Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Ongelmana omilleen

Uskonnottomien ihmisten moraalisesta arvosta ja yhteiskunnan rapistavasta roolista on syytelty käytännössä koko nuoruus- ja aikuisikäni. Nämä julkisesti lausutut mielipiteet ovat ajaneet tilannetta siihen että identiteettiäni asetetaan toistuvasti ja koko ajan julkiseen debattiin. Uskontoasioista osataan udella. Ja ensireaktiot uskonnottomuuteen ovat usein haastavia ja kyseenalaistavia. Olen tässä mielessä joutunut ikään kuin kovennetusti oikeuttamaan uskontoon liittyvää identiteettiäni. Ja sen mukana sitä kykenenkö olemaan ns. moraalinen toimija lainkaan. Kristityt mielellään määrittelevät ja lokeroivat identiteettini ; Ihminen jolla ei selvästi ole lukutaitoa ja ymmärrystä edes ymmärtää mitä mieltä olen, on varmiten kuvaamassa mihin johdonmukainen ideologiani seuraaminen johtaa ja mitä se tarkoittaa. Lausunnot ovat nykyäänkin internetin syövereissä "käytännössä päivittäisiä". 

Ja suoraan sanoen ; Jos tätä ei tapahtuisi, tuskin minulla olisi kovin suurta intoa tai tarvetta esitellä tai eritellä mitään näkemyksiäni jotka koskevat jotain ilmiötä jonka rooli omassa arjessa ja elämässäni ja maailmassa on melkolailla mitätön. Ainoastaan uskovaisten into on tehnyt asiasta itselleni millään tavalla kiinnostavaa tai relevanttia ; On turhaa sanoa että vihaisin Jumalaa. Jumala on minulle hieman kuin puhelinpylväs. Paitsi että puhelinpylväälle jutellessa ei tunne itseään ihan niin hölmöksi koska sentään tietää että se puhelinpylväs on aika vahvasti empiirisen evidenssin todistamaa. Ärsytykseni kohdistuvat uskovaisiin ihmisinä ja heidän valtainstituutioihinsa. Joiden olemassaololle on valitettavankin paljon evidenssiä.
1: Tässä mielessä uskallankin sanoa että minun uskonnottomuuteni moraalisesta turmeluksesta valittavat tyypit ovat niitä jotka joutuat puolustelemaan sitä miksi he eivät noudata ja aktiivisesti tue kristillisiä hyveitä omassa elämässään. Elämäntapani on kristittyjen kriteereillä oikeastaan järkyttävän oikeaoppinen. Tämä tuppaa unohtumaan aikoina jolloin kristinusko todistetaan sillä että sen sijaan että tehtäisiin hyvää lähimmäisille muistetaan vastustaa homoavioliittolakia. Näenkin että minulla on aika vahvoja kristillisiä moraaliperiaatteita joiden valossa suurin osa kristityistä on minua huonompia ihmisiä. Sellainen ihminen ei voi minun moraalirappistani valittaa. Hänellä ei ole rahkeita. He ovat niitä moraalirapistuneita jos jotkut. 

Antipatiointini saavat joskus ikäviäkin suuntia. Esimerkiksi olin viimeksi tänään raivoissani. Olin menossa töistä kotiin kun näin matkalla uskonnollisen ihmisen joka teki minulle merkittävän pahoja asioita ja pilasi elämääni enemmän tai vähemmän pysyvästi hyvin voimakkaasti. Antipatiani oli voimakas. Ihminen onneksi ymmärsi että en halua tervehdystä tai anteeksipyyntöä. (Mikään ei riitä korvaamaan, mikään "sori" ei uudelleenkirjoita viimeisintä pariakymmentä vuotta elämästäni.) Ja tästä antipatiasta tulikin mieleeni se, että vaikka usein skismat esitetään siten että ollaan uskonnnollisuus vs. uskonnottomuus -identiteettejen kanssa pelaamassa, niin tosiasiassa usein tilanne on se että ensin uskovaiset tekevät jotain omilleen. Ja vasta tämän  jälkeen siitä uskovaisten välisestä skismasta tulee uskovainen vs. uskontoon antipatioitunut -skisma. Eli juuri kuten itsellänikin kävi.

Näistä asioista ei ole yleisesti ottaen saanut puhua.

En ole kovin hyvin integroitunut mihinkään viiteryhmään. Ja yksi asia joka nykyajan liberaaleissa on itseäni etäännyttänyt on se että he haluavat jotenkin kunnioittaa kulttuureita ikään kuin vain siksi että ne ovat olemassa. Esimerkiksi se krikstinuskoisuus josta itse sain kokemuksia ei ansaitse yhtään mitään kunnioitusta. Mutta tämänlaisia asioita ei ole ollut asiallista sanoa ääneen. ;

Tämä itse asiassa näkyy siinä miten kristinuskon kritiikkiin reagoidaan helposti tunteenomaisella fatwakateusargumentilla. Ei saisi moittia kristinuskoa kun islam on niin kauheampi. Tosiasiassa tässä on takaoletuksena se että kaikki mikä kristillisyydessä liikkuu olisi jotenkin lähtökohtaisesti, odotusarvoisesti ja riskittömästi hyvää ja kaunista.

Nyt valta on näyttänyt monin paikoin murtuneen. Tämä näkyy yksinkertaisesti siitä minkälaisia kirjoja saadaan julkaistua niin että niitä myös aivan julkisesti mainostellaan. Tästä hyvä esimerkki on tiistaina ilmestynyt Aila Ruohon "Pyhät, pahat ja pelokkaat" -kirja joka kertoo kristillisvivahteiseen uskontoskeneemme liittyvistä ongelmista. Jos pahamainen Helsingin Sanomat kertoo kirjasta niin aivan saman tekee kansanomaisempi Iltalehtikin. Tässä tartutaan hyvin moneen yhteisöön.

Sieltä "kristillisyyden laita-alueilta" voidaan ottaa esimerkiksi Jehovan Todistajat. Se, miten heidän parissaan tapahtuu paljon itsemurhia, osittain siksi että heillä ei ole helvettikonseptia tai muuta vastaavaa jossa väärin eläneet eläisivät kuoleman jälkeen.
1: Muut hengelliset väkivaltaliikkeet muuten kieltävät itsemurhankin. Pakottavat elämään yli rajojensa ja vielä askeleen pidemmällekin. Ensin tehdään elämä sietämättömäksi mutta kuollakaan ei saisi. Jehovan Todistajat ovat tässä mielessä silmissäni armeliaampia kuin muut. Ne jotka "suojaavat" itsemurhilta eivät parantamalla elämän laatua vaan estämällä itsensätappamisvaihtoehdon. Miten pitkälle eröiden ihmisen julmuus ja kidutustahto voi mennä? En ole vielä saanut tätä selville. Turmeltuneen uskonnottoman moraalivaisto kun ei kykene ymmärtämään sellaisia tempauksia jotka ovat objektiivisessa moraalissa kylpeville uskonyhteisössään yhteisöllisyyttä kokeville ihmisille normaalia, harmitonta ja jopa toivottavaa.

Tähän voidaan ottaa hyvinkin sitten sitä vastapuolta. "Kotimaan" blogissa kerrottiin Jehovan Todistajista Jehovan Todistajan näköökulmasta. Siinä puhutaan miehestä joka päätyy Jehovan Todistajien kannattajaksi, joskaan ei jäseneksi. Siinä mainitaan että hän on kokenut erikoisia asioita ei-Jehovan Todistajillisessa kontekstissa. Olemme joskus keskustelleet Matin kokemuksista hänen aikaisemmissa uskonnollisissa yhteisöissään. Totesin Matin juttuja kuunneltuani, että ”sinähän saisit aikaan melkoisen kohujutun julkistaessasi kaikki tietosi”, sillä joukossa on varsin julkisiakin henkilöitä. ”Minä en varmasti ryhdy hankkeeseen, jonka tarkoituksena on vain mustamaalata uskonveljiäni”, Matti toteaa. Miehessä on paljon hyvää, ajattelee minun lisäkseni moni muukin." Itse en tiedä onko Matissa hyvää. Mutta aika selvää on että tuossa kohdassa se ei ole ; Haitalliset käytänteet kun tuppaavat olemaan sellaisia että jos niihin ei puutu ja niitä ei kitke, ne jatkuvat. Niitä tekevä yksilö jatkaa toimiaan ja pahimmillaan systeemi on osana instituutiota. (Tai jos ei ole niin muuttuu osaksi sitä kun yksi tuollainen vääränlainen saa joskus valtaa. Jota he muuten tuntuvat aina haluavan.)

Tämänlainen mustamaalaamattomuus koetaan selvästi herrasmiesmäiseksi. Anteeksiantavaisuus, armeliaisuus ja muut vastaavat hyveet värittävät kaiken tämänlaisen pahantekijän suojelutoimen. Tälle kohteliaisuudesta vaikenemiselle vastapoolina on sitten se, että monissa uskonnollisissa yhteyksissä on tapahtunut asioita joita ei ole raportoitu poliiseille koska omaa aatetoveria olisi jotenkin erityisen paha lähteä tuomitsemaan. Ollaan oltu kovin armeliaita niille omien parissa oleville syntisille. Ja sitten tämän herrasmiesmäisyyden vastapainoksi lähdetään helposti mustamaalaamaan niitä ihmisiä jotka näitä kohujuttuja tuovat julkisuuteen. Koska se on herrasmiesmäistä kun siinä puolusteaan uskoa ja uskonyhteisöä. Se kun on aina tärkeämpi kuin esimerkiksi ihmiselämä ; Siitä että herrasmiesmäinen ongelmien maton alle lakaiseminen näkyy globaalissa mittakaavassa itsemurhatilastoissa ei tietenkään viitsitä puhua. Koska se loukkaisi ja vahingoittaisi tärkeämpää asiaa, uskontoa.

Se, että lähinnä läpimätä uskonto tuottaa tämänlaista hedelmää unohtuu helposti prosessissa. Koska vain tämä unohtamalla voidaan oikeuttaa se että uskontoa ylipäätään puolustetaan millään... Koska tärkeintä on muistaa että ne uskonnosta erkaantuneet ja antipatiaa kokevat ovat "militantteja" ja moraaliltaan rappeutuneita. Ovat vaikka eläisivät miten kristillisestikin moitteetonta elämää. ; Joku voisi puhuakin siitä miten joku huomaa rikan eikä ortta. Ja näin voidaankin sanoa niin kauan kuin tämän hetken Suomen ateistiyhteisöistä ja agnostikkokerhoista ei löydy 1:1 samanlaista toimintaa. Sitten voidaan miettiä niitä paljonpuhuttuja yli- ja aliedustuksia. Miettiä mikä kulttuuri on niin barbaarimainen että se pitäisi ajaa maasta pois.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset