Pro potentiaalinen oikein elävä kristitty

Kristityt abortinvastustajat korostavat olevansa pro-life. Elämän puolella. Tässä kohden usein toistuvana väitteenä on se, että heille ihmisarvo on erottamaton ja ääretön ja ehdoton. Tämä absoluuttinen ihmisarvo on jotain jota he pitävät objektiivisen moraalin ytimenä ja myös kristinuskon lahjana länsimaiselle sivistykselle.

Näkemys on erikoinen. Sillä on varsin helppoa huomata, miten aborttikeskustelussa keskusteluun nousevat tietyt Vanhan Testamentin kohdat jotka koskevat sikiön oikeuksia. Tässä mielessä abortinvastustukselle on tietenkin kristillistä perustaa. Mutta tämä on filosofisesti hyvin eri asia kuin "absoluuttinen ihmisarvo". Ja tämä onkin helppoa huomata toisaalla.

Kuitenkin hyvin usein on selvää että tämä on heitto jota ei kovin konsistentisti seurata. Henki on samanlainen kuin ihmisellä joka on ensin selittämässä "All life matters" kun joku moittii sitä että erityisesti mustat tulevat polisien ampumaksi. Mutta jotka sitten iloitsevat kun laittomat maahanmuuttajat palautetaan hengenvaarallisiin oloihin. (Näitä ihmisiä on melko runsaastikin. Itse asiassa MV -lehden itsemurhatapauksien kommentoinnissa itsemurhien yrittämisestä iloittiin kommenteissa aika laajasti. Tämä ei ole kovin pro-life.)

USA:ssa konservatiivikristityt kannattavat melko usein kuolemantuomioita. Ja niiden kohdalla aika moni kristitty kannattaa niitä vaikka on pro-life. Koska elämän arvo ei olekaan heille ehdoton ja absoluuttinen vaan sen voi menettää tietyillä ehdoilla. Tässä mielessä Raamatun komentamat kivityskuolemanrangaistuksetkin edustavat varsin konsistenttia linjaa. Linjaa joka ei pidä elämää absoluuttisena. On ehtoja joilla sen voi menettää. (Minulla ei ole ongelmaa tämän kanssa. Ongelmaa tulee jos tässä yhteydessä esittää että kannattaa elämän arvoa absoluuttisena.)

Voidaan sanoa että ei tämä tähän jää.

Kristityt ovat halukkaita puolustamaan potentiaalista elämää mutta vain hyvin harvoin oikeaa elämää. Abstraktiosta tehdään konkreettista ja konkretia unohtuu. Pro-lifeläisten elämä ja argumentisto onkin reifikaation läpitunkemaa. 

Kristillisyydessä onkin sellaisia hyvin yleisiä linjoja joissa puolustetaan abstraktia asiaa ja tämän edessä ollaan valmiita tuhoamaan aktuaalisia asioita.
1: Esimerkiksi nykyajan kristitty maahanmuuttokriitikko korostaa että hän ei ole rasisti vaan maahanmuuttokriittinen. Kritiikin kohde on yleisesti ottaen islam. Prosessissa otetaan kulttuurinen kehitelmä – kristittykin varmasti on iloisesti sanomassa että Allah ei ole mikään titeteen objektiiviseksi tosiasiaksi todistama Tosi Jumala – on jokin jonka kautta voidaan aivan oikeasti asettaa ihmisiä hengenvaaraan. Pro life ei selvästi koske "laittomia ihmisiä" sanan täydessä mielessä. Tämä näkyy siitä miten Tapio Puolimatka kokee tarpeellisena puhua siitä miten homoavioliitto tuhoaa avoliiton arvostuksen ja johtaa heteroparien perherakenteen murenemiseen ja tämä on relevantti riski jota vastaan pitää taistella. Mutta samanaikaisesti hän on hämmentävän lausunnoton maahanmuuttokeskustelussa. Kaikki elämät ovat absoluuttisia mutta toisten elämien absoluuttisuus on absoluuttisempaa kuin toisten.
2: Toisaalta kristityt haluavat että he elävät kristillisessä valtiossa. Ja siinä asuvia saman maan kansalaisia ei sotatilan tullen kohdeltaisi yhtään sen paremmin. He saavat eläessään kuulla moitteita siitä miten heidän pitäisi puolustaa Suomen kristillistä kulttuuria jolle ovat loisia, vapaamatkuistajia tai turmelijoita. Ja sitten heidän muka jotenkin pitäisi kuolla sotimalla tämän järjestelmän puolesta. Ja tässä yhteydessä valtio ja sukupuoli ovat kiinnostavia. Sitä ei olla sotaa vastaan vaan sitä mieltä että miesten tulisi sotia henkensä selvästi vaarantaen siksi että on kaksi konseptia (1) uskonto ja (2) isänmaa. Tässä yritetään vedota normaaliin omien läheisten puolustamiseen mutta tosiasiassa valtio on täysin inhimillinen abstraktio. Ihmisten pitäisi esimerkiksi suojella maan rajoja. Valtiot ovat kuitenkin kulttuurisia sopimuksia eivätkä ne rajatkaan ole mitään konkreettisia asioita jotka olisivat olemassa ihmisten keinotekoisen sopimusympäristön ulkopuolella. Tässä kohden kristitty osaa kertoa esimerkiksi siitä miten Raamatun "kymmenen käskyn" "älä tapa" ei olekaan mitään pro-lifeä vaan koskee asiatonta tappamista, murhaamista. On hyvin monta kertaa tullut vastaan tilanne jossa kristitty kertoo että sotiminen ei ole ongelma koska sotiminen ei ole tätä asiatonta tappamista, murhaamista. Selvää on että tämä teoria sanoo että sitä ei pidetä elämän arvoa absoluuttisena. Jos sotaan menevä voi kenties selvitä hengissä eikä sotaan lähettäminen ole itsemurha, niin sodassa vastapuolen sotilaiden ampuminen nähdään kuitenkin ei-moraalittomana "ei asiattomana tappamisena". Joka kertoo että elämän arvo ei olekaan absoluuttista vaan ehdollista.

Ja älkää ymmärtäkö minua tässä väärin.

Itse kannatan termejen käyttöä monessakin mielessä ; Ensinnä on olemassa luonnontieteeseen liittyviä ilmiöitä joihin liittyy tietämistä. Episteeminen pohja on hyvä asia käyttää käsitteitä. Toisaalta valtio ja kulttuuri ovat hyviä siinä mielessä että ne ovat käytännöllisiä. Esimerkiksi rahalla on väliä vaikka se on sosiaalinen sopimus. Sosiaalinen sopimus on ihmisten luomaa mutta kätevää.

Mutta selvää on että näitä abstrakteja asioita käytetään tilanteissa joissa ei selvästi puolusteta elämää ehdottomana ja vaalittavana asiana. Ja syy siihen miksi näin tapahtuu niinkin usein ei ole mitenkään yllättävää. ; Argumentaatio löytyy suoraan fundamentalistien raamatuntulkinnoista ; Kun katsotaan vanhan testamentin tulkintaa vastaan tulee se miten Vanhan testamentin puolella Jahve käskee israelilaisia tappamaan kanaanilaiset. Kanaanilaisten raskaana olevien naisten vatsat tuli halkaista esimerkiksi. Tätä käskyä on teologisoitu runsaasti. Ja toistuvana teemana on se että pro-lifeilylle löytyykin kivasti poikkeuksia joka tekee siitä varsin ei-pro-lifen. Esimerkiksi William Lane Craig ja Pat Robertson ja monet muut fundamentalistien kovasti kovasti ja vielä enemmän arvostamat ei-pahat-naturalistit ovat selittäneet sitä miten kanaanilaisten vauvoista olisi tullut vääräoppisia ja osa heistä voisi jopa kostaa vanhempiensa kaltoinkohtelun.Nämä vauvat olisivat siis päätyneet kuoltuaan Helvettiin ja siksi heidän tappamisensa oli asianmukaista.

Tämä tarkoittaakin sitä että eivät he puolusta edes potentiaalista elämää. He puolustavat potentiaalisia kristittyjä. Ja sama heimohenkisyys on tietenkin sinänsä luontevaa että he puolustavat myös aktuaalisia kristittyjä. Mikä on helppoa nähdä nyt kun on ilmestynyt Terho Miettisen ja Raija Pellin "Harhaanjohtajat" -kirja. EI ole vaikeaa löytää kommentteja joissa rikoksiin syyllistyneitä kristittyjä ja heidän henkistä väkivaltaansa harjoittaneita lahkojaan puolustetaan. MIten "niihin ei kuuluttu noista syistä" (mikä lienee triviaalisti totta mutta totta) ja miten tässä on takana lähinnä halu vainota hyviä kristittyjä (mikä on tässä kontekstissa aika triviaalia).

En tiedä mistä ajatus absoluuttisesta ihmiselämän arvosta tulee. Mutta ei se ainakaan fundamentalistien "Raamatuntulkinnoista" selvästi tule. Abortin pro-lifeilun kohdalla ei selitetä hyvistä kansanmurhista. Ne muistetaan vain omassa kontekstissaan, kun pitää suojella "Raamatun" Jumalan moraalisuutta "Pahan ongelma" -kontekstissa. Tämänlainen "unohtelu" kertoo ideologisesta taustasta. Eipä ihme että sellaista halutaan piilotella. Perimmäiset motiivit ja opit kun ovat hyvinkin selviä ; Olen elämäni aikana tavannut monenlaisia fundamentalisteja. Ja rehellisesti sanoen kokemukseni on se, että eivät he minua, elämääni tai maailmankuvaani arvosta tai kunnioita. Heillä on käännytysintoa ja halua keskustella kanssani lähinnä siinä kontekstissa että olen potentiaalinen kristitty. (Ainakin heidän kuvitelmissaan.) Sen sijaan peruskokemukseni on että väärä mielipiteeni tekee minusta väliaikaisesti arvottoman. Tyypin joka elää potentiaalinsa varassa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu