Tuskakeskiviikko ...ja suurin niistä on hakkaus

Kännykkä ja sosiaalinen eristäytyminen

On muodikasta moittia älypuhelinten käyttöä. Sitä pidetään epäsosiaalisena, etäännyttävänä ja jonain joka etäännyttää oikeasta todellisuudesta. Ja se on pinnallistakin. Tämä puheenaihe nousee esiin aika monesti, jos matkustaa junalla. On nimittäin sellainen ihmisryhmä, joka useimmiten koostuu eläköityneistä naisihmisistä, joka haluaa "keskustella" tuntemattomien kanssa. (Hämmentävän usein juuri minun. Sillä minulla on helposti lähestyttävät kasvot ja etäännyttävä persoona. Mutta vain toinen näistä näkyy ensivaikutelmassa.)

He loukkaantuvat jos heidän kanssaan ei halua keskustella. Ja pettymystä seuraa pinnallisuussomekulttuuripilkka. Joka on tietenkin omituista jos on minä. Saatan esimerkiksi keskustella australialaisen filosofin kanssa jostain hylomorfismista. Se on sekä mielekästä, että mielestäni sosiaalistakin. (Siinä määrin kuin tämä oikeasti on jokin arvo sinällään.)

Mistään ei tule mitään, jos noudatamme näiden ilmeistä toivetta siitä, että suurin piirtein kaikkia vastaantulijoita pitäisi jututtaa. Junavaunun jokaisen ihmisen jututtaminen ja muu veisi hirveästi aikaa, joka on pois minun ainoasta elämästäni, enkä ymmärrä miten minulla olisi jokin velvollisuus haaskata sitä minulle täysin tuntemattomien ja anniltaan ja mahdollisesti olemukseltaankin täysin epäkiinnostavien ihmisten viihdyttämiseen. Tämän ajan vaatiminen ilman että maksaa siitä tuntipalkkaa on nähdäkseni äärimmäisen egoistista.  

Ventovieraiden kanssa juttelemattomuutta on paha pitää töykeytenä. Töykeys tosin on sitten ymmärrettävä ja ansaittu reaktio tämänlaisesta pakkojututtelusta. Arvostan sitä, että ihmisille annetaan omaa tilaa ja rauhaa. Ja tämä on nähdäkseni hyvin suurelta osin suomalaista kulttuuria. Tämä on niitä harvoja asioita joka silmissäni ei ole tuppisuu-moukkamaisuutta vaan nimenomaan sitä muiden huomioon ottamista olosuhteista (julkinen liikenne) huolimatta.

Huvittavinta on, että miltei ainut tapa torjua nämä ihmiset on se, että hankkii kännykän vaikka lumeeksi. Välttämällä katsekontaktia ja räpläämällä nettiyhteydetöntä kännykkää saadaan aikaan hieno vaikutelma siitä, että tässä ei haeta mitään keskustelua. Jos siis mietit miksi ihmiset aina "räpläävät niitä kännyköitään" ja "etääntyvät tosielämästä" niin viestini on että jotkut ihmiset ovat sellaisia että jos heidän kohtaamisensa on "tosielämää" niin etääntyminen siitä on sitä mitä objektiivisen moraalin joustamattomat ja ikuiset moraalilait neuvovat ; Jos kielto näiden tuppautujien kanssa juttelemisesta ei ole kymmenessä käskyssä, sen pitäisi olla. (Lisäksi: Jos jonkun ihmisen tulkinta "tosielämästä" on tämänlaisen pakkososiaalistamisen sisällä, niin se on häpeäksi hänelle, tulkinnan idealle - ja ennen kaikkea hänen elämälleen ja todellisuudelle.)

Näillä ihmisillä on muuten usein myös raivostuttava tapa tuppautumisensa jälkeen pumpata keskustelu jonka alettua he heittävät jotain sellaista että "he juttelevat nuorten kanssa vaikka ovatkin tälläisiä mummoja hehheh". Mikä kertoo siitä oikeasta taustamotiivista. Heillä on matkalla tylsää ja he haluavat peittää tämän tylsyyden sillä, että pumppaavat egoaan vaikuttaakseen nuorekkaalta. Puhumalla muita ihmisiä. Junassa, jossa kaikki ihmiset esimerkiksi näkevät miten kyseinen mummeli on väkisin tuppautunut vaivaannuttavalla tavalla muiden seuraan. (Toimiva suunnitelma, oikein älykäs sellainen. Niin ovela, että sille voisi teipata ketunhännän ja kutsua sitä sen jälkeen repolaiseksi.)

Hankkikaa kännykät niin saatte ajan kulumaan egoilemalla! Juuri tätä varten sosiaalinen media on keksitty. Ja siinä on sellainen mainio piirre, että jos siitä ei pidä niin sosiaaliseen mediaan ei ole pakko mennä. Se ei esimerkiksi istu aamuväsyneenä ollessasi viereesi "hakemaan aitoa ihmiskontaktia".

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset