Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Onko "saatanapaniikki" koskaan kauempana kuin nurkan takana?

  • Onko "saatanapaniikki" koskaan kauempana kuin nurkan takana?

Kun olin nuori, osa kulttuurikritiikistä sidottiin saatananpalvontaan. Tätä kauhisteltiin ja sitä kutsutaankin joskus nimellä "saatanapaniikki" (satanic panic). Mielestäni nimitys on varsin kohtuullinen ja ansaittu. (Käytän!) Olen kirjoittanut aiheesta joitain kertoja. Itse asiassa ensimmäinen tänne kirjoittamani juttu käsitteli juuri tätä aihetta. Omakohtaisella kokemisella on varmasti osuutta asiaan. Aihe on ollut enemmän lähihistoriaa kuin korjattava ongelma. Tätä kautta kysymyksen relevanssi on ollut hitusen kyseenalainen. Voidaan puhua jopa "kuolleen hevosen hakkaamisesta". Minulla on kieltämättä tapanani juuttua tämänlaisiin asioihin.

Siihen aikaan konservatiivit eivät käyttäneet nykyään tuttuja sanoja, kuten "suvakki" tai "kulttuurimarksisti". Asioista puhuttiin niiden oikeilla nimillä ja oikeilla uskomuksilla eikä kätketty. Kätkemiseen ei ollut tarvetta sillä elimme siihen aikaan tavallaan hyvin konformistisessa yhteiskunnassa. Tässä mielessä nykyajan konservatiivien puhe poliittisesta epäkorrektiudestakin on osaltaan osa oleellista muutosta.

Siihen aikaan saatananpalvonta oli ilmiö jota nähtiin ties missä. Rockmusiikista roolipeleihin. Nuorison epätavalliset tai oudot asiat päätyivät listoille siinä missä asiat jotka rikkoivat vaikka seksualietiikkaa vastaan. Tässä mielessä nykyään elämme jo astetta vapaammassa maailmassa kuin silloin. Sittemmin tämä muotivirtaus katosi. Saatananpalvonta ei ollutkaan tuhoamassa länsimaista kulttuuria ja levittämässä terrorismia läpi maan ihan kohta pian.
1: Ne vanhoilliset itseään konservatiivisiksi kutsuvat jälkijätöt usein sanovat että konservatiivit ovat pitkässä tähtäimessä oikeassa. He tuntuvat kuitenkin aina panikoivan nykyhetkessä ja ovat tekemässä paniikinomaisia profetioita lähitulevaisuudesta ja nämä eivät koskaan toteudu. Eikä tästä epäonnistumisetsa välitetä koska melumystö on päätynyt paniikkikohkaamaan jostain uudesta aiheesta joka on se ainut relevantti asia maailmassa. Ja siksi tätä yhtä asiaa pitää lähestyä lampipolyypin ajattelullisella hienostuneisuudella.. (En siis sano että aiheesta ei voisi kohkautua ratioaalisesti, mukana on aina jokunen terävämpi tapaus itse asiassa. Mutta suurin osa tekee tätä järkyttävän huonolla tasolla.)

Sitä jopa näyttää siltä että saatanapaniikki olisi tullut ja mennyt. Mutta tosiasiassa se on tavallaan vain piilossa. Suomen mesomoistolla näyttää olevan tilaa vain yhdelle lempiaiheelle kerrallaan. Ja uskonkin että kun maahanmuuttokeskustelu poistuu  - joka tapahtuu jos ja kun muuttoliikkeet lakkaavat vähäksi aikaa - tilalle tulee jotain muuta.
1: Ja kyllä. Uskon vahvasti että maahanmuuttoasia on merkittävä keskustelunaihe vain niin kauan kuin ihmisiä tulee maahan. En usko että maassa olevat herättävät keskustelua vaikka katastrofipaniikin pitäisi tietenkin koskea sitä asiantilaa joka syntyy sitten kun ihmiset ovat paitsi tulossa maahan niin myös elävät siinä. Tämä olkoot ennustus tulevaisuuteen ; Maahantulijoiden määrän laskun jälkeen ei jäädä maassaolijakeskusteluksi. (Ainut poikkeustila tähän olisi se että ryhdyttäisiin jotenkin tuhoamaan näitä ihmisiä - ja rehellisesti sanoen tämä on hyvin epätodennäköinen kulkusuunta asioille.)

Tässä mielessä itselleni oli kiehtovaa tutustua taas Pohjanmaalaisten kiihkokristittyjen internettoimintaan.

Se on nykyään hyvin kiinnostavaa. Siellä puhutaan paljon illuminatista. Illuminatiteema näyttää nousseen varsin suosituksi. Ja tämä muutos on tapahtunut kohtuu lyhyessä ajassa. Illuminatiteoriat kun ovat yleensä liittyneet melko liberaaliin ja ei-kristilliseen salaliittoteoriahörhöilysiipeen. Siihen jossa esimerkiksi puhutaan avaruusolennoista ja reptiliaaneista. ; Toki illuminatiteorioissa on aina ollut myös konservatiivisia kulmia. Mutta aihe on kuitenkin yleensä tullut vastaan nimenomaan liberaalimpien salaliittöhörhöjen puolelta.

Kuitenkin kytköksiä on. "Entisinä saatananpalvojina" kunnostautuneet kristilliset julistajat, kuten Mike Warnke ja John Todd ovat selvä linkki saatanapaniikin salaliittoteorioiden ja Illuminatisalaliittoteorioiden välillä. Tästä huolimatta illuminatijuttujen määrä on hämmentävää. Se ei toki ole suosituin aihe, yhtä yleinen kuin maahanmuuttajista valittaminen. Mutta aihe tulee säännöllisen epäsäännöllisesti vastaan. Tämä on tässä mittakaavassa jotain "minun mittakaavassani kohtuu uutta".

Ja tätä pohjavirettä on hämmentävänkin paljon.

Tästä hyvä esimerkki näkyy niissä sivukommenteissa joita kerrotaan vaikkapa tuoreesta Venäläisestä tapahtumasta. Venäjällä poliisi oli surmannut useita ihmisiä rituaalinomaisesti ja yrittänyt herättää heitä henkiin zombiearmeijaksi. Ja hartaissa kristityissä - jotka monet ymmärsivät kertoa VOK -polttopulloiskujen aikana sitä miten mielenvikaisesta yksittäistapauksesta ei saa yleistää - ovat nyt näkemässä tarinan taakse hyvinkin paljon. Siellä esimerkiksi kehutaan Venäjää mallilla "Venäjä on ottanut asian vakavasti. Muun muassa RIA Novosti muistaa, kuinka Venäjän sisäministeriön asiantuntijat totesivat vuonna 2008, että saatananpalvonta on suurempi uhka maan kansalliselle turvallisuudelle kuin islamilainen radikalismi." Sama kommentaattori osaa kertoa myös, että "Luulin jo, että tämä aihe on valtamediassa kiellettyjen listalla, kun Trumpin hallinto on pidättänyt yli 1500 pedoa ja ihmiskauppiasta kuukaudessa, ja lehdistömme on yhäkin hiljaa... No nyt löytyi Venäjältä 1 satanistimurhaaja otsikoihin. – Hyvä Erkkomedia! Se satanistien puhdistus on käynnissä USA:nkin hallinnossa. Niitä uutisia odotellessa."

Tässä oli paljon asiaa jotka kontekstoivat lausuntoja erinomaisen hyvin. Takana on ajatuksia saatananpalvonnasta ja massapedofiliasta. Tätä kautta materiaali linkittyy käytännössä laajaan määrään itselleni saatanapaniikin lieveilmiöistä tuttuja kauhisteluja. Pedofiliaskandaali esimerkiksi liityy Jan Guilloun "Noitien asianajajassa" mainittuihin kauhisteluihin kuvitelluista saatananpalvojien tekemistä lastenraiskauksista. Jotka tietenkin on todistettu sillä että on perusteltu miksi niistä ei ole todisteita. Valtamedia tai hallituksen tekemä sensuuri ja informaationkätkentä luo hyvin Fox Mulderin makuisen kikkakakkosen joka kelpaa Fox Newsille ja suurelle määrälle ihmisiä nykyaikana saatanapaniikkiaiheen ulkopuolelta.

Itse asiassa salaliittoteorian ydinsisältö on tuttu Jouko Piholta. Monet meistä muistelevat huvittuneisuudella aikaa jolloin Piho yritti päästä politiikkaan. Hän mm. joutui kahnauksiin sen vuoksi että hän oli liian äärimmäinen kristitty kristillisdemokraatteihin. (Saavutus sinänsä.) Tässä yhteydessä hänestä on jäänyt talteen mielenkiintoisia ruudunkaappauksia. Niissä lasten hyväksikäyttö ja uhraaminen sidotaan joksikin jota tapahtuu "Illuminaatit uhraavat lapsia rituaalisissa menoissaan kahdeksan kertaa vuodessa. Esim. syyspäiväntasauksen päivänä 21.9.2008 kymmeniätuhansia lapsia tapettiin ja uhrattiin Saatanalle, jotta uhraajat, maailman elitistiset johtajat, saisivat sen kautta Saatanalta lisää voimaa. Usein lasten sydän revittiin irti ja syötiin sen vielä lyödessä. Ennen lasten tappamista heitä käytettiin monin tavoin seksuaalisesti hyväksi." Erityisen kiinnostava on kytkös saatananpalvonnan ja Illuminatin välillä. "Illuminaatit ovat homoseksuaalisuuden edistämisen, AIDSin ja seksuaalisen vallanlumouksen takana. Illuminaatit edistävät kaikkea, mikä on kapinaa kristittyjen Jumalaa vastaan. Ihmiskunta on menossa väärään suuntaan. Kun asiat tästä vielä pahenevat, on ainoa toivomme siinä, että kansanjoukot raivostuvat ja alkavat vaatia aitoa muutosta."

Tässä kohden on toki vaikeaa tietää sitä että mitä tämä tarkoittaa

Taakse voidaan nähdä kaksi pääteoriaa.
1: Ensimmäisessä ytimessä on se, että ihmiset eivät muuta mielipiteitään. Eli toisin sanoen saatanapaniikki ei koskaan kadonnut, sen ajaneet ihmiset eivät mitenkään lopullisesti monetkaan hylännyt mielipiteitään. Heidän huomionsa keskittyi muihin asioihin tai he kokivat että asian esilletuominen haittaa oman ideologian uskottavuutta. Tätä on sitten koristeltu millä tahansa. Illuminati on kelvannut.
2: Toinen taas on se, että kyseessä on perinne. Illuminati -twistiä olisi siis tullut kun nuoremmat hurmoskristityt ovat ottaneet netissä näkemäänsä kuulemiinsa saatanapanikointeihin. Eli tämä on uuden sukupolven asia, se on yhdistellyt kokemuspiirissään olleita asioita ja näin tämä olisi modernimpaa juttua joka oletettavasti olisi tätä kautta myös pitkäikäisempää. (Ihmiset eivät tervehdy yleensä millään valistuksella. Paradigmat vaihtuvat kun vanhan polven professorit jäävät eläkkeelle. Myös taikauskot menevät hautaan kuoleman eivätkä kääntymisen kautta.)

Se kuitenkin tiedetään että kohkauttaminen tähän suuntaan on nykyäänkin helppoa.

Tästä hyvänä todisteena on melko vähän aikaa sitten tapahtunut kohkaantuminen. Vuonna 2015 moni kauhisteli hyvinkin laajasti pari päivää Leppävaaran kirkkoa. Sen yhtä taideteosta nähtiin Illuminatimerkkinä. (Siitä huolimatta että kolmiosymboli on itse asiassa kristillinen pyhän kolminaisuuden symboli. Jotain johon totuin seurakuntanuorena Järenpään seurakuntatalolla. Seurakunnan saatanapanikoitunut vallanpitäjätyyppi ei kammoksunut rakennuksen lasimaalausta. Hän sentään oli tässä määrin tolkullinen) Tämä kaikki on tietenkin mielenkiintoista.

Siitä huolimatta että paperijälkeä ei ole, ei ole mitään todistetta että olisi ihmisiä jotka olisivat kadonneet. Illuminatia nähdään ties missä kolmioissa ja symboliikassa ilman että rahaa ja valtaa seurattaisiin ja todistettaisiin asioita. Illuminati on toisin sanoen jotain jota lähestytään lähinnä sellaisilla menetelmillä joilla uskovaiset ovat tavoitelleet yliluonnollista Jumalaa. Saarnaajien kertomukset illuminatin tekemistä lapsensurmista ovat samanlaisia "näin mitä näin etkä voi vaatia minulta todisteita" -tarinoita kuin silminnäkijöiden kertomukset Taivaassa vierailusta. Asiat ovat totta koska joku selvästi omaan kulttuuripiiriin kuuluva pseudonyymi niin on sanonut internetissä. Jopa Pikku Kakkonen osaa lähdekritiikkiasian paremmin.

Ennustan;

Uskonkin että saatanapaniikki tulee takaisin jossain muodossa kunhan maahanmuuttokauhisteluun kyllästytään kristittyjen parissa. (He kyllästyvät siihen samoihin aikoihin kuin maallisemmat maahanmuutosta kauhistelijat. Eli sitten kun maahan ei muuteta vaan ollaan maassa-asujia.)

Toki tässä teoriassa on aukko. Saatanapaniikki sai voimaa siitä että kristityt kokivat olevansa valtakulttuuria ja vallassa. Enemmistön hegemonia kannustaa siihen että marginaaleja rajataan ja tallataan. Saatanapaniikissa pelko ja hyökkäävyys olivat jotain jossa oltiin aktiivisia ja tartuttiin asioihin joita muut eivät olleet aktiivisesti muuttamassa. Nykyään vallalla näyttää olevan uhriutuminen. Tässä ollaan enemmänkin menossa reaktiivisesti johonkin mitä liberaalit sitten seuraavaksi politisoivatkaan. Ja tässä aiheessa mennään sitten homoaiheesta tutuilla askelilla. Puolustussodalla. Ainut yhdistävä tekijä tällä ja saatanapaniikilla on se, että molemmissa lietsotaan katastrofeja vastapuolen menestyksen ympärille. (Itsekin odotan ns. hurjaa säätä.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat