisön, ei sanojan, päässä. On kenties hyvä jopa unohtaa klassinen ajatus siitä että media tiedottaa ja että vallanpitäjät kaatavat misinformaatiota ja manipulaatiota avuttomien ihmisten mieliin. Tosiasiassa valta on sosiaalisen median mellastelussa. Mielipiteet muuttuvat ja elävät, mutta hyvin omilla säännöillään. Ja nämä säännöt eivät ole keskusohjattuja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat