Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Syöpämummojen Herra ; Ei tee pahaa kärpäsellekään?

  • Jumala rakastaa hyönteisiä ja loi niitä siksi niin paljon. Maailmassa on myös paljon julmia ihmisiä jotka rakastavat Jumalaa...
    Jumala rakastaa hyönteisiä ja loi niitä siksi niin paljon. Maailmassa on myös paljon julmia ihmisiä jotka rakastavat Jumalaa...

Charles Darwin kiinnitti huomiota loispistiäisiin. Nämä munivat toisiin hyönteisiin ja toukat söivät elävän uhrinsa hitaasti elävältä. Darwinin näkemyksessä korostettiin sitä minkälainen Jumala olisi on voinut luoda jotain niin julmaa kuin loispistiäiset. Tätä kautta hän esitti eräänlaisen muunnelman pahan ongelmasta.

Tämänlainen haaste ei ole kovin merkittävä monillekaan teologeille.

Darwin oli tässä mielessä herkkätunteinen. ; Darwinia edeltävinä aikoinakin asia on jo tavallaan huomioitu. Esimerkiksi René Descartes uskoi että eläimet eivät kokeneet relevanttia kärsimystä. Että niiden tuskaisaksi koetut äänet ovat enemmänkin rikkoutuviin esineisiin kuin ihmisiin verrattavissa. Descartes demonstroi tämän vakaumuksensa surmaamalla nykyajan mittakaavoisa julmasti oman puolisonsa koiran. (Puoliso ja koira eivät ilahtuneet.)

Ajatus on toki suosittu myös modernina aikana. Esimerkiksi Pekka Reinikainen on kirjoissaan kertonut siitä miten luonnon julmuus ja sen liittäminen pahan ongelmaan on turhaa koska eläimet eivät kärsi relevantilla tavalla. Samoin hämmentävän suosittu ja jostain syystä kredibiilinä pidetty William Lane Craig on esittänyt että eläimet eivät koe aitoa kärsimystä joten niillä ei ole merkittävää suhdetta pahan ongelmaan.

Moderni teologi voisi selittää pistäiäsen irrelevanttiutta sillä, miten Darwin harjoittaa antropomorfismia eli liittää hyönteisiin inhimillisyyttä jota niissä ei ole. Sitä voitaisiin selittää että eläimet eivät kärsi millään relevantilla tavalla. Niiden tietoisuus on vajaata. Tässä mielessä teologit tarjoavatkin mutkan joka on tuttu liberaalien aborttikeskustelusta ; Tässä sikiö määrittyy solupalloksi jolla ei ole sellaista hermostoa että se kärsisi mitenkään relevantilla tavalla. (Tässä ihmisarvo voi olla absoluuttinen mutta se koskee vain niitä jotka määrittyvät tietoisiksi ihmisiksi. Ihmisarvo koskee vain ihmisiä.)

Tämä kysymys onkin suurelta osin ohitettu.

Teologialla on tässä mielessä jännittävä suhde eläinten hyvinvointiin ja eläinrääkkäykseen. Ja teologiset ratkaisut ovat monesti sellaisia että ne eivät enää vastaa ihmisten peruskokemuksia. Suuri osa nykyajan ihmisistä joilla on koira eivät ajattele kuten Descartes. Ja heistä Descartesin heittäytyminen ei ole vakuuttavaa varmuudenosoitusta vaan sadistista pahuutta. Jotain joka on itse asiassa "sen pahempi koko argumentille".

Kysymys on siitä erikoinen, että jos lähestyy tietoisuutta naturalistisesti, päätyy yleensä sellaisiin malleihin joissa tietoisuus ja kärsimys eivät ole joko-tai -tiloja. Sellaisia jossa teologi vaan sanoo että kohteella a on aidolla ja relevantilla tavalla kärsivä sielu ja kohteella b ei ole sielua tai ainakaan oikeantyylistä sielua. ; Tässä päädytään usein siihen että tietoisuus on jotain joka on vaikkapa Michio Kakun tapaan jokin joka on jossain määrin kaikilla elävillä ja kasvaa "termostaattien määrän kasvaessa".

Lisäksi tässä paljastuu usein erikoisia yksityiskohtia. Tuoreesti on esimerkiksi havaittu kokeellisesti että hyönteisillä on havaittavissa jotain jonka voidaan nähdä subjektiiviseksi tietoisuudeksi jossa on muisti, mieliala ja jokin jossa kokemus muuttaa hyönteisen temperamenttia. Tämä vihjaa siihen suuntaan että Darwin oli hyvinkin oikeilla jäljillä. Tästä on onneksi toki tehty filosofista ja teologista keskustelua, joka toivottavasti viriää jatkossa enemmän.

On selvää että herkkätunteiset ja sympatian ja empatiaa kokevat tarttuvat kärsimykseen herkällä otteella. Selvää on myös että tätä vastustavat voimat jotka seuraavat jotain kylmää dogmaansa jota pitävät objektiivisena moraalina jossa tunteilu on vain sivujuonne. ; Ja tässä kohden on selvää että vastaan tulee useita uskonnottomia ja vastaavia uskovaisten leimaamia Charles Darwineja joiden toiminta on empaattista. Siinä määrin, että uskovaiset joutuvatkin unohtamaan "ateismin ja naturalismin moraalin turmelevan vaikutuksen" ja viittaamaan siihen että Jumala on antanut kaikille moraalilain sisään. Ja siksi ateistikin voi käyttäytyä niin empaattisesti että välittää lajitoveriensa lisäksi hyttysistä. Ja jotka joutuvat tämän selityksensä kanssa ohittamaan sen että tosiasiassa kristityt eivät vastaaviin korkeisiin periaatteisiin yllä toimissaan - koska käyvät päivätöissä eikä heillä ole sellaisiin pikkuasioihin aikaa - joten moraalilait joko eivät ole kaikilla tai sitten dogmaattisesti seuratussa kristinuskossa itsessään on jotain joka erityisen tilastollisesti yliedustavasti tuhoaa nämä piirteet ihmisissä.

Ihmisistäkin tehdään Kärpäsiä.

Tässä mielessä teologien suhtautuminen hyönteisiin on samaa mitä he tekevät ihmisten kärsimyksen kohdalla itsemurhan ja eutanasian kohdalla. Uskovaiset tulevat mielellään kertomaan miten ihmisen kärsimys ei koskaan ole relevantin kovaa. Tässä on takana enemmän väitelause siitä että Jumala ei voisi tuottaa tuskaa joka ylittää kekenkään kestokykyä kuin se, että tuskaa käsiteltäisiin ja analysoitaisiin tuskan kautta. Teologit mielellään määrittelevät asiat ja muodostavat dogmeja niistä kuin tutkisivat asiaa jostain muutsakin näkökulmasta. Tässä mielessä itsemurhan ja eutanasian kohdalla tuskassa oleva onkin helposti näkemässä että heidän tuskansa falsifioi Jumalan.

Varmuus siitä että hyvä kaikkivaltias Jumala ei tuottaisi tuskaa joka ylittäisi kestokyvyn  yhdistää uskovaista ja esimerkiksi itsemurhaa yrittänyttä minua. Molemmat ovat sitä mieltä että Jumala ei tuottaisi tietynlaisia asioita. Ainut ero tässä on vain siinä että minä tiedän mitä minä olen kokenut ja miltä tämä on tuntunut. Uskovainen ei ole. Hän kuitenkin väittää tietävänsä minun kokemukseni paremmin. ; Tässä mielessä heille eläinrääkkäys ja ihmisrääkkäys ei ole koskaan "oikealla tavalla relevanttia". Ja tämä on suoraa seurausta heidän kannattamastaan teologiasta, ei mitään "syntiä" jota kristityt tekevät siitä huolimatta että heidän uskontonsa yleensä kieltää. (Mitä selitetään rakkaudettoman käytöksen kohdalla yleisesti.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Kannattaa myös miettiä vaihtoehtoa, että Jumala on paha, tai että on useita jumalia, hyviä ja pahoja, kuten Marcion 100-luvulla päätteli: Vanhan Testamentin Yahweh on paha, Jeesus on hyvä.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Niin. Pahan ongelmahan on klassisesti muodossa kaikkivaltias+kaikkihyvä=ei sovi kärsimyksen kanssa. Tässä mielessä kaikki tavat jotka kyseenalaistavat joko kaikkivaltiuden, kaikkihyvyyden tai kärsimyksen moraalittomuuden ovat tehokkaita.

Jokaista vaihtoehtoa ei tavallaan tarvitse knoppilistata. Koska niitä on kuitenkin tullut päntättyä luettelomuodossakin. Joskus on tärkeämpää ymmärtää yleinen periaate ja miten kaikki yksittäiset tapaukset ovat vain erityistapauksia näistä. Taustalogiikka on mielestäni aina kiinnostavampi kuin detaljit.

Itse en kuitenkaan ole niiden ateistien kaltaisia ihmisiä joista maailma näyttää siltä että jos Jumala olisi olemassa, olisi tämän pakko olla paha. Maailma näyttää minun silmiini enemmänkin välinpitämättömältä. Ateistit ottavat usein suunnan joka on enemmän misoteismin kuin ateismin suuntaan. Minun välinpitämättömyys viittaa joko klassiseen deismiin jossa Jumala on pistänyt asiat pystyyn ja sittemmin on vähät välittänyt. Tai siltä miltä olematon Jumala näyttäisi..

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Ohhoh, missäs on uskovaisten konservatiivien nerojen vasta-argumentit tähän? Muuten tullaan kyllä asenteellisia onelinereitä heittelemään..

Toimituksen poiminnat