*

Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Hyvä, uudelleensyntyneille kristityille kelpaava, ateisti

  • Jouko Piho kertoo minkälainen ateisti ei edusta pelottavaa moraalikatoa ja perhearvojen tuhoutumista.
    Jouko Piho kertoo minkälainen ateisti ei edusta pelottavaa moraalikatoa ja perhearvojen tuhoutumista.

Olen tiedostanut eläväni maailmassa jossa ateismi koetaan ongelmana. Ja maailmassa jossa ei tarvitse edes olla ateisti jotta leimautuisi sellaiseksi. Tässä ilmapiirissä ateisti tai uskonnottomaksi identifioitu, igteisti, agnostikko, maallistunut ignorantti, satanisti ja monet muut vastaavat niputetaan näpsäkkäästi yhteen ryhmään. Ryhmään joka on ongelmallinen moraalille. Josta seuraa arvotyhjiö. Erityisesti nähdään että hedonistinen "ateisti" uhkaa romuttaa perhearvot. Ateismi johtaa nihilismiin.

Tätä kautta ateistit ovat ongelma. Ongelma joka on siitä hauska että jopa evankelis-luterilaisen kirkon puolelta tulee liberaaleja pastoreita kertomaan että ateisteihin ei voi liittyä syrjintää kun ateistit pääsevät politiikkaankin hyville sijoille. (Jostain syystä he välttävät tässä yli- ja aliedustuksista puhumista. Se, että on olemassa edes yksi tämänlainen esimerkki riittää jostain syystä heille.)

Tässä maailmassa olen tiedostanut että olen ihmisryhmää joka edustaa aina riskiä. Olen tiedostanut että helpoin tapa jolla saa itsensä kutsuttua "fiksuksi ateistiksi" on se, että tekee massamurhan ; Esimerkiksi Jokelan kouluampumiset suorittanut Pekka-Eric Auvinena sai nopeasti maineen henkilönä joka kristittyjen puheissa vei ateismin johdonmukaiseen johtopäätökseensä. ; Itse en ole saanut vastaavia kehuja. Mutta tiedän että jos olisin kouluampuja, joka olisi vouhkannut tästä asiasta etukäteen, olisin tietenkin esimerkki siitä mitä tarkoittaa olla järkevä ja älyllinen uskonnoton. Olen ymmärtänyt miten peli toimii enkä ole odottanut herrasmiesmäisyyttä vastapuolesta. Pettymyksiä odotuksissa epäonnistumisesta ei ole tullut.

Nyt kuitenkin sitten törmäsin siitä mielenkiintoiseen asiaan että se vaatii selvästi parempaa tarkastelua ; Törmäsin nimittäin siihen että uudelleensyntynyt kristitty kehui ateistia älykkäänä ilman tämänlaista surmakonseptia. Jouko Piho otti kantaa Jussi Halla-ahon valintaan. Tästä on viestin ohessa ruudunkaappaus. Profeettana ja innokkaana miehenä tunnetuksi tullut ilmeisen harras kristitty Jouko Piho nimitti Halla-ahoa huippuälykkääksi.

Tämä asia ei ole sitä mitä Halla-aho on mielestäni. Minusta perussuomalaiset saavat valita sellaisen johtajan kuin haluavat. Aivan kuten muut puolueet saavat sitten päättää miten reagoivat ja suhtautuvat tähän valintaan. Itselläni on tähän lähinnä sellaista sanottavaa, että on hämmentävää minkälainen ateisti näyttää kelpaavan erityisen monille kristityille.

Olen näetsen saanut omakohtaista kritiikkiä kauheista moraalinrappeuma-arvoistani. Ateismi kuulemma tuhoaa etiikan ja yhteiskunnan vakauden ja perhearvot kaatuvat kun perheiden määrää haluaa lisätä jollain homoavioliittomeiningeillä. Tämä on jotain joka on yhdistänyt sellaiset tyypit  kuin Tapio Puolimatka Aidon Avioliiton Sarah Rizzo. Ja toisaalta sitten tähän ovat tarttuneet myös keveämpää linjaa edustavat veikot kuten Martti Muukkonen ja Daniel Malinen. Kun entisten blogikirjoitusteni kommenttiosiota lueskelee voi huomata että siellä kristittyjen näkemykset koostuvat juuri siitä että heillä on ollut kova tarve olla huolissaan moraalirappioistani tai siitä miten olen ilmeisesti jollain tavalla erityisen huono uskonnoton. Kritiikki ja moite kattaa.

Halla-aho kelpaa.

Tämä on kiinnostavaa koska oma elämäntapani noudattaa varmasti Jeesus Kristuksen seuraajien perhearvodogmeja paremmin ja tarkemmin kuin Halla-aho. Jonka kohdalla on esimerkiksi huomattava, että hänellä on mm. avioliiton ulkopuolinen lapsi. Tässä mielessä Halla-ahoa arvostetaan vaikka hän edustaa elintavoillaan ateisteihin usein liitettyjä kova-arvoisuuden ja hedonismin ja perhearvojen romahtamisen peikkoja paremmin kuin esimerkiksi itse olen kyennyt ikinä. ; Minä olen kuitenkin epäeettinen ja riski. Halla-aho on nerokas ja jokin joka on hyväksi yhteiskunnalle.

Tässä kohden itse huomautan että Halla-ahon avioliiton ulkopuolinen lapsi on itselleni herttisen yhdentekevä seikka ; Näen että Halla-aho on aina esiintynyt sen verran avoimesti niljakkaana että hänen kohdallaan tämänlainen paljastus ei ole mikään nolo identiteetin rikkova juttu. Timo Soinin kohdalla samantyylinen olisi ollut tässä mielessä paljastavampaa ja katastrofaalisempaa että hän esiintyy hyvänä katolisena. Näin ollen hänen kohdallaan vastaava paljastus olisu paljastanut kaksinaamaisuutta. Halla-aho ei tämänlaisia moralismihurskastelevia suojakilpiä käytä. Kysymys ei ole siitä mitä minä pidän tärkeänä. Kysymys on siitä että luulisi että moraalista ja sen kadosta niin kovin huolissaan olevat kristityt jotka muuten pitävät niin kovaa numeroa "geneettisesti orvoista ja muutenkin isättömistä lapsista" olisivat kovasti välittämässä näistä asioista.

on mielenkiintoista huomata miten "epäeettinen ateisti" ja "fiksu ateisti" ovat konsepteja joiden voisi luulla menevän kristillisiä arvoja kannattavien mielissä juuri toisin päin kuin ne menevät.

Toki olen tietoinen että epäeettisyys ja fiksuus eivät ole toisiaan poissulkevia. Mutta nämä arvioinnit sanotaan ääneen aina tietyin päin joten tällä asialla ei ole merkitystä käytännön tasolla. Niitä käytetään kuin ne olisivat toisensa poissulkevia; On esimerkiksi selvää että itse en saa tämänlaisia arvioita kuin korkeintaan "vasta-argumenteiksi" tämän blogauksen kommentointikenttään. Tämän henkisen pulppuilun ulkopuolelle asia ei mene. Sillä olen monille "poliittinen vihollinen". Ja sellaisia ei kehuta. ; Jos avoimesti fantasioisin homoseksuaalien ampumisella, olisi tilanne luonnollisesti aivan toinen. Silloin saisin ihmisten arvostuksen.

Tässä kohden onkin melko selvää että kun kristityt kauhistelevat ateistejen arvotyhjiötä ja moraalikatoa ei kysymys oikeasti ole lasten parhaasta tai perhearvoista. Nämä sanat ovat merkityksettömiä. Tärkeällä sijalla on puolenotto sen hetken merkittävissä ideologiamittelöissä. Ja tällä hetkellä tärkeää ei ole lasten hyvä kohtelu vaan se asettuuko liberaalien vai konservatiivien puolelle. ; Jos puolustat poliittisesti oikeaa väriä saat anteeksi mitä tahansa. Viat ja synnit ovat relevantteja vain jos niillä voidaan mustamaalata vihollista. Jos tämä ei päde, aivan samoja ja pienempiäkin rikkeitä kutsutaan "mitättömiksi" ja "pieniksi" ja "elämään kuuluviksi". Ei siksi mitä ne ovat sisällöllisesti vaan sitä kautta mitä ideologiaa niiden harrastaja itse yksilönä edustaa.

Koska henki on tämä, on selvää että kun kristitty puhuu moraalista hän ei puhu moraalista vaan poliittisesta vallasta. Tämä paljastus on poliittisen yleisön kohdalla sama kuin mitä avion ulkopuolinen lapsi olisi ollut paljastuksena Timo Soinille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Et mainitse sanaa regimentti. Se voisi olla avainsana, muodossa maallinen regimentti.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Toki on useitakin yhteiskuntatieteellisiä ja filosofisia konsepteja joita en maininnut. Olen elänyt käsityksessä jossa ainoastaan relevantteja konsepteja jotka todella toimivat selityksenä olisi hyvä käyttää.

Ja nähdäkseni "maallinen regimentti" on tässä kohden jotain jota saattaa odottaa relevantiksi tässä kohden vain kaksoisstandardeissaan elävältä karismaatikkofundielta; Sellaiselta joka ei mieti suurempaa kokonaiskuvaa.

Halla-aho on poliittisena toimijana toki maallisen regimentin edustaja. Homojen avioliittolaki on maallista regimenttiä. Yksityiselämät, kuten vieraissakäyminen, ovat hengen regimenttiä.

Teoria vaatisi, ollakseen missään määrin järkevä, sen että kristityt eivät valittaisi poliittisesta "liberalismista" etiikka-arvotyhjiöpohjalta, ainakaan sen jälkeen jos laki on "liberaalien" puolella. Ei näy mitään sellaista että yksityiselämä ja poliittinen puoli ja arvokeskustelu olisi jotain jossa kritiikki katoaisi näkökulman mukana. Ei. Se on niin että jos olet liberaali, kristillinen konservatiivi nousee vastustamaan sinua. Ja sotkee mielellään prosessissa yleisen ja yksityisen. Ei ole elämänaluetta jossa sinun päällesi ei heitettäisi mutaa. Näin on käytäntö. Ja se että olisi jokin jota kautta muka saisi suojan kun olisi "maallista regimenttiä" on jotain jonka sanominen kertoo lähinnä siitä että et ol kokeillut uskonnottoman elämää tai ainakaan muista mitään siihen liittyviä asioita jos oletkin.

Ei. Sinua vastustetaan yksityishenkilönä, poliittisessa mielipiteessä jne. sen mukaan mitä puolta edustat. "Maallinen regimentti" on näin ollen argumentti jota toki voidaan soveltaa joskus. Mutta sillä ei ole väliä koska sitä ei sovelleta reilusti niin että kaikilla olisi samat ehdot. Ainut pysyvä ehto näyttää olevan se, että "väärää mieltä oleva voi olla vain väärässä ja ainut mainitsemisen arvoinen asia heille" on se että sanoo miten he ovat väärässä.

Hyvä yritys. Huono teoria. En ymmärrä miksi minun jotenkin tulisi "mainita" jokin teoria jota pidän hyvin hyvin huonona ja asenteellisena. Koska teillä on jokin hieno valta päättää minun puolestani mikä on ja ei ole relevanttia?

Maijaliisa Hiekkanen

Kommenttia Tuomo Gren

VIITTEET:
1) Kirjoituksesi otsikko: Hyvä, uudelleensyntyneille kristityille kelpaava, ateisti
2) Seuraavat siteeraukset em. kirjoituksesta.

"Törmäsin nimittäin siihen että uudelleensyntynyt kristitty kehui ateistia älykkäänä ilman tämänlaista surmakonseptia. Jouko Piho otti kantaa Jussi Halla-ahon valintaan. Tästä on viestin ohessa ruudunkaappaus. Profeettana ja innokkaana miehenä tunnetuksi tullut ilmeisen harras kristitty Jouko Piho nimitti Halla-ahoa huippuälykkääksi."

"Itselläni on tähän lähinnä sellaista sanottavaa, että on hämmentävää minkälainen ateisti näyttää kelpaavan erityisen monille kristityille. "

Kommenttia: OIKAISUA . .

Jospa Te arvoisa Tuomo Gren sallitte hiukan täsmennystä, palautusta, suhteellisutta?

Jouko Piho ei edusta kristittyjä! Yleensä, eikä edes laajasti! Hän on pitkään edustanut lähinnä itseään ja omia visioitaan ja skenaarioitaan. Uutisissa on tannoin näkynyt ehdokkuutta eri puolueisiin, ja jopa oman puolueen hankkeeseen? Jossakin netissä J.P. huutelee maahan Vahvaa Johtajaa?

Eli? Ei ole todenmukaista kirjoittaa näin: (2)

"...että on hämmentävää minkälainen ateisti näyttää kelpaavan erityisen monille kristityille. "

Keitä ovat ne "erityisen monet kristityt"? Olisko kertoa tilastoa, todisteita? Lähteitä?

YKSI tyyppi ei minkään matematiikan mukaan ole yhä kuin "erityisen monet kristityt."

Mitä tulee J.P:n "profeetan" rooliin, sitä useimmat kristityt eivät ole koskaan allekirjoittaneet!

Joten, jos sopii tämä julkinen oikaisu ja faktojen tasolle palauttava kommentti? Kiitos.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset