Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Io Saturnalia!

On jälleen se aika vuodesta, kun auringonvalo on vähäisimmillään. Tämä on historiallisesti sopiva aika pitää erilaatuisia bakkanaaleja. Itse olen viettänyt Saturnaliaa, muun muassa kottabosta pelaten. (Jos se kelpasi Aristofaneelle, se on riittävän hyvä peli minulle.)

Himmeys saattaa vaivata myös järjen valoa. Eikä rakkaus ja rauha ole se joka läikkyy.  Tämän ytimessä on karkeasti ja suoraan sanoen se paradoksi jossa joulu on ideologisesti rauhan juhla ja sitten samanaikaisesti hyvä kristitty lietsoo samanaikaisesti kulttuurisotaa esimerkiksi "War on Christmas" -tyylisillä konsepteilla.

Veljet ja sisaret

Tätä jännittävää tunnelmaa levitti muun muassa Jari Jolkkonen, jonka mukaan joulujuhlan sisällöstä kiistely ja muu ovat pakottamista. Samalla kun hän kristittynä pyytää vain, että "Voisiko uskonnoton veljeni tai sisareni hyväksyä kristillisen joulun rauhan ja sovinnon juhlana, vaikka hän ei jaakaan kaikkia juhlan taustalla olevia metafyysisiä uskomuksia?" Itse näen että Saturnaliaa voi aivan hyvin nähdä vaikka minä. Itse näkisin, että joulun voi nähdä rauhan juhlana. Mutta jos se rauha jota minä vietän omitaan kristilliseksi rauhaksi, niin sitten tietenkään en. Eihän se minun rauhaani voi silloin olla eikä se minulle kuulu.

Tässä tekstissä ongelmana on juuri se, että Jolkkonen kovasti kuvaa ateisteja "veljikseen ja sisarikseen" ja selittää, että "Mutta en voi sulkea silmiä siltä tosiasialta, että maailmassa on erilaisia vakaumuksia. Niiden kanssa minun on opittava elämään. Ja niin pitää meidän kaikkien." Mutta samalla hänellä on kovin erikoinen kuva pakottamisesta. "En esimerkiksi voi vaatia, että uskontoon viittaavat elementit pitää kieltää julkisesta tilasta. Sellainen näkemys olisi imperialistinen ja alistava." Puhuessaan pakottamista vastaan Jolkkosen teksti tuo mielikuvan, jossa ateistien lasten on osallistuttava uskonnollisiin laulutilaisuuksiin, koska julkinen ympäristö ei voi koskaan olla neutraali. Mutta sitten toisaalta jos ympäristö on ateistinen niin se olisi sitten imperialistinen. Tämä kertoo siitä, että Jolkkosella on selvästi kaksoisstandardeja. Hän ei tahdo muistuttaa että jos julkinen tila ei ole koskaan neutraali niin sitten se on aina pakko jotain. Eikä imperialismi katoa myöskään silloin kun se on kristillistä imperialismia.

Lopputulos onkin sellainen, että ei voi kuin ymmärtää historiaa koskevat asiavirheet. Sanoessaan, että "Uskonnon ja omantunnon vapauden puolustaminen kuuluu itse kristillisen uskon ytimeen, ja on siksi periaatteena vanhempi kuin perustuslakimme." Jolkkonen selvästi unohtaa sen, miten protestanttien kaudella Ruotsin - ja siis myös meidän maantieteellisen alueemme tienoille - vuonna 1634 luotiin muodollinen uskontopakko jonka mukaan muut kuin luterilaiset tuli karkoittaa maasta. Oikeutuksen ytimessä oli valtion vakauden puolustaminen. Itse asiassa oikeus olla kuulumatta mihinkään uskontokuntaan on vasta vuodelta 1921. Selvästi tämä ei ole luterilaiselle kirkolle ollut historiallisesti katsellen kovinkaan merkittävä oikeus.

Näkisin, että syvin ongelma on kuitenkin haluttomuus kuunnella ja ymmärtää "veljeä ja sisarta". Jolkkonen näyttää löytävän veljellistä rakkautta jos ja vain jos hän vaatii itselleen jotain. Muutoinhan ateistit ovat hänen teksteissään ollut lähinnä vastustuksen kohde. Tässä mielessä minun on hyvin vaikeaa ymmärtää kristittyjä muutenkaan joksikin "veljiksi ja sisariksi". Kun selkärankareaktiona on se, että uskonnottomana olen kohde jollekin jossa keskustelu tarkoittaa sitä, että minulla on velvollisuus kuunnella kun kristitty tulee minun luokseni mielipiteensä kanssa ja jossa erityinen oikeuteni on sitten omata tämä sama mielipide kun tämä sama kristitty sitten poistuu luotani.

Tässä mielessä veljeys ja sisaruus ovat sinänsä osuvia vertauksia, että verisukulaisia ei valita. Ja monesti jos voisi valita niin ei myöskään valitsisi. Ystävät voidaan valita ja sukulaisten kanssa on vain jotenkin pärjättävä. Tämä tosin ei ole mikään kovin hedelmällinen lähtökohta minkäänlaiselle yhdessäololle joka ylittää kohteliaisuuskäynnin joka tapahtuu muutaman vuoden välein. ; Itselläni on selvä ja mutkaton suhde kristinuskoon. Kristityllä on lupa olla kristitty. Kristityllä on lupa puhua kristinuskosta. Kristityllä on lupa laulaa vaikka miljoona virttä joka päivä. Mutta jos hän olettaa että minun velvollisuuteni on kuunnella, laulaa mukana tai vapaaehtoisesti istua alas tilanteeseen, kun kaikki muut ympärillä laulavat virttä, ollaan aivan eri sfääreillä.

Syynä on tietenkin se, että uskonnottomia ei tietenkään kohdella oikein koska heidän näkemyksiään ja vaatimuksiaan ei kuvata oikein. Piispallakin menee huomio ja aika siihen että vertaa kommunismiin ja totalitarismiin. Joiden vaatimat toimenpiteet ovat nähdäkseni aivan eri sfääreissä. On mielestäni syvä herjaus ja loukkaus Stalinin hirmuteoissa kuolleille, että uskonnottomien vaatimukset - jotka eivät ole koskeneet uskonnon poistamista kaikesta julkisesta tilasta, vaan pelkästään koulujen yhteistilaisuuksista - rinnastetaan niin vahvasti johonkin jossa erimieliset kristityt surmataan.

Samanaikaisesti Piispan omat "pakottamisen vastustamiset" ovat sen sorttisia että mieleen tulee humalainen nuorimies joka vikittelee halutonta nuorta naista siten, että koska tämä humalainen nuorimies ei pidä raiskauksista niin sen vuoksi, perinteiden ja ystävällisyyden vuoksi, tämän neidon tulisi vapaaehtoisesti suostua seksiin, jos ei muuten niin säälistä. Eli Jolkkonen rakastaa uskonnonvapautta jos uskonnonvapaus ensin läpikäy sen sorttisen postmodernin uudelleenmäärittelyn, että mutaatioiden jälkeen ei termin sisällä ole enää mitään arvostettavaa merkityssisältöä.

Olkiukottamisen henki on luja. Ja onkin helppoa nähdä miten uskonnottomien kantojen ymmärtäminen on niin vaikeaa. Uskovaisilta saattaa syntyä aika erikoisia heittoja. Jos joku ei suostu pakkolaulamaan ja pakko-ostalliustumaan uskonnonharjoittamiseen omaatuntoaan vastaan, on kommenttina pelkästään jotain Markku Jalavaa malliin "Vai onko sittenkin niin, että he tietävät Hänen olevan olemassa, ja sen vuoksi vastustavat?" Selvästi ei ole ajateltu vastapuolen kantaa vaan on yritetty teologisoida tilanne pelkästään kristillisestä näkökulmasta. Ongelmana vain on se, että vastapuoli nimenomaan ei mallinna tilannetta tällä tavalla.

Usein ongelmana onkin nimenomaan se, että kristinuskolla vedetän asenneilmapiiriä joka ei suhtaudu positiivisesti vaikkapa meihin Saturnalian harrastajiin.  Tämä ilmapiiri muodostuu kirkkoinstituutiosta ja sen valtarakenteista. Joita esimerkiksi Piispa edustaa. Ja toisaalta se koostuu jokaikisestä kohtaamisesta kristillisten yksilöiden kanssa. Sellaisten yksilöiden kuin Markku Jalava tai Jolkkonen. Tässä ilmapiirissä on usein vähättelyn henkeä; Esimerkiksi esiinnytään korskean suopeina jos selitetään että annetaan lupa olla harjoittamatta jeesusta omassa arkielämässä - kunhan muistaa sitten harjoittaa jeesustelua julkisesti koulujen joulujuhlissa täysin rinnoin "oman kulttuuriperinteen" nimessä. Ja sitten seuraavassa lauseessa selitetään miten koko uskonto on hampurilaisvertaus jossa se joka viettää Jeesusta vain perheen kanssa juhlien, saunoen tai viinitilkkaa maaliin heitellen, ottaa hampurilaisesta vain käärepaperin. Kun taas itse näen että juhlan ainut pysyvä ja hyvä sisältö koskee nimenomaan omaa lähiperhettä ja viininläikyttelyä. (Kaukaiset sukulaiset taas sitten saavat painua puolestani hittoon.) Ja kristusjuhlissa on tavattu tuoda merkitystä omalle käärepaperille nimenomaan väittämällä että nämä yleisinhimilliset asiat ovat ne jotka oikeutuvat kristinuskolla. Ja vain kristinuskolla.

Ymmärrän, että kirkko on vielä 1800 -luvulla vastustanut pakanallista pukkia. Mutta jotain opittavaa "kristityillä noloilla muutaman munatotin liikaa vedelleillä pikkupervoilla enoilla ja tädeillä"  on jotain opittava yhdessäelosta. Se on nimittäin kysymys "onko täällä kilttejä lapsia". Joulupukki antaa hyvää jos on ollut koko vuoden kiltti. Kristittyjenkään ei kannata hämmästyä sitä, että monilla alueilla yli puolet kouluikäisistä lapsista ja heidän vanhemmistaan itse asiassa ovat uskonnottomia jo nykyaikana. Ja nämä ihmiset eivät suhtaudu kovin suopeasti uskonnolliseen instituuttiin jonka maallinen ilmenemä on kategorisesti ja pitkin vuotta selittänyt heille miten (1) lasten kastamattomuus on lasten heitteellejättöä (2) ilman kristillistä kasvatusta lapsi jää paitsi kulttuurista eikä ymmärrä mistään mitään (3) ilman kristinuskoa on moraaliton olento (4) kristinuskon ulkopuoliset ovat totalitaarisia (4) kristillisyydestä luopuminen vaarantaa yhteiskuntarakenteet ja on uhka jota vastaan täytyy puolustautua ja (5) uskonnoton on rakastettu lähinnä käännytystyön kohteena.

Ei Piispa eikä  Jalavakaan ole koko menneen vuoden aikana sanoneet positiivisia asioita uskonnottomista. Nyt uskonnottomien tulisi kuitenkin jotenkin pitää heitä kuin lähisukulaisia. Ihmisiä joita kohdellaan sillä tavalla vain siitä erityisestä syystä että heidän kanssaan on esimerkiksi vietetty koko lapsuus. En ymmärrä miksi minun tulisi vaieta mielipiteenvapaudesta ja valittamisesta. Sen sijaan ihmisten lienee helppoa tajuta, että oma suhteeni kristittyihin on "älä töni minua niin en töni sinua". Ja näillä kriteereillä meillä on, paitsi joulurauha, niin myös rauha kaikkina muina vuoden päivinä. Se vaatii minulta suurta tunnetyötä ja toivon että arvostatte tätä. Jos omitte oman pidättyväisyyteni kristilliseksi, saatte sitten puolestani pitääkin sen. Itse otan joka päivä kunniaa siitä, miten en töni kristittyjä. He eivät monesti osaa tai jaksa olla minulle yhtä ystävällisiä.

Esimerkiksi katujulistaja saattaa tulla väkisin juttelemaan ja jos sanon "ei" he luulevat että tämä on lupa aloittaa debatti siitä onko kristinuskolla minulle väliä. Samoin ei ole tavatonta, että uskonnottomuuttani haastetaan ties minä. Jo se, että en ole näihin reagoinut ns. ottoman slapilla on suuri suopeuden osoitus. Ja se vaatii minulta joka kerran erityisiä ponnisteluja.

Suuret olkiukot ja niiden välttäminen.

Itse ehdotankin että ensi vuonna kristityt olisivat todellakin ystävällisiä. Ja omien oppejensa kannattajia. Tämä tarkoittaa erityisesti käskyä vääristä todistuksista ja lähimmäisistä. (Lienette kuulleet sellaisesta.) 
1: Kun kuvaatte vastapuolen näkemyksiä ja toimintaa, älkää tehkö kategoriavirhettä jossa puhutte vain julkisesta tilasta jos vastapuoli puhuu osallistuttamisesta. Julkinen tila kun tarkoitta esimerkiksi katuja ja koulunpihaa. Osallistuttaminen taas on jotain aivan muuta. Ero on melko helppoa tajuta; Jos lapsella on ristikoru ja hän rukoilee välitunnilla se on OK. Mutta jos jokaisen lapsen on pakko kantaa ristikorua ja yhteisrukous on tapa aloittaa ruokailu, on kyseessä osallistuttaminen. Julkinen tila ja yhteinen tila on laaja kategoria. Ja vastapuolen ymmärtyminen hämärtyy jos puhutaan vain siitä miten "vastapuoli haluaa kieltää uskonnon julkisessa tilassa". Kun tosiasiassa he haluavat että heitä ja heidän lapsiaan ei osallistuteta tilanteeseen.

2: Kun vastapuoli vastustaa teitä se ei kohdistu useinkaan Jumalaan. Esimerkiksi yhteislauluissa on selvästi muutamia juttuja jotka ärsyttävät. (1) Ensinnäkin tosin Totuus on jotain jota myös ateisti voi kannattaa. Ja fake newsien vastustaminen - juuri siksi että niissä on positiivisia tosiasiaväitteitä siitä mitä maailmassa on - ovat kova vastustamisen aihe monille.  (2) Toisaalta itselläni on aivan suora kauna uskontoinstituuttia ja sen jäseniä kohtaan. Kirkko on kohdellut minua kaltoin ja vähintään sama koskee sen parissa toimivia ihmisiä. Jokainen kristityn harrastama vinoilu ja vähättely Uuden Suomen blogikommentissa on sananvapauden suoma arvokas asia joka antaa minulle kullanarvoista tietoa siitä miten huonoja ihmisiä kristityt ovat. Turha kuvitella että jokaista näistä ei lasketa ja paineta muistiin. Ja sen mukaan Teitä on minista kohdeltava esimerkiksi kun mietitään että minkälaisille harjoittamisille annetaan tilaa vaikka yhteislaulutilanteissa. (3) Kuitenkin vielä useampi dissaa uskonnollisia lauluja niiden tylsyyden vuoksi. Monelle uskonnollisuus on etääntynyttä. Heidän vanhempansa ovat niinsanotusti houkutelleet heidät rippikouluun lahjoilla ja nyt he sitten eivät koe merkitystä omien lastensa rippikoulusta. Juhlien rituaalit ovat merkityksellisiä vanhemmille. Mutta merkitystä ei voi pakottaa ihmisestä toiseen. Ja ainakin minun sukupolveni koki aika kovaa pakottamista juuri siksi että maallistumista pelättiin, vihattiin ja vastustettiin niin kovin. Uskonnottomat kaverit taas näyttävät jokaiselle miten pelottelut ovat yliampuvia.

3: Älkää tehkö kategoriavirhettä, jossa väitetään että se, että tilanteessa ei lauleta on jotenkin oleellisesti samanlainen kuin jokin jossa lauletaan. Tilanne on varsin helposti ymmärrettävä. Jokainen uskonnoton joka on pakotettu laulamaan mukana edes se yksi virsi vuodessa tietää mitä heiltä pyydetään. Korjaan, vaaditaan. Vaaditaan totaalisen vihjeetön omissa maailmankuvaegoiluuissaan pyörivä ideologisesti hemmoteltu tyyppi vailla mitään kontaktia aitoon kärsimykseen, ihmisyyteen ja elämään luulemaan että laulamatta jättäminen ja pakkolaulatus ovat rinnasteisia 1:1. Yhdessä ei tehdä aktiota ja toisessa tehdään aktio. Nämä eivät ole vertailukelpoisia. Jopa Jolkkonen ymmärtänee, että olisi eri tilanne niiden kahden tilanteen välillä, että jätetään "Enkeli Taivaan" laulamatta ja että "Enkeli Taivaan" korvattaisiin "Lenin setä asuu Venäjällä" -tyylisellä laululla. Hänen vertauksensa eivät anna tilaa sille, että näiden kahden tilan välillä olisi eroa. Mutta on helppoa ymmärtää että ne ovat keskenään aivan erilaiset. Jolkkonen on kulttuurissa jonka tapaperinnettä on hierottu kaikkien naamaan. Hän on kuin se lapsi joka on aina saanut haluamansa ilmaiseksi ja luulee tulevansa sorrteuksi heti kun hänen käsketään ostamaan lahjansa ja maksamaan niistä tai miettimään lahjabudjettia. Tämänlainen puhe "eineutraalista tilasta" on sellainen, että vastapuolen ymmärtäminen muuttuu mahdottomaksi koska tämänlaiset kategorioinnit vääristävät vastapuolen sanoman asiasisällön olkiukkomaiseen muotoon.

Älkää yhtään näistä heitelkö koko vuonna niin kenties, kenties, teihin suhtaudutaan paremmin. Tai sitten teitä kohdellaan kultaisen säännön mukaan. Enemmistöistä on puhuttu niin paljon, että nykyaikana, kun etenkin Etelä-Suomessa monissa alueissa yli puolet kaikista ihmisistä ovat uskonnottomia, tilanne on toinen. Ja pahempi, sillä keskiarvo ei kerro kaikkea. Nykyään uskonnottomuus kun painottuu nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Monessa koulussa uskonnottomat ovat enemmistö. Miksi kristillisen vähemmistön tapaperinteet olisi pakotettava heidän "kulttuurisiksi arvoikseen"? Etenkään kun ne arvot eivät ole kovin ystävällisiä ja kivoja uskonnottomia kohtaan. (Haasteeksi: Voisitte vaikka etsiä blogini saamist kristittyjen kommenteista kivoja ja kannustavia viestejä. Se on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta jossa ei ole lainkaan neuloja. Vaan seassa on korkeintaan pari krapulaoksennust.)

Loppusanoiksi

Pikaisen maailmanlopun profeetta Jeesus Raamatussa oli ja tuomiopäivää ne kaikki kristityt odottavat hyvänä asiana. Filosofina Jeesuksen vaikutukset ovat olleet vaatimattomat. Martti Luther oli aikansa vihapuheen levittäjä ja sodanlietsoja. Ja nytkin tänä jouluna Antti Kivimäki kirjoitti lehtijutun, jonka ytimessä oli muun muassa se, että Jeesus oli hyvä jätkä, koska hän oli kuin Che Guevara. Ymmärrän vertauksen mutta en sen glorifiointia. En halua tämänlaisen heppulin glorifiointia oikeuttaa omilla toimillani.

Joko kristityt olivat pikkumaisia tai sitten kenties on syytä tajuta, että koko puhe "inkluusiosta ja ekskluusiosta" on harhaanjohtava. Kun puhutaan totalitarismista puhutaan osallistuttamisesta. Eli siitä että uskonnonvapaus alkaa jotenkin näyttämään dikotomialta jossa dominoiva kulttuuri sanoo että se ei saa ilmaista vakaumustaan jos se ei saa pakottaa kaikkia sen tilanteeseen.

Siksi toivotankin kaikille hyvää Saturnaliaa. Toki ymmärrän, että kaikki eivät jaa arvojani. Mutta jos joulua viettää Jeesuksen juhlana niin silloin kyllä poistaa juhlasta kaiken Aidon Merkityksen ja syvän arvon. Ilman Jeesusta joulun viettäminen taas on vähän kuin tilaisi hampurilaisen ja sitten selittäisi että sen syöminen ei olisikaan kannibalismia kun hampurilaisen sämpyläosuus jotenkin myytillisesti muuttuisi Ihmisen Pojan Lihaksi..

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Sinä se senkin lyhyesti kirjoittava Tuomo, 90% ei lue tota rimpsua. Saturnaalia tai mitä vaan, elämme edelleen hieman erikoista vuodenaikoihin sidottua astrolog, nomista kiertoa. Ikään kuin säät ja taivaat määräisivät kaiken, no ehkä noin oli viimeset 10 000 vuotta, tai 1000 000. Mutta mitä niistä, kunhan tänään teleskoopit tarkkaavat isompien kivien varalta.

En edelleenkään ihan ymmärrä ihmisten vankkumatonta lokeroitumista kuka mihinkin aatteeseen, ajatukseen tahi ideologiaan. Tänäpä. On ajallisesti olemassa vain tämä nyt, ja suunta on edelleen, > so. tulevaisuus. Tulevaisuudessa pitänee kaikkien olla enimmäkseen enemmän yhtä mieltä. Koska tulevaisuus ei näytä ollenkaan niin mukavalta että parhaat voimavarat voitaisiin edelleen vaan tuhalata erilaisiin aatteisiin, ajatuksiin tahi ideologioihin. Tai sit en vaan nää.

Tulevaisuus tulee, ota koppi tai jää sen alle. Saturnaalioilla tai ilman, olisko aika kehitellä jo uusia kuvioita, nämä perityt on jo nähty, eikä niistä oiken miksikään tultu. Vai?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

"senkin lyhyesti kirjoittava Tuomo, 90% ei lue tota rimpsua"

Tiedän. Ja minun maailmankuvassani on tiukka kategoria. Ihmisten on ansaittava kunnioitus. Jos voimat ei riitä lukemiseen, ei riitä kommentoimiseenkaan.

Kommentti jossa on nähty vähemmän vaivaa kuin itse tekstissä ei ole tekstin arvoinen. Ja jos ei ole tekstiä lukenut miksi olisi sitten jotenkin niin että se kommenttikin pitäisi jaksaa lukea, vaatia toiselta jotain johon ei ole itse kyennyt.

Paitsi jos on ihminen joka ei ansaitse mitään "veljeyttä ja sisaruutta". Vähempi, ja mikä pahempaa, ei vain vähempi. Vaan myös sellainen joka ei viitsi yrittää muuttua samanarvoiseksi. Ja samanarvoisuus ei tässä tarkoita edes minun kohdalla kunnollisuutta. Vaan välttävyyttä.

Puhutaan siis ihmisistä, jotka ovat haluttomia tai kyvyttömiä nousemaan edes välttävyyden tasolle.

Jokainen blogitekstini on testi. Usein niihin kommentointi on todiste epäonnistumisesta siinä.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Ja tulevaisuus. Mitä siitä? Kuvitteletteko että uskonnoton joka on jäänyt kristillisyyden jalkoihin voi odottaa mitään? Olen rehellisesti sanoen kaiken muutoksen ja avun ulkopuolella ja ainut mikä merkitsee on se, että tulevaisuus ei ole samanlainen.

Jos yksimielisyyteen päin todella olisi mentävä, kuten en usko, niin olkoon se jotain muuta kuin kristillinen maailma. Samanlaisuus tosin itsessään vaatii jonkin lokeron jota kohden mennä.

Itse tiedän mihin suostun ja en. Ja ottoman slapia vastaan on vaikeaa taistella. Etenkään jos se alkaa kysymyksellä "mistäs luulit että minun eini on neuvottelu, noinko toimit naisten kanssa sekstatessasikin? Että ei on vain lyhennetty kyllä."

Elämäni loppuun asti raavin mielestäni jäänneajatuksia (https://youtu.be/G4VxLtfwvBA)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Pointti lienee juurikin, olla samanarvoisia, kyllä. Kun sitä ei saa, pitää antaa, siis, hyvän kiertää. Itselle useimmiten elämässöä tullu jutut ylhäältä päin, kunnes lopulta tajusin omaavani aivot.

Sen jälkeen mikään ei ole ollut itsestään selvää. Ei niille ylhäältä päin osoittaville.

Kun ei katkeroidu eikä loukkaannu, ei mikään pysty estämään välttämättömiä muutoshaluja. Onhan se pitkä tie. Ja kun on edelleen ekaa kertaa Telluksella, niin pirun vaikeaakin :-€

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Olen itse kehittänyt joulusta Auringon juhlaa, mikä merkitys keskitalven juhlalla on ollut monessa kulttuurissa aiemminkin. Inspiraatiota voi hakea vaikkapa Julianuksen hymnistä Heliokselle tai Akhenatenin hymnistä Atenille. Tietenkin kotoisasti on hyvä lausua tai peräti laulaa lurauttaa Kalevalan yhdeksäsviidettä runo, joka sopii talvipäivänseisaukseen ja auringon palaamiseen paremmin kuin mikään.

Tänä päivänä toki tiedämme, että Aurinko on kaiken elämän maan päällä luoja ja ylläpitäjä. Niistä teemoista on hyvä jatkaa.

Meillä on nyt uusperinteenä, että talvipäivänseisauksesta lähtien Kuu eli tyttö laittaa Auringon (LED-valopallon löytäminen oli hiton hankalaa) iltaisin nukkumaan peiton alle ja tarkoitus on herätellä sitä aamuisin jouluaamuun saakka ja nostella korkeammalle ja korkeammalle. Joulupäivänä koittaakin sitten pojan nimipäivä. ;-)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Vuonna 2021 vietetään _vasta_ uskonnonvapauden 100-vuotispäivää Suomessa. Se on nimenomaan negatiivisen uskonnonvapauden juhlavuosi, sillä siihen saakka oli suomalaisen pakko olla jomman kumman valtakirkon jäsen. Uskonnottomien ja kirkon katsomusmonopolia vastustavien julkiset esiintymiset aiheuttivat rikossyytteitä ja tuomioita. Edellisen vuosisadan mittaan kaikki merkittävät kansallisen heräämisen hahmot saivat kirkon vihat niskaansa jossain vaiheessa elämäntyötään. Nuoresta Runebergistä varoitettiin saarnastuoleista, Topelius arvosteli kirkon otteessa olevaa kansakoululaitosta ”raudanlujan kirkon jäänkylmä tytär” ja sai pipit ja papit kimppuunsa. 1900-luvun alussa hampaisiin joutuivat tolstoilaiset ja työväenlehtien toimittajat.

Toivottavasti juhlamenot ovat suuret ja kirkoille ja änkyröille kiusalliset. Ja toivottavasti silloin on yhä aihetta juhlimiseen.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Historian syvään hämärään on painunut paljon arvokastakin tietoa.

Aurinko, valon tuoja ja elämän sekä ravinnon antaja, oli alkujaan feminiininen elementti. Kreikan filosofit pohtivat auringon olemusta oman aikansa ihmiskäsityksen kautta ja invertoivat auringon ja valon maskuliiniseksi ja kuun kalpean valon pimeydeksi sekä feminiiniseksi. Musta ja valkoinen vaihtoivat paikkaa, aktiivinen ja passiivinen oletus syntyi.

Saturnaliaa kuvaillaan myös juhlapäivänä, jolloin yhteiskunnalliset roolit saivat vaihtaa paikkaa...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset