Entä jos vastapuoli kunnioittaakin lasten oikeuksia?

Internetmeemit ovat jo kauan sitten tunteneet erilaisia "kortteja". On ties mitä "argumentoinnin korttipakkoja" jotka ovat täynnä natsikortteja ja vastaavia. Jossa yhdeksi "manipulaatiokortiksi" voidaan laittaa sellaiset asiat kuin lasten oikeudet.  ; Taustalla on tietenkin se, että jos halutaan puolustaa sensuuria sitä ei tehdä puolustamalla sensuuria vaan kiertämällä kysymys. Lopputulos näyttä siltä missä Leena Rauhala puolustaa lapsia kieltämällä "Sweep" -kirjasarjan.

Tämä ei toki sinällään ole uutta. Itsekin muistan miten lapsuudessani haluttiin kieltää ns. "Noitien Käsikirja", kaikki lasten suojelun nimissä. Lapsille syntyi tästä jopa sukupolvikokemus jossa perussävynä on juuri se, että vastapuoli on sensuroinut jotain kivaa ja harmitonta tekemällä kärpäsestä härkäsen.

Itselläni lasten oikeudet ovat tärkeitä ja kunnioitan niitä. Ja siksi minulla onkin sellaisia perussääntöjä kuin YK:n lasten oikeudet. YK on julistanut ne ja niissä on kansainvälisen sopimuksen henki ja määritelty sisältö. Nyrkkisääntöni on, että jos YK:n lasten oikeudet eivät tunne moista lasten oikeutta, se on oikeasti jotain muuta kuin lasten oikeus. Se on yleensä se että jotain aivan muuta nimetään lasten oikeudeksi jollain kikkailulla.

Kuitenkin samalla voidaan sanoa, että samanaikaisesti lasten oikeuksista tehdään aika omituisia. Itse asiassa niin, että Suomessa useimmiten lasten oikeuksista kuullee vain huonosti koodattuina uskontopoliittisina keppihevosina, joihin viitataan. Joko tuntematta aihetta – joka jo itsessään on rike, koska jos puolustaa jotain on sisältö kyettävä tunnistamaan. On mahdollista että sitä tehdään tarkoituksellisesti ja kyynisessä luottamuksessa siihen, ettei yleisö itse asiassa lainkaan tunne YK:n lasten oikeuksien sisältöä. Tätä kyynistä tulkintaa helpottaa toki se, että tyypillisesti vetoaja on joku uskontoihminen, jolla ei ole mitään pätevyyttä kansainvälisten sopimusten saati ihmisoikeuksien alalla.  Tästä hyvä malliesimerkki on siinä kuinka Päivi Räsänen puhui lasten oikeuksista tavalla joka sai YK:n asiantuntijan Martin Scheinin ottamaan kantaa. Homojen adoptio-oikeus ei rikkonutkaan YK:n lasten oikeuksia.

Tästä tietenkin puhutaan siinä hengessä, että ihmiset eivät tarkoita YK:n lasten oikeuksia vaan jotain aivan toisia lasten oikeuksia. Tämänlainen toki selittää miksi YK:n lasten oikeudet eivät sisällä heidän kannanottojaan. Mutta toista yleistä ilmiötä se ei selitä. Nimittäin ehdottomuutta jossa ajatellaan että jos ollaan näistä kristittyjen omista "EI-YK:n lasten oikeuksista" erimielisiä ei ole mitään lasten oikeuksia.

Tästä hengestä hyvä esimerkki on vastapuolen mielipiteitä nihiloiva Susanna Koivulan mielipidekirjoitus. Itse kirjoitus ei toki ole mitenkään erityinen. Se on vain hyvä demonstraatio varsin tavallisesta keskustelukulttuurista. Siinä esiintyy seuraavanlaista; "Jokainen lapsi ansaitsee isän ja äidin. Jos tätä emme suvaitse, emme edistä emmekä kunnioita lapsen oikeuksia." Sävy on, että ilman tätä ei ole mitään lasten oikeuksia. Tätä on toki muotoiltu muualla netissä huomattavasti ärhäkämmin. Kristillisissä piireiss on tavallista ajatella, että lapsilla ei ole mitään oikeuksia jos on vaikka sitä meiltä kuin Scheinin.

Siksi Koivula esittääkin tiiviisti, että "Miten on mahdollista, että lapsen oikeuksien päivänä liputtavat ovat liputtaneet avioliittolain ja äitiyslain puolesta? No,vain kieltämällä tutkitun ja koetellun faktan: lapset voivat parhaiten isänsä ja äitinsä muodostamassa ehyessä avioliitossa. Tätä ihannetta ei kohta enää saa sanoa sensuroimatta."

Häntä ei toki ole selvästi sensuroitu koska näen tämän tekstin. Hän jännittävästi tarkastelee pelkästään optimitilannetta ja suhtautuu siitä poikkeamiseen erityisellä tavalla. Itse en lähde edes debunkkaamaan Susanna Koivulan väitettä. Itse asiassa sanon, että vaikka Koivula olisi oikeassakin niin itse asiassa lapset hyvin harvoin elävät optimitilanteessa. Ja näitä kohdellaan kyllä hyvin erilaisilla tavoilla. Jos homojen adoptio-oikeus on järkytys koska homojen perheissä kasvaneet eivät ole optimionnellsiia niin samasta syystä pitäisi tietenkin vanhemmuutta sitten rajoittaa kaikissa tapauksissa joissa optimista poiketaan. Tätä ei tapahdu ja "vaadimme täydellisyyttä" esiintyykin vain tässä yhdessä kontekstissa. On melko selvää, että lasten hyvinvointi ei ole täydellisyystilassa myöskään kristillisissä piireissä. Esimerkiksi tyttöjen hyvinvointi fundamentalistipiirien suosimassa perhenäkemyksessä taatusti eroaa optimista. Mutta näissä tapauksissa ei tietenkään tavoitella täydellisyyttä vaan pitää ymmärtää että "jos menet sairaalaan niin tapaat siellä sairaita ihmisiä ja siksi jokainen kristitty on syntinen" ja muuta erikoista armeliaisuutta.

Oma suhtautumiseni on hyvin suoraviivainen.

Jos käytät nihiloivaa kieltä jossa lasten oikeudet ovat vain tämänlaiset ysinkertaiset asiat niin sitten sinusta lasten oikeudet ovat vain tämä. Jos olet jotain toista mieltä niin ilmaiset asian toisella tavalla. Koska et selvästi sano selvästi ja suoraan mielipidettäsi jos se vääristyy jossain typistämisessä sellaiseen muotoon että "jos näin ei ole niin sitten ei lainkaan."

Ja sen jälkeen jos todella on niin että ei voi kunnioittaa lasten oikeuksia jos ei pidä pahana että homot adoptioivat lapsia niin sanot todellakin, että "Unohda lapsen oikeus elämään tai ajatus että valtion olisi taattava mahdollisimman hyvät edellytykset lapsen henkiinjäämiselle, koska joku homo saattaa ruokkia mokoman! Unohda, että  lapsella on oikeus säilyttää henkilöllisyytensä, kansalaisuutensa, nimensä ja sukulaissuhteensa, koska joku byrokratiatantti saattaa leimata hänet huolto- ja sukulaisuussuhteeseen jonkun lesbiaanin kanssa! Hiiteen ajatus siitä että lapsella olisi oikeus yksityisyyteen, kotirauhaan ja kirjesalaisuuteen tai siihen, että hänen kunniaansa tai mainettaan ei saa halventaa, koska hänellä saattaa olla kaksi huoltajaa joilla on samat sukuelimet" Jne. Joka ikinen lapsen oikeus YK:n julistuksesta käytävä läpi kohta kohdalta. Koska jos niistä menee arvo niin niistä menee arvo. Jos niitä ei voi kannattaa ilman että lapsella on isä ja äiti niin se on se viesti joka loogisesti implikoidaan siitä väitteestä. Jos ette ole loogisia se ei ole minun ongelmani. Oletan aina että argumentoija on ensisijaisesti rationaalinen ja sanoo mitä tarkoittaa.

Mutta mitä tapahtuisi jos kohtelisin heitä kuten he kohtelevat muita?

Kultainen sääntö on mielestäni näppärä koska joka ikinen kristityn aktio joka ikisessä arvohurskstelussa on suora kanannotto siitä miten he haluavat itseään kohdeltavan. Siksi voisi olla mielenkiintoista miettiä, että miten kävisi jos kristittyjä arvioitaisiin vain ei-kristillisen arvopohjan kautta?

Itse olen nähnyt että kristityt nostavat "lasten oikeudet" esiin vain muutamassa yhteydessä. Eikä oikeastaan muissa;
1: Lasten suojelu tarkoittaa yleensä sensuuria. Tästä onkin tullut mainituksi jotain. Tässä mielenkiintoista on, että tämä päätös halutaan tehdä melko kategorisesti. Eli päätetään esimerkiksi että joku Sweep -kirjasarja, Harry Potter tai vastaavat olisi sensuroitava kaikilta. Tässä ei selvästi useinkaan luoteta vanhempien haluun päättää lastensa kasvatukesesta. Eli siitä mikä niissä YK:n lasten oikeuksissa on se kun he puhuvat siitä iten anhemmilla on ensisijainen ja yhteinen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä lapsen edun mukaisesti. Valtion on tuettava vanhempia lasten kasvatuksessa. Jossa toisaalta on myös aika vahvasti sellainen sävy, että kyseessä ei ole pelkkä vanhempien oikeus julistaa lapselle mitä haluavat. Mutta vielä vähemmän tässä on kysymys siitä että lapsen annetaan itse määrätä omasta maailmankuvastaan. Joka taas on sitä jännittävää materiaalia jota YK:n lasten oikeudet tarkoittavat puhuessaan Lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään. Sensuurin syyksi riittääkin yleensä "epäkristillisyys" johon manataan jotain niinkin uskottavaa kuin okkultisminpelko ja saatananpalvontalietsonta joka liittyi esimerkiksi "Noidan käsikirjan" sensurointihalukkuuteen.
2: Homojen adoptio-oikeus. Joka ei ole YK:n lasten oikeuksissa.
3: Ajatus siitä että lapsia tulee altistaa kristinuskolle ja nimenomaan kristinuskolle. Esimerkiksi Pertti Sistonen korosti, että "Lapsella on oikeus hengelliseen ohjaukseen", (Helsingin Sanomat, 20.11.2017; Suosittelen lukemaan tätä koskevan kirjoituksen.) Sistonen oli hirvittävän pahoillaan kun kunnallinen varhaiskasvatus joutui tarkistamaan toimintaansa uskonnollisten yhdyskuntien kanssa siten, että katsomuksellisissa sisällöissä toteutuu ohjeistus joka koskee myös eriuskoisia. Tässä Sistosen henkenä on se, että sekulaarien lapsiakin tulee altistaa Jeesukselle. Tämä tehdään usein kulttuurin nimissä. Hyvin erikoisella tavalla. Jos kristityt vanhemmat korostavat, että "vegaanitkin saavat opettaa lapsensa vegaaniksi" ja perustavat tämän varaan oikeuden kasvattaa omat lapsensa kristillisesti, he ovat hyvin erikoisia heti jos joku sekulaari sanoo että lasta ei saa viedä jumalanpalvelukseen kirkkoon. Tämä on hirvityksen kauhistus. Ei ole yksi ja kaksi kertaa kun lapsi on ensin viety "oletuksena että OK" kirkkoon ja sitten kun asiasta nostaa valitusta, henki on että pitäisi keskustella ja neuvotella asiasta ja että se on niin pikkuasia että ei siitä voi suuttua. Oma linjani, jos minulla olisi lapsia, olisi se, että lakiasia on demokratiassa lakiasia. Ja jos arvon kasvattaja ei osaa ja jaksa omantuntonsa vuoksi seurata lakia joka laissa on, ja jonka noudattaminen on osa hänen työntekiaan niin otan mielelläni yhteyttä lakimiehiini. Samoin keskustelu tarkoittaisi sitä, että joko poliisi tulisi välittömästi paikalle todistamaan tapauksesta tai sitten hän allekirjoittaa sopimuksen nimellään jossa tunnustaa tehneensä vahingon jonka toistuminen ei voi enää mitenkään mennä "vilpittömyyden" piikkiin. (Olen muutenkin huomannut että kristityn "neuvottelijan ja venkoilijan" kanssa suunnilleen ainut tapa varmistaa yhtään mitään lain noudattamista on kiristää ruuvi välittömästi ankarimpaan mahdolliseen juridiseen seurausavaruuteen. Innokas julistaja on niin Herrassa Kristuksessa että hän ei luovu omantuntonsa mukaisesta toiminnasta muuta kuin heti jos siitä voi olla hänelle itselleen jotain ikäviä seurauksia. Jos ikäviä seurauksia tulee muille, se on heille vain OK ja normaalia omasta vakaumusesta kertomista ja muuta hienoa uskonelämää johon lähetyskäsky ilmeisesti oikein kehottaa.) Osa tätä keskustelua on myös Piispa Häkkisen aikanaan herättämä keskustelu siitä miten kastamatta jättäminen on lasten heitteellejättö. (Itse näen että lapsen heitteellejättö on luonteeltaan sellainen, että sen harratajat ovat yleensä vanhempia joten argumenttia ei oikein mitenkään voi kiertää sitä kautta, että vanhemmat saavat päättää kastetaanko lapsi vai ei. Lasten heitteellejättö on yleisesti vakava asia.) Itse asiassa jos on kuunnellut kristillisten mammojen keskustelua lastenhoidon nikseistä, niin yksi toistuva keskustelu on siitä kannattaako lasta piiskata jos tämä ei halua mennä kirkkoon. Josta päästään viimeiseen kohtaan.
4: Silloin kun halutaan oikeuttaa lasten fyysistä kurittamista. (Sananl. 13:24 ) Tämä on toki nykyään lain kieltämää toimintaa, mutta asiasta keskustellaan usein. Tämä on jotain jota kristilliset kulttuurit ovat yhä nykyäänkin puolustaneet. Omassa lapsuudessani tämä kohta keskustelutti enemmän, koska laki oli silloin uusi. Ja ainakin kätevästi omalla kohdallani opettajat katsoivat sormien läpi asiaa. Tiedän, että he keskustelivat ruumiillisesta kurituksestani vanhempieni kanssa, koska olen joskus ollut samassa tilassa paikallakin. Sitä katsottiin sormien läpi koska se oli kristillistä hyvää ja perinteistä kasvatustapaa.

Nyrkkisääntönä on, että lapsen oikeuksia ei puolusteta kovinkaan vahvasti. Se mikä puolustuksessa on on nimenomaan se, että (1) lapsi kasvaa biologisten vanhempiensa parissa ilman että huomioidaan kaikkia niitä kohtia joita YK:n lasten oikeudet huomioi. Siksi hyvin muistetaan, että lapsella on lähtökohtaisesti oikeus elää vanhempiensa kanssa, jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän kanssaan. (2) Ja jopa miten vanhemmistaan erossa asuvalla lapsella on oikeus tavata ja pitää säännöllisesti yhteyttä kumpaankin vanhempaansa. (3) Mutta väheksytään ja nihiloidaan sitä miten tapaaminen voidaan estää, jos se on lapsen edun vastaista. 

Itse asiassa kaikkia lasten oikeuksia koskevia kohtia koskeekin manipulaatio-harhaanjohtavuus juuri sellaisella tavalla jota kaikki "argumentaation korttipakat" kuvaavat; Vaikuttaa että tärkeintä on se, että varmistetaan että kristityt heteroperheet saavat ohjata lastaan kristillisyyteen ja että samalla sekulaareilla vanhemmilla olisi mahdollisimman paljon rajoitteita samaan jotta heidän lapsistaan saataisiin hyviä kristittyjä. 

Nämä kaikki herättävät vahvan tunnelman siitä että lasten oikeudet ovat keino kieltää muilta kuin kristityiltä asioita. Tavalla jota ei kehdata sanoa suoraan. Muutoin näyttää että lapsi on ennen kaikkea vanhempiensa identiteetin jatke ja omaisuutta. Eli jotain joka on astia jonka oikeus on se, että vanhemmat saavat kaataa ideologiansa heidän päähänsä. (Koska ilmeisesti ajatus vanhempien kasvatusvastuusta muuttuu joksikin jossa lapsen velvollisuus on kohdata vanhempien oikeus julistaa lapsilleen. Joka on tilanne jossa lapsi ei mahda mitään koska on muutenkin vanhempiensa armoilla. Esimerkiksi hän ei voi vain alkaa elää omillaan kaukana vanhemmista joista on tärkeää pitää pöydässä ruokaa ja hakata lasta esineillä huomioivasti tavalla jossa ei jää jälkiä näkyviin paikkoihin.) Muistankin kuinka tärkeää oli että minulle opetettiin "omaa uskontoa" joka kummallisesti oli jotain johon minulla ei ollut mitään sananvaltaa.

Lasten oikeudet muistuttavatkin tältä osin jossain määrin erinäisiä ympärileikkuukulttuureita joissa joko poikien tai ainakin tyttöjen ympärileikkuu on tärkeä osa vanhempien ideologiaa. Ja jossa kuunnellaan ennen kaikkea vanhempia. Lapsen ääntä kuunnellaan sitten ympärileikkuun aikana.

Kristillinen lasten oikeuspohja näyttääkin olevan jotain joka manataan esiin koska halutaan että kristittyjen lapset ovat heidän omaisuuttaan. Ja mielellään kaikkien muidenkin lapset. Tavalla jossa vääränlaisia perheitä halutaan estää tapahtumasta. (Ja sitten seuraavaksi valitetaan kun maailmassa on "aggressiivisia ateisteja jotka pahastuvat siitä että rehellisesti kerrot heidän olevan lapsiaan heitteellejättäviä tyyppejä jotka seuraavaksi hehheh jättävät lapselle puhumisen opettamatta koska hehheh haluavat että lapsi aikuisena päättää sen". (Koska jotenkin se on sama asia heille. Kuin sekulaarit ei opettaisi lapsilleen omaa ei-kristillistä kulttuuriaan.)

Kristilliset piirit nostaat lapsen oikeuden esiin tavalla joka puhuu enemmän kristittyjen vanhempien vallasta ja halusta käyttää ideologiaansa vallankäytöllisesti myös eriuskoisten lasten kasvatukseen.

Lopputiivistys

Tarkkaavainen voi huomata tässä rakenteen. Ja jos sen tekee, tajuaa että tämä ei itse asiassa väitä että kristityt halveksisivat lasten oikeuksia ja pitäisivät lapsia todella vain omaisuutenaan. Sen sijaan se on näyte siitä minkälaisella retoriikalla ja asenteilla voidaan rakentaa sellainen keskustelupiiri jossa jonkun ihmisryhmän vanhemmuuteen kykenemistä kyseenalaistetaan.

En siis sano että kristityt eivät arvosta lasten oikeuksia. Sen sijaan sanon että lasten oikeuksista puhuminen on heille symbolista arvosignalointia jossa ei ole kysymys lasten oikeuksista. Ja se tehdään halveksuvalla ja väheksyvällä tavalla joka kertoo miten he ymmärtävät vain oman kantansa eivätkä mitään muuta.

Ja jos heitä kohdeltaisiin kuin he kohtelevat muita, he nostaisivat ilmoille hirveää uhriutumista siitä miten heitä tallataan, vainotaan ja sensuroidaan. Koska he tajuavat että sivistyssanaan kätketty muotoilu jossa väkevien herjasanoien sijaan kuvataan vastapuolen toimintaa kuin se olisi kliinistä ihmisoikeusrikkomuksista raportoivat ihmisoikeusjuristin puhetta ei muuta sisältöä. Se on vain paketointia joka kantaa sisällään sellaista halveksuntaa, että se voisi murskata ihmisiä, itsetuntoja ja elämiä. Tai voisi jos tajuaisi että nämä eivät kerro lasten oikeuksista tai niistä jotka ovat kristittyjen kanssa näistä asioista erimielisiä. Vaan koska näkemys on kerrottu kristillisestä kulttuurista ja vain siitä, se kertoo niitä sanovasta kristitystä ja heidän alakulttuuristaan paljon tärkeitä asioita.

Oikeasti esimerkiksi luotankin että Koivula oikeasti arvostaa lasten oikeuksia. Hän on vain keskittyneempi erimielisten dissaamiseen ja politikointiin. Hän heittää yksinkertaistuksia joissa lietsotaan kahtiajakoa jota hän ei oikeasti kannata ja johon hän ei usko. (Tai jos niin sitten siihen oli se aliluku jossa on esillä implikaatiot siitä mitä tästä seuraisi. Joskin en usko että tästä on kysymys.) Koska Koivula käyttää aikaansa lähinnä tähän ideologiatyöhön, saattaa hämärtyä se että hän todellakin puhuisi lasten oikeuksista. Mutta me oikeasti tiedämme, että hän ei tässä kuvaa näkemyksiään lasten oikeuksista vaan enemmänkin käyttää lapsikorttia. Ja kun tämän tajuaa, tiedostaa että Koivula on parempi ihmisenä kuin voisi luulla. (Kuten näkyy siitä mitä tapahtuu kun katsoo sitä mihin ja vain mihin "lasten oikeudet" tulevat näkyviin blogikirjoitteluissa ja vastaavissa julkisen sanan käytöissä..)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu