Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Yksi iltapäivä "materialistisessa suvakkikuplassani".

Tänään tapasin erään vanhan tuttuni. (Nimi jätetään nyt harkitusti kertomatta.) Tai olin hänen kanssaan töissä pidempiä aikoja taannoin, nuorempana kun oli pakko tehdä töitä opintojen lisäksi kun pelkkien vuokramenojen jälkeen tuloni olivat 80 euroa pienemmät / kk kuin mitä rahaa tuli muuten taloon.

Hän on sellainen lappuja jakeleva kristitty. Hän jakaa kristillistä käännytysmateriaalia Helsingissä ahkerasti. Hän on kertonut että käännytystyö on tylsistyttävää ja turhauttavaa. Mutta hän tekee sitä silti. Hyvä tahto vie vaikka samaan paikkaan tekemään samaa ilman tulosta. Muutenkin hän on osa rakentavaa yhteiskuntaa, esimerkiksi vetää vertaisryhmiä AA:ssa. Periaatteessa lasken hänet "ihan hyväksi tyypiksi". Eli hän saa arvion johon on minun kanssani kohtuu vaikeaa päästä.

Kävin hänen kanssa mm. loisimassa Suomi Ensin -teltassa. Suomi Ensin oli petrannut. Väki oli vähentynyt mutta pidot olivat parantuneet ; Teltalla oli periaatteessa avoimempi ilmapiiri kuin siinä vanhassa paikassa. En tosin tiedä mitä helvettiä siinä termarissa oli. Oli ilmeisesti teetä jota oli laitettu termariin jossa oli ollut kahvia ja oli huonosti pesty tjsp. Oli kuitenkin lämmintä eikä kuolettavan makuista. Eikä minulle vinoiltu. Enkä minä vinoillut heille. Toki olen tietoinen että Suomi Ensin -telttaleiristä on tullut myös erikoista aggressiivista videomateriaalia. Mutta itse en nähnyt mitään tämän suuntaista toimintaa.

Kävimme myös syömässä. (Minä maksoin vaikka ei oikeasti olisi ollut varaa.) Kävin grillillä joka oli vaihtanut omistajaa. Aiempi omistaja antoi minulle joskus ilmaisia läystäkkeitä kun hänen tyttärensä oli samassa työpaikassa kanssani. (Tämä oli armeijan jälkeen. Painoin intin päätteeksi vähän alle 50kg. Laihduin siellä paljon. Ja olin laiha ennen sinne menoa.) Jatkoin perinnettä parhaani mukaan. Ilmaiseksi olet saanut, ilmaiseksi antakaa. Entinen grillinpitäjä olisi varmasti hyväksynyt tämän ideaalin.

Tasapainottamaan tarvitaan toista ääripäätä.

Netissä saan sitten kuulla olevani mukasuvaitsevainen tai pakkosuvaitsevainen. Sellainen joka elää kuplassa. Ja joka vihaa kristittyjä ja kristinuskoa ja että tämä viha on asenteellista ja ehdotonta. Uskontokritiikki kun voi olla olemassa vain tässä kontekstissa.

Saan kuulla olevani myös liberaalia ja vasemmistoa. Vaikka olen periaatteessa oikeisto-vasemmistolinjalla neutraali (ts. ignorantti) ja liberalismi-konservativismi -linjalla olen itse asiassa niin pitkälti klassinen konservatiivi että nykykonservativismi on ajanut sen ohi - ja viime aikoina ilmeisesti yrittänyt varmuuden vuoksi peruuttaa päälle..

Ja että maailmankuvani ydin on itsekkyys ja hedonismi jossa altruismi ja anteliaisuus loistavat poissaolollaan. Vaikka mielestäni minulla on kristillisemmät elämäntavat kuin monilla kristityillä vaikka en kristinuskon Jumalia kannata ja sen instituutiota tottele tai arvosta.

Haluaisin tietää minkälaisen iltapäivän minun moittijat ovat viettäneet. Haluaisin oppia paremmaksi ihmiseksi. (Mutta se on vaikeaa koska aina välistä tulee tarpeeton fiilis brassailla omalla erinomaisuudella internetissä. MIeleen tulee joku nykypaavi joka tekee kivoja temppuja aina kun on kamera läsnä. Blogistina ja omista toimitsani kertovalle olen tietenkin aina läsnä kun satun tekemään mitään hyvä kenellekään.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Minä tein töitä oikein kunnolla. Taas kerran sain kokea, että työllä on jo sinänsä korkea eettinen arvo.

Tämä ploki todistaa kirkkaasti siitä, että ateistikin tietää jumalan ja hänen säätämänsä luonnollisen lain olevan olemassa, vaikka ei halua sitä tunnustaa.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Työ on hyvä. Itsekin työskentelin. Olin kotimatkalla. (En harrasta ulkoilua muuta kuin jonkin tarkoituksen vuoksi.) Työni eettistä arvoa en osaa sanoa. En tee sitä etiikka edellä. Kuten en mitään muutakaan.

Jaa, että ateisti? Kuka? Minäkö? Mistäs tälläisen valeen olet päähäsi repinyt?

PS. Sinun kommentit taas tuntuvat todistavan että puheet luonnollisesta järjestä ovat sellaisia että sitä ei löydy niiltä ideologisilta suuntauksilta jotka sen olemassaolosta eniten puhuvat.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Jos et ole ateisti, niin sinun pitäisi tietää aika paljon etiikasta ja luonnollisesta laista. Et kai vain ole kätkenyt tietojasi ja taitojasi?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren Vastaus kommenttiin #4

Sanotaan näin että minulla on filosofista taustaa. Ja suhtautumiseni esimerkiksi Kantiin on sellaista että menee tason "opettelin fiksua miestä ulkoa ja toistelen fraaseja" -tasosta.

Menee katsos evolutiivisen käytöksen puolelle se minun luonnollinen etiikkani. Haen vastauksia ennemmin peliteoriasta kuin Jumalasta. Ja se on siitä näppärä, että samaa kautta tulee vastaus niin aggressioon kuin lempeyteenkin. Teistit taitaa tarvita kaksi havaitsematonta ja empirian ulkopuolista kohdetta samaan.

Mutta ateistia minusta ei saa tekemälläkään. Olen fundamentalistiagnostikko. Jumalan olemassaolosta en tiedä. Eikä tiedä kukaan muukaan. Ja jokainen joka on erimielinen kanssani on likainen kerettiläinen. Anteeksi tuosta viimeisestä lisäyksestä. Mutta näin ne asiat vain ovat.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #4

Luonnollinen laki ja kristittyjen etiikka - moni edelleen kuvittelee monen käyttäytymissäännön kehittyneen kristinuskon seurauksena, vaikka ne ovat normaaleja sääntöjä, jotka ovat kehittyneet ajan kuluessa sen mukaan, millainen toiminta on ihmisyhteisöissä kannatettavaa ja hyväksyttävää. Jopa eläimillä on tällaisia sääntöjä omaan lajiinsa kohdistuen, ei susilaumassakaan lämpimikseen listitä lauman jäseniä - se ei ole hyväksyttävää toimintaa. Eivät kristityt keksineet älä tapa -käskyn myötä, että toisten tappaminen ei ole oikein.

Kristinuskossa on koottu yleisiä käyttäytymissääntöjä ja otettu mukaan esim luterilaisuudessa osia m luonnonuskonnoilla Suomessa jo olleita tapoja. Ihan hyvin koottu, jos niitä noudatettaisiin. Varsinkin muitten tuomitsemiseen ja anteeksiantoon liittyen olisi monella kristityllä paljon kerrattavaa opuksista.

Juuso Hämäläinen

No tuota ihmisillä ei tarvitse olla mitään paineita siitä kuinka hyviä he ovat tai osallistuvia ja ajattelevia.

Me olemme kukin mitä olemme. Merkittävä osa työikäisistä joutuu jotain pakon edessä tekemään ansaitakseen leipänsä. Muu aika menee perusviettien tyydyttämiseen. Se kattaa toimintoja syömisestä vessassa käyntiin, naimiseen ja nukkumiseen.

Mitään erityisen ylevää ei kuulu ihmisen elämään. Me voimme olla ihan tyytyväisiä tähänkin, jollei meille tuputeta paineita olla enemmän kuin mihin kykenemme tai siis vaivaannumme olemaan todellisuudessa. Olemme yksi eläinlaji muiden joukossa. Tosin hyvin itsekäs, kiero, välinpitämätön, kunnian kipeä, tekopyhä, itserakas eikä älykäs kuten kuvittelemme. Emme mitään sen enempää. Kyllähän ihmisen historia tämän vahvistaa tähän hetkeen asti.

Rehellinen ihminen tietää olevansa hyvin raadollinen otus. Rehellisyys on tylyä mutta kaunista. Nuku yösi niinkuin naapurin rekku. Hyvin ja miettimättä turhia.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Ai ei vai? Tämä taitaa koskea vain kristittyjä jotka saavat armoa. Itse näen että jos moraali nosteaan esille, niin sitten kristittyjen on oltava käytöksessään käytännössä poikkeuksetta parempia ja moraalisempia.

Kaikessa on kysymys kilvoittelusta ja paremmuudentavoittelusta. Etenkin nykyaikana tämän pitäisi olla ilmiselvää kun ideologioita on ilmeisen oikein luokitella hyviin ja akanoihin vaikkapa tilastollisten yli- ja aliedustusten mukaan. Kyllä tässä on ihan luontevaa mennä eteenpäin näin.

Näyttää minun silmään itse asiassa siltä että en ole sitä miksi minua aina moititaan mutta moittijat ovat. Asialla ei kenties olisi muuten väliä. Mutta koska kristityt ovat itse nostaneet nämä asiat esiin, ne ovat heistä ilmeisen tärkeitä. Näillä samoilla ehdoilla heistä jokainen tuomitaan.

Heiltä pitääkin kysyä joka ikinen päivä että miten ovat kilvoitelleet ja pärjänneet juuri sinä päivänä. Ilkkua joka ikinen päivä kun eivät pärjää. Sen saman tekevät minullekin... Vaateita ja moitteita ja moralismia olen kuullut useamman elämän tarpeeksi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Oikeassa olet. Eiköhän jotkut kristityt kilvoittekin. Ja kilvoittelun idea lienee kulttuuriimme kristinuskon piiristä tullut. No miljoona muutakin asiaa koska kristinusko oli joskus niin hegemoninen.
Kilvoitteluun liittyy kai että kysymykset oikeasta ja väärästä ovat esillä yksilön elämässä. Että yksilö pohtii niitä ja kamppailee niiden kanssa.

Toimituksen poiminnat