*

Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Mikä uskonnossa hävettää?

Hanna Kivisalo kirjoitti vieraskolumnin "Seinäjoen Sanomiin". Hän toivotti siinä "hyvästit uskontohäpeälle". Hän kertoi siitä miten hän on arastellut uskovaisuutensa tunnustamista .. "painoin pään ja yritin näyttää huomaamattomalta. En uskaltanut sanoa mitään, koska olisin saattanut leimautua uskonnolliseksi ihmiseksi, tai mikä pahinta, vakaumukselliseksi kristityksi. Sellaista stigmaa ei kukaan älykköpiireissä viihtyvä hanki Herran Vuonna 2017."

Tämä on teksti joka noudattaa uskovaisten yleistä vainotuksi tulemisen narraatiota. Sen sijaintipaikka - Pohjanmaa - ei ole uskottavin uskonnon halveksuttamisen kohde. Toisaalta ei tuollaista oikeasti julkaistaisikaan sellaisessa paikassa jossa on paljon maallikkoja. Koska olipa todellisuus miten tahansa niin (1) se vastustaisi alueen paikallista henkeä ja se ei menisi läpi lukijoihin ja (2) jos sosiaalinen paine ja sensurointihalu ovat todellisia on pääsy mediaan vaikeutunutta.

Huomattavaa on myös se, että Kivisalon kirjoitus on kuitenkin myös parempi kuin keskivertoinen vastaava. Sen takia että hän ei korosta näkemystä sananvapauskysymyksenä. Hän ei esitä että jos esittää mielipiteen uskonnosta ja tätä seuraa arvostelevaa mielipiteenilmaisua, että tämä olisi sensuuria. Se, että joku saa sanoa suoraan mielipiteensä uskonnosta ja toinen saa sanoa siihen ilkeitä asioita olisi itse asiassa sananvapauden toteutumista. Sen sijaan hän haki arvostusta. Hän rinnastikin uskovaiset homoseksuaaleihin. "Vaikuttaa siltä, että sitä mukaan, kun seksuaalivähemmistöjä marssitetaan ulos kaapista, toisesta ovesta työnnetään uutta väkeä sisään. En tarkoita sitä, että seksuaalivähemmistöjen pitäisi palata takaisin häpeäjän paikalle, vaan lähinnä haluaisin kyseenalaistaa kaapin tarpeellisuuden ylipäätään."

Toisaalta tekstissä on vilpitön sävy joka alleviivaa sitä miten uskovainen kokee asiat. Hän ei esittänyt että oikeasti hänen kaveripiirissään olisi mitään vainoamiskampanjoita. Useinhan esitetään varsin erikoisesti että olisi jokin laaja kristittyjen vaino kyseessä. Kuitenkaan näyttöjä tästä vainosta ei ole läheskään samaa vertaa mitä on 1990 -luvulla Suomessa velloneesta saatanapaniikista jossa esimerkiksi roolipelaajia vainottiin kristillisten toimesta. Ja tämän merkitystä kristityt haluavat jostain syystä noin yleisesti vähätellä. Relevantin vainon täytyy olla laajempaa ja häijympää, avoimempaa ja paremmin dokumentoitua. (Simple as that.)

Toki tämä teksti vaikuttaa vähän samalta kuin minun mielipiteet naisasioista lukion ensimmäisillä luokilla. Ajattelin että tytöt eivät pidä nörttimäisistä pojista. Tein päätelmän siksi että minua nolotti kysyä heitä treffeille enkä koskaan käynyt sellaisilla. Sitten kun perusluonteeni romahti mielenterveyteni muota ja tilaa alkoi rakentumaan nykyiselle "persoonalleni" opin että tosiasiassa naiset antavat rukkasia nörttimäiseltä vaikuttaville raivohulluillekin varsin ystävällisesti. Eivät siten kun olin pelännyt. "Koko ikäni olen hävennyt ja varonut" ei ole kovin vakuuttava ilman konkreettisia seurauskertomuksia. Minusta tappouhkaus on hyvä nollataso. Jos sellaisia ei ole tullut, tuskin olet kohdannut mitään vainoakaan. Joku vaan on ollut ärhäkästi ja epämiellyttävällä asenteella erimielinen. Tämä taas kuuluu siihen vapauteen. Olemme kaikki jossain määrin vastenmielisiä ihmisiä. (Osa on toki laillani keskivertoa vastenmielisempiä.) Se, että emme tapa toisiamme tästä huolimatta on sitä sietämistä ja suvaitsemista. (Ja joskus se voi olla voimainponnistus joka kannattaa yleensä kuitenkin tehdä. Elinikäinen vankilatuomio ei välttämättä aina ole hinta jonka maksaminen todella olisi itselle teon arvoinen kompensaatio, saati että jäisi vaihdossa voitolle.)

Olen itse asiassa monellakin tavalla samaa mieltä Kivisalon kanssa.

Pääviestinäni on esimerkiksi se, että en ole sekulaari. Mielestäni kouluihin esimerkiksi saisi tuoda vaikka kristilliset rukoustilaisuudet joka ikiseksi välitunniksi kunhan (1) ateistien lapsilla ei olisi velvollisuutta tai sosiaalista painostusta mennä niihin kertaakaan (2) minä en rahoita tätä prosessia verorahojen kautta. Jos kristilliset rahoittavat tämän toiminnan keskenään, niin en valita. Samoin en halua estää katusaarnaajia.

Toisaalta kuitenkin Kivisalon tekstin ongelmana on sama mikä monessa muussakin asiassa on. Uskonto - ja toisaalta myös homoseksuaalisuus - esitetään isoina konsepteina joiden sisälle ei nähdä variaatioita. Ja tämän ymmärtäminen on taas nähdäkseni oleellisen relevanttia kun mietitään nimenomaan uskontoa.

Ja erityisesti sitä "dissattua uskontoa" jolle minäkin naureskelen. Ja jota muuten löytyy käsitysteni mukaan myös Pohjanmaalta. Käsitykseni saattavat toki olla vääriä. Sukuni on pohjalaista perua vain isän äidin puolelta. Isän isä taas on karjalan pakolaisia. Äitini puoli taas on sitten savolaista ja karjalaista perustaa. Pohjalainen asenne on minulle tutuhko. Olen muun muassa työskennellyt Pohjanmaalla hevostilan renkinä puolisen vuotta. Väittäisin että tämä antoi minulle vähintään pinnallisen kokemuksen ja näkemyksen alueesta ja sen asenteistoista. Ja näihin kokemuksiin liittyy kontrasti - eniten julkista uskontoa ja uskonnon käyttämistä vallassa ja toisaalta isoin valitus siitä vainotuksi tulemisesta ja siitä miten nämä kaksi mielipidettä tuntuvat korreloivan uskovaisten päissä. 

En tiedä mitä nämä ihmiset tekisivät jos heille olisi tehty ateismin nimessä neljäsosa siitä mitä minulle on tehty kristillisyyden nimissä. Ja jota on pidetty "normaalina" ja "asiaankuuluvana" tässä kontekstissa. He luultavasti huutaisivat marttyyrikorttia. Ja olisivat vihaisia. Tässä toki olisi sellainen jännä elementti että nähdäkseni tämä huutaminen olisi ansaittua. Olen huvittunut kun kristitty valittaa nolouden kokemuksia vaikka tosiasiassa hän ei ole mielipiteenilmaisunsa vuoksi saanut yhtään tappouhkausta tai yritystä savustaa häneltä työpaikka. Minulle nämä molemmat - ja paljon pahempaakin - on ehtinyt tapahtumaan. Asiaa ei auta se, että kun tämä tehtiin minulle olin nuori. Aikuisena olisi ollut parempi puolustaa itseään.

Ja tämä siinä tavallaan on ongelmana.

Kun uskovainen esittää uskonnollisen mielipiteen, hän ei juuri koskaan vain esitä uskonnollista mielipidettä. Tässä mukaan tulee uskonnollisuuden ilmenemiseen liittynyt muutos. Tähän voisi liittää kirjoituksen joka tavallaan selittää siitä minkälaisen asenteen kohtaaminen tuottaa uskovaisissa uskontohäpeää. ; Siinä uskonnollisuuteen liittyviä asenteita verrataan varsin asenteellisesti psykopaattejen vastaaviin. Tämä on tietenkin sellainen mielipide jota ei halua kuulla kun tulee kertomaan Jeesus-pelastuksesta. Ja joka on toisaalta sellainen mielipide että jos sitä ei saa sanoa ääneen niin onhan se sensuuria ja ylenmääräistä korrektiutta.

Tekstistä esille nostamani ydin ei kuitenkaan ole tämä psykopatiavertaus vaan muistutus siitä miten fundamentalismin asian käsittelyssä on tapahtunut aika isoja muutoksia. Sana on kenties ikuinen ja muuttumaton (ei ole) mutta sen ilmituonnissa on joka tapauksessa tapahtunut muotivirtauksia. Se mitä käsitellään ja mitä tehdään on jotain jossa on muoti-ilmiöitä. ; Siinä viitattiin siihen miten seksuaalivallankumouksen vastutsamiseen liittyvät ilmiöt muuttivat näkökulmaa. Tony Campolo kertoo miten aborttikeskustelu ja homojen avioliiton vastustaminen johti siihen että uskonnollisuudesta puhuttaessa teologia jäi taka-alalle ja fundamentalisteista - ja "Evankeelisesta Kristillisyydestä" joka on käytännössä lähes sama asia - tuli elämäntapakontrollin harjoittajia.

Kun katsomme uskontoa - myös täällä Uudessa Suomessa - on selvää että uskontoa ei käydä suinkaan analysoimalla Raamattua sen alkukielellä. Dogmatiikka loistaa poissaolollaan. Sen sijaan homojen vastustaminen ja muut vastaavat poliittiset asiat ovat keskiössä. Näissä yleensä ei ole se että kristitty haluaa itse tehdä jotain jota häntä kielletään. Sen sijaan hän haluaa että jokin ihmisryhmä ei tee jotain asiaa. Tämä tekee heistä toisten elämään poliittisen vallan kautta tunkevaa.

Tässä kohden voisinkin viitata lapsuutensa USA:n uskonnollisissa kouluissa kouluaan käyneen kokemuksia ja näkemyksiä. Hän oli kuullut siitä miten uskovaisissa piireissä oli nähty joukko-oppiin liittyvät asiat pahuudeksi. Esillä oli esimerkiksi matematiikankirjoja jotka nojasivat viehättävään varmaan ja traditionaaliseen matematiikkaan jota ei oltu rasitettu joukko-opilla. Tässä yhteydessä hän viittasi myös pieneen mutta erikoiseen ilmiöön jossa Cantorin äärettömyyttä koskevia matemaattisia todistuksia epäillään uskonnollisin syin. Cantorhan osoitti että äärettömyyksiä on useita eri suuruisia. Ja tämä kohtaa vastustusta koska "There is only one infinity, and that is God." Tämä ei toki ole fundamentalistien parissa erityisen suosittua. Mutta siitä huolimatta se sopi hyvin yleiseen narraatioon jolla uskonnoissa käsitellään heidän itsensä kanssa erimielisiä. Ja kohdellaan riippumatta siitä onko näkemys sosiaalinen vai tieteellinen.

Kristillisessä kulttuurissa on noussut muotiin dogmatiikan vaihto sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen hyvin tietynlaisella tavalla. Kristityssä kulttuurissa kaikenlaiset asiat haiskahtavat "modernismilta", "postmodernilta", "naturalismilta" tai muulta vastaavalta. Näissä ytimessä on se että jos jokin asia on kristillisen mukaista se todistaa kristillisyydestä. Mutta erimielinen esittää vain propagandaa. Ja jos jokin asia haiskahtaa modernismilta, se on ideologista ja sen tehtävänä on aivopestä ja tuhota etenkin lapset ja nuoret näihin ajatuksiin. Niiden puolustaminen on tätä kautta askel polulla joka on kohti jumalatonta ateismia. Ja tätä kautta lopulta päädytään siihen että ihmiset voivat vain tappaa toisiaan koska ilman Jumalaa moraali on suhteellista ja kaikki voivat tehdä mitä tahansa.

Kysymys on yleensä nimenomaan siitä että fundamentalisti ei ole tyhmä vaan hänellä on koherentti ja toistuva ajatusrakenne. Joka nojautuu viholliskuvan varaan. Kristityn on oltava tietynlainen koska muuten hän on antanut pikkusormen "pahalle viholliselle" joka voi mennä ja tappaa kaikkia koska moraali on suhteellista. Jumalan kyseenalaistaminen millä tahansa asialla on siksi kytköksessä uhkaan ja vaaraan jossa tuhoutuu yhteiskunta ja murhatuiksi tulevat kanssaihmiset. Heillä on sisäisesti koherentti asenne, jossa koko ajan on uhkaa. Ja tätä mielentilaa voi järkyttää mikä tahansa. Myös ajatus siitä että tietynlaisen matemaattisen määrittelyn ja joukko-opin mukaan seuraava matemaattinen seuraus on se, että äärettömiä on useita erilaisia.

Tätä kautta esimerkiksi evoluution tai Cantorin matematiikan kohdalla keskustelu tuppaa hämmentävän usein siihen että puhutaan ihmisistä eikä teoriasta. Ei ole tavatonta että tieteellistä evoluution analyysiä harrastava puhuu evolutionismista ja sen  naturalistisen maailmankuvan intresseistä jotka sitten ovat kätevä syy puhua Hitleristä. (Jos asia kiinnostaa kannattaa katsoa Ben Steinin tähdittämä "Expelled". Elokuva on tässä hyvä esimerkki siitä miten ihmisillä on kahdet standardit. Yhdet itselle ja itsen kohtelulle. Ja toiset aivan erilaiset vastapuolen kohtelulle..)  Tämä muistuttaakin että aina kun puhutaan "maailmankuvallisuudesta" ja "intresseistä" ei yleisesti ottaen sanota että vastapuolen argumentit olisivat vääriä tai virheellisiä. Asioiden todistamisessa tai kumoamisessa ei käytetä "maaimankuvallisuutta" vetoavana puolena suuntaan tai toiseen. Se, että jossain on poliittisia tai uskonnollisia motiiveja ei vielä itsessään tee siitä epätieteellistä. Ne voivat olla epätieteellisiä, mutta asiaa ei ratkaista kyllä millään ideologia-analyysillä jossa poliittinen väri olisi sama kuin propagandaus. (Ja jos "väärä poliittinen väri" on todiste niin sitä vähemmän on kyse siitä että analyysin ongelmat viittaisivat kritiikin kohteeseen ja sitä enemmän vihjaa että luultavammin moite löytyykin sieltä kriitikon puolelta.) Niissä kun puhutaan asian sijaan asiasta uskovista. Tätä kautta ne pitäisi aina kohdata pelkällä naurulla ja ad hominemilla. Sillä tämä henkilöön käyminen tuntuu todellakin olevan se yleinen sabluuna jossa "ismeistä ja sen seuraajista puhuminen" korvaa näkemysten kritiikin hyvin usein. Ja ennen kaikkea näitä esitetään jonkinlaisina älyllisinä argumentteina.  "Edustaa maailmankuvaa X" nähdään argumenttina aiheen epätotuudenmukaisuudesta tai huonoudesta hämmentävän usein. Sen ei pitäisi mennä rationaaliseen ihmiseen läpi kovin usein.

Viesti alleviivaten;

Uskonto on perusvapaus ja perusoikeus jonka ilmaisemiseen on lupa. Kuitenkin tässä kohden uskovaiset tosiasiassa pitävät uskontonaan sitä että puuttuvat toisten ihmsten autonomiaan. Esimerkiksi tekemällä asiasta laittoman (aka. se ei ole lain mukaan mahdollista) tai jopa kriminalisoidun (siitä tulee lain mukaan rangaistus). Tässä keskustelussa uskovaiset puhuvat omasta vapaudestaan eivätkä siitä että tosiasiassa vastapuoli hakee omaa vapautumistaan eikä itse asiassa loukkaa sananvapauttakaan koska he eivät kiellä uskovaista sanomasta mielipiteitään. He vain kritisoivat ja kertovat omia mielipiteitään uskovaisille takaisin jos he avaavat suunsa. 

Itse näen että uskonto saa olla poliittista siinä mielessä että se sopii julkisiin tiloihin siitä pitävien yksilöiden itsensä esittäminä. Se on kuitenkin hieman eri asia kuin pitää sitä poliittisena siinä mielessä että se olisi validi argumentti jonka perusteella ei-kristittyjen tulisi erityisesti kontrolloida omaa elämäänsä. Kristityillä ei ole myöskään valtaa päättää mitä ateistit ja muut sallivat. (Eli jos uskovainen tulee sanomaan että "ateistit saavat tappaa" niin sitten minä määrittelen että jos kristityt saavat valtaa niin he alkavat polttaa noitia. Teoriassa mahdollista mutta hemmetin asenteellista ja epäuskottavaa.)

Asian toinen syvällä oleva luonne on se, että usein uskontoa myydään "mielipideasiana" jota myydään myös faktojen puolelle. On nähtävissä voimakas ero homojen ja uskovaisten välille. Cantor Crankit eroavat homoseksuaaleista sitä kautta että homoseksuaalisuus koskee moraalia ja sitä mitä saa tehdä. Cantor Crank taas väittää virheasioita siitä miten matematiikka toimii. Jos joku hölmöilee faktojen tai numeroiden kanssa, hän on epä-älyllinen. Ja virheitä on turhaa oikeuttaa "mielipiteinä" tai "makukysymyksinä". Nauran homoille samaan asenteeseen kuin uskovaisille Cantor Crankeille heti kun he väittävät että 1+1=2 on virheellinen koska siinä on heteronormatiivisia dogmia.

Ja jos he ajattelevat että nauran heille koska he ovat homoja, nauran enemmän koska jo se että kaikki vedetään identiteettiin vihjaa siitä miten tosiasioista ei edes kannata puhua koska ainut mistä voitaisiin puhua ovat ihmiset ja se miten heitä glorifioidaan tai demonisoidaan. Tällöin itse koen tarpeelliseksi täyttää tilaa naurulla. Myös ivaavalla sellaisella. En siksi että se olisi argumentti tai ylevää. Vaan siksi että se on terapeuttista minulle itselleni.

Lopuksi;

Suurin osa kristityistä ei tietenkään koe evoluutiota tai äärettömiä koskevaa matematiikkaa ongelmallisena. Kaikki kristityt eivät myöskään ole poliittisia päsmäreitä. (Tai mistäs minä tiedän kun he ovat hiljaa. Poliittiset päsmärit näkyvät. Juuri muut eivät näy. Tämä on ikävä asia itseidentifioinneilleni ja itsetunnolleni. Mutta toisaalta tosiasioiden ei tarvitse olla miellyttäviä. Ne tuntuvat hämmentävän harvoin olevan.) Tätä kautta voidaan nähdä että uskonto on sellainen että ihmiset voivat avautua siitä aivan pätevin syin. Sananvapaus tai uskonnonvapaus ei suojaa kenenkään nasaalionteloita herneiltä. Eikä se pakota maailmaa sellaiseksi että ei ärsyttäisi. (Jos olisi niin aika paljon pitäisi muuttaa maailmaa minun ympäriltä.)

Näin korvien häpeäpunastumista varovan kristityn tulisikin kysyä;
- Onko kysymys todella siitä että ilmaisen vapautta jossa esitän oman mielipiteeni asioista.
- Koskeeko se toisen elämäntavan rajoittamista eikä kuvausta siitä mihin itse uskot ja miten itse elät?
Koskeeko se sitä että vastustat tieteellisiä tai matemaattisia tieteilijöiden vähintään kohtuullisen yleisesti suosimia asioita joita esität kriittisesti viittaamalla niitä kannattavien henkilöiden negatiivisten ominaispiirteiden kautta?
=> Ja sitten jos asia koskee kahta viimeisintä, niin tosiasiassa tuskin voit sanoa että he naureskelevat sinulle ja halveksuvat sinua siksi että olet kristitty.
=> Ja vasta jos nämä kaksi kysymystä on saanut vastaukseksi "ein" ja saat konkreettisia seurauksia, voit puhua vainoamisesta. Itse lasken asioita tappouhkauksin ja pysyvin ruumiinvammoin. Koska niillä mittareilla pärjään ja jostain syystä alati ystävälliset mutta aina niin vainotut kristityt harvemmin eivät.

Tässä näen että ongelmana on kulttuurimme yleisesti ottaen huono suhde kritiikkiin. En tässä toki näyttele mitään malliesimerkkiä hyvästä kritiikinottajasta. Mutta tämä kenties alleviivaa ongelman laajuutta.

Meillä helposti ajatellaan että sananvapaus tarkoittaa moitteen puutetta. Ja moite on osittain sen vuoksi lähes aina yritys tunkea joku kaappiin oikeasti jolloin vapaus todella valitettavasti tarkoittaa moitteen puutetta. Kuitenkin terveempi kulttuurin sisältämä kuva moitteesta voisi mahdollistaa ajatuksen siitä että kritisoiminenkin on sananvapautta joka ei ole sama kuin tallaaminen. ; Toki ymmärrän tätä voi olla vaikeaa rakentaa kristillisen uskon ja sen arvojen pohjalle. SIinä kun on ajatus synnistä jossa asia on moitittavaa joss se on synti. Ja synnin palkkana on kuolema ja syntiä on vältettävä. Kritisoitava asia = "suojeluksen nimissä kaikilta kiellettävä asia".

Mutta tämä on minun mielipiteeni eikä ole kristittyjen kiusaamista tai vainoamista sanoa tämä ääneen. Tai kirjoittaa äänettömästi jonnekin blogialustalle. (Huuleni tosin saattavat liikkua kun hakkaan tekstejä yksisormijärjestelmällä. Pauk! Pauk!)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Harvoin jos koskaan luen noin pitkiä kirjoituksia loppuun asti US:n Puheenvuorosta, mutta nyt en malttanut lopettaa. Asian käsittely oli harvinaisen syvällistä. - Kiitos siitä!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Minä en myöskään lue näin pitkiä vuodatuksia, vain hiukan alkuosaa luin.
Sen perusteella päättelin että uskovaisilla on kova halu tuoda esiin erinomaisuuttaan. Joku yrittää hillitä itseään. Miksi kaikista asioista pitäisi puhua? Emmehän me muutkaan hölötä omia salaisuuksiamme tai mene käännyttämään liian lihavaa laihtumisen puolelle.

Uskovainen, joka uskoo omaan puolueeseensa tai jumalaansa on mielestään ainoa totuuden omistaja. Hän on fanaatikko, se totuus pitää tuoda julki, samalla tulee esiin se että on muita parempi ihminen.

Jotkut uskovaiset jopa pukeutuvat niin, että kaikki syntiset sen huomaavat. Se on viesti että suruttomat joutuvat helvettiin.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kävin äskettäin pohjoispohjanmaalla. Paljon tasasta ja runsaasti risukkoa, plus sata jättituulimyllyä. Talon isäntä alkoi kertomaan kun mokomat putkaan veivät. Kuinkas ne sillä tavalla. No kun tuohon pelloille pölähti 40 000 lestadiolaista, kaikki palvelut mukanaan, ja alkoivat pitämään liturgioitaan, niin laitettiin me sitten radiota hieman kovemmalle. Jossain vaiheessa neljä poliisiautoa pihaan ja porukat putkaan. Arveli että kun poliisitkin ovat lestadiolaisia, niin näin siinä sitten käy. Oloni oli hieman outo ja jokseenkin epätodellinen.

Toimituksen poiminnat