Kuinka perustuslaillisten oikeuksien pyytäminen koetaan painostukseksi
Uskonto on yleisesti ottaen vaikea aihe. Se vaatii paljon sosiaalista tasapainoilua. Tästä hyvän esimerkin antaa äitini. Olimme aivan vähän aikaa sitten puhelimessa. Siinä keskustellessaan hän koki tarpeelliseksi nostaa esiin maailmankuvaeromme; Hän kertoi olevansa tyytyväinen siitä, että hän ei ole mitenkään puuttunut "uskonelämääni". (Sana oli mielestäni vähintään hitusen onnahtava, mutta hän käytti sitä.)
Olin aluksi, muutamat ensimmäiset sekunnit, hieman huvittunut tästä huomautuksesta.
Sillä mieleeni tulvehti hänen ensireaktionsa kun hän kuuli kristillisyydestä irtautumisestani (itku ja raivoaminen). Mieleeni tuli sekin, miten olen hänen luona vieraillessaan aivan tavallisesti käynyt kirkossa koska se kuuluu hänen elämäntapaansa. Tämänlaisista asioista ei ikään kuin edes tarvitse keskustella koska lähtökohtana on se, että asia on minulle OK.
Jännittävää tässä on sekin että minun oletetaan joustavan joka kerran – kun viimeksikin niin miksi ei tälläkin kertaa – hengessä. Itse en ole vienyt häntä kertaakaan ateistisiin tilaisuuksiin tai edes miekkailemaan. (Sen sijaan minun kylään tullessani on tehty siten että ensin on sovittu että tulen. Sitten juuri lähtöä ennen on sanottu että en saa kuskata harjoitusmiekkojani mukaan. Ja oletetaan että tämä ei vaikuta sopimukseen. Olen toki silti ottanut ja jos ei olisi kelvannut olisin lähtenyt kotiin. Jokin raja minullakin!)
Samoin olen saanut kuulla kuinka hän on pappinsa kanssa keskustellut vakaumusasioistani ja miten papilla on ollut ties mitä kannanottoja "erämaakausista" joita sitten olen saanut kuulla sekä äidiltäni että puskaradiosta. On selvää että tämänlainen kuultu lausunto kertoo pettymyksestä ja voidaan nähdä epätyytyväisyyden suuntaisena. Jos olisin sosiaalinen ja välittäisin tämänlaisista, se voisi olla raskasta.
Mutta sitten en ollut huvittunut.
Huvittavaa tässä tilanteessa on tietenkin se, että minä näen toteutuneen asiantilan. Mutta en näe sitä mitä on jätetty sanomatta. Äitini taas näkee vaivaa. Asia varmasti kaivelee häntä syvästi. Tässä mielessä hän noudattaa hyvän tavan harmaasävyisiä rajoja. Ja monesti hän ei varmasti edes ymmärrä miten asiat ja niiden toistuvuus koetaan. Koska hän ei ole itse elänyt vastaavassa tilanteessa. Hänen kokemusmaailmassan hän vaan tekee omiaan ja ottaa minut mukaan. Ja toisaalta hän pitää rajansa eikä suostu asioihin jotka ovat hänen omaatuntoaan vastaan. Tässä jää helposti näkemättä että teen joka kerran hieman vaivaa sen kanssa että en toimi hänen kirkkonsa kanssa samalla tavalla kuin hän miekkojeni kanssa.
Tämänlainen ilmapiiri on hankala sosiaalisena. Mutta vielä kummaisammaksi se muuttuu jos puhutaan juridiikasta.
Näin kevätjuhlan aikaan alkaa nousemaan perinteisiä keskusteluja ongelmista. Tänään on puhututtanut se, miten ei-kristittyjä ja/eli ateistien jne. lapsia on käsitelty erikoisella tavalla. "Seinäjoella sijaitsevasta Hyllykallion koulusta tehty kantelu on poikkeuksellinen, sillä se pitää sisällään ennätysmäärän kohtia, joihin on puututtu."
Joulujuhlissa on kristillistä sisältöä, ateistienkin lapsille on jaettu "Raamattuja" lupaa kysymättä, ruokarukouksiin ovat osallistuneet kaikki riippumatta siitä mikä on vanhempien kanta asiaan. "Kantelun mukaan koulussa rukoillaan opettajan johdolla ennen ruokailua. Virsivisan vapaaehtoisuudesta ei tullut tietoa koteihin, ja kaikki lapset opettelevat virsiä kanttorin johdolla. Oppilaille on jaettu Uudet testamentit. Leirikoulu on järjestetty yhdessä seurakunnan kanssa, ja joulujuhlissa on luettu jouluevankeliumi ja laulettu useita kristillisiä joululauluja. Musiikin tunnilla on laulettu silloin tällöin virsiä, ja myös uskonnotonta oppilasta on kehotettu laulamaan."
Tämä ei tietenkään ole mitään uutta Seinäjoen alueella, kuten Mikko Muilun haastattelusta voi saada irti. Kiinnostavaa on huomata miten hänen kantansa on se mikä se usein on. Kysymys ei ole uskonnon kieltämisestä koulussa vaan jostain ihan muusta. "Jos olisi hyvä vaihtoehto joulukirkolle, lapsemme osallistuisi siihen toimintaan. Muilun mielestä esimerkiksi museot voisivat olla hyvä vaihtoehto. Isä ei halua kieltää uskontoja tai niiden opetusta. Hänen mielestään uskonnollinen kasvatus ei kuitenkaan kuulu kouluihin."
Tässä kohden kysymys on Uskonnonvapauslain 11§. Joka kuuluu perustuslakiin. Toisin sanoen se on yksi vahvimmista laeista ja oleellisimmiksi nähdyistä oikeuksista. "Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen." Tässä kohden kanta toki näyttää yleisesti ottaen siltä että "jokainen" ei tarkoita lapsia. Lapsen oikeudet delegoidaan hänen vanhemmilleen. Kristittyjen kohdalla. Kuitenkin jos vanhemmat ovat ateisteja, kristityt kokevat että olisi "pikkumaista" vaatia perustuslaillisia oikeuksiaan. Ja siksi asioita tulisi vaan saada tehdä. (Haluaisin nähdä heidät itsensä pakkolaulamassa islamistisia lauluja jatkuvasti. 100% ateistien kieltäymyslupaa moittivista kristityistä vanhemmista ei suostuisi laulamaan mukana islamilaisia lauluja.)
On kuitenkin hyvä huomata pahastumiset. Monet uskovaiset ovat kokeneet valituksen syvästi loukkaavana. Tämä nähdään painostuksena. Tästä asiallisinta linjaa edustaa Seinäjoen seurakunnan kappalainen ja Aito Avioliitto -aktivisti Tapio Hirvilammi. Hän sanonut asiasta antamani linkin kommenteissa. "Olen surullinen, että tällä paikkakunnalla on koteja, joista nousee julkisuuteen niin kammottavia ajatuksia, että on päädytty kantelemaan kristinuskon esilläpitämisestä koulussa. Toivon, että opettajat eivät väsy, uuvu tai ryhdy pelkäämään uskonnottomat ry:n nimettömänä julkaistussa painostuksessa."
Hänen näkökulmansa on siis se, että hän sekoittaa toisiinsa (1) kristittyjen harrastaman kristinuskon esilläolon samaksi kuin (2) se että pakotetaan kaikki osallistumaan kristilliseen toimintaan. Toisin sanoen jos jälkimmäistä ei saa tehdä niin sitten se tarkoittaisi samaa kuin ensimmäinen. Mielestäni asia voi olla tuolla tavalla vain jos käsiteltävä uskonto/suuntaus on hyvin tyrkyttävä ja teokraattinen, sellainen jossa vääräuskoisten pakottaminen kuuluisi jotenkin niin oleellisesti doktriiniin että ilman tämänlaista pakkokäännytysasennetta uskovainen ei edustaisi tätä uskontoa/suuntausta.
Tämänlaiset ihmiset eivät halua nähdä vaivaa. He elävät kulttuurissa ja kokevat omistavansa sen. (Mikä ei ole mitenkään erikoinen tilanne.) Kun itse ei olla koskaan suostuttu toimimaan itselle epämiellyttävällä tavalla tälläisissä asioissa, ei välttämättä tiedosteta miten eriuskoisten toimintaan mukanaoleminen ei ole välttämättä kovinkaan miellyttävää. (Etenkään kun se tapahtuu aina samaan suuntaan.) He eivät suostu tekemään mitään omaatuntoaan vastaan – itse asiassa aivan tavallisesti haluavat tyystin kieltää sellaisia – ja haluavat silti että kaikki osallistuvat niihin asioihin joista he pitävät.
Netti on tässä ollut vieläkin pelottavampi. Vihaiset ja pahastuneet pohjanmaalaiset, jotka näkevät ateismin liberaalin monikultturismin valtionpetturuutena, ovat tarttuneet erityisen hanakasti nimettömyysasiaan. Heistä kantelu tulisi aina tehdä nimellä. He ovat kiinnostuneita persoonasta ja asuinpaikasta sellaisella asenteella, että ne itsessään ovat hyvä syy siihen että kanteluita on nimenomaan asiallista hoitaa myös nimettömänä. Ihan siksi että seuraukset perustuslaillisen oikeuksiensa vaatimisesta lakitupateitse voi johtaa "keskusteluihin". Joissa saattaa Pohjalaisen temperamentin puolesta olla äänessä muukin kuin kieli. Heidän ongelmansa ei enää ollut ignorantti vihjeetön laiskuus jossa ei haluta nähdä vaivaa toisen asemaan menemiseen ja sen perustuslakiin peilaamiseen asti. Heidän ongelmansa on se, että tätä vaivaa halutaisiin nähdä enemmänkin. Koska he haluavat ns. ilmaista sananvastuun seurauksia kanssaan erimielisille.
Silmään pisti kantelu joulujuhlan kristillisestä sisällöstä. Oletan joulujuhlan järjestetyn nimenomaan vapahtajan Jeesuksen Kristuksen syntymän juhlistamiseksi, miten se tehtäisiin uskonnottomasti? Toki asia on ongelmallinen mikäli osallistuminen on ollut pakollista. Sinänsä olen itse sitä mieltä, että kaikesta uskonnonharjoittamisesta voitaisiin mielellään luopua koulussa.
Ilmoita asiaton viesti
Tampereella useimmat koulut järjestävät juhlat siten, että juhlien alussa esitetään tonttuleikkejä yms. muuta uskonnotonta, joulukuvaelma ja Enkeli taivaan-laulu vasta juhlien lopussa.
Kaikki voivat osallistua, ja uskonnotomat voivat poistua kun uskonnollinen sisältö alkaa.
Minä itse olen paha pakana ja ateisti, mutta sydämmeni sykähtää aina, kun kuulen pienten lasten laulavan Enkeli taivaan-laulua. Jollakin tavalla en osaa kyseistä laulua kovin paatoksellisena pitää, vaikka selvästi kristillinen onkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä minulla mielikuvitus riittää ainakin pakanallisen joulujuhlan menoja kuvittelemaan. Kysymykseni koski vapahtajan syntymän juhlistamista uskonnottomasti, jonka oletin siis juhlan järjestämisen syyksi. Siihen ei mielikuvitukseni riittänyt. Samalla tavalla minun on vaikea kuvitella hannukan tai ramadanin juhlistamista uskonnottomasti.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän talvipäivänseisausta ole juhlittu pidempään kuin Jeesuksen syntymää. Suomalainen joulu on täynnä pakanallisuuteen liittyviä perinteitä, kinkusta lähtien.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän minä juuri kirjoitin?!
Minusta blogin kuvauksesta oli ymmärrettävissä, ettei kyseessä ollut talvipäivän seisauksen juhlistaminen. Lähempänä rannikkoa pakanalliset valomenot usein nostetaankin varsin näkyvään osaan.
Ilmoita asiaton viesti