Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Uskontokriittisen kirjan sisällön tulkinnasta

Terho Miettinen ja Raija Pelli ovat kirjoittaneet kirjan "Harhaanjohtajat - Vahvassa uskossa". Se luetteloi ja kuvaa Suomessa tapahtunutta uskontolahkolaista toimintaa. Teos on tässä kohtuu kattava. Sisältö oli siitä kiinnostavaa, että se sisälsi paljonkin sellaista materiaalia joka on tuttu sellaisista teoksista kuin "mitä uusateismi tarkoittaa". Lähteistyskin oli suunnilleen samantasoista. Ihmeparanemisten takana olevat ilmiöt ja vastaavat ovat materiaalia joka on itselleni tuttuja jo skepsis ry:n skientistien kynästä. Kaiken maailman kohusaarnaajien saamat rikostuomiotkin luetteloidaan ja kuvataan tarkemmin ja pitkällisemmin ja tekijöiden rikollisuusteemaa jopa korostavammin kuin mitä olen itse tehnyt.

Pelli ja Miettinen käyttävät hyvin runsaasti nimettömiä lähteitä, he ovat kuulleet asioita lukijalle anonyymiksi jääneiden "hevosten suusta". Teoksessa on myös aika vahvaa moitetta niitä tahoja kohtaan joista nämä "hevoset" kertovat.

Tekoja kuvataan suoraan esimekriksi "julkisuuden hakemiseksi" ja tekojen on nähty tukevan "rikollisia päämääriä". Moitteet kohdistuvat hyvin yhteisökeskeisesti niin että moitetta saavat nimenomaan kokonaiset uskonyhteisöt. Esimerkiksi helluntailaiset. ; Teos ei ole uskontokannanottava. Se ei oikeastaan opeta miten nämä tapahtumat tulee kontekstoida tai lukea. Se jää lukijan kontolle.

Itse asiassa kirja oli sen laatuinen että monet militantiksi uusateismiksi tuomitut teokset ovat olleet sävyltään varovaisempia. Odotinkin että kirja saisi syvää moitetta. Ja kyllä internet onkin sen monin paikoin tuominnut; Teosta pidetään mustamaalauksena ja herjaavana. Sävy on tältä osin itselleni tuttua ja tuovat mieleen kirjassakin mainitun Hannu Lauerman kokemuksen siitä että vaihtoehtohoitajat ja kiihkouskovaiset voivat esimerkiksi puhelinterrorisoida öisillä puhelinsoitoilla niin että on syytä hankkia salainen puhelinnumero - jokin jota Lauerman työssään törmäämät mielenterveysongelmaiset rikollisetkaan eivät ole tehneet.

Mutta yksi taho on suhtautunut niihin hyvin eri tavalla. Nimittäin maltilliset kristityt.

Tämä näkyy itse asiassa jopa kirjan takakannessa on Hannu Niskasen, emerituskenttäpiispan, arviointi; "Usko on lukemattomille ihmisille ilon ja toivon lähde. Ihmisten käsissä kaikki hyvä, uskokin, voi joskus vääristyä. Pahimmillaan seurauksena on hengellistä väkivaltaa, joka vie elämästä ilon ja ajaa epätoivoon. Terho Miettinen ja Raija Pelli muistuttavat, ettei järki ole uskon vastakohta, vaan Jumalan antama lahja arvioitaessa sitä, mikä on tervettä ja mikä sairasta." Minusta tämä on erikoinen tulkinta teoksesta. Se ikään kuin tulkitaan ja sen pääpaino laitetaan johonkin joka ei ole kirjan pääviesti. Tässä mielessä lausunto on hieman hämmentävä. Kirja ei ole teologiaa eikä uskonnollinen tai uskontopoliittinen kannanotto. Se on enemmänkin rikosjournalistinen teos tietyn aihealueen rikollisuudesta.

Tässä kohden on hyvä miettiä sitä miksi reaktio ei ole se, että "militanttia" ja "väärin" tämänlainen toiminta on. Koska skeptikot ja ateistit joutuvat fundamentalisteja moittiessaan käytännössä säännönmukaisesti kuulemaan että tämänlainen on militanttia. Perussävy on sama, eli nähdään että suuri osa uskovaisista ei ole fundamentalisteja. Mutta toinen nähdään "militanttina" ateismina (jopa silloin kun kaltaiseni agnostikko sitä tekee) kun toisen neutraali tulkitaan peräti terveen uskon puolustamiseksi.

Tässä kohden minulla on monia erikin teorioita joista osa on vääriä, osa mahdollisia ja kaikkia en varmasti ole edes keksinyt. (Toivottavasti tähän kohtaan tulee mielipiteenilmaisua. Itseäni ärsyttää kun uskovaiset tuomitsevat ja tulkitsevat mieltäni omien kaavojensa mukaan joten tässä kohden on syytä antaa heille lupa ilmaista oma kantansa asiaan.)

Ensimmäinen teoria koskee yksinkertaisesti kirjoittajien identiteettiä. Kysymys ei ole siitä kuka sanoo ja miten sanoo vaan se kuka sanoo ; 
1: Tässä kohden Raija Pelli on ainakin minulle tuttu lähinnä "Poliisi TV:stä". Tätä kautta hän on tuttu rikosjournalisti jolla on luotettava maine. Ja "hyvän yhteiskuntaa tukevan ihmisen maine". Kun hän sanoo jotakuta rikolliseksi häneen suhtaudutaan eri tavalla kuin minuun vaikka viittaisimme samaan rikostuomioon joka on saatu samassa juridisesti pätevässä tuomioelimessä. Ihmisen maine vaikuttaa tulkintaan oleellisesti ja harva haluaa hyökätä alan ammattijournalistia vastaan samalla tavalla kuin jotain toisenlaista ihmistä vastaan. Ja tämä ero vaikuttaa myös silloin kun asia on teknisesti irrelevantti eli katsotaan niin yksinkertaisia asioita kuin että onko joku saanut tuomion jostain rikoksesta vai ei.
2: Toisaalta Terho Miettinen on semitunnettu nimenomaan ei-ateistina ja ei-uskonnottomana. Kun hän sanoo jotain se helposti tulkitaan joksikin joka "ei vastusta uskontoa" koska hän itse on uskovainen. Jos minä sanon samat asiat niin tulkitana että tämä "vastustaa uskontoa" koska en ole uskovainen. (Asia on väkevämpi jos esimerkiksi otettaisiin joku kielenkäytöltään vähemmän räväkkä hahmo. Omalla kohdallani raivotautinen temperamenttini puhuu omaa kieltään, mutta militanttiussyytteitä tulee hyvinkin maltillisille uskonnottomille hyvinkin pienestä, käytännössä mistä tahansa poikkipuolisesta, sanomisesta.)

Toisaalta ajat voivat olla muuttumassa ja tätä kautta uskovaisetkin ovat oppineet että uskonnottomia on maassamme niin paljon että heitä kaikkia ei vaan voi syyttää militanteiksi ja heitellä heitä vastaan jotain ääriliikkeilykorttia.

On myös hyvä huomata että kenties arviot eivät tule samoilta ihmisiltä. Kenties ateistien touhut eivät kiinnitä maltillisten kristittyjen huomiota eikä asia vaivaa tai kiinnosta heitä mitenkään. Ja he eivät kirjoita arvoita koska heitä ei pyydetä kirjoittamaan niitä. Jos he kirjoittaisivat arvioita, he voisivat olla hyvinkin laimeita. Tämän puolesta puhuu se, että lehdet jotka ovat kirjoittaneet tästä kirjasta ovat saaneet kommenttipalstoilleen tutunoloisia tuomitsevia ja syyttäviä lausuntoja "väkevän uskon miehiltä".

Toisaalta kirjan takakansi on arvio ja nämä eivät ole koskaan satunnaisia;
1: Takakanteen pyydetään kannanottoa ja tällöin sitä on helposti kirjoittamassa jotain asiallisempaa.
2: Ja toisaalta jos arvioon kirjoittaa jotain joka kirjan tekijöistä on tuomitseva olkiukko, se tuskin pääese takakanteen joka on kuitenkin teoksen myynnin kannalta "sen oleellisimpia mainospaikkoja". Samasta syystä elokuvissakaan ei yleensä nähdä niitä arvioijatahoja jotka antavat sille yhden tähden.

Pelli ja Miettinen hallitsevat jonkin kielenkäytänteiden mallin joka on itselleni tuntematon. Eli heillä on herkkätunteisuutta käsitellä vaikeaa aihetta siten että se ei loukkaa uskovaisia. Tätä kautta maltillisetkin uskontokriittiset ateistit pitäisi laittaa jonnekin kirjoituskurssille jotta osaisivat kirjoittaa retorisesti soveliaasti.

TL;DR:

Tämä tilanne ällistytti mieltäni ja haluaisinkin kuulla mikä on kenenkin mielestä uskottavin teoria tälle reagointierolle. En ole esimerkiksi itse saanot koskaan, en miten kuivasti ja lähteistetysti tehdyille jutuillenikaan, vastaavaa palautetta. Tulkinnat kirjoittamisen tavoitteista ovat näissäkin tavallisia ja yhtä "erikoisia induktiivisia, jopa persoonaan käyviä loikkia" sisältäviä kuin emerituskenttäpiispankin. Mutta sisällöltään hyvin päinvastaisia.

Tälle on oltava selitys tai joukko selityksiä. Ja minä kyllä haluaisin oikeasti tietää sen. Ja koska en itse ole uskovainen tai kristitty tai sisällä uskonnollisuudessa niin minun tulkinnat toisten reagoinneista ovat juuri samalla tavalla ärsyttäviä kuin ne tulkinnat joihin minua aina sovitetaan. Tässä noudatankin kristillistä periaatetta ja toimin kuten toivoisin itseäni kohdeltavan. Sen sijaan että olisin normi-itseni eli odottaisin että koska kristittyjen opissa on kultainen sääntö, he noudattaisivat sitä jokaisessa teossaan ja onelinerkommentissaan ja että he siksi ansaitsevat saman mitan jonka tietenkin haluavatkin koska eihän kristitty muuta tee...

Miksi hyvin samanlainen teksti tulkitaan "ateistiseksi" ja tämän kirjan kohdalla tiedostetaan ilmiselvästi että uskontokritiikki ei aina ole "ateistista". Esimerkiksi itse olen agnostikko ja silti omat kirjoitukseni tulkitaan usein kuin ne olisivat "militantteja" ja "ateistisia". Ja sama koskee maltillisiakin kirjoittajia. Mikä on se essenssi joka tekee uskontokritiikistä sellaista että se ei ole "ateistista" ja se saa kristityiltä tukea. Teen tätä ihan sen vuoksi että tästä varmasti saan keinoja joiden jälkeen voin kirjoittaa mielipiteitäni siten että maltillinen uskovainen antaa sille tukea.

Ja tässä erossa kiinnostavinta on että reagointiero tuntuu olevan erityisen vahva maltillisilla uskovaisilla. Vahvasti uskovat tuomitsevat niin Pellin kuin minutkin. Heidän kohdallaan tilannetta tuskin pystyy korvaamaan. Onkin kysyttävä onko maltillisilla kristityilä jokin asenneristiriita jonka vuoksi he eivät välitä sanomisesta vaan sanojasta. Vai onko tässä jokin temppu jota käyttämällä minäkin muutun "asialliseksi uskontokriitikoksi joka ei ole ateismia"...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Juuso Hämäläinen

En tiedä onko tätä aihetta syytä analysoida. Kullakin on omat luulonsa ja uskomuksensa. Kenelläkään ei parempaa tietoa.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Kyllä minua aika vahvasti kiinnostaa että miksi minun elämääni halutaan laajamittaisesti vaikeuttaa pilkkaamalla minua jostain sellaisesta joka jonkun toisen tekemänä nähdään hyveellisenä ja asiallisena.

EN ottanut kantaa onko uskonto mitä tai minkälaista vaan sitä miten saman asian sanomiseen saa niin erilaisia reaktioita. Kyllä tämä minun oman elämän kannalta on relevanttia.

Ja kaikkea pitää minusta analysoida ja miettiä. Ainoastaan epä-älyllisen ihmiesn automaattireaktio on se, että "ei sun mietinnäll ole väliä eikä aihe ole edes pohtimisen arvoinen".

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

On jokseenkin selvää, että uskonnollisissa liikkeissä tapahtuu harhaanjohtamista ja hyväuskoisten ihmisten huijaamista. Hyväuskoisuus toisaalta antaa suojan: eihän anteliaisuus ole väärin, vaikkei hyväksikäyttäjä johtaisikaan rahaa kohteeseen, johon lahjoittaja uskoo rahansa lahjoittavan.

Itse sysään vastuun hyväksikäyttäjästä hyväksikäytettävälle: pitäisi olla selvää, että tilaisuudessa kerättävään kolehtiin tai keräykseen ei pidä antaa muutamaa euroa enempää. Suuremmat lahjoitukset on syytä kanavoida uskottavien ja mieluiten tunnustettujen järjestöjen kautta.

Kirjoitat hämmästellen, miksi kirja tulkitaan maltillisissa kristityissä piireissä asialliseksi uskontokritiikiksi. Minusta kysymys on outo: Jokainen kristitty tunnistaa tilanteen, jossa omaa uskonnollisuuttaan ja luottamustaan on hyväksikäytetty, on voitu tai ainakin olisi voitu hyväksikäyttää. Nokian liikkeen toimijoiden toiminta on ollut kyseenalaista. Täytyy olla joko uskossaan vahva, liki sokea, ettei epäilys hiipisi mieleen.

Kirja ei loukkaa uskoa eikä syyllistä uskovia uskostaan. Se, että kerrot olevasi agnostikko, ei pitäisi kuulua teemaan millään tavoin. Paitsi, jos haluaisit kieltää tai osoittaa vääräksi uskovaiselta uskon tai uskon perusteen. Ja kun et moiseen ryhdy, et uskovaakaan loukkaa.

Ettei menisi sekaisin, itse kuvaan itseäni mieluusti kristityksi agnostikoksi. Eräs täällä kommentoiva agnostikko yritti kieltää tällaisen kuvauksen käyttämisen. Agnostikko ei kuulemma voi olla kristitty. Olen silti.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

"Kirjoitat hämmästellen, miksi kirja tulkitaan maltillisissa kristityissä piireissä asialliseksi uskontokritiikiksi. Minusta kysymys on outo: Jokainen kristitty tunnistaa tilanteen, jossa omaa uskonnollisuuttaan ja luottamustaan on hyväksikäytetty, on voitu tai ainakin olisi voitu hyväksikäyttää. Nokian liikkeen toimijoiden toiminta on ollut kyseenalaista. Täytyy olla joko uskossaan vahva, liki sokea, ettei epäilys hiipisi mieleen."

On se aika sika hämmästyttävää kun miettii miten minun kritiikkeihin on reagoitu (tai jätetty reagoimatta). En ihmetellyt miten kristityt näkevät kritiikin näin. Olen toki ymmärtänyt että uskovaisten tapa ohittaa esilletuomani erilainen reagointitapa on siitä kiinnostava, että siihen vastaamisen sijaan kysymys tupataan viemään jonnekin ihan muualle. Ja tässä luodaan aika erikoinen väite siitä mitä pidän ongelmana. (Joka on siitä kiinnostava että kritiikin tulee osua kohteeseen straw man -argumenttien sijaan.)

Näyttää siltä että moni näkee tekstini tavalla jona en ole sitä tarkoittanut. Mikä voi johtua huonosta viestinnästä. Tai sitten tässä on takana jokin sellainen jonka ymmärtäminen on kristityille hyvin hyvin hyvin vaikeaa ja tätä kautta tekstini on äärimmäisen relevantti.

En lähesty asiaa siten, että ihmettelisin miksi tahot, jotka ilmeisesti ovat ateistisen näkemyksen mukaan samalla puolella (kristittyjä tai sellaisiksi itseään kutsuvia), eivät automaattisesti puolusta toisiaan perusteltua kritiikkiä vastaan.

Sen sijaan ihmettelen miksi ateistien uskontokritiikki nähdään niin helposti militanttina. Ja tämä koskee uskovaisten lausuntoja. Kun katsoo vaikka piispojen ja muiden reaktioita ateismiin, voi huomata että niissä toistuu se, että jos ateisti moittii uskovaisia hyvin samanlaisilla rakenteilla, tämän kritiikin jotenkin automaattisesti nähdään tarkoittavan sitä että moitteen kohteena on koko uskonto. (Erikoinen olkiukko minusta. Ja on suoraan sanoen loukkaavaa että tälläinen perusoletus tehdään.)

Miksi näyttää olevan niin että maltilliset kristityt tulkitsevat asiat aina siten että niihin liitetään kierroksia. Tämä kirja ei esimerkiksi ollut uskonnollinen tai pro-uskonnollinen mutta se tulkitaan joksikin jonka uskova tunnistaa joksikin joka kunnioittaa uskontoa ja vetää tähän erikoisen induktiivisen lisäpäätelmästön. Toisaalta kun ateisti kirjoittaa samanlaista, se tulkitaan "ateistiseksi" ja siihen liitetään ihan erilainen induktiivinen lisäpäätelmä.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

"Kirjoitat hämmästellen, miksi kirja tulkitaan maltillisissa kristityissä piireissä asialliseksi uskontokritiikiksi. Minusta kysymys on outo: Jokainen kristitty tunnistaa tilanteen, jossa omaa uskonnollisuuttaan ja luottamustaan on hyväksikäytetty, on voitu tai ainakin olisi voitu hyväksikäyttää. Nokian liikkeen toimijoiden toiminta on ollut kyseenalaista. Täytyy olla joko uskossaan vahva, liki sokea, ettei epäilys hiipisi mieleen."

On se aika sika hämmästyttävää kun miettii miten minun kritiikkeihin on reagoitu (tai jätetty reagoimatta). En ihmetellyt miten kristityt näkevät kritiikin näin. Olen toki ymmärtänyt että uskovaisten tapa ohittaa esilletuomani erilainen reagointitapa on siitä kiinnostava, että siihen vastaamisen sijaan kysymys tupataan viemään jonnekin ihan muualle. Ja tässä luodaan aika erikoinen väite siitä mitä pidän ongelmana. (Joka on siitä kiinnostava että kritiikin tulee osua kohteeseen straw man -argumenttien sijaan.)

Näyttää siltä että moni näkee tekstini tavalla jona en ole sitä tarkoittanut. Mikä voi johtua huonosta viestinnästä. Tai sitten tässä on takana jokin sellainen jonka ymmärtäminen on kristityille hyvin hyvin hyvin vaikeaa ja tätä kautta tekstini on äärimmäisen relevantti.

En lähesty asiaa siten, että ihmettelisin miksi tahot, jotka ilmeisesti ovat ateistisen näkemyksen mukaan samalla puolella (kristittyjä tai sellaisiksi itseään kutsuvia), eivät automaattisesti puolusta toisiaan perusteltua kritiikkiä vastaan.

Sen sijaan ihmettelen miksi ateistien uskontokritiikki nähdään niin helposti militanttina. Ja tämä koskee uskovaisten lausuntoja. Kun katsoo vaikka piispojen ja muiden reaktioita ateismiin, voi huomata että niissä toistuu se, että jos ateisti moittii uskovaisia hyvin samanlaisilla rakenteilla, tämän kritiikin jotenkin automaattisesti nähdään tarkoittavan sitä että moitteen kohteena on koko uskonto. (Erikoinen olkiukko minusta. Ja on suoraan sanoen loukkaavaa että tälläinen perusoletus tehdään.)

Miksi näyttää olevan niin että maltilliset kristityt tulkitsevat asiat aina siten että niihin liitetään kierroksia. Tämä kirja ei esimerkiksi ollut uskonnollinen tai pro-uskonnollinen mutta se tulkitaan joksikin jonka uskova tunnistaa joksikin joka kunnioittaa uskontoa ja vetää tähän erikoisen induktiivisen lisäpäätelmästön. Toisaalta kun ateisti kirjoittaa samanlaista, se tulkitaan "ateistiseksi" ja siihen liitetään ihan erilainen induktiivinen lisäpäätelmä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Olipa raskas ja sekava blogikirjoitus.

Sorruin tästä blogista annettuun kahteen suositteluun.

P.S. Näitä suosittelijoita kutsun nyt subjektiivisesti " harhaanjohtajiksi".

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Olen tiedostanut että "liian vaikea" on jotain jossa nykyään fiksuus ja analyyttisyys on rikos. Kiitos moitteestanne. Ette ole itsekään kehuttava ihminen. Jos ei kiinnosta, eikä teillä ole argumenttianalyyttistä otetta vaan haluatte esittää pelkän ad hominemin, olkaa hyvä menkää tikahtumaan muualle. Tai älkää tikahtuko, kunhan teette sen muualla.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Blogikirjoitus sai minut kuitenkin kiinnostumaan kyseisestä "uskontokriittisestä kirjasta " niin paljon, että aion lukea sen itsekin.

Kiitos siitä.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren Vastaus kommenttiin #8

Olkaa hyvä. Lukeminen kannattaa aina. Paitsi blogien. Niiden kirjoittaminen on aikamoista ajanhaaskausta myös.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Mielestäni on aivan selvää, että uskonnon sisäinen kritiikki otetaan uskonnon piirissä eri tavalla kuin uskonnon ulkopuolelta tuleva, vaikka ne kuulostaisivat samalta.

Uskonnolliset toimijat voivat arvostella uskonnon epäkohtia, mutta he myös ilmaisevat (tai se on ainakin rivien välissä), että he eivät tuomitse koko uskontoa epäkohtien perusteella.

Ateistin kritiikki todennäköisesti tähtää siihen, että "siinä näette, minkälaista se on...". Ja ellei näin suoraan sanottaisikaan, tässäkin tapauksessa luetaan rivien välistä.

Näin ihminen vain tulkitsee toisen ihmisen lausuman eli ottaa huomioon tämän taustan ja sen mukanaan tuoman asenteen.

Toimituksen poiminnat